Elintason käsitteestä

On ensiksi sanottava kun puhutaan elintasosta, että se on etenkin relatiivinen eikä absoluuttinen tosiasia. Siinäkin siis on aste-eroja, joita voidaan erotella esimerkiksi lumppuköyhälistöön, alempaan keskiluokkaan, ylempään keskiluokkaan ja eliittiin, vaikkei Suomessa ole enää viimeksi mainittua. Elintason voidaan katsoa muodostuvan kahdesta seikasta: onnellisuudesta ja siitä, että voi valita usean eri asian joukosta esimerkiksi kaupassa, sillä samalla kun nämä luovat elintasoa, vastaa riittävä elintaso binaarisesti onnellisuudesta, eli onnellisuus kietoutuu molempiin. Elintason vähimmäisvaatimuksista kirjoitettaessa on sanottava, että onnelliseksi on katsottava etenkin sellainen ihminen, joka on saanut mahdollisuuden toimia jossain itselleen sopivassa ja hyvää oloa tuovassa työssä. Myös mahdollisuus kouluttautua sellaiselle alalle, josta on kiinnostunut, luo myös onnellisuutta. Muita hyvinvoinnin ja riittävän korkean elintason indikoijia ovat myös esimerkiksi terveys, tyytyväisyys ja helpotus raskaasta työstä. Köyhyys voidaan määritellä siksi, että köyhällä ihmisellä ei ole onnellisuuden ja onnellisen elämän edellykkeitä. Monesti köyhyys luo uudestaan epäonnellisuuden ominaisuuksia. Elintasoa mietittäessä on huomioitava se, että kaikki ihmiset eivät suinkaan nauti itsekkäästi ja solipsistisesti työstään saamasta elintasosta, vaan monet, etenkin vanhemmat, avustavat myös esimerkiksi omia lapsiaan. Elintason yhteydessä tulisi korostaa aitoa pyyteettömyyttä, ja voitaisiinkin määrätä, että tietty osa henkilön saamasta palkasta tulisi antaa suoraan tietyille vähempivaraisten järjestöillä. Mikä sitten johtaa matalempaan elintasoon: Siihen voidaan katsoa johtavan esimerkiki alkoholismi, työttömyys, sairaudet, itseään ruokkiva köyhyys, liian raskas työ ja kouluttamattomuus. Monesti katsotaan, että köyhillä ihmisillä ei ole samanlaista paikkaa yhteiskunnassa tai yleensäkin julkisessa tilassa, kuin varakkaammalla ihmisellä. Samalla kun yläluokka flaneeraa pitkin kaupungin katuja , joutuu rahvas värjöttelemään sisätiloissa. Monesti myös yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevilla ihmisillä ei ole yleisesti tilausta työmarkkinoilla. Kaikki mainitut onnellisuuden esteet ovat itseään viljeleviä ja eivät ole helposti poistettavissa. Sitten voi pohtia sitä, mikä auttaa ihmistä pääsemään käsiksi korkeaan elintasoon. Voidaan sanoa, vaikka joku voisi pitää tätä epäeettisenä, niin yksi tie ja ominaisuus korkeaan elintasoon on etenkin ihmisen toimessaan saavuttamaa hyödyllisyyttä, mutta etenkin hyödyllisyyttä yhteiskunnan ja työmarkkinoiden näkökulmasta. Se on siis populaaria ilmaisua käyttääkseni taitoa olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Amerikkalainen filosofi Martha Nussbaum on kirjoittanut toisen filosofi Amartya Senin kanssa toimintamahdollisuuksien teoriasta, joka korostaa sitä, että onnellisuus yhteiskunnassa saavutetaan sillä kun tarjotaan ihmisille mahdollisuuksia toimia ja parantaa näin ollen omaa olemassaoloaan. Luova osallistuminen on käsite, jonka on kehittänyt etenkin Tukholman yliopiston valtio-opin professori Michele Micheletti. Voidaan katsoa, tämän käsitteen mukaisesti, että onnellisuus voidaan yhteiskunnassa saavuttaa siten, kun toimitaan eri tavalla kuin tavallisesti ja liitytään tässä asioiden yhteydessä samanmielisten ja samalla tavalla toimivaan joukkoon, joka toiminnan yhteishyvyyden ansiosta tuottaa osallistujilleen onnellisuutta, ja monesti Nussbaumin mielestä hyvinvointi ja elintaso eivät aina tarkoita sitä, että pitäisi verrata omaa elintasoaan toisten mahdollisesti enemmän tienaavien ihmisten elintasoon. On siis selvää, että onnellisuus saavutetaan yhteiskunnassa etenkin negatiivisen vapauden avulla. Negatiivinen vapaushan siis tarkoittaa vapautta jostain, eli esimerkiksi yhteiskunnan stereotyyppisen jäsenen nimikyltistä. Toisaalta filosofi Peter Singer on korostanut elintason ja köyhyyden yhteydessä utilitarismia. Sen mukaan toisten ihmisten on autettava heikommassa asemassa olevia, ja voisi varmaan luulla, että Singer antaisi paitansakin päältään köyhälle, jos joku sitä häneltä kysyisi. Singer ajattelee siis, että kaikessa toiminnassa on pyrittävä siihen, että se maksimoisi kaikkien hyvinvointia eikä pelkästään parhaimmin tienaavan eliitin hyvinvointia. Mielestäni toimintamahdollisuuksien teoria köyhyydestä ja elintasosta on paras näistä kahdesta. Toimintamahdollisuudethan siis tarkoittavat etenkin sitä, että jokaiselle ihmiselle taataan riittävän hyvät edellykkeet elämiseen mutta se tarkoittaa myös sitä, että etenkin koulu on merkittävässä roolissa toimintamahdollisuuksissa. Kouluhan voi lisätä toimintamahdollisuuksia yksilöoppilaissa esimerkiksi siten, että heillä on siinä vapaus päästä tekemisiin kovapalkkaisten töiden kanssa. Pitäisi siis koulutuksella mahdollistaa se, että mahdollisimman moni oppilaista motivoituisi syvemmin ottamaan selvää omista mielenkiinnonkohteistaan. Mielestäni Suomesta tulisi tehdä ns. asiantuntijayhteiskunta, joka loisi innovatiivisuutta yhteiskunnassa ja parantaisi oikeiden ajatusten ja oikeiden liikeideoiden saavuttamista. . Siinä jaettaisiin kaikille tietoa tieteen perustuksista, jonka ansiosta suomalaisten yliopistojen akateeminen oppimistaso nousisi. Myös lukioiden yksityistäminen palvelisi akateemisuutta ja sen eliittiä. Napaansa kaivavat laiskat luuserit erottuisivat jo tuossa vaiheessa kuin jyvät akanoista. Mitä siis ihmisille on tarjottava siihen, että he voisivat tavoitella korkeampaa elintasoa. Riittävästi ravintoa ja nestettä, suoja ruoan valmistusta ja nukkumista varten, koulunkäynri, lasten koulunkäynnin valvominen, tyydytystä tuovat harrastukset,. kohtalaisen stabiilina pysyvät tulot, ja rokotukset ja hoito erinäisiä sairauksia vastaan. Jatkuva hyvä paikallinen lääkärikeskus ja siellä kohtuulliset hinnat. Kun ihmisille annetaan mahdollisuus parantaa elintasoaan samalla kun heillä on tietty peruselintaso, voidaan sanoa, että silloin toimitaan tasa-arvoisesti. Sosiaalista mobilisaatiota tulisi edistää siten, että ihminen saisi mahdollisuuden vielä korkeammalla iällä hankkia uudenlaisen ja mahdollisesti aiempaa korkeamman koulutuksen itselleen.