Reinhold Octavius von Becker

Reinhold Octavius ja Maria Fredrika von Becker

Becker-sukua Kaavin Virrantalossa kesällä 1914

Muotoiluja

Olen alkanut miettimään sitä, että puolueettoman maailmankatsomusjärjestelmän tulisi perustua universaalisiin ja yleisesti ymmärrettäviin periaatteisiin. Toisaalta universaalisesti ymmärrettävät periaatteet on tarkoitus johtaa siihen, missä yleinen muokkaantuu erityisiin. Tärkeintä on mielestäni se, ettei ihmisten tarvitse miettiä sitä, mitä muut ihmiset heistä ajattelevat. Omaa maailmankatsomusta ja tapajärjestelmää ei tule oikeuttaa muiden mielipiteillä niin kauan kuin ne kantavat mukanaan lain- ja oikeudenmukaisuutta. On siis mainittava, että suurin osa epäoikeudenmukaisuudesta aiheutuu sen takia, kun ihmiset tekevät relatiivisia eli suhteellisia arvioita toisista ihmisistä ja asioista. Olennaista on siis se, ettei ihmisiä pakoteta hierarkisiin järjestöihin, jotka ylistävät joitain ja alistavat toisia. Ihmisellä on oikeus muodostaa ajatusjärjestelmänsä omien voimavarojensa pohjalle. Olen itse havainnut sen, että koska en ole harrastanut koskaan kilpaurheilua tai yleensäkään kilpailua sellaisten asioiden yhteydessä, jotka eivät minua kiinnosta, on itsenäiseen ajatteluun tahdottomasti kielteisesti suhtautuvilla average-joeilla taipumusta ajatella, että olisin heidän "periaatteidensa" kautta arvioiden heikko ja sen takia väärässä ajatuksineni. On tämän takia huolestuttavaa ajatella, että tällaiset ihmiset hyväksyvät myötäjuoksevat ja mielipiteettomät luuserit, mutta samalla jo se, jos tiedetään jonkun ilmaisevan vapaasti ja riippumattomasti ajatuksia, riittää siihen että tällaisesta ihmisestä voidaan sanoa mitä tahansa toisille samanlaisille tallukoille. Ja minä en suinkaan ajattele, että vain minulla olisi oikeuttaa kehittää ja ilmaista maailmankatsomustaan, vaan katson että kaikilla on oikeus ja velvollisuus niin tehdä. On siis mielestäni niin, että ihmisille on annettava oikeus kehittää maailmankatsomustaan ja suhtautua sen kautta maailmaan ja ihmisiin. Relatiivinen ajattelu, koska se perustuu olosuhteisiin ja sattumanvaraisuuteen ei ole totuudelle uskollinen tapa ajatella. Periaatteiden tulee olla universaalisia ja ne on löydettävä koko ajan uudelleen ihmisten tavasta ajatella. Minä en ole koskaan sanonut olevani mitään muuta kuin sosialismia vastaan periaatteellisesti. Harmittomuus ja toisten ihmisten ajatusten ja mielipiteiden mukaan kulkeminen on mielestäni väärin ja sen vastaista toimintatapaa tulisi rohkaista koko ajan uudelleen ja uudelleen. Suhteellinen arvostelu on helppoa, koska se alkaa oman minän ylempänä tuntemisesta toisiin ihmisiin nähden. Uusi syvällisyys tarkoittaa sitä, ettei kuljeta pinnoilla, vaan maailmankatsomusjärjestelmä perustuu aiemmin hyväksi koettuihin ja uudestaan ajassa löydettyihin periaatteisiin. Eli mielestäni valmiita periaatteita ei tarvitse eikä niitä pidä toistaa, vaan kaikki periaatteet on nominalistisesti löydettävä uudelleen minkä kautta niistä tulee omakohtaisia. Totuutta on siis tulkittava koko ajan uudelleen kehitettyjen menetelmien avulla. On mielestäni selvää, että läheskään kaikessa ei voida pakottaa ihmisiä ottamaan osaa yhteen jaettuun todellisuus- ja totuuskäsitykseen, ja tämä avautuu jaetun henkisen intimiteetin käsitteen avulla. Mielestäni jaettu henkinen intimiteetti on suuresti ihmisten oikeuksia ja vapauksia vasten, koska todellisuuskäsitys ei tuossa tapauksessa perustu moniarvoisuuteen, minkä myötä politiikankin yhteydessä voidaan puhua niin sanotusta kokemuksen politiikasta. Kokemuksen poltiikka ei koske kaikkea todellisuutta, mutta se koskee kyllä sitä, millaisia arvoja ihmisillä on ja miten he pystyvät tuomaan niitä esille esimerkiksi valtiopäivillä. Performatiiviseksi rooliksi kutsun sellaista kokemuksen politiikan osa-aluetta, jossa ihmisille annetaan oikeus suhtautua tietyllä tavalla esimerkiksi turhantärkeyttä, suhteellisuutta ja minä-minä-asennetta vastaan. Performatiivinen rooli tarkoittaa merkittävällä tavalla etenkin ironian, itseironian ja satiirin roolia politiikan teon tarkastelussa, eli se tarkoittaa asioiden näkemistä itsenäisellä ja autonomisella tavalla. Ideologinen nautinto tarkoittaa sitä, miten politiikassa edetään negaatiolla, reaktiivisuudella ja suhteellisuudella. Ideologinen nautinto on siis päätöksentekijöille keskinäisestä sopimisesta seuraava emootio, jossa poliitiko kieltää omat periaatteensa ja mukautuu konsensukseen, ja tämän takia Suomessakin tulisi voida siirtyä kaksipuoluejärjestelmään, jossa olisi siis ainoastaan yksi iso hallituspuolue ja oppositiopuolue, sillä hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden päällä janaava konsensuspolitiikka ei muuta suomalaista yhteiskuntaa mihinkään suuntaan, vaan poliitikot ovat nautintonsa takia valmiita unohtamaan omat periaatteensa. Mielestäni politiikassa tulee siis pyrkiä tuomaan omaa maailmankatsomustaan esille, eikä siihen kuulu sopiminen oman hyödyn ja nautinnon takia. Suhteellinen tarkoittaa siis sitä, kun joku on puolueellinen suhteessa kokonaiseen ihmisluontoon, ja olen itse filosofiallani pyrkinyt muotoilemaan sitä,, millainen käsitys ihmisestä tarvitaan kaiken politiikan alle, ja siinä mielessä olen varmaan oikeistolainen, että katson, että suomalainen politiikan teko aitona politiikan tekemisenä ei voi perustua ns. hyvinvointiyhteiskuntaan. On korostettava enemmän omaa ihoa lähellä olevia instituutioita ja traditioita, kuten perhettä ja sukua. Yksilöä ei mielestäni koskaan tarvitse asettaa sosialististen ns. sekundaaristen instituutioiden ja järjestelmien koulittavaksi. Kaikilla on siis mielestäni perustavalla tasolla oikeus suhtautua oman maailmankatsomusjärjestelmänsä kautta yhteiskuntaan ja sen piirissä toimiviin instituutioihin. Mielestäni kulttuurien arvo määrittyyy siitä, kuinka vanhoja ne ovat, ja kuinka hienostuneita ja yhteiskunnassa olemiseen tottuneita ihmiset ovat. Mielestäni nykypäivän Euroopassa kehittyneitä valtioita ovat etenkin Saksa, Sveitsi, Hollanti ja Britannia. Esimerkiksi Sveitsissä on pystytty mukauttamaan suuri määrä muualta tulleita yhteiskunnan jäseniksi, eikä lieveilmiöitä ole siellä paljoa ollut. Saksa on aina pystynyt mukauttamaan maahanmuuttajat itseensä, ja yleensäkin Saksan kansa on aina ollut valmis mukautumaan omiin hyväksi katsoittuihin periaatteisiin. Britannia ja Hollanti