Kipua

Et tiedä mikä minua koettelee
tämä ikävä, minut maan tasalle raateleva tuska
joka ei jätä minua rauhaan, yksin
Parisin nuoli osui minun hevoseeni
joka kaatui kuin Nestorin apujoukot
olen aina miettinyt, olenko ansainnut tuskan
pitääkö minun kyljessäni olla pistin
jotta muistaisin
jotta en unohtaisi
sitä minkä olen useasti unohtanut
kuín minulle olisi annettu seerumia
joka olisi järjestänyt käsitykseni menneisyydestä
täysin päinvastaiseen suuntaan, järjestykseen
minä vihaan tätä tuskaa ja taas toisaalta
en voi olla ilman sitä
se ansaitsee minut ja minä ansaitsen hänet

Odysseus odottaa poikkeuksellisesti Penelopea

Vaikka meidän välillämme on välimatka
tuo matka pitää meidät hengissä
pitihän Odysseuksenkin kulkea läpi
houkutusten valaisevan verkoston
jotta olisi saanut viereensä taas
 - rakkaan Penelopensa -
ja jotta kaikki olisivat voineet nähdä
miten tuon matkan kulkeminen satutti
auttoi ottamaa oppia
mutta kuitenkin myös nauramaan auringon lailla
olemaan selvänä siitä, että ilman uhrauksia
ei Roomaakaan olisi rakennettu
voitko antaa minulle anteeksi sen
että olen joskus ollut välinpitämätön sinua kohtaan
välimatka ei ole sitä tehnyt
pikemminkin se, että olet
ollut minulle aina lähellä, kaukanakin
vaikka todellisuudessa sinulla on aina ollut oma elämä
elämä joka tuomitsee minut haihatteluna
haittana jonka voi unohtaa

Tuomio

Mieti vapaasti sitä

kuinka monesti sinulle on tehty väärin

ja harkitse vasta sitten empatiaa

onko järkevää antaa vain olla

niihin nähden jotka eivät muista

Jeesuksen sääntöä: Käännä toinen poski

Sinun on asetuttava vastaan

niitä henkilöitä, jotka eivät toimi reilusti

sillä siellä mistä puuttuu reiluus

ei voi olla myöskään vapautta

siellä taistelevat villipedot

vaikka oikeasti ne ovat ihmisiä

ne ovat menettäneet eroavuutensa

ja kadottaneet sen viimeisen periaatteen

jonka mukaan tulee olla hyvä toiselle

koska toinen lopulta päättää

sinun paikkasi siinä todellisuudessa

joka jää sen jälkeen kun lähdemme

Käännös JW Snellmanin kirjasta Lärobok i Rättsläran - Oikeusopin oppikirja vuodelta 1840 (Lisään tekstiä käännöstyön edetessä)

Johdanto

§ 1.

Oikeusoppi on tiedettä oikeusideoista, toisin sanoen: tiedettä oikeuden käsitteestä ja sen realisaatiosta.

Jaottelu Käsitteen ja Idean välillä kuuluu logiikan kehiteltäväksi. Tässä voi niiden välinen suhde vain esimerkillisesti selventyä. Niin on Oikeuden käsite oikein, käsiteltynä yleisyydessään vain kuten selvä mielle. Mutta Käsitteen luonteeseen kuuluu se, että se määrittää itsensä lähtiessään määritelmien monilukuisuudesta (definitioista). Tämän käsitteen määritelmät muodostavat sen todellisuuden. Siten on Oikeuskäsite todella määritelty, yksityisen tahtovan Subjektin (ihmisen) moraalisessa tietoisuudessa. Mutta tällainen todellisuus on todella vain sen kautta että se on samanpitävä yleisen Oikeuskäsitteen kanssa. Sellainen samanpitävyys Subjektin tahdon ja Oikeuden välillä on Oikeuden idea, josta siten ollen Oikeus yleisyydessään, Oikeudenkäsite ja Oikeuden olemassaolo kuin myös Subjektin tahto, muodostavat momentit. Mistäkäsin Oikeusopin jako Opin ulkopuolella tukee itseään abstraktin Oikeuden Opista subjektiivisesta Oikeudesta ja moraalisesta Oikeudesta.

§. II.

Oikeusoppi on filosofian osa ja sen lähtökohdat ovat Psykologiassa tai Opissa subjektiivisesta Hengestä. Oikeudenkäsite on siten tässä selvä mielle jonka välttämättömyys viimeksimainitussa tieteessä on toteen näytetty. Tällainen käsite tässä tieteessä saa alkulähtökohtansa siitä, että Oppi on järjellinen Tahto.

Merk. Filosofia ei vastaanota yhtään käsitettä, joten mitään erikoista filosofista tietoa satunnaisesti ilman jokaista käsitettä pitäisi olla selvä edelläolevan kehityksen rakenteesta ja siten myös erityiset filosofian rakennusosat saavat edelläolevassa välttämättömän merkityksensä. Siten on Oikeuden käsitteellä ja Oikeusopilla pohjansa Subjektiivisen Hengen Käsitteen kehityksessä ja lähimmin Tahdon käsitteessä. Tässä voi vain vedota siihen, että oppi Subjektiivisesta Hengestä on Hengen käsitteen kehityssuunta, jonka merkitys ja todellisuus on Oikeus. Oikeusoppi on siten, kokonaisuudessaan, tietoa Objektiivisesta Hengestä, siten kuin Hengen käsite todella sitä merkitsee. Hengen Idea ja Subjektiivisen ja Objektiivisen Hengen ykseys, on Absoluuttinen Henki.

§. III.

Tahto on kuin Subjektiivisen Hengen itsemääräytyminen, kuin valta määrittää sisältö jonka Henki tiesi olevan omaansa. Järjellinen on tahto sen kautta, että se tekee tämän sisältönsä järjelliseksi, järjellisten merkitysten systeemiksi. Tuollaisesta järjellisyydestä nousee tahdon Vapaus, koska siten Tahdon itsemääräytyvyys osuu samaan sisällön oman kehityksen kanssa.

Merki. Kaikki nämä teesit ovat lainattuja Psykologiasta. Se on kuten järjellinen ajattelu, Subjektiivinen Henki rakentaa tiedon annetun sisällön omakseen ja havaitsee että Ajattelunsa on sama prosessi kuin sisällön oma kehitys. Kuten tahto, itsemääräytyvyys on Subjektiivisen Hengen läpi välittömästi erillisten vaatimusten sisältö joiden tyydyttävyyttä hän määrittää. Vaatimukset siirtävät paikaltaan toisensa ja tahto on niihin sidottuna. Niiden universalisoinnin kautta so. kuten reflektoivan tahdon kautta käsittää sen yleisissä ja tiedollisissa vaatimuksissa, vapauttaa itsensä tahdon vaatimusten ylivallasta ja tekee itsensä yhdeksi riippumattomaksi päämääräksi, johon nähden hän määrittää itsensä. Tämä päämäärä on uloimmillaan itse Tahdon vapaus ja Henki toteuttaa saman henkisen todellisuuden tunnustamisen kautta. Hengen objektiivisen olemassaolon luomukset, järjelliselle.

§. IV.

Vapaa Tahto on siten itse Objektiivinen Henki, Hengen järjellisten määritysten maailma, Määritelmät, Oikeus. Oikeusoppi voidaan siten myös määritellä tiedoksi vapaan tahdon todellisuudesta.

Merk. Oikeus-Käsite osuu yksiin Vapaan Tahdon kanssa, ja Oikeuden toteutuma on Tahdon vapaus todellisena, se on järjellinen. Oikeasti tarkoitetaan Vapaalla Tahdolla vain Harkintavaltaa, Tahto kuten valta tehdä ja antaa. Siten on tahto vain vapautta tyydyttää yksi tai toinen halu. Mutta tahto ei ole sisällötön. Myös kuten abstrakti Minä, kun hän abstrahoi kaikesta määrätystä tiedetystä, kaikki tunteet ja halut, vaatii halun tästä sisällöstä ja on siten samoin määräytynyt. Kuten harkintavalta on siten myös tahto aina sidottu määritelmään ja on pelkästään vapautta siitä että yksi annettu määritys voittaa toisen. Harkintavalta on sitä kautta ensimmäiseksi sidottu lähtökohtaansa. Muihin nähden on myös määritys jonka harkintavalta valitsee, ja johon nähden se siirtyy, samoin kuin annettu määritys, yksi riippumattomasta harkintavallan tahdon sisällöstä, halu, mielle. Harkintavalta on sillä tavalla kaukana siitä että olisi vapautta, korkein vapaudettomuus. Sillä se on sidottu epävapaan sisällön kanssa, mistä käsin se ei voi vapauttaa itseään, on riippumatonta annetusta ja tilapäisestä, perustavimmasta välttämättömyydestä. Järjellinen vapaa tahto määrittää sitä vasten oman sisältönsä, sen kautta että on järjellinen, sitä kautta että se realisoi järjellisen yhteyden tässä sisällössä ja määrittää itsensä, kaupassa, samankaltaisuudessa siihen nähden.

§. V.

Siten on Oikeus todella vapaa tahto, kuten on järjellinen Systeemi Oikeusmääritelmistä. Siten on kaikki Oikeusopin mielteet yhdessäsyntyneitä, luonnollisia, oikeuksia, yhdessäsyntyneestä velvollisuudentunnosta. Sillä ihmisten keskellä yhdessäsyntyneitä on halut ja ne ovat siten itse yhtä järjettömiä kuten ne tyhjät luonnolliset halut, joille se on tilapäistä, jos hän yhdenmukaistaa sen Oikeuden kanssa tai ei.

Merk. Näkökohdat eivät mitätöi vanhaa: että Jumala asetti Lain ihmisten tietoisuuteen, vaikka tätä ei tehdä lihallisen syntymän kautta. Se että ihmisellä on mielle Oikeudesta ja Epäoikeudesta siihen saakka kun hän spekulaatiolla tuo sen saman selkeään havaintoon, on se seuraus siitä, että hän asuu yhteiskunnassa ja sen määräytyminen sen Oikean tiedottomuuden yli joka vallitsee hänen tunteissaan. Oikea tulee hänelle siten moraalina, mutta subjektiivisesta harkintavallasta riippumattomana ja hänen tunteillaan on vaatimus niiden asioiden tunnistamiseen ainoastaan missä hän yhdenmukaistaa yleisen kanssa, järjellisen tahdon, Oikeuden kanssa, ja sen vuoksi ja eteen.

Diogenes

Olen tullut niin pitkälle kyynisyydessäni
etten enää tiedä mikä on totta ja mikä ei
en kuitenkaan haluaisi omaksua -
erään läheisen naiivia optimismia
ennen kuvittelin voivani olla Candide
mutta tämän päivän näkökulmasta
se tuntuisi silkalta hulluudelta
itsensä uhraamiselta, hyppäämiseltä leijonan kitaan
sokraattinen epäily - niin mitä siitä voisi sanoa?
kyllä se kuitenkin lähenee parempaa asennetta
kuin mitä Voltaire ilmensi kirjassaan
tässä talossa keksiä sanotaan seksiksi
ja kiitosta siitokseksi, kun seksi pysyy
tarpeeksi kauan vakan alla
ei sen virittämää puhetta voi olla ilmenemättä
olen raahautunut ympäriinsä kylpytakki päällä
ja yrittänyt saada tuota projektia -
lopultakin alkuunsa, niin että suurmiehet
merkittävämmät kuin minä, pääsisivät lopultakin valoon
siihen jossa minä en voi kauaa paistatella

Juna meni jo

Missä kaikessa olen mukana,
kun sanon puolustavani oikeudenmukaisuutta
onko se katkeruuden, pistävyyden poistoa
sitä kun jotkut haluavat
rankaista toisia, kostaa toisille
kun en halua ottaa kaikkea annettuna
millä tavoin minut silloin tuomitaan olemaan
nimenomaan, olemaan
katsomaan kaikkea vasta tulevana
mutta miten tuleva järjestyy
millaisen muodon se ottaa
onko kaikki valmiina symboleissa
joka voisi majailla alitajunnassa
esitietoisuudessa
kaikki ei kuitenkaan ole niin
siten miten me kuvittelemme sen olevan
kaikki voi tulla sattuman kautta
tai piiloutuneena tai yllättävänä
kuten on entropia, kvanttiteoria
mielestäni todellisuus voi kuitenkin olla
niin, olla halua tai harhaa,
mielitekoni päivällinen tai illallinen

Porvarismi, nykyaikainen kulttuuri ja yleisihmisyys

Porvari voidaan määritellä hyvin toimeen tulevaksi aikuiseksi, joka haluaa ylläpitää etenkin omaa toimeentuloaan. Porvari siis luottaa etenkin yksityisomistukseen ja siihen, että hänelle taataan mahdollisuus ylläpitää ja mielellään vielä lisätä omaa yksityisomaisuuttaan. Porvariksi siis monesti tunnistavat itsensä etenkin hyvin itsenäisesti toimeen tuleviksi ihmisiksi. Porvari luottaa omaan kykyynsä tuottaa sellaisia olosuhteita, joissa hän voi tulla hyvin toimeen yksin ja haluaa, että myös toisille ihmisille yhteiskunnassa taataan tuollainen oikeus. Käsitteen porvari käyttämisellä tarkoitetaan useimmin sitä, että käsitteen kohde määrittää itsensä politiikassa etenkin taloudellisen suuntauksensa ja ideologiansa kautta. Mielestäni kuitenkin käsitteeseen porvari liittyy myös muita määreitä kuin pelkästään se, että henkilö kannattaa vapautta ja etenkin talouden vapautta. Monet taiteen ja kirjallisuuden tahoilla työskentelevät ihmiset käyttävät sanaa porvari derogatorisessa mielessä siten, että porvarilla tarkoitetaan sellaista ihmistä, joka ei etenkään osaa ajatella itsenäisesti ja riippumattomasti. Ehkä juuri tämän seikan perusteella en itse ole koskaan halunnut kutsua itseäni porvariksi, vaikka olen kuulunut ns. ”porvarilliseen” poliittiseen puolueeseen ja vaikka toinen vanhempieni suvuista voidaan luokitella varallisuutensa ja koulutustaustansa perusteella porvarilliseksi. Myös toisen vanhempani aatelinen suku on saanut minut kulttuurintuntemuksen lisääntymisen myötä näkemään etenkin aatelin ja työväestön välisen solidaarisuuden merkityksen ja halveksumaan etenkin kaikkea porvarillista ja pikkuporvarillista etenkin siinä mielessä, koska ne vaikuttavat minusta konformisuuden ja pakotetun yhdenmukaisuuden tyyssijoilta.

Vapauden käsitettä voidaan helposti käsitellä tutkittaessa yhteiskuntaa ja mielestäni porvarit eivät monestikaan pysty asettamaan itselleen kovinkaan kokonaisvaltaista vapauden käsitettä. Se jää aina joiltain osin hämärän peittoon. Jos voidaan sanoa, että vapauden kannalta on tärkeää, että ihmiset saavat kaupassa valita useista tuotteista valitsemansa, niin tulisi myös korostaa sitä, millaisilla perusteilla ostopäätös tulisi tehdä. Vapaa markkinatalous ei aina tuotteiden tuottamisessa, niiden markkinoinnissa, eikä myöskään niiden ulkomarkkinallisessa promotoinnissa ja brändäyksessä ota huomioon etiikkaa osto- ja kulutusvalintojen pohjana. Vapaus on siis monesti vapautta tehdä väärä valinta. Jos tasa-arvoisuuden ja hyvyyden ideaalit poljetaan vapauden ideaalin edestä, menettää yhteiskunta silloin monasti eettisen kompassinsa ja kaikki ihmiset eivät silloin saa nähdä yhteiskunnallista ja yhteisöllistä hyvää. Ja vaikka olisikin niin kuten kuuluisa filosofi GE Moore on sanonut, siis että hyvää ei voida määritellä, voidaan yhteiskunnallinen hyvä varmasti löytää etsimällä tekojen seurauksista ohjeita siihen, miten jatkossa tulisi toimia ja ajatella. Porvarillisuuden aate tai porvarismi tarkoittaakin usein sellaista ihmisten joukkoa, joka pitää erittäin lujasti kiinni ihanteistaan ja periaatteistaan, monesti katsotaan että he ovat kunniallisimpia kansalaisia, kun he pitävät vielä kaiken lisäksi yleisimmin huolen kaikista sellaisista yhteiskunnallisista instituutioista joissa suurin yhteiskunnan ihmiseen suuntaama vapaudenriisto tapahtuu. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi koulu, armeija, kirkko, yksityisomistus ja suuret laitokset. Porvarien vapaus on siis monesti vapautta tehdä väärä päätös ja mahdollisesti jopa vapautta toimia loukkaavasti tai pahoin toisia ihmisiä tai ihmisten ryhmiä kohtaan.

