Virrantalossa ja Virranportissa

Nämä kaksi maatilan rakennusta ja pientä kartanoa ovat jääneet isovanhempieni kautta ikuisesti muistiini ja historiaani. Virrantalo oli kuulunut aikanaan satoja vuosia Hallikaisten suvulle, eikä se ollut aiemmin perinteinen aateliskartano. Kun isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker osti vuonna 1875 tilan, oli se silloin pitäjän suurin tila maa-alaltaan ja aikaisempi päärakennuskin suurempi kuin mitä se oli vuoden 1975 peruskorjauksen jälkeen. Virrantalo oli meidän serkusten kesäparatiisi etenkin 90-luvulla. Virrantalossa oli myös 90-luvun loppuun asti karjaa, ja vielä senkin jälkeen mummolla oli lampaita ja kanoja. Otimme samanikäisten serkusten kanssa osaa maatilan töihin, ja olen itsekin lypsänyt lehmää, luonut lantaa ja ollut ajamassa lehmiä pellolle ja takaisin navettaan. Vaikka nykyaikana kaupunkilainen saattaa nyrpistää nenäänsä navetassa olemiselle ja siellä usein leijuvalle tuoksulle, niin meille se kuului vain asiaan. On kuitenkin siitä sanottava, että kaupungissa asuneet isän puoleiset isovanhempani koki tuoksumme varsin ikäväksi meitä hakemaan tultuaan, ja kaupungissa mummo laittoi aina rytkymme pesuun välittömästi sisään tulemisen jälkeen. Sekä isoisäni isoisä että isoisän isä Frans Edvard kertoivat vieraille kummitusjuttuja. Isoisäni isoisän aikaan Virrantalossa vieraili myös taiteilija Adolf von Becker, joka oli isoisäni isoisän pikkuserkku. Eräänä kesänä hän maalasi Kaavin kirkkoon alttaritaulun, joka kuitenkin paloi kirkon mukana vuonna 1980. Sukulaissuhteet ovat aina etenkin isovanhempien elämisen aikaan olleet tiiviit, ja sukuun avioliiton kautta tulleet ovat aina kunnioittaneet ja ottaneet osaa tähän suku- ja perhekeskeisyyteen. Tietysti etenkin mummolle ovat aina tuottaneet päänvaivaa parin enoni vaimot, jotka eivät samalla tavalla kunnioittaneet suvun perinteitä ja suvun tapahtumiin osallistumista. Kuitenkin tyttäriensä miehiin mummokin on suhtautunut aina hyvästi ja lämpimästi. Isoisäni isoisä opiskeli Hämeenlinnan Lyseossa ja isoisäni isä Kuopion Lyseossa. Isoisäni, vaikka hän menestyi siinä koulussa, minkä hän kävi, ei kuitenkaan lähtenyt koulutielle, koska hänet valittiin kolmanneksi vanhimpana poikkana jatkamaan maataloutta Virrantalossa. On sanottava, että ukista aistimani transsendentaalista esoteerista rauhaista olemista, jossa merkitystä oli aina etenkin vastuulla ja velvoitteella, voidaan kuvata samalla tavalla, miten eräs samassa koulussa ollut aikalainen kuvasi toista aatelismiestä, Britannian pääministeriä Alec Douglas-Homea: ”A votary of the esoteric Eton religion, the kind of graceful, tolerant, sleepy boy who is showered with favours and crowned with all the laurels, who is liked by the masters and admired by the boys without any apparent exertion on his part, without experiencing the ill-effects of success himself or arousing the pangs of envy in others. In the 18th century he would have become prime minister before he was 30. As it was, he appeared honourably ineligible for the struggle of life”. Ukki oli isänsä ja isoisänsä tavalla mukana kaikissa etenkin paikallisissa luottamustoimissa, ja hän jos kuka oli se, jonka nähtiin pystyvän kantamaan vastuuta. Ukkini ei kiroillut koskaan ja hänen käytöksensä oli aina miellyttävää – sen piirteen havaitsin hänessä, että hän etenkin kuunteli tarkkaavaisesti ja teki hyvin teräviä ja ironisia huomioita ja havaintoja. Hän jos kuka on jäänyt mieleeni ”yläluokkaisena” hahmona. Mummokin oli ehdottomasti toimelias ja aikaansaava ihminen, ja jos joskus vanhoissa aatelissuvuissa voidaan katsoa ilmenevän jonkinlaista henkistä velttoutta, niin mummoltani tulleiden geenien avulla olen voinut keskittyä olennaiseen ja saada siinä hyvin paljon aikaankin. Mummolla oli vahva työetiikka eikä hän koskaan julkisesti valitellut mitään. Sanotaan, että paria päivää ennen poismenoaan Kaavilla, lääkäri oli kysynyt, että koskeeko teihin, johon mummo oli huutanut kovaäänisesti ”Ei koske!”. Melttusen virtauksen paikalle rakennettiin vuonna 1994 uusi talo, Virranportti, mihin isovanhemmat sukujuhlallisuuksien kautta muuttivat. Virrantaloon muutti asumaan enoni Markku, vaikka hänkin myöhemmin muutti omaan isoon omakotitaloonsa Virran rannalle, noin puoleenväliin molemmista päätaloista. Lisäksi Markun talon ja Virrantalon väliin sijoittuu ukkini vanhemman veljen Reinon tila Rantala ja hänen poikansa Matin eli siis äitni serkun rakentamia rakennuksia. Virrantalon takana nousee korkea mäki, jossa pudotusta on korkeimmalla kohdalla kolmisenkymmentä metriä. Mäellä on myös sijainnut raippakivi, jossa rikollisia on aiempina vuosisatoina rankaistu. Isoisäni isoisä oli nimismies, vaikka hän olikin aiemmin Kuopiossa asuessaan toiminut lääninkanslistina ja lääninsihteerinä. Hänen isänsä Luhangassa 1801 syntynyt isänsä Otto Reinhold oli häradsbokhållare ja kamarikirjuri senaatissa ja hänellä oli lakimiehen koulutus Turun Akatemiasta. Isoisäni isoisä tunnettin aina hyvin reiluna ja oikeudenmukaisena nimismiehenä, ja oli tunnettua, että hän maksoi itse omasta pussistaan monesti köyhempien ihmisten verot, etteivät he olisi joutuneet siitä vastuuseen. Ukkini on myöhemmin 80- ja 90-luvuilla esittänyt isoisäänsä Luikonlahden kesäteatterin näytelmissä. Virrantalo ja Virranportti siis kuuluvat Luikonlahden kylään, jonka nimi tulee siis ”luikosta” eli joutsenesta, se siis tarkoittaa vanhalla suomella ”Joutsenten lahtea”. Kylällä oli aiemmin koulu, jota sukulaiseni olivat päähenkilöinä perustamassa, ja mm. kauppa ja posti. Nykyään kaikki nuo on lakkautettu ja kylällä on vain hiljainen huoltoasema, jossa vieraillessa tulee kieltämättä mieleen Tankki täyteen-tvsarja. Isovanhempani siis muuttivat vuonna 1994 Virranporttiin, joka on tilava talo ja siinä on mm. neljä makuuhuonetta. Alakerrassa oli lisäksi biljardisali ja talossa oli myös oma sauna. Nykyisessä Virrantalossa on viisi makuukammaria. Lisäksi Virrantalon sisällä on vanha kellari, joka on arviolta satoja vuosia vanha ja kuulunut jo aikaisempaan Hallikaisten hallinnoimaan päärakennukseen. Itse en ole koskaan siellä käynyt, vaikka mummoni toistuvasti säilytti siellä ruokia, koska en ole koskaan sietänyt edes ajatusta rotista ja hiiristä. Virrantalon pihapiiriin kuuluu myös navetta, useita aittoja, riihi, useita traktori- ja muita säilytysvajoja ja ulkosauna. Tiellä joka ohittaa talon ja menee lähellä olevan Retusen järven rantaan, on talon takana olevan mäen korkeimmalla kohdalla myös ollut karjan säilytyspaikka, jossa on tavallisesti karjan aikana pidetty vasikoita. Vaikka joku voisi kuvitella minua kokonaan kaupunkilaiseksi, niin voin sanoa minussa elävän vahvana kokemukset isovanhempien kotitilalta ja maaseudulta yleensä. Olen joskus harkinnutkin Kaaville muuttamista. Nykyään Virrantalo on tyhjillään ja se kaipaisi kipeästi uutta peruskorjausta. Niin kauan kuin esimerkiksi kylpytiloissa olevat kosteusvauriot korjataaan, ei ole toivoa sinne muuttamisesta. Voin sanoa, että aina kun kävelen ja oleskelen Virrantalossa, Virranportissa ja niiden maisemissa, koen vahvaa liitettä sukuuni ja sukulaisiini. He ovat jättäneet näille alueille niin syvät jäljet työllään ja olemisellaan, että toivoisin olevan joskus mahdollista palata sinne suuremmaksi ajaksi. Virranportti, vaikka ukkini elikin pitkän aikaa sinne muuttamisen jälkeen, on aina vastannut mielessäni esi-isiemme brittiläisten aatelisten käsitettä Dowager House, jonne tilan vanha leski muuttaa, kun nuorempi polvi ottaa vastuun päätalosta. Olenkin ukin hautajaisissa pitämäni puheen mukaan alkanut ajatella tästäkin sukuperinnöstä ja ukista etenkin brittiläisten standardien mukaan (johtuu varmaan osittain anglofiilisyydestäni, joka on tietysti monelle varsin selittämätön asia) Leo von Becker 3rd Lord of Virrantalo. Enoni Markku on aina ollut hyvin tietoinen sukuperinnöstämme ja suhtautuu alueeseen, missä hän on eniten asunut syvällä kunnioituksella ja pieteetillä, siitä huolimatta vaikka omien sanojensa mukaan hän on kokenut eniten kulttuurista liitettä etenkin saksalaisiin. Perinteisten elinkeinojen kunnioittaminen ja asuinseudun ja maan kunnioittaminen on johtanut siihen, että jotkut sukulaisista ovat omaksuneet aiempaan nähden erilaisia ammatteja. Kuitenkin siihen, että voi pärjätä nykyisen laisella Koillis-Savon alueella, on elinkeinoihin suhtauduttava nöyryydellä, sillä muuten tuollaisella alueella ei monesti ole elämisen edellytyksiä. Isoäitini äidin suvun kautta monelle suvun naiselle on tullut tärkeäksi käsitöiden harrastaminen. Olihan mummoni äidin isä rukkimestari, eli hän valmisti ompelemisessa tarvittavia välineitä. Äitinikin ompelee mielellään ja yksi hänen sisaristaan opettaa käsitöiden tekemistä. Mummoni on aikanaan valmistanut ensimmäisen ja sittemmin yleiseen käyttöön vakiintuneen Koillis-Savon kansallispuvun, jota mm. eräs hänellä läheinen kansanedustaja on pitänyt presidentin linnan juhlissa. Jos Asfa Wossen Asserate on joskus satiirisesti kuvannut tyypillistä ja viehättävää kartanon rouvan ronskiutta ja grobianismia tavalla, jossa rouva voi todeta vieraille, että voivat ottaa lisää hummeria, koska sitä on ulkona vielä sikojen syötäväksi, tai että hummerikeitto on parhaimmillaan ”pierun lämpöisenä”, niin voin sanoa, että tuon voi yhdistää isoäitiini – hänessä oli aina ronskiutta, joka vaikutti ukkini tasaiseen ja vaatimattomaan olemiseen nähden viehättävältä ja joskus jopa ilahduttavalta ja myönteisellä tavalla ”huvittavalta”, vaikka hän kuului siihen ihmisten joukkoon, joka ei todellisuudessa päästelisi minkäänlaisia ”henkilökohtaisia päästöjä”: Mummon ruuat olivat legendaarisia maukkaudessaan ja maanläheisyydessään. En ole koskaan syönyt yhtä hyvää sianlihapaistia tai karjalan piirakoita, kuin mitä ne olivat mummon tekeminä. Mummoni oli myös ukkini kanssa se parisuhdetta selkeimmin ”ohjaileva” taho, ja ukkini jollain tavalla jopa myöntyi omaan rooliinsa ja ei tavallisesti protestoinut sitä vastaan. Ukkiani seurasin aina hyvin suurella kunnioituksella ja pieteetillä, ja jos haluttaisiin käyttää termejä yläluokkaisuus tai hienous (tai populaarienglantilaista ilmausta ”posh”) niin itse en ole koskaan pystynyt olemaan näiden käsitteiden mukainen edes vähääkään ukin mielessä. Mummo oli primus motor, mutta ukkini toi olemiseen ja olemisen laatuun briljanttisuutta ja yläluokkaisuutta. Ukkini oli syvästi musikaalinen ja hän soitti pianoa, selloa ja kontrabassoa ja hän lauloi vuosikymmenet kuorossa Luikonlahdessa. Uskon, että hitusen ukin musikaalisuudesta ja taiteellisesta lahjakkuudesta on siirtynyt myös itselleni. Mummoni toimi vuosikymmenet etenkin Marttajärjestössä, ja siellä hän oli paikallisyhdistyksen ohjaava voima. Mummo istui kunnanvaltuustossa, kuten ukkini ja hänen isänsä. Etenkin ukkini lempilapsiin kuului koululautakunta, jonka piirissä hän oli mukana kauemmin kuin kokonaisuudessaan kunnanvaltuustossa. Beckereiden suvussa on aina ollut pedagogeja ja valistajia, ja tästä voin voimakkaasti tunnistaa myös jotain itseeni liittyvää. Isoisäni isäkin varmasti pyrki nimen muutoksella Virrantaloksi, lähentymään tavallista kansaa – valistajia, suomenkielen ja suomenkielisen väestönosan ja etenkin talonpoikien osan kohentajia suvussa on ollut aina, siitä huolimatta vaikka suku oli pitkään pelkästään ruotsinkielistä. Isoisäni isoisä naitatti kolme tytärtään Virrantalon entisille torppareille, jotka saivat papin aamenen jälkeen vapautensa. Siinä mielessä suku ei ole ainakaan viime aikoina ollut reaktionaarista, omissa perinteisissä asemissaan pysyttelevää taantumuksellista joukkoa, vaan esimerkiksi koulutuksen kaikkinaisella edistämisellä on samanaikaisesti annettu oikeus matalammista oloista tulleille ihmisille kouluttautua ja kehittyä opin tasolla. Virranportin vieressä oleva Melttusvirta on yleisemmässäkin Suomen historiassa tunnettu siitä, että vuonna 1808 Sandelsin joukot puolustautuivat Nykyisin Virranportin takana olevilla rinteillä virran yli hyökkääviä ryssiä vastaan. Tästä tapahtumasta on myöhemmin löytynyt todisteita mm. pistimiä ja aseiden osia, sekä venäläisten virran rannassa olevan joukkohaudan kautta. En ole koskaan varsinaisesti ihaillut maalaiselämää, mutta Virrantalon ja Virranportin kautta olen oppinut sitä sietämään. Nämä paikat ovat antaneet minulle suuren määrän siitä, miksi nykyään kutsun itseäni.

Yleistä eduskuntavaaleista

Jälleen lähenemme säännöttäisiä eduskuntavaaleja. Minä en ole vaaleissa ehdolla, koska Kokoomus ei minua listoilleen ottanut, ja kahden muun vaihtoehdon kohdalla koin ehdolle lähtemisen epätyydyttäväksi, koska en olisi heidän listoillaan todennäköisesti päässyt läpi. Olin tehnyt kuluarviointeja, ja olisin todellakin lähtenyt vakavahenkisesti mukaan, jos Kokoomus olisi paremmasta tiedosta ottanut minut listoilleen. Lisäksi olen tällä hetkellä muuttamassa lähiaikoina ulkomaille, joten eduskuntaan pääseminen ei olisi tukenut varsinaisia tavoitteitani. No niin, hieman tulevista vaaleista. Marinin ja Purran kohtaaminen vaalitentissä, josta olevaa kuvaa joku oli nimittänyt vuoden luontokuvaksi, oli hyvin avaava. Kumpikaan heistä ei näytä olevan tietoinen politiikasta, joka on pian kaikkialla Euroopassa käyttöön otettu. Mielestäni politiikan todellisuus on suvaitsevaisuutta heikompia kohtaan (vaikkei kategorisesti määritellen) ja klassisen markkintalousliberalismin käyttöönotto. Politiikassa on siis voitava joukkopriorisoida käytäntöjä, arvoja, asenteita ja arvostelukykyä. Tämä sen takia, kuten esimerkiksi Paavo Lipponen on sanonut Erkki Tuomiojasta, että politiikassa on voitava nähdä yhteisiä periaatteita ja ajatuksia, eikä jatkuva taisto tuulimyllyjä vastaa ole monestikaan kovin tehokasta poliittisten tavoitteiden esiintuomista. Mielestäni rasismi on väärin, vaikka se ei kuitenkaan tarkoita tiettyjen ihmisten ryhmien suosimista. Eli vähemmistöjen kohdalla on tuettava sitä, että he voivat omalla toimintakyvyn parantamisella integroitua yhteiskuntaan, eli esimerkiksi sosialistien tavoite siitä, ettei lahjakkuudella ja kompetenssilla ole mitään merkitystä esimerkiksi sosialistien mallin mukaan järjestetyssä koulujärjestelmässä. Maahanmuuttajatkin on saatava käsittämään se, että jollei osallistu millään tavalla yhteiskunnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, on heidän täällä olonsa turhaa sekä itsensä että myös suomalaisen yhteiskunnan kannalta. Sama on sanottava muille ihmisille, jotka eivät pysty tuottamaan yhteiskunnalle hyötyä työn ja opiskelun kautta. Olisi nähtävä se, että ihmisen on itse otettava vastuu omasta pärjäämisestään, koska se sosialistien politikka, jossa ihmiset valitaaan asemiinsa huutoäänestyksellä ts. tutummuuden ja massoja miellyttämisen kautta, ei mielestäni ole kovin miellyttävää missään yhteiskunnassa. Ihmisille ei voi vain ladata rahaa ja kuvitella että he sen avulla muuttuvat. Sosiaalituilla eläminen passivoi lähes kaikkia ihmisiä, vaikka onkin sanottava, että jotkut, joilla on parempia ominaisuuksia, voivat hyötyä niistä sillä tavoin, että he pääsevät jaloilleen ja pääsevät haluamaansa opiskelu-/työpaikkaan. Eli sosiaalitukien avulla tulisi juuri pyrkiä preventoimaan sitä, että ihmiset kehittyvät ja heidän ominaisuutensa kehittyvät valtion tietyn ajan sisällä tarjoamasta tuesta. Kuitenkin on aika naurettavaa, jos sosialisti uskoo, että kaikki joskus tukia saaneet/saavat olisivat suoranaisesti tämän takia sosialistien äänestäjiä. Vaikka ihminen kannattaisi Kokoomusta, on hänkin sosialistien tavalla oikeutettu saamaan rahallista apua valtiolta. Mielestäni Jussi Halla-aho, kaikkine autismin kirjoon viittavine ominaisuuksineen, oli mielestäni puheenjohtajuuden vaatiman älykkyystason mielessä Purraa korkeammalla. Kuitenkin hänessä oli mielestäni yksioikoisuutta ja monomaanisuutta maahanmuuton vastustamisessa, jonka takia hän ei ole poliitiikassa ollessaan kovin omavaraiselta