Asperger on arvoitus

Aspergerin syndrooma tarkoittaa neurobiologista poikkeavuutta, joka aiheuttaa poikkeavan laatuista tapaa toimia sosiaalisissa suhteissa sekä tapaa reagoida asioihin, joita ihminen kokee elämänsä aikana. Jotkut sanovat, että nämä oireet tai neutraalimmin sanoen piirteet, vähentyvät ja laimenevat iän myötä mutta tuon neurobiologisen tilan haltijana voin sanoa, että enpä tiedä. Etenkin sosiaaliset tilanteet, joissa on paljon ihmisiä, ja joissa tilanteet ovat ennalta määräämättömiä ja kaoottisia, ovat minulle vieläkin vaikeita, ja tämän takia monet sellaiset tavanomaiset ihmiset, jotka vertailevat ihmisiä toisiinsa sosiaalisten tilanteiden perusteella, tulkitsevat älyllisen tasoni ja toimintakykyisyyteni matalammaksi kuin mikä todellinen asioiden laita on. Minut diagnosoitiin kymmenvuotiaana. Ala-asteen opettajani oli kai löytänyt valituista paloista puolitieteellisen artikkelin aiheesta, jonka hän katsoi hyvin soveltuvan minuun. Syy oli se, että luokallani oli varsin tuppisuinen ja yksinkertaisen oloinen pohjalaispoika, joka ei sopeutunut uuteen kouluunsa. Kun muutkin kiusasivat tätä poikaa, piti minun tehdä samoin. Kuitenkin opettajani arvioi että minun kiusaamiseni oli muiden kiusaamista vakavempaa, ehkä älyllisen tasoni takia, ja alkoi kutsumaan vanhempiani kriisipalavereihin koululle. Katson nykyään, että tuo erilaistaminen oli minulle rankaisu teoistani, jonka takia sain itseeni leiman jonka varjolla osittain minua kiusattiin yliopistossa asti näiden vaiheiden jälkeen. Katsoin vastikään dokumenttia, jossa ruotsalaistyttö, joka oli saanut minun tapaani aspergerdiagnoosin alakoulussa, alkoi kyseenalaistamaan saamaansa diagnoosia. On sanottava, että minussa on tiettyjä piirteitä joiden valossa täysin hyväksyn saamani aspergerdiagnoosin. Kuitenkin mielestäni tällaisten neuroperäisten arviointien yhteydessä tulisi ottaa huomioon se, mikä on kyseisen ihmisen älykkyyden ja toimintakykyisyyden taso, ja sen jälkeen miettiä sitä, onko kannattavaa leimata tällainen ihminen erilaiseksi ainakaan sellaisessa vaiheessa, jossa lapsen sosiaalisen tunnekykyisyyden taso ei ole vielä tarpeeksi kehittyneessä vaiheessa. Muistan itkeneeni äidilleni puhelimessa ”en tahdo olla erilainen”. Nykypäivänä tuon erilaisuuden hyväksyy ja se on ehdottomasti rikkaus, vaikka lapsena joukkoon kuuluminen on tärkeää ja tuon rankaisun myötä minulta vietiin mahdollisuus koskaan enää koulun aikana kokea itseni samanlaiseksi kuin toiset lapset. Muistan kuinka yläasteelle siirryttyäni minut leimannut opettaja supisi ruokalassa suosikkiopettajalleni varmaankin että ”tiedäthän että Olli on sitten vähän asperger. Viidennellä luokalla kun piirtelin pahville pilvenpiirtäjiä, tuli erilaisuudestani tiedotettu vanhempi opettaja kysymään minulta hurskaasti ”Kerrohan Olli mitä kvantitatiivisia määriä nuo pylväät kuvaavat”. Aspergerin syndrooman ihmiset eivät ole kaikki samanlaisia, ja sen takia näitten diagnoosien tekemisessä tulisi olla todella varovaisia. On nykypäivänä nettisivustoja ja mukatieteellisiä tutkimuksia jotka listaavat suurimman osan jotain suurta tieteessä tai taiteessa suorittaneista ihmisistä postuumin arvion kautta syndroomalaisiksi. Tiedän muutamia todella syndrooman kriteerit täyttäviä ihmisiä joista jotkut eivät ole esimerkiksi oppineet edes puhumaan kuin vasta kymmenvuotiaana tai jotka eivät omatoimisesti nouse edes sängystä aamulla, niin on tämän valossa varsin järjenvastaista leimata suuria työpanosta vaatineita suorituksia tehneitä miehiä tämän syndrooman mannekiineiksi. On selvää, että tietyt aspergerin syndroomaan kuuluvat piirteet voidaan helposti tulkita jonkin sortin älykkyydeksi, mutta on kuitenkin huomattava, että suurmiesten kaikki piirteet, kuten esimerkiksi työn vaatima keskittymiskyky ei välttämättä muistuta yleistä aspergerin syndroomaisten ihmisten keskiarvoa. Vain tietyt piirteet eivät vielä tarkoita sitä, että kyseessä olisi ehdottomasti asperger, koska mielestäni humanistinen psykologia edellyttää että ihmisen persoonallisuutta tulisi lähestyä kokonaisuudesta osiin eikä osista kokonaisuuteen. Aspergerin syndrooman merkittävin piirre on varmaankin se, että näillä ihmisillä on monesti huikea keskittymiskyky ainakin silloin kun keskittymisen aihe liittyy tällaisen ihmisen omiin tärkeimpiin mielenkiinnonkohteisiin.Minulla tärkeä asia on etenkin kirjoittaminen, ja siihen olen ajautunut etenkin historiallisten, filosofisten ja tieteellisten kirjojen lukemisen kautta. Minulla on nykyään varsin hyvä mieleenpalauttamiskyky, vaikka onkin sanottava, että se on kehittynyt pitkän ajan kuluessa, joka on aspergerin syndroomaisille tyypillinen piiirre – kehittyminen pitkän ajan kuluessa ja tietyissä asioissa pidemmälle kuin muut. Sain yliopistosta vain keskinkertaiset paperit, todistuksessa on erinomaisia ja välttäviä arvosanoja suurin piirtein yhtä paljon. En aina viitsinyt lukea tenttikirjallisuutta, joten menin joskus lukematta tenttiin. Eli mielestäni aspergerin syndroomasta on lähes yhtä paljon hyötyä kuin haittaa, ja voidaankin sanoa, että tätä neurobiologista tilaa voidaan kuvata sanoin vaikeuksien kautta voittoon. Aspergerin synrdrooma ja siitä tehty diagnoosi on asia, johon suhtautumistani voidaan kuvata varsin ambivalentiksi – toisaalta se on lisännyt itseymmärrystä tiettyjen piirteitteni suhteen, joka vaikutusta voidaan siis kutsua jopa terapeuttiseksi. Kuitenkin mielestäni diagnooseja ei pitäisi tehdä nuorille lapsille joiden tunne-elämän ja sosiaalisen toimntakyvyn asteet eivät vielä ole riittävän korkealla tasolla. On selvää, että aspergerdiagnoosi kymmenvuotiaana on sama asia, kuin että lapsi muutettaisiin lihavaksi, tai että hänen naamansa keskelle ommeltaisiin valtavia finnejä. On varmasti selvää, että sellaiset aspergersyndrooman kirjon ihmiset, joilla on toimintakykyä ja paloa jahdata omia tavoitteitaan ja intohimoa toimia itsensä ja mielenkiinnonkohteidensa mukaisesti, voivat saavuttaa suurtakin. Eräs merkittävä Helsingin Sanomien entinen ja edesmennyt pilapiirtäjä on tietyllä tavalla idolini senkin takia, että hänkin rakasti kissoja. Hänestä on hauska anekdootti, jonka mukaan hän, tullessaan missivaimonsa kanssa kirkosta ulos vihkimisensä jälkeen, säikähti kirkonrapuilla ulkona väijynyttä toimittajalaumaa, ja vilahti äkkiä yksin hääautoon jättäen morsiamensa hölmistyneenä kirkon rappusille. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että aspergerihmisten on toisinaan toimittava toisin eikä mukautua toisten ihmisten käytökseen, koska tapa reagoida ärsykkeisiin on kaikilla ihmisillä yksilöllinen, ja se onkin asia, jonka mukaan tulisi toimia, eikä pakottaa kaikkia ihmisiä omat ominaisuutensa ja hyvivointinsa unohtaviksi kopioiksi.