Isoisämi isä oli monta kymmentä
vuotta kunnallispolitiikassa Kaavilla Maalaisliiton riveissä.
Isoisäni kertoman mukaan hän ajoi kokouksiin kirkolle
polkupyörällä, eihän matka ollut kuin parikymmentä kilometriä.
Isovanhempani äidin puolelta ovat aina äänestäneet Keskustaa.
Isäni puoleiset isovanhemmat
kannattivat liberaaleja, minkä koen olevan yksi merkittävimmistä
omakohtaisista vaikutteista poliittisen suuntauksen valitsemisessa.
Isoäitni isä oli kukistamassa punikkeja kapinan aikaan, mistä
johtuen hänestä tuli myöhemmin paikallisen suojeluskuntapiirin
johtaja. Lyhyehkö mies oli kovaääninen, päämäärätietoinen ja
kärttyisä.
Sekä isän että äidin puolella on
aina vallinnut epäusko poliittisen vasemmiston pyrkimyksiä kohtaan,
sillä olivathan he sen verran älykkäitä, ettei tullut mieleen
lähteä puna- tai sinipaitoihin. Äitini mainitsi aina kun kuuntelin
nuorempana Agitproppia, ettei tuollainen sovi tähän sukuun
kuuluvalle.
Olen poliittiseen historiaan
tutustuessani alkanut arvostaa etenkin Tuure Junnilaa (ks. Nummivuoren
elämänkerta), Georg C. Ehrnroothia ja jokseenkin myös Veikko
Vennamoa. He kaikki vastustivat Kekkosta ja keskustapuolueen
K-linjaa, sillä voidaan varmasti nykypäivän näkökulmasta sanoa,
että heidän entistä enemmän seniilin miehen pönkittämisensä
oli demokratian periaatteiden vastaista. Vasemmalle kallistunut
historian opettajani lukiossa mainitsi, kun sanoin, että K-linja
olisi voinut sopia ryssien tunnetun suomensyöjän kanssa yhteisistä
sotaharjoituksista, ”että mitä se olisi haitannut?” Suomi olisi
tuolloin vedetty kohti itäblokkia ja pian vaatimukset olisivat
koskeneet maa-alueita. ”Raja railona aukeaa, edessä Aasia, itä.
Takana länttä ja Eurooppaa..”
Hallituspuolueet pelkäävät
soteäänestystä, koska hallitus kaatuu, kun äänestys on pidetty.
Eikä ihmekään, että sosialistien kannatus on noussut tämän
vetkuttelun seurauksena. Sipilä ei ole integriteetiltään kovinkaan
rehellinen poliitikko, ja hän toiminnallaan jakaa puoluettaan vielä
enemmän sotea koskien. Tiedä sitten kuinka kauan päätöstä vielä
lykätään, varmaan vaaleihin asti.
Oma poliittinen historiani sisältää
esimerkiksi isoisäni isoisän päätöksen ottaa sortokauden aikana
poikansa pois Kuopion Lyseosta, koska ei halunnut edesauttaa sitä,
että pojasta olisi tehty venäjänmielinen. Lisäksi isoisäni
isoisä lietsoi nimismiehen virassaan pitäjäläisiin ajatusta,
ettei heidän tulisi osallistua Venäjän armeijan kutsuntoihn, koska
hän muiden ohessa piti niitä laittomina. Hän sai sen johdosta
kuvernööriltä potkut virastaan ja vain vajaan eläkkeen, mikä oli
yksi syy siihen, että hän oli elämänsä viimeiset toistakymmentä
vuotta jatkuvassa rahapulassa. Kuitenkin vakaumus on, tai ainkin sen
pitäisi olla, tärkeää vielä tänäkin päivänä.
Olli von Becker
YTM
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti