Ohjelmajulistus filosofian opettamiseksi lapsille ja nuorille.

Kouluihin tarvitaan lisää filosofian opetusta, koska sitä opetetaan nykyisin aivan liian vähän.. Tällä mallilla kaikki oppilaat eivät koskaan saavuta itsenäisen ajattelun muotoa, vaan toistavat mekaanisesti oppimaansa, jonka jälkeen unohtavat oppimansa, eikä ajattelukyky parannu. Filosofian tulisi kehittää etenkin luovaa ajattelua ja kykyä ymmärtää tieteiden periaatteita. Nykyinen malli, jossa vain yksi filosofian kurssi on kaikille pakollinen,vähentää aiheettomasti tämän tieteiden äidin merkitystä tieteessä ja ajattelussa. Näissä kerhoissa tulisi yhdistää uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opetusta, koska nämä kaikki käsittelevat maailmankatsomuksia ja ihmiskuvia.. Näissä kerhoissa tulisi opettaa jonkinlaista arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Koska opetussuunnitelma on vielä toistaiseksi laissa, voitaisiin opetus järjestää kerhoissa kouluajan ulkopuolella. Esimerkiksi Kuopion Lyseossa toimii matematiikan harrastukseen keskittynyt Sigma-kerho, miksei filosofialle voitaisi antaa samanlaista tilaa? Lyseossa vallitsee sellainen brutaali tulevia teekkareita valmisteleva luonnontieteellisyys, että filosofialla voitaisiin tukea humanisteja ja humanisteiksi pyrkiviä, koska heitäkin kuitenkin näiden tulevien teekkareiden joukossa on. Filosofia kehittää päättelykykyä ja parantaa oppimistuloksia myös muissa aineissa. Monissa aineissa suositaan luovaa ja innovatiivista päättelyä ja lapset ovat tunnetusti avoimia, luovia, ennakkoluulottomia ja mielikuvituksekkaita. Filosofiaa lapsile-käsitteen perustaja Matthew Lipman alkoi levittää päättelykyvyn kehittämiseen pyrkivää pedagogiikkaa sen jälkeen kun hän havaitsi opettaesaan Columbian yliopistossa, että opiskelijoiden päättelykyky oli kehnoa vielä yliopistoasteella. Logiikan lisäksi pitäisi korostaa etenkin etiikkaa ja lapsilla se vois herättää ajattelua, joka suhtautuisi kielteisesti esimerkiksi kiusaamiseen ja muihin häiriökäyttäytymisen muotoihin.Filosofian kohdalla on niin, että mitä enemmän sitä opiskelee, niin yhtä painostavasti se imaisee harrastajan mukaansa.Olen suunnitellut lapsille ja nuorille tarkoitettavaa filosofista oppikirjaa, jonka pääasiallinen tarkoitus on jakaa filosofisia teorioita ja ajattelua lapsille ja nuorille suunnatussa muodossa. Opetuksen tarkoituksena olisi tunnustella eri ikäryhmien edustajien henkistä tasoa, ja miten he pystyvät ymmärtämään abstrakteja filosofian teorioita. Nuoremmille lapsille voitaisiin antaa opetusta tai tukea ajattelun kehittämisessä käyttämällä dialogin ja vuoropuhelun tapaa oikean päättelytavan löytämiseksi. Lukiotasolla kerho voisi muodostua siitä, että ohjaaja pitäisi itse esitelmän, josta keskustellaan minkä jälkeen joku oppilaista pitäisi oman esitelmänsä jonka jälkeen keskusteltaisiin. Mielestäni tällaisista kerhoista olisi hyötyä, ja sen takia kouluasteilta tulisi aluksi valita kolme koulua ja sen jälkeen ottaa näistä tapahtumista oppia, jonka myötä sivussa voitaisiin kehittää oppikirja tai mahdollisesti kaksi eri tasoista oppikirjaa. Lasten kanssa tulisi korostaa etenkin sadun ja leikin myötäistä filosofian opiskelua, eli niitä tapoja joita he parhaiten ymmärtävät. Tulisi ottaa huomioon ne kaikki kysymykset joita lapset tavalliseti tekevät ja kiinnittää huomio niihin.Lukiolaisten kanssa voitaisiin pohtia erilaisia filosofisia teorioita käytännön esimerkkien kautta, esimerkiksi sellaisen esimerkkien kautta, jotka koskettavat nuorten oman elämänpiirin tilanteita. Voidaan kuitenkin sanoa, että opetuksesta tai ohjauksesta tulisi tehdä sitä abstraktisemmaksi mitä enemmän nuorella on ikää. Nuorille tulisi opettaa etenkin sosiaalista filosofiaa, että heistä voitaisiin kasvattaa suuremmin yhteiskunnan ja maailman ongelmien selvittämiseen ja osallistumiseen. Vähitellen näiden kirjojen julkaisemisen ja kerhojen koetusvaiheen jälkeen, voitaisiin pyrkiä politiikan kautta siihen, että filosofiaa opetusta lisättäisiin huomattavasti mutta kuitenkin kerhot voitaisin säilyttää ja siinä esimerkkinä voitaisiin pitää Cambridgen yliopiston Apostles-kerhoa, jossa olivat mukana esimerkiksi filosofit Bertrand Russell, Ludwig Wittgenstein ja ajoittain myös Karl Popper. Voitaisiin ajatella, että kerhon toimintaan osallisuneet voitaisiin palkita esimerkiksi stipendillä tai kirjalahjoilla. Siinä mielessä tämä kerhon muoto muistuttaa Steiner-koulua, koska oppilaat itse osallistuisivat oppikirjan kirjoittamiseen, ja kerhon muoto on sellainen, että siinä kehityttäisiin ajatuksen kirjoituksen muotoon laittamisessa. Olen miettinyt että Toivalan ylä- ja alakoulut voisivat käydä esimerkkipaikoista. Lukiotasolla minun on helppoa mainita yhdeksi ehdokkaaksi Kuopion Lyseo. Koulu-uudistuksesta voisi kirjoittaa sen, että samalla kun koulut yksityistetään ja erikoistetaan ja yleinen ja valtakunnallinen opetussuunitelma poistetaan käytöstä, pitäisi filosofiaa yleisenä aiheena olla kaikissa muuten tiettyyn alaan erikoistuneessa koulussa. Projektin myötä valmistuvilla kirjoilla luotaisiin filosofian kirjoon uudenlainen kirjoitusgenre, self-helpiä, oppikirjaa, historiateosta ja opiskeluun opettavaa tietoa sisältävä kirja. Tämän kerhon tai työpajan tulisi myös tuoda nuorille asenteellista kasvatusta, joka tarkoittaa vapauden ja arvojen arvostelemisen mukaista asennetta,NIetzschen ja Sartren hengessä, vakka myös Buddhaa ei tule tässä unohtaa. Filosofian opetuksen ja filosofiaan ohjaamisen myötä pyriträisiin myös vähentämään kiusaajien ja jengikäyttäytyvien määrää ja asemaa koulussa toisten nuorten keskellä. Voisi ajatella, että nuorimmille lapsille tulisi opettaa etenkn etiikkaa ja estetiikkaa, mutta myös joitain logiikan ja tieteenfilosofian periaatteita. Yläasteella voitaisiin paneutua tieteenfilosofian ja logiikan lisäksi myös metafysiikkaan, aksiologiaan ja yhteiskuntafilosofiaan.Lukiossa tulisi keskittyä etenkin logiikkaan.

Provinsiaalisesta käytöksestä

Provinsiaalinen käytös tarkoittaa toimintaa, joka ei ole täysin tiedostettua, ja se motivoituu pelkästään joidenkin ihmisten halusta lonksuttaa leukojaan tietyistä asioista. Tällaisia asioita ovat monesti omat tekemiset ja toisten ihmisten tekemiset, joista jaetaan tietoa usein sen perusteella, että jos se on hyödyksi oman imagonsa kohentamisen kannalta, kokevat nämä ihmiset että heidän kannattaa harrastaa tätä toimintaa pelkästään tavoitteen itsensä takia. Juoruaminen ei kunnioita ihmisen integriteettiä ja monesti selän takana voidaan puhua silkkaa paskaa. Monesti juoruaminen liitetään naisiin mutta on sanottava että tämä nykypäivän telaketjufeministinen järjestelmä, joka on muuttanut täysin nuorten miesten itsekäsityksen, on johtanut siihen että henkisesti feminiiniset miehet ovat alkaneet juoruamaan samalla tavalla kuin naiset, usein sen takia, että se kohottaisi heidän imagoaan ja useimmin vielä naisten silmissä, joihin he haluavat tehdä vaikutuksen. Minä en hyväksy nykyaikaisia henkisesti feminiinisiä miehiä, ja monestihan he ovat kasvaneet perheissä, joissa äiti on ollut isää dominoivampi hahmo. On siis kysyttävä, onko tuo pyrkimys vaikuttaa muihin ihmisiin tiedostettu vai tiedostamaton pyrkimys. Mielestäni juoruamisen aloittava impulssi on enemmänkin tiedostamatonta toimintaa, vaikka toisaalta toiminnan systemaattisuus on auttamatta luonteeltaan ainakin osin tiedostettua. Eli toiminnon aloittava tekijä on tiedostamaton, mutta tuon toiminnon esiintuomat arvotunteelliset pyrkimykset tulevat tietoisiksi itsestään ja sen takia kiusaaminen ja selän takana puhuminen on monesti niin järjestelmällistä. Kuitenkin voidaan sanoa, että tällainen toiminta on selkeästi yhteiskunnallista koordinaatiota simuloivan kommentaariaatin toimintaa, jossa riippumattomat ihmiset pyritään saamaan vaikutteellisuudella saman tunnustushierarkian kannattelijaksi. Kommentaariaatti tarkoittaa kommentoivien ja pikkusieluisten koulumestari-ihmisten muodostamaa ihmiskategoriaa. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä, että kommentaariaatti alkaa vaikuttamaan ihmisten arvotunteisiin eli toisin sanoen niihin asioihin, joiden kautta ihmiset päättävät itsessään mitkä asiat he arvottavat tärkeimmiksi. Eli voidaan sanoa, että juoruaminen on toisten ihmisten sisäisesti motivoitunutta halua muokata toisia ihmisiä kaltaisekseen tai haluttuun positioon ainakin ajatuksen tasolla. Tästä voidaan huomata, että juoruavat ihmiset eivät tiedostamatta hyväksy sitä, että ihmisillä on maailmassa erilaisia asioita arvostettavana. Tietoisesti juoruamista ja naurunalaiseksi tekemistä harrastavat ihmiset ovat selkeästi sosiaalisia psykopaatteja tai heitä ainakin motivoi toiminnassaan tällainen kyseenalaistamaton auktoriteetti, jota he eivät voi kyseenalaistaa. Voidaan havaita että kiusaajaporukoissakin yksi on kyseenalaistamaton ja muut toimivat tällaisen johtajan vasalleina. Voidaan varmaankin sanoa, että naisten juoruamista motivoi halu kertoa tarinoita siitä, mitä he ovat kohdanneet. Naiset pitävät anekdooteista. Tavanomaiset keskinkertaiset naiset nauttivat usein kiusaajien ja juoruakkojen seurausta, koska heidän hormoonitoimintonsa laittaa heidät niin sekaisin, etteivät he yleensä ole muuta kuin jonkinlaisen simpanssin asteella, ainakin sukupuolitoiminnossa. Näyttäkää minulle yksi nainen, joka ei halua alistua miehen edessä, niin minä näytän teille kamelin, joka voi kulkea neulansilmän läpi. Mikä sitten voisi olla vaihtoehto provinsiaaliselle käytökselle? Sitä voidaan kutsua asiaperäiseksi tai universaaliksi kommunikoinnin ja toiminnan tavaksi. Siinä ei juoruta vaan kaikkialla pyritään tiedon hankkimiseen etenkin asioista ja sitä seuraavaan tiedon vaihtoon, mutta oikeissa yhteyksissä. Minkähän takia muijat kuvittelevat että heidän tällainen toimintansa olisi jollain tavalla arvokasta. Tässä tuleekin esiin juoruamisen ja provinsiaalisen käytöksen tiedostamaton osa, eli nämä ihmiset eivät välitä siitä, että he juoruavat, koska se on etenkin naisilla sukupuoleen liittyvä piirre, jota ei voida naisesta irrottaa. Ihmiset jotka priorisoivat ovat varmasti sitä mieltä, että keskittyminen vaatii asiaperäisiin asioihin porautumista. Mutta naiset vaan rakastuvat koko ajan ja eivät tule toimeen ilman miestä. He ovat heikkoja siinä mielessä ja sen takia he puhuvat mielummin ihastuksenkohteestaan eivätkä sen sijaan esimerkiksi lue kirjoja tai kirjoita esseitä. Mielestäni Suomeen olisi taas perustettava poikakouluja, koska on selvää, että lukioromanssit ovat mieheltä enemmän aikaa vieviä kuin naisilta, jotka hallitsevat tämän geimin. Naiset voivat tavallisesti pyörittää useampiakin miehiä samanaikaisesti eikä se vaadi heiltä suurempaa ponnistusta – kimmoisat teinitissit riittävät houkutuksen aiheeksi. Mikä siis on universaalin käytöksen ehto? Se on sellaista käytöstä, jossa pyritään koko ajan suuntautumaan tärkeämpiin asioihin, vaikkakin voidaan sanoa, että tällaisillekin ihmisille tulisi preferenssiautonomian mukaisesti tarjota vapautta triviaalisuuteen, huomioiden sen, että preferenssiautonomia pysyisi tasaisessa tilassa ja että tuo vapaus ei veisi ihmisiä kommentaariaatin houkuttimiin toimimaan provinsiaalisesti. On siis tärkeää, että ihmiset toimisivat suhteessa instituutioihin joiden tulisi muistuttaa siihen kuuluvia ihmisiä. Siinä mielessä minulla ei ole suurta vastalausetta anarkokapitalismin käsitteelle ja toteutukselle, on se ainakin järkevämpi ideologia kuin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, joka vie valtiontalouden konkurssin partaalle, velkaan, ja liian suurien verojen perimiseen vähän väliä.

Vanhan kulttuurin piirteistä ja niiden kadosta

Olen sukuni ja etenkin sukuun avioliiton kautta liittyneiden esiäitieni sukujen kautta jonkinlaista sukua lähes kaikille baltiansaksalaisille aatelissuvuille. Baltiansaksalaiset olivat saksaa puhunut etninen vähemmistö, joka oli vallasväen asemassa Virossa ja Latviassa noin 700 vuoden ajan. Siksi Tallinna vaikuttaa osin keskieurooppalaiselta esimerkiksi arkkitehtuurinsa puolesta. Voidaan huomata, että Saksan itäiset alueet etenkin olivat satojen vuosien ajan tuoneet Suomeen saksalaisen kulttuurin ituja. Baltiansaksalaisetkin kotiutettiin toisen maailmansodan aikana ja Saksa menetti tunnetusti itäisimmän provinssinsa Itä-Preussin, jonka pääkaupungin Königsbergin yliopistossa oli satojen vuosien ajan opiskellut myös suomalaisia ja baltiansaksalaisia.

Mielestäni suomalaisen kulttuurin erkaantuminen keskieurooppalaisesta vanhasta kulttuurista selittyy suuressa määrin sillä, että Suomessa on alettu jostain hullusta syystä korostamaan jenkkikulttuurin arvoa, ja samalla menetetty entistä enemmän yhteyksiä saksalaiseen, ranskalaiseen ja englantilaiseen kulttuuriin, jotka olivat merkittävässä roolissa aiemmin tuomassa suomalaiseen kulttuuriin keskieurooppalaisia vivahteita. Vain murto-osa lukiolaisista lukee nykyään saksaa tai ranskaa, ja koko viihdekulttuuri, jonka keskellä nämä koulukkaat elävät on amerikkalaista ja amerikankielistä kulttuuria.

Voidaan sanoa, että kun arvioidaan vanhaa kulttuuria suhteessa rahvaanomaiseen kulttuuriin, niin silloin kaikenlaista populismia ei tulisi hevillä hyväksyä, koska se juontaa pohjimmiltaan juurensa erääseen falsettiääniseen viiksekkääseen herraan, jonka luomaa kulttuuria ei voida pitää kovinkaan hienostuneena. Rahvaan kulttuurissa voidaan siis olla avoimen vihamielisiä joitain toisia ihmisten ryhmiä kohtaan. Myös keskustelu on erilaista: rahvaan kulttuurissa puhutaan suoraan ja kysytään suoraan.

Minulla on kokemusta siitä miten muutamissa kulttuureissa jo tuntemattomat nuoret ihmiset saattavat kysyä, jos toinen näyttää ahdistuneelta tai eksyneeltä, että oletko kunnossa ja voinko auttaa jotenkin. Ainakin Englanti, Saksa, Ranska ja Ruotsi ovat tuollaisia kulttuureita, ja yleisessä kohteliaisuudessa voittavat tavallisesti englantilaiset. Vanhassa kulttuurissa kunnioitetaan yksityisyyttä, mutta samalla otetaan huomioon.

Nykyään harvat ikäiseni edes tietävät yhtään klassisen ajan ranskalaista tai saksalaista kirjailijaa, joku voi muistaa ehkä Goethen. Aiemmin Suomessakin kunnioitettiin keskieurooppalaista korkeakulttuuria ja sitä harrastettiin.

Ruotsalaisissa junissa on hiljaisia vaunuja, kun taas Suomessa samaan vaunuun osuu varmasti joku ämmä joka kälättää puhelimeensa. Myös kaupassa käymisestä on siellä tehty helppoa, koska ainakin suurimmissa kaupungeissa kassapalvelut on automatisoitu.

Suomalainen kulttuuri on siis huonontunut, koska nykyisin otetaan eniten mallia Amerikan nuoresta ja rahvaanomaisesta kulttuurista. Vanhoissa kulttuureissa, jotka eivät enää ole valtionkirkon alla, ei vuorovaikutuksessa ilmene uskontoa, eikä useimmiten politiikkaakaan, koska ne voisivat heikentää keskustelun kaikkia ymmärtävää luonnetta. Monesti tupakkakoppi on sellainen demokraattisuuden paikka, jossa kaikki ovat ystäviä, etenkin lentokentillä ja junassa, mistä ne on jo tosin Suomessa poistettu.

Olli von Becker

YTM

Miten vallankäyttäjistä tulee vallantäyttäjiä

Suomessa vallankäyttöön suhtaudutaan varsin maalaisella ja kehittymättömällä tavalla. Vallankäyttäjät tai vallantäyttäjät saavat monesti harrastaa ideologista hallintakoneistoaan ilman muualta tulevaa riippumatonta kritiikkiä. Valta on asia, joka ei koskaan sijaitse vain yhdessä paikassa. Se muuntaa muotoaan ja sijaintiaan. Sen takia sitä tulisi ironisoida ja satirisoida kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Esimerkiksi Englannissa toimii Monster raving loony party (suomeksi jota kuten Hirviömäisen hullu puolue) jonka tarkoitus on kritisoida poliittista prosessia, jonka takia he usein asettavat ehdokkaansa merkittävien istuvien poliitikkojen vaalipiiriin. Britanniassa on varsin pitkä perinne vallankäytölle irvailemisesta, ja se perustuu suuresti siihen, että yksilön ja omantunnon vapautta on aina kunnioitettu Britanniassa enemmän kuin mantereella. Tietynlainen integriteetti, jolla valta tulee perustella on aina ollut Britannian politiikassa tärkeää. Kuitenkin myös rohkeille mielipiteille ja niiden esittäjille on aina siellä annettu keskimääräistä suurempaa arvoa.

Millaista politiikka ja sen kritiikki siis Suomessa on? Täällä poliitikkojen annetaan valehdella kansalle ja heidän annetaan väistellä vastuuta, koska poliitikot kurissa pitävää satiiria ei Suomessa esiinny samalla tavalla kuin muualla Euroopassa ja etenkin Britanniassa. Televisiossa on kuitenkin ohjelmia joissa kerrotaan vuorotellen vitsejä ja sen jälkeen hörötetään yhdessä, mutta kuitenkaan noissakaan ohjelmissa ironia ja kritiikki ei ole suunnattu sellaisiin vallan pesäkkeisiin, joihin satiristinen tuli tulisi ensi sijassa suunnata. Aikaisemmin Suomen tv:ssä oli mm. Iltalypsy, joka oli Suomen oloihin nähden varsin lahjakasta satiiria ja senkin jälkeen on esitetty mm. Itse valtiaat- ja Presidentin kanslia-ohjelmia, joissa on ollut varsin raikasta irvailua politiikan tekijöitä kohtaan.

Mielestäni poliitikkoja kunnioitetaan Suomessa liikaa, sillä ei se, jos saa parituhatta ääntä eduskuntavaaleissa takaa sitä, että tällainen ihminen voisi toimia aina oikein tai että hänellä olisi sellainen integriteetti joka takaisi sen, että tällainen voisi aina löytää esimerkiksi itseään ja omia äänestäjiään vastaavan ratkaisun päätettävissä oleviin asioihin. 1900-luvun alun amerikkalaiskoomikolta Groucho Marxilta tuleva viisaus kannattaisi välillä muistaa edes älyllisen rehellisyyden jonkinasteisen säilyttämisen takia, hänhän totesi tunnetusti että ”en voisi kuulua sellaiseen puolueeseen, joka hyväksyisi minut jäsenekseen”. Ja tällainen asenne, jossa itseä ei korosteta tulisi ottaa yleisempään tarkasteluun. Poliitikolla ei saa olla korostuneen pönäkkää itsetuntoa.

Itsetärkeys eli oman asemansa ehdottomaksi kokeminen on asia, josta tulisi politiikan teossa hankkiutua eroon, ja tässä tarvittaisiin lainsäädännöllistä toimenpidettä, joka takaisi poliitiikan tekijöiden vaihtumisen nimen omaan eduskunnassa. Tämän takia politiikan tekeminen tulee tehdä naurettavaksi ainakin siinä määrin, jos siihen sekoittuu ylpeyttä ja itsetärkeyttä. Olisi nähtävä kansakunnan yleinen etu kaikissa päätöksissä ja edustajien ja äänestäjien välillä tulisi olla jatkuva yhteys joka takaisi ajatusten välittymisen heidän välillään.

Olli von Becker

YTM

Henkilökohtainen alue, autonomia ja hyvä

Yksilönvapaudet ja -oikeudet vaativat sitä, että ihmisille annetaan yhteiskunnassa yksityistä tilaa. Tämä on kaikkien eurooppalaisten sivistysvaltioiden olemassaolon pohjajuonne. Esimerkiksi Amsterdamissa ihmiset suhtautuvat niin välittömästi toisten ihmisten asioihin, että suurin osa ihmisistä ei laita edes verhoja ikkunoihin, enkä tarkoita tällä ilotyttöjä. Voidaan sanoa, että markkinatalous ja keskieurooppalainen tapakulttuuri ovat sellaisia asioita, jotka ovat olleet riippuvaisia kehityksessään siitä, että ihmisille on annettu vapauksia ja oikeuksia. Voidaan ajatella sitä valtavaa henkisen ja materiaalisuuden potentiaalin aktualisointia, jonka yksilön oikeudet ja vapaudet ovat maailmalle taanneet. Heisenberg ja kvanttiteoria, Einstein ja suhteellisuusteoria, Crick ja DNA: Kun yksilön vapauksiin ja oikeuksiin puututaan, tulee syiden olla todella pitäviä, koska vain järjestelmän vastainen radikaali ihminen voidaan tietyissä olosuhteissa tuomita oikeusinstituutioissa ja tuo järjestelmän vastaisuus tarkoittaa selkeätä lain rikkomista. Henkilökohtainen alue tarkoittaa sellaista yhteiskuntaelämän sallimaa oletetta, jossa ihmisille annetaan tietty yksityisyys, jota kaikki muut ihmiset kunnioittavat tai ainakin heidän tulisi sitä kunnioittaa sillä uhalla, että heitä tulee rankaista tai lähettää takaisin entiseen kotimaahansa, jos järjestelmä ei miellytä. Henkilökohtainen alue voi sallia ihmiselle esimerkiksi uudenlaisten arvojen formuloinnin ja määrittelyn. Henkilökohtainen alue onkin merkittävä tekijä siinä, kun yhteiskuntaan luodaan uudenlaisia arvoja, jotka voivat kyseenalaistaa aiemmin määriteltyjen arvojen asemaa. Vain sosialismeissa arvot päätetään huutoäänestyksellä. Henkilökohtaisen alueensa sisällä ihminen voi myös päättää sen, millaisia arvoja ja arvojen mukaista toimintaa hän haluaa elämässään ylläpitää, ja tässä on huomioitava se, ettei arvot aina ole kokonaisia vaan rajauksia niiden suhteen tehdään jatkuvasti.. Henkilökohtaisen alueen tulisi myös taata se, että esimerkiksi vähemmistöjä ei sorreta eikä aseteta heikompaan asemaan ainakaan silloin, jos he pystyvät funktioitumaan yhteiskunnassa.. Tämän tulisi olla täysin vastakohta erääseen realitysarjaan, jossa pösilöt käyvät ensimmäiseen kertaan ulkomailla, jossa eräässä jaksossa pariskunta intti Lontoossa erivärisiltä ihmisiltä toistuvasti, mistä he ovat kotoisin ja kuinka kauan he ovat olleet Lontoossa. Tuollaisesta erityistullivirkailijan toiminnasta ei tulisi ottaa mallia, sillä monikulttuurisuuden ydin on se, ettei siinä mietitä ja koko ajan kysellä, mistä joku tyyppi on kotoisin, etenkin kun tuollaiset ihmiset tuossa sarjassa kuitenkin asuivat kaikki Lontoossa.Kuitenkin vähemmistöihin tulisi suhtautua sillä indeksillä miten he voivat olla mukana yhteiskunnan toiminnassa ja sen säilyttämisessä. Eli vähemmistön edustaja joutuu tekemään natiiveja enemmän töitä oman sopeuttamisensa mahdollistamiseksi, ja tuon takia preferenssiautonomia osoittaa vastuun suuntaan. Toisaalta on täysin totta, ettei henkilökohtaisen alueen saa antaa kehittää itsestään vaarallisia arvoja, jotka voivat itsessään joko käytännössä tai teoriassa olla murentamassa tämän yksityisyyden hyväksymän yhteiskunnan pohjarakennetta. Kuitenkin mielestäni keskustelun herättämisen takia ihmisten tulisi voida miettiä myös radikaalien ajattelijoiden ajatuksia. Henkilökohtainen hyvä tarkoittaa etenkin sitä, minkä ihminen kokee ympäristössään nautintoa ja hyvää oloa tuottaviksi toiminnoiksi ja ajatteluksi. Henkilökohtainen hyvä siis tarkoittaa etenkin omaa hiljaista tai äänekkäämpää elämästä nauttimista. On esimerkiksi annettava ihmisille vapaus päättää omista nautinnoistaan ja vapaan markkinatalouden tulisi taata se, että kysyntään vastataan aina tarpeen mukaan. Yhteiskunnan tulisi taata se, että jokaisen yksilön henkilökohtainen hyvä ja sen arvotus on taattava kaikille vaikka heidän arvonsa olisikin täysin päinvastaista, ja tässä on muistettava etenkin pienyhteisöt. Ihmisen tarpeet on otettava huomioon, sillä voidaan sanoa, että ihanne-tarve-jaottelu määrittyy usein arvoista päätettäessä. Henkilökohtainen hyvä tarkoittaa myös sitä, miten yhteiskunta antaa jäsenilleen tilaa, jotta he voivat tavoitella itsenäisesti omaa onnellisuuttaan. Onnellisuuden saavuttamiseen tarvitaan esimerkiksi sitä, että yksityisyrittäjiä tulisi tukea enemmän ja siinä painopisteen tulisi olla pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Vapaa kilpailu tulisi mahdollistaa turhien esteiden poistamisella. Henkilökohtainen autonomia tarkoittaa etenkin sitä itsehallinnollista aluetta, jossa ihmisellä on vapaus tehdä arvojensa mukaisia asioita. Autonomia tarkoittaa tässä myös sitä, että ihmisellä on tietty vapaus tiettyyn alueeseen, jossa kehittää arvojaan. Henkilökohtainen alue on siis sitä, mihin henkilökohtaisella autonomialla pyritään. Ja henkilökohtainen hyvä on alueen ja autonomian seuraus. Henkilökohtainen alue siis tarkoittaa sitä, että siinä muiden oikeus henkilökohtaiseen alueeseen poikkeutumiseen on estettävä. Siinä kysytään sitä, miten ihminen arvottaa ja miksi ihminen arvostaa jotakin. Ihmisen ei tulisi kuitenkaan sopeutua ajattelemaan arvoista reaktiivisesti tai ottamaan vastaan esimerkiksi poliitikoilta reaktiivisia käsitteitä, jotka ovat siis toisten varhaisempien arvojen käännöksiä, joihin esimerkiksi poliittinen toiminta ja prosessi on voinut hyvin jättää likaisen jälkensä. Jotta ihminen voisi olla uskollinen totuudelle, todellisuudelle ja itselleen, ei hän voi myöskään ottaa vastaan arvoja toisilta, ainakaan silloin, jos näiden yksilöiden toiminta ei kuulu tiiviisti sellaiseen organisaatioon, jossa arvot tulisi muutenkin jakaa ainakin osittain. Arvo tarkoittaa ihmisen kognitiivisen prosessin arvotunteista jalostamaa arvostuksen kohdetta, joka voi liittyä esimerkiksi yhteiskuntaan, politiikkaa ja kotielämään. Arvo siis syntyy siitä, kun arvotunne saa ihmisen erilaisuuden ja diversiteetin takia oman kiinnikkeensä todellisuudesta. Arvo on siis ihmisen sisältä nouseva tapa käsitellä ja priorisoida asioita. Ihmiset pitävät erilaisista asioista ja tuo arvotunteen kiinnikkeeseen tarttuminen on arvorealisaatio, josta itsenäiset arvot ja arvostuksen kohteet syntyvät.

Tiedostamattoman toiminnan selittäminen tietoiseksi (järjen tuotteeksi)

Tietoisuus tarkoittaa ihmiselle kuuluvaa havainnointijärjestemän piirrettä, joka antaa ihmisille havainnoida itseään kolmannen persoonan näkökulmasta. Tavallisesti mieleen tulee se, kun sanotaan että jokin teko tehtiin tietoisesti mutta jotain toista ei. Tietoisuudella on siis vastakohtanaan tiedostamaton, joka liittyy monesti esimerkiksi mukavuudenhaluun ja siinä näkökulma on ensimmäisessä persoonassa. Voidaan sanoa, että ihmisen kaikki ruumiintoiminnot ovat tiedostamattomia tekoja, koska ne monesti purkautuvat ulos tarpeen muodossa. En tarkoita tarpeella kuitenkaan sellaista ns. toista hätää, vaan se on yleislaatuinen termi, jolla määritellään jonkinlaista impulsioon liittyvää halua saada jotain, joka vielä yleisesti on jotain sellaista, jonka ihminen kokee hyväksi ja tavoittelemisen arvoiseksi. On tarpeeksi kuvata tässä kontekstissa myös erästä käsitettä, joka on adaptiivinen tulkinta. Adaptiivinen tulkinta tarkoittaa prosessia, jossa subjektiiviset arvotunteet muuttuvat objektiivisiksi. Tässä vaiheessa näiden arvotunteiden toteutumiselle on luotava edellytykset, koska kaikissa tilanteissa tuollainen muodonmuutos ei ole aina tarpeeksi. Adaptiivinen tulkinta edellyttää käsitettä yhteisöllinen yleistettävyys, joka tarkoittaa sitä prosessia, jossa yksittäinen arvotunne tulee todellisuuden tasolle objektiiviseksi. Adaptiivinen tulkinta siis tarkoittaa tulkintaa, samalla kun yhteisöllinen yleistettävyys tarkoittaa sitä, kun todellisuus ottaa jonkin yksittäistotuutensa oman käsittelynsä aiheeksi. Preferenssiautonomia tarkoittaa sitä, mikä määrittää ihmisen tietoista tasoa ja pitää sitä valveilla. Preferenssiautonomia tarkoittaa siis vastuun ja vapauden välistä tulkintamittaria, jonka myötä ihminen voi tilanteesta riippuen valita toimivansa joko vastuun tai vapauden periaatteiden edellyttämällä tavalla. Ihmisen tulee siis käyttää harkintaa ja olla ammattimainen siinä kun arvioidaan vastuuden ja vapauden välillä. Tiedostamaton toiminta on niin sanotusti keskeneräistä toimintaa, jossa adaptiivista tulkintaa ei ole tapahtunut. Tietoinen tominta on siis sellaista toimintaa, jossa ihminen voi reflektoida oman toimintansa periaatteita ja tarkastella niitä eri näkökulmista. Monesti tämä vaatii aina eritasoisella tavalla erilaisia tekoja ja ajattelua, jolla voi tajuta ihmiselle kuuluvan vapauden kunhan vaan tietoisuus toimii oikealla tavalla. Tietoisuuden tulisi olla ihmisen mukana kaikissa mahdollisissa tilanteissa, jossa on harkintaa ja päättelyä vaativaa tomintaa, tai tilanteita joissa toimitaan toisten ihmisten kanssa. Skientistit ja järkiriippuvaiset olisivat toki tulossa arvioimaan ihmisten arvoja ja symboleita itsensä mukaan. On niin että ihmisten tulee itse omassa ihmisyhteisössään ja yhteiskunnassaan vastattava arvojen kehittymisestä, koska esimerkiksi minkäänlaisilla fysiikan tai kemian teorioilla ei anneta ihmisille vastauksia siitä, miten heidän tulisi elää elämäänsä. Tiedostamaton teko voi olla esimerkiksi sellainen, jos ihminen pieraisee ihmisten keskellä. Monesti ihmiset ilkkuvat tällaista ihmistä, vaikka heidän tulisi havaita, ettei sitä sulkijalihasta voi pitää tiukilla päivätolkulla. Monesti on tiedostamatonta myös jättää tiettyjä asioita tekemättä, jolloin esimerkiksi muija saattaisi alkaa kalkattamaan siitä, ettei boheemitaiteilija ole päivän aikana tehnyt muuta kuin tuijottanut lasin pohjaa. Monesti tiedostamaton ja tietoisuus sekoittuvat yhteen kun pitäisi priorisoida omien toimintojensa järjestystä. Kuitenkin voidaan sanoa yhteisöllisellä tasolla, että ihmisten väliset arvotoimintaristiriidat aiheuttavat sen, että toiset ihmiset tekevät ja harrastavat toisenlaisia toimintoja kuin toiset ja tässä tilanteessa aktiivisesti jotkut toiset pyrkivät sopeuttamaan toisia ihmisiä omiin arvoihinsa. Tällaiset ihmiset toimivat manipulatiivisesti, jossa he voivat arvostaa sekä vapautta että vastuuta mutta kuitenkin vastuu kuuluu vain muille ihmisille jotka eivät kuulu tuohon manipuloijien tiimiin. Esimerkkinä tästä tiedostamattoman toiminnan tulkitsemisesta tietoiseksi toiminnaksi on se kun kerran istuin linja-autoaseman pihalla ja luokseni lensi ampiainen jota yritin listiä ja heilutin samalla käsiäni – kaikki toiset asemalla olleet katsoivat minua kuin mielipuolta, joka tietysti liittyy hauskojen käsieleiden lisäksi siihen miten nämä ihmiset eivät tajunneet kontekstia eli sitä että kesällä voi olla ampiaisia ja jotkut ihmiset vieläpä hyvin monestikin huitovat niitä pois luotaan. Esimerkiksi joskus käytöksellä voidaan tehdä sellainen vaikutus, mistä monet ihmiset voivat tehdä päinvastaisia arvioitaan esimerkiksi juuri omaan tietoisuutensa takia, kun tiedostamatonta ei ole sopeutettu vastaamaan tietoisuuden korkeinta tasoa. Monesti jotkut ihmiset tulkitsevat toisiaan pelkästään ulkoisen pinnan kautta, mikä ei ole olleinkaan tietoisuuteen pyrkivän ihmisen tarkoitus.

Vaihtoehtoisten maailmojen teoria

Monismi tarkoittaa sellaista totuuskäsitystä, joka olettaa vain yhden totuuden, maailman tai Jumalan. Esimerkiksi Spinoza oli monismin kannattaja, vaikka voidaankin sanoa, että 1600-luvulla ei oikein voinut puhua mistään pluralismeista ilman rankaisua. Relativismi ja pluralismi tarkoittavat sitä vastoin sellaista totuuskäsitystä, jonka mukaan totuuksia, arvoja ja todellisuuksia voi olla paljon vaikka ne esii ntyisivätkin samassa todellisuusjärjestelmässä. Voidaan vertailla yhden maailman ja useita maailmoja sisältäviä järjestelmiä esimerkiksi miettimällä niiden itsessään olevaa vapautta ja yksilönoikeuksia. Voidaan varmasti sanoa, että monismi tukee jonkinlaista yksioppisuutta, vastoin kuin maailmankatsomuksellinen ja totuusjärjestelmiin kohdistuva pluralismi korostaa vaihtoehtojen mahdollisuuksia. Pluralismia voidaan myös kutsua semanttiseksi pluralismiksi, joka korostaa sen yhteyttä kieleen ja kielellä kommunikoimiseen. Voidaan myös kirjoittaa, että pluralismissa parallelismin tulee olla interaktiivista paralleellisuutta siten, että nämä semanttiset maailmat voivat olla jatkuvassa tekemisissä toistensta kanssa. Voidaan varmasti kirjoittaa, että monistisessa totuuskäsityksessä kaikki todellisuus on varsin determinoitua, se noudattaa vain yhtä sääntöjärjestelmää. Etenkin vapauskäsitys voi varmasti olla erilaista kuin pluralistisessa järjestelmässä, jossa vapaudet ovat paremmin turvattuja. On varmaan sanottava, että onhan toki niin, että yhteiskuntajärjestelmässä, jonka täytyy pysyä pystyssä, tulee kaikkien noudattaa lakia ja toisten oikeuksia ja