taas ovat käyneet kauppaa ihmisten kanssa ympäri maailmaa satoja vuosia ja ovat sitä kautta oppineet kansainvälisyyttä ja suvaitsevsaisuutta. Tuohon listaan voidaan, ainakin suhteessa omaan Suomeemme, lisätä vielä Ruotsi, jossa ihmiset monesti ovat monessa mielessä täysin päinvastaisia suomalaisiin verrattuna. Me olemme finnougrinen itäbalttilainen kansa, jossa ei itsessään ole mitään väärää, mutta ero tulee esiin, kun sitä verrataan vanhempiin läntisiin kulttuureihin. Mielestäni yksikään kansa ei ole itsessään täydellinen, vaan sen takia on voitava ottaa oppia toisista kulttuureista, mikä koskee monessa mielessä etenkin suomalaisia, koska vanha kulttuuri nykymuotoinen Suomi ei ole, minunkin esivanhemmista osa puhui pitkälle 1900-luvun puolelle ruotsia ensimmäisenä kielenään, vaikka toisaalta minulla on myös täysin suomenkielistä itäsuomalaista talonpoikaistaustaa. Olen vähän miettinyt sitä, että vaikka äitini äiti oli pitkään raittiusseuran puheenjohtaja Kaavilla, mutta siitä huolimatta hän ei arvostellut läheistensä alkoholinkäyttöä, josta voi huomata sen, että hänen puheenjohtajuutensa ei perustunut toisten arvosteluun ja oman minän parempana pitämiseen, vaan henkilökohtaiseen vakaumukseen, jossa hän selkeästi siinäkin tajusi kokemuksen politiikan. Mielestäni ontokraatit ovat etenkin niitä, joiden ei tarvitse edistää politiikkaansa sen takia, koska muut velvoitetaan toimimaan sen puolesta vaikutteellisella tavalla. Merkitysvalta tarkoittaa sitä, miten politiikassa totutaan siihen, että jonkun tahon, monesti relatiivisen, todellisuus on leimattua ja pysyvää. Merkitys on jonkin asian mieli ja kun siihen lisätään valta, tarkoittaa se sitä, että vallankäytössä toteutetaaan yhden puolueellisen tahon mieltä asioista. Kommentaariaatti lähestyy ihmistä siten, että se toivoo voivansa hyötyä tästä. Mielestäni aina jatkuvasti omaa näkemystään korostavat poliitikot ovat varsin rahvaanomaisia ja kuvottavia, ja omien ”tiimien” pitäjistä ja osanottajista sekä äänestyspäätöksen grillimakkaran kautta tekevistä ihmisistä voidaan puhua varsin syyntakeettoman muodossa. Tuossa tilanteessa tiimien jäsenet mukautuvat poliitikon ympärille, jolloin tämä saa harhaluulon omasta vaikuttavuudestaan. Mielestäni kaikissa vaaleissa ennen vaaleja tulisi kieltää esimerkiksi sanomalehdissä ja televisiossa näytettävät gallupit, sillä itse en näe niissä mitään myönteistä, siinä vain kerrotaan se, kuka kulloinkin kuuluu ontokratiaan, ja koska suuri osa ihmisistä ei tätä ymmärrä, mukautuu varmasti jokin joukko koko kansasta myötäilemään ennalta kerrottua vaalitulosta. Mielestäni myöskin stubbilat ja haavistolat ovat rahvaanomaisia ja kertovat suoranaisesti siitä, millaisen leipää tarjoavan sirkuksen muodossa nykyisiä vaaleja Suomessakin vielä toteutetaan. Jos äänestyspäätös perustuu vaikutelmaan tai vaikutukseen, ei se silkoin voi olla oikea ratkaisu. Olisi mielenkiintoista pohtia sitä, kuinka suuri osa kansasta kuuluu syyntakeellisten joukkoon, jotka voivat itse tehdä äänestyspäätöksen oikeiden periaatteiden kautta, mutta niin kauan kuin nykyisen ”demokratian” muodossa pidetään näitä vaaleja, ei kehittynyttä äänestäjää arvosteta. Reinhold von Beckerin elämänkerta voi valmistua seuraavan yön aikana, toivon ainakin niin. Todella suuri helpotus siinä, että pääsen tekemään muita projekteja tämän jälkeen, on varmasti tulossa. Kävisin mielestäni hyvin yhdessä työn osa-alueessa luennoitsijaksi, vaikka olen joskus kokenut olevani siihen liian epäsosiaalinen. Kuitenkin minulla on kyky muodostaa ajatuksia kirjoittamisen ja puhumisen myötä, joten saumaa tuohon olisi. Minulla on paljon uusia projekteja, hankkeita ja tehtäviä asioita. Siinä mielessä silloin, kun en juo alkoholia, minulla on varsin intensiivinen ja tehokas tapa tehdä töitä. Olen varmaan siinä mielessä saanut porvarillista intoa oman isäni suvusta, ovathan he omassa linjassani osittain jenkkejä. Kommentaariaatti on se taho, joka muistuttaa ihmisiä jatkuvasti kuulumaan yhteen kankearakenteisiin todellisuuskäsitykseen. Tällaiset ihmiset poimivat ideoitaaan ja sääntöjään toisista ihmisistä kuten poliitikoista sen perusteella, miten rajoittunut itsenäisen ajattelemisen kyky heillä on. Keskitysleireillä oli sodan aikaan sellaisia asiakkaita, joita ylläpitäjät nostivat kapoiksi, koska heissä korostui nykyisessä Suomessakin yleinen toisten ihmisten ajatuksien ja sääntöjen toistaminen, minkä takia on sanottu, että he olivat joissain tilanteissa ankarampia ja raaempia kuin varsinaiset keskitysleirien ylläpitäjät. Kapona oleminen alkaa autoritääriesestä luonteesta, muiden ihmisten kanssa yhdenmukaisesta todellisuuskäsityksestä ja omien ajatusten puutteesta. Tässä voidaan esimerkiksi mainita viime syksynä parlamentissamme, aivan kuin ei tärkeämpiä asioita olisi käsiteltäväksi, käyty rasismi ja ”n-sana”-debatti. Kapot tajuavat vain harvoin mitään itse periaatteista, vaan kun kielletään ”n-sana” niin silloin rasismi poistuu eikä kenenkään tarvitse olla kapojen paheksuma. On muistettava että keskitysleireillä kapot saivat tavallisesti lyödäkin jonkun sanan sanojia, joten pitäisi n-sanaa enemmän olla huolissaan siitä, millaisen vallan tällaisen typeryyden takia ns. vartijat antavat heidän pyllyään nuoleville käskijöille. Mielestäni keskustelu n-sanasta kertoi sen lisäksi, että poliitikot väheksyvät suomalaisia ihmisiä, mutta myös sen, ettei tavallisen kansalaisen ajattelukyky ole kovinkaan kehittynyt satojen vuosien aikana. Eihän nykypäivän poliitikot ja kansalaiset edes pysty jakamaan ja käsittämään periaatteita, joiden pohjalta presidentinvaaleissakin äänestyspäätös tulisi mieluiten tehdä. Aristoteles piti valistunutta yksinvaltaa parhaimpana mahdollisena hallintomuotona, koska demokratiassa poliitikot eivät tunne, arvosta tai yhdistä kansaa, eivätkä kansalaiset osaa käsittää politiikkaa ja äänestää oikeiden periaatteiden kautta. Kommentaariaatti, jossa kapot ovat tärkeässä roolissa tukemassa tiettyjä arvoinstituutioita yhdenmukaisella tavalla, pyrkii siis tekemään ihmisistä samanmielisiä ja saman todellisuuskäsityksen sisällä olevia. Se siis tekee n-sanan kaltaisista asioista arvoja, joita se tukee oman mielettömyyden ja vähäpätöisyyden jalustalle nostamisellaan. Kommentaariaatti ei ymmärrä eikä siis tuekaan yksilöllisyydestä alkavia periaatteita. Tunnustushierarkia tarkoittaa kahta eri