Ominaisuudet yhteiskunnan kontekstissa

Ominaisuus tarkoittaa ihmisellä joko kasvatuksen, koulutuksen tai geneettisen perimän myötä olevaa osaa tai kykyä, jonka kautta hän näyttäytyy toisille ihmisille, joilla on kykyä havaita tällaisia ominaisuuksia tietyllä tasolla. Ominaisuus voi olla esimerkiksi erilaisissa viitekehyksissä tulkittava piirre, jolle voidaan antaa tietynlainen merkitysarvo sen suhteen, edistääkö se esimerkiksi ihmisen myönteisiä pyrkimyksiä, vai onko siitä ihmiselle selkeänlaista haittaa, joka voisi jopa vaikeuttaa tällaisen ihmisen toimintaa, ajattelua ja tiedostamista. Monesti huonot ominaisuudet aiheuttavat sen, että tällaista ominaisuutta hallitsevaan ihmiseen voidaan suhtautua kielteisesti ja rankaisevasti Ominaisuudet voivat siis olla myönteiseksi tulkittavia tai kielteiseksi tulkittavia, vaikka kuitenkin on huomioitava myös se, että jotkut ominaisuudet voivat olla myös arvollisesti ja jopa eettisesti ambivalentteja, jolloin niiden arvosta on monesti päättämässä viitekehyksenä toimiva ympäristö. Voidaan esimerkiksi sanoa, että huippuälykkyys voi tuottaa monissa ympäristöissä erilaisia ja toisistaan poikkeavia reaktioita, koska keskimääräinen yhteiskunnan asukas, kymmenen uutisten katunäkymän ohikulkija ei ole huippuälykäs. Toisaalta oikeanlaisissa ympäristöissä huippuälykkyydestä on varmasti näkyvää hyötyä. Tässä on tärkeää miettiä sitä, miten yhteiskunta ja muut erilaiset suljetut sosiaaliset ympyrät vaikuttavat siihen, miten ihminen näkee omat henkilökohtaiset ominaisuutensa. Mielestäni yhteiskunnan kontekstissa sellaiset ominaisuudet ja arvot ovat tärkeimpiä, joissa edistetään yksilön vapautta ja arvoa. Yleisesti sanoen sellaiset ominaisuudet yhteiskunnan konfirmoimana, jotka voivat olla edistämässä yleistä vapautta ovat tärkeitä, ja sen takia esimerkiksi taiteellisesta tai kirjallisesta lahjakkuudesta voi olla merkittävää hyötyä, kun yhteiskunnan henkistä perimää tarkastellaan uudelleen. Joku voisi varmasti sanoa, että yhteiskunta rajoittaa yksilöiden ominaisuuksien ilmenemistä, koska se suhtautuu tyypilliseen jäseneensä vain eräänä keskimääräisenä yhteiskunnan jäsenenä. Esimerkiksi kouluissa tulisi arvostaa enemmän henkilökohtaisesti hankittua sivistystä ja toisaalta myös huippuälykkyyttä, kun huomioidaan se, miten paljon enemmän mielenterveysongelmia näiden ihmisten piirissä on, eli pitäisi antaa vähemmän huomiota kankealle, pakottavalle ja säätelevälle opintosuunnitelmalle. Esimerkiksi koulujen yksityistämisellä voitaisiin mahdollistaa erilaisia toimintapohjia sellaisille ihmisille, joiden kykypotentiaali ei ole keskinkertainen. Yhteiskunnassa tulisi siis laajentaa pluralismia ihmisten ominaisuuksien ja arvojen monimuotoisuuden piirissä, eli siis erilaisten pienyhteisöjen perustaminen tulisi tehdä helpommaksi ja antaa niille kommunitaristisesti enemmän arvoa. Kun vertaillaan arvoja, tulisi niitä vertailla kollektiivisen vastaavuuden kautta, jossa seurataan sitä, etteivät uudet arvot rajoita yhteiskunnassa jo valmiiksi olevaa vapautta. Myös maksimointiavaruuden vertailullista merkitystä tulisi pohtia, kun mietitään niitä ominaisuuksia, joiden ristiriitaisuutta tulisi selvittää. Eli kun arvo maksimoidaan, sen tulisi saada sellainen merkitysarvo, jossa se voidaan nähdä yleispätevänä ilman sisäisiä ristiriitoja. Kun mietitään sitä, miten yhteiskunta arvottaa ominaisuuksia, niin pitäisi ottaa esille esimerkkinä hypoteettinen yhteiskuntaihminen. Jos hypoteettinen yhteiskuntaihminen esimerkiksi sanoo, että henkiset arvot eivät ole tärkeitä, on sanottava, että hänellä on kysymykseen enemmän valtaa, vaikka hän ei ole henkisten arvojen hallitsija, mutta koska hän edustaa tyypillistä yhteiskuntaihmisen mediaaniarvoa. Yhteiskunta siis arvottaa etenkin sosiaalisen jatkuvuuden kautta, ja tässä arvottamisessa ei arvosteta mitään muuta enemmän kuin keskinkertainen hypoteettinen yhteiskuntaihminen voi jatkaa omaa olemassaoloaan samalla tavalla kuin hän on sen aiemminkin tehnyt. Tätä valvovat poliisit, psykiatrit, mielisairaanhoitajat, lastenhoitajat, perhepäivähoitajat ja koulujen opettajat. Voidaan kuitenkin kirjoittaa, että kun ajatellaan bipolaarista vastaparia yhteiskunta-yksilö,, niin voidaan sanoa, että tuossa suhteessa voidaan havaita sellainenkin ero, että yhteiskunta määrittelee arvot eri lailla kuin yksilö. Yhteiskunta suuntautuu mediaaniin, sellaiseen tilanteeseen, jossa keskimmäinen ja keskimmäisen porukan yläosa hallitsee ja muut siitä poikkeavat jäävät oman onnensa nojaan. Eli yhteiskunta ei missään nimessä tue minkäänlaista aristokraattisuutta, vaan se on keskiluokan asialla. Vaikka yksilön oikeuksien ja vapauksien tulisi olla yhteiskunnassakin polttopisteessä, ei se tavallisesti toteudu siinä kovin hyvin. Yhteiskunta esimerkiksi suhtautuu innostuneesti lisääntymiseen, vaikka on selvää, että muussa tapauksissa ihmisten tulisi pidättäytyä siitä. Yhteiskunta myös tavallisesti suhtautuu teknologiseen kehitykseen myönteisesti, vaikka on paljon sellaisia esimerkkejä tästä minkä takia sometodellisuuteen sulautuminen muuttaa ihmisiä esimerkiksi siten, että heistä voi tulla epäsosiaalisia siinä mielessä, miten sosiaalisuus on ennen tietokoneita käsitetty. Myös vääristyneen korostunut itsetunto saattaa olla seurauksena siitä, jos nettiin laitettuja persekuvia kehutaan liian innostuneella tavalla. Yksilöiden tulisi arvottaa etenkin sen perusteella mikä tuottaa eniten henkistä onnellisuutta ja hyvinvointia. Kun esimerkkejä ei haeta yhteiskunnallisesta ympäristöstä tulisi ne etsiä etenkin omasta sisäisestä elämästään. Yhteiskunta siis tavanomaisilla arvoillaan ja ominaisuuksien arvostamisella aiheuttaa sen, että ihmiset jakaantuvat erillisiin ryhmiin, joka näkyy etenkin sellaisille ihmisille, joiden ominaisuuksia yhteiskunta ei arvosta. Tämän ei voida katsoa olevan eettistä. Kuitenkin vaikka on niin, ettei yhteiskunta saa muodostaa ihmisiä ryhmiin omien rajoitteidensa takia, on kuitenkin oltava niin, että ihmiset saavat itse muodostaa yhteiskunnan sisällä ryhmittymiä sen mukaan, jos he katsovat yhteisöihin asettumisen olevan tarpeellista jossain tilanteessa ja etenkin silloin kun nuo yhteisöt suojelevat heidän tärkeinä pitämiään ominaisuuksia.