Nykyaikaisella kulttuurilla voidaan ymmärtää se kulttuurinen eetos, joka vallitsee yhteiskunnassa tietyllä olemassaolomme hetkellä. Monesti tällainen kulttuuri määrittyy kaikesta siitä, mikä ilmenee ihmisten keskellä tiedottomuutena ja toivottomuutena asioiden ja niiden tapahtumisen suhteen. Nykyaikainen kulttuuri on siis monesti ihmisten tiedottomuuden ja tahdottoman toisiin ihmisiin suuntautuvan banaalin pahantekemisen summa. Nykyaikainen kulttuuri on jotain mitä vastaan kaikkien yhteiskuntaa tiedostavien ihmisten tulisi asettua toiminnallaan ja ajattelullaan. Nykyaikainen kulttuuri saa monesti pintaliitäjille ns. twistejä lahkeeseen. Tuo ei useimmin kerro muusta kuin siitä, että heidän arvonsa ovat niin sanotusti onttoja. Niissä ei siis ole sisusta. Nykyaikainen kulttuuri siis suosii onttoja arvoja, se suosii yleisihanteita, jotain sellaista minkä voi helposti yleistää porvarillisen mallin ihmisen toteutettavaksi. Nykyaikaisen kulttuurin tarkoitus on mukauttaa porvarismin aatteella ihmiset yleisihmisyyteen, joka seuraa nykyaikaiseen kulttuuriin sulautumisesta ja sopeutumisesta.

Yleisihmisyys, joka on nykyaikaisen kulttuurin seurausta porvarismin kyllästämänä, pyrkii tuomaan ihmisten keskuuteen sen perusolettamuksen, että kaikki ihmiset ajattelevat jollei täsmällisesti samalla tavalla, niin ainakin miltei samalla tavalla. Yleisihmisyyden kategorian sisällä tahdottomasti toimivat ihmiset kauhistuvat suuresti, kun he kohtaavat ihmisen tai asian, joka vaikuttaa poikkeukselta suhteessa heihin ulkoa käsin syötettyihin arvoihin. Yleisihminen ei voi lähestyä asioita ja ihmisiä sellaisesta näkökulmasta, joka voisi kertoa niiden toimivan ajattelunsa kautta suhteessa toisiin ihmisiin ja asioihin, yleisihmisyydessä ei ilmene liiemmin ajattelua. Esimerkiksi monoteistiset uskonnot ja vain yhdet ovet avoinna pitävät kirkot ovat esimerkkejä yleisihmisyydestä, jonka nykyaikainen kulttuuri synnyttää kaikissa nyt-hetkissä. Jotta uskonnolliset arvotunteet voisivat tulla puhtaimmassa muodossaan esiin tulisi uskonnot liittää kansalaisuskontoon perustuvan kirkon alaisuuteen, joka voisi ylläpitää kirkossa sellaista kehitystä, jonka mukaan siitä voisi lopultakin tulla enenevämmässä määrin polyteistinen. Jo Nietzsche kirjoitti aikanaan, että miksi tarvitsee olla vain yksi ainoa jumala, miksei voisi olla useita jumalia? Kansalaisuskonnon tulisi olla kokonaisuudessaan pluralistinen yhteisö, jossa monenlaiset jumalan käsitteet voisivat saada kasvamisalaa.