Kertomisen ja kuuntelemisen optimoinnista

Kertominen tarkoittaa ihmisen vuorovaikutuksessa käyttämää roolia, jossa ihminen antaa informaatiota toiselle ihmiselle, joka kuuntelee, eli ottaa vastaan kertojan antamaa informaatiota. Kertojan tehtävä on muotoilla tiedollista sisältöä siten, että kuulija pystyy ottamaan sitä vastaan ja lisäksi saa tavoitellun viestin välitettyä. Ihmisen sosiaalista vuorovaikutusta tulisi voida säädellä siten, ettei siinä oltaisi liian julmia ja laiteta ihmisiä itseensä heikompaan asemaan. Eli jotta yhteiskunnassa voidaan olla oikeudenmukaisia, tulisi sosiaalista vuorovaikutusta säädellä ja annettava ihmisille tietoa tästä säädynmukaisuudesta koulun ja harrastetoiminnan kautta. Etenkin olisi valvottava sellaista toimintaa, jossa ihmiset juoruavat alatyylisesti toisista ihmisistä, ja vielä jopa niin, että ihmiset eivät saata edes tuntea tällaista ihmistä. Sosiaalisen vuorovaikutuksen optimointi tarkoittaa sitä, että sitä määrittelevät indikaattorit säädetään oikeaan asentoon. Tuollaisia indikaattoreita voivat olla esimerkiksi läheisyys keskustellessa, sävy kuten ironia tai itseironia jne. Miten siis näitä kahta sosiaalisen vuorovaikutuksen roolia voidaan siis edistää. Sitä voidaan edistää keskustelutapahtuman formuloinnilla. Tuo formuloiminen tulisi saavuttaa sillä, että korostettaisiin ihmisten keskuudessa sitä, että auktoriteetteja tulee riittävässä mielessä kuunnella, kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Toisaalta auktoriteettien integriteettiä on väliajoin tarkasteltava ja akateemiset auktortieetit saisivat antaa ihmisille tietoa käyttäytymisestä, johon kulttuurimeeminä tuotu sivistys laajenisi vähitellen koskettamaan kaikkia ihmisiä ja ihmisten ryhmiä. Ihmisen persoonallisuus ilmentyy siinä , kun hän kertoo jostain asiasta toiselle ihmiselle. Tässä tulisi sisällön kohdalla tehdä ero asiallisen ja epäasiallisen sisällön välillä. Kuulijan ominaisuuksia erotellessa tulisi ensisijaisesti muistaa se, että ennakkoajatukset ja esiajatukset tulisi jättää keskustelun ulkopuolelle, eikä kuulijallla voi olla valmista ennakkoajatusta kuuntelijasta, jotta keskustelutilanne olisi ideaali ja että se voisi edistyä ideaalisesti. Kuulijan tulisi voida ottaa selvyys kertojan motiiveista, mutta siinä on kuitenkin tärkeää, että kuulija ei voi jumiutua selittämään kaikkea kertojan toimintaa yhden motiivin tai alhaiseksi koetun motiivin mukaan. Hyvän kuuntelijan ominaisuuksia ovat siis ihmistuntemus ja vastavuoroisuuden ymmärtäminen siinä mielessä, ettei hän ole liian paljon hiljaa ja toisaalta muistaa ekonoomistaa oman osuutensa keskustelussa tehokkaasti. Tämä keskustelun optimointi ja formuloiminen tarkoittaa siis sitä, että keskustelun ja sen osallistujien välistä suhdetta, mutta kuitenkin vain keskustelun muotoa, eikä sisältöä, muokataan uudelleen. Huonon keskustelusiteen ominaisuuksia ovat etenkin saneleminen, ennakkoasenteet, kovuus ja epäinhimillisyys, sekä täydellinen välinpitämättömyys suhteessa toisen mielipiteisiin ja ajatuksiin. Huonossa keskustelusuhteessa jompi kumpi tai jopa molemmat osapuolet eivät anna toiselle suunvuoroa. Kuulijan ja kertojan suhde ja sen ideaalisimman muodon löytäminen on tärkeää etenkin kielen kanssa työskenteleville ihmisille kuten kirjailijoille ja toimittajille. Kun opiskellaan toisia ihmisiä, tulisi silloin pyrkiä siihen, että on tekemisissä mahdollisimman suuren ihmismäärän kanssa. Ihmisenä kasvaminen vaatii siis sitä, että ihminen pystyy omaksumaan vuorovaikutuksessa erilaisia rooleja, ja tajuaa rittävän etäisyyden ja sopivan sävyn merkityksen vuorovaikutuksessa. Etenkin erilaisten roolien omaksuminen on tärkeää, koska silloin ihminen menestyy parhaiten maailmassa. Koskaan ei tulisi jumiutua vain yhden roolin alle, koska se tekee ihmisestä tosikon, joka ei voi esimerkiksi harrastaa itsensä tai toisten ihmisten kyseenalaistamista, eli ironian ja itseironian käyttämistä. Olisi perustettava etenkin työyhteisöjen, koulujen ja yliopistojen pariin työpajoja, joissa alan hallitsevat ihmiset antaisivat tietoa keskustelun optimoimisesta opiskelijoille ja työläisille. Mielestäni esimerkiksi kahdenvälisessä terapiassa ihmisten tulisi ilmaista mielipiteitään, koska terapiassa olisi mielestäni keskusteltava nykyistä enemmän arvoista ja niistä kertovista mielipiteistä. Ihmisen itsetuntemusta lisättäisiin terapiassa, kun pyrittäisiin muodostamaan keskustelujen kautta ihmisille jonkinlainen arvoprofiili ja kokonaismaailmankatsomuksen kartta. Keskustelutilanteessa tulisi myös voida arvojen ilmaisemisen lisäksi kehittää arvoja uudelleen palautteen kautta. Koulussa tulisi opettaa enemmän mielipidekirjoittamista ja harjoitettava väittelyä ja erilaisia rooleja keskustelussa.