Outko ottanna kaheksan liäkkeen?

"Outko ottanna kaheksan liäkkeen?", rääkäisi kahdeksaakymmentä käyvä ylipainoinen mummo lapsenlapselleen tajuttuaan juuri sen, että tarvittava tiedontuotto hänelle päin ei ollut vielä pelannut. Hän ei tiennyt miten noiden lääkkeiden otto oli vaikuttanut pojan poikaansa, mutta ainakin poika ei ollut koskaan kokenut mieluisana tuota korostettua valvontaa, jota isoäitinsä hänen suhteensa suoritti. Vanhus oli kasvanut maalla, jossa pelättiin kaikenlaista toisista poikkeamista. Toisista poikkeavien kohdalla sanottiin aina "hyvä luoja" tai "hyvä jumala". Toisista poikkeavat laitettiin aina saman mallin mukaisesti kärsimään poikkeavuudestaan. Tuota tietysti edusti etenkin naisten ylläpitämä juorunvälitysverkosto, jossa harrastettiin tiettyjen ihmisten arvioimista aina kun vain ylimääräistä aikaa riitti. Etenkin varottiin liian lukeneita ihmisiä, jotka eivät toisin suuntautumisensa takia kyenneet ruumiilliseen työhön. Sitä työtä nimittäin pidettiin aina kaikkia muita töitä arvokkaampana, olihan itse Luoja määrännyt nämä ihmiset siihen työhön. Vanhuskin oli kehuskellut lapsenlapselleen sitä, miten paljon "voemoo" hänen käsivarsissaan oli, ja monesti hän piteli käsiään lanteillaan kuin paraskin työnjohtaja, jonka ylimääräistä energiaa eivät vaimon kanssa vietetyt hetket ainakaan olleet vieneet. Tämä vanhus teki kaikki sisarustensa ulkotyöt, koska "kukkaa ee niihin ollu niin sopiva kuen hän". Lapsenlapsi vastasi vanhuksen tiedusteluun lääkkeiden otosta, että hän kyllä osaa pitää huolta omista lääkkeistään. Vanhus vetäytyi maanisdepressiivisen oikukkaasti makuuhuoneeseensa ja tuhisten ja muristen vetäytyi syvään uneen. Lopulta hän alkoi nähdä unta, jossa hän kulki kaupunginosan torilla kammoamiensa "rantaremmin" jäsenten keskellä ja kyseli vastaantulijoilta "Outko ottanna kaheksan liäkkeet". Ensimmäiseksi vastaan tuli nuori mies, joka ulkoasustaan päätellen vastasi vanhuksen rantaremmiksi kutsumieen nuorten miesten ja naisten ominaispiirteitä. Hän vastasi vanhukselle: "olisko sulla mummo siis varaa antaa mulle jottaen, että voisin käydä ostamassa niitä lääkkeitä? Kun isä ei antanut aamulla rahaa, ja kun ostin tuolta kaupasta muutaman tasoittavan, ei minulla nyt ole varaa niihin lääkkeisiin" Mummo erkani kauhistellen ensimmäisestä tiedusteltavasta ja siirtyi torin laidalle penkille ja kysyi penkillä istuvalta vanhalta mieheltä: "Outko ottanna kaheksan liäkkeen". Mies meni hiljaisen ja ujon näköiseksi ja kysyi varuillaan olevana mummolta: "Outko tavanna Hiljan? Onko se mennynnä kertomaan mun liäkkeistä. Minä en niin piä siitä, kun se pakottaa ottamaan niitä liäkkeitä kun ne vievät tasapaenoa ja vaikuttavat muutenkin huonosti vatsan toimintaan" Mummo erkani vanhasta miehestä ja meni torin keskelle nuorten naisten luokse ja kysyi "outteko ottanna kaheksan liäkkeen?" Naiset nauroivat toisilleen ja kysyivät mummolta, "oletko sinä mummeli varmasti kunnossa vai oletko karanna jostain hoitokodista? Minulla kyllä on ollut emättimen kuivuuden kanssa vaikeuksia, mutta lääkettä sitä varten en vielä ole edes ostanut". Sen jälkeen mummo vetäytyi taas syrjemmälle ja näki näyn jota hän ei ollut aiemmin kuvitellut koskaan näkevänsä. Torille kulki pitkäpartainen ja -hiuksinen mies, jolla oli kalkinvalkea kaapu ja orjantappurakruunu päässä ja suuri puinen risti selässä. Mummo epäili ensin voisiko hän mennä kysymään sitä Häneltä, mutta, koska hän oli aina tehnyt kaiken, myös ajatustoimintonsa, ripeästi, päätti hän kuitenkin lähestyä hahmoa ja tarkata häneltä: "Outko ottanna kaheksan liäkkeen?" Hän meni ja kysyi. Mies vavahti taaksepäin ja tunnusti: "ai niin, ne eivät antaneet minulle sitä lääkettä tuolla, kun antoivat minulle tämän kruunun ja ristin. Olisiko rouvalla antaa minulle niitä kaheksan liäkkeitä?" Siihen vanhus heräsi, mutta, koska hän havaitsi kellon olevan kahdeksan, meni hän lapsenlapsen huoneen ovelle ja jo ennen kuin hän oli saanut kysyttyä: "Outko ottanna kaheksan liäkkeen?" Hän huomasi vuoteen olevan tyhjä ja lapsenlapsen lähteneen. "Ounko minä ottanna kaheksan liäkkeen", hän ajatteli.

Symboleista ja syväsymboleista

Symboli tarkoittaa jotain merkitystä kantavaa ajatuksen kohdetta, joka muodostaa merkityksensä itsessään olevien merkkien perusteella. Kun ihmisten ajattelu vapautettaisiin yhteiskunnan ajatukset tukahduttavasta merkitysvallasta, voisivat ihmiset tavoittaa sellaisia maailmoita ajattelullaan, joita ei ensin oltu tiedetty olevan olemassakaan. Syväsymbolit tarkoittavat sellaisia symboleita, jotka on löydetty syvemmällä ajattelulla. Tavalliset symbolit ovat vertailukohdallisia symboleita, joilla on paikka aikatilassa. Ne voivat muuttua aina kun kommentaariaatti, yhteiskunnallinen valtaryhmittymä, katsoo sen sopivan itselleen. Vertailukohdalliset symbolit siis vertaantuvat toisiinsa julkisessa piirissä, ne voivat olla puheen tapoja, viihdekulttuuria ja tänä päivänä jopa ns. korkeakulttuuria. Kommentaariaatti eli lähinnä lehtimiehet, tahtovat hallita julkista piiriä siten, että se kontrolloi ihmisten mieliä siten, että he saavat esiin saman näkymän minkä kommentaariaatti tahtoo heihin istuttaa. Kommentaariaatin jäsenet siis hyötyvät tietoisesti tai tiedostamattomasti siitä, että heidän todellisuuskäsityksensä on vallitsevana ihmisten keskuudessa. Itsenäinen ajattelu vaatii vapautta kommentaariaatin ja sen instituutioita järjestelevän tunnustushierarkian vaikutuksesta. Kaikki ihmiset ovat mielestäni kokonaisuuksia, joihin sisältyy jotain kaikkien instituutioiden osista. Kuitenkin jokainen ihminen voi myös löytää erikoisalansa jostain tietystä instituutiosta, ja sen takia näiden instituutioiden tulisi olla riippumattomia ja pyyteettömiä ulkoisen avun suhteen. Ihminen on mikrokosmos ja niin myös instituutioiden tulisi olla mikrokosmoksia, riippumattomia toistensa avusta. Ja tuo riippumattomuus saavutetaan juuri sillä, kun kiinnitetään huomiota ihmisten koostumukseen instituutioiden koostumuksen ohessa. Symboleista on kirjoitettava se, että sama merkki, kirjain, kirjainyhdistelmä, käsimerkki tai kuvat voi merkitä toiselle täysin erilaista kuin mitä se merkitsee toiselle. Eli on sanottava, että vaikka ei tulisi korostaa kulttuuria arvotusten tekemisessä ja samalla kun toisaalta ei uskota siihenkään että universalismi olisi kaikessa oikein, tulisi varmaankin löytää jonkinlainen ratkaisu näiden kahden position väliltä. Ihmiset eivät siis tulkitse symboleitaan universaalisten normien mukaisesti eivätkä he myöskään ole täysin kulttuurijohtoisia arvioidensa tekemisessä. Eli samalla kun yritetään poistaa rasismia, tulisi myös kiinnittää huomiota siihen, miten skientismi voi joskus olla johtamassa ihmisiä harhaan sen suhteen miten heidän tulisi ajatella. Varmaan voi sanoa myös sen, että kaikkein voimakkaimpien ja elinvoimaisimpien kulttuurit ovat lähinnä universaaleja symboleita eli syväsymboleita. Kehittymättömimmät kultturiit ovat sitä vastoin kauimpina universaalisesta symbolikielestä. Tässä tullaan siihen mutkikkaaseen kysymykseen esimerkiksi siitä, miten maahanmuuttajat tulisi sopeuttaa uuteen maahansa. Olisiko heille annettava oikeus omaan kulttuuriinsa vai pitäisikö heiltä vaatia sataprosenttista integraatiota valtakulttuuriin. Nykypäivänä on varmain valistuneinta sanoa, että he voivat säilyttää sen osan omasta kulttuuristaan, joka ei ole ristiriidassa ympäröivän kulttuurin kanssa, eli samalla kun voidaan antaa jonkinlaista tilaa omalle kulttuurille tulee myös vaatia, että maahanmuuttajat omaksuvat jotkut tärkeimmistä valtakulttuurin osa-alueista. On myös mielestäni oikein, että jokaiselle ihmiselle on annettava mahdollisuus omaksua tapoja ja arvostuksia, jotka vallitsevat jossain pienemmissä kulttuureissa ja sellaisissa kulttuureissa, jotka eivät ole läsnä välittömimmissä kulttuuriympäristössä. Syväsymbolien voidaan siis nähdä tarkoittavan ihmisen alkuperäisimpiä arvostuksia asioiden suhteen, ja nuo arvostukset vaihtelevat ihmisissä sen mukaan mikä heidän vaikutteellisuutensa on kommentaariaattiin. Media kontrolloi ihmisiä ja se on tänä päivänä voimakkain yhteiskunnallinen auktoriteetti. Media itse asiassa pitää kansallisia ennakkoluuloja yllä etenkin siinä miten se valitsee jutun aiheita. Koska ihmisten syväsymbolien kokemistapa on erilainen ja on varmaan tarkoitettuakin, etteivät kaikki ihmiset voi päästää irti valtakulttuuristaan, joka kuitenkin voi olla arvoltaan selkeästi ala-arvoisempaa verrattuna yksilön omiin kulttuurisiin arvostuksiin. Matalammalla tasolla olevassa kulttuurissa on siis suvaittava se, että kulttuuriset arvostukset suurempia kulttuureita kohtaan ovat myönteisiä, ja ihmisille on annettava oikeus itse valita omat kulttuuriset arvostuksensa. Kulttuuri ei siis synny todella ulkoisesta, vaikka se useimpien ihmisten keskuudessa syntyy, vaan todellisimmat kulttuurin ylläpitäjät ja luojat saavat kiinnikeen kulttuuriin kuuntelemalla sisimpäänsä ja erottelemalla omia arvotunteitaan riippumattomasti erossa kommentaariaatista ja sen säätelemästä merkitysvallasta.

Kuinka hevonen lähti etsimään yökortteeria (kirjasta Guffars sagor, Carl Hugo von Becker, kääntänyt Olli von Becker)

Hevonen lähti kerran etsimään yökortteeria. Koko päivän oli hän pyörinyt yksin haassa mutta iltaa kohden oli hän tullut ikävystyneeksi ja hyppäsi yli peltoaidan. Nyt hän läksi etsimään maantien suunnasta, jotta hän löytäisi paikan jossa viettää yön. Kun hän kulki, kohtasi hän koiran. "Minne olet menossa vanha ystäväni?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria.", vastasi koira, " Se on myös minun aikomukseni.", sanoi hevonen, "voimme kyllä jatkaa yhdessä matkaa." "Miksipäs ei?", vastasi koira. Ja niin meni hevonen edellä ja koira seurasi. Kun he olivat menneet jonkin matkaa, kohtasivat he kissan. "Minne olet menossa, kissimissi?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria.", vastasi kissa. "Sitten voit tulla meidän kanssamme", sanoi hevonen. "Kyllä, en tiedä mitään mikä estäisi", sanoi kissa. Ja niin he jatkoivat matkaa yhdessä, ensimmäisenä kulki hevonen, sen perässä koira ja viimeisenä kissa. He eivät olleet menneet kauan kun he kohtasivat muutaman hanhen. "Minne herra ja rouva Hanhi ovat menossa?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria", vastasivat hanhet. "Sitten voimme mennä samaa matkaa", sanoi hevonen. "Kyllä, meillä ei ole mitään sitä vastaan", vastasivat hanhet. Ja niin menivät hevonen, koira, kissa ja hanhet eteenpäin. Kun he olivat menneet jonkin matkaa, kohtasivat he kukon ja kanan. "Minne aviopari on menossa", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria", vastasi kana. "Sitten voimme jatkaa matkaa toistemme kanssa", sanoi hevonen.  "Kyllä se on paljon mukavampaa mennä yhdessä  kuin mennä yksin", sanoi kana. Ja niin ensimmäisenä meni hevonen, toisena koira, kolmantena kissa, neljäntenä hanhet ja viimeisinä kukko ja kana. Nyt alkoi pimentyä. Tummia ja raskaita pilviä kellui taivaalla ja pian alkoikin sataa. Silloin vastaan tuli pieni orava, joka juoksi pitkin tienlaitaa. "Minne sinulla on noin kiire, rakas ystävä?", kysyi hevonen. "Etsimään yökortteeria", vastasi orava. "Niin kuin me muutkin! Me voimme kyllä mennä samaa matkaa", sanoi hevonen. "Kyllä, se sopii hyvin", sanoi orava. Ja niin menivät eteenpäin hevonen, koira, kissa, hanhet, kukko ja kana sekä orava. Tie vei läpi autioituneen tammimetsikön. Metsikön laidalla oli kylä. Siellä hevonen katsoi ensimmäisen tilan ikkunasta sisään ja kysyi voisivatko hän ja hänen matkakumppaninsa viettää siellä yön. "Ei, täällä ei ole yökortteeria", mies vastasi. Kun he menivät eteenpäin, saivat he saman vastauksen. "EI, täällä ei ole yökortteeria! Menkää naapuriin." Ja niin vastasivat muutkin heile. Kukaan ei halunnut majoittaa heitä. Lopulta viimeisen talon isäntä sanoi: "kylässä ei ole tilaa teille. Mutta metsän laidassa sijaitsee autioitunut romahtanut maja, joka kuuluu eräälle noidalle. Siellä voitte varmasti saada yökortteerin, koska hän on harvoin kotona. Nyt oli jo todella pimeää ja yksi jos toinenkin vesipisara alkoi tippua taivaalta. Kissa pelkäsi tassujensa tulevan märäksi ja kukko pelkäsi ettei nouse seuraavana aamuna riittävän ajoissa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä ja nähdä itse, saisivatko he katon pään päälle romahtaneessa majassa metsän reunalla. Kun hevonen ja hänen matkaseurueensa tulivat sinne, huomasivat he ikkunoiden olevan peitetyt ja oven vieressä salvan. Täällä ei ole ketään kotona, tällä avaamme oven", sanoi hevonen ja iski turvallaan salvan sivuun jonka ansiosta ovi aukesi. Iloisina astuivat he sisään ja jokainen heistä teki sen niin miellyttävästi kuin mahdollista. "Mutta siihen tulokseen voimme varmasti helposti tulla, ettei se tunnu mukavalta jos poljemme toistemme jaloille", sanoi kukko hevoselle. Kissa kiipesi uuniin ja pyöri pehmeässä tuhkassa, hanhet ottivat paikan tuolin alta, orava hyppäsi ikkunan vieressä olevaan krookukseen, kana ja kukko nousivat sohvan päälle, koira makasi pöydän alla ja hevonen oven luona. Keskellä yötä, kun kaikki muut paitsi kissa nukkuivat, tuli noita kotiin. Ulkona oli kaamea sää, oli sysipimeää, tuuli puhalsi ja satoi vettä taivaan täydeltä. Hän oli ollut muualla noitumassa ja hänellä ei ollut aavistustakaan että talo olisi täynnä tuntemattomia. Täysin hiljaa hän astui sisään ja meni uunin luokse, siellä hän näki kissan silmien loistavan pimeydessä. Hän luuli että kissan silmät olivat palavia hiiliä ja niin hän laskeutui alas ja yritti puhaltaa niitä kohden ja sytytti samalla tulitikkua. Mutta silloin kissa valpastui ja raapaisi noitaa naamaan. "Oi, oi! Se on varmasti taas anoppini, joka tulee uudestaan. Tunnen hänet raapaisutavasta", ajatteli hän ja istui järkyttyneenä tuolille. Mutta silloin heräsivät hanhet ja puraisivat häntä takamuksesta. "Se on räätäli, joka on piiloutunut tuolin alle ja näpsii minua saksilla", hän ajatteli ja siirtyi ikkunan viereen. Mutta siellä orava puri häntä korvaan. "Se on suutari, joka näpsii minua naskaleilla", ajatteli hän ja meni hieman kauemmas pöydän viereen. Mutta siellä puri koira häntä säärestä. "Kyllä minä nyt ymmärsin!", puuskaisi hän. Se on nimismies! Sen minä saan rahojeni takia." Nyt heräsivät myös kana ja kukko, joka levitteli siipiään ja kiekui. Mutta sillä hetkellä ajatteli noita että se oli suuri herra joka huutaa. Ja suorinta kättä hän meni ovelle. Mutta sillä samalla potkaisi hevonen häntä niin, että hän lensi ulos rappusia pitkin. "Sen minä arvasinkin", sanoi noita. Ja sydän kurkussa juoksi hän niin nopeasti kuin pystyi kylään ja kertoi mitä oli tapahtunut. Mutta ihmiset vain nauroivat hänelle päin naamaa ja sanoivat että se oli vain oikeudenmukaista. Majalle hän ei enää koskaan mennyt ja noituminen sai jäädä. Mutta hevonen, koira, kissa, hanhet, kana, kukko ja orava olivat niin tyytyväisiä yöpaikkaansa, että he päättivät kunnostaa majan ja tehdä siitä pysyvän kortteerinsa. Ja siellä asuvat he hyvinä ystävinä vielä tänäkin päivänä. Se joka ei usko sitä, saa itse puhua heidän kanssaan. Tie ei ole vaikea. Ensin tulee mennä oikealle ja sitten vasemmalle ja sitten suoraan eteenpäin. Majan tunnistaa helposti. Se on harmaa valkoisilla ikkunanreunuksilla ja punaisella ovella. Lähellä taloa on iso puu. Kissa istuu ikkunassa, portailla makaa koira, pihassa seisoo hevonen, ojassa vaeltelevat hanhet, orava kurisee puun latvassa, ja kana ja kukko kuhertelevat jätekasan päällä.

Palveluista ja niiden yksityistämisestä

Palvelu tarkoittaa jotakin yhteyttä jossa palvelun käyttäjä saa jotain palvelusta tulevaa itselleen kuuluvaa hyvää. Palveluilla voidaan helpottaa arjen sujumista, mutta pääosin ne tarkoittavat nykyisin oman elintason ja hyvinvoinnin ylläpitämistä tiettyjen mekanismien avulla. Palvelulla voidaan tarkoittaa esimerkiksi terveyskeskusta, sairaalaa, kauppaa, postia, pankkia tai kahvilaa. Kaikissa tarjotaan ihmisille mahdollisuus täyttää jokin tarpeensa. Abraham Maslow kuvasi ihmisten tarpeita erityisellä tarvehierarkialla, jossa alimpana olivat esimerkiksi ihmisen hengissä pysymistä tukevat asiat kuten syöminen ja juominen, kun taas ylimpänä olivat ihmisen itseaktualisaatioon eli itsensä toteuttamiseen kuuluvat arvot. Tuosta hierarkiasta voidaan havaita se, että tietyt palvelut ovat toisia itsestäänselvempiä. Tässä tullaan siihen aiheeseen, joka koskee sitä, miten palvelut järjestetään ja kuka vastaa niiden järjestämisestä. Eriytetyt tarpeet ihmisten keskuudessa vaativat nykypäivänä sitä, että palveluita on voitava yksilöidä erilaisiksi sen mukaan mikä ihmisten tarve on. Jäykät valtion ja kunnan instituutiot eivät yleensä halua uudistua, mutta pääsyy siihen tietysti on se, etteivät valtio ja kunta anna heille riittävästi rahaa että he pystyisivät uudistumaan. Tässä ei kuitenkaan ole mielestäni mitään vikaa. Käyttämäni termi tunnustushierarkia kuvaa hyvin sitä, miten instituutioiden tulisi olla itseisarvoisia eikä arvo- ja tuki-instituutioita, jossa järjestelmässä toiset instituutiot palvelisivat pelkästään tukemispositiossa samalla kun toisten itseisarvoisuudelle annettaisiin niihin kuulumaton huolen aihe. Tunnustushierarkiassa, jota ajatuksen manipuloimiseen keskittynyt kommentaariaatti ei hallitse, on tasoja, joissa sijaitsee instituutioita. Vapaassa tunnustushierarkiassa tasot ovat järjestäytyneet sen mukaan mikä niiden riippumattomuuden aste on. Sen takia korkeimpana hierarkiassa on metafysiikan ja uskonnon taso, koska se on kaikkein pyyteettömin tunnustushierarkian tasoista. Jos ajateltaisiin sillä tavalla, että instituutioilla olisi pelkästään tukemisluonteinen tehtävä, ei otettaisi huomioon sitä, että välinearvollinen tekeminen uhkaa monesti muuttua välinpitämättömäksi tekemiseksi. Jokaisen ihmisen tulisi hankkia itselleen jonkinlainen ammatti ja parhaimmassa tapauksessa ihmisten tulisi kokea nautintoa työstään siten ettei toiminnan itseisarvoisuus kärsi. Itseisarvoiseksi toiminnaksi voidaan määritellä niin siivoojan, kaupankassan, koulun ruokalan keittäjän kuin myös lääkärin ammatti. Tämän takia palveluita tulisi yksityistää rankemmalla kädellä. Kun työntekijöitä ei oteta palkkalistalle pelkästään sen takia, että yhdellä on kyky ottaa kuukauden ansio pankkitilille, voidaan lähestyä todellista ammattimaisuutta kaikilla aloilla. Ammattimaisuuden lisääntyminen tekisi ihmisistä kunniahimoisempia ja itsetietoisempia. Kaikki ilmiöt siitä, miten joissain töissä käydään vaan pienen mutta riittävän palkkapussin takia voisivat poistua, kun töihin palkattaisiin ainoastaan niitä, jotka todella haluavat tehdä kyseistä työtä. Koska on selvää, että matalapalkka-aloilla työllistyvät ihmiset ovat todennäköisesti tekemässä työtään jonkin välinearvon kuten pienen mutta riittävän palkan vuoksi, tulisi heille tarjota koko työssäolon aikana jonkinlaisia motivaatioharjoituksia, etteivät he pitkästyisi työhönsä ja tulisi huolimattomiksi. Mielestäni lukiot, erikoisterveydenhuolto ja päiväkodit esimerkiksi voitaisiin yksityistää ensimmäisenä. Tuloveroa tulisi laskea huomattavasti, kun menot ensimmäisen yksityistämisen aallon jälkeen helpottavat. Koska opintotuki menee monella sellaisiin tarkoituksiin, joihin se ei ole tarkoitettu, tulisi senkin kohtaloa miettiä. Perustulo tulisi kuitenkin ottaa käyttöön ja alustavasti se voisi olla jotain viidensadan ja seitsemänsadan välillä. Pienyrittäjiä tulisi valtion voida tukevan nykyistä enemmän, koska he edustavat toiminnassaan puhtainta omasta itsestä lähtevää yrittäjyyttä. Kaikkein erikoistuneemmat palvelualat tulisi yksityistää ensin ja vähitellen ulottaa yksityistäminen toisille aloille kuten kouluihin. Yksityinen palveluntarjonta takaa tai ainakin sen tulisi voida tulevaisuudessa takaavan ammattimaisuuden.

Sairaudentunnottomuus

Ei, ei minä en ole mikään hullu
ei, ääneni ovat minun yksityisasiani
ja vaikka puhun toisinaan itsekseni
on minulla oikeus kuvitella kuulijani
mitä te tungette minulle lääkkeitänne
vedän ne viemäristä alas
te ette sotke minun aivojani
ei vaikka ne tekisivätkin virheellisiä arvioita,
en ota lappujanne vastaan
saatte itse tavata keskenänne
enkä lähde mihinkään harrastepiiriin
minun sairauteni on minun sairauteni
ja vaikka maailma on yhtä kuin minä
en pelkää sitä prosessia joka on käynnissä sisälläni
ja vaikka minä on yhtä kuin maailma
en siinä maailmassa tarvitse terapioitanne

Mielen raskaus

Miks meidän ympärillämme kaikki kuolee
mikään ei jää kertomaan siitä
mikä oli meidän paikkamme - mikä määritti
meidän mieltämme, meidän makujamme
onko meidän paikkamme se -
mikä siksi määrätään, minkä muut päättävät
miksi mä tätäkään kysyn
mikä lisääntyy tästä tiedosta
mitä se kasvattaa, mitä helpottaa
kuin mieltäni joka raskaudessaan
vetää mukanaan kaikkea turhaa, roinaa
jota ilman voisi olla, joka ei kasvata
mieltämme olemaan ilman -
ilman sitä joka tekee kaiken valmiiksi
sellaiseksi, jonka avulla voisin palata

Kysymys suunnasta

Sääliäkö tätä ihmistä
ihmistä, joka repiessään toisia
repii samalla itsensä hajalle
maailma jossa tyhjänpuhujat korskuvat
ja pahoinpitelemisestä saa palkinnon
mikä paikka on ihmisellä,
sillä joka on vain ihminen
mikä hänestä näkyy kaiken läpi
voisimmeko nostaa hänet ylös
vai, täytyykö meidän
painaa hänet alas, itsemme mukana
mikä paikka on kohtuullisuudella
sillä mihin meitä ohjataan
voiko kukaan olla kohtuullinen
kun orjuus ja pakkotyö muodostavat maailman