Toisten ihmisten kommentoinnista

Entisenä koulukiusattuna ja nykyisenä elämänkiusattuna voin sanoa tavallisen rahvaan, joka ei harrasta kuin toisten asioiden kommentointia ja nälvimistä, olevan varsin matalalla henkisellä, moraalisella ja älyllisellä tasolla. Suuri osa 90-vuotiaiksi eläneistä ihmisistä ei ole tehnyt elämässään muuta kuin kommentoinut toisten ihmisten tekoja ja aikomuksia. Minä olen luonteeltani introvertti ja en mielestäni harrasta toisten ihmisten kommentointia tai haukkumista. Minä en myöskään pystyisi nauramaan yhdellekään ihmiselle päin naamaa. Mutta moni pystyy, ja tällainen julkinen häpäiseminen on jotain jonka rahvaan jäsen katsoo olevan oikeutettua tietyn tyyppisille ihmisille. Minä keskitän huomioni omaan ajatteluuni ja toimintaan, enkä etsi ihmisten keskeltä heikkoutta tai huonoja sattumuksia, joille voisi nauraa. On selvää, että monet tällaisista kiusaajista ei koskaan todellisuudessa elä, koska heidän henkinen tasonsa on niin matala. Monesti toisista heikkouksia etsivät ihmiset eivät kiinnitä huomiota ensin itseensä, kun katsovat voivansa pilkata erilaisia ihmisiä. Kiusaaja ja rahvaan jäsen pyrkii löytämään toisen ihmisen heikon kohdan, ja se todellakin motaisee vyön alle. Minä kokisin olevani moraaliton ihminen, jos minä rupeaisin kiusaamaan jotain toista ihmistä. Mutta rahvaalle on annettu massojen oikeutus pilkata ja hämmästellä erilaisia ihmisiä. Miksi sitten kommentoiminen ja kiusaaminen on moraalitonta. Se aiheutuu siitä, että kiusaaja pyrkii asettamaan itsensä kiusattua parempaan asemaan, jolla pyritään saamaan opportunistista hyötyä jossain asiassa. Kommentointia harrastetaan myös kouluissa ja yliopistoissa, joissa puolueelliset opettajat valitsevat virkoihin pääsevät oman kapean maailmankatsomuksensa ja ihmiskuvansa kautta. Minua on siis kiusattu myös yliopistossa, ah, siinä niin liberaalien aatteiden hautomossa, ja se on johtunut yksilöllisyydestäni, poikkeavasta tavasta suhtautua sosiaalisiin asioihin ja siitä, että olen ollut mielisairaalassa. Nykypäivänä lähes kaikki tehtävä filosofia on toisten teosten marginaaleihin laadittuja huomioita ja kommentointia. On selvää, että etenkin teoreettinen filosofia tapaa olla toisten kommentointia syystäkin, mutta toisaalta käytännöllisellä puolella tulisi luoda uusia ja elinvoimaisia poliittisia maailmankatsomuksia ja tapoja suhtautua politiikkaan, yhteiskuntaan, ihmiseen ja maailmaan. On rahvaanomaista ja vähä-älyistä kaivella toisten ihmisten asioita ja jauhaa niistä, sen pitäisi olla lainvastaista. Kun jostain ihmisestä on tehty klovni, kuvittelevat kaikki riittävän vähä-älyiset ihmiset heillä olevan oikeutta puhua tällaisen ihmisen yksityisasioista. Yksityisyyden tuntevat parhaiten henkilöt, jotka katsovat ensin omaa moraalisuuttaan kuin että olisivat iskemässä kyntensä toisen ihmisen heikkouksiin omalla rahvaan, kymmenen uutisten katunäkymän ohikulkijoiden ja seurueen jäsenten oikeutuksella.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Mihin tarvitaan moraalifilosofiaa

Nykypäivänä monet ihmiset ovat unohtaneet, että hyvän elämän periaatteita tulisi miettiä koko ajan. Esimerkiksi rasistien maahanmuuttajaviha on esimerkki sellaisesta asiasta, jossa loukataan syvästi vastoin koko ihmisarvon käsitettä, joka on pohjana kaikessa moraalifilosofiassa. Myös toisaalta äärivasemmiston uustaistolaiset eivät kaiken oman vastaisuudessaan ymmärrä sitä, että moraalifilosofian tulisi aina perustua kulttuuriin, jota ei voi tuhota, jos halutaan että moraalifilosofiaa on. Eli pitäisi löytää keskitie siinä, kun suhtaudutaan kulttuuriin, jota ei voi tuhota, mutta toisaalta sen ei tulisi perustua umpimielisyyteen ja sisään päin kääntymiseen. Moraalifilosofiaa tarvitaan siis esimerkiksi kulttuurin puolustamiseen ja elämäntapojen puolustamiseen, vaikka toisaalta sen tulisi myös samalla aikaa tarjota uudenlaisia välineitä vanhoihin pulmiin ja tarkistaa kulttuurin elämänvastaisia piirteitä. Esimerkiksi monet ihmiset harrastavat valaanpyydystystä, vaikka kyseessä on monessa tapauksessa uhanalainen valaslaji. Kuitenkin monet ihmiset tekevät sitä osana elintapojaan, vaikka se ei riitä perusteeksi sille, ettei se olisi moraalifilosofian vastainen harraste. Minun mielestäni maahanmuuttajakysymyksessä tulisi soveltaa periaatetta live and let live, vaikka toisaalta kulttuurista kompetenssia tulisi arvostaa tässä ryhmässä. On järjetöntä, että jotkut ihmiset, jotka eivät edes tapaa maahanmuuttajia arjessaan voisivat olla kiinnostuneita jostain kansallisvaltiosta, joka on jäänyt 70-luvulle. Minä en ole keskustellut vuosiin mustan ihmisen kanssa, vaikka toisaalta en tapaa myöskään etenkin valkoisia ihmisiä. Maahanmuuttajien ottaminen ei tarkoita sitä, että ihminen joutuisi haluamattaan olemaan tekemisissä heidän kanssaan. Mutta tämä rahvas tuleekin slummialueilta, jossa he ovat kehittäneet rotuvihansa. Soveltava etiikka on filosofisen etiikan alalaji, joka pohtii modernin maailman tuomia eettisiä ongelmia, joita ei ole aina osattu käyttää filosofisessa etiikassa. Esimerkiksi abortti on yksi kysymys, ja onkin niin, että on varsin järjetöntä sanoa, että esimerkiksi raiskatuksi tulleen naisen tulisi jonkun uskonnon varjolla pitää lapsensa. Soveltavaa etiikkaa on käsitellyt esimerkiksi Amartya Sen ja Martha Nussbaum, jotka ovat kehitelleet toimintamahdollisuuksien teoriaa, jossa ihmisille köyhissä maissa saadaan etiikkaa toteutettua tarjoamalla ihmisille mahdollisuuksia erilaiseen toimintaan. Yksi soveltavan etiikan tai käytännöllisen etiikan klassikko on Peter Singer, joka on korostanut preferenssiutilitarismin teoriaa, jossa oikeanlaisella toiminnalla saavutetaan kaikkein käytännöllisin ratkaisu ongelmiin. Kuitenkin on selvää, että kulttuuriset instituutiot ovat sitä varten, että niillä ylläpidetään kulttuurin elinalaa, ja se, että vasemmistolaiset ovat päällepäsmäreinä hallituksessa kertoo siitä, että suomalaiset eivät ole ymmärtäneet, että näiden kommunistien pyrkimys on vieläkin pitkä marssi instituutioiden halki, joka tarkoittaa pyrkimystä kaiken entisen kaatamiseen, esimerkkinä vaikka peruskoulu-uudistus.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Kakkaiset alushousut

