Runo

 Laki rikkoo meitä!

katkoo pois auenneita teitä

jos haluat olla rauhassa

olla muuta kuin paikka nauhassa

silloin sinut sotketaan jokaiseen

itsensä näyttäneeseen, mokaiseen

mutta jos jaksat pyöriä ja pyöriä

jatkuvasti toisten kanssa hyöriä

silloin sinulle lavellaan kultainen tie

joka jokaiseen suuntaan viedä lie

on tämä maailma muuttunut omituiseksi

kaikki tosi tehdään vähemmän mahdolliseksi

jaetaan palkinnot tyhmille, tarpeettomille

elämän sisään koskaan jalkaantumattomille

mitä minun sitten pitäisi tehdä nyt

on lasti jo kauan sitten rytkähtänyt

housuun verteään mutta tunkkaiseen

aivan kuin mihin moni runkkaisee

Nykyaikaisesta some- ja julkkiskulttuurista

Mielestäni tiedostusvälineiden ja sellaisten tiedonantovälineiden, jotka jakavat tietoa suuremmilla tiedotusmäärällä ei tulisi edes kommentoida ihmisten yksityisiä asioita ja kuvia esimerkiksi instagramista, twitteristä tai facebookista. Mielestäni nämä kanavat ovat täysin yksityisiä, eikä niissä jaettujen asioiden tulisi kiinnostaa ihmisiä. Mielestäni tämä, että näin tehdään, johtuu jonkinlaisesta teknologisesti jatketusta uteliaisuudesta, joka luonnehtii meidän aikaamme. Joistakin poikkeavista ihmisistä tehdään nolaavalla ja uudelleennimeävällä tavalla somehuomion kohteita, joka voi jopa alkaa vaikuttaa kyseessä olevien ihmisten yksityiselämään ja miten he pystyvät toimimaan julkisissa tiloissa toisten ihmisten kanssa. Tiedonjaon tulisi keskittyä pelkästään yleisyyksiiin, yleisiin asioihin, eikä jonkun jakama ”seksikäs” kuva tai liioitellussa mielessä korostettu ”hauska” kommentti tai vitsi kuulu näihin asioihin. Yleensäkin myös hauskuuden merkitys on muuttunut ja kadonnut tämän somekulttuurin myötä. Monessa tapauksessa muiden medioiden toitottama hauska kommentti ei ole nähnytkään minkäänlaista hauskuutta, mutta siitä huolimatta myös muuten yleisiin asioihin keskittyneet mediat alkavat jakamaan tällaisia älyttömyyksiä ja väittämään ihmisille, että tuollaisessa kommentissa olisi jonkinlaista hauskuutta. Nykypäivänä ”somevaikuttajaksi” voi tulla pelkästään sellaisen asian takia, että joku ihminen näkyy tai kuuluu jatkuvasti jonkinlaisen liitteen takia. Esimerkiksi teinimäisiä älyttömyyksiä radiossa jakavat ihmiset saavat nykypäivänä monesti tuollaisen ”aseman” myötä myös somevaikuttajan aseman. Se että näkyy tai kuuluu, ei monestikaan tarkoita sitä, että tuollainen näkyminen tai kuuluminen olisi kovinkaan merkityksellistä minkään henkisen korkeuden kautta tai välityksellä. Somekulttuuri on muuttanut etenkin nuorten ihmisten asioihin suuntaamaa arvostusta merkittävällä tavalla, ja sen takia nykypäivänä nuoret pitävät ”julkkiksen asemaa”, eli julkkista ilman minkäänlaista muuta merkitystä tai liitettä tärkeimpänä ja parhaimpana mahdollisena asemana. Tämä julkkiskulttuuri on aiheuttanut sen, ettei nykypäivänä nuorten ihmisten parissa muita asioita kuin sellaisia, jotka ovat somevaikuttajien mukaan ”cooleja” tai ”kuumia”, pidetä minkäänlaisessa arvossa. Rohkeasti oman alansa ilman siihen liittyvää somevaikuttajien cooliutta valitsee nuorista ihmisistä vain henkisesti ja älyllisesti pätevimmät, muut opiskelevat vain viestintää tai jotain joka liittyy yleensä tiedonvälitykseen, radioon ja teeveeseen. Kuitenkin aikaisemmin koulutuksella oli senkinlaista merkitystä, että pelkästään valmiiksi älykkäimmät eivät vain hyötyneet siitä. Sen takia kouluihin tulisi ottaa uudeksi oppiaineeksi arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki, jonka myötä nuorten arvostelukyky voisi kehittyä nykyistä paremmaksi. Tämän aineen myötä myös filosofiassa ja elämänkatsomustiedossa voitaisiin korostaa etenkin arvoteorian ja etiikan merkitystä yhteiskunnassa pärjäämisessä.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Sosiaalisesti "edistyneet”

Minä en yksinkertaisesti halua olla osa peleissänne. Olen niin monesti nähnyt sen, miten toisten ihmisten henkinen ja psyykkinen hallinta johtaa pahuuteen niissä tai siinä, joka saa hallita ihmisten ajattelua ja toimintaa. Ja tämä valta on todellakin sellaista valtaa, joka turmelee kantajansa. Olen niin monesti nähnyt sen, miten sosiaalinen yhteenliittymä ja ryhmät muuttavat sen henkilön, joka osaa toimia "oikein" näissä yhteyksissä. Ja tuo toimiminen ei todellakaan vaadi kovinkaan suurta lahjakkuutta. Olen pohtinut mielessäni ajatusta, jonka mukaan meidät autistit on tosiasiassa säästetty siltä, että pitäisi kokea jonkin epämerkityksellisen olevan tärkeää, ja sen myötä tuhlaamaan elämän sellaisen asian keskellä, jolla ei ole elinikää eikä minkäänlaista pitkälle jatkuvaa merkitystä. Olen kuitenkin iän myötä alkanut oppia, että tietynlainen kohteliaisuus ja normaalilta näyttäminen on joissakin yhteyksissä tärkeää, koska onhan tietysti selvää, ettei epäkohteliaisuus ja toiselle sosiaalisen vuorovaikutuksen tapahtuman osalle pahana näyttäytyminen ole mistään kotoisin. Sosiaalinen on tietyllä tavalla niin kuin veljeni sanoman mukaan siivoaminenkin vain jotain sellaista, jota ei tarvitse ajatella mutta joka pitää kuitenkin tehdä. Minulla on toisinaan ollut ongelmia tiettyjen arkipäivän rutiinien ylläpitämisessä, koska minulla on varmaan syntymäperinteisesti tapa suhtautua asioihin sillä tavalla, että niitä on ajateltava. Sen takia, jos päivässä on vain tiskattava astiat ja vietävä roskat, voi tulla tietynlainen ahdistustila, jota nimetän ajattelijan taudiksi, joka sisältää sen, että kun yrittää katsoa kauaksi ja tavoittaa korkeita ja pitkälle meneviä ajatuksia, voi tulla ahdistuksen myötä tilanteeseen, jossa ei näe edes lähelle, ja sen takia jotkin päivittäisten asioiden toimittamiset voivat alkaa tuntua vaikeilta ja niihin voi liittyä paranoidista kaikissa asioissa suuresti ja tarpeettomasti huolehtimista. Ajattelijan tauti on siis sitä, että kun tähyilee kaikissa asioissa kauaksi, ei loppujen lopuksi joskus pysty huomaamaan edes lähellä olevia asioita ja näkemään edes lähelle, vaikka edes materiaalisesti, koska joskus olen huomannut tuossa tilassa sen, että saatan etsiä jotain kadonnutta asiaa kaikkialta, mutta loppujen lopuksi murehdittuani ja huolehdittuani löydän asian jalkojeni edestä, josta se olisi pitänyt tavallisesti ensimmäisenä huomata. En ole koskaan ollut lahjakas sosiaalisesti, mutta nykyään huomaan tietyt asiat, jotka on vain tilanteen miellyttävänä pitämisen takia tehtävä. Kuitenkaan en ymmärrä niitä sosiaalisesti edistyneitä ihmisiä, jotka loukkaantuvat siitä, kun joku ei halua ottaa osaa heidän hallitsemiinsa piireihin, ja monet tällaisista ihmisistä alkavat loppujen lopuksi kutsumaan tällaista ihmistä kehitysvammaiseksi tai jollain tavalla rajoittuneeksi ”Mr. Beaniksi”. Muistan esimerkiksi ala-asteen viimeiseltä luokalta erään entisen kaverin, joka oli sittemmin löytänyt itselleen sopivampia kavereita, joka tuli tunnilla, kun paperiin piirrettiin elämässä tärkeitä ihmisiä, katsomaan, varmaan oletuksen kanssa, että olisin piirtänyt hänen nimensä keskeisimpään ympyrään, ja alkoi herjata minua sosiaalisesti rajoittuneeksi kun en ollut maininnut häntä parhaimpana kaverina. Juuri noin nämä niin sanotusti sosiaalisesti edistyneet toimivat, kuulin mm. erään kerran kun menin käymään koulussa terveydenhoitajan luona, kun tämä tuon aikaisen luulemani mukaan kaverini kertoi äidilleen, että ”Olli pakotti tekemään niin”, vaikka hän oli luonteensa perusteella aina ollut jonkinlainen initiaattori kaikenlaisessa toiminnassa. Kuten on nähty taistolaisissakin, niin edistyminen voi joidenkin mielestä olla oikea suunta, vaikka esimerkiksi sosiaalisesti edistyneenä oleminen ei aina kerro henkisestä tai minkäänlaista muustakaan korkeudesta, vaan nämä ihmiset kuvittelevat joissain yhteyksissä olevansa parempia kuin muut, ja sen takia he herjaavat meitä, jotka emme ole ja jotka emme halua kuulua ”sosiaalisesti edistyneisiin”.

Politiikan merkitys ohentunut ja kadonnut

On tosiasia, että poliitikot alkavat ajan mittaan parlamentissa ollessaan muistuttamaan toisiaan. Tämä tapahtuu samanlaisten sanojen, puheenaiheiden ja no-no-aiheiden omaksumisella. Politiikassa kielletään ja estetään puhumasta ihmisille oikeanlaisilla ja innovatiivisilla puhetavoilla. Politiikka muuttaa lopulta poliitikot samanlaisiksi, koska se valtamanipuloi poliitikot puhumaan vain samanlaisista typistetyistä aiheista, joiden käsittely etenee parlamentisssa valtamanipuloivalla tavalla, joka sulkee pois tietynlaiset puhetavat ja uusien aiheiden omaksumisen ”diskurssiin”. Politiikka jota tehdään virka-aseman sisällä on siis tarkoin määriteltyä korkeammalla tasolla, joka ehkäisee esimerkiksi vaikka linkolalaisen tavan suhtautua politiikan teon aiheisiin. Poliitikot tulevat virka-aseman sisällä ollessaan omaksumaan tietynlaiset estetyt aiheet, joista pidetään tarkasti huolta kaikenlaisten kukkahattutätien toimesta, eli esimerkiksi kansallisessa parlamentissa vallitsee normien ja rajoitteiden mukainen puhetapa, jossa tietynkaltaisia aiheita ei saa mainita eikä tietynkaltaisia mielipiteitä saa ilmaista. Monet saivartelevat ja binaarista vastakohtaisdemonisointia harrastavat porvarillisimmat poliitikot valvovat sitä, että jollakin tavalla diskurssista poikkeava poliitikko asetetaan natsin ja sadistin asemaan. Eikä porvarillisuus tarkoita tässä porvarillisten puolueiden edustajia pelkästään, vaan kaikkien puolueiden edustajissa on porvareita, jotka pitävät huolen siitä, että estetyt aiheet ja puhetavat eivät ilmene niin sanotussa poliittisessa keskustelussa, joka on tarkoin rajattua ja estettyä. Mielestäni olisi virkistävää, jos niin sanottu innovatiivinen politiikka voisi yleistyä. Nykypäivänä parlamentin sisäinen diskurssi koostuu asioiden jäävuoren huipusta, jonka myötä myös poliitikan merkitys on vähentynyt. Mielestäni politiikkaan tulisi kuulua kaikkien perustavimpien asioiden käsittely ja kaikenlaisten mielipiteiden ja arvojen kyseenalaistaminen ja kysymyksen alle asettaminen. Mielestäni jokainen poliitikko tarvitsisi aktiivisen poliittisen ideologian alla olevan poliittisen filosofian. Ja tämä ei onnistu myöskään nykyaikaisen akateemisen filosofian sisällä, joka keskittyy ”tulkintoihin”, ”reseptioihin” ja ”debatteihin”; joka tarkoittaa sitä, että kaikenlainen itselähtöinen ajattelu ja omaperäiset ajatukset pyritään reaktiivisesti kieltämään ja tekemään ne merkityksettömiksi. Tulkintoja tekevä ajattelu ei siis ole varsinaista ajattelua vaan reaktiivista toisten ihmisten ajatuksiin suuntautumista. Tämän myötä myöskin politiikassa omalähtöinen ajattelu on kadonnut ja kaikki, mutta etenkin vasemmistolaiset, suhtautuvat politiikkaan reaktiivisella tavalla, jossa kaikenlainen omaperäisyyteen viittaava pyritään kieltämään ja estämään. Näin ollen poliitikan alkuperäinen merkitys on kärsinyt, koska nykyaikana itsenäinen ajattelu pyritään kieltämään ajattelulle asetetuilla mielikuvien varassa toteutuvilla no-no-rajoitteilla. On selvää, että kansalaisten luottamus poliitikan muuttavaan luonteeseen pysyy yllä vain asioiden todellsella käsittelyllä. Sen takia tulisi ajatella ja esittää ajatuksia eikä kieltää niitä toisilta.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Rakkauden menetys

Rakkauden mä kauan sitten menetin

vaikka se ei ollut suuri vain

itseäni ehkä siinä vain vedätin

en ollut liikkunut aiemmin niillä main

nainen oli eloisa, nauravainen ja hauska

niin ystävällinen, kiltti ja mukava

oli alapää hänen jälkeen monesti ”rauska”

ja olo muutenkin kovin usein tukala

kuitenkin elin siinä rakkaudessa

vaikka hän ei ollut niin läsnä

menetin läsnäoloni suuressa tukaluudessa

eikä suunta ollut aina kovin täsmä

nauroin ja iloitsin kuin pieni lapsi

ja juoksin kohti päämäärää suurta

kuin nuorukainen verteä silohapsi

pian tuli kuitenkin talven valkea kuurta

ja pakkanen mielialaani kovasti napsi

ei ollut rakkaus tarpeeksi vahvaa

kun mielialani koko ajan kärsi

ja tavoittelin poispääsyn oven kahvaa

ja poispääsyn tavoite sieluani järsi.

James Bond on kuollut

Luulin että olit kuolematon

mutta luuloni osoittautui vääräksi

olit ihanteeni jo lapsesta asti

mutta olit kuolevainen silti

sinun jälkeesi kaikki näyttää selvältä

ympyrä on sulkeutunut kiinni

kaikki joet tulvineet laitojensa yli

ja minulla on enää aikaa -

orbis non sufficit!

Värin sävyjä

Ihmisten toimintaa yhteiskunnassa ja sosiaalisissa yhteyksissä luonnehtii muutamat olennaiset ja useimmiten ilmenevät piirteet. Mielestäni keskeisin näistä piirteistä on oman persoonan eheyden säilyttäminen, jonka eteen ihmiset tekevät suuresti työtä ja näkevät vaivaa. Oman persoonan eheyden säilyttämistä luonnehtii sellainen toiminta, jossa ihmiset pyrkivät tuomaan esiin asioita, joita he arvostavat ja joiden he katsovat olevan tärkeitä siinä, kun he tuovat esiin itsestään piirteitä. Näitä piirteitä voidaan tuoda esiin sellaisissa ympäristöissä, joissa ihmiset jakavat jonkinlaisen alustavan yhteisymmärryksen, jota voidaan pitää jonkinlaisena arvopohjana. Eli ihmisten kommunikaatio ja heidän kommunikaatiossaan luoma yhteisymmärrys luodaan tunnustamalla sellaisia arvoja, jotka ovat ominaisia kaikille kommunikaation osapuolille. Voidaan havaita, että ellei tällaisia arvoja ole olemassa ei keskustelulle ole kovinkaan suuria edellytyksiä. Esimerkiksi kieli, kansallisuus, kulttuuri tai erilaiset mielenkiinnonkohteet ovat monissa tapauksissa tuollaisia asioita, jotka voivat estää joidenkin ihmisten keskinäisen ymmärryksen ja jaetut intressit, jotka voisivat olla auttamassa keskustelun ja kommunikaation syntymistä. Mitä erikoistuneempi ja moniulotteisempi ihmisen mielenkiinnonkohteiden kokoelma on, sitä vaikeampaa hänen on löytää sellaisia yhteisöjä, joissa hän voisi vapaasti tuoda omaa persoonaansa ja intressejään esiin toisten ihmisten nähtäväksi. Toisaalta joillakin ihmisillä voi olla esimerkiksi korkeakulttuuristen kiinnostuksen kohteiden lisäksi sellaisia kiinnostuksen kohteita, jotka voivat funktioitua kulttuurin matalammilla asteilla, ja tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi vaikka urheilu, ruoka tai muoti. Mielestäni ihmiset voidaan heidän arvollisen funktioitumisensa kautta jakaa neljään ryhmään, joilla on erilaisia pyrkimyksiä toisten ihmisten kanssa tekemisissä ollessa. Nämä ryhmät ovat vapaat ihmiset, riippumattomat ihmiset, epävapaat ihmiset ja manipuloivat ihmiset. Manipuloivat ihmiset pyrkivät tekemään ihmisistä riippuvaisia ja epävapaita. Tämä vapauden menetys tapahtuu siinä, kun ihmiset johdetaan ajattelemaan arvoista tietyllä tavalla. Manipuloivat ihmiset pyrkivät edistämään sellaista pohjaavaa ajatusta vapaiden ja riippumattomien ihmisten keskuuteen, jonka mukaan arvot ovat jatkuvassa kilpailutilanteessa ja että arvollinen hajaannus on koko ajan kaiken arvottamisen ja arvojen tunnustamisen taustalla. Vaikka voidaankin sanoa, että arvoista on siinä mielessä taisteltava, ettei manipuloivien ihmisten vaikutteelliselle merkitysvallalle voida antaa liiallista roolia, niin on kuitenkin sanottava, ettei sen antamaa käsitystä siitä, että arvot on suljettava jonkin ajatuksen ja roolin sisään, ja että arvoinstituutioita on aina puolustettava tuki-instituutioilla, voida täysin hyväksyä, koska arvojen muodostamiselle tulisi antaa riippumaton vapaus riippumattomissa instituutioissa, jotka eivät voi olla jatkuvassa vastustusasenteessa ja kilpailussa suhteessa sellaisiin instituutioihin, jotka näyttävät voivan seisoa oman arvostamisen suuntansa varassa. Manipuloivat ihmiset pyrkivät tuomaan instituutioiden keskelle ajatusta, jonka mukaan tällaiset vapaat ja riippumattomat instituutiot tulee kaataa ja tehdä epävapaiksi, jonka jälkeen tällaista kaatamista tukevaa ajatusta ja arvojen lähdettä tulee alkaa suojella tukevilla instituutioilla, jotka ovat käytännössä poliisijärjestelmiä. Voivatko sitten instituutiot joskus olla niin vapaita, että ne voisivat seistä omilla jaloillaan. Mielestäni se onnistuu silloin, jos jokainen ihminen keskittyisi omaan tekemiseensä ja siihen, missä hän on hyvä. Reaktiivinen, relatiivinen ja negaatioon perustuva binaarinen arvottaminen on kaiken epäsopuun pyrkivän manipuloinnin pohjalla, ja tähän perustuu esimerkiksi se suuntaus suomalaisten nuorten keskellä, jonka mukaan suurin osa kannattaa joko Perussuomalaisia tai Vihreitä. Mielestäni nämä tahot ovat nykypäivänä sellaisia, vaikka hyväksyisikin linkolalaisen vihreyden ja vaikka kunnioittaisi kansakunnan kulttuurisesti etabloiduinta joukkoa (mitä perussuomalaiset eivät todellisuudessa tee, koska heidän kannattajakuntansa perustuu aivan erilaiseen porukkaan), niin on sanottava, että noissa puolueissa vallitsee nykypäivänä juuri reaktiivinen, relatiivinen ja negaatioon perustuva binaarinen ajatustapa. Yksi kevytkenkäisimmistä poliitikoista on Vihreiden puheenjohtajaksi valittu Iiris Suomela, joka kutsui ensimmäisessä eduskunnassa pitämässään puheessa puhemiestä ”puheenjohtajaksi”. Pitäisikö emäntääkin kutsua kiinteistön äidikkeeksi tai kiinteistön hallitsijaksi? Saati sitten muista esimerkeistä. Tämä kannatus kertoo siitä, että esimerkiksi merkittävällä tavalla kulttuuriin liittyvä maahanmuuttokysymys saa nuoret jakaantumaan kahteen ryhmään, jossa toiset hyväksyvät yhtä hullulla tavalla kaiken kun toiset taas kieltävät kaiken. Mielestäni kummassakaan näistä tahoista ei ilmene omasta mielestäni parhainta tapaa suhtautua tällaiseen kysymykseen, jonka voi tiivistää yksinkertaisella tavalla englanninkieliseen ilmaisuun live and let live. Se tarkoittaa sitä, että ihmisten ei tarvitse kiinnittää suurella tavalla huomiota toisiin ihmisiin kuin vain olla koko ajan tietoinen samassa tilassa ja yhteisössä olevien ihmisten hyvinvoinnista. Muuten ei tarvitse ottaa kantaa siihen, millaiset ihmiset ovat yhteiskunnassa, kunhan minkäänlainen ryhmä ei ala tehdä ihmisistä ja instituutioista epävapaita. Perussuomalaisten kannattajakunta, joka jonkin virheellisen hahmotustavan takia pitää itseään suomalaisten enemmistönä, ei ole kokenut esimerkiksi tavallisesti liberaaliksi koetun suomenruotsalaisen vähemmistön asemakokemusta, jossa he ovat joutuneet olemaan koko ajan toisenkielisen enemmistön keskellä, jossa suurin osa ihmisistä ei edes osaa heidän kieltään. Jos ajatellaan sitä mitkä ovat perustavat suomalaisuuden piirteet, niin niissä on varmasti hyvää, mutta joukossa on paljon negatiivisia piirteitä, jotka liittyvät etenkin siihen tapaan, missä suomalaiset ovat keskenään tekemisissä. Mielestäni kulttuureita voi vertailla ja niitä voidaan asettaa parhaimmuusjärjestykseen, ja tuossa järjestyksessä merkittävimmällä tavalla pärjäävimmät kulttuurit ovat niitä, jotka pystyvät diplomaattisesti olemaan tekemisissä toisten kulttuureiden kanssa. Monesti tuollaiseen diplomaattisuuteen johtaa se, jos on joutunut olemaan tekemisissä erilaisia arvoja ja erilaisia arvostuksia omaavien ihmisten kanssa. Ja tuosta voidaan helposti havaita se, että esimerkiksi suomenruotsalaiset tai suomensaksalaiset ovat monesti olleet sellaisia tahoja, jotka ovat joutuneet kohtaamaan runnovan enemmistön arvot ja intressit. Linkolan vihreydellä ei ole mitään tekemistä nykyisen vihreyden ja esimerkiksi Iiris Suomelan edustaman vihreyden kanssa. Linkola edusti vanhaa kulttuuria ja tuli kahdesta etabloituneesta ja vanhasta kulttuurisuvusta, voi kysyä mistä suvuista tämä Suomela tulee? Molemmat tahot, nykyiset vihreät ja perussuomalaiset ovat tahoja, jotka tahtovat edistää ihmisten vetäytymistä omien puolustettavien tahojensa sisälle, eivätkä ne anna ihmisille oikeutta olla rauhassa omien arvojensa ja omien kiinnostuksenkohteidensa kanssa. Tämä näkemys korostaa hyvin erikoistunutta ja jakautunutta yhteiskuntajärjestelmää, jossa kuitenkin kaikkia ihmisiä ja heidän välisiään suhteita luonnehtii vapaus olla omien arvojensa mukaisesti ja edistää arvollisuuden kehitystä esimerkiksi ironian, ironisen maailmankatsomuksen kautta, jossa valvotaan sitä, ettei asioiden luonne käänny liian vakavaksi ja muun maailman unohtavaksi. Nimen omaan ironiaa ei esiinny perussuomalaisten rasistien ja vihreiden unisexinttäjien keskuudessa. He ottavat itsensä liian vakavasti ja militantisti. Yhteiskunnan sisään ei tulisi rakentaa liian vastakkaisia militantteja tahoja, jotka olisivat valmiita tuomaan anarkiaa ja sopimattomuutta ihmisten keskelle. Siinä mielessä monesti esimerkiksi tiettyjen perinteiden ja konservatiivisten ihanteiden kunnioittaminen on tärkeää, sillä ei Suomessa koskaan ole ollut näin selkeästi yhden aatteiden puolueita, kuin miksi vihreitä ja perussuomalaisia voidaan nykypäivänä pitää. Vaikka radikaalia ajattelua ei tule pelätä ja sitä ei tule nimittää aina kielletyksi, niin voidaan sanoa, että sellaiset poliittiset tahot, jotka syntyvät pelottavan rooliin asetetusta negaatioista, ei voida pitää kovinkaan uskottavina ja omilla jaloillaan seisovina tahoina. Ihmisten yhteisymmärrystä tulisi lisätä siinä mielessä, ettei yhteiskunnasta tulisi liian yksioikoinen, eli erikoistuminen ja erilaiset mielenkiinnonkohteet tulisi hyväksyä, eikä niiden kautta käydä hyökkäykseen ja arvostelemaan toisia ihmisiä ja heidän erilaisia mielenkiinnonkohteitaan. Tulisi tukea erilaista suuntautumista eikä tuoda yksioikoisia parannusehdotuksia ihmisten keskuuteen, sillä yhteiskunnassa on valitettavasti myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat omiaan innostumaan negaatioon perustuvasta ajattelusta. Eli ihmisten tulisi arvostaa ironian ja kyseenalaistamisen keinoin syntyvää yhteiskunnan parantamista, eikä yrittää muuttaa yhteiskuntaa liian paljon, koska joku esimerkiksi minua älykkäämpi ihminen ja poliitikko on joskus todennut, että jokainen poliitikko huomaa ennen pitkää, että politiikassa voi loppujen lopuksi muuttaa vain omaa ajatteluaan politiikasta. Ei tulisi kuvitella, että valtaa on eri tavalla ihmisten kesken. Muutos alkaa aina yksilöistä, ja kun ihmiset eivät arvostaisi ja yliarvostaisi poliitikkoja, voitaisiin yhteiskuntaan saada pohjaava yhteisymmärrys siitä, että ihmiset voisivat toimia kulttuurin keskellä vapaasti ja erikoistuneesti ja muuttaa yhteiskuntaa, kun he käyttäisivät ironiaa ja eivät pyrkisi tekemään arvoista instituutioita ja niistä puolustettavia kolonnia, joiden tulisi koko ajan kyseenalaistaa olemassaolevaa ja olla kamppailussa toistensa kesken.