asiaa, parhaimmassa tapauksessa se korostaa periaatteiden kautta alkavia yhteenliittymiä, joista tulee instituutioita, jotka järjestyvät puolueettomuuden eli valinnan alaisuuden kautta, se ei siis nimestään huolimatta pakota tunnustamaan periaatteita hierarkkisesti siten, että joku kertoisi toisille jonkin olevan arvokasta. Mielestäni ihmisten toiminnasta voidaan selkeästi havaita pyyteellisyyden ja pyyteettömyyden kautta tekeminen ja toimiminen. Mielestäni pyyteelliset relaatiot asioihin ja ihmisiin kertovat aina suhteellisuudesta ja provinsiaalisesta hyödystä ja siihen pyrkimisestä. Voidaan siis sanoa, että jotkut ihmiset pyrkivät toiminnallaan aina omaan hyötyyn sen rinnalla kun joku toinen pyrkisi toiminnan, valinnan ja vapauden kautta tunnistamaan sellaisen toiminnan, joka on pyyteetöntä, eli jonka valinnan vapaus tavallisesti tunnistaa arvokkaaksi. Voidaan siis sanoa, että jonkin asian tunnustaminen on arvokkainta silloin, jos sen arvostaminen ei vaadi mitään provinsiaalista eikä arvostuksen saava taho hyödy siitä mitenkään. Tässä mielessä voidaan ajatella, että oikean uskonnollisuuden tulisi vaatia sitä, että kaikki tapahtuu pyyteettömän hyväksynnän ja avoimuuden muodossa. Uskonto ja siihen perustuva instituutio ei voi siis kieltää kenenkään tuloa siihen. Kuitenkin on sanottava, että parhaimmassa tapauksessa tunnustushierarkia perustuu itsenäisiin instituutioihin, jotka toimivat omien periaatteidensa kautta ilman toisien tottelua. Kaikki tunnustushierarkian instituutiot ovat itsenäisiä, mutta ne kuittenkin tunnustavat eron pyyteellinen-pyyteetön, jonka myötä periaatteet voivat elää yhteiskunnassa. Tässä mielessä tunnustuksen hierarkia tarkoittaa vaan sitä asiaa, että pyyteettömissä instituutioissa yksilöillä on eniten valinnan vapautta. Esimerkiksi seksuaalisuus, syöminen ja juominen ovat asioita, jotka vaativat ihmisiltä jotain tiettyä, eikä niitä voi suuresti vastustaa, minkä takia toisin toimimisen mahdollisuutta niiden yhteydessä on vähemmän. Toisaalta voidaan kuitenkin ajatella, että kapitalismin myötä ihmisillä kuitenkin on mahdollisuuksia esimerkiksi valita omat ruokansa, seksuaalisuuden ja ruokailun muodot, jossa tulee esiin se, että yhteiskunnan institutionaaliset tahot voivat vähitellen muuttua kaikki enemmän valinnan vapautta hallitseviksi. Tunnustushierarkia muuttuu kielteisen muotoiseksi silloin, kun se muodostuu sanan mukaisesti hierarkiaksi. Tässä tapauksessa ontokratia ja kommentaariaatti valtaa jonkun instituution tai instituutioit, ja alkaa pakottamaan ihmisiä mukautumaan instituutioihin, joissa valinnan vapautta ei ole. Siis joku instituutio tai instiuutiot alkavat sanella ihmisille ja muille instituutioille omia sääntöjään ja siis laajentamaan entistä enemmän riippuvaisuutta ja epävapautta.. Tässä mielessä voidaan esimerkiksi nähdä Venäjältä tulleet pyöräilijät mutta esimerkiksi etenkin feminismin ja naiskiintiöt. Feminismi suhtautuu naiseuteen sillä tavoin, ettei siihen suhtautuvalla ole vaihtoehtoja, vaikka siitä huolimatta on totta, että naisen ei tarvitse munasarjojensa takia omaksua feministisiä aatteita, eli tällainenkin asennoituminen tapahtuu valinnan vapauden sisällä.

Kielitaito on helposti kehittyvä ominaisuus

Eräs suomalainen multilingvistikko on äskettäin todennut, että tulevaisuuden maailmassa ei tulisi olla mitenkään epätavallista hallita sujuvasti esimerkiksi seitsemää kieltä. Kielitaito on asia, joka kehittyy interaktiivisten tilanteiden kautta- Olen itse ollut esimerkiksi Englanniss terapiassa, joka tilanne aiheutti tarpeen etsiä sisäiselle kielentuntemukselle sopivia eksternaalisia ilmaisuja. On siis sanottava, että monessa tapauksessa paine ilmaista itseään mahdollisimman sujuvasti aiheuttaa kielitaidossa kehittymistä. Mielestäni kieliä tulisi alkaa opettamaan kouluissa yhden oppiaineen sisällä, jossa tapauksessa korostettaisiin myös kielten historiaa ja vertailevaa kielitiedettä. Kielten historian kautta voitaisiin ymmärtää se, miten kaikki kielet ovat kehittyneet ja eriytyneet, ja tuon tiedon valossa voitaisiin aloittaa kokonaisvaltainen kielten oppiminen, voisi olla esimerkiksi niin, että kaikille oppilaille opetettaisiin ensin kaikkia kieliä, minkä jälkeen he saisivat oman mielensä mukaan valita esimerkiksi kolme tai neljä kieltä. Kaikki kielet perustuvat Noam Chomskyn kertomalla tavalla yhteen alkuperäiseen protokieleen, johon yhteyksiä hakemalla voitaisiin nähdä, ettei kielten oppiminen lopultakaan ole niin vaikeata. Kielitaito on tärkein asia siinä, miten kulttuurinen ja historiallinen arvostus ja kulttuurinen ja historiallinen tietoisuus voisivat kehittyä samaa rataa. Meidän on osattava kieliä ollaksemme tekemisissä muista maista ja kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Ja se taas lisää ihmisessä suvaitsevaisuutta ja avoimuutta uusille virikkeille. Kielitaidottomuus aiheuttaa aina mökkiläisyyttä ja ahtaita ja suvaitsemattomia mielipiteitä ja ”ajatelmia”. Kielten oppiminen tulisi siis tapahtua yhteistä protokieltä lähestymällä ja sen jälkeen johdoksia erityisiin kieliin löytämällä. Loppujen lopuksi etenkin indoeurooppalaiset kielet muistuttavat usein sanastoltaan ja syntaksiltaan toisia kieliä. Kun alkaa kehittyä yhdessä kielessä, alkavat silloin mahdollisuudet oppia muita samansukuisia kieliä. Mielen on vain oltava avoin ja avara. Koskaan ei pidä vähätellä omaa kielitaitoaan sanomalla, että ”en osaa sitä ja sitä kieltä”. Kun kieltäydytään sanomasta muille, ettei osaa kieltä, alkaa samanaikaisesti tietoisuudessa ja alitajunnassa kehittyä kielitaidon laajeneminen, joka tietysti monesti vaatii kirjojen ja lehtien lukemista ja radion ja tv:n seuraamista. Multilingvisteillä on ennakkoluuloton asenne kielten oppimiseen ja kaikenlaiseen oppimiseen, koska he eivät väheksy tietoa ja kielten osaamista. Ihmisen ajatuksellinen horisontti laajenee koko ajan sen myötä, kun hänen tietämyksensä useista kielistä kasvaa. Suhteen kieleen tulee olla laaja ja uusia ilmauksia oppivaa. On käsitettävä se, että samoille asioille on useita nimityksiä, ja näitä nimityksiä voi oppia, kun tietoisuus käsittelee ja ajattelee samanaikaisesti lukuisilla kielillä. Kielitaitoa tulee pitää yllä tekemisissä olemisella kielten kanssa Kieltä on myös käytettävä suusansallisesti ja tärkein asia siinä on se, että uskaltaa aloittaa uuden kielen käyttämisen. Joskus on näin, että vaikka henkilöllä ei olisi vielä hallussa jonkin kielen sanastoa kuin osittain, voi intuitiivisella kielitaidolla ymmärtää lauseiden ja sanojen merkityksiä vertailemalla niitä toisiin sanohin ja lauseisiin. Kielen rakenteen ymmärtäminen vaatii tavallisesti paljon vähemmän aikaa kuin varsinaisen sanaston hallitseminen. Tärkeää sanaston kehittämisen kannalta on se, että pyrkii tunnistaman vastaan tulevien sanojen merkitystä ja ottamaan aina tällaisissa tapauksissa siitä selvää. Ei pidä häpeillä sitä, jos kielitaito ei kaikissa kielissä ole alkuun täydellinen. Tässäkin nähdään tämän vaativan hyvää itsentuntoa ja kielikorvaa. Siinä mielessä ei ole mikään ihme, että Enoch Powellin väitetään hallinneen neljätoista kieltä. I Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Suomeen saatava apulaispresidentin virka

Britanniassa on Deputy-prime ministerin virka, joka henkilö on varalla kantamassa vastuuta silloin, kun pääministeri ei pysty jostain syistä hoitamaan asioita tai jos hän delegoi jotkin virkaan liittyvät obligaatiot ja toiminnat hänelle. Yhdysvalloissa on varapresidentin virka (vice-president), johon virkaan monissa tapauksissa äänestyksissä joko puolueen äänestyksen tai presidentinvaalin toiseksi jäänyt ehdokas nimitetään. On selvää, että Suomessakin voitaisiin harkita tuota, koska se jo itsessään vähentäisi presidentin vastuuta toimiensa hoidossa, ja jolle voitaisiin osaamuksensa mukaan antaa tehtäviä hoidettavaksi. Vaikka elämme demokratiassa, on selvää, että toiseksi noin sadalla tuhannella äänellä jäänyt ehdokas oli sellainen, johon miltei puolet äänestäjistä asettivat toivonsa vaalissa. Vaikka on perinteisesti ollut niin, että vaalin jälkeen voittanut ehdokas ylennetään asemaansa, olisi mielestäni huomioitava se osa kansasta, jotka eivät ole häntä äänestäneet. Haavisto on mielestäni saanut tunnettavuutta etenkin kansainvälisen kriisinhallinnan tehtävistä, ja vaikka Stubb onkin hankkinut kokemusta etenkin toisten EU-maiden kanssa toimimisesta, on Haavistolla mielestäni ulkoministerin toimintansa kautta paremmat pelimerkit näin häntä arvioiden. Olisi mielestäni suotavaa, että muodostettaisiin varapresidentin toimi, joka myös tasapainottaisi ihmisten mielipiteen kunnioittamisen lisäksi presidentiksi täpärästi valitun henkilön velvollisuuksia, ja toisi kansan mielipidettä puolueettomammalla tavalla esiin. Presidentti ja varapresidentti voisivat toimia yhdessä saman virkamiehistön johdossa, koska on esimerkiksi Ruotsin mallin mukaan huomattu, että delegoiminen, asioista neuvottelu ja mahdollisimman monen tahon mielipiteen kuuntelu olisi tärkeä asia Suomenkin kaltaisessa demokratiassa. Vaikka Stubbin ja Haaviston ikäero ei ole kuin marginaalinen, on kuitenkin sanottava, että heillä on omankaltaisiaan lahjoja ja eroja taitamuksessaan ja tietämyksessään. Haavisto voisi tärkeämpienkin asioiden ohessa olla ohjaamassa Suomessa mielipiteitä sukupuolisen suuntautumisen ja poikkeamisen suvaitsemisessa, vaikka mielestäni hänellä on lisäksi Stubbin ohessa paljon lahjoja ja kokemusta etenkin kansainvälisten asioiden hoidossa. Muuttamalla ja eristämällä eri virastojen ja ministeriöiden toimintaa, voitaisiin valtaa jakaa Suomessa oikeudenmukaisemmalla tavalla. Voidaan ajatella että varapresidentin toimessa toiseksi jäänyt ehdokas voisi etenkin olla enemmän tekemisissä kansalaisten kanssa, jotta voitaisiin sillä, kun varapresidentti briiffaisi presidenttiä tiettyjen asioiden hoidossa, jossa hänellä etenkin on lahjoja, saavuttaa enemmän kansan mielen mukaisuuttta. Demokratia on mielenkiintoinen kysymys, koska siinä nykypäivänä gallupeissa viikkoja juhlittu ehdokas voi saada tulevan asemansa suhteellisen pienen marginaalin äänillä, jotka eivät todellakaan ole millään tavalla erikoisemman huomion mielipiteellään ansaitsevia ihmisiä. Monessa tapauksessa gallupit, jotka tehdään marginaalisen kansanosan mielipiteiden edustumisella ei ole oikeudenmukainen tapa voittaa tällaisia vaaleja. Suomessa noin puolitoistamiljoonaa ihmistä äänesti Haavistoa, joka jäi tästä huolimatta nuolemaan näppejään vaalien jälkeisessä tilanteessa. Puolitoistamiljoonaa on kolmekymmentä Olympiastadionillista ihmisiä. On selvää, ettei marginaalin perusteella voittaminen voi johtaa siihen, että toinen ehdokas jätetään täysin virastojen ja virkojen ulkopuolelle. Mielestäni tällaista asiaa tulisi Suomessa vakavasti pohtia: varapresidentti, joka jakaisi presidentinlinnan päätöksen teon presidentiksi valitun tyypin kanssa. Pääministerin virka on mielestäni edustuksellisessa demokratiassa täysin erillinen presidentin toimesta. I Olli von Becker, YTM ja oikeustieteen opiskelija

Väitöskirjan lähdeteoksia (päivittyy)

Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka I Aristoteles: Politiikka I Baggini, Julian: How the World Thinks I Fitzpatrick, Tony: Applied Ethics & Social Problems I Dreze ja Sen; Vastakohtien Intia I Dworkin, R.M.: The Philosophy of Law I Forsman, Birgitta: Gudlös etik I Gronow, Jukka toim.: Sosiologian klassikot I Hayek: F.A.: The road to serfdom I Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa I Holland, Stephen: Bioethics - a philosophical introduction I Martinich ja Sosa: Analytic Philosophy - An Anthology I Matthies, Jûrgen: Umweltpädagogik in der Postmoderne I McFarland, Andrew: Boycotts and Dixie Chicks - Creative political participation at Home and Abroad I Micheletti ja McFarland: Creative participation Responsibility - Taking in the political world I Nazarenko, Salla: Korruptio Suomessa I Nozick, Robert: Anarchy, State, and Utopia Nussbaum, M. Creating capabilities - The human development approach I Oksanen ja Launis: Etiikan lukemisto I Peterson, Jordan B.: 12 Elämänohjetta - Käsikirja kaaosta vastaan I Pietarinen, Juhani ja Poutanen, Seppo: Etiikan teorioita I Platon: Valtio I Pussy Riot - Punkrukous vapauden puolesta I Ricoeur, Paul: Le Juste I I Ricoeur, Paul: Philosophie, ethique et politique I Räikkä, Juha: Moraalin kanssa - esseitä hyvästä yhteiskunnasta I Salminen, Matti: Toisinajattelijoiden Suomi I Siegfried, Tom: John Nash, peliteoria ja luonnon koodi I Singer, P: Ethics in the real world - 82 brief essays on Things That Matter I Singer, Peter: Practical ethics I Spengler, Oswald: Der Untergang des Abendlandes I Tarkiainen, Tuttu: Demokratia - Antiikin Ateenan kansanvalta I Teays, W (toim.): Global bioethics and human rights I Tenkku, J: Vanhan ja keskiajan moraalifilosofian historia I Westermarck, Edward: The origin and development of the moral ideas I