Kaksinaamaisuudesta

Mielestäni kaksinaamaisuus on suurin mahdollinen pahe. Tämä sen takia, koska kommunikaatio vaatii etenkin suoruutta ja rehellisyyttä. Immanuel Kant on kuvannut tätäkin asiaa niin, että kun mies on kiinteämmässä suhteessa naiseen, menettää mies silloin suuren osan sydämestään. Kant kuvasi myös, että monesti ystävän avioliitto irrottaa tällaisen ystävän entisestä ystävästään. Olen huomannut tietynkaltaisissa tyypeissä, joita olen sietänyt heidän puutteellisuuksistaan huolimatta, juuri tällaista, että he ovat esimerkiksi naiselle pätemisen takia arvostellut minua ja ominaisuuksiani. Minä ihmettelen, mitä ihmiset hakevat ihmissuhteistaan, jos he eivät arvosta jotain ihmistä siinä mielessä, ettei tarvitsisi olla kaksinaamainen. Monesti on näin, että jotkut ihmiset, mutta etenkin miehet, harrastavat jonkinlaista voimatasapainon säilyttämiseen pyrkivää toimintaa ja vihjailevat koko ajan mahdolliselle ystävälleen sitä, missä he kokevat olevansa parempia. Mielestäni pyyteettömyys, suoruus, aitous ja rehellisyys ovat ehdottomasti tärkeitä piirteitä ystävässä, ja kaikki tuon vastainen on omanvoitonpyydettä ja banaalia pahuutta ja välinpitämättömyyttä. Mielestäni se, jos ihminen suhtautuu kaksinaaamaisesti ystäväänsä tai sukulaiseensa, pyrkii hän saamaan silloin itselleen valtaa ja se ilmenee etenkin siinä, jos ns. ystävä riepottelee ja repostelee ystävänsä ongelmia vauva-lehden keskustelupalstalla ja kaikkien sellaisten kanssa, jotka vain näyttävät olevan jotenkin vähänkin kiinnostuneita tällaisista varsin merkityksettömistä asioista, joita enemmän inhimillisesti suhtautuvat ihmiset eivät pitäisi minkäänlaisena naurun ja pilkan aiheina. Monesti miespuolisilla ystävillä ei tietyssä henkisessä tasossa ole minkäänlaista tavoitettakaan suhtautua toisiin miehiin filian, veljeyden, kautta. Heidän naisen kanssa harrastettu panosuhde on tärkeämpää, koska entistä enemmän nuoret ja vanhemmat miehet kokevat tärkeäksi osoittaa erilaisen ihmisen suuntaan sen, kenellä on enemmän seksuaalista ”vaikutusvaltaa”. Viisas ja älykäs ihminen suuntautuu tavallisesti ajattomiin asioihin ja periaatteisiin, eikä esimerkiksi siementen jakoon, joka kuitenkin on vain tavallista ja ajallista maintenance-toimintaa. Ei ole pienempää asiaa kehuskella kuin mitä on pippelin koolla päteminen. Mielestäni seksuaalisuus on enemmänkin turha asia, koska poikkeukselliset ihmiset ovat aina syvällisempiä ja erilaisia standardeja parisuhteelta hakevia. Minä esimerkiksi olen aina pitänyt tärkeämpänä naistenkin kanssa henkistä ja älyllistä yhteyttä, minkä lisäksi minulle on olennaisen tärkeää kielellinen lahjakkuus naisessa. Minulla on aina ollut kovat henkiset ja älylliset kriteerit, ja sen takia pidempiä parisuhteita ei ole päässyt syntymään. Pintapuoliset ja sivistymättömät hempukat, jotka voivat olla hyvinkin tyhmiä, eivät hae miehestä muuta kuin pippeliä, koska viimeaikaiset currents ovat tukeneet naisen seksuaalista valtaa ja yleensäkin naisen seksuaalista vapautta, jonka yhteydessä tällaiset tyhmät hempukat vaihtavat miestä kuin paitaa. Mielestäni voidaan erottaa aika helposti banaali ja syvällinen tai poikkeuksellinen. Seksuaalisuus on yhden kulttuurin mukaista yhtenäiskulttuuria, jossa vallitsee henkisesti alhaisten ihmisten valta. Mielestäni voidaan sanoa, että jonkin kokoisen pippelin omaaminen ei ole vaatinut ihmiseltä itseltään kovin paljon – sitä ei voida sanoa mitenkään kovinkaan omaperäiseksi suoritukseksi tai luovaksi saaavutukseksi. Miesten keskenään harrastamissa valtajärjestelmissä totellaan sellaisia, joilla kuvitellaan olevan jonkinlaista helposti ja vaatimattomasti ymmärrettävää valtaa. Miesten muodostamat arvojärjestelmät tuottavat epä-älyllisyyttä ja yksinkertaisuutta – ja tämä sen takia, koska periaatteiden tulee olla tyhmille ihmisille riittävän ymmärrettävää. Minuun on kohdistettu seksuaalista väkivaltaa useissa tilanteissa, ja kaikesta olen saanut palkkioksi vain jonkinlaisen säälittävän miehen nimikkeen. Tärkeintä on alistaa ja saada muna mahdollisin monenlaisiin aukkoihin – silloin on arvot kohdallaan ja mies kunnioitettu ja arvostettu. Minulla on aina ollut varsin mittava historian- ja kulttuurintaju. Suomessa vallitsee nykyään sellainen kulttuuribolsevismi, joka nimenomaan korostaa pimppiin työnnettyä pippeliä suurimpana inhimillisenä saavutuksena. Minä olen aristokraatti ja kosmopoliitti, ja minun arvoni tulevat sellaisesta kulttuuri- ja historiataustasta, joita käytännössä ei Suomessa kukaan muu ymmärrä. Minä olen aina ollut rauhallinen ihminen, ja en ole koskaan halunnut vahingoittaa yhtään ihmistä. Tietysti jotkut naiset ajattelevat, että mies, joka ei halua vahingoittaa ja ei vahingoita ketään, ei voi olla mies. Minulla on hyvin pieni serkku, joka menee hyvin kaksinaamaisuuden kategoriaan. Muistan esimerkiksi, miten mummon hautajaisissa hän tuli virallisesti kättelemään ja virnisti sen jälkeen käännyttyään omalla välinaurajan ja pienen miehen tavalla. Tämä ihminen ei halunnut joukon paineen ja sen takia, koska hän pelkäsi itseään kiusattavan vastaavasti, olla minun kanssani tekemisissä edes lukiossa. Kerran kun tapasimme Kuopiossa, ostin hänelle 20 euroa maksavan viskipaukun, jonka tämä pikkumies jätti juomatta. Kun on pieni ja täytyy näytellä voimakasta, katsoi hän tärkeämmäksi sen, kuten pikkuihmiset tekevät, ettei hän halunnut jäädä palvelusta velkaa minulle. Tällaiset ihmiset eivät tunnista pyyteetöntä joviaalisuutta edes sukulaiseltaan, koska kaikessa tekemisessä pitää heidän mukaan pyrkiä johonkin provinsiaaliseen ja triviaaliseen päämäärään. Tällaiset ihmiset eivät ymmärrä anteliaisuutta, koska he kuvittelevat kaikilla olevan yhtä matalat ja kaksinaamaiset päämäärät, mitkä heillä itsellään on. Suoruus ja pyyteettömyys, eli se, ettei ihminen hae hyötyä toisista ihmisistä itsekkäällä tavalla, ovat kaksi tärkeintä periaatetta ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Nykyajan kulttuuribolsevismissa ajatellaan, että ihmisten täytyy suhtautua tiettyihin yhteiskunnallisiin tabuihin normeina. Eli toisin sanoen, jos ihminen haluaa olla yhteiskunnan kunnioitettu jäsen, pitää tietyt valheet, joita ontokraatit vaativat ihmisiä ryhmän paineen takia hyväksymään, leimata ilman tarkempaa katsomista. Tässä on esimerkiksi jotain, mikä liittyy naisten ja maahanmuuttajien väitettyyn kyvyllisyyteen olla mukana yhteiskunnan muuttamisessa ja kansakunnan kehittymisessä. Ihmisen, joka voi ottaa itselleen valtaa, on oltava perinpohjaisesti eettinen ja hänen eettisen harkintonsa tulee olla kokoaikaista eikä selektiivistä. Tämä poliitikko, joka juoksi minua karkuun vuosi sitten, on esimerkki sellaisesta poliikosta, joka ei halua ottaa kantaa liian vaikeisiin asioihin. Jos on paljon valtaa, tulisi vallankäytön olla kokoaikaista ja jokaiseen ihmisee ulottuvaa. Vallaton nainen ei tee muuta kuin reagoi ja päästää mahdollisesti muutaman kyynelkarpalon joskus, mutta kun riittävän moni ihminen ei toimi kunniallisesti ja näillä ihmisillä on valtaa, tunnistaa vallaton nainen muiden vallan ja mukautuu heidän käsityksiinsä olivat ne sitten kuinka epärehellisiä yleensä. Merkittävä mannermaisen filosofian periaate tulee Emmanuel Levinaalta, joka kirjoitti, että jokainen ihminen on yhdessä ja erikseen vastuussa kaikesta maailmassa tapahtuvasta pahasta. Ja kyllä on mielestäni niin, että tuota periaatetta tulisi teroittaa etenkin sellaisille ihmisille, joille kansa on antanut yhteiskunnan sisällä valtaa. Mutta ei! Tälle minua karkuun juosseelle poliitikolle tärkeämpää on lisäillä instagramiin kuvia, brunssilla käyminen, ulkonäön kohentaminen, kovan mehun juhlat itsensä kanssa samalla tasolla olevien viihdetaiteilijoiden kanssa ja periaatteen vuoksi Kokoomukselle rätkyttäminen mahdollisen useassa tilanteessa, kuin se, että otettaisiin kantaa vaikeampiin asioihin. Kansalaisen tulisi suojella yhteiskuntaa, mutta kyllä yhteiskunnan täytyy myös suojella kansalaista. Kaksinaamaisuus voi siis olla myös tiedostamatonta, kuten tuon poliitikon tapauksessa. Herd instincti kun vie eteenpäin, jätetään silloin yksilö huomiotta. Hurskastellaan ja harrastetaan vallan symbolien korostamista, ja samalla suhtaudutaan valikoivasti todellisuuteen ja politiikkaan, jossa pitäisi ottaa periaatteellisesti kantaa. Mielestäni politiikassa olennaista ovat periaatteet, joiden on oltava objektiivisia ja yleisyyteen perustuvia. Kaksinaamaisus on siis etenkin epärehellisyyttä, joka voi olla joko tietoista, kuten narsisteilla, tai toisaalta tiedostamatonta selkärangasta tulevaa pelkoa, kuten tuolla mainitulla vallattomalla naisella.

Doc Martinin ymmärtämisestä

Suomessakin TV-ykkösellä on useiden vuosien ajan näytetty englantilaista fiktiiviseen cornwallilaiseen Portwennin kylään sijoittuvaa draamakomediaa Doc Martin. Sarjan nimi tulee kirurgina ensin toimineesta huippulahjakkaasta ja aina varhaiskypsyyttä ilmentäneestä Martin Ellinghamista, joka siirtyy sarjan alussa asumaan ja työskentelemään lapsuudenmaisemiinsa Portwenniin, joka on todellisuudessa oikea pieni Port Isaacin kalastajakylä Cornwallissa Englannissa. Ellingham oli sarjan alussa joutunut lopettamaan kirurgina toimimisen psyykkisten ongelmien takia ja alkoi toimimaan Portwennissä yleislääkärinä (general practitioner). Tarkemmin sanoen psyykkiset ongelmat olivat hemofobiaan liittyviä, joka tarkoittaa veren pelkoa. Sarjan alusta alkaen käy ilmi, että Doc Martinin asiakkaat eivät ole täysin samanlaisia kuin mitä Doc Martin on. Monet kokevat hänen smalltalkittoman ja suoran ja kulmikkaan luonteen loukkaavana, vaikka hän itse haluaa vain keskittyä asioiden ympärille, eikä tekemään lääkärintoiminnasta minkäänlaista terapeutin toimintaa. Englanniksi voisi siis sanoa, että hänellä ei ole bedside manneria, eli siis suoranaisesti ilmaisten potilaille lepertelemisen taitoa. Monessa yhteydessä esimerkiksi Doc Martinia näyttelevä Martin Clunes ja muut sarjan näyttelijät ovat kuvanneet skriptin mukaista lääkäriä aspergerpiirteiseksi, ja itse asiassa sarjan alkuvaiheissa kylään muuttanut psykologi olisi halunnut tehdä tälle aspergerdiagnoosin. Koska itse ilmennän samankaltaisia piirteitä, on sarjasta ja Clunesin esittämästä lääkärihahmosta tullut minulle tärkeä samaistumisen kohde. Samoin kuin Doc Martinin aiemmasta urasta kerrotaan, ja miten muut ihmiset häntä tulkitsevat, on minuakin monissa yhteyksissä kuvattu lahjakkaaksi. Myös minulla on varsin selkeänä esiintyvä taipumus olla harrastamatta smalltalkia ja jotkut voivat varmasti kuvata minua poikkeuksellisen suoraksi ihmiseksi monissa eri tilanteissa. Minulla on myös taipumus olla olematta kiinnostunut toisten ihmisten omasta ajattelusta, vaikka olenkin mielestäni huomattavasti normalisoitunut tässä mielessä viime vuosina. Muiden ihmisten käsittäminen on tullut itselleni etenkin kognitiivisesti ja älyllisesti, monesti itse kehitettyjen käsitteiden kautta asioita ymmärtäen. Koen suurta mieltymystä Doc Martinin hahmoa kohtaan, koska olen samankaltainen ihminen itsekin, ja voin syvästi ymmärtää hänen kaltaisiaan ihmisiä. Ja vaikka hahmon tunteettomuudesta on jauhettu, koin syvästi empatiaa häntä kohtaan etenkin kuudennen kauden jaksossa, jossa hänelle kerrottiin lapsuudestaan asti tärkeän Joan-tätinsä kuolemasta. Hän aivan selkeästi tuossa tilanteessa koki syvää surua, joka näkyi hänen reaktioistaan ja ilmeestään, vaikka hän alkoikin tätinsä hautajaisissa luennoimaan terveydestä vieraille, mikä toistuu monissa kohdissa tätä sarjaa. Doc Martin kuitenkin rakasti etenkin Joan-tätiään syvästi, koska hän oli sarjan tarinassa oleskellut nuorena miehenä usein tämän luona, maatilalla lähellä Portwenniä. Lisäksi Martin osoittaa empatian ja toisen ihmisen arvostamisen kykyä suhteessa vaimoonsa Louisaan, johon hän sarjan kuluessa kiintyy niin syvästi kuin avioparit tavallisestikin toisiinsa kiintyvät. Pojalleen James Henrylle Doc on vaativa ja tarkkaavainen mutta myös syvästi empatiaa tätä kohtaan kokeva isä. On sanottava, että kävin pari viikkoa sitten Port Isaacissa eli fiktiivisessä Portwennissä. Matka sinne oli pitkä ja moniosainen. Lähin rautatieasema oli Bodminissa ja sieltä piti jatkaa matkaa kahdella eri linja-autolla paikkakunnalle Cornwallin pohjoisrannikolle. On sanottava, että kokonaisuudessaan paluumatka Port Isaacista Lontooseen kesti yli kuusi tuntia. Huono sää yllätti minut paikan päällä ja räntää ja jäätä tuli tuulemalla miltei vaakatasossa ja lämpötila oli varmasti alle kymmenen astetta. Kylässä ei juurikaan ollut palveluita, ja myös viina, jota täytyi ostaa hotellin baarista, oli kallista ja ylihinnoiteltua. Huono ja kolea sää ei parantanut kokemusta. Lisäksi minulle tuli kylään tutustuessa ikävä tunne siitä, koska Doc Martin, Louisa, Al ja Bert Large tai Ruth Ellingham eivät tietystikään tulleet siellä vastaan, ja kylä vaikutti kulissilta, jossa ei enää asunut näyttelijöiden ja sarjan tekijöiden henkeä. On sanottava, että kylässä oli paljon etenkin keski-ikäisen näköisiä turisteja, jotka olivat tulleet patikoimaan ja katselemaan Doc Martinista kuuluisaksi tullutta kylää. Kuulin hotellissa englannin lisäksi ainakin saksaa, norjaa ja ruotsia. Jotkut ovat sanoneet minua militantiksi ja asialliseksi, ja ehkä myös suoraksi ja jämptiksi ihmiseksi, minkä takia ymmärrän syvästi Doc Martinin hahmoa, ja voin tuntea myötätuntoa häntä kohtaan siitä, miten pinta- ja pikkumielisesti tavalliset pikkuihmiset häneen sarjassa suhtautuvat. Se on sanottava tohtorin hahmosta, että hän huolehtii ja auttaa sukulaisiaan pyyteettömästi, ja näinkin ja kävinkin tuolla mainitulla matkalla Bodminin juna-asemalla, joka näkyy esimerkiksi eräässä jaksossa, kun tohtori käy hakemassa Ruth-tätinsä asemalta saatuaan selville, että tällä oli eräs työskentelyä haittaava sairaus, kun Ruth oli ollut lähtemässä Lontooseen ennen sitä. Äärimmäisyysihmiset ovat mielestäni miltei aina mielenkiintoisia, ja sen takia koen suurta kiintymystä ja ymmärrystä Doc Martinin hahmoa kohtaan. Ja on sanottava, että vaikka hän herättää pahennusta suoruudellaan etenkin naispuolisten ihmisten ja potilaiden osalla, arvostavat lähes kaikki hänen potilaansa ja hänet pidemmältä ajalta tuntevat ihmiset hänen perusteellista ammattitaitoaan ja kykyä diagnosoida potilaat oikeaoppisesti, jossa yhteydessä hän on sarjan aikana paljastanut kymmeniä potilaidensa muualta saamia vääriä diagnooseja. Lahjakkailla aspergerihmisillä on monesti mielestäni sellaista karismaa, joka kiinnittää huomioni, ja ehkä asiassa on jotain tekemistä siinä, koska menen monesti muiden ihmisten mielestä tuohon samaan kategoriaan. Voi olla niin, että lahjakkaiden aspergerihmisten piirre, jota voitaisiin kuvata englannin kielen termillä aloofness, aiheuttaa monesti sen, että televisiossa ja elokuvissa miespuolinen aspergerihminen menee paremmin antagonistin rooliin kuin minkäänlaiseen protagonistin romanttisen sankarin rooliin. Protagonisti lepertelee ja tekee vaikutuksen emotionaalisella läsnäolollaan, mutta antagonisti kertoo suoraan totuuksia eikä kaunistele asioita. Varmaan Doc Martinin hahmon lisäksi tuon roolin esittäjänä on profiloitunut etenkin Jack Nicholson, jonka yksittäisistä rooleista voitaisiin mainita esimerkiksi sosiaalisesti taitamaton misantrooppinen kirjailija Melvin Udall ja maverickmainen terapeutti Buddy Rydell. Protagonistit kaunistelevat monesti naisten ja muiden ihmisten suosion saamisen takia, mutta antagonisti kertoo totuuksia monesti vielä jonkinlaisesta itse itselleen rakentamasta poterosta, kuten esimerkiksi Martin suoran ja kaunistelemattoman no-nonsense-asenteensa sisältä ja takaa. Doc Martin-sarjassa on siis aiemmin mainitun tapaisesti nähty joskus päähenkilön ilmentävän emootioita, joita aspergerien arvostelijat eivät tunnista meillä olevan. Esimerkiksi on jäänyt mieleeni sarjan seitsemännen kauden ensimmäinen jakso ”Rescue Me”, joka näyttää vaimoaan ja poikaansa kaipaavan Martinin yksin Portwennissä vaimon ja pojan ollessa Espanjassa vaimon äidin luona. Martin on sarjan aikana myös auttanut vaimoaan terveydellisissä asioissa ja huomannut ajoissa terveysongelmia vaimossaan, jota muut lääkärit eivät olleet pystyneet tekemään. Voi olla niin, että fiktiivisen Portwennin asukkaat maalaisuudessaan eivät voi ymmärtää lääkäriä, joka ei halua leperrellä ja kertoa vitsejä asiakkailleen työnsä lomassa. Kuitenkin on totta, kuten esimerkiksi amerikkalaista turistia parissa jaksossa näytellyt Sigourney Weaverin hahmo Martinille sanoo, että joissain paikoissa arvostetaan etenkin Martinin tapaista lääkärihahmoa, ja sisällöttömät kohteliaisuudet ovat vain jonkinlainen muodollisuus, minkä ei pitäisi olla keskeisellä sijalla lääketieteellisen ammatin harjoittajalla. Olen suunnitellut muuttavani tekemään väitöskirjaa Englantiin. Olen myös jo aikoja sitten suunnitellut listaa sellaisista taiteilijoista, joita haluaisin haastatella. Doc Martinin näyttelijä Martin Clunes on tuolla listalla kärkipäässä.

Englannista ja englantilaisista

Mielestäni englantilainen kulttuuri on monen asian kautta tarkasteltuna maailman kehittynein kulttuuri tällä hetkellä. Yksi keskeisimmistä itseäni siinä miellyttävä asia on etenkin alkuperäisten kunnon englantilaisten harjoittama kohteliaisuuskulttuuri, johon ei tavallisesti liity minkäänlaista omanvoiton pyrkimystä. Se on siis täysin seremoniallista, jota ei kuitenkaan koskaan kyseenalaisteta tässä yhteydessä, koska sen tarkoitus on myös taata kaikille ihmisille miellyttävä päivä toisten englantilaisten joukossa aina. Joku voisi sanoa myös, että esimerkiksi saksalaiset hallitsevat kohteliaisuuden, mutta mielestäni saksalaisten kohteliaisuus on lähes aina liitteessä toimintaan ja sen tehokkuuteen, jossa tehokkuus vain perustellaan joissain tilanteissa saksalaisen kohteliaisuuden kautta, joka ei ole asia englantilaisessa kohteliaisuudessa. Voidaan sanoa, vaikka alkuperäiset englantilaiset periytyvät anglosaksisista ihmisistä, ja esimerkiksi minullakin on kantaisien joukossa William the Conqueroria edeltäneitä anglosaksisisia kuninkaita, että englantilainen kulttuuri on syntynyt monien eri kulttuurien puserruksessa ja kehittänyt sitä kautta omaleimaisuuttaan. Kuitenkin nykypäivänä sanotaan, ettei tyypillinen englantilainen aristokraatti käytä esimerkiksi ranskan kielestä tulevia ilmaisuja, ja jo aikaa sitten niille on löydetty englantilaiset vastineet, tällaisia sanoja ovat esimerkiksi ”pardon”, ”serviette” ja ”dessert”. Englantilainen herrasmies ja aristokraatti sanoo pikkuporvarin kysymykseen suoranaisella ja suoraluontoisella ”what?” – kommentilla. Ja serviette on napkin ja dessert pudding. Etenkin ranskalaisalkuperäisten termien käyttäminen paljastaa englantilaisessa sen, mihin kulttuuriseen viitekehykseen hän liittyy. Minulle tulee aina Englannista poistuessani suuri haikeuden tunne, koska olen aloittanut siellä matkailun äitini kanssa noin kymmenvuotiaana, ja sen jälkeen olen käynyt siellä yli kaksikymmentä kertaa. Olen aina kokenut olevani anglofiili ja syyt siihen miksi näin on, liittyvät varmasti sekä suvuista perittyihin ominaisuuksiin mutta myös varmasti luonteeseen ja siinä ilmeneviin ominaisuuksiin. Olen jo räkänokasta alkaen ihaillut englantilaiseen kulttuuriin liittyvää kohteliaisuutta ja sitä, miten englantilaiset suorastaan iloitsevat joka päivä omasta kohteliaisuudestaan ja siihen liittyvistä tilanteista ja ominaisuuksista. ”Bubbly” on tietynlainen kohteliaisuuteen ja luonteen ominaisuuksiin liittyvä piirre, joka tavallisesti liitetään juuri englantilaisiin. Englantilainen kulttuuri on harvinainen siinäkin mielessä, että se on aina hakenut suurimmat kulttuuriset virikkeensä etenkin yläluokasta, ja tuohon tuli harvinainen poikkeama silloin, kun Työväenpuolue poisti vuosituhannen vaihteessa lähes kaikkien perinnöllisen aateliston oikeuden istua tittelinsä takia ylähuoneessa eli House of Lordsissa. Toinen merkittävä muutos aatelin oikeuksissa toteutui liitteessä monarkkiin, kun tavallisesti kruunajaisissa olleet herttuat (eli Duke) loistivat poissaolollaan Kaarlen kruunajaisissa. Tavallisesti herttuat oli jo satojen vuosien ajat olleet merkittävässä roolissa monarkkien kruunajaisissa, johon tapaan kuului se, että he laittoivat aatelisarvostaan kertovan koronetin päähän samalla hetkellä, milloin monarkki kruunattiin. Näin ollen monarkian liitettä perinnölliseen aateliin on vähennetty, ja mielestäni se ei ole ainoastaan hyvä ja tuore asia. Mihin englantilaiset siis pyrkivät kohteliaisuudellaan ja onko siinä yleensäkään taustalla minkäänlaista pyrkimyksen aihetta? Taustalla on varmasti kulttuurin säilyttämisen pyrkimys, kuten monessa muussakin kulttuurissa. Tunnetussa laulussa ”I vow to thee my country” lauletaan, että ”her ways are ways of gentleness, and all her paths are peace”. Juuri termi ja adjektiivi “gentle” on varmasti yksi selittävä tekijä ja pyrkimys kohteliaisuuden taustalla. Mielestäni suomalainen vastine termille gentle voisi olla esimerkiksi herkkämielisyys. Englantilaiset ovat tunnetusti suvaitsevaisia esimerkiksi maahanmuuttajia tai seksuaalivähemmistöjä kohtaan, koska englantilaiset ajattelevat pohjimmiltaan, että tuollaiset asiat ovat yksityisiä asioita, ja periaatteessa kaikki ihmiset voivat kasvun ja kehityksen kautta lähestyä sitä, miksi englantilaisuutta nimitetään. On esimerkiksi sanottava, että etenkin intialaiset ovat monesti omaksuneet brittiläisen kulttuurin merkkipiirteen eli kohteliaisuuden hyvin perustavalla tavalla. Kuitenkin on selvää, että kuten lähes kaikissa muissa suurissa kulttuuripiireissä, on englantilaisilla hyvin perusteellinen itseluottamus ja tunto omasta tehtävästään, jonka ansiosta muita kulttuuriryhmiä siedetään mutta varmasti englantilainen aristokraatti uskoo, että alempia ja kulttuurille vieraita ryhmiä voidaan myös joissain tilanteissa oikeamielisesti ojentaa. Englantilaiset siis iloitsevat omasta kulttuuristaan ja etenkin sen merkkipiirteenä usein tulevasta kohteliaisuudestaan. Tähän voidaan katsoa liittyvän jotain sellaista, joka ilmenee englannin verbin revere kautta. Kuitenkin nykyaikaisessa englantilaisessa kulttuurissa on huonoja piirteitä, jotka ilmenevät jopa joissain tapauksissa suhteessa suomalaiseen kulttuuriin. Kuten kaikissa muissa suurissa kulttuuripiireissä, englantilaiseen kulttuuriin liittyy tiettyjä epämiellyttäviä ja epäjärjestelmällisiä piirteitä, joista yksi ilmenee esimerkiksi roskaamisen kautta. Englannissa on esimerkiksi Suomeen verrattuna paljon vähemmän roskiksia, ja monessa tapauksessa etenkin huonommilla alueilla, roskia heitetään kipuilematta maahan ja ympäristöön. Näin esimerkiksi äskeisellä matkallani raskaustestin junan kokolattiamaton päällä. Lisäksi siellä oli erinäisiä roskia ja matossa selkeitä pesemättömiä eriteläiskiä. Tämän lisäksi englantilaisten mieltymys kermaan ja suklaaseen pitää tämän joukon suhteellisen ylipainoisena. Mikä on minua aina miellyttänyt englantilaisissa on heidän pitkä historiansa ja etenkin aristokraattien suhteellisen laaja historian tuntemus, jonka myötä on aina oman suvun ja sukujen historian kautta löydetty aina myös tietyn aikakauden kollektiivinen englantilainen historia. Kohteliaisuuden ja itsevarmuuden lisäksi englantilaiseen kulttuuriin liittyy myös eksentrisyys ja poikkeavan käytöksen (quirky behaviour) hyväksyminen ja tilan antaminen henkilön omille mielipiteille, käytännöille ja harrastuksille. Olen käyttänyt liitteessä ihmisten toimintaan käsitettä ”preferenssiautonomia”, jota voidaan mielestäni käyttää esimerkiksi tässä yhteydessä. Englantilainen kulttuuri korostaa yksilön autonomiaa ja mahdollisuutta valita omat mielenkiinnonkohteet, joka erottaa sen jo selkeästi esimerkiksi suomalaisesta yhtenäiskulttuurista ja siitä, miten Suomessa kollektiivisella paineella yritetään samaistaa ihmisiä samanlaisten käsitysten, arvostusten ja arvojen pariin. Englannissa on siis olennaista autonomia ja yksilöiden vapaus, joka ei ilmene samalla tavalla esimerkiksi Suomessa. Jotkut ovat kuvanneet englantilaisten autonomian tahtoa siinäkin mielessä, että siellä ajatellaan, etteivät englantilaiset tarvitse esimerkiksi saksalaisia ja ranskalaisia, ja eivät halua olla heidän alaisuudessaan olevan Euroopan Unionin jäseniä. Englantilaisen aristokratian on monessa yhteydessä korostettu olevan eksentrisyyden viimeinen suoja rahvaan korostamalta yhtenäiskulttuurilta ja kollektiiviselta paineelta. Yksi asia lisää, missä Labour halusi vähentää perinnöllisen aristokratian oikeuksia ja tottumuksia oli punaketun metsästämisen kieltäminen noin viisitoista vuotta sitten. Olen tietysti samaa mieltä uudistajien kanssa, että punaketun metsästys perustui jonkinlaiseen raakuuteen. Englantilainen aristokratia on aina harrastanut tietynlaisia aktiviteetteja omilla maillaan, joihin kuuluu esimerkiksi ampuminen ja metsästys. Monilla omaisuutensa säilyttäneillä suvuilla on vielä tänäkin päivänä riistanvartija (game-keeper), jonka tehtävä on valmistaa riistaa yleensä suhteellisen pienen ajan kestävää metsästysvaihetta varten. Yksi aristokraatti kuvasi omaa periaatelista tätiään jossain vaiheessa, että tämä eli pitkiä aikoja countryside-aktiviteettiensa aikana Milky Way- ja Mars-patukoilla ja tietysti suurella määrällä viskiä ja giniä. Etenkin englantilaisilla aristokraateilla on pitkä historia, jonka tuntemiseen he tavallisesti suurella antaumuksella perehtyvät. Kansakunnan historia on heillä liitteessä omien sukujen historiaan ja on tavallista suurissa kartanoissa, jotka ovat vielä säilyneet samoilla suvuilla, että seiniltä löytyy sukuportrettien lisäksi myös esimerkiksi kansakunnalle merkittävien poliitikkojen ja tärkeiden ihmisten muotokuvia, sekä tietysti varakkaammilla hieman tunnetumpia maalaustaiteen helmiä. Hauska anekdootti englantilaisten aristokraattien historiantajusta oli se, kun erään lehden toimittaja oli tapaamassa essential country squirea Francis Fulfordia, jonka suku on säilynyt samoilla mailla miltei tuhannen vuoden ajan. Fulford ja toimittaja olivat käyskennelleet suvun tiluksilla, ja Fulford oli eräässä vaiheessa maassa olevan kuopan yhteydessä sanonut että ”War damage”, johon toimittaja oli kysynyt, että onko se tullut toisen maailmansodan aikana, johon Fulford oli todennut ”No, from the fucking civil war”. Ja sivuhuomiona on todettava, että Englannin sisällissota käytiin 1600-luvulla. Itselleni on hyvin tärkeäksi tullut englantilaisuuden yhteydessä landed gentryyn kuuluneen Cecil Spring-Ricen sanoittama kappale ”I vow to thee my country”; jota on perinteisesti soitettu suurten kulttuurille merkittävien ihmisten hautajaisissa, joista esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Lady Thatcherin hautajaiset. Siinä tulee mielestäni esiin paljon sellaisia piirteitä, joita voidaan pitää etenkin yläluokan ohjaaman englantilaisen kulttuurin leimaavimpina piirteinä. Aristokratian arvot ja siihen liittyvä syvä konservatiivipuolueen kannatus ilmenee Englannissa etenkin maaseudulla, joissa niille on yhä nykyäänkin tilaa. Monet aristokraatit toimivat vielä nykyäänkin etenkin countryside-aktiviteettien ja alueellisten päätöselimien yhteydessä, samalla kun Lontoo ja suuret kaupungit ovat muuttuneet muualta tulleiden väestöryhmien olemisen takia. Vaikka lain mukaan Englannissa voitaisiin vielä myöntää perinnöllisiä aatelisarvoja, niin niitä ei kuitenkaan ole enää myönnetty yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Viimeinen ihminen, joka sai Britanniassa suvussaan periytyvän matalimman aatelistittelin, oli Lady Thatcherin aviomies Denis, josta tehtiin Thatcherin pääministeriydestä eroamisen yhteydessä baronetti. On sanottava, että esimerkiksi monarkioiden aikaisessa Suomessa viimeinen aatelisarvo on myönnetty yli sata vuotta sitten. Viimeisin ylhäisaateliin merkitty brittiläinen suku on pääministeri Harold Macmillanin suku, jolle annettiin kymmeniä vuosia sitten Stocktonin jaarlin arvo. Eli toistan uudelleen, että aristokratian ja landed gentryn arvot vallitsevat Englannissa vielä etenkin maaseudulla, samalla kun kaupungeissa asuvien ihmisten käsitykset ovat muuttuneet ja voidaan sanoa kaupungeissa asuvien liberaalisuuden tulleen oheistuotteena Englannin ja Britannian väestöpohjan muututtua. Näin äskettäisellä matkallani etenkin Devonissa suuria maatiloja ja kartanoita. Ne suvut, jotka ovat pystyneet vielä tälläkin ajalla hallitsemaan omaa maa-aluettaan ja taidekokoelmia, ovat keskittyneet taiteensa ja kirjakokoelmiensa luetteloimiseen ja kategorisoimiseen, ja voidaan sanoa joidenkin aatelisten muuttuneen tietynlaisiksi kuraattoreiksi, joiden omaisuuden kannatteleminen tulee myös koko kansakuntaa, koska tietyssä mielessä heidän omaisuutensa monessa tapauksessa edustaa koko kansakunnan yhteistä dna:ta. Esimerkiksi suurten huutokauppaketjujen kuten Sotheby’s meklareista suuri osa on jo pitkän aikaa ollut peräisin perinnöllisestä aatelista. On myös ollut tyypillistä, että kun englantilaisella aatelisilla on aina ollut periaate, joka muistuttaa itseäni etenkin omien isovanhempieni periaatteesta ”junk fills unnecessary space”, ja koska tuo ”junk” monella suvulla on ollut rahan arvoista omaisuutta, ovat jotkut suvut väliajoin myyneet esimerkiksi omaa taide-, kirja-, tai antiikkiomaisuuttaan. Minulla itselläni on sukujeni kautta paljon englantilaisia esi-isiä ja -äitejä, joten minussa itsessänikin on jonkin verran englantilaista mutta tarkemmin sanoen, ettenkin skotlantilaista verta. Joukossa on monarkkeja ja ylhäisaatelisia. Monet aristokraattien taidekokoelmat ovat syntyneet tarkan ja havainnoivan silmien alaisena. Väliajoin aatelisten on tarvinnut myydä vähemmän olennaista omaisuuttaan, koska 1800-luvun lopun maatalouden laman jälkeen suuret maatilat eivät ole enää tuottaneet itsessään sellaista omaisuutta, joka olisi voinut taata kartanoiden korjauksia ja ylläpitoa, minkä takia onkin sanottu englantilaisesta aristokratiasta, että he ovat asset-rich (omaisuudessa rikkaita) mutta samalla cash-poor (massin määrässä köyhiä). Tietyt kuuluisimmat ja suurimmat etenkin ylhäisaatelin kartanot on jo yli viidenkymmenen vuoden ajan otettu tuottamaan kustannuksia varten tarvitun rahan takia ottamaan vieraita ja esimerkiksi Duke of Devonshiren Chatsworth House on jo pitkän ajan aikana muodostunut tunnetuksi tavaramerkiksi, jolle on kehitetty ainakin kymmeniä erilaisia tuotemerkkejä ja brändejä. Esimerkiksi sarja Country House Rescue tuo esiin monen aatelisen suvun paineen sen suhteen, koska rahaa ei kuitenkaan vaikuta olevan tarpeeksi kustannuksien täydelliseen hoitamiseen. Monessa ohjelman jaksossa on kuitenkin päädytty liikemiesälyn mukaisiin ratkaisuihin, jotka ovat taanneet ainakin nähtävästi rahan tulon kartanoihin. Meidän sukumme viimeisin iso maatila on Virrantalo Luikonlahdessa Kaavilla. Olen muutamaan otteeseen suunnitellut sinne muuttamista, koska taloa ei ole varsinaisesti ole asuttu yli kahteenkymmeneen vuoteen. Sen yhteydessä olen pyöritellyt päässäni monia erilaisia tapoja, joilla tilasta saisi vielä tuottavan kokonaisuuden ja esimerkiksi laajennukset ja katon uusiminen voitaisiin toteuttaa. Virrantalo sijaitsee kaukana Koillis-Savossa, vaikka etäisyydet esimerkiksi Kuopioon ja Joensuuhun eivät ole täysin mahdottomat. Olen joskus myös leikitellyt ajatuksella, että voisin joskus ostaa jonkun suvulle aiemmin kuuluneista Virrantaloa suuremmista kartanoista, joita sijaitsee etenkin Luhangassa, Kangasniemellä ja Heinävedellä. Tällä hetkellä minulla ei ole siihen varaa, mutta olen kuitenkin valmis mahdollisuuksien mukaan kehittämään ratkaisuja sen suhteen, että suvun maaomaisuus ja myös suvun aiempi maaomaisuus ei menisi täysin hunningolle. Eli voidaan tiivistetysti sanoa, että Englannissa jos jossakin on säilynyt aristokratian valta etenkin lyödä rikki porvariston ja pikkuporvariston käytösmalleja ja aristokratian dna- ja kulttuuritausta ja niihin liittyvät käsitykset ovat merkittävässä roolissa vieläkin englantilaisessa kulttuurissa, vaikka sen seremoniallista roolia on vähennetty esimerkiksi aiemmin tässä kirjoituksessa mainittujen esimerkkien tavalla. Kiitos Englanti! Minä arvostan sinua kovin.

Dysfunktionaalinen puolue

Onhan sitä kaikkea, jota näkyy mutta samalla kiinnitetään huomio vain yhteen Porvari ei ole rehellinen näille se keksii välineitä vapaan arvottamisen tielle Jotta yhteiskunnan rauha säilyisi lakaistaan merkittävänpikin maton alle Nimenomaan erilaisen on paras olla maton alla Mielisairaalassa syyllistettiin epämoraalisuudesta Eli epämoraalisuuskin on aihe laittaa tyyppi hoitoon kuukausiksi Kokemus muuttuu kun joku sanoo sen täytyvän muuttua Tarpeet eivät kohtaa, ne ovat aina erilaisia tai vääriä tai väärässä tilanteessa, liian kovaa, liian harkiten jne. Ja kun luodaan stigma poikkeavuudesta on pian ainoa mahdollinen sisäjärjestö Dysfunktionaalinen puolue Ihminen ei elä kategorioissa, enkä ainakaan minä Yhteiskuntarauha on kategorioihin usuttamista koska parempaa järjestyksenpitovälinettä ei ole löydetty Kun kapinoit ja asetut järjestystä vastaan asettuu järjestys sinua vastaan Ja pian: laki rikkoo meitä!

Kaikkien yhteisellä päätöksellä

Massaan on mukavaa mukautua kun ei seiso edes kahvi Tavalliset kokevat massan suuremmaksi mutta minulle se ei ole sitä ei ole tarvetta olla samanlainen eikä erilainen en arvota asioita ihmisten kautta vaan ihmistä lähestyn asioissa minulle ei kollektiivi merkitse mitään Oi Wilma Murto, se voisi olla aikamoista kyytiä! Mutta kumarruthan kuitenkin 170 cm varteni edessä ihmiset houkuttavat vastakohtiaan ja siksi urheilijanaiset ovat hoteimmista hottia mutta nyt: PÄÄTÖS ON TEHTY ja siitä EI voi valittaa! Kohta makaat paskat housussa Ja pikkuporvarin kuulutus kaikuu ja viiltää: herra von Becker - nyt EI OLE ulostuspäivä!

Nukuin kuin pukki

Pillukanvarvet levähtivät apposilleen Jörnimistä haluan kanssasi aina Tiedän, että kyyti voisi olla intensiivistä Jormani on pystyssä ja pysyy ja niin he vemputtivat pikkuruisia kikkeleitään Käy kerran uimahallissa miesten puolella, niin tiedät hevoset ovat ehkä hyvin varustettuja mutta se ei tee niistä herkkiä ja huomioivia rakastajia Maineeni on yhtä vaikuttava kuin aineeni ja saaminen ei liity vain palkkaan ”Kukaan ei halua tuollaista läskiä päälleen pomppimaan” sanoi isoäiti napakalla ja suoralla tavallaan Kuitenkin moni on halunnut ja saanut Sukuni on kokenut rappiota ja raivoa Ja siksi mietin touhuissa kostuvia petivaatteita Pandat tekevät vain yhden poikasen ja siinä se on kehittyneempi kuin siementäön ahkerasti jakavat tyypit Jos jortikka on kuin kornikka, ei siihen vertaannu mitenkään kolmio Himoan suoranaisesti silkkikimonoitasi Nukuin viimeyönä kuin pukki ja housuissa pullotti tukki Ja tästä kehittyneisyydestä juoksi mummoni vaarin rukki.

Miten minä ajattelen asioista ja mikä on minun mielestäni tärkeää

Mielestäni toiset ihmiset ja ympäröivä yhteiskunta sekä muut peittävät kategoriat voivat manipuloida ihmiset toimimaan oman luonteensa vastaisesti. Esimerkkinä voidaan käyttää esimerkiksi naisia, joita manipuloidaan yhteiskunnassa ja toisten ihmisten toimesta hankkimaan lapsia ja menemään avioon tietyssä elämiensä vaiheissa. Kuitenkin Suomessa tuokin tapa on jokseenkin muuttunut, vaikka se vallitsee tietyissä maissa suurena, joissa vallankäyttö on autoritaarista ja kansalaisiin puuttuvaa. Ihminen voi myös jossain vaiheessa esimerkiksi työnsä kautta alkaa toteuttamaan jonkinlaista roolia, joka puuttuu monesti syvästi tällaisen ihmisen omaan käsitykseen itsestään. Etenkin naisilla on taipumuksellista seurata ”julkkiksia” ja keskustella heistä. Tämä tapahtuu tavalla, jossa nämä ihmiset, joista juorutaan, koetaan aivan kuin perheenjäseninä. Mielestäni tämä ei ole mitenkään järjenalaista, koska tosi asiassa missä hyvänsä päästään ”julkkikseksi” vain kun tyydytään siihen tapaan, jolla yhteiskunta manipuloi ihmisiä tiettyjen symbolisuuksien ja oletusarvojen alaiseksi toiminnassa ja ajattelussa. Nykyaikainen yhteiskunta kuitenkin vaatii jollain tavalla sitä, että esimerkiksi musiikin kuuntelu tai elokuvien katselu vaatii tekemisissä olemista jonkinlaisiin julkkiksiin. Tässä nähdään kuitenkin se, että julkkikseksi pääseminen ei vaadi muuta kuin tietynkaltaisten odotuksien omaksumista ja oman toimintansa ajattelua ja muuttamista. Minä olen aina kokenut olevani ihminen, joka ei suuremmin välitä toisten ihmisten ja ympäristöjen odotuksista. Tämä kyseinen ilmiö on niin tyypillistä tavallisemmilla ihmisillä, eli mukaudutaan ympäristöön, jotta ympäristö ei rankaisisi mistään. Äitini teesi oli pitkään ”ei saa erottua joukosta”, miksi kai varmaan on niin, ettei hän saanut esim. lukiosta kuin c:n paperit. Etenkin ajattelussa kehittyminen vaatii sitä, että siinä on otettava etäisyyttä tavanomaisiin sosiaalisiin obligaatioihin ja oltava yksikseen oman henkisen kehittymisen takia. Naisista, ainakin tavanomaisista ja vallattomista, on kirjoitettu, että nainen on yksinäänkin kaikkien tuntemiensa ihmisten kanssa, mikä varmasti aiheuttaakin sen, ettei tavanomaisilla ja vallattomilla naisilla ole tavallisesti kyvykkyyttä autonomiseen ajatteluun, joka kumpuaisi etenkin omasta sielusta ja henkisestä olemisen tasosta. Voi olla varmaan niin, että naiset ovat riippuvaisempia omasta kehostaan, ja se muodostaa heille paljon suuremman kollektiivisen velvoitteen, kuin mitä olisi esimerkiksi yksilöyden kautta toisensa löytämisessä. Perinteisesti miehen on katsottu olevan läsnä henkisellä tasolla ja hänellä olevan liite viisauden lähteisiin. Kyse on varmasti ainakin osittain siitä, millaisia asioita ihmisyksilöt tapaavat arvostaa, eli esimerkiksi mies, ainakin henkisesti ja älyllisesti kehittynyt mies, lähenee asioita ja arvostuksia itsensä kautta, kun taas naisien julkkiksiin kohdattu huomio kertoo siitä, että he kokevat tärkeiksi ja huomion aiheisiksi sellaiset yksilöt, jotka he itse kuvittelevat olevan kollektiivisesti tunnustettuja ja toisten naisten huomion kohteita. Tämäkin varmasti liittyy siihen, että mies on vähemmän riippuvainen ruumiistaan ja pystyy esimerkiksi pidempiaikaiseen vapaaehtoiseen selibaattiin kuin ainakaan nuorempi nainen. Naisilla on siis aina pyrkimys relaatioihin ja tuon suhteen asettamisen on tapahduttava etenkin miehen peniksen kautta. Naiset ovat siis ruumiillisesti seksuaalisempia ja oman ruumiinsa toiminnasta (esim kuukautiset) riippuvaisempia ja ohjautuvaisempia kuin miehet. Enoch Powell on todennut naisista vanhemmalla iällään, että analyyttinen toimintakyky on rajoittuneempi naisilla kuin miehillä, ja hyväksyn tuon ajatuksen täysin perusteellisesti sen mukaan, miten itse olen asiaa havainnoinut. Nainen tavallisesti katsoo seksuaaliaktin suorittamisen tarkoittavan sitä, että mies on ikiaikaisesti uskollinen aktin naisosapuolelle, ja siinä voidaan havaita se, että seksi merkitsee naisille enemmän kuin miehille. Mielestäni ihmisen on varattava tietty aika itselleen, ainakin silloin, jos pyrkii todellakin henkisen tason ajatukselliseen hahmottamiseen. Suurin osa ei siihen pyri, ja sen takia he elävät epä-älyllisten ja valheellisten periaatteiden näyttämällä tavalla. Tässä voidaan havaita se, että epä-älylliset asenteet liittyvät etenkin ruumiillisiin toimintoihin ja niiden toistamiseen sekä yleisen elämän jatkuvuuden mahdollisuuden takaamiseen. Tämän takia jotkut kehuskelevat lapsillaan ja liioittelevat heidän ominaisuuksillaan ja saavutuksillaan, ja myös yliopiston professoreillakin voi olla työhuoneessaan kuvia omista penskoistaan tai vaimostaan. Työskentely, autonomia ja riippumattomuus vaatii aina itsenäisyyttä ja muun häiriön poissulkemista huomion kohteena. Nuorempi serkkuni, keskinkertainen jolppipoika, oli sanonut armeijassa ollessaan, olevan ”ikävä tyttöystävää”! Sama poika kirjoitti 13-vuotiaana facebookiin, että ”huom. minä olen sinkku!”. Tässä voidaan havaita, että asenteet, joita ihmiset nimittävät monesti ”elitismiksi” on kuitenkin vain asioiden näkemistä tietyllä tavalla ja etenkin henkisellä ja älyllisellä tavalla. Monesti pilluhaukkuus on etenkin tekijä, joka tekee ihmisestä kyltymättömän ruumiinsa vangin, jolla ei ole kyvyllisyyttä omaperäisempään ajatteluun.. Laitoin äsken myyntiin Pentti Saarikosken kirjoja, koska muutan ulkomaille, ja sen takia, koska olen jo vuosikausia sitten huomannut, ettei hän ollut todellakaan omaperäinen ajattelija, ja hän oli koko elämänsä ajan riippuvainen naisista ja niiden tuomasta ”emotionaalisesta lämmöstä”. Jos mies on kiinnostunut etenkin nussimisesta, ei hänestä ole itsenäiseksi tai edes omaperäiseksi ajattelijaksi. Mielestäni ihmiset jakaantuvat vapaisiin, riippumattomiin, epävapaisiin ja manipuloiviin ihmisiin. Vapailla on kanttia sanoa asiat niin kuin he itse katsovat, riippumattomat seuraavat vapaita ihmisiä ja pyrkivät heidän kaltaisekseen, epävapaat ihmiset eivät tunnusta minkäänlaista henkistä ja ajatuksellista paremmuutta, ja manipuloivat ihmiset pyrkivät saamaan hyötyä epävapaista ihmisistä. Loppujen lopuksi on niin, että filosofian historiaan jäävät teoriat ja käsitteet ovat pitkällä aikavälillä tärkeämpiä kuin se, miksi ruumis muuttuu kaikilla meillä tietyssä vaiheessa. Vapaus on etenkin ajattelun vapautta, vaikka se ei tarkoita nykyaikaista ja vähäjärkistä relativismia, vaan vapauden tarkoitus on se, että siinä instrumentaalisesti ja fallibilistisesti pyritään teoreettisilla säännöillä entistä lähemmäs olemista. Monet ihmiset pelkäävät epäonnistumista ja eivät sen takia yritäkään mitään omaperäistä. Kuitenkin olisi hyväksyttävä se, että ajatteluun suuntautuneen ihmisen ajattelu muuttuu myös empiiristen tosiseikkojen ja velvoitteiden ohjastamana. Eli ei voida sanoa, että jokin varhainen teoria kuvaisi kaikenlaisia ilmiöitä pysyvällä ja muuttumattomalla tavalla vaan se korjautuu vähitellen kuvaamaan ihmistä täydellisemmällä tavalla. On muistettava esimerkiksi Kurt Gödelin epätäydellisyysteoreema, jonka mukaan kaikki jotain järjestelmää kuvaavat lauseet eivät mahdu itse järjestelmän sisälle. Tärkeää elämässä on tärkeän löytäminen. Olen huomannut miten tärkeää elämässä on se, ettei pyri yleistämään omaa arvojärjestelmäänsä ja rekisteriään erilaisiin ihmisiin, vaan on mielestäni tärkeää, että hakeudutaan tekemisiin toisten samanlaisia arvoja tunnustavien ihmisten kanssa ja kehittymisellä voitaisiin vähitellen yhdistää kaikenlaisia ihmisiä toisiinsa, mikä on esimerkiksi demokraattisen politiikan teon pyrkimyksenä. Urheilijat pullistelevat ruumiillaan, ajattelijat ajatuksillaan ja älyllään, ja vaikkapa naiset omalla äitiydellään ja miehensä miellyttämisellä sekä tämän kehumisella. Minun on kuitenkin tästä huolimatta sanottava, että mielestäni epä-älyllinen ja ruumiillinen tekeminen ja sillä päteminen ei ole niin arvokasta ja pysyvää verrattuna älyllisen arvostamisen kautta saavutettuihin arvoihin ja arvorekistereihin. Mölisevät ja alemmuudentuntoisia kommentteja huutelevat urheilijat eivät ole sellaisia ihmisiä, joiden seurasta suuremmin nauttisi. Eli mielestäni, vaikken pidä itseäni liiemmin uskovaisena ja tämä ei varmaaan siihen suoranaisesti littykään, henki on ruumista arvokkaampi. Suomalaisessa kulttuurissa monet ajattelevat, että tärkeintä on etenkin lihaksilla pullisteleminen ja jokaisen miehen tulee olla etenkin valmis tappelemaan toisten miesten kanssa. Varmaan ruumiillisuutta korostavat tehtävät saavatkin aikaan tuollaista kuvittelua, mikä toteutuu esimerkiksi rahvaanomaisimmassa urheilulajissa jääkääkässä, jossa pelaajien annetaan esimerkiksi tapella toistensa kanssa. Mielestäni yhteiskunnassa tulisi vähentää sellaisia väyliä, joiden mukaan annettaisiin esimerkiksi aggressiivisuuden purkautua joissain tilanteissa. Seksi ja urheilu ovat tavanomaisesti asioita, jotka lisäävät aggressiivisuutta ainakin miehissä, ja tämän takia varmaan naiset viehättyvät tietyssä kuukautiskierron vaiheessa etenkin sellaisista miehistä, jotka ovat aggressiiivisia ja alistavat ja tappelevat toisten miesten kanssa. Olen itse suuntautunut etenkin kirjoittamiseen, lukemiseen ja kääntämiseen, ja siinä tavoittelen taiteellisen näyttävyyden lisäksi etenkin omien ajatusteni purkamiseen ja niiden kehittämiseen tasolle, joka ei ole vielä aiemmin tavoittunut. Esimerkiksi antiikin Kreikassa arvostettiin viisautta ja filosofiaa enemmän kuin nykypäivänä koko Euroopasssa mutta etenkin Suomessa. Silloin välteltiin hillittömyyttä, jonka katsottiin liittyvän etenkin ruumiillisiin tuntemuksiin. Silloin ajateltiin, että ruumis on jonkinlainen väline, jota pitää hillitä sen takia, että annettaisiin tilaa ajattelulle ja henkisemmälle olemiselle. Silloin miehillä oli enemmän päätäntävaltaa seksuaalisissa ja lisääntymillisissä asioissa kuin tänään. Tänä päivänä hillittömyyden ja ruumiillisuuden kautta naisille on annettu suurempi valta päättää seksistä ja lisääntymisestä kuin mitä oli antiikin Kreikassa. Onhan selvää, että esimerkiksi julkkiskulttuuri perustuu ”julkkiksen” narsismiin ja roolin kuvitteluun ja esittämiseen, jossa etenkin naispuoliset ryhmän jäsenet nauttivat omalla seksuaalisuudella pullistelustaan ja saavat nautintoa siitä, kuinka paljon ihmismeri näyttää ihannoivan ja himoitsevan tätä ”julkkista”. Minä olen sanonut jo aikoja sitten, että minusta ei ole esiintyväksi taiteilijaksi, ja olenkin todennut sen johtuvan siitä, että koen olevani siihen liian vaatimaton ja rehellinen – en siis koskaan ole halunnutkaan tuollaiseen rooliin tai yleensäkään minkäänlaiseen ”rooliin”. Arvostan etenkin rauhaa, mietiskelyä, alkoholijuomia, kirjoittamista, soittamista, klassista musiikkia, piirtämistä, maalaamista, lukemista ja etenkin runojen kääntämistä, seuraavaksi käännän kirjan Baltisches Erbe, jossa baltiansaksalaiset kertovat muistojaan ja arvostuksiaan liitteessä saksalaisuuteen, baltialaisuuteen ja baltiansaksalaisuuteen. Suhtaudun varsin välinpitämättömästi vartalooni ja jollain tavalla varmaan pahoinpitelen sitä itse. Koen kuitenkin että arvojen mielessä olen jokseenkin kehittynyt ihminen, joka näkyy etenkin suhtautumisessani politiikkaan ja omassa moraalifilosofiassani. Olen varmaan jonkinlainen renessanssifiguuri ja harvinainen ihmistyyppi. Enemmän kuin arvostan suomalaisuuttani, arvostan etenkin sukujeni kautta tulleita juuriani. Aristokraattinen ja kosmopoliittinen tausta ja suku on paljon tärkeämpi asia kuin jonkun maan kansalaisuus.