Miehet ovat SIKOJA, kajautti feministien päivän pääpuhuja Ulla Uhmakainen katedeerinsa takana nostaen samalla nyrkkinsä pystyyn, ja sai laajat aplodeeraukset ja kunnianosoitukset monilukuiselta naisjoukolta. Katsomossa taputti myös Hellin Hellikäinen, mutta hetken ajan ajateltuaan hän ei saanut mieleensä sitä minkä takia Uhmakainen vertasi miehiä sikoihin, joita Hellikäisen vanhempien kotitilalla oli arvostettu arvokkaana ja älykkäänä kotieläimenä. Hellikäisen vieressä ollut Niina Jormanainen katsoi Hellikäistä kun tämä lopetti taputtamisensa ennen muita ja viesti ilman sanoja Hellikäiselle, että tuollainen ei täällä tulisi käymään. Miksi et taputa kuten me muut? Hellikäinen säikähti ensin Jormanaista mutta sopersi sitten pehmeällä äänellään: ”Kun mä en todellisuudessa edes tajua minkä takia olen tänne tullut, yksi kaveri töissä vain käski minua tulemaan.” ”Etkö sä siis ole samaa mieltä meidän kanssa miehistä ja feminismistä?; Jormanainen kysyi ärtyneenä. ”Tajuan mä, mutta mieheni on monesti antanut minun saada tietoon mikä on naisten paikka tässä maailmassa, ja enhän minä voi ylempääni kohtaan otattelemaan”, Hellikäinen vastasi hieman hätääntyneenä ja ahdistuneena. Jormanainen oli hetken hiljaa, mutta jatkoi sitten pienen hetken päästä: ”Oletko sä todellisuudessa niin alistettu, että et ymmärrä miesten meihin kohdistamaa sortoa ja alistamista? Varmaan peset ukkosi kakkaiset alushousutkin?” ”No totta kai, kyllä paikoissa joissa olen asunut aina on tehty niin että vaimoväki on puhdistanut vaatteet, sillä ei mieheni raskaan työn takia häneltä voida olettaa, että hän pesisi omat vaatteensa.” Mitä työtä sä teet, vai oletko pelkkä pikkurouva kuten mielipiteistäsi voisi olettaa? ”Mä olen siivoojana isossa firmassa”, Hellikäinen vastasi epäröiden. No silloinhan se siivoaminen ja paikkojen puhtaus tulee aivan luonnollisesti. Miksi et pyrkinyt parempi palkkaiseen työhön? Kai sinä kuitenkin ymmärrät sen, että naisen euro on kahdeksankymmentä senttiä? ”En ole koskaan tiennytkään että miespuolisille siivoojille maksettaisiin enemmän”, Hellikäinen vastasi hitaasti ja miettiväisesti. Nyt minun on ruvettava heti kampanjoimaan, että naispuoliset siivoojat nostettaisiin pois palkkakuopastaan ja palkoista tehtäisiin samanlaisia miespuolisten siivoojien palkkojen tapaan!”; Hellikäinen yllättävän innostuneesti julisti. Onhan tämä työ niin vaativaa, etenkin henkisesti, että naisille pitäisi maksaa jonkinlainen lisäraha sen mukaan kuinka innokkaasti he tätä työtä tekevät. Meille on saatava naispuolinen luottamusmies, joka takaisi meille palkkarauhan, tämä epäoikeudenmukainen tilanne on väärin eikä meidän tule sitä sietää! Ajatteletko sä noin nyt tosiaan?, Jormanainen kysyi. ”Miehet ovat SIKOJA!”, Hellikäinen karjaisi encorena puhujalle, joka yhä edelleen kuin vieteriukko ilmestyi lavalle takahuoneesta kumartelemaan (huom. EI niiaamaan”).

Arvojen yhteismitallisuudesta ja -mitattomuudesta

Arvot ovat niitä arvostamisen funktioita, joiden kautta ihmiset päättelevät ja johdattavat ajatuksia siitä, mitä he arvostavat ja minkä takia. Esimerkiksi kun kysytään, mitä poliittista puoluetta jonkin ihmisen tulisi kannattaa, tulisi häneltä kysyä, mitä asioita ja arvoja hän arvostaa ja pitää tärkeänä. Arvo voi olla esimerkiksi perhe, tasa-arvo, vapaus, lasten paras tai spesifisemmin ilmaistuna esimerkiksi vapaa markkinatalous. Arvojen arvottamisessa tulisi käyttää tietynlaista tunnustushierarkiaa, joka asettaa arvojärjestykseen arvostamisen sisäisen arvon. Arvot sijoittuvat erilaisille tasoille sen mukaan mikä on niiden kohde. Esimerkiksi arvoja voidaan määrittää sen mukaan, miten pyyteettömiä ne ovat, mikä tarkoittaa sitä, miten suurta valinnanvapautta niiden valitsemisessa on käytetty. Eli toisin sanoen voidaan sanoa, että arvot on voitava tavoittaa valinnallisesti oikean ja väärän vaihtoehdon kautta. Arvovalinta ei ole koskaan pakollista, vaan jos siihen liittyy pakottavuuden elementti, ei se silloin ole helposti käsitettävissä arvoksi. Kaikkea arvottamista määrittää siis vapaus arvottamiseen, minkä takia voidaan sanoa, että vapaus on varmasti arvotettava korkeimmaksi arvoksi. Vapaus jakaantuu esimerkiksi elinkeinon-, mielipiteen-, ajatuksen-, sanan- ja koskemattomuuden vapauteen. Nämä vapaudet suojelevat ihmisten oikeuksia spesifisempään arvottamiseen, joka kertoo esimerkiksi asioiden arvokkuudesta, jota arvokkuutta ei voida määrittää silloin, jos joku kansalaista korkeampi taho kertoo ihmisille, mitä mieltä mistäkin tulee olla. Sosialistit ajattelevat tavallisesti tasa-arvon olevan tärkeämpää kuin mitä vapaus on. Kuitenkin voidaan sanoa, että pelkkä tasa-arvo mega-arvoksi asetettuna ei takaa minkäänlaista arvojen säilyttämisen ja tunnustamisen vapautta. Tasa-arvo ei siis voi missään nimessä ja mielessä olla arvona ennen kuin ympäristössä on vapautta, jonka avulla tasa-arvoakin voidaan tavoitella. Arvot voidaankin jakaa objektiivisiin arvoihin ja subjektiivisiin mielipiteisiin, jotka liittyvät ihmisen eriasteisiin tarpeisiin, jotka siten eivät ole valinnanalaisia ja siten objektiivisia. Objektiivisten arvojen käsittäminen vaatii sitä, että ihmisen mieli toimii oikealla tavalla ja määrittää arvoja oikeanlaisten käsitteellisten välineiden kautta. Arvot perustuvat arvotunteisiin, jotka ovat ennen objektiivisiksi arvoiksi tulemista pelkkää subjektiivista mielipiteistä koostuvaa miellevirtaa. Ihmisen on siis näistä perustavista tarpeistaan löydettävä jotain sellaista, joka pätee maailmassa ja mahdollisesti myös muissa mahdollisissa maailmoissa. Ihminen ja maailma ovat tärkeimmät käsitteet, kun ajatellaan arvojen pätevyyttä ja soveltuvuutta maailmaan. Ihminen saa maailmasta palautetta, jonka avulla tapahtuu arvojen adaptiivinen tulkinta, joka määrittää sen, miten arvoja sopeutetaan maailmaan. Se siis määrittää sen, missä arvoissa on eniten potentiaalia objektiivisiksi arvoiksi tulemiseen, ja sen, mitkä arvotunteet joutuvat jäämään subjektiivisiksi mielipiteiksi sen takia, koska maailmalla ei ole mitään vastaavuuskohdetta, joihin näitä arvotunteita voitaisiin liittää. Arvoilla on siis voitava aina olla vastaavuudeltaan samanlainen satama maailmassa, joka määrittää siis sitä, mitkä arvot voivat tulla objektiivisiksi. On nähty eurooppalaisen kommunismin kolmenkymmenen vuoden takaisen sortumisen myötä, että sosialisminkin olisi kokonaisuudessaan pitänyt tulla deletoiduksi tuolloin. Koska vapaus on korkeimmalla asteella oleva arvo, ovat kaikki siitä peräisin olevat arvot parempia kuin esimerkiksi sosialistien vinkuma tasa-arvo. Vapaus tarkoittaa samanaikaisesti vapautta tehdä ja toisaalta vapautta valita. Ja ihminen voi valita arvojen yhteydessä silloin, kun hän on adaptiivisen tulkinnan kautta sopeuttanut arvonsa objektiivisiksi. Maksimointiavaruus tarkoittaa sitä aika-avaruutta, jossa tapahtuu arvojen määrittäminen sen kautta, kun ne laajennetaan olemaan absoluuttinen arvo. Esimerkiksi vapauden osalla voidaan sanoa, että absoluuttinen vapaus voisi lisätä valinnanvapautta ja samalla edistää uutta arvojen valintaa, samalla kun tasa-arvo äärimmilleen vietynä veisi kaikilta ihmisiltä vapauden, jolloin arvottaminen ei voisi jatkua vapaana. Arvojen on myös palveltava työn jakaantumista yhteiskunnassa, jota tarkastellaan preferenssiautonomian sisäisten vapauden ja vastuun kautta. Vapaus ja vastuu tarkoittavat suuressa mielessä samaa kuin positiivinen ja negatiivinen vapaus, joita tarkastellaan helppousindeksin kautta, eli siinä pyritään määrittämään sen, onko yhteiskunnassa enemmän helppoutta vai vaivannäköä. Yhteiskunnan ei tulisi perustua helppouteen, ja sen takia on helppousindeksin kautta määritettävä se, kuinka paljon ihmisille voidaan antaa vapautta ja vastuuta. Ihmiset voidaan jaotella vapaisiin, riippumattomiin, epävapaisiin ja manipuloijiin, joiden luokkien jäsenten määrä määrittää sen, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa on. Vapaus on arvokkaampi kuin vastuu, mutta sen takia vastuun jakautumista tulisi valvoa yhteiskunnassa enemmän, vaikka kuitenkin tämäkin kahtiajako perustuu vapauteen, jonka kautta tehdään kaikki käsitteelliset määrittelyt ja erottelut. Arvot voivat olla yhteismitallisia tai yhteismitattomia, jolloin niitä ei voida yleistää tai katsella yleisillä areenoilla. Kaikki objektiiviset arvot ovat yhteismitallisia sellaisille ihmisille, jotka tunnustavat objektiiviset arvot, eli voidaan sanoa, että kaikki subjektiivisia mielipiteitä arvoina tunnustavat ihmiset eivät voi nähdä arvojaan yhteismitallisina. Joukkopriorisoinniksi kutsutaan sitä toimenpidettä, kun arvotunteista syntyneet objektiiviset arvot yleistetään yhteiskunnan tasolle ja niitä hiotaan sellaiseen muotoon, jossa niitä voidaan tunnustaa yhteiskunnassa. Voidaan sanoa, että kaikki vapaudesta alkavat arvot ovat yhteismitallisia, koska vapaus kaikissa alalajeissaan on niin yleinen, eli sen takia, koska niistä alkavat kaikki muut arvot. Kuitenkaan tasa-arvo esimerkiksi ei ole yhteismitallinen arvo, koska yleensä ihmiset tulisivat näkemään tasa-arvon eri tavalla, jos tätä järjestelmää ei ole vahtimassa jonkinlainen ihmisten mielipiteitä ja arvoja säätelevä korkeampi hallinnon taso. Eli voidaan sanoa, että tahot, jotka haluavat korvata vapauden tasa-arvolla, tavoittelevat jonkinlaista sosialistista diktatuuria.

Ajattelun opettaminen ja ajattelun koulukunnat

Ajattelua opetetaan ajattelun tielle ryhtymisen kannattamisella. Ajattelu alkaa ongelmista, kuten; mikä on elämän tarkoitus tai merkitys; onko olemassa ihmistä korkeampaa voimaa ja jos niin, mitkä ovat sen implikaatiot; mitkä asiat yhdistävät ihmisiä ja mitkä asiat erottavat heitä toisistaan; onko olemassa yhteiskuntaa, ja jos niin, mitkä asiat muuttavat sitä; mitä on olla hyvä toiselle ihmiselle ja maailmalle; onko olemassa kauniin käsitteen yleistä merkitystä; mitä on hyvä päättely ja millä välinein se tulisi saavuttaa. Ongelmia on kuitenkin näiden esimerkkien lisäksi paljon, ja nykyaikaisen teknologian kehittyminen on tuottanut niitä lisää. Ajattelun tulisi siis kuitenkin havaita tietynlaiset ympäröivät realiteetit sitä varten, että ajattelu pysyisi nykyajan tasolla. Kuitenkin filosofisen ajattelun tulisi olla vapaaehtoista eli mahdollista, eikä voida ajatella, että ajattelu tapahtuisi aina tahtomattamme. Mutta koska monet asiat nykypäivänä kuten esimerkiksi teknologian kehittyminen, saastuminen, ilmastonmuutos, kansallisten rajojen katoaminen jne. ovat tuoneet esiin uudenlaisia kysymyksiä, tulisi niitä ottaa myös filosofisen päättelyn aineeksi. Tässä toimii esimerkiksi soveltava etiikka, joka pohtii esimerkiksi abortin ja eutanasian oikeutusta, ja soveltava etiikka on tulevaisuuden filosofian ehkä yksi suurimmista aloista. Sen piiriin otetaan tavallisesti sellaisia asioita, joita ei ole tavallisesti laskettu eettisen päättelyn aiheiksi. Myös tulisi edistää luovan transnationaalisen osallistumisen ja inklusiivisen demokratiakäsityksen edistämistä. Ajattelun koulukunnista on sanottava, että mielestäni tällaisia erotteluja ei voida enää nykypäivänä ylläpitää yhtä voimakkaasti kuin aikaisemmin. Länsimainen filosofia on tavallisesti jaettu analyyttiseen ja mannermaiseen filosofiaan. Analyyttinen filosofia on keskittynyt etenkin kielifilosofiaan ja logiikkaan, samalla kun mannermaisen filosofian keskuudessa on keskitytty etiikkaan, yhteiskuntafilosofiaan ja kulttuurifilosofiaan. Kuitenkin on joitain hyvin merkittäviä esimerkkejä siitä, että filosofit ovat voineet ottaa osaan molempien suuntausten pohtimiin asioihin. Esimerkiksi Georg Henrik von Wright aloitti loogisen empirismin perillisenä, mutta suuntautui myöhemmällä iällä kulttuurikritiikkiin, analyyttiseen hermeneutiikkaan, ja hän arvosti filosofeista ja historioitsijoista etenkin kulttuuripessimisti Oswald Spengleriä ja kulttuurihistorioitsija Jacob Burckhardtia. Analyyttinen hermeneutiikka on esimerkki siitä, miten analyyttisen filosofian menetelmiä voidaan käyttää myös ihmistieteiden eli mannermaisen filosofian puolella. Toisaalta analyyttinen filosofia ja esimerkiksi nyt jo vanhentuneeksi katsottu looginen empirismi voivat mielestäni mannermaiseen filosofiaan perehtyneen ihmisen mielestä vaikuttaa liian deterministiseltä ja redusoivalta, ja jotta voi olla eurooppalainen on tunnettava myös niitä filosofian aloja, jotka ovat syntyneet suurissa kulttuurivaltioissa kuten Saksassa ja Ranskassa. Filosofiaa tulisi siis esitellä avaramielisesti ja ei juuttua joihinkin koulukuntaerotteluihin. Kuitenkin sekä analyyttinen filosofia ja mannermainen filosofia ovat antiikista alkaneen perinteen mukaista ajattelua sisältäviä suuntauksia.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija                      

Runoilijan melankolia ja Platon runoudesta

Raskasmielisyys on yhdistetty jo tuhansien vuosien ajan runoilijaan ja runouteen. Melankolia liittyy siihen, miten esimerkiksi omien asioiden pohdinnassa voidaan tulla syvällisiin kysymyksiin, jossa voidaan kyseenalaistaa ja laittaa olemaan asioita, jotka tulevat esiin perusteellisen pohdinnan jälkeen. Morrissey on mielestäni esimerkki runoilijasta, joka ei pelkää tuoda omaa minäänsä naurettavan ja säälittävän rajamaille, vaan hänen sanoituksiensa kautta myös kuulijat voivat puhdistautua kokemistaan samankaltaisista ajatuksista. Ei siis tulisi pelätä sitä, miltä runous näyttää sisältönsä puolesta, koska olennaisinta siinä, sen tuottamisessa on se, että on rehellinen itselleen ja omalle maailmasuhteelleen. Rehellisyys on siis sitä, että ilmituomisesta ei jätetä pois joitain asioita sen perusteella, miltä ne näyttävät jonkin ajan muoti-ilmiön kannalta. Olen kohdannut asenteita, joiden mukaan jotkut tietynlaista muuria ja fasaadia ylläpitävät ihmiset eivät voi sietää sitä, jos joku on rehellinen (saati taiteellinen), ja alkavat tehdä omia pinnallisia ja alentavia arvioitaan tällaisesta ihmisestä. Esimerkiksi eräs sukulaiseni on joskus kutsunut minua ”luuseriksi” omista varsin hatarista lähtökohdistaan käsin, hän sanoi kerrankin, kun luin hänelle varhaista kolumniani, ettei hän ymmärtänyt siitä mitään. Mutta tämä on esimerkki siitä, miten jotkut ihmiset katsovat, että kaikki tuntemukset ja tapahtumat ovat ansaittua ja ne täytyy pitää pintansa alla ja jos niistä kirjoittaa jotain, on se naurettavaa ja säälittävää. Tällaiset ihmiset siis kieltävät joitain osia itsestään, ja on varmaan niin, ettei tuollaisilla ihmisillä ole kovin rikasta sisäistä ja tunne-elämää. Esimerkiksi Platon ajatteli, että runouden on oltava pelkästään kiillotettua sankarien ja sankarillisuuden kuvausta. Tuo sopisi varmaankin tällaisten rajoittuneiden ja omavaltaisesti ilman minkäänlaista yleistä arvostelua ja käsitystä toisista ihmisitä mielipiteitään kertovien ihmisten taidekäsitykseen. Olen huomannut tähän viittaavaa reagointia esimerkiksi muutamien sukulaisten taholta, kun kirjoitin sukuhistoriikkeja. Mitään kielteistä ja paljaan rehellistä ei heidän mielestään olisi voinut sisällyttää kirjoihin, eli sen olisi muutaman ihmisen mielestä olisi tullut olla pelkkää ylistyslaulua ja vain hyvien ja myönteisten asioiden mainitsemista. Jos koskee, silloin on sanottava, että koskee, ja jos on iloinen, tulisi se myös silloin voida sanoa ääneen. Rikas tunne-elämä on edellytys runoudelle ja yleensäkin kirjallisuuden luomiselle. Morrissey on varmasti hyvä esimerkki laulajarunoilijasta, joka uskaltaa tuoda esiin vaikeat ja ristiriitaisetkin tunteensa. Monesti on myös niin, että sukupuolinen identiteetti ja sukupuoli määrittää sitä, miten tunteita ilmaistaan. Morrissey on esimerkki ihmisestä, joka ei anna sukupuolisen identiteetin häivyttää itsestään kokonaista ihmisyyttään. Onhan hän esimerkiksi sanonut, että hän ei pidä miehistä tai naisista, vaan ihmisistä, muttei kuitenkaan silloinkaan useimmista.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

 

 

Nykyfilosofi pystyy samaan kuin Aristoteles

Muistan kun katsoimme lukion filosofian tunnilla dokumenttia Aristoteleesta, jossa eräs amerikkalainen kommentaareja toisten ajattelusta kirjoittava tutkijan planttu totesi, että toista Aristotelesta ei tule enää nykyisen maailmamme sisällä. Muistan vain sen, millaisen vastareaktion se mielessäni herätti, ja en voi vieläkään ymmärtää miksi joku yliopiston opettaja sanoisi noin oppilailleen. Tuollaisella kommentilla ollaan herättämässä sellaista asennetta opiskelijoiden mieleen, jonka mukaan nykyaikaiset filosofit voivat vain kommentoida kaikenlaisten tuhansia vuosia sitten eläneiden taatojen töitä ja kirjoituksia. Filosofian opettamisen tulisi olla ajatteluun opettamista, eikä minkäänlaisia taatojen töiden marginaaleihin kirjoitettavia huomioita ja sen jälkeistä niiden kääntelyä ja asettelua eri kohtiin toisten väittelijöiden kanssa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten jotkut jopa filosofian opiskelijat kirjoittavat nykypäivänä opinnäyte- ja pätevöitymistöitä toisten ihmisten ajattelusta ja saavat suurta nautintoa siitä, kun he pamlaavat keskenään siitä, miten jokin toisen ihmisen esittämä ajatus tai käsite tulisi tulkita. Tuo tapa, joka tarkoittaa tapaa, jolla nykyään menestytään ja edetään akateemisen filosofian piirissä, ei ole sellainen tapa, joka opettaisi nuoria ihmisiä ajattelemaan. Ajattelen käsitteistä nominalistisesti enkä esimerkiksi realistisesti, jonka mukaan maailma on valmiina, ja kaikki aiemmat käsitteet, jotka sen piirissä ovat, ovat tulleet jo aikojan sitten löydetyiksi toisten ihmisten toimesta, ja nykyfilosofian voisi miltei sanoa postmodernin filosofian tehtävä on vain kommentoida ja tulkita toisten ihmisten sanoja ja ajatuksia siten, kuten ajan mukaan jokin näyttää sopivalta. Mielestäni jokaisen filosofin tulisi luoda maailma kokonaisuudessaan yksin, eikä käyttää siinä joidenkin edeltäjien ajatuksia. Joitakin käsitteitä voidaan toki joissakin äärimmäisissä tilanteissa käyttää esimerkkinä jostain asiasta, mutta siitä huolimatta kaikki tulisi voida löytää ja nimetä uudelleen. Filosofian historia ei ole mikään basaari, josta noudetaan tinkien kaikki ostokset, toisten kehittämät ajatukset, vaan sen tulisi olla vain kertomus siitä, miten monet merkittävät ajattelijat ovat ajatelleet itsenäisesti ja tuoneet jotain perustavaa siihen, miten filosofian käsite nykyään monessa kohtaa ymmärretään. Filosofian opetuksen tulisi olla hämmästelemään ja kysymään opettamista ja siinä tulisi pyrkiä löytämään jotain uutta, jota ei ole aikaisemmin huomattu tai jota ei ole aikaisemmin tulkittu samasta näkökulmasta. Opetuksessa tulisi suosia sitä, jos joku onnistuu kyseenalaistamaan jonkin ns. filosofisen auktoriteetin aiemmin totuutena tarjoaman ajatuksen ja kehittää ongelmiin out of the box-ratkaisuja ja kysymyksenasetteluja. Loihan se Aristoteles perustan luonnontieteille ja kaikenlaisille ihmistieteille, mutta hei haloo, - siitä huolimatta.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteiden opiskelija