Kai "elitistisiä" huomioita

En tiedä, kutsutteko tätä elitismiksi vai miksi, mutta minun on sanottava, että mitä enemmän yliopistoihin tulee sukujensa ensimmäisen polven ylioppilaita, niin sitä enemmän jatkuu poliittisisesti vasemmistolaisten terrorisointi omalla ”poliittisella korrektisuudellaan”. Taito ottaa etäisyyttä muihin ja ei vain olla osa yhtä kokonaista alkulimakasaa kertoo monesti siitä, että tällaisella ihmisellä on jonkinlaista lahjakkuutta, mikä muilta monesti puuttuu. Minulla etenkin äitini suvussa on ollut yliopistossa opiskelleita siitä lähtien, kun niitä alettiin yleisemmin Eurooppaan perustamaan, eli jotenkin 1400-luvulta alkaen. Olen vasta myöhemmin taustaani miettiessä tajunnut sen, miten etuoikeutettu lapsi ja nuori olen ollut. Aikaisemmin otin kaiken vain itsestäänselvyytenä, koska ei esimerkiksi lapsi pysty varhaisessa vaiheessa tekemään tuollaisia erotteluja. Ja vielä sekin oli vaikuttamassa asiaan, kun vanhempani ja isovanhempani ovat miltei aina eläneet sivistyneistölle tyypilliseen tapaan hyvin askeettisesti, ei ole koskaan tullut tarvetta pröystäillä materiaalisella hyvällä, joka on pitkään koitunut etenkin äitini suvun jäsenten kohdalle. Rahaa on joko ollut aina, tai vaihtoehtoisesti sitä on aina polvesta polveen hankittu muiden näyttämän esimerkin tavalla. Vasemmistolaiset ihmiset, opiskelijat ja opettajat haluavat olla puhumatta suoraan asioista, koska he tajuavat, että heidän olemassaolonsa suorastaan perustuu siihen, ettei aiemmin tiedettyjä asioita ja totuuksia saa tänä päivänä heidän mukaansa esille, koska ne koskevat poliittista korrektisuutta! Mielestäni etenkin tietyille aloille yliopistoissa kouluttautuvista henkilöistä pitäisi olla ainakin jonkinlainen projektiili paremmin toimeentulevista ja pidemmän historian omaavista perheistä. Tavallisesti ylemmän luokan perheissä jo lapsille opetetaan itsehillintää tärkeiden asioiden kohdalla, koska se on järkevää pidemmän aikavälin kannalta. Voidaan käyttää vaikkapa tällaista esimerkkiä, kun minä ja veljeni saimme lapsena aina lauantaisin pienet karkkipussit, minkä lisäksi karkkia ei saanut lisää muulloin kun juhlapäivinä, samalla kun koulussa oli rikkinäisten perheiden lapsia, joista toinen kotiin jäänyt vanhempi antoi lastensa käydä ostamasssa karkkia joka päivä ja tulla näin hillittömäksi ja kyltymättömäksi. Tämä on tietysti vain yksi esimerkki oikeanlaisen kasvatuksen piirteistä. Voin itse sanoa, että olen nykyään kyltymätön vain monesti viinan kanssa, koska freelancerointi tarjoaa tähän mahdollisuuden ja olen kanavoinut suuresti arkeani tähän asiaan. Kuitenkin sekä isäni että äitni suvuissa on kaikissa esiintynyt juoppoutta sukupolvien joissakin jäsenisssä, ja itse olen kaikesta päättäen tällainen. Vasemmistolaiset tuovat politiikkaan nono-sanat ja nono-asiat, joka toteutuu pelkästään sen takia, koska se voisi jollain tavalla huonontaa heidän asemaansa tai heikentää heidän uskottavuuttaan. Ja mikä pahinta, vasemmistolaiset ovat onnistuneet tunkemaan poliittisen korrektisuuden myös oikeiston joihinkin heikkomielisiin jäseniin, saati sitten poliittisesta keskustasta! Minä katson, että historian ymmärtäminen ja arvostaminen on tärkeä asia maailmassa ja se on näiden rahvaan ja keskiluokan rahvaanomaisten nousukkaiden kesken unohdettu. Ymmärtääkseen kulttuuria on silloin ymmärrettävä historiaa, ai niin, paitsi poikkeuksella mutta vain silloin, jos yksilöllä tai hänen suvuillaan ei ole minkäänlaista historiaa. Ja tämä on nykyään yleistä yleisempää! Nämä hillittömät, historiattomat ja kulttuurittomat ihmiset ovat nykyään kansakuntamme valtavirtaa, valitettavasti niin. Minä en esimerkiksi ole koskaan ollut niin riippuvainen merkityksettömästä seksistä, että sitä pitäisi olla koko ajan vastakkaisen sukupuolen edustajilta baareissa tai haalarijuhlissa vonkumassa. Etenkään äitini suvussa älykkyys ei ole koskaan ollut harvinaista, minkä takia voi ohittaa täysin pintakulttuurin oletukset ja olla yksin jos siltä tuntuu. Nykyaika korostaa ”sosiaalisuutta”, ”verkostoutumista” ja vuorovaikutustaitoja ja tämän huuhaan kustannuksella kaikki tärkeämpi voidaan laittaa suoraan romukoppaan! Ihmisten on saatava sanoa mielipiteensä, ajatuksensa ja arvonsa, vaikka ne eivät olisi ajassa pintapuolisesti suosittuja ja vaikka jotkut pintapuoliset ihmiset kokisivat niiden ”loukkaavan” itseään. Tulee mieleen Sladen baronetin kertoma toteama saksalaisista: ”kurkussa kiinni tai polvillaan jalkojen edessä”, ja tuo oli kieltämättä aika naseva huomio. Venäläiset taas epärehellisiä, jotka projektoivat heikkouden- ja toivottomuuden tunteitaan ”suureen johtajaan”, jonka tulee olla ”vahva” vain sen takia, että he saisivat tällä voimakkuuden näyttelyllä itselleen edes pienen sirun toivoa. Paras huomioitsija ja kritiikin esittäjä on yksittäinen ihminen, joka osaa tajuta asiat, eikä tule yhdistysihmiseksi tai järjestöihmiseksi, sillä yhdistykset ja järjestöt tuhoavat ainakin heikkojen ihmisten kohdalla kaikenlaisen resilienssin ja mahdollisuuden nähdä asiat niin kuin ne ovat. Minä kai olen elitisti, koska monet rahvaan ihmisistä kutsuvat sillä nimellä ihmistä, jonka se katsoo olevan jollain tavalla ”out of current mode”. Ja sitä minä todella olen – out of current mode – enkä silti pidä itseäni ketään heikompana. On tietysti niin, että kun rahvasta ja keskiluokkaa tunkee nykyään kaikkiin sellaisiin koulutuksiin ja työtehtäviin, jotka olivat aiemmin tarkoitettuja nitä paremmin ymmärtäville ihmisille, sanotaan nyt vaikka esimerkiksi juristit ja tuomarit, niin kaikenlainen epätoivottavuus ainakin pitkäjänteisyyden suhteen katoaa kansakunnasta ja yhteiskunnasta. Oikeita rikoksia ei tutkita ja vakavasta rikollisuudesta ei anneta riittävän suuria tuomioita. Onko tämän rinnalla jokin jostakin vinkkelistä tulkittu tekstinpätkä tärkeämpää? Olen saamassa Reinhold von Beckerin elämäkerran valmiiksi, Virittäjä-lehti on kyllä hyvä lähde näitä asioita varten, tulostin sieltä tänäänkin lukuisia aiheeseen liittyviä artikkeleita, vaikkei netissä digitoitu materiaali yllä kuin vuoteen 1939. Jos esimerkiksi Reinholdin aloittaessa lehtityönsä Suomessa olisi vallinnut keskiluokan ja rahvaan valta, olisi hänen hankkeensa hautautunut kaikenlaisen epämerkitsevän paskan alle, tai vaihtoehtoisesti ei esiin olisi ilmautunut yhtään halukasta lehdistön esitaistelijaa, joka olisi ottanut lehden omalle vastuulleen moniksi vuosiksi. Reinhold on menneen elitismin esitaistelija, joka tuotti hyötyä monelle rahvaan edustajalle, koska hänelläkin oli samanlainen pyrkimys, jonka olen joskus ollut huomannut itsessäni – nimittäin se, että kansanvalistus on oikein. Kuitenkin Suomessa jo ruotsinkielisyyteen viittaava sukunimi saati sitten ruotsin kielen julkinen käyttäminen voi olla monille alkukantaisille rahvaan edustajalle liikaa, jonka jälkeen tällaisen ihmisen kannanottoihin ei tarvitse kiinnittää minkäänlaista huomiota. Vaikka minua on kutsuttu sovinisttiksi, koska hyväksyn aivan täysin sen ajatuksen, että mitä enemmän seksiin ja sukupuoliseen vuorovaikutukseen nainen on suuntautunut, sitä vähemmän hän pystyy esittämään objektiivisia ajatuksia ja toimimaan älyllisesti kompetentilla ja oikealla tasolla. Ja tähänhän perustuu se, minkä takia keski-iän ja menstruaation ylittäneet naiset ovat monesti järkevämpiä. Varmaan vanha Nietu on joskus kirjoittanut, että älyllisesti suuntautuvissa ja kompetentimman oloisissa naisissa on yleisesti jotain eroavaisuutta seksuaalisuuden ilmaamisen tavaltaan. Hyväksyn tämän ajatuksen täysin, enkä pelkästään satoja vuosia vanhojen kirjojen perusteella, vaan myös sen perusteella minkä kokemuksen olen itse saanut. Seksuaalisesti aktiivinen nainen on taipuvainen suuntautumaan sosiaalisen dominoinnin pyrkimykseen, mikä jo itsessään vie häntä pois älyllisten asioiden piirissä, koska koko sosiaalisen käsite ei ole totta muualla kuin kaikenlaisten sosiologien ja sosiaalipolitiikan ”tutkijoiden” toisilleen jakamisssa lippusissa ja lappusissa. Koko sosiaalisen käsite on kehitetty sen takia, että rahvas, keskiluokka ja naiset ovat saaneet tavan päteä sen avulla. Eli he kuvittelevat kaiken olevan sosiaalista ja ihmissuhteisiin liittyvää peliä, joka on jo itse epä-älyllisyydessään kuvottavaa puhetta. Keskiälyisillä ihmisillä on tapana tulkita ihmisten toimintaa sen kautta, että siinä aina ilmenisi jonkinlainen sosiaalisesti tulkittava viesti. Jos minä menen kaupassa ensin kassalle ja lähdenkin sen jälkeen takaisin taaimmalle hyllylle, ei se tarkoita sitä, että minä haluaisin antaa kassatytölle viestin tulla sinne minun kanssani, vaan todellakin haen sieltä sitä asiaa, jonka olen meinannut sinne unohtaa. Sosiaalisesta puhuminen ja ihmisten tyhmyys sosiaalisen manipuloinnin suhteen on saanut aikaan sen, että keskiälyiset mukautuvat sosiaalisen elämän viidakon lakeihin, joita monesti ohjailee itsensä dominanttina kokevan naikkosen tärkeilyt ja tylytykset, jotka nekin motivoituvat pääasiassa seksuaalisuudesta ja seksuaalisuuden tuomisesta sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei aiemmin tarvinnut ottaa huomioon. Olen kirjoittanut tästä, miten vastenmielistä on erotella naisia ja miehiä heidän genitaaliensa eroavaisuuden perusteella, ja hyväksyn täysin sen, että naiset saavat parhaimmassa tapauksessa osallistua myös sellaisiin aktiviteetteihin, joissa on aina ollut enemmän miehiä, mutta ongelma on vain se, ettei suurin osa naisista siihen kykene, ja siitä he saavat syyttää vain itseään. Samalla kun naiset ovat hyviä opettelemaan asioita ulkoa ja sen jälkeen toistamaan ne papukaijamaisesti tenteissä ja kokeissa, niin monesti miehet ovat sellaisia ihmisiä, jotka osaavat oppia asioita, jotka muuttavat heitä ja jotka todellisesti koskettavat heidän sieluaan. Joku on sanonut, että mieheen verrattuna nainen on vähintääkin sieluton tai ainakin sielu poikkeaa miehen sielusta. Mielestäni sielun vakavuutta ja tosiasiallisuutta voidaan pohtia siinä, kun nähdään miten se toimii ja miten se kehittää itseään. Jotkut naiset väittävät pitävänsä ”fiksuista” miehistä, mutta monesti tuo on vain jonkinlaista kunnollisuutta tai vaihtoehtoisesti kykyä naurattaa naista alkukantaisilla sarkastisilla huomioilla, joiden yhteydessä tavanomainen nainen nauttii siitä, kun mies noin rohkeasti asettaa itsensä toisten miesten yläpuolelle. Huippuälykkyys on jotain, mitä lähes kaikki naiset eivät ymmärrä tai koe viehättävänä. Etenkin silloin, jos huippuälykäs ihminen on vielä lisäksi älyllisesti suuntautunut, eikä alenna itseään naisen takia. Toinen asia on maahanmuuttajat. On voitava sanoa, että jos tänne vapaaehtoisesti tulleet ihmiset eivät pärjää asioiden suomalaisilla standardeilla, niin että heidän tänne tulemisensa ja täällä olemisensa on voitava kyseenalaistaa. Enkä tietysti tällä tarkoita sitä, että tämän takia rotuvihaa tulisi levittää ja suhtautua ennakkoasenteeltaan kielteisesti kaikkiin maahanmuuttajiin, vaan sitä, että ihmisten sopeutumisen astetta Suomessa tulisi voida tarkkailla.

Miksi samat toimittajat toistavat mielenkiinnottomuuttaan lehdissämme?

Mielestäni tavallisimmat paperimediat ovat nykyaikana todella tylsiä ja itseään toistavia, koska suurimman osan politiikan analyyseista yms. tiedollisista aiheista kirjoittavat toimittajat, jotka ovat vakituisessa työsuhteessa lehteen. On selvää, että ihmisillä, joiksi toimittajatkin voitanee laskea, on heille tyypillinen skemaattinen tapa havainnoida ympäristöä ja kognitiivisia asioita. Joissain filosofeissa, joista journalistit ovat tavallisesti kaukana, kuten Schopenhauerissa voidaan havaita se, että hän toistaa puolenkymmentä hänelle ominaista aihiota jokaisessa kirjassaan ja kirjoituksessaan. Vaikka journalistit eivät tavallisesti ole filosofeja (vaikka filosofi voi mielestäni olla joskus journalisti sic!) on heissäkin havaittavaa se, että he toistavat puolueriippumattominakin tiettyjä maailmankatsomuksensa ja ihmiskäsityksensä piirteitä. Tämä on varmaan tyypillistä kaikille ajatteleville ja kirjoittavillekin ihmisille, mutta sen takia esimerkiksi lehden palkkalistoilla olevien ihmisten määrää tulisi tarkastella ja sen jälkeen vähentää. Aivan kuin vakituisessa työsuhteessa olevat opettajat, myös journalisteilla on omat mieltymyksensä ja tapansa hahmottaa maailmaa. Esimerkiksi mummoni lukee ahkerasti lehtiä. Vaikka hän ei ole ajattelussa kovin kummoinen, olen monesti ihmetellyt sitä, miten uskollisesti hän lukee kaikki pienimmätkin lehdessä olevat ”präntit”. Voi olla, että ihmiset, joilla ei ole lahjoja kriittisessä ajattelussa, pitävät lehteä ns. ”juttutupana”; jossa ollaan tekemisissä maailman kanssa tuttujen kasvojen välittämänä, josta sen takia seuraa tällaisille ihmisille seuraa ja turvallisen olon. Eli on mielestäni selvää, että kuten kouluissa pitäisi suosia omaa alaansa samalla tutkivia freelancereita, tulisi lehdissä toimia samalla tavalla. Kaikkein virkistävimmät kirjoitukset ovat monesti sellaisia, jotka tuo esiin ihminen, joka ei tavallisesti näy pintapuolisimmassa mediassa näkemystensä kanssa. Pluralistisessa yhteiskunnassamme (kuten jotkut sitä uskaltavat nimittää) on vieläkin käytänteitä ja toimintatapoja, joita ei voisi liittää moniarvoisuuteen millään tavalla. Journalismiakin voi olla, kunhan olisi toimittajia, joiden pääpyrkimys ei olisi eläkevirassa palkkaa vastaan oleminen ja samanaikainen uusien ja luovien mielipiteiden ja ajatusten torppaaminen lehdestään avoimuuden ja tiedon kustannuksella. Eli sekä opettajan että toimittajan virkoihin tulisi tuoda muutosta tavalla, jossa niihin tuotaisiin näkyvimmäksi freelancer-linjaus, eli samalla kun tietyt koulutetut ihmiset opettaisivat ja kirjoittaisivat lehtiin, tutkisivat he samanaikaisesti uutta tietoa ja näkemyksiä ihmisestä ja maailmasta. Tämä voitaisiin mahdollistaa sillä, että valtio maksaisi enemmän apurahaa itsenäiseen tieteelliseen tutkimukseen, minkä lisäksi voisi ajatella, että myös sellaiset yhteenliittymät, kuten koulut tai lehdet, voisivat osittain kustantaa tuon ajan, kun niiden työntekijät hankkivat lisää tietoa. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Yläkoulu – se oli perusteellisinta ajan hukkaa