näyttänyt. Se Impivaara, joka tässä maassa vallitsisi ilman muualta tänne tulleita ja roolinsa tehokkaasti hoitaneita ihmisiä, koostuisi lampaannahkoihin ja jalkarätteihim pukeutuvasta rahvaasta, jonka on laitettava suhteessa paljon pettua leivän sekaan, jotta olisi virtaa lähteä metsään maalaamaan metsoja. Sosialistit ovat yhtä ristiriitaisia kuin Perussuomalaiset, vaikka onkin sanottava niiden kannattajakunnan koostuvan toisiinsa nähden lähes samanlaisesta työväenluokkaisesta rahvaasta. Mielestäni rahan syytäminen muussa kuin kehittymisen ja kehittämisen mielessä on pohjaton aukko, jonka epätoivoiseen täyttämiseen sosialistit ovat aina valmiita, kun heidät erehdytään saamaan Suomessa suurinta kannatusta puolueiden joukossa. Platon kirjoitti Valtiossa, että vallanpitäjät on saatava opiskelemaan filosofiaa tai vaihtoehtoisesti filosofien olisi tultava vallanpitäjiksi. Mielestäni poliitiikka on etenkin periaatteiden ilmaisemista, joita voidaan vertailla sen kannalta millainen yhteiskuntaa määrittävä historiallinen tilanne on olemassa. Hyväksyn tietysti myös sosialistit demokraattisessa järjestelmässämme, mutta on vaikeaa havaita aitoa huolta ihmisten takia esimerkiksi Sanna Marinissa. Vastaan kimputtaminen, toisten arvojen arvostelu sanomatta itse mitään omaperäistä, ja pystyssä olevat sormet jo heti kun toinen on aloittanut puheensa, kertovat mielestäni siitä, että Marin ei ymmärrä sitä, miksi politiikkaa tehdään. Voi olla, että kun paksu pölykerros on monien kirjastoissa laskeutunut Marxin Pääoman ja Kommunistisen puolueen manifestin päälle, ei sosialisteilla ole enää jäljellä vakavasti otettavia suoraan politiikan kokonaisuuteen eikä toisen poliitikkojen periaatteisiin suunnattuna olevia periaatteita tai arvoja yleensäkään. Siinä mielessä on mielenkiintoista, miksi sosialistiset poliitikot eivät anna isosta palkastaan vähintäänkin merkittävää osaa köyhille. Kumma kyllä, lastenvaaliohjelmassa esiintynyt Vasemmistoliiton Li Andersson ei sittenkään muistanut omaa palkkaansa. Kuitenkin olisi juuri parasta, jos kansanedustajat muistaisivat palkkansa, ja tajuaisivat millaista työtä tuollaista suhteellisesti jonkun kannalta arvioiden korkean palkan vuoksi tulisi tehdä. Niin köyhiä kansanedustajat eivät ole, etteikö virasta voisi tehdä täydellisesti luottamusviran, johon ei kuulu korkeata palkkaa. Eli mielestäni Purran näkyvimmin ajama maahanmuuton vastustaminen ja toisaalta toisen työväenpuolueen eli sosialistien tehokkuutta ja työstä palkitsemista vastustavat mielipiteet ovat molemmat yhtä kehittymättömiä ja paikallaan stagnaattisesti pysyviä leperryksiä. Ne ovat siis epäolennaisia, koska olisi tärkeämpiäkin asioita kiisteltäväksi kuin mitä ovat maahanmuuton vastustaminen ja sosialistien rahvaalle kuin lapselle suuhun lusikoidut eväät. Sellaisia on esimerkiksi sosialistien läpiviemä peruskoulu-uudistus, joka pakottaa lahjakkaammat lapset sietämään sellaisten ihmisten häirintää, joiden paikka ei enää peruskoulun jälkeen tulisi olla samassa koulussa, johon lahjakkaammat ja kompetentimmat oppilaat menevät. Opetussuunnitelma tulisi poistaa viimeistään yläkouluun mentäessä, jonka jälkeen suomalaiset koulut voisivat esimerkiksi maakuntien sisällä järjestämään yksilöityä eri opiskelualojen sisään muodostuvaa koulutusta, jossa erikoistuminen aloitetaan viimeistään varhaisteini-ikään tulleiden oppilaiden mielenkiinnon kohteisiin. Tietysti tämä vaatii jo sitä, että lapsia on kannustettava alakoulun yksilöidyn opetuksen, kodin ja esimerkiksi koulujen sisäisten kerhojen avulla ottamaan vastuu omien opintojensa etenemisestä ja oman erikoisalan löytämisestä. Mielestäni arvostelukykyä (eli voitaisiin sanoa, mikä on ”proper” kussakin tilanteessa), asenteita ja niiden haittaavuutta toimintakyvyn kannalta ja arvojen omaksumista voitaisiin Tunnukseton uskonnonopetus on yhdistettävä elämänkatsomustiedom opetukseen, koska ne molemmat käsittelevät maailmankatsomuksia. Arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kriitikin ohessa on tarkasteltava sitä, mikä on tehokasta ja mikä on arvostamisen arvoista, mitkä ovat elämää hyödyttäviä ja toisaalta epätoivottavia asenteita. Arvostelukyvyn kritiikissä tulisi käyttää jonkinlaista harkinnan metatasoa tai ontotasoa. On siis opetettava sitä, millaisia ovat olleet aiemmat virheet, jotka ovat johtuneet huonosta arvostelukyvystä, ja mikä on suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin historiassa johtunut huonosta arvostelukyvystä. Siinä mielessä tähän uuteen aineeseen tulisi lisätä filosofiamn ja elämänkatsomustiedon lisäksi ainakin historiaa ja vielä erikseen etiikan eri alalajeja kuten bioetiikka ja yleisemmin soveltava etiikka. Esimerkiksi Amartya Sen, Martha Nussbaum ja Peter Singer ovat korostaneet toimintamahdollisuuksien parantamista suhteessa bkt:hn ja köyhyyden poistamiseen, tässä hauskan luonteisia kirjoja ovat esimerkiksi Nussbaumin Capability Approach ja Singerin Practical ethics. Muutenkin Singer on tämän alan johtava nimi, ja antaisi vaikka paidan päältään, jos joku aidossa köyhyydessä elävä ihminen menisi sitä häneltä pyytämään. Vaaleista on sanottava vielä, että toivon, että saamme pääminsiteriksi maahamme järkevän kokoomuslaisen miehen, joka ei halua esiintyä julkisuudessa jälkiteininä - pissiksenä.

Runo

Porvarillisuuden vastainen tunteminen kuin tien entisen sulkeminen! politiikan piiriin olen joskus halunnut välinpitämätöntä mökkiläisyyttä olen myös kalunnut! olen sitä mieltä, että tilanteet eivät suorasti määritä miestä niin kuin piki ei ole pelkästään tiestä latvaan tahtoisin mä nousta kuusen korkean täyttää haluaisin mä neidon norkean Jumalat jotka ottavat kantaakseen kerran ei se osu heihin vain yhden verran voisin maalata, tehdä suosikkiteoksen kuin myrkyttää kaikki kautta yhden seoksen pian te tulette kuulemaan minusta taas ei kukaan estä minua olemaan tässä yhdessä maas meidän on kulttuuria edistettävä, laajennettava alaa edessämme meidän taajennettava mutta minä tulen vielä vastaas kerran että voisimme olla tyytyväisiä riittävän verran!

Raha ja minä

En ole koskaan ollut kiinnostunut rahasta, paitsi ehkä silloin yläasteella, kun olin vielä ryhtymässä ekonomiksi. Kotonani oli sellainen vaikeneminen henkisten asioiden ja periaatteiden suhteen, että tietyssä vaiheessa olin niin täynnä materiaalista hyvinvointia ja rahan tunkemista että ryhdyin opiskelemaan pääaineena filosofiaa. Ja kuten monet tietävät, filosofia ei ainakaan Suomessa luo erittäin suuria työskentelymahdollisuuksia. Tämän takia olen opiskellut myöhemmin oikeustiedettä, kirjallisuutta ja kauppatiedettäkin. Olen joskus sanonut läheisille, että olen ”ylittänyt” rahan tason, mikä ei kuitenkaan tarkoita samanlaista asiaa kommunistien mielessä. Olen tottunut rahan puolesta helppoon, vaikka noudatankin nykyään varsin merkitsevästi boheemin elämää, jossa korostuu vapaaehtoinen köyhyys. Eli arjessani ei esiinny pröystäilyä ja tavaroiden ostamista joidenkin merkkien takia kuin harvoin. Tietysti elopainoa on niin runsaasti, että Suomessa on helpointa turvautua vain Dressmaniin. Olen tietysti ulkomailla teettänyt räätälinliikkeissä esim. kokonaisia pukuja. Tietysti olen tyytyväinen siihen, että minulla on itselläni ja vanhemmillani on laajahko kirjasto, voin matkustaa aina silloin kun haluan jonnekin, ja mikä parasta saan harjoittaa lempitointani eli kirjoittamista läppärillä. Lisäksi minulla on suuri kokoelma sukuuni liittyviä papereita, joita on hauskaa välillä selata Myös a4:sta menee kuten myös pienempiä muistilappuja ja luonnospapereita. Minulla on kitara, piano ja viulu. Olen alkanut harrastamaan öljyvärimaalausta ja hiilellä piirtämistä, jotka tuovat jo itsessään niissä tulevan flow-tilan kautta hyvää oloa ja arjessa jaksamista. Se on sanottava, että jos minulla olisi lapsia, olisin jo nyt sellaisessa työssä, josta saisi riittävän summan rahaa kasaan. Minulla on vain kissa, jonka hoitamiseen ei kulu paljon rahaa. Olen myös suunnitellut ottavani kilpikonnan ja ehkä lintuja, vaikka äitini on sanonut, että kissiliinin kanssa arjesta tulisi vilkasta: taulut tippuisivat seiniltä jne. Mitä tarkoitan rahan ylittämisellä on se, että minun ei tarvitse välittää omasta tilipussistani ja etenkään siitä, miltä se näyttää muille. Raha on vaihdossa todentuva kaupan elementti, jota ilman ei kauppaa voisi olla. Sen takia olen verrannut rahaa poletteihin, jotka ovat erimuotoisia.Tiettyä ostotapahtumaa varten tarvitaan vastaava summa arvon muodostetta eli rahaa. Joku voisi sanoa, että kun taustaan liittyy raha ja esimerkiksi tietty metsä- ja maaomaisuus, niin silloin saa joskus luottoa. Olen aina tottunut siihen, että rahaa on ollut tarpeeksi esimerkiksi aiemmin tarkoitettujen asioiden mahdollistamisessa. Kirjojen ostamisen lisäksi minulle tärkeää on se, että pääasen matkustamaan säännöllisesti ja monissa paikoissa. Ehkä se, etten katso esimerkiksi vaatteiden yhteydessä (minkä lisäksi minulla ei ole ollut koskaan autoa) niiden merkkiä vaan olennaista on se, että ne ovat kestäviä ja pidempään käyttöön tarkoitettuja. Olen monesti joistakin merkkivaatteista poistanut merkkikyltin. Vanhempani ovat selkojärjen kautta ajattelevia enemmän käytännön kuin teorian ihmisiä. Kun kiinnostuin lukiossa filosofiasta on se varmaan ollut johdosta siitä, miten minulla oli kapinallisen asenne saamaani kehnosti muodostettua sisällötöntä muodollisuutta vastaan. ”Onko huone siivottu?!” - tässä isäni ensimmäinen lausahdus hänen tultuaan töistä. ”Onko läksyt tehty!?” ja ”Pese hampaas!” olivat ehkä muita säännöllisesti esiintyneitä. Hän ei ottanut koskaan minkäänlaista kantaa eikä koskaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta itse läksyihin, vaam hän tyytyi kantilaisen velvollisuusetiikan tavalla tiedustelemaan asioiden tilaa. Äitini tunnuslause on ”ei saa erottua joukosta”, vaan on siis mentävä niin sanoen minne lauma vaan pyrkii viemään, ja tiedän tästäkin erään sukulaisen.,..hm..jopa lähisukulaisen. Isäni maksiimin ”Elä tie niin kun minä tien, vuan tie niin ku minä sanon” ja äini yllämainitun maksiimin vuoksi tekee helpommaksi ymmärtää minkä takia tällaisen kasvatuksen (seuraamisen) saaneet ihmiset kehittyvät militantiksi vastarintatyypiksi. Erilainen suhtautumiseni materiaan ja rahaan on kehittnyt suoraan siitä, koska näin minulle kotona valehdeltiin, että muka velvollisuutensa tekemällä voisi joskus saada rahaa, jota isänikin, joka tienasi jonkin huomattavasti keskitasoa korkeamman päällikkötason palkan ennen kuin jäi eläkkeelle. Minä olen alkanut kehittämään teoriaa miten kapitalismi ja hyväntekeväisyys voitaisiin yhdistää ja miten tämä malli saataisiin kokonaan universaaliselle tasolle. Minun ei ole koskaan tarvinnut ajatella rahaa, koska sitä on aina riittänyt. Filosofian lukemisen aloittaminen merkitsi varmaan kaipuuta rahan arvon vähentämiseen. Minun mottoni on: uskalla poiketa joukosta!

Koillis-Savon laulu

Kivikkoiset rauhaisat pellot välissä kumpujen Mutkittelevat pimeät tiet järvien ja poukamien välissä Isovanhempien maa, joka ottaa aina iloiten vastaan Uusi maa, uusi ala, jonka alle heittäytyneet omat juuret Maa jonne aina palata saattoi ja juhlia Kielestä elelee vahvasti kuavilaisuus - esivanhemmat Tuusniemi ollut aina suvun lukiokkaiden maata Juicen masentava Juankoski jolla ei ole alkoa Metsittyneeet pellot jääneet, kun talous on muuttunut Esivanhempien maa, jossa veret sekoittuneet Koillis-Savo sinä vahvasti elelet suonissani ja järjessäni Pellon pientareet joilla kuhilaat kulkivat Oi Koillis-Savo! Sä et koskaan katoa ihmisissä sama savolaisuuden tunto – ehkä voimakkain kaikista Kuavista olen minäkin tullut Vanha Virrantalo ja uudempi Virranportti jossa suku on aina kotoisesti kätkeytynyt Vaikka korskahtelisi joskus Pohjanmaa Ei Kuavin veri koskaan vapise Koillis-Savo aina sinua kantaa saan ja välilä sinä minua kuin pienokaista kantaa saat Oi koillinen Savon maa, rakas herkkä paluun maa siellä minäkin kenties uudestaan joskus olla saan Kansa syrjässä elänyt ja maan itselleen rakentanut eikä veriliite sinuun ole koskaan katkeutunut Vaikka kansa on puheeltaan totista on sen murre kuitenkin sympatian saavaa saksalainen heimo kaukaa Hämeestä tänne tullut täysi muukalainen seudulla aiemmin ollut Sun kumpujesi alle kätkeytynyt lapsena paikalle vierelle mummon pötkähtänyt Melttusen rantoja talo nuollut eikä suku ole siitä koskaan kuollut Suku joka ei lähde täältä koskaan pois vaikka vauraampaa elämä muualla olla vois

Jaettu henkinen intimiteetti yhteiskunnassa

Jaettu henkinen intimiteetti tarkoittaa yhteiskunnan tasolla esimerkiksi sitä, että sen ollessa riittävän vahvana, ei yhteiskuntaan tule anarkiaa, ja jonkinlaiset yhteiset arvot voidaan tunnistaa. Jaettu henkinen intimiteetti tarkoittaa siis sitä alustaa, jolle arvojen päättäminen perustuu. Voidaan siis sanoa, että kun yhteiskunta on paralleelissa suhteessa sen toimintaan, silloin yhteiskunta kehittyyy samassa tahdissa, ja tuossa tahdissa korostuu jaetut arvostukset ja arvostelmat. Sen kohdalla kun ajatellaan henkistä intimiteettiä silloin tulee esiin käsite performativinen rooli. Monilla ns. tavallisilla ihmisillä on taipumusta ajatella kehittymättömästi. Siihen sisältyy vallan symbolisuuden, valtailluusion ja kehittymättömien arvohierarkioiden omaksumista ja niiden toimintaan mukautumista. Esimerkiksi jos ajatellaan vaikka ironiaa, itseironiaa tai satiiria, niin voidaan havaita sen yhteydessä se perustavin ero, mikä erottaa esimerkiksi brittejä ja suomalaisia on juuri erilainen maailman hahmottamiskyky. Suomalaiset nostavat omia poliitikkojaan jalustalle ja sitten uskovat tämän jalustalle nousemisen olevan pelkästään kyseisen poliitikon ansiota, jonka yhteydessä tulee mieleen esimerkiksi Sanna Marin ja hänen ”ihmiskasvoinen politiikkansa”. Tavallinen suomalainen ei ymmärrä eikä monessa mielessä hyväksy jalustalle nostettujen ihmisten satirisointia tai ironisointia. Esimerkiksi Britanniassa koetaan kansalaisen perusoikeudeksi suhtautua poliitikkoihin ironian ja satiirin valossa. Toisaalta myös brittiläiset poliitikot suhtautuvat itseensä leikillisesti ja itseironialla, koska se on tyyli, jonka avulla brittiläinen kulttuuri säilyttää itsessään mahdollisuuden kansalaisen ja yksilön käsitteen vahvistamiseen. Sardonisen ironinen kommentti voi olla joskus keskustelun lamaava, koska siihen ei voi vastata kuin ironialla sillä muuten siihen tosissaan vastaava ihminen kuten poliitkko tekisi itsensä naurunalaiseksi ainakin älykkäämpien ihmisten mielestä. Jaettua henkistä intimiteettiä pitää tietyssä tilanteessa rajoittaa ja siinä tulee esiin termi performatiivinen rooli. Se tarkoittaa käytäntöön ja omaan elämään sisältyvää yksilöllistä näkemystä oman maailman ja ihmisen hahmotuskyvystä. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että monessa yhteydessä on hyväksyttävä jonkinlainen monimallisemantiikkaa, koska jos semantiikka on suvaitsematon sanellaan silloin ihmisille käsitteet ja arvostukset liittessä valtaan. Mielestäni on olennaisempaa, että tavallisilla on jonkinlainen uskomusjärjestelmä, kuin se, että kaikki kelluisivat vain sattumanvaraisuuden merellä, antaen itselleen illuusioita sisällöttömillä käsitteillä, joista ei mitään ymmärrä. On tietysti selvää, että tieteellinen maailmanhahmotustapa on paras, mutta siinäkin on muistettava konteksti. Mielestäni olennaisimmatkin käsitteet ovat nominalistisia ja instrumentaalisia, eli se on totta, että samat ilmiöt voidaan ilmaista monella eri käsitejärjestelmällä. Kuitenkin yhteiskunnassa tulee olla jonkinlaiset jaetut käsitteet ainakin tietyissä yhteyksissä, koska ilmiöitä kuvaavilla termeillä täytyy olla samankaltainen viittauskohde. Myöskään politiikasta ei tulisi omaksua suoraan käsitteitä ja muodostaa poliittisen korrektisuuden mukaista konsensusta, jossa sanelu tulee suoraan korkeammaksi katsotulta taholta. Episteemisellä reitillä totuuteen ei siis mielestäni ole merkitystä ja kaikkein pahinta on se, jos maailmanhahmotus muodostuu ihmisille heidän kokemansa hierarkkisuuden takia. Muistan esimerkiksi sen, kun yksi entinen ystäväni, pikkuporvarillinen ja punavihreä nahjus, tulkitsi minun tarkoittavan ihmisten tappamiseen alkamista, kun käytin joskus termiä radikalisoituminen, jolla tarkoitin kuitenkin yhteiskunnallisen toiminnan vakavaksi tulemista. Voidaan siis mielestäni sanoa, että totuus ja todellisuus on tietyllä tavalla ainakin humaniteetin alueella keksittävä uudestaan. Olisi parasta, jos ihmiset katsoisivat itsellään olevan oikeuden kehittää tarkkoja käsitteitä, joilla haluaa omaa kuvaamisjörjestelmäänsä tuoda esiin. Ja tämä oikeus sisältyy etenkin performatiiviseen rooliin, jonka voidaan katsoa takaavan yksilöille vapauden itsenäiseen todellisuuteen yhteiskunnan sisällä. Tuo vapaus tarkoittaa esimerkiksi ironiaa, satiiria ja itseironiaa. Olen viime aikoina huomannut esimerkiksi Alkossa, että saatan sanoa, jos joku innokas asiakaspalvelija hyökkää kimppuun, että ”Jos minä otan tämän” tai ”ehkä minä otan tämän”, joka tietysti epäkohteliaille maalaisille tarkoittaa sitä, että ehkä en ota tätä ja vaan pröystäilen maksukyvylläni ja palautan vielä juoman hyllyyn. Mielestäni yksittäisen yksilön käsitteelle on annettava suuri painoarvo. Jos ajatellaan kehittyneintä huumoria, niin mielestäni voidaan sanoa, että esimerkiksi brittiläinen 1980-luvulla tehty Blackadder on ironiassaaan ja satiirisuudessaan huippukamaa. Rowan Atkinson, joka näytteli pääosaa, oli myös käsikirjoituksessa mukana, ja yleisesti luullaan, että Atkínsonilla, joka on valmistunut Cambridgen yliopistosta, on 178:n älykkyysosamäärä. Jos ajatellaan ironiaa ja itseironiaa suhteessa todellisuuteen, niin voidaan katsoa, että Blackadder-tyyppinen huumori tuo performatiivisen roolin ihmisten keskuuteen. Mielestäni itseironia on kehittyneen ja vanhan kulttuurin piirre. Olen alkanut pitkästä aikaa ajattelemaan, että ruotsalainen yhteiskunta on monessa asiassa paljon kehittyneempi kuin suomalainen. Hierarkioiden ja vallan symbolien osuus päätöksenteossa ei ole läheskään samalla kehittymättömällä tasolla kuin Suomessa. Esimerkki on siitä, että Ruotsissa teititellään tunnetusti vain kuningasta, minkä lisäksi ruotsalaiset hallitsevat keskustelun taidon, ja sen yhteydessä kuunnellaan kaikkia eikä vain kuviteltujen hierarkioiden huipulla olevia. Ironia suuntautuu etenkin vallan kritisointiin, ja sitä on korostettava etenkin suhteessa olemisen valtaan ja sen käsikassaraan kommentaariaattiin ja sen levittämään merkitysvaltaan ja vaikutteellisuuteen. Eli olemisen valta perustuu siihen, että sitä ei voi millään lailla kritisoida edes koko valtakunnan tasolla. Kommentaariaatti nimenomaisesti kommentoi yksilöitä ja pyrkii laittamaan heidän rekisteriinsä marginaalin, ja lopulta tuota marginaalia hyväksikäyttäen se tekee yksilöistä vaikutteellisia, mikä koko ajan lisää ontokratian merkitysvaltaa, eli se tarkoittaa sodan termein aseiden heittämistä maahan ilman taistelua. Vaikutteellisena ihminen menettää oman ajattelunsa merkityksen tunnun. Vaikutteellisena ihminen omaksuu olemisen vallan eli ontokratian sanelemat arvot vastustamatta, joita totellessaan he tulevat samanlaiseksi kuin kaikki muut tavalliset ihmiset – eli niin kuin Das Man, - kaikki eikä ketään. Mielestäni on huumorin mielessä tärkeää, että ihmiset havainnoivat maailmaa huumorin varjolla. Kehittynein huumori ei ole sarkastista esimerkiksi yksilöä loukkavaa vitsin iskemistä. Kehittynein huumori on havainnoivaa, arjen pienistä asioista nousevaa huumoria. Suomessa katsotaan vieläkin olevan tärkeää sen, että korkeissa asemissa olevien on annettava lausuntoja jonkinlaisista mikrokonflikteista, joiden merkityksen kuka hyvänsä voisi omantuntonsa ja etiikan tajunsa kautta ymmärtää. Suomessa poliitikot kohtelevat äänestäjiään vieläkin aivan kuin pikkulapsia. Poliitikoilla on ”tiimejä” kuin ala-asteen jalkapallopelissä. Lisäksi on naurettavaa, että poliitikot jakavat itseään äänestäneet ja toisia äänestäneet ryhmiin provinsiaalisilla vaalien jälkeisillä lehdissä olevilla ”kiitoksilla”. Mielestäni voidaan sanoa, että tavallisella tallukalla on Suomessa vieläkin kiinteä havainnointikyky, joka kohdistuu etenkin jaettuun henkiseen intimiteettiin. Se on tavallisille ihmisille aivan kuin jonkinlainen aita, jota ei voi ylittää koska siitä seuraa yhteiskunnallista reprimaatiota. Onkin todella niin, että, jos jollakin yksilöllä on taipumusta itsenäiseen ajatteluun, niin silloin tällaisen ihmisen tulisi olla sellainen kuin on, ilman minkäänlaisia pidikkeitä. Jos suurin osa suomalaisista ei ymmärrä ironiaa, ei se tarkoita sitä, ettei sitä voisi Suomessakin käyttää. Reaktiot siihen ovat tavanomaisia, koska jotkut kuvittelevat sen olevan haukkumista tai tarpeetonta ilkeyttä. Kuitenkin ironia ja satiiri ovat maailmankirjallisuuden tasollakin kehittyneintä lajia ja ne kohdistuvat aina asioihin eikä yksilöihin. Ironian käyttö ja sen ymmärtäminen vaatii älykkyyttä ja itse koen perineeni sen aika suoranaisesti äitini isältä ja hänelle se on tullut oman isänsä kautta. Ironisena voidaan pitää tapahtumaa kun ukkini isä kuoli keväällä 1955. Sitä voidaan pitää miehekkäänä lähtönä, sillä kertoman mukaan edellisenä iltana hän oli antanut kellonsa ja vaakunasormuksensa Hilda-mummolle ja mennyt nukkumaan, ja aamuun mennessä hän oli kuollut rauhassa omaan sänkyynsä ja omaan makuukammariinsa. Ironia ja satiiri syntyy monesti ulkopuolisuuden tuntemuksesta, joka voi olla vaikuttunut mahdollisesti toisten ihmisten tyhmyydestä. Siihen liittyy tavallisesti myös jonkinlaiset periaatteet, joiden kautta maailmaa hahmotetaan. Ironia ja satiiri syntyvät monesti vanhemmasta kulttuurista, josta on tullut myöhemmin vähemmistö karkeiden maalaisten keskelle. Mutta se on todettava uudestaan, että ironia ja satiiri kertovat kehittyneemmästä kulttuurista, minkä takia sitä esitetään useim esimerkiksi Svenska Teaternissa, ja minkä takia karkeat ja väärissä asioissa ja arvostamisessa liian suoria olevat ihmiset eivät sitä tapaa ymmärtää. Lähipiirissäni on yksi esimerkki totisesta maalaisuudesta, jota eivät korkeammat kulttuuriset virikkeet ole suuremmin muuttaneet, ja se on isäni äiti. Eli voisi yhteenvetona todeta, että jaettu henkinen intimiteetti ei ole kaikissa tilanteissa sopivaa, koska se tekee ihmiset tietämättömäksi itsestään ja maailmasta. Monesti jonkinlainen ulkopuolisuuden kokemus, ainakin silloin kun siihen liittyy älykkyyttä, on suosiollista eri asioiden havaitsemisessa, sillä se tarjoaa mahdollisuuden luoviin ja innovatiivisiin ratkaisuihin. Ainakin se jättää tavalliset tallukat epätietoisuuden tilaan kihisemään kateudesta ja vihasta.

Suomen koulujen henkisen ja älyllisen tason alasajosta ja Suomen nuorison ja lasten juvenilisoinnista

Vasemmisto haluaa ”segregaatiota” ehkäistäkseen ja ”inkluusiota” tuodakseen asettaa vastuun häiriköiden ja heikkolahjaisten oppilaiden huonosta koulumenenstyksestä paremmin pärjäävien lasten ja paremmin pärjäävien lasten vanhempien harteille. Heidän mielestään lahjakkuus ja mahdollisuus valita koulu ovat jotain, mikä pitää heidän mielestään kieltää. Minä en voi ymmärtää tätä vasemmiston pyrkimystä estää paremmin pärjäävien oppilaiden menestys ja heidän mahdollisuutensa pärjätä koulussa paremmin kuin toiset. On selvää, että erityisryhmät ja eri aloja painottavat koulutuslinjat tulee pitää kouluissa ja entisestään lisätä niitä koulutuksen varhaisvaiheillekin. Lisäksi aloja täytyy kehittää enemmän kuin mitä ovat esimerkiksi nykyiset taide- ja liikunta-aineita painottavat koulut. Kouluihin on lisättävä aloja entistä enemmän. Sinne on saatava ainakin uskottavaa yhteiskuntatiedettä, kuten soveltavaa etiikkaa, psykologiaa, taidehistoriaa, antiikin filosofiaa, historian opintoihin historian filosofiaa, nykyaikaista filosofiaa, antiikin filosofiaa, antiikin historiaa ja antiikin kulttuuria. Vasemmistolla on holistinen käsitys yhteiskunnasta, jonka mukaan paremmista perheistä tulevien lastenkin on kannettava huonommin toimeentulevia häiriköitä harteillaan. Pitäisikö paremmista perheistä tulevat pikkulapsetkin laittaa päiväkotiin, jossa olisi esimerkiksi vain toisia purevia lapsia? Mihin tämä todellisen ja vakavasti otettavan koulu- ja opetusjärjestelmän alasajaminen perustuu? Vasemmistolaiset eivät ota kuitenkaan huomioon sitä, että kun lahjakas lapsi masennetaan kiusatuksi alisuoriutujaksi, on hän myöhemmin epätodennäköisemmin maksamassa samalla luokalla olleiden häiriköiden myöhempää olemassaoloa tulosiirtojen muodossa. Miltä tämä kuulostaa heidän mielestään. Lasten ja nuorten juvenalisointi on lopetettava ja annettava heille mahdollisuus saavuttaa oma alansa ja oman lahjakkuutensa kohde. Juvenalisointi on sitä, että lahjakkuuden ilmeneminen kielletään, mikä itsessään voidaan katsoa poliittisen vasemmiston holistiseksi tavoitteeksi, vain sen takia, että kommunistisen manifestin sanoma saadaan tuotua holistisella tavalla yhteiskuntaan. Malliksi on Suomessakin otettava Britannian koulutuslaitos. Entinen Konservatiivien kansanedustaja Oliver Letwin totesi jo vuonna 2003 Indenpendent-lehden mukaan, että hän menisi mielummin kadulle kerjäämään, kuin laittaisi lapsensa oman alueensa Lambethin paikallisiin julkisiin kouluihin. Koulujen yksityistäminen ja erikoistaminen on aloitettava valtakunnan tasolla. Ensiksi voitaisiin perustaa humanistisia tieteitä ja kielitieteitä opettavia kouluja, luonnontieteitä opettavia kouluja, taideaineita opettavia kouluja ja ilmaisutaitoa opettavia kouluja. Myöhemmin erikoispainottuneisuus voitaisiin edistää noiden koulujen sisällä vielä entistä suurempaan ja pidemmälle viedympään erikoistuneisuuteen, jossa esimerkiksi luonnontieteellisissä kouluissa opetettaisiin erillisesti biologiaa, fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa.. Juvenalisointi on lopetettava, sillä se vie maasta tulevast veronmaksajat. Nykyaikainen suomalainen yhteiskunta on jo etenkin Helsingissä segregoitunut, eikä sille voida mitään. Sille ei ainakaan voida mitään Kommunistisen manifestin ilosanoman tuomisella kouluihimme. Segregaatio ja inkluusio eivät ole sellaisia mahtisanoja, joiden takia kilpailukyky tulisi vaarantaa kouluissamme. Koulua ei ole tarkoitettu siihen, että siellä vain jeesusteltaisiin yhdessä toisille kädet käsissä, että "olemme kaikki täsmälleen samanaarvoisia", vaan koulussa on tehtävä ensimmäinen erottelu lahjakkaiden ja lahjattomien välille. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija