Vapaudesta ja ihmisyyden määrittämisestä

Vapaus tarkoittaa sellaista asian tilaa, jossa ihmisellä on mahdollisuus valita erinäisissä tilanteissa vaihtoehtojen väliltä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ihminen saa ohjata omaa kohtaloaan itse tekemiensä valintojen pohjalta. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilöllä on valtuus kehittää omia arvojaan vapaan päättelyn välineiden avulla. Kuitenkin ihmisten tulee ottaa huomioon se, että yhteiskunnassa tulisi vapauden periaatteiden ylläpidon takia suuntautua objektiivisiin arvoihin, eli totuuden perusteiden mukaisiin arvoihin. Ihminen saa kyllä valita, mutta kaikki valinnan kohteena olevat asiat eivät ole arvossaan yhtä hyviä kuin toiset. Kuitenkin ihminen, joka on vapautunut pintapuolisista intohimoistaan, on kyvyllinen suuntautumaan objektiivisuuteen ja jättämään huomiotta subjektiiviset arvotunteet, jotka perustuvat vain kiihotettuihin tarpeisiin, jotka eivät ole arvolaadussaan yhtä pitkäkestoisia ja hyödyllisiä kuin objektiiviset arvot, jotka perustuvat ihmisen olemassaolon syvempään puoleen. Arthur Schopenhauerkin on kirjoittanut tästä, että ihmisen tulee henkisen todellisuutensa toteuttamisen takia luopua pintapuolisista ja itsekkäistä intohimoistaan sen takia, että hän voisi tavoitella arvoissaan ja totuudessaan objektiivisuutta ja yleisyyttä. Ihmisellä on siis täysi vapaus valita objektiivisten arvojen eli pragmaattisten arvojen tai arvorationalismin ja subjektiivisten mielipiteiden ja ruumiin villitysten väliltä, jossa jälkimmäisessä tapauksessa ihminen on ontokratian kommentaariaatin vaikutteellisuuden alainen ja manipuloitavissa oleva eläin, jossa roolissa hän ei voi tunnistaa objektiivisia ja yleisiä arvoja ja jossa hän toimii täysin manipulaation vietävissä ja itsekkäässä katsantokannassa. Ihmisen tulee siis vapautensa perusteella osata valita objektiiviset arvot, jotka eivät perustu minkäänlaiseen kilpailuun ja jossa ihminen voi laajentaa valintansa piiriä entistä laajennetulla vapaudella. Ihmisyys on siis etenkin järjen ja rationaalisuuden sisäinen asia, mutta ihmisellä on myös esimerkiksi ruumiinsa, jolla on tiettyjä tarpeita ja joka voi alkaa toimimaan omien pyyteittensä herättämänä. Objektiivisuus on pyyteetöntä, yleistä ja ristiriidatonta, ja nämä objektiiviset arvot ovat ristiriidattomuudessaan sitä, millä ihmisten keskuuteen voidaan yleistää arvoja, jotka eivät ole mitenkään ristiriidassa yhdenkään toisen ihmisen arvojen kanssa. Vapaus on ensimmäinen arvo ja arvojen ylläpidon olosuhde. Vapauden jälkeen voidaan sanoa, että yksi toinen perusteellinen ristiriidaton arvo on oikeus omaisuuden hallussapitoon ja sopimuksien tekemiseen. Kuitenkin kaikki oikeudet alkavat vapaudesta, sillä esimerkiksi sosialistien tasa-arvo ei ole ristiriidaton arvo, koska se johtaa äärimmäistettynä kommunismiin ja sosialismiin, jossa vapautta ei ole. Vapaudesta tulevat myös oikeudet yhdistysten, puolueiden, järjestöjen ja yritysten perustamiseen ja ylläpitämiseen. Vapaudesta siis alkavat kaikki toiminnan realisoimiseen ja hyödyntämiseen ja kehittämiseen liittyvät oikeudet. Ihmisyys tarkoittaa etenkin sitä, että ihminen pystyy toteuttamaan itseään ympäröivässä yhteiskunnassa vapauden periaatteen avustamana. Yksilö on myös yksi vapauden käsitteen puolista ja yksilönvapautta tulee laajentaa mahdollisimman pitkälle, sillä yksilölle on sallittava kaikki siihen pisteeseen asti, jossa yksilö ei tuota toiminnallaan ja vapaudellaan haittaa muille ihmisille. Arvojen objektiivisuus ja ristiriidattomuus tulee siis voida realisoida maksimointiavaruuden kautta, jolloin arvo saa yhden neljästä arvotuksen määreestä. Vapauden ja vastuun määrää yhteiskunnassa voidaan tarkastella tietynlaisen helppousindeksin kautta, joka kertoo siitä, miten toiset ihmiset suhtautuvat yhteiskunnassa toisten ihmisten vapauteen ja vastuuseen. Preferenssiautonomiaa käyttämällä saadaan määritettyä tasapainopiste, joka asettuu helppousindeksin sisälle. Tasapainopiste kertoo siitä, miten toimintaa tulisi kulloinkin ohjailla.

Puut kestävät kauan kasvaa, mutta malttia on maaksi

Olen joskus ajatellut opettajaksi ryhtymistä, mutta ajatus keskenkasvuisista sivistymättömistä itsetunnollisesti nytkähtelevistä teinilaumoista on estänyt hankkeen toteuttamisen alkamisessa. Kuitenkin mielestäni nuorissa on potentiaalia, ja sivistymisen täytyy jolloinkin alkaa. Puu kasvaa hitaasti, mutta maaperässä on se voima, jonka kaikki voivat tavoittaa. Omasta kirjastostani on ollut hyötyä etenkin yleissivistyksen kautta. Äitini kokosi joskus kaikki muut kuin oikeustieteen opintoihin liittyvät kirjat laatikoihin ja piiloon, joka mielestäni huononsi asuinympäristöä, sillä sivistyneiden ja lukeneiden miesten kirjoittamia kirjoja tulee olla ympäristössä, ja ne antavat aina uuden tutkimattoman ympäristön uuteen sivistymiseen ja maailmankatsomuksensa horisontin laajentamiseen. Luin muuta kuin opintoihin liittyvää kirjallisuutta jo koulussa, ja sen takia voinkin sanoa, että koulutukseni on tapahtunut koulun vapaa- ja loma-aikojen aikana. En ole koskaan halunnut rajoittaa ajatteluani pelkästään koulu- ja tenttikirjoihin. Onhan selvää, että kun niitä lukee, rajoittavat ne yhtä paljon ajattelua ja ajattelukykyä, kuin miten ne kerrotusti sitä laajentavat. Oppisisällöt ja kurssikirjat ovat aina yhtä auktoriteettien norsunluutornista tulevaa tietämystä, joista jotkut ovat kyseisten kurssien opettajien laatimia. Opinnoissa on siis selkeästi se vire, että autoritääriset tahot rajoittavat oppilaiden tietomäärää ja henkistä horisonttia määräämällä kursseja varten niiden oppimateriaalin. Tästä voidaan havaita se, että opettajissakin on joskus pyrkimys siihen, että vaikutteellisuus vallitsisi oppilaiden keskustassa. He haluavat siis ”vaikuttaa” oppilaisiin ja pyrkimään siihen, että oppilaat miellyttäisivät heitä omilla vastauksillaan. Koulussa tulisi siis opettaa oppilaita perehtymään laaja-alaisesti erilaiseen aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen, ja siihen, että samaa tietoa voitaisiin löytää erilaisista aiheeseen liittyvistä lähdekirjallisuudesta. Kirjaimellinen opettaminen tuottaa vain mekaanista toistamisen kykyä, ja sen takia filosofiaa tulisi lisätä kouluihin, jossa siitä voisi olla hyötyä etenkin käsitteiden tutkimisella, avaamisella ja rajaamisella. Tieteen alojen piirteet tarjoavat samanlaisen käsityksen maailmasta erilaisilla välineillä ja sen takia tieteen ja sivistyksen käsitteitä tulisi tuoda ihmisten tietoisuuteen laajemmalla tavalla kuin miten nykyään tehdään. Kun samanaikaisesti tarkasteltaisiin useita tieteitä, voisivat oppilaat myös varhaisemmin tulla tietämään oma alansa, koska muussa tapauksessa oppiminen on vain mekaanista toistamista ja papukaijamaista ulkoa opettelua. Pitäisi myös kehittää omintakeisia tapoja ihmisen ja maailman tulkintaan. Puut kasvavat kauan, mutta varmasti. Maassa on kuitenkin aina sellainen sivistyksellisten ravinteiden määrä, joiden tavoittamisella kasvaminen voi mahdollistua nopeammin tai toisaalta hitaammin. Aikaisemmin koululaiset etsivät itse kirjallisuutta ja pyrkivät oppimaan kurssien ulkopuolella. Siihen tulisi pyrkiä tänäänkin.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija

Runo

Voisiko yksi mies muuttaa mitään

nousta vahvana puolustajana Euroopan kohti itää

voisivatko vaikeudet haihtua pois

tää pyhä kun iloinen aina ois

nostaa päänsä ahdistuksesta rohkeasti ylös

eikä olla aina samassa masennuksen kyrös

voitaisiinko hänelle antaa anteeksi

ruisleivän arkisen muuttaa taiteeksi

mutta kun pyhä rakas lähestyy

näkymä tulevan päivän tähystyy

olisiko silloin yksinäinen masentunut köyhä

olisiko hänelle anteeksianto niin löyhä

että hänetkin voitaisiin mukaan ottaa

kun päivä armon olisi totta

voisiko hänkin vielä lahjan saada

ettei maailma aina hänelle ongelmia kaada

kun yhdessä voitaisiin pyhää juhlia

avata armaan pyhän lämmintä kutsua

olisimme me kaikki silloin samassa

näkyisi liiton vahvuus samassa jamassa

voisimme sitten ottaa arjen vastaan

ystävyyden joulun pyhän kastaa

voisi ystävyytemme lujittua vahvistua

tulisi pyhä sopuisasti langettua

silloin ottaisimme pidot vastaan

kutsuisi isä, äiti, lapseksi lastaan

meidän pyhämme on täällä tänään

ei keskeydy nyt juhla turhaan känään

Ontokratiasta ja ideologisesta nautinnosta

Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, ja sitä hallussapitävät ihmiset, jotka voivat avoimmin ja helpoiten toteuttaa oman persoonansa ja päämääriensä mukaista toimintaa yhteiskunnassa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, millaisiksi yhteiskunnan ympäröivät rakenteet ovat muokattu, jotka voivat näin ollen hyödyttää heitä pyrkimyksissään yhteiskunnan sisällä. Ontokratia on erittäin poliittinen käsite ja sen mukainen yhteenliittymä. Sitä hallussaan pitävät ihmiset pyrkivät ohjailemaan muita ihmisiä, jotka eivät pidä hallussaan olemiseen liittyvää valtaa, omien päämääriensä edistämisen mukaan. He haluavat ohjailla muita ihmisiä sen takia, koska he haluavat ylläpitää omaa valtaansa ja säilyttää itsellään olemisen valtansa. Ontokratia liittyy läheisesti kommentaariaattiin, joka on yhteenliittymä ja instrumentti ontokratialle, jonka avulla he voivat ohjailla toisia ihmisiä omien päämääriensä mukaiseen toimintaan ja vähitellen unohtamaan omat päämääränsä ja toimintansa pyrkeet. Vaikutteellisuudeksi kutsutaan sitä liimaa, jolla ontokratia kommentaariaattia hyväksikäyttäen valtaa tavallisten ihmisten omat arvot ja arvopäämäärät. Tarkoituksena on siis se, että tämä ryhmittymä saa muotoiltua yhteiskunnan omien päämääriensä mukaiseksi. Se siis haluaa ylläpitää valta-asemaa, jonka myötä yhteiskunnassa ei saa toteuttaa todellisia arvopäämääriä, eli objektiivisia arvoja. Ontokratia katsoo, että sen sijaan, että yhteiskunnassa voitaisiin seurata objektiivisia arvoja ja näin ollen olla rehellisiä omille arvoilleen ja ympäristölleen, on parempi ohjata ihmiset seuraamaan omia subjektiivisia arvojen alkujaan ja näin ollen olemaan itsekkäitä ja sitä kautta pelaamaan ontokratian omien arvopäämäärien pussiin. Suomalaisessa yhteiskunnassa ontokratiaa on etenkin sosialistien muodostama ryhmittymä. Se johtuu siitä, koska suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole vieläkään hyväksytty vapaata markkinataloutta ja kapitalismia. Ontokratia sosialistisena vallankäyttönä liittyy etenkin siihen, kuinka sosialistit voivat oman luottamusmiesryhmittymänsä avustuksella olla määräämässä sen työn laatua, mitä Suomessa yleensäkään tehdään. He voivat myös olla muotoilemassa työn tuloksia oman verotuksensa ja toisten pussilla olemisen politiikallaan. He muotoilevat täydellisen poikkeavalla tavalla sitä, miten työtä voidaan tehdä ja miten työn tekemisestä voidaan hyötyä. Tämä tarkoittaa monesti sitä, etteivät kaikki voi tehdä työtä oman motivaationsa pohjalta, vaan uupuvat sosialistiseen sääntelyyn ja kaiken kehityksen ja olemassaolon lakastumiseen. Ontokratia Suomessa liittyy siis etenkin työntekoon ja se että Suomessa ei voi tehdä työtä muun kuin sosialistien mallin mukaan, aiheuttaa sen, etteivät ihmiset voi motivoitua tekemään työtä, koska he eivät koskaan tavoita sen kautta niitä päämääriä, jotka he asettavat työnsä tekemisen syyksi. Ontokraatti on siis Suomessa etenkin luottamusmies tai keski-ikäinen mies tai sosiaalitantta, joka istuu eduskunnassa sosialistien (SDP ja vasemmistoliitto) kirjoilla. Ideologinen nautinto tarkoittaa Suomessa etenkin sellaista toiminnan tulosta, jossa sosialistit saavat ideologiansa toteutettua samalla kun muiden puolueiden edustajat saavat toiminnastaan etenkin jonkinlaista placebon roolissa toteutuvaa nautintoa. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis etenkin sitä, että sosialistit saavat hallitusneuvotteluissa jne. läpi omat päämääränsä nykyisen suomalaisen yhteiskunnan rakenteen muodossa, ja muut kuin sosialistit saavat jäädä nuolemaan näppejään. Tästä yksi esimerkki on se, kuinka Kekkonen piti Kokoomusta hallituksen ulkopuolella kymmeniä vuosia, ja voidaan sanoa, että Kekkonen olin se taho tuohon aikaan, jonka hallussa oli ontokratia, nykypäivänä ontokraatteja ovat etenkin sellaiset sosiaalitantat ja kommunistit, jotka saavat loisia julkisissa palveluissa, ja jotka äänestävätkin vain sen takia, että saavat samalla toisten samanlaisten sosiaalitanttojen valinnalla säilytettyä omat työpaikkansa ja omanlaisensa sosiaaliloisen asemansa yhteiskunnassa. Nautinto on siis ideologian yhteydessä etenkin sitä, kun taho kuvittelee saaneensa osansa kakunjaosta, ja tämä johtuu etenkin siitä, miten Suomessa oikeistolaiset ovat johdatettu ajattelemaan, että konsensus on ainoa järkevä tapa saada aikaan poliittisia päätöksiä tässä maassa. Koska konsensus ja kakunjako ovat niin suuresti hyväksytty tavaksi tehdä päätöksiä tässä maassa, ei oikeisto voi edetä vallassa tässä maassa muuten kuin tajuamalla sen, että kakunjaosta seuraa aina vain sosialistien vallan leimaaminen ja entisen ns. hyvinvointiyhteiskunnan passiivisten rakenteiden hyväksyminen. Ideologinen nautinto tarkoittaa siis etenkin nautintoa, joka on kuvitelmallinen ja jota motivoi konsensus ja kakunjako. Todellisuudessa vain sosialistit saavat ideologiansa todellisuuteen, kun taas oikeistolle jää oman kuvitelmallisesti jäätelöllä sivellyn lusikkansa nuoleminen.

 

Vakavuudesta, leikillisyydestä ja ironiasta

Suomalaiset eivät tunnetusti ymmärrä ironiaa, leikillisyyttä ja satiiria. Suomessa tietyt asiat otetaan aina vakavasti ja kaikki ymmärretään kirjallisesti. Olen elänyt perhepiirissä, jossa etenkään isäni äiti, jonka kautta perheeseen on tullut aspergerin syndrooma ei ymmärrä kerrassaan yhtään ironiaa tai sarkasmia, hän ottaa kaiken kirjaimellisesti ja ei havaitsekaan sitä, jos joku yrittää tehdä pilaa hänen sanomistaan asioista. Hän toki tulee maalaisesta mökkiläissuvusta, jossa on ollut aina paljon lapsia ja vanhemmat viljelleet pientä maatilkkua ja tehneet kaikenlaisia hanttihommia. Ironia ja itseironia ovat aina korkeamman kulttuuripiirin piirteistä kertovia ilmaisun tapoja. Onhan selvää, että ilmaisun ja merkityksen eroaminen tarkoittaa monesti sitä, miten kansalaiset ovat aina pyrkineet ottamaan kantaa vallanpitäjien asioihin ja esimerkiksi Britanniassa vallankäyttäjätkin ovat pitkän aikaa sitten alkaneet ironisoimaan omaa asemaansa. Ironian vastakohta on se, jos asiat otetaan aina vakavasti. Esimerkiksi puritaanit, lähetyssaarnaajat ja siirtolaiset ovat monesti sellaisia ihmistahoja, jotka suhtautuvat kaikkeen vakavasti. Heidän aatteissaan ei ole mitään sellaista, mitä kautta he voisivat tarkastella sanottua ja merkitystä erossa toisistaan. Myös silloin jos ihmiset ovat olleet köyhiä, jumalaa pelkääviä ja korkeammassa asemassa olevia ylikunnioittavia, niin silloin ironialle ei ole koskaan ollut tilaa. Ironia vaatii korkeamman asteista kulttuuria ja sitä, että ihmisillä on tilaa siihen, että he voivat välillä vähän hullutella ja laittaa asiat mullin mallin. Ne jotka tuijottavat sanan nimenomaista merkitystä, kuten vaikkapa kiihkouskovaiset, eivät tavallisesti voi nähdä asioissa useampia merkityksiä ja he aina korostavat asioiden literaalisuutta eli sitä, että kaikki tulkitaan nimenomaisesti ja kukaan ei heidän ajatuksissaan voi olla kertomatta asioita kirjaimenmukaisesti. Mutta mietitäänpä hieman enemmän ironiaa ja itseironiaa – ne kertovat monesti siitä, että ihminen havaitsee yleensäkin erilaisia merkityksiä, hänen ajatustoimintonsa ovat paremmassa jamassa kuin vakavalla ylistyslauluja asioille laulavalla, sillä hän näkee asioiden useaperspektiivisyyden, sillä onhan monessa asiassa niin, että ihmisillä on mielipiteitä ja ajatuksia monesti niin paljon kuin persesilmiä. Kehittymättömät pikkuporvarilliset ihmiset, kuten mummoni, sanoo että kyllähän meidän kaikkien pitää… Eli hän kuvittelee puhuvansa kaikkien muiden ihmisten puolesta. Jotkut asiat ovat tämänkaltaisille ihmisille omasta mielestään pyhiä, kuten vaikkapa elintavat, joita ei saa kyseenalaistaa, koska nämä ihmiset laskevat sen, jos joku läheinen ihminen toimii toisin, omaksi pahakseen, eli he katsovat oman hyvänsä ja oman itsetuntonsa liittyvän asioihin, joita ei saa missään nimessä kyseenalaistaa tai asettaa missään mielessä heikoksi tai huonoksi katsottavaan muotoon. Eli näihin ihmisiin liittyy etenkin yksitotisuus, mahtavuus, vahvalta näyttämisen halu ja ylistyslaulut tietyille asioille, joita he omasta mielestään pitävät pyhinä. Kehittyneemmät ihmiset harrastavat ironiaa, itseironiaa, satiiria ja yleensäkin he tavallisesti ovat avarakatseisempia ja hyväksyvämpiä myös silloin, kun joku toinen ihminen käyttää jotain ympäröivän kulttuurin mielestä epäkonventionaalista tapaa asioiden muotoiluun ja esittämiseen. Suomessa ironian ymmärtämättömyys liittyy varmasti suomalaisten kansanluonteeseen, maan sijaintiin ja ilmastoon, sekä siihen, että suomenkieli, suomalainen suomenkielinen kulttuuri ja itsenäinen Suomen valtio ei ole vielä edennyt iässään pitkälle. Suomalaiset ovat aina kunnioittaneet vallanpitäjiä tai esimerkiksi aiemmin eläneitä ihmisiä niin pitkälle, ettei esimerkiksi omista esivanhemmistaan puhuminen tietyllä tavalla ei ole monien mielestä hyväksyttävää. He liittävät siis oman itsetuntonsa tiettyihin asioihin, jotka eivät todellisuudessa liity heihin, he voivat esimerkiksi kokea että he saavat tiettyjen asioiden kyseenalaistamattomuuden korostamisella itselleen valtaa ja sen takia niistä sanotut huonot sanat ovat kiellettyjä. On sanottu esimerkiksi suomenruotsalaisista, että heillä on kyky ottaa vastaan leikillistä pilkantekoa suuttumatta siitä. Mutta monet suomenkieliset eivät hyväksy edes itsensä pyhinä kokemistaan asioista tehtyä leikillistä ja ironista pilkkaa.

Akateemisen filosofian kivikot ja karikot

Akateeminen filosofia ja filosofia ovat täsmälleen vastakohtaiset asiat ja eivät todellakaan kuulu toisiinsa ja yhteen. Filosofian tulisi perusluonteeltaan olla vapaata, järjellistä päättelyä, käsitteiden luomista ja niiden täsmentämistä ja rajaamista. Filosofin on voitava luoda itse oma näkemyksensä maailmasta ja ihmisestä sekä niistä filosofisista välineistä, joilla maailmaa ja ihmistä voidaan hänen mukaansa tulkita ja ymmärtää. Filosofin on ravisteltava todellisuuden perustuksia siinä määrin kuin miten niihin riittyy epä-älyllisiä ja epäjärjellisiä käsitteitä ja asioiden muotoiluja. Filosofin on kaadettava ja revittävä ja sen jälkeen muotoiltava maailmansa niiden käsityksien ja käsitteiden pohjalta, jotka jäävät jäljelle loogisina ja järjellisinä. Akateeminen filosofia on pilkun viilaamista, muodonkauneuden ylläpitoa ja muutenkin monessa mielessä tarkoituksetonta älyjumppaa, jolla ei pyritä kuin pätevöitymiseen ja parempien työpaikkojen ja palkkaoikeuksien tavoittelemiseen. Akateeminen filosofia tarkoittaa auktoriteettien mukaista filosofiaa, sillä opiskelijaa korkeammalla tasolla olevat opettajat ja professorit saavat sanoa viimeisen sanan siinä, kun päätetään siitä kuka on oikeassa, mikä on loogista ja järjellistä. Eli akateemisessa filosofiassa menestyvät samanlaiset kiltit tytöt kuin koulussa, ja nykypäivänä he saavat myös suurimman osan jatko-opintopaikoista. Jos professorit ja opettajat eivät ole suoneet opiskelijalle korkeimpia arvosanoja, on hänen tiensä tukossa ja tulevaa toimintaa akateemisen filosofian parissa ei suoda. Akateeminen filosofia on pölypeitteisten professorien norsunluutornifilosofiaa, jossa ei ole mitään siitä, mitä kutsutaan joskus aidoksi filosofiaksi, ja sen takia suurin osa merkittävimmistä länsimaisen filosofian historiaan jääneistä filosofeista ei olekaan luonut kannuksiaan sen piirissä. Filosofialle vieras käsite on jo alkujaankin auktoriteetti, sillä aidossa ja vapaassa filosofiassa ei voi olla muuta auktoriteetteja kuin logiikka ja järki. Mutta loppujen lopulta akateemisen filosofian parissa järki ja logiikka eivät valitse sitä, millaisen arvosanan kukin opiskelija opinnoistaan saa. Sen takia valta on annettu professoreille, jotka ovat päässeet asemaan samalla tavalla kuin minkä he asettavat oman suosionsa saamisen velvoitteeksi. He haluavat tehdä niin kuin miten heidän auktoriteettinansa pitämät ihmiset ovat heille sanoneet. Myöskään miellyttäminen ei kuulu filosofian piiriin sillä filosofian on oltava inhottava ja sanottava totuus suoraan päin liian vakavien pystyyntärkättyjen ihmisten naamaa. Filosofian on ensin tuhottava ja sen jälkeen rakennettava logiikkaa ja järkeä apuna käyttäen. Filosofiaa ei voida rajoittaa jonkun tietyn normin sisään, sillä sen tulee tulla ilmi kaikkialla ja nostattaa kaikkialla halua itsenäiseen ajatteluun ja päättelyyn. Akateeminen filosofia on tyytynyt siihen pieneen reikään tieteen maailmankartalla, mihin filosofia on nykyään filosofian laitoksilla työnnetty. Kuitenkaan aito filosofi ei voi tyytyä tuohon loveen, vaan hänen on aina pyrittävä kokonaisvaltaisuuteen, siihen mihin jo Platon, Aristoteles ja Nietzsche filosofian asettivat. Filosofian kautta on voitava tulkita kaikkea, eikä sitä voida jättää sivustakatsovan kommentoijan rooliin. Akateemiset filosofit ovat tottuneet siihen, ettei filosofialla voida muuttaa mitään ja sen takia he luovat kokoon kaikenlaista heideggerilaista käsiterunoutta, jonka merkitys ei ulotu sen itsensä ulkopuolelle. Akateemiset filosofit eivät etenkään sulata sitä, jos joku haluaa käyttää filosofiaa yhteiskunnallisen ja poliittisen osallistumisen välineenä ja alkukohtana. Heidän mielestään politiikka ja filosofia eivät kuulu yhteen, vaikka esimerkiksi Platon jo katsoi poliittisen osallistumisen tukemisen olevan tärkeintä siinä, miten filosofiaa ja sen tehtävää tulisi tulkita. Akateemiset filosofit ovat täysin epäpoliittisia, vaikka heillä olisikin Marxin pystejä työhuoneessaan. He eivät pyri siihen, että filosofia voisi muuttua, saati siihen, että filosofialla voitaisiin jotain muuttaa.

Aateli on eksentrisyyden viimeinen suoja keskiluokalta

Aateli on yhteiskuntaluokkana eksentrisyyden ja erikoisuuden rajamailla. Koska olen äitini kautta tämän luokan jäsen, voin yksimielisenä todistaa ja vahvistaa tämän. Eksentrisyys on taattu luokan, etuoikeuksien ja vanhan rahan kautta. Vaikka säätyyn liittyvät erioikeudet on suuressa määrin lopetettu 1900-luvulla, on luokalla ollut aikaa rakentaa sekä henkistä että materiaalista hyvinvointia, jonka myötä luokka on myös erilaistunut suhteessa tavalliseen keskiluokkaiseen ihmisryhmään. Linna? Et voi olla tosissasi. Kartano? Menneet jo aikaa sitten. Nykyään sukulaiset asuvat omakoti- ja kerrostaloissa, ainoa maatilkku, joka on suvun hallussa, keskittyy Kaavilla muutaman huonokuntoisen rakennuksen ympärille. Äitini ja hänen sisaruksensa ovat laittaneet isoisän ja isoäidin entisen talon myyntiin, jonka myötä suvulle 1870-luvulta asti kuuluneita tiluksia kaupataan ensimmäistä kertaa suvun ulkopuolelle. On toki totta, että suvun hallussa on ollut 1700-luvulta alkaen useita noin 20 huoneen kartanoita. Mutta missä on kultalusikka? Myyty. En näe ympärilläni yhtään vaakunalla varustettua esinettä. Kaikki on pelattu ja juotu pois edellisten sukupolvien aikana, ja moni edeltävien sukupolvien jäsenistä on ollut viinaan meneviä, dekadentteja, jopa epävakaita originelleja. Suvusta on jäljellä enää yksi sukuhaara, ja monet toisten sukuhaarojen lukuisista miehistä ovat olleet hedelmättömiä, mahdollisesti aseksuaalejakin. Kuitenkaan jälkeläisiä he eivät ole saaneet. Jos ei lasketa äpäröitä, joita on sukukirjan kirjoittamisprosessin aikaan minullekin ilmoittautunut. Jotkut voisivat luulla, että olisin feministi, koska olen ottanut aatelisen äitini suvun nimen. Kuitenkaan niin ei ole, olen vain kokenut äitini suvun viehätyksen paljon suurempana ja selvempänä. Suvussa on paljon epätyypillisyyksiä. Isoisäni isoisän isä pelasi ja ryyppäsi ja myi sukutilojaan (hän omisti mm. kaupunkikartanon Mikkelin keskustassa), ennen kuin vaimonsa, ensimmäinen serkkunsa, jonka kanssa hän riiteli koko ajan, sai nimismiehenä toimineen veljenpoikansa kanssa hänet huostansa alle, jonka jälkeen ristiriitaisesti vaimo alkoi myydä muita sukutiloja, laittaen rahat omiin taskuihinsa. Näiden kahden jälkeläisissä oli paljon mielisairautta ja vanhapiikaisuutta, vain kaksi kahdeksasta aikuiseksi eläneestä lapsesta sai omia jälkeläisiä avioliiton sisällä. Toinen näistä oli Rosa Molander, joka omisti limonaaditehtaan Mikkelissä, ja hänen mukaansa on nimetty Molanderinmäki Mikkelissä. Isoisäni isoisä asettui Läänin kuvernööriä vastaan nimismiehen virassaan sortokauden aikana ja sai potkut, jonka jälkeen hän oli jatkuvassa rahapulassa, kirjeet sisältävät toiveita siitä antaisiko joku paikallinen isäntä hänelle lainaa. Isoisäni isä kulki kunnanvaltuuston kokouksiin polkupyörällä ja istui monesti iltaa renkiensä kanssa paloviinan siivittämällä nousulla. Isoisäni isä myös luopui suvun alkuperäisestä satojen vuosien aikaisesta nimestä ja otti perheensä nimeksi suvun pienten tiluksien keskuspaikan nimen. Nykyisin monet suvun entisistä kartanoista ovat palaneet tai revitty maan tasalle. Kuitenkaan kartanoita suvussa ei ole ollut miltei sataan vuoteen. Isosetäni ajoi koko aikuisikänsä pikkuruisella punaisella fiatilla, vaikka hän toimi korkeassa asemassa eräässä suomalaisessa metsäyhtiössä. Isoisäni ajoi mm. serkkunsa kuorma-autoa ja nautti etenkin Kätkäläinen-elokuvan katsomisesta, vanha humanismi ja sivistys eli hänessä, vaikka materiaalinen hyvinvointi ei enää ollutkaan samanlaista kuin aikaisemmin. Hän oli talonpoikaistunut ja näki itsensä lähinnä maanviljelijänä. Nykypäivänä näkyvää tästä suvusta on jäljellä Beckerintie ja Beckerinkoulu niinkin suuressa metropolissa kuin Kangasniemen kunnassa. Vaikka yksi sukulaiseni oli tunnettu taidemaalari, joka mm. teki säätyvaltiopäivillä ensimmäisenä ehdotuksen tekijänoikeuslaista, ei häntä olla muistettu näkyvällä tavalla toisin kuin hänen isäänsä, kielimiestä ja mm. Lönnrotin innoittajaa. Sukuhaarani aiemmat tilukset Luhangassa myytiin pikkusummasta isoisäni isoisän mielisairaan sisaren äpärälapselle, jonka jälkeen kartano on mennyt rappiolle, päärakennuksen kuisti mm. on pilkottu polttopuiksi ja sitä on pienennetty vähitellen, eikä se enää nykyään ole asuttavassa kunnossa. Suvulla on naisenlinjaisesti yhteydet lähes kaikkiin Keski-Euroopan maihin, mm. Britanniaan. Tällainen materiaalisen hyvinvoinnin tasaantuminen on ollut tyypillistä sielläkin, esimerkiksi Lordi Teviotista tuli bussikuski, samalla kun hän edusti sukuaan ylähuoneessa. Varakreivi Boylesta ja Lordi Blackfordista tuli tarjoilijoita, samalla kun paronitar Sharples toimi baarin emäntänä. Aatelista on aina puhuttu sopeutuvana luokkana, jossa joku hyvä ominaisuus voi pompata takaisin esiin sukupolvien päästä, ylpeys on ainakin yksi sellainen. Näin ollen, kun suvun ammattitehtävät ovat keskiluokkaistuneet, eivät asenteet, arvot ja mielipiteet ole keskiluokkaistuneet, koska aatelin piirissä on aina totuttu väheksymään rahaa terveellä tavalla. Tämän takia aateliset voivat tehdä proletaarisiakin töitään innokkaasti. Pitkän ajan kuluessa hankittu pääoma, mutta etenkin henkinen pääoma, on taannut sen, että tämä toisten mielipiteistä vapaa yhteiskuntaluokka on voinut säilyttää piirteitään pitkälle nykypäivään. Sukujen määrä pienenee, mutta luokka kasvaa. Isot suvut kasvavat. Christina Bruun, sukunsa viimeinen, testamenttasi omaisuutensa ja historiallisesti tärkeän Summan kartanon vanhuusvuosiensa asianhoitajalle. Näin kulttuuriperinne siirtyy vähitellen uudelle eliitille – keskiluokalle. Kuitenkin vapaus toisten ihmisten mielipiteistä ja pyrkimys omaan ajatteluun on piirre, joka on aina kuulunut tälle luokalle, yhtä promillea väestöstä edustavalle aatelistolle ja se voi monesti merkitä kaksiteräistä miekkaa. Vapaus voi monesti tarkoittaa eksentrisyyttä tai jopa hulluutta.

Olli von Becker

YTM ja oikeustieteen opiskelija