Subjektiivisuudesta ja objektiivisuudesta

Subjektiivisuuden ja objektiivisuuden erottelu ja määrittely liittyy syvällisesti siihen, miten koemme todellisuuden ympärillämme ja kuinka arvotamme siihen todellisuuteen liittyviä piirteitä. Erottelu on myös tärkeätä sen takia, koska meidän on tiedettävä näistä kahdesta tärkeimmästä totuuteen liittyvästä katsomusasenteesta. Subjektiivisuus tarkoittaa subjektiin liittyvää. Siinä siis annetaan suurempi vapaus subjektille eli havainnoijalle, eikä sille todellisuudelle, mitä havainnoidaan subjektin kautta. Objektiivisuus taas tarkoittaa tulkinnan ja havainnon kohteelle annettavaa valtaa, eli siinä pyritään poistamaan subjektin vaikutus siitä, kun arvioidaan, mikä on tärkeää todellisuuden havainnoinnissa. Intersubjektiivisuus taas tarkoittaa subjektien välisyyttä, joka merkitsee sitä, minkä kaikki subjektit voivat jakaa, eli sitä, mikä yhdistää subjekteja, niiden toimintaa ja tapaa havainnoida todellisuutta. Tämän kautta voidaan sanoa myös, ettei subjektia ja objektia voida mitenkään erottaa pysyvällä tavalla toisistaan, koska emme voi erottaa havainnosta subjektia ja toisaalta emme myöskään pysty havaitsemaan todellisuudessa pelkästään objektiivista todellisuutta. Esimerkki havainnosta on se, kun näemme punaisen pallon, ja sanomme sen jälkeen, että pallo on punainen. Kuitenkin voidaan kysyä, perustuuko havaintomme siihen, että tunnistamme maailman sisällä vallitsevan tavan nimittää punaista palloa punaiseksi, vai muistammeko suoraohjautuvasti säännön, joka pakottaa meidät havaitsemaan pallon punaisena ja sen takia nimittämään sitä siksi. Voimmeko siis tehdä havaintojen sisällä arvioita, vai olemmeko aivot astiassa, joka vain rekisteröi meille tavan, jolla arvotamme pallon punaisuutta. Eli on siis aiheellista kysyä voimmeko valita sen tavan, jolla havaitsemme pallon punaisuuden vai ohjelmoituvatko aivomme sen kautta, koska aivoihimme on ohjelmoitu tapa, jolla nimitämme pallon väriä. Eli on sanottava, että jonkinlainen interobjektiivisuus on vaihtoehto, kun ajattelemme sitä, kuinka meidän pitäisi määrittää ympäröivää todellisuutta, sillä ihminen, joka havaitsee kaiken jollain tietyllä tavalla ei voi olla oikein, koska subjektilla on oltava osansa siinä, kuinka ihminen arvottaa ympäröivää todellisuutta, ja on toisaalta annettava ihmisille oikeus olla muistamatta tiettyjä asioita, koska ympäristössä on annettava tilaa nimittää todellisuutta omien arvojensa kautta. Kuitenkin interobjektiivisuus tarkoittaa sitä, kuinka jaamme toisten ihmisten kesken sellaiset arvot, joiden kautta voimme kuvitella olevamme objektiivisia. Eli subjektiivisuus voi tarkoittaa sitä, miten havaitsemme todellisuuden itsekkäiden periaatteiden havaitsemisen kautta. Kuitenkin objektiivisuus ei itsessään voita subjektiivisuutta sen takia, koska subjektiivisuuden itsekkyyden lisäksi objektiivisuus voi joskus muuttua skientistiseksi besserwisseroinniksi, jossa ei anneta subjektille eli yksilölle minkäänlaista tilaa määrittää ja luottaa omiin arvoihinsa. Arvollisuus on tärkeää havainnoinnissa sen takia, koska ihmiselle on voitava antaa oikeus määrittää omia arvojaan ja havainnoimaan ja tunnistamaan niitä todellisuudessa. Kuitenkin on sanottava, että tieteellisyyden mielessä todellisuudesta olisi saatava mahdollisimman konsistenttia ja koherentunoitua tietoa. Voidaan siis sanoa, että objektiivisuudesta on hyötyä etenkin luonnontieteissä ja yleisesti luontoon liittyneissä aiheissa. Toisaalta voidaan sanoa, ettei objektiivista teekkariasennetta voida yleistää esimerkiksi yhteiskunnan, arvojen ja ihmistieteiden alalle. Interobjektiivisuus siis tarkoittaa subjektiivisuuden ja objektiivisuuden välistä välimuotoa, sillä tavalla, että se ottaa huomioon subjektin näkökulman ja määrittää sen kautta sääntöjä sille, miten voidaan olla objektiivisia siinä tilanteessa, kun todellisuus vaatii koherenttia tulkintaa. Interobjektiivisuudessa subjektit havainnoivat todellisuutta neuvottelevasti mutta samalla kuitenkin kovien tieteiden periaatteet havainnoiden. Interobjektiivisuus siis tarkoittaa sitä, miten subjektit kommunikoivat mutta toisaalta myös sitä, miten objektiivisuutta määritellään siinä tulkinnassa, jossa pitäisi saada tietoa siitä, miten objektiivisuus ja objektiivinen asenne vaikuttavat todellisuuden tulkintaan erilaisissa tilanteissa, kun voidaan havaita, että objektiivinen skientismi ei aina riitä todellisuuden tulkintaan, kun huomataan, että ihmisten tulisi saada jonkinlaista mieltymystä siitä, miten hän tahtoo tunnistaa todellisuuden osat oman arvotusjärjestelmänsä kautta. Subjektiivisuus siis tarkoittaa syvällisemmässä merkityksessä ihmisen arvotustoiminnan huomioivaa todellisuuden tulkintaa. Se ei siis aina tarkoita virheen tekevää mielivaltaisuutta, vaan arvollinen valinta voi joissain tilanteissa olla turvallisin ja ihmiselle eniten mielivapautta tarjoava vaihtoehto. Objektiivisuus ei taas toisaalta tarkoita sitä, että se olisi turvallisin tapa tulkita todellisuutta siten kuten se on, koska voidaanhan sanoa, että tietynlainen subjektin toiminta voi aiheuttaa monesti sen, ettei ihminen tunnista totuuden muotoa objektiivisuuden valossa, etenkin sen takia, koska tuota määrettä ei oteta huomioon toisten ihmisten kanssa kommunikoidessa. Induktio tarkoittaa päättelyä, jossa edetään havainnosta lakiin, esimerkiksi kaikki nähdyt joutsenet ovat valkoisia, joten kaikki joutsenet ovat valkoisia. Deduktio taas tarkoittaa päättelyä, jossa edetään yleisestä laista yksittäisesimerkin kautta lakiin. Eli deduktio voi olla esimerkiksi Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, Sokrates on ihminen, joten Sokrates on kuolevainen. Induktiossa ongelma on se, että esimerkkejä on loputtomasti, eli se voidaan yleistää päättelyn laiksi vain äärimmäisen pienen esimerkkijoukon piirissä, eikä sekään välttämättä takaa sitä, että induktio olisi täydellinen. Esimerkiksi joutsenia on niin paljon, ettei yksikään ihminen pysty elämänsä aikana nähdä niitä kaikkia. Eli on mietittävä sitä, voidaanko yleistyksiä tehdä pienistä osajoukoista. Deduktio taas voi erehtyä siinä, kun se yhdistää keskimmäisen päättelyn osan siihen, millainen esimerkki ja ensimmäinen osa on. Toisaalta deduktiossa voidaan luottaa jonkinlaiseen hyvään tuuriin, sillä ei luonnonlakeja määritellä kovin heikoin määrein. Esimerkiksi Huoneessa on norsu, kaikki norsut asuvat joko Aasiassa tai Afrikassa, joten huoneessa ei ole norsua. Tässä on otettava huomioon deduktion pilkuntärkeys, sillä joskus pienistä asioista voidaan tehdä yleistyksiä, jotka vain vaikuttavat tosilta, samalla kun ensimmäinen deduktion kohta voi olla mielivaltainen ja oudosti kuviteltava.