maanantai 7. tammikuuta 2019
Politiikan perusta: avoimet ja reaktiiviset arvot
Arvot voivat olla silloin jos ne ovat
aitoja arvoja, yksilöllisiä arvoja, joita voidaan vertailla vain
kollektiivisen vastaavuuden kautta, ja se tarkoittaa sitä, että
arvojen toistumisessa on yhtäläisyyksiä laajalla asteella, eli se
on siis sosiaaliseen jatkuvuuteen liittyvä piirre. Sosiaalinen
jatkuvuus tarkoittaa sitä, että tietyt arvoihin ja tosiasioihin
liittyvät ominaisuudet liikkuvat sosiaalisuuden jatkumossa ilman
suoranaista kausaalisuhdetta edeltävän ja jälkeisen tapahtuman
välillä. Arvojen täytyy siis olla yksilöllisiä, mutta niitäkin
voidaan tarkkailla tietyissä jatkumoissa siten että voidaan havaita
niiden toistuvuus ja kollektiivisen tason jäsenyys. Reaktiiviset
arvot siis tarkoittavat sellaisia arvoja, jotka ovat liikkuneet
vaikutteiden kehässä erilaisilta tulkitsijoilta toisille, joka taas
on aiheuttanut sen, ettei arvossa loppujen lopuksi ole mitään aitoa
eikä mitään sellaista, minkä joku yksilöllinen taho olisi
määritellyt. Minkä takia siis yksilöiden tulisi määritellä
arvot? Se johtuu siitä, ettei jonkun kommunismin kaltaisen
massaliikkeen resurssit lisääntyisivät, sillä niissä arvot
päätetään irrallaan minkäänlaisista yksilöistä, ellei sitten
sattunut olemaan Marx, Lenin tai Stalin. Kuitenkin yksilöllisiä
arvoja voidaan järjestää yhteiskunnassa sen takia, että
yhteiskunnan olemassaolo olisi mahdollista, joukkopriorisoinnilla.
Joukkopriorisoinnissa siis unohdetaan tietyt arvot niiden
pragmaattisen merkityksen takia. Joukkopriorisoinnissa tarkastetaan
se, mitkä arvot ovat tärkeitä siinä mielessä, että muut yksilöt
voisivat nähdä sen, mitkä arvot ovat tärkeitä ja minkä takia
kaikki arvot eivät ole samanarvoisia, aivan samalla tavalla kuin
arvot kehittävä emotionaalinen elämäkään ei ole reaktioissaan
tasa-arvoinen. Politiikan yhteydessä voitaisiin selvästi sanoa,
että koska yksilöiden arvo ja vapaudet ovat tärkeimpiä
periaatteita politiikassa, pitäisi arvojen joita yhteiskunnassa
toteutetaan muistuttaa vahvimpien yksilöiden välittömästi
ilmaisevia arvoja, koska on selvää, että yksilön vapauden arvo
tulee itsenäisistä arvoista ja itsenäisestä arvorealisaatiosta.
Arvorealisaatio tarkoittaa sitä, kun arvotunne tullessaan tulkituksi
erotellaan systemaattisen ja empaattisen toiminnon välissä, jolloin
arvoiksi etenevät sellaiset arvotunteet joita systematisoidaan
samalla kun merkityksettömät arvot ohjautuvat pelkästään
subjektiiviseen tunne-elämään, ja onkin niin että suurella osalla
ihmisiä painotus on joko systemaattisuudessa tai empatiassa. Eli
voidaan tästä havaita se, että sellaiset ihmiset, jotka pystyvät
käsittelemään arvojaan rationaalisesti, ovat myös yleisimmin
niitä henkilöitä, joiden arvot tulevat koko yksilöllisen
arvottelun muotiksi. Reaktiivisuudessa siis arvojen määritelmä ja
sisältö muuttuvat ja silloin arvoista tulee epäaitoja, koska
arvojen tulisi syntyä alkuperäisesti ihmisten subjektiivisesta
tunne-elämästä, josta vahvimmat ja kyvykkäimmät ihmiset pystyvät
muodostamaan adaptiivisen tulkinnan kautta objektiivisia arvoja,
jossa kuitenkin arvojen luojien on annettava luottamuksen
osoituksensa sen suhteen, että heidän tulisi preferenssiautonomisen
arvion kautta korostaa ensin preferenssillistä vastuuta sen sijaan,
että he ensiksi valitsisivat vapauden, mikä on useimmissa
tapauksissa syyllinen siihen, minkä takia ihmisten subjektiiviset
arvotunteet pysyvät subjektiivisena. On tarpeen pohtia sitä, mitä
avoin arvo tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että kaikki ihmiset
saisivat pieraista siihen omat jarrutusjälkensä, vaan sitä
piirrettä ihmisissä, jonka mukaan nämä asiat ovat aina ihmisten
keskuudessa intersubjektiivisia eli tarkoittaa sitä, että ihmisten
välillä on arvojen kehittämisessä yhteys, joka eroaa
reaktiivisesta mussutuksesta ja sekoittamisesta siten, että
politiikassa ihmiset eivät aina ole rehellisiä ja keskittyvät
nauttimaan eduistaan ja valehtelemaan yhtä soittoa kansalaisille.
Eli toisin sanoen, suurin osa poliitikoista ei ole suuntautunut
rehellisesti sille kanavalle, jonka kautta arvot saadaan ja joiden
kautta niitä tulkitaan. Poliitikot, jos ei lasketa muutamia
huomattavia poikkeuksia, suhtautuvat aina preferenssiautonomiaan
ehdottoman vapauden kautta sen sijaan, että kantaisivat sen toista
ääripäätä vastuuta, jonka he useimmiten jättävät äänestäjien
ja vaalikarjan vastuulle. Suomessa on monesti niin, että vaalikarjaa
kohdellaan kuin sosialistien pulskassa sikalassa, joka on Suomeen
perustettu. Poliitkot muodostavat reaktiivisia arvoja itselleen,
joita he sitten heittelevät äänestäjiään kohden, koska he eivät
ota huomioon preferenssiautonomian tasapainoa, sillä esimerkiksi
Ruotsissa maahanmuuton vastustamisesta on tehty häiriökäyttäytymisen
oire, eikä esimerkiksi poliittista mielipidettä, joka pitäisi
ottaa vakavasti huomioiden ruotsalaisen yhteiskunnan viimeaikaisen
segregoituneisuuden. Reaktiiviset arvot ovat siis arvoja, jotka on
tuotu epätasaisesti arvojen merkityksiä tulkitsevien ihmisten
keskuuteen, joiden käsittelyn jälkeen alkuperäinen arvon merkitys
ei säily. Poliittisessa prosessissa siis tavallisesti ainakin
hallituspolitiikassa pyritään päättämään yhteisistä asioista
yhteisymmärryksessä, ja voi tämän takia sanoa, että koulujen
yksityistämisen jälkeen yhteiskunnassa olevat asiantuntijat
voisivat tehdä läheisempää ja kokonaisvaltaisempaa työtä
poliitikkojen kanssa, joiden ei kuitenkaan tulisi olla muuta kuin
tietynlaisia edustavia virkamiehiä. Politiikassa uudistetaan
lainsäädäntöä, ja kun huomataan että kaikkien lakien tulisi
voida palvella yksilön vapautta samalla tavalla, voidaan sanoa, että
lainsäädäntöä tulisi uudistaa eniten yksilöyttä edustavien
ihmisten avulla. Tämä tarkoittaa asiantuntijoita, joita
yhteiskuntaan voisi alkaa tulla uudistetuista kouluista, jotka
perustuvat arvotunteista tuleviin arvoihin ja filosofian,
elämänkatsomustiedon ja uskonnon yhdistävään arvojen, asenteiden
ja arvostelukyvyn kritiikkiin. Koulujen yksityistäminen ja eri
alojen asiantuntijoiden kehittämisen avulla voitaisiin löytää
uudenlainen politiikka, joka perustuisi välittömästi
ihmisyksilöiden arvotunteista tuleviin arvoihin, jotka ovat
kehittyneet suurelle yksilöllisen intersubjektiivisuuden
ansaitsevaille tasolle, jossa ei siis tarvita mitään
vaikutteellisuuteen viittaavaa vaikutteiden vaihtoa eli tiettyjen
asioiden kritiikitöntä hyväksymistä. Myös arvoja voidaan pitää
objektiivisina silloin kun erottelukapasiteetin mukaan ne ovat
irronneet julkisesta mielipiteestä, jona reaktiivisia arvoja voidaan
nimittää. Voidaan sanoa, että sosialistien (demokraattisten,
natsien ja kommunistien) politiikka perustuu kollektiivisuuteen,
jossa yksilöillä ei ole minkäänlaista pääsyä arvoista
päättämiseen. Heille myös harvoin annetaan oikeutta perustaa omaa
maailmankatsomustaan toteuttavia yhteisöjä. Sosialistit eivät voi
tulla porvareiksi ennen kuin tuo
ammattijärjestöpolitrukki-riippuvaisuuskulttuuri ja
tasa-arvo-vinkuminen loppuu. Lapsille ja nuorille voitaisiin opettaa
kokonaisvaltaista suhtautumista elämään, arvottamiseen ja
sosiaaliseen elämään, kun heille opetettaisiin lapsesta alkaen
arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Arvojen
manipulointi tarkoittaa politiikassa sellaista kun joku poliittinen
taho omaksuu jonkun arvon ja sotkee sen omaan poliittiseen
retoriikkaansa, jonka vaiheen jälkeen älyllinen rehellisyys lakkaa.
Voidaan kuitenkin sanoa, että arvojen tulkinta voi poiketa
tulkintaosassaan ihmisen sisäisen maailmankatsomuksen takia, vaikkei
näiden arvojen alkuperä poikkeaisikaan.
tiistai 1. tammikuuta 2019
Aitoudesta ja epäaitoudesta
Epäaitous ihmisten piirissä
tarkoittaa sitä, ettei yksilön autenttinen minä ei ole näkyvillä
niissä tilanteissa kun vaadittaisiin integriteettiä ja toiminnan ja
ajattelun eheyttä. Tällaisia toimia voivat olla esimerkiksi
tiettyjen korkeiden virkamiehien ja poliitikkojen virat. Niissä
tarvitaan aitoutta etenkin sen takia, että tietty poliitikoille
monesti ominainen valehtelutaipumus voisi vähentyä suomalaisessa
yhteiskunnassa. Myös tietoisuus siitä, että kansanedustajille on
määritelty jonkinlainen rehellisyyden taipumus, jota pitäisi
noudattaa ilman omaan etuun pyrkimistä, jonka voidaan katsoa
liittyvän epäaitoon olemiseen, on todella tärkeä asia. Jos
ihminen on epäaito, voi hän alkaa toteuttamaan sellaista
suunnitelmaa, joka on sanottu hänelle itseään voimakkaampien,
kunnioitettujen mutta samalla vihatuimpien tahojen toimesta. Aitous
tarkoittaa etenkin sitä, että ihminen on rehellinen itselleen,
totuudelle ja maailmalle. Rehellisyys itselle tarkoittaa sitä, että
ihminen tunnistaa oman ajattelunsa, tunteet ja toiminnan syyt.
Rehellisyys totuudelle tarkoittaa sitä, että ihminen tunnistaa
ympäristönsä objektiiviset tosiasiat. Rehellisyys suhteessa
maailmaan tarkoittaa sitä, että ihminen tunnistaa ympäröivässä
olevien asioiden kokonaisuudet. Voidaan siis sanoa, että aitous
tarkoittaa etenkin sitä, että siinä ihminen pystyy autenttisesti
suhtautumaan todellisuuteen, jonka sisällöstä voidaan saada
havainnoilla uutta tietoa. Epäaitouden voidaan katsoa tarkoittavan
myös sellaista toiminnan muotoa, jossa vallitsee opportunismi ja
oman selustan suojelu. Opportunistinen käytös ei ole aitoa
toimintaa, koska se motivoituu toisten toiminnasta tai toimimatta
jättämisestä, nämä opportunistit siis ovat monesti kuin eläimenjämiä syöviä korppikotkia. Myös niin sanotut nousukkaat etsivät aina vain
yleistä rahalla ja maineella mitattavaa profittia ilman sen
ajattelemista mikä on älyllisesti rehellistä ja mitä kannattaa
tehdä etenkin toiminnan keskimmäisen toiminnan osan eli itse
toiminnan takia. Tämä on yleistä pikkuporvarien parissa, jotka
voisivat vaikka nuolla paskaa sen takia, että saavat itselleen
profittia ja rahan muodossa tulevaa asemaa. Nousukkaat pyrkivät
nousemaan yhteiskunnan hierarkiassa keinotekoisesti hankitun
elintason ja tulojen avulla. Etenkin opportunismi on tyypillinen
piirre epäaitoudelle, koska siinä toiminta ei ole itseislähtöistä
vaam reaktiivista. Politiikassa myös reaktiiviset ja passiiviset
arvot ovat este sille, että politiikan teolla voitaisiin nähdä
olevan jonkinlaista merkitystä. Aitouden tyypillisimpiä piirteitä
ovat ainakin spontaanisuus, rehellisyys ja juonittelemattmuus.
Epäaidot ihmiset ovat kuin laitueellinen lampaita, koska heitä ja
heidän yksinkertaisuuttaan käyttävät hyödyksi toiset ihmiset
joilla on taipumusta ihmisten ohjailuun. Myös ihmiset joilla on
taipumusta konahtelevaan äänensävyyn voivat olla joskus
pakottamassa kunnollisia ihmisiä älylliseen epärehellisyyteen ja
aitouteen, koska he itse haluavat hyötyä siitä, että ihmiset
eivät pyri aitouteen, etenkin koska aitous on monesti liitteessä
epäoikeudenmukaisuuden havaitsemiseen. Epäaitoutta on myös se, kun
jonkinlainen toiminta halutaan salata, sen takia ettei jotain
toiminnan osaa tulisi yleiseen tietoisuuteen. Voidaan sanoa myös,
että jatkuva yhteys ihmisten symboliverkostoon voi tehdä ihmiset
epäaidoksi, koska he eivät silloin elä kuin metafyysisellä
tasolla. Epäaidoksi tekeminen näkyy esimerkiksi hyvin Sartren
kirjassa La Nausee, jossa päähenkilö Roquentin tulee tietoiseksi
siitä, että todellisuus on sellaista, ettei siinä voida pitää
todellisena kaikkea ja toisaalta myös mitä tahansa voi tapahtua,
kun ihminen päättää omasta olemisestaan, eli oleminen edellyttää
olemista. Mauvaise foi – huono usko tarkoittaa sitä, kun ihminen
kokee ahdistusta omasta olemassaolostaan ja toimii eri tavalla kuin
mitä eksistenssi vaatii. Eli toisin sanoen ihmisten tulee tässä
maailmassa olla osallisena oman totuutensa ja arvojensa
muodostumisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki
arvostusasenteet ja arvostumat on väliajoin arvioitava uudelleen,
vaikka se ei tarkoitakaan sitä, että kaikki entiset arvot
murskattaisiin. Aitous ja epäaitous tavallisesti nähdään
vastalaisena binääriparina, jossa toisen ominaisuudet kuvaavat
sellaista mitä toisella ei ainakaan ole. Kuitenkin voidaan sanoa,
että koko yhteiskunta ja sen toiminnat perustuvat osittain
älylliseen epärehellisyyteen, vaikka kuitenkin voidaan sanoa, ettei
älyllistä epärehellisyyttä tulisi koskaan hyväksyä. Voidaan
sanoa, että muutokset sen suuntaan, että suomalaista yhteiskuntaa
voitaisiin pitää älyllisesti rehellisenä edes jonkin verran,
tulisi suunnata instituutioihin ja käytänteisiin sisältä käsin,
koska tietyt ulkoparlamentaariset liikkeet ovat osoittaneet, että
niiden toiminta jää pelkäksi mussutukseksi ja konahteluksi, jolla
ei ole minkäänlaista käytännön tasolla näkyvää merkitystä.
Älyllinen rehellisyys tarkoittaa sitä, että ihmisen kognitiiviset
puolet ovat jatkuvassa liitteessä ympäristöön, minään ja
uudelleenaktivoitumiseen. Aitous on siis sitä, että ihminen ei
tiedosta koko ajan sellaisia opportunistisia pyrkimyksiä, jotka ovat
tyypillistä alatyylin ihmisille, joiden äly ei riitä siihen, että
he voisivat toimia aidosti tai edes pyrkiä jonkinlaiseen
rehellisyyteen. Koulussa ala-asteella oli aikanani eräs alatyylinen
ja kuvottava poika, joka mm. kerran sanoi minusta että hirtetään
se! Ja että otin ensimmäisen kissani sen takia, että voisin ”panna
sitä”. Yleensä tällaiset kiusaajien myötäilijät ovat tuosta
porukasta tyhmimpiä, ja en tiedä mitä tästä pojasta on tullut –
ei varmaankaan mitään merkittävämpää kuten koko tuosta
porukasta. Aitous on etenkin hyvyyttä, loogisuutta ja palvelemista.
Kaikkiin ihmisiin tulisi ensisijaisesti suhtautua ystävällisyydellä
ja auttavaisuudella.
torstai 13. joulukuuta 2018
On otettava askel kohti kansallisliberalismia
Sote ja siihen pyrkiminen ovat kuin
likinäköisen johdolla tehtävää kuvittelupolitiikkaa, jossa
likinäköisen silmälasit ovat menneet rikki,. Tämä uudistus on vienyt varsin
paljon aikaa suunnittelijoiltaan, eikä se kuitenkaan ole vielä
valmis lakiin meneväksi. On aivan kuin sotesta tappelemisen myötä
oltaisiin unohdettu kaikki muut päivän painavat asiat. Se on
samanlainen kuin muut runnaavat kollektiivihankkeet, joista kaikissa
ei voi edes tulla merkittävään yhteisymmärrykseen. Mielestäni
etenkin valinnan vapautta tulisi korostaa tietyissä sosiaali- ja
terveysalan palveluissa siten, että annettaisiin vaihtoehdoiksi vain
yksityisen puolen yrittäjien tarjoamat palvelut.
Mielestäni suuri osa esimerkiksi
Kokoomuksen kannattajista on oikeammalla poliittisesti verrattuna
siihen, mikä on eduskuntaryhmän sijoittuminen tällä kartalla.
Katsomalla kannattajien linjaa, Kokoomuksen tulisi suuntautua sen
kaltaiseen oikeistolaisuuteen, jota esimerkiksi Itävallan
Vapauspuolue nimittää nimellä Kansallisliberalismi. Esimerkiksi
tiettyjien heikompien tasojen vähemmistöjen joukossa voitaisiin
miettiä voluntaarista takaisinpalauttamista. On varmaan niin, että
kannattajien joukossa piilee paljon suurisuuntaisempi ja
monimuotoisempi uudistushankkeiden kampanja, kun sille annettaisiin
vain äänivaltaa.
Vallantäyttäjät ovat poliittisia
broilereita, jotka pyörivät pannulla kuvitellun vallan öljyssä.
Nämä mukautuvat kaikkeen, mihin puoluejohto tahtoo heidän
mukautuvan, eivätkä he kyseenalaista johtajaa, edes silloin, jos se
on mitättömyys kuten tänä päivänä – vuokra-asuntovälittäjä
Petteri Orpo – mies joka haluaa viedä Kokoomusta entistä
vasemmalle.
Hallituksen linjaa myötäillään
vain seuraavan toivotun jatkokauden takia. Hallitus ei ole tehnyt
riittävän mittaista työtä kaikkien palveluiden, eikä etenkään
sote-palveluiden, yksityistämiseksi, He kuvittelevat peitetysti
vieläkin että julkinen puoli voisi olla jokin vaihtoehto
kapitalismille, joka ennen pitkää murtaa
”hyvinvointiyhteiskunnan”,. Kokoomuksesta on tullut
viihdearvoihin luottava ihmisten ilmiarvoihin luottava puolue siinä
mielessä että se vuokraa itsestään paikkoja, kevytkenkäisille ja
rahasta aktivoituville – aivan kuten punaisten lyhtyjen alueella.
Kokoomuksessa on tajuttu miten kevytkenkäisiä äänestäjiä
saadaan, mutta samalla puolueen oikeistolainen ja puolueuskollisin
siipi on jätetty huomiotta.
Vaikka Sipilä vaikuttaakin välillä
myönteiseltä markkinatalouden kannattajalta, on totuus että
Keskusta estää kaikki uudennusyritykset, ja sieläkin varmaan
kuikuillaan demareiden suuntaan: keskustalaisilla on välillä esiin
puhkeava riippuvuus: Sdp:eetä! Sdp:eetä! On aivan kuin sotesta
olisi tullut kysymys ja tavoite kaikessa, ja siitä huolimatta tämä
hallitus ei saa sitä aikaan ainakaan ennen vaaleja. Tässä siis käy
esiin vuokra-asuntovälittäjyys. Kokoomus on ottanut kaikenlaisia
sosialisteja majakeikseen.
Natoon? Kyllä tai ei? EI! koska SOTE.
EI! koska muut eivät halua.. Olisi otettava rohkeammin kantaa
puolustusasioihin, koska puolustuspoliittiset uudistukset ovat läpi
Suomen yksikamarisen parlamentin historian aina olleet Kokoomuksen heiniä
Ainakin Vihreät ja Vasemmistoliitto lakkauttaisivat armeijan, ja
tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa vahvalle kokoomuslaiselle
puolustuspolitiikalle on tarvetta.
Olli von Becker
YTM
tiistai 11. joulukuuta 2018
Kampurajalka – Käännös Carl Hugo von Beckerin sadusta ”Skrynkelben”
Olipa kerran eräs mies, jolla oli
kolme poikaa. Siinä mitä he tekivät aikuisena ei ole paljoa
sanottavaa, mutta nuorin oli nimeltään Skrynkelben ja hänet
laitettiin räätälinoppiin. Siellä hän sai pitää jalkojaan
ristissä pöydällä ja saunoa ja ommella niin että selkämys oli
revetä, ja sen takia hänen tuli ajaa odotettaessa. Sellaisten
olosuhteiden alaisena hän ajatteli että hän voisi rukoilla hieman
vuositulon suurentamista. Mutta mestari sanoi vaan skoolaa ensin
ruualle ja lähetti hänet etsimään maalia maalikaupasta.
Skrynkelben lähti liikkeelle kuten tavallisesti ja siellä hän
eväät selässänsä tuli takaisin, siellä istuivat kaikki
yhdeksäntöistaa räätäliä jotka määränsä takia voitelivat
itsensä vellillä köökissä. Hyvää ruokahalua sanoi Skrynkelben
ja heitti vellilusikan pöydälle työpajassa. Mutta pöytä oli
vanha ja ränsistynyt ja vaikka se kesti yhdeksäntoista räätälin
istumisen niin se kallistui vellilusikan takia. Silloin Skrynkelben
nauroi ja lauloi: Se ilastuttaa minua sydämen pohjia myöten että
yhdeksäntoista räätäliä painavat juuri ja juuri yhden paunan
kyllä, ja tappeineen ja johtimineen. Saksin ja vahoin, ja
silitysrauta vieressä ja syrinki ylhäällä, se painoi silti vain
yhden paunan. Tästä näystä eivät räätälit pitäneet ja kun ne
olivat kuulleet siitä, juoksivat he kaikki yhdeksäntoista työpajaan
ja huusivat Laula uudestaan se laulu, Meidän pitäisi oppia se.
Laula se niin kuin sujuu ajatteli Skrynkelben ja oli hätääntynyt
ovella. Odota sinä, huusi mestari ja kaatoi yhden kilon vahaa häntä
kohti: siitä sait luottosi! Oliko se vahaa, sanoi Skynkelben, ne
jotka eivät ota kun hän sai, ei saa kun hän tarvitsee. Ja niin hän
valutti vahan päästään, laittoi sen rasiaan ja laittoi kassiinsa.
Hän meni kenkätekijälle oppiin ja vaikka kaikki on hyvää ja
onnellista, vain minun sieluni on väsynyt. Hän sai twistata
kierteitä ja kastuttaa nahkoja ja osoittaa sen naskaleillaan. Laita
tapit kunnolla pohjiin, joten sinä saat aikanaan periä minut, sanoi
kengäntekijä, mutta siitä ei koskaan tullut lainvoimaista. Se joka
on tarpeeksi hyvää kengäntekijälle ei ole tarpeeksi hyvää
kengäntekijälle, sutkautti kengäntekijä paikaltaa, Mutta
kengäntekijä itse ei pitänyt arvoa lastissaan vaan uskoi voivansa
ymmärtää itsensä kaikessa. Sitten Skrynkelben alkoi riehumaan ja
näin hän lauloi. Kengäntekijä sotkuisen lokkinsa kanssa. Mitä
enemmän hän sotkee, sitä paremmalta hän näyttää ulkoisesti.
Hän virnuilee säätilalle ja upottaa hampaansa nahkaan. Hyvän
liaanin takia, hyvän liaanin. Pum! Pum! Pum! Siihen näkemykseen
kengäntekijä ei kuitenkaan pystynyt liittymään ja otti pikaisesti
vyönsä ja löi kovasti Skrynkelbeniä Sellainen nahka ei tulisi
saamaan voitelua! Huusi hän ja sylkäisi ison räkämällin kohti
Skrynkelbeniä ja ajoi hänet portille. Vilpittömät kiitokset,
sanoi Skrynkelben. Se joka saa periä muutaman keittiöntuolin saa
enemmän kun irtisanoutuu kaikesta. Ja niin hän pysähtyi
tupakkamällille jonka hän otti repustaan ja meni sepän luokse
oppiin. Nyt tämä ei ollut mitään muuta kuin että aamusta iltaan
pysyy alasimen ääressä ja hikoilee ja mäiskii niin että kipinät
lentelevät. Mutta kun tuli puhe suuremmasta palkasta, seppä sanoi:
”Näytä ensin että sinusta on johonkin, mitä olet tehnyt tähän
mennessä. Skrynkelben koki tämän purkauksen niin lystikkääksi
kun hän oli koko vuoden seisonut ja auttanut seppää ja näin hän
ei voinut olla laulamatta: Ja näin seppä säiliön ulkopuolella
seisoo ja tummanahkainen apulainen lyö ja paiskii. Hän puuhkuttaa
että mussukat dingelti, dingelti, dall! Lall! Lej! Siitä seppä
suuttui, hääsi Skrynkelbenin ja heitti melan, sontaa ja rautajauhoa
häntä päin ja huusi: Siinä on palkkasi! Lopultakin jotain, sanoi
Skrynkelben, kasasi hyödyllisimmät roskista laukkuunsa ja meni
teitään. Nyt hän meni polkua kauemmaksi kunnes alkoi pimentyä, ja
huomaamattaan hän oli yhtä akkia tumman metsän keskellä. Kaiken
aikaa mies on oppinut jotai ja meni raskastekoisesti kauemmaksi ja
vislasi. Siellä hän näki että metsän laidalla roihusi nuotiotuli
puiden välissä. Hän meni laukkuineen sinnepäin ja huomasi
olevansa vanhan metsästyslinnan edessä, oikean linnan jossa on
vanhat huonekalut korkeine torneineen ja koristellut ikkunat pienine
ovineen. Täältä hän pyytäisi yösijaa. Hm, sanoi linnavouti,
Haluatko yöpyä täällä, silloin saat nukkua tornikamarissa.
Muualla linnassa hänelle ei olisi sijaa. Mutta sen sanon sinulle
etukäteen, että tornikamarissa on jo ennalta vieras, jonka kanssa
ei ole kovin mukavaa olla tekemisissä. No, oliko siinä kaikki,
kysyi Skrynkelben Surkeimpiin pensaikoihin ja piilopaikkoihin
verrattuna ovat kummitukset ihan kunniallisia. Kun ne voivat saada
sen paljon paremmaksi kotoisaksi paremman luokan huoneessa. Sen pitää
olla hyvin tuhma. Tällä hetkellä on se niin otettu vastaan kuin
sanoin, vastasi linnavouti. Voit saada paikan tornista ja jos haluat
tarjota jotain vieraille, mene köökkiin. Kuitenkin minulla on
jotain tekemistä hänen kanssaan sanoi Skrynkelben mutta meni
iloisesti sen takia köökin luokse puhuakseen jotain. Samalla kun
hän oli auttanut pihvinpaistamisessa, kertoi keittiöpoika hänelle
että maan kuninkaalla olisi vain yksi tytär. Hieman runsasta vuotta
ennen olivat kuningas ja prinsessat vierailleet metsästyslinnassa.
Prinsessa oli asunut tornikammarissa. Mutta yhtenä yönä oli kauhea
ilma. Myrsky heilutti savupiippuja ja sade hakkasi huoneen ikkunoita.
Ja aamulla kun kuningas nousi portaat ylös torniin nähdäkseen
oliko prinsessa kunnossa, oli kuninkaantytär kadonnut ja huoneessa
oli vain pieni valkoinen kissimirri. Se oli selvää, että prinsessa
oli joutunut kirouksen kohteeksi, ja että lattialla oleva kissa oli
hänen tyttärensä. Kuningas halusi ottaa kissan mukaansa, mutta se
ei käynyt kissalle. Kissa ei halunnut lähteä tornista. Siitä
seurasi se, että hän jokainen päivä tarjosi kissalle kermaa ja
pullamaitoa hopeisista astioista. Ylhäällä tornissa kissa söi ja
teki tarpeensa. Kuningas halusi saada kirouksen pois ja tyttäreensä
takaisin. Hän ilmoitti että se, joka sai kirouksen pois
prinsessalta, antaisi hän miehelle rahaa ja puolet valtakunnasta.
Koko joukko ihmisiä alkoi ilmaantua vapauttaakseen kaikki prinssit
ja muut. Mutta kun he saivat kuulla että kissa oli muuttunut
sellaiseen vaatimattomuuteen kuin kissimirriksi, nyrpistivät he
neniään ja sanoivat ”mikä turhuus. Kuningas pahoitti mielensä
ja sanoi, että he kaikki voisivat tulla kissimirreiksi jonain
päivänä ja kehotti heitä kulkemaan polkua niin kauan kuin sitä
ilmaantui. Mutta jonkin aikaa sen jälkeen tuli sellainen päivä
että kyökkityöntekijä joka oli antanut kissalle kermaa ja
pullamaitoa tornikammarissa, tuli juosten henki kurkussa ja kertoi
että vieras huseerasi yläkerrassa. Nyt se muuttui kiireelliseksi.
Ihmiset sanoivat että valtioneuvokset ja kenraalit maassa jotka
annettiin kaikille, voisivat myös haluta vapauttaa prinsessan. Ja
mitä ihmiset sanoivat, sen pitäisi ilman muuta olla totta, mietti
kuningas ja lähetti yhden kenraaleista tornikammariin, jotta hän
voisi olla siellä ja havainnoida ympäristöä. Hänen takanaan oli
ovi suljettuna jotta vieras ei saisi vilahdettua kummittelemaan
muihin huoneisiin. Mutta aamulla oli kenraali muuttunut
tukkiväsyneeksi. Silloin kuningas sanoi: seuraava! Ja lähetti yhden
valtioneuvoksistaan torniin. Mutta myös hän tuli tukkiväsyneeksi.
Seuraava! Sanoi kuningas ja lähetti torniin toisen kenraaleistaan.
Mutta hänelle kävi samoin kuin edellisille. Seuraava, seuraava!
Sanoi kuningas. Kuitenkin seuraavatkaan eivät osanneet tehtävää,
ja alakerrassa oli kaksitoista väsynyttä ihmistä. Se oli
kummastuttava tarina, sanoi Skrynkelben ja rukoili että saisi
lainata pataa ja kauhaa. Se sai hänet ja se ajoi häntä kohti
tornikammaria. Täällä hän aiheutti tulipalon, ja lopulta tuli
linnavouti ja sulki oven perässään ja jätti tämän sinne yksin.
Skrynkelben tarkkaili itseään ulkoa käsin. Siellä seisoivat
mahtavat tuet sovitettuna siiville pitkin lankoja, tilauksia ja
kaatumisia. Ja kun Skrynkelben taputti kenraalia päähän, kaikui se
niin kuin hän olisi lyönyt tyhjää ruukkua ja kun hän kopautti
valtioneuvosta päähän, kuulosti se siltä kuin hän olisi lyönyt
rystyillä ovea, niin paksulta ja kovalta se tuntui. Skrynkelben
asetti nyt kulhon tulen päälle,ja pataan hän laittoi hän
vahanpalan jonka oli saanut räätäliltä, mällipalan suutarilta,
ja kuonan ja teräsjauhon sepältä. Sitä hän sekoitti kauhalla ja
antoi keitoksen kypsyä kunnes siitä tuli todella paksu puuro ja
polttavan kuuma. Nyt hän nosti padan tulelta ja asetti sen
lattialle. Parasta oli se, kun ovi avautui jota Skrynkelben ei
havainnut, ja tornista laskeutui alas vastenmielinen vieras. Oh,
kuinka vieras oli likainen ja kännissä. Mutta hänen
ruohonvihreillä silmillä töllisteli hän Skrynkelbeniä päin ja
nousi ylös kammottavassa ulkomuodossaan. Se oli niin iso että
alempi keittiö kumusi katostaan ja toinen lattiastaan. Oletko nähnyt
noin isoa reikää, kysyi vieras. Oletko koskaan kokenut samaa
suuntausta, vastasi Skrynkelben ja nosti kauhan ylös padasta ja
asetti sen vieraan kaulalle niin, että se meni suunniltaan ja
sekaisin. Hatsuu! Sanoi vieras. Luulen että aivastit, sanoi
Skrynkelben. Nyt kuului selvä miau! Miau! Huoneen takimmaisesta
kulmasta ja kun Skrynkelben katsoi siihen suuntaan, oli siellä pieni
valkoinen kissimirri, joka kehräsi selkä kaarella ja tuli kohti
häntä. Mene ylös vintille , sieltä löydät miekan, hae se
minulle! Sanoi kissa. Skrynkelben meni ylös vintille. Sieltä hän
löysi vanhan kiiltävän miekan ja palasi se mukanaan
tornihuoneeseen. Katkaise nyt minulta pää niin lupaan että saat
nähdä jotain mielenkiintoista, sanoi kissa. Ja niin, Skrynkelben
teki vain sen mitä häneltä pyydettiin ja yhtäkkiä kissan pää
lojui lattialla. Samalla silmänrepäyksellä seisoi prinsessa
elävänä hänen edessään paksussa hameessaan ja korkeokengissään
tuuletin kädessään samalla tavalla kuin miltä hän oli näyttänyt
muotoaan muuttaessa. Sinä olet elämäni pelastaja, sanoi prinsessa,
siitä saa myös isä tietää. Kiitos prinsessalle itselleen, mutta
minä olen pelkästään vain pieni räätäli, suutari ja
sepänkisälli. Korkeilla arvokkuuden tasoilla ei ole
minunkaltaisiani ihmisiä. Mitä sinä et vielä ole, siksi voit sinä
tulla, sanoi prinsessa. Mene nyt ja anna lusikka padasta
yhdelletoista kivikuvatukselle. Skrynkelben teki niin ja nopeasti oli
saanut hylättyä kauhan jonka jälkeen raskas kivi putosi hänen
rinnastaan ja se tuli eläväksi heissä. Vaikka juurikeitto ei
yltänyt heihin kaikkiin ja yhdestoista hahmo ei saanut lusikkaansa
täyteen ja sen takia hän tuli kuuroksi toisesta korvastaan. Nyt
avasivat he oven päästäkseen takaisin alas tornista. Kun
linnavouti kuuli lukon avaamisen äänen kiirehti hän ylös torniin.
Siellä hän näki keittiöpojan ja halusi mennä hänen peräänsä.
Mutta linnavouti sanoi: Kukaan ei saa seurata minua. Ne jotka ovat
uusia voivat mennä ulos puutarhaan ja katsoa ylös torniin. Jos
jotain tapahtuu, annan tietysti merkin ikkunasta. Linnavouti avasi
oven. Siellä hän näki prinsessan tulisijan vieressä, eläväisenä
kuin tulenliekki, ja siellä seisoivat prinsessan lisäksi
valtioneuvos ja kenraalit kasvispajan vieressä virallisempana kuin
koskaan ennen Hyvää iltaa, kaunis! Luulen että tämä haisee
palaneelta, sanoi Skrynkelben. Kyllä, jotakin leijuu sen päällä,
totesi linnavouti, kasvoiltaan noenharmaansa mustasukkaisena sen
takia, että Skrynkelben eikä hän onnistui poistamaan kirouksen.
Prinsessa voi ottaa kissan, en itse voi pitää siitä huolta,
ajatteli linnavouti, mutta puolet valtakunnasta joka seuraa
kaupantekijäisinä, se sopii minulle. Kehittäen keinoja oman
hyvinvointinsa tueksi ja vallankaappauksen mahdollistamiseksi, sanoi
hän: Suvaitseeko prinsessa jos avaan ikkunan ja hengitän hieman
raikasta ulkoilmaa. Ja ehkä prinsessa silloin kunnianarvoisesti
haluaisi työntää päänsä ikkunasta ulos ja näyttäytyä ulkona
oleville kansalaisille. Kyllä, prinsessa teki sen mielellään, ja
linnavouti narrasi Skrynkelbeniä ja asetti itsensä hänen eteensä
ikkunassa ja näytti miehekkäältä ulospäin ja huudahti
keittiöpojalle ja muille alhaalla Tietäkää hämmentyneet, teidän
valtiaanne palvelee teitä. Älkää hurratko prinsessalle ja hänen
vapauttajilleen. Ei, tornin alapuolella kaikui voimakassävyinen
hurraahuuto. Prinsessa niiasi ja kiitti valtioneuvosta ja kenraaleja
ja viittasi näille. Skrynkelben oli kauimpana väkijoukosta, ja
kukaan ei kiinnittänyt häneen suurempaa huomiota ja niin hävisi
koko porukka tornin alapuolelta. Mutta Skrynkelben tuli vähän sen
jälkeen eteiseen ja nopeasti linnavouti huomasi hänet ja otti
niskasta kiinni ja esti häntä menemästä sisään. Se oli hauskaa,
sanoi Skrynkelben. Tässä ei ollut tarpeeksi tuuria. Mutta hyvä
yhteiskunta on paras kulkukaveri. Nyt lähetettiin kaupunkiin sähke
otsikolla että prinsessa vapautettiin kirouksesta. Todella, huudahti
kuningas ja lähti nopeasti kohti metsästyslinnaa nähdäkseen sen
kuinka kaikki tapahtui. Kyllä, oikeasti! Prinsessa oli ihminen taas.
Tällä hetkellä kannattaa tanssia ärjäisi kuningas ja laski
suuria onnenkyyneliä silmistään. Kuka oli se, joka pelasti rakkaan
tyttöseni? Se olin minä, sanoi linnavouti. Ei isä, se oli
Skrynkelben, sanoi prinsessa. Mitä ihmettä? Skrynkelben? Kuka se
on? Kysyi kuningas. Sitten linnavoudin on järjestettävä että
Skrynkelben tulee linnaan ja sijoitetaan tornikammariin koska tätä
asiaa ei voi vaan ohittaa. Keittiöhenkilökunta on jo nähnyt hänet
ja puhuneet hänen kanssaan. Tässä on oltava oikeudenmukainen sanoi
kuningas ja antoi käskyn että Skrynkelben tulisi hakea. Onko se
niin, että se olet sinä joka pelasti prinsessan? Kysyi kuningas.
Kyllä, mutta onko se niin, vastasi Skrynkelben. Minä opetin haamua
pitämään kieltä oikealla tavalla suussa ja se vaikutti häneen
siten, että hän räjähti. Anteeksi mutta, sanoi linnavouti, se
olin minä, joka hoiti homman. Prinsessa sanoo, että se oli
Skrynkelben vain sen takia että hän ottaa mielummin hänet kuin
minut, vaikka hänen mielestään Skrynkelben on vain lystikäs
Kurre. Mutta Skrynkelben on valheellinen, ja kenestä en ole koskaan
sanonut yhtäkään huonoa sanaa. Keittiöpoika ja korkeamman
tuloluokan ulkotyöntekijät näkivät että se oli ensimmäinen sen
jälkeen kun tulin torniin ja kun prinsessa tunki päänsä tornin
ikkunasta ulos. Kyllä, keittiöpoika ja muut eivät voineet muuta
kuin todistaa että sellaiset olivat olosuhteet, niin huonot, että
he saivat ajateltavakseen vain Skrynkelbenin. Vai niin, onko asia
todella niin, hornahti kuningas ja löi Skrynkelbeniä selkään
espanjalaisella nuijallaan. Sinä joudut vankilaan, sinä kanalja! Ja
sinä pieni söpöläiseni, sanoi kuningas kääntyen prinsessan
puoleen, sinä avioidut linnavoudin kanssa. Olen jättänyt paljon
maata ja valtaa ympärillesi sen takia, että se joka pelastaa
prinsessan, saakoon hän hänet omakseen, ja luulen ettei minun
kanssani pelleillä. Siinä ei ollut mahdollisuutta sanoa vastaan.
Skrynkelben vietiin putkaan, ja prinsessa pyöritteli käsiään ja
ei tiennyt mitä tehdä. Mutta pappa aikoi kuulla kaikkia
valtioneuvoksia ja kenraaleja jotka olivat sisällä tornikammarissa.
Sen olisi pitänyt todeta, että se oli Skrynkelben joka toi
prinsessan takaisin tähän maailmaan. Kenraalit ja valtioneuvos
kutsuttiin sisään. Me emme sano mitään, me olimme kiveä, me emme
voi antaa minkäänlaista valoa asiaan, sanoivat he ja kumarsivat
oikeaan ja vasempaan. Mutta sano kuitenkin että se oli Skrynkelben
joka laittoi elämän takaisin teihin, huudahti prinsessa
valtioneuvokselle, joka ei saanut täyttä lusikallista keittoa.
Mutta hän ei kuullut korvillaan. Hän vain pällisteli ja ei
vastannut mitään. Silloin prinsessa alkoi katkerasti itkeä ja
sopotti: Mutta se oli kuitenkin Skrynkelben joka pelasti minut. Kun
kuningas näki kyyneleet prinsessan taivaansinisissä silmissä, hän
sanoi: Todellisesti tässä ei ole mitään valhetta takana! Ja hän
päätti odottaa siihen asti kun kuningatar tulisi kotiin ja kuulla
hänen mielipiteensä ja sen hän saisi heti tehdä keittiöväen
mukaan. Kuningatar oli ymmärtäväinen nainen joka tunsi kaikki
sydämen salaisuudet ja rakkauden sisäsyntyisen sympatian. Kun hän
tuli jahtilinnaan ja kuuli kuinka asiat olivat, sanoi hän: Meidän
pitäisi opetella antamaan prinsessalle oikeuden ja tehtävän rooli
kolmessa ongelmassa. Tietääkö linnanvouti mitä hän ajatteli,
joten hän haluaa hänet mutta ei arvaa Skrynkelbeniä oikein joten
hän voi ottaa hänet. Niille jotka laittoivat elämänsä peliin
pelastaakseen hänet ja onnistuivat siinä, hän voisi hyvin onnistua
paljastamaan mitä hän toivoo ja haluaa. Kaikki olivat sitä mieltä
että se oli hyvin ymmärrettävää. Ja niin ajatteli prinsessa ja
latasi kuningattarelle sen mitä hän ajatteli, ja kuningatar latasi
sen kuninkaalle niin ettei kukaan voinut tulla viestin väliin. Sen
jälkeen kuningas istui ja kuningatar oli läänintuolissaan suuressa
ruokasalissa, koska kuningas piti enemmän ruokasalista kuin
hallitushuoneesta. Sitä paitsi se oli ollut aikamoinen urakka
raahata valtaistuin huonoja teistöjä pääkaupungista jahtilinnaan.
Ja niin prinsessa otti siinä välissä itsensä ja jommallakummalla
puolella olisi valtioneuvos ja kenraalit ja linnavouti ja Skrynkelben
ja kaikki kutsuttiin sisään. Mitä prinsessa on ajatellut? Ylvähti
kuningas. Kermalla ja pullamaidolla, jota kissa söi tornikammarissa,
vastasi linnavouti ja katsoi kattoon. Ei, se ei ollut oikein,
mylvähti kuningas. Voiko Skrynkelben sanoa, mikä se oli? Syvä
hiljaisuus valkeni jonka keskeytti vain prinsessa joka suljetuin
silmin nosti esiin kysymyksen: Räätäli, räätäli Skrynkelben!
Etkö todella tajunnut mitä todella ajattelin? Hääpuvussa
tietenkin, sanoi Skrynkelben. Prinsessan silmät ovat siniset ja
kullankeltaisia hänen hiuksensa, ja jos minä saisin valita pitäisi
prinsessan pukea ylleen sininen mekko kultastrasseilla. Oikein
arvattu, pikkuräätäli, huudahti prinsessa, minkä takia kaikki
vilkaisivat häneen. Päivänä sen jälkeen kaikki kutsuttiin
jälleen kokoon. Koko hovi väijyi kuin sudet, kun kuningas sitoi
serviettinsä ja kysyi: Mitä prinsessa on ajatellut. Sen jälkeen
hän tänään ilmestyi hääpuvussa, se toisi onnea hääkaverin
etsinnässä, ajatteli linnavouti jolla ei ollut aikaa syömään
aamiaistaan vielä ja pyyhkäistyään keittiön pöydät. Joo, anna
näkyä, hän sanoi, prinsessa on valinnut hääkostuuminsa, luulin
minä todella. Ei, ei! Hammastelua!
Voiko Skrynkelben sanoa mikä
se oli, keskeytti kuningas. Ja sitä samoin suurelle jälkipainolle
tulisi prinsessan puuttua: Räätäli ensin, suutari sitten, nyt
varmaan huomaatte hyvin mitä minä todella ajattelen? Olisiko se
huonoja juhlakenkiä? Kysyi Skrynkelben. Prinsessa tulee tanssimaan
ruusujen päällä ja varmaa oli ainakin että prinsessa käyttäisi
punaisia kenkiä. Oikein arvattu suutari pieni, huudahti prinsessa ja
intoutui taputtamaan käsillään. Mutta kuningas jota jo nyt särki
päästä liiallisen ajattelun seurauksena, päätti pitää
Skrynkelbenin vielä putkassa yhden yön. Kuitenkin yhtä iloinen oli
Skrynkelben sen takia. Nyt linnavoudista tuli vihainen ja hän sanoi
kuninkaalle: Minä en ole se, joka toimii ymmärtämättömästi,
mutta se ei ole koskaan mahdollista, että Skrynkelben voisi arvata
niin oikein, jos hän ei tällä yhdellä silmänräpäyksellä
vastaanottaisi jonkinlaista vinkkiä prinsessalta. Oikeudenmukaisuus
vaatii, että Skrynkelbenin tulisi viimeistä kertaa saada
perusteellistaa prinsessan ajattelua pois hänen näystään,
vankeudessa. Kyllä oikeudenmukaisuus vaatii sitä, sanoi kuningas,
eli niin sen on oltava. Ja niin kuuro valtioneuvos lähetti kolme
päivää, jota seurasi kaksi kenraalia jotka hakivat Skrynkelbenin
pois, miten hän haluaisi nyt tehdä. Mutta prinsessa oli varsin
ylpeä sellaisesta uskomattomuudesta ja sanoi: Onko Skrynkelben
onnensa seppä, silloin arvaa hän oikein lukita tasaisesti. Ja sillä
kerralla kuuli valtioneuvos todistuksen Skrynkelbenille, joka istui
olkinipun päällä hiljaisena ja onnellisena ja tutkiskeli itseään
sisintä myöten. Eläköön vapaus! Huudahti Skrynkelben. Oliko se
tapojen mukaista antaa pois putkan avaimet!Vaba! Änkytti
valtioneuvos, tarkoitatko että prinsessa leikkisi avaimilla
mielellään? Kyllä, siltä se mielestäni kuulostaa, vastasi
Skrynkelben. Ja sillä hetkellä avaimet olivat hopealautasella
ylhäällä salissa, missä kuningas ja kuningatar istuivat. Kun
linnavouti näki mitä hopealautasella oli ja kun kuuli mitä
valtioneuvos ja kenraalit puhuivat, että Skrynkelben sanoi, että
prinsessa ajatteli avainta, huusi hän: Nyt aiotko sinä tulla tänne
ja yhtyä kasviin, räätäli! Sitä ei prinsessa ollut koskaan
ajatellut. Mutta prinsessa sanoi: Kyllä juuri sitä olen ajatellut.
Ja niin hän otti avaimet ja laskeutui alas putkatiloihin
pukeutuneena siniseen mekkoon kultaisilla strasseilla, jaloissaan
hänellä olivat punaiset korkokengät. Hän avasi oven, otti
Skrynkelbeniä kädestä ja johti hänet saliin. Täällä on teille
avain arvoitukseen, sanoi prinsessa. Ja sydämeen, täydensi
kuningatar. Sitä minä kutsun sympatiaksi. Kyllä minun pitää se
todistaa, Skrynkelben on oman onnensa seppä, sanoi kuningas. Ja minä
ymmärtsin hänet niin väärin että löin häntä kepillä selkään.
Sinusta tulee aatelismies hyvä ystävä! Teen sinusta paronin, teen
sinusta kreivin. Mitä haluat vaakunaasi? Silloin Skrynkelben kumarsi
syvään kuin säälistä ja sanoi, että vaakunassa tulisi olla vain
se keppi, jolla kuningas hakkasi häntä. Vastaus oli hyvä, ajatteli
kuningas, ja Skrynkelben sai prinsessan mutta linnavouti joutui
vankeuteen missä hän ei nähnyt päivänvaloa. Mutta kun
yhdeksäntoista räätäliä ja suutaria ja seppää kuuli kuinka
Skrynkelben oli menestynyt maailmassa, sanoivat he: Me tunnemme
miehen hyvin, hän on meidän paras ystävämme. Ja kun räätälit
saivat nähdä aateliskilven, sanoivat he: Hän ei ole unohtanut
vanhoja työkavereitaan: hän on laittanut kyynäränmitan
vaakunaansa. Mutta suutarit, jotka kokivat itsensä tärkeimmiksi,
väittivät että se oli hihna. Ja sepät sanoivat: se on ilmasauva.
Ja niin he kaikki olivat tyytyväisiä ja Skrynkelben astui suureen
maineeseen ja kunnioitukseen ja hänestä tuli tunnettu mies.
Suomenkielen ja suomenruotsin rappiosta
Suomen kieli on rapistumassa, samalla
kun ruotsin kielen sija maassamme on kutistunut, koska sitä ei enää
osata. Esimerkiksi ”uudenaikaisimmat” yritykset viljelevät
maassamme englanninkieltä, joka on usein vielä sen
matala-arvoisinta dialektia, amerikanenglantia. Työpaikoilla
saatetaan pitää palavereita englannin kielellä, vaikka kaikki
osallistujat olisivat suomenkielentaitoisia. Lisäksi työnimikkeet
ovat muuttuneet monissa paikoissa englanninkielisiksi. Uudet
yritykset ottavat nimekseen englanninkielisiä nimiä, vaikka olisi
varaa käyttää suomenkieltä, ainakin pienyritysten kohdalla.
Onhan se selvää, että globalisaatio
on ottanut englanninkielen käyttökielekseen sen takia, koska
maailmallistuminen vaatii monissa paikoin yhteistä dialektia.
Aikaisemmin Suomessa se oli pitkän aikaa saksa, ja sitä aikaisemmin
se oli ranska. Kuitenkin mielestäni kapitalismiakin voidaan hillitä
ainakin sillä perusteellla, jos tuollaisessa järjestelmässä
kaiken on tultava amerikkalaisesta kulttuurista. Aiemmin saksan- ja
ranskankielet saavuttivat Euroopassa valtakielen aseman, koska ne
koettiin hienostuneemmiksi sivistyskieliksi, kun taas nykypäivänä
Amerikka on saavuttanut saman aseman, koska sillä on ylenmääräinen
taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen valta. Myös
käsinkirjoittaminen, kaunokirjoitus ja kirjeen kirjoittamisen taito
ovat heikentyneet samalla kun kommunikointi tapahtuu kouluissakin
pelkästään tietokoneella, tabletilla ja älypuhelimella.
Mielestäni hyvä esimerkki suomenkielisestä liikkeennimestä olisi
esimerkiksi Kenkä-aitta tai Ruoka-aitta. Mielestäni kouluissa
tulisi opettaa myös jonkinlaista kansatieteen muotoa, jossa
annettaisiin tietoa suomalaisesta kansanperinteestä,
kansanrunoudesta ja suomen kielen käytön historiasta. Äidinkielen
koetta ei saa muuttaa valinnalliseksi.
Amerikkalaisen kapitalismin vaikutusta
on sekin, että tässä tekstiviesti/twitter-kulttuurissa
kommunikointi on muuttunut lyhenteitä, englanninkielisiä sanoja ja
anglismeja sisältäväksi helppoiluksi. Suomenkielen
rapistumisen ohessa entistä pienemmäksi vaikutukseltaan on
muuttunut suomenruotsi, suomenruotsalaisten käyttämä ruotsinkieli.
Ja tämäkin muutos on vaikutusta siitä ajatuksesta, että
kaikkialla pärjää englannilla, eli mitä siinä mitään ruotsia
tai suomea osaamaan.
Suomenkieltä tulisi tuoda Suomessa
ihmisten tavalliseen päivittäiseen elämään (esimerkiksi
kotimaisen kirjallisuuden muodossa), jota nykyään ahdistaa massiivinen
englantiripuli, joka näkyy kaikkialla, kun vain liikkuu jonkin
suuremman kaupungin keskustassa. Esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa
osataan olla ylpeitä omasta kielestä ja sen eheydestä.
Suomalaisten ei tulisi ajatella, että suomenkieli olisi jotenkin
heikompi äidinkieli kuin muut, koska puhujia ja ymmärtäjiä on
vähän. Vaikka kuitenkin ranskan ja saksan oppimisesta ei olisi
haittaakaan. Suomessa tulisi opettaa nuoria ihmisiä olemaan
ylpeämpiä omasta kulttuuristaan ja kielestään, jota esimerkiksi
muodikkaat englanninkieliset IB-koulut yrittävät toiminnallaan
estää. Tulisi sen sijaan perustaa kouluja, joissa opetettaisiin
enemmän mannereurooppalaisia valtakieliä.
Olli von Becker
YTM
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
Takaisin oikeaan!
Kansallinen Kokoomuspuolue ei tänä
päivänä ole kansallinen eikä kokoavakaan. Kokoomuksesta on tullut
kahden viimeisimmän puheenjohtajansa myötä viihdearvoihin luottava
vuokra-asuntovälittäjäpuolue. On selvää, että kesän 2014
puoluekokouksessa puheenjohtajaksi olisi tullut valita Jan
Vapaavuori, jonka valinta olisi ollut ratkaiseva Kokoomuksen ja sen
arvojen pelastamisessa. Kokoomus on nykyään aivan liikaa
vasemmalla, huomioiden sen, miten oikeistolaisia suurin osa
eduskuntaryhmästä ja kannattajista ovat. Tämä ilmenee esimerkiksi
siten, ettei hallituspolitiikan vastaisia mielipiteitä saada tai
haluta tuoda julkisuuteen, koska hallituksen yhtenäisyys ja Sipilän
myötäily koetaan tärkeämmäksi. Mielestäni se, että Kokoomus
saataisiin jälleen palautettua oikeistolaiseksi puolueeksi, korvaisi
arvossaan mahdollisen yhden oppositiokauden. En näe nykyisestä
eduskuntaryhmästä oikeistolaiseksi mahdolliseksi puheenjohtajaksi
kuin Antti Häkkäsen, sillä suurin osa muista puolueen
oikeistolaisista edustajista myötäilevät nykyisin
vuokrakiinteistövälittäjä Orpon keskustavasemmistolaista linjaa.
Mielestäni suomalaisen politiikan keskustalinjalla ei ole tarvetta
uudelleen täyttämiseen, koska Keskusta ja Perussuomalaiset ja
pienpuolueet täyttävät tuon alan, samalla kun oikealla olisi
paljon tilaa isänmaalliselle, vapaata markkinataloutta, sosiaalista
liberaalisuutta ja kulttuurista konservatiivisuutta edustavalle
puolueelle. Etenkin yksilön vapaudet ja oikeudet tulisi Suomen
politiikassa varmaan uudelleenkalibroida. Tässä oikeistolaiselle
puolueelle olisi tilaa. Sosiaalisen liberaalisuuden edellyttämät
vähemmistöjen oikeudet voitaisiin toteuttaa siinä, kun Kokoomus on
erkaantunut lihavan kypäräpäisen papin karikatyyristään, ja
tullut kannattamaan kirkon eroa valtiosta. Keskustan edustajista
monet edustavat raamattuvyöhykkeen arvoja ja sosialistit korostavat
kaikkien mahdollisten velkavähemmistöjen oikeuksia, eivätkä
havaitse sitä, etteivät kaikki vähemmistöryhmät ole yhtä
valmiita ottamaan samanlaisia vapauksia kannettavakseen. Kokoomuksen
arvoja ovat mielestäni etenkin vapaa markkinatalous, sivistyksen
vaaliminen, omatoimisuus, isänmaallisuus, sotilaallinen
liittoutuminen Naton kanssa, vahvempi puolustuslaitos ja yrittäjyyden
arvostaminen ja tukeminen. Kokoomuksen ongelmana on siis viime
aikoina ollut varsin väritön ja laimea arvojen korostaminen.
Kokoomuksesta tulisi siis poistaa tämä vuokra-asuntovälittäjyys
ja palata tiettyjen arvojen osalta entiseen, jolloin arvojen
korostaminen kuului kokoomuslaiseen politiikkaan. Kokoomuksessa ei
siis nykyisin harrasteta riittävässä määrin
arvotunnustuksellista politiikkaa, joka yhdistää puolueen edustajat
heidän kannattajiensa edustamiin arvoihin. Nykyisellä
politiikallaan puolue jättää oikealle laidalle tilaa, jota
esimerkiksi Perussuomalaiset ja RKP hyödyntävät. Suomessa ei siis
tarvita keskustaoikeistolaista puoluetta, koska tavalliset
suomalaiset edustavat keskustalaista keskustapolitiikkaa, joka vie
tarpeen siitä, että Kokoomuksen tulisi olla jonkinlainen
keskustapuolue. Itse asiassa Keskustan johtajuus korostuu liikaa ja
saa asemaa sen myötä, kun kokoomuslaiset latelevat ihmisille
samanlaisia arvoja, jotka muistuttavat kepulaisten periaatteita.
Suomessa tulisi ottaa käyttöön tasavero ansiotulojen suhteen ja
sosialististen ammattijärjestöjen valtaa tulisi täällä hillitä.
Niin sanottu hyvinvointivaltio tulisi korvata kapitalistisella
markkinataloudella, jota voisi tukea tietyt tuloverotukseen tehdyt
muutokset. Kansanedustajien ja puolueen kannattajien välistä
keskusteluyhteyttä tulisi pitää yllä esimerkiksi edustajien
kotikunnassa järjestettävien keskustelutilaisuuksien avulla. Eli
kansanedustajien olisi mielestäni järjestettävä itselleen enemmän
aikaa äänestäjiensä ja kannattajiensa kuulemiseen. Myös puolueen
sisäisiä vaaleja ja puheenjohtajan kyseenalaistamista tulisi
puolueen sisällä harrastaa useammin ja suuremmalla motivaatiolla
verrattuna siihen, miten näitä asioita on aikaisemmin hoidettu.
Kokoomuksen tulisi edustaa kansakunnan yleistä etua ja samalla
Suomen paikkaa Euroopassa. Kun huomioidaan se, että Kokoomuksen
tulisi suuntautua enemmän oikealle, niin voidaan käyttää muutamia
entisiä Isänmaallisen Kansanliikkeen arvoja siinä mikä
suomalaisesta politiikasta puuttuu. Politiikan tulisi olla enemmän
sotilaallista ja sotilaallisia arvoja korostavaa, koska joidenkin
puolueiden on poikettava emansipoitujen ja aneemisten punaisten
kermapersemussukoiden harrastamasta politiikasta, jossa mitään ei
otetava vakavasti. Myös isänmaallisuus on asia, jota Kokoomuksen
tulisi voida jälleen promotoida, eikä edes ole niin, että Suomen
rooli Euroopassa erkaannuttaisi suomalaisia ihmisiä isänmaallisista
arvoista, sillä nämä kaksi asiaa voivat hyvin olla
samanaikaisesti, eivätkä ne luo ristiriitaa toisiinsa nähden.
Uudenaikainen mieheys ja aggressiiviset öykkärit
Käsitys mieheydestä on nykypäivänä
hämärtynyt ja muuttunut huomioiden sen, mitä se oli vielä noin
sata vuotta sitten ja ennen sitä. Mieheys nähdään nykypäivänä
liitteessä aggressiivisuuteen ja öykkäröintiin ja yleensäkin
liitteessä urheilulajeihin joissa kilpaillaan aggressivisella ja
rahvaanomaisella tavalla. Mielestäni nainen ei ole lopullinen
vastaus, miten nykyaikaiselle miehelle neuvotaan tänä
päivänä. Se, että nainen ei ole lopullinen vastaus tarkoittaa
sitä, että maailmassa on suurempiakin asioita ja ponnistelun
aiheita kuin se, että saa livautettua munansa naisen jalkoväliin.
Naisesta on tehty tänä päivänä rahvaanomaisen kilpailun aihe, ja
näin heille on jäänyt aikaa ja tilaa täyttää esimerkiksi
suomalaiset yliopistot, joissa naisenemmistö on etenkin tietyillä
aloilla valtaisa. Samalla suomalainen pedagogiikka kaikilla
koulutuksen asteilla on muuttunut suosimaan naispuolisia oppijoita.
Koulutus on materiaalista, mekaanista ja henkiset periaatteet
unohtavaa, mikä antaa naisille etulyöntiaseman tietyillä tieteen
ja tiedon aloilla. Samalla poikien ja miesten tulee mahduttaa itsensä
sellaisiin epäluonteenomaisiin rooleihin, jotka on pedattu
huomioiden naispuoliset oppilaat ja opiskelijat. Samalla miehille on
annettu tavanomaiset ja rahvaanomaiset kilpailun aiheet, eli
jääkiekko ja kaikenlainen muu räkää hikeä ja verta tursuava
kompensaation aihe. Esimerkiksi minun ollessani peruskoulussa siellä
suurinta valtaa ja sananvapautta saivat käyttää kiusaajat ja
kiekon mäiskinnässä menestyneet. Miehille ja pojille voidaan
löytää muutakin ja muuta arvokkaampia aiheita, joihin kiinnittää
huomionsa. Nykyaikainen kulttuuri on vienyt miehiltä ja pojilta
henkisyyden ja sen harrastamisen, mikä perustuu suuressa määrin
veljelliseen rakkauteen, jota nykypäivän karkean mieheyden alalla
pidetään homoutena ja jonka alan on tänä päivänä vienyt
naisten suosiosta kilpaileminen. Yleensäkin veljeys on kadonnut
siinä kun kilpaillaan jonkinlaisen naikkosen suosiosta, joka saa ja
on saanut miesten keskuudessa varsin rahvaanomaisia ja veljeyden
kieltäviä muotoja. Olisi ajateltava sitä, ettei kaikki perustu
seksiin ja näin ollen kaikkia ihmisiä ei tulisi tulkita joko
potentiaalisiksi seksikumppaneiksi tai kilpailijoiksi mahdollisesta
seksuaalirelaatiosta. Aggressiiviset öykkärit edustavat
epärehellisyyttä, jotka peittävät todellisen herkän henkisen
miehuutensa öykkäröintiin ja toisten ärsyttämiseen. Ja miksi
tälle uudenlaiselle käsitykselle mieheydestä on siis tilausta?
Sille on tilausta sen takia, koska miehissä on potentiaalia – ei
Parsifal tai Lohengrin voi koskaan olla nainen. Uudenlaista
minuudelle ja mieheydelle uskollista henkistä mieheyttä vastustavat
varmasti eniten älyllisesti epärehelliset ihmiset, joista monet
harrastavat aggressiivisuutta toistavia urheilulajia kuten aiemmin mainittua jääkendoa.
Nämä ruumiillisuutta puolustavat kummajaiset vastustavat
veljellistä rakkautta, koska monet heistä tulkitsevat sen
tarkoittavan seksuaalispainotteista homoutta. Uusi mieheys on
perustavalla tavalla filosofinen kysymys ja sen herättämiä
kysymyksiä ovat esimerkiksi kysymykset siitä, mitä ystävyys,
uskollisuus ja rehellisyys tarkoittavat. Nämä kolme periaatetta
ovat etenkin sellaisia periaatteita, joihin uudenlaisen mieheyden
tulisi perustua. Mieheyttä ei kuitenkaan koskaan tarvitsisi
perustella joillakin kevytmielisillä obligaatioilla, kuten
esimerkiksi naisen lähestymisellä jos tämä vaikuttaa sellaiseen
lähestymiseen halukkaalta. Avoin kilpailu naisista ei koskaan vie miestä
totuudelle rehelliseen suuntaan, koska on ensinnäkin kyseenalaista
voiko tai kannattaako sellaisen ihmisen huomiosta kilpailla, joka ei
koskaan pysty kunnolliseen ystävyyteen ja joka arvioi kaikkia
vastakkaisen sukupuolen edustajia seksin ja seksuaalisuuden kautta –
eli kilpailijoina hänen tarpeidensa täyttämisestä. Miesten tulisi
siis pyrkiä etenkin rehellisyyteen itselle, sillä öykkäriys
perustuu aikaisempaan kehittymättömään tasoon, jolla miesten ei
tulisi pyrkiä enää olla eikä pitää tuon tason periaatteita
ohjeinaan. Perimmäinen muistiohje on se, ettei kaikki perustu
seksiin ja sinappikoneiden tuottamiseen. Eli toisin sanoen: nainen ei
ole lopullinen vastaus miehelle. Uusiksi mieheyden piirteiksi voidaan
laskea etenkin yksilön minuuden tutkiskelu, henkisyys ja ystävyys.
Nykypäivänä minuutta ei voida tutkiskella, koska ympäröivä
yhteiskunta naisten johdolla kertoo miehille mitä heidän tulisi
olla ja eivät puutu mahdolliseen öykkäröintiin ja
iso-apinakulttuuriin. Henkisyys taas vaatii sitä, että harrasteiksi
tulisi suuressa määrin ottaa tiede, kirjallisuus, musiikki ja
taide. Ystävyys taas tarkoittaa sitä, että miesten välisiä
suhteita ei tulisi tulkita binaarisen kaksijaottelun mukaisesti
kilpailu- ja homosuhteiksi, koska miesten välisten relaatioiden ei
tarvitse noudattaa noita kahta ennakkoluuloa. Miesten välisissä
suhteissa voidaan parhaimmillaan kohota Parsifalin ja Lohengrinin
transsendentaaliseen tasoon – seksuaalisen puolen unohtamiseen.
Tilaa:
Kommentit (Atom)