Olen miettinyt kouluaikaani ja mikä jäi siitä puuttumaan vasemmistolaisen ja skientistisen koulu- ja opetusjärjestelmän takia. Koulusta puuttuivat mm. antiikin kulttuuri, antiikin historia, antiikin filosofia, psykologia, perusteellisin yhteiskuntatiede, nykyaikainen filosofia, historian filosofia, psykologia, taidehistoria ja muut taideaineet. Voidaan hyvin katsoa sitä, millaisia aineita opetetaan Suomea kehittyneemmissä kulttuurimaissa jo viimeistään yläkouluikäisille oppilaille. Näistä esimerkeistä tulisi ottaa Suomessa oppia. Suurimmassa osassa mainitsemiani aineita ei Suomessa opeteta edes lukiotasolla, mitä on vieläkin pahentanut yhdenmukaisen curriculumin jatkaminen lukiotasolle asti yhdenmukaisella opintosuunnitelmalla ja oppivelvollisuuden täysi-ikäisyyteen asti jatkamisella. Suomen peruskoulu korostaa kovan tieteen aineita, koska kuvitellaan jokaisen haluavan insinööriksi, joka aiheuttaa mm. sen, että mieltymykset oppiaineiden suhteen jakautuvat niin selkeästi sukupuolten välille. Koulussa opetetaan mm. fysiikkaa, kemiaa, fysiikka-kemiaa (sic!) ja biologiaa. Kaikki erillisissä oppiaineissaan, joista jokainen saa kustakin yhden numeron omien lukuaineidensa piiriin, josta muodostuu lukuaineiden keskiarvo, jonka perusteella haetaan lukioon ja ammattikouluun. On mainittava myös tähän vaikuttavasta opettajakeskeisyydestä, joka vaikuttaa siihen, että vain tietyt oppilaat saavat hyötyä tietynkaltaisesta opetustavasta, joka taas toisaalta voi aiheuttaa epätasaisuutta oppilaiden välille, kun vain jotkut hyötyvät ja toiset samanaikaisesti kärsivät. Minulla kaikkia kovan tieteen aineita, joita opetetaan esimerkiksi Englannissa yhden oppiaineen (science) sisällä, opetti autisti, joka oli saanut jo aiemmin säännöllisesti huomautuksia omasta opetustavastaan ja olemuksestaan, ja seurauksena oli huonoja numeroita, kun sama henkilö päätti neljästä lukuaineen numerosta (matematiikka, fysiikka, kemia, fysiikka-kemia). Mielestäni suomalainen koulujärjestelmä tulisi yksityistää aivan alkeellisinta varhaiskasvatusta lukuunottamatta, ja samalla opettajakeskeisyyteen tulee puuttua. Kaikille nuorille tulee asuinaluestaan riippumatta tarjota opetusta sellaisissa aineissa, joista voi olla heille myöhemmin hyötyä, eikä heitä tule rangaista siitä, jos he eivät koe joitain aineita tai aineiden opetusta itselleen ominaisina. Koen, että esimerkiksi minua rangaistiin koulussa siitä, että en kokenut joidenkin aineiden opetusta itselleni ominaisena, josta seurauksena oli se, etten noissa aineissa menestynyt. Kuitenkin samanaikaisesti sain tasaisesti kiitettäviä arvosanoja monista muista aineista, joista olin yleisesti kiinnostunut, joten en ole vielä voinut uskotella itselleni, että kyse olisi ollut itsenikään kohdalla lahjakkuuden puutteesta. Oppilaille on tarjottava jo varhaisessa opetuksen vaiheissa humanistisia, kieli- ja taideaineita. Samalla aikaa opettajan roolia ja merkitystä tulisi vakavasti tutkia, koska monissa tapauksissa yhden opettajan mielipiteet voivat ratkaista olennaisesti yksittäisten oppilaiden tulevaisuutta. Ns. kovia tieteitä voitaisiin opettaa soveltavammin, eikä vain toistaa piinallisesti perusteita. Olli von Becker YTM ja oikeustieteen opiskelija

Punkkia ja runkkia

Miksi silti tarvitaan ollenkaan punkkia? ettei vain tulisi itsekseen jatkuvasti runkkia Punk, punk, punk, punk, punk Runk, runk, runk, runk, runk! Ollaan välillä taas niin rajuja viedään pois porvareilta tajua! vaikka mikä taju lopulta on? Sen tajuaa vain monista aineista tajuton! Suoranaisesti en välitä useimmista pitkää vittua kissaa dekadentin väristä tulee kuitenkin ravittua kissa jos mikä on boheemi, aito ei herätä tunteita minussa pellon laito! maalaisromantiikka on kaukana minusta haluaisin silti olla kokonaan sinussa! voisimme nousta ilmaan kuin absintin huuma ja tehdä ilmasta vain meille kuuma! tietä kuljen avenuella jumalattarien vaikka itse kulkisin naisena tietä rumaraggarien! on sanottava asiat niin kuin ne on älä vain alistu koskaan edessä ton! porvarin tylsän, harmaan ja vaalean omien tekojensa vangin, haalean!

Käsi täynnä torttua

On mulla käsi täynnä luumuu, sun tortustas käteni puutuu, sinne mun käteni kuuluu, monesti jokin siitä uupuu, tortusta koko käsi täynnä, ei oo tää silti mikään jäynä, häissä joka päivä kera morsiusneidon, uupuu ja voimistaa jopa mieliheiton, voisitko tavarasi nostaa mulle, mä ehkä jotain annan myös sulle, tule neito kun olen valmis, on silloin mukana kaikki tarvis, katso nyt itse tätä touhua, on silloin kuin juhlittaisiin joulua.

Ontofysiikan periaatteista

Ontofysiikka tarkoittaa olemisen fysiikkaa (ontos oleminen, ja tässä etenkin yhteiskunnallinen oleminen)– sitä miten ihmiset toimivat yhteiskunnan ja etiikan käsitteiden sisällä. Toisin kuin metafysiikka, ontofysiikka tulee ennen fysiikkaa eikä sen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että politiikan ja etiikan käsitteille annetaan etusija kuin esimerkiksi joillekin perustavasti ihmiselämää selittäville tieteille, joiden pohjalta ei voida kuitenkaan kuvailla suoranaisesti sitä, miten ihmiset toimivat yhteiskunnassa etenkin silloin kun on pyrkimys siihen, että ihmisten olisi voitava päättää se, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, tai sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Ontofysiikassa ihmisten tulisi siis antaa päättää siitä, miten yhteiskunnassa tulee toimia. Ontofysiikan ensimmäinen käsite on ontokratia, joka tarkoittaa sellaista ihmisten ryhmää, joka kullakin hetkellä vallitsee arvostustensa kautta yhteiskunnassa. Nämä ontokraatit pyrkivät hyötymään muista ihmisistä epäoikeudenmukaisella tavalla. Tässä kohdassa heidän valtaansa ylläpitävä instrumentti on kommentaariaatti, joka koostuu ihmisistä, jotka ylläpitävät ontokratian valtaa, eli ne pyrkivät vaikutteellisuudella eli merkitysvallan haalinnalla saamaan ihmisiä kannattajikseen jopa ilman sitä, että he itse tietäisivät toimivansa tällaisen kollektiivin pyrkimysten ja päämäärien mukaisesti. Vaikuttellisuus tarkoittaa siis yksilösubjektin tilaa, jossa se ei itse tunnista omia pyrkimyksiään ja suuntautuu toimimaan olemisen vallan ja sitä ylläpitävän ontokratian pyrkimysten mukaisesti. Teinitasolla toimiva viihdeteollisuus esimerkiksi pyrkii alentamaan sitä seuraavien ihmisten älyllisen suoriutumisen tasoa. Kommentaariaatti siis koostuu epävapaista ja manipuloivista ihmisistä, joita ontokratia ohjaa palvelemaan itseään ja tässäkin monesti ihmisten itse sitä käsittämättä. Ideologinen nautinto on se pyrkimys, mistä ontokratia saa oman vallantunteensa. Se tarkoittaa siis sitä, että ontokratia lisää omaa valtaansa parlamentissa ja hallituksessa vaikkei sillä kuitenkaan olisi enemmistöasemaa parlamentissa. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis monesti placebonautintoa, jonka jotkut puolueet saavat hallituksessa ollessaan, vaikkeivat edelliset vaalit millään tavalla voisi todistaa ja perustella tätä asemaa. Voidaan sanoa, että tällä hetkellä ideologista nautintoa yhteiskunnassa on kokenut etenkin Keskustapuolue, vaikka se rökäletappion vaaleissa saatuaan ei jäänyt oppositioon, kuten olisi pitänyt, vaan lähti sosialistien keppihevoseksi takaamaan vasemmiston enemmistön parlamentissa ja hallituksessa. Ihmisten arvoihin ja arvostettuihin instituutioihin koettu arvostus perustuu tunnustushierarkiaan, jonka järjestyksessä instituutioiden asema ja paikka kertovat siitä, millainen instituutioasteeseen koettu liite on ja miten valinnanalainen ja valinnanvapaa instituutioon sitoutumisen aste on. Esimerkiksi voidaan sanoa, että esimerkiksi ruuan ja ruumiillisen olemassaolon säilyttämisen pyrkimys ei ole objektiivinen eikä vapaa, eli se on täysin subjektiivinen. Mielestäni ihmisten tulisi yhteiskunnassa pyrkiä muodostamaan subjektisisita arvoista objektiivisia arvoja, ja ne arvot, joita ei voida tällä tavalla muokata, ansaitsevat subjektiivisiksi jäämisen. Ihmisten suurin pyrkimys yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kesken on objektiivisten arvojen tunnistaminen, joka tarjoaa ihmisille kokonaisen ja hyvän elämän. Voidaan esimerkiksi sanoa, että Sanna Marin edustaa täydellä tavalla subjektiivisia arvoja, joihin voidaan liittää mm. hänen parikymppisten viihdetyöteilijöiden kanssa bailaaminen ja esimerkiksi sellainen kannanotto, jonka mukaan työpäivä pitäisi lyhentää kuusituntiseksi. Kukaan ei tässä maailmassa selviä ilman työntekoa, ja sen takia yhteiskunnassa tulisi korostaa yksilöiden vastuuta omista itsestään, eikä vain vinkua jatkuvasti suurempia tulosiirtoja sellaisille, jotka ovat itse sotkeneet omat asiansa. Vaikutteellisuus siis pyrkii pitämään yhteiskunnassa esiintulevia arvoja subjektiivisina, koska sen avulla ontokratian käsikassara kommentaariaatti pystyy ohjailemaan sen piiriin tulevia ihmisiä heidän ahneutensa ja subjektiivisten arvojen alkukohdan eli itsekeskeisyyden päämääriä. Tässä voidaan havaita, että tavallinen tuollainen itsekeskeisyyden korostaminen liittyy siihen, että ihmisiä ei palvella ja palkita samanlaisten periaatteiden kautta. Ihmisille tungettava epäansaittu raha ja sen tarve ei lopu yhteiskunnassa koskaan, elleivät ihmiset suojellu ontokratian käsikassaralta kommentaariaatilta ja sen välineeltä vaikutteellisuudella. Mielestäni työntekoa tulisi ohjailla yhteiskunnassa helppousindeksillä, joka tarkoittaa sen määrittämistä, että ihmisten työnteon arvoa, tulosta ja vaativaisuutta tarkastellaan koko ajan yhteiskunnassa. Arvon pätevyys, objektiivisuus ja universaalisuus perustellaan maksimointiavaruuden kautta. Arvo ja sen mukainen toiminta voi olla erittäin hyvää, hyvää, huonoa tai erittäin huonoa. Vapaiden ihmisten arvot ovat erittäin hyviä, riippumattomien ihmisten arvot hyviä, epävapaiden huonoa ja manipuloivien ihmisten arvot erittäin huonoja. Tässä yhteydessä pitää siis havaita arvojen universaalsuus, koska mielestäni arvoja voidaan tarkastella silloin kun ne ovat kehittyneitä ja objektiivisia, universaalilla tasolla. Maksimointiavaruus siis kuvaa sitä, kuinka hyviä tai huonoja arvot ovat, kun ne maksimoidaan äärimmilleen. Tähän liittyy etenkin vapaa markkinatalous, joka voi kuitenkin muuttaa tiettyjä objektiivisempia asioita enemmän subjektiivisiksi ja toisinpäin. Tässä tullaan siihen, että kapitalismissakin tulisi vallita tiettyjä periaatteita, jotka eivät voi tehdä kaikkea jokaisessa tilanteessa kaupalliseksi. Olisi siis etiikan, oikeudemukaisuuden ja ilman palkkavastinetta tehdyn työn kautta tuotava kapitalismiin muotoja, jotka voisivat tehdä siitä universaalisen periaatteen. Tässä kohtaa tulee esiin preferenssiautonomian käsite, joka tarkoittaa sitä, miten ihmiset voivat yhteiskunnassa ohjautua vapauden ja vastuun käsitteiden välillä. Mielestäni vapauden ja vastuun välinen rajanero on merkittävä ja se määrittää monessa mielessä yhteiskunnassa tehtävä työn arvon laatua ja psyyvyyttä. Tasapainopiste tarkoittaa sitä kohtaa, mihin yhteiskunnassa tehtävää työtä arvottava preferenssiautonomia ja sitä kuvaava helppousindeksi asettuu. Eli arvojen tulisi olla mahdollisimman objektiivisia ja itsenäisiä, että vapauden ja vastuun välinen rajaero olisi selkeä ja työn laadun kannalta mahdollisimman tasaisesti vapautta ja vastuuta jakava. Kun ihmiset korostaisivat erittäin hyviä ja hyviä arvoja, pysyisi yhteiskunta tasapainossa, jota voidaan kuvata helppousindeksin, tasapainopisteen ja maksimointiavaruuden kautta. Tunnustushierarkia koostuu siis eri tasoilla olevista mahdollisimman autonomisista instituutioista. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät objektiivisten arvojen subjektiiviseksi tekemisellä viemään vapaiden yksilöiden vapauden ja toisaalta taas tekemään instituutioista keskinäisesti riippuvaisia. Tällöin yhteiskunnassa lisääntyy itsekkyys, reaktiivisuus, suhteellisuus ja negaation kautta ajatteleminen. Tämä tulee esiin etenkin siinä, ettei insituutioiden itsenäisyyttä ja rajoja enää kunnioiteta. Voidaan siis sanoa, että objektiivisten arvojen löytäminen yhteiskunnassa vaatii etenkin niiden instituutioliitteiden löytämistä. Ontokratia ja kommentaariaatti siis pyrkivät särkemään sekä vapaiden ja objektiivisten yksilöiden että vapaiden ja objektiivisten insituutioiden rajat. Työ liittyy elämään ja kaikki politiikka tulisi tehdä sen kaltaiseen työhön nähden, joka ei korosta preferenssiautonomisesti liian paljon vapautta tai toisaalta vastuuta. Objektiivisten arvojen ja instituutioiden kunnioittamisella yhteiskunnassa edistettäisiin myös objektiivisten arvojen kautta yhteiskuntaa määrittämiä ja tarkastelevia ihmisiä. Ontokratia ja kommentaariaatti pyrkivät etenkin läpäisemään kaikkien instituutioiden tasot omalla relatiivisuudellaan. Se pyrkii muodostamaan instituutioiden keskuuteen epävapaita arvo- ja niitä varjelevia tuki-insituutioita. Eli mielestäni ihmiset voivat itse valita instituutioliitteensä, eikä heitä tule pakottaa yhdenmukaisiin arvoihin, jotka pakottaisivat heitä pysymään esimerkiksi vain yhden insituution pelkistettyihin arvoihin. Ihminen voi siis instituutiotason tunnistamisesta huolimatta seurata koko ajan tunnustushierarkian ja muiden instituutioiden toimintaa, kunhan ei ajaudu tunnistamaan instituutioiden parissa vain ontokratian määrittelemää arvo- ja tuki-institutionaalisuutta. Siinä tapauksessa instituutiot alkaisivat toimimaan toisiaan vasten, heidän arvonsa typistyisi ja he tulisivat vajaaksi näkökannaltaan, mitä ontokratia tavoittelee. Yhteiskunnassa tulisi pyrkiä objektiivisiin arvoihin ja avarakatseisiin mutta itsenäisiin ja minkäänlaista invaasiota sisältymättömiin insituutioihin. Voidaan sanoa, että esimerkiksi naisedustajien lisääminen miesten muodostamiin yhteisöihin on esimerkki siitä, miten ontokratia pyrkii läpäisemään kaikkien insituutioiden tasot tällaisella ajatuksella, joka ei mielestäni merkitse mitään. Mielestäni on kuvottavaa erotella ihmisiä ryhmiin heidän genitaaliensa eron perusteella, joten mielestäni naiset voivat täysin vapaasti suuntautua miesten aktiviteetteihin, kunhan heitä ei sosialistien mieltymysten perusteella koko ajan korostettaisi niin monomaanisesti ja itsestäänselvyyttä korostaen. Voikin olla niin, että ontokratian käsitettä pitää muuttaa sillä tavalla, että se ei käsitä pelkästään itselle epäreilusti annetun vallan muotoa ja sijaintia, vaan monesti siihen vaaditaan sosialistien interventio tällaisen asian mahdollistamiseksi. Objektiiviset arvot ovat arvoja itsessään eikä niitä tarvitse sen enemmän korostaa. Subjektiiviset arvot vievät epävapauteen, suhteellisuuteen, reaktiivisuuteen ja negaation käyttämiseen perusteena. Objektiiviset arvot ovat siis itse asiassa arvoja ilman pakkoliitteitä. Subjektiivset arvot perustuvat aina pakottamiseen jonkin perusteella. Tällainen voi olla esimerkiksi lakoilla yhteiskunnan toimintaa, taulukkopalkkoja ja ihmisten itsekkyyttä edustaen ajamalla palkansaajajärjestöjen toiminnalla. Yksilöiden vapaus toteutuu vain objektiivisilla arvoilla ja niiden myötä muodostuvalla tunnustushierarkialla, jonka arvojärjestys perustuu instituutioiden ja niissä toimivien ihmisten vapauteen. Se ei siis tarkoita sitä, että ihmisten tulisi jollain tavalla korostaa vain eniten valinnan vapautta sisältäviä instituutioita.

Omalaatuinen tyyppi, joka harrasti uhkapeliä, ryyppäsi, myi pienempiä tilojaan Luhangassa ja mm. kaupunkikartanonsa Mikkelissä ja Heinolassa pelivelkojensa takia, ja joutui noin viisikymmentä vuotiaana vaimonsa ja vaimon veljenpojan huostaanottamaksi

https://www.geni.com/people/Otto-Reinhold-von-Becker/6000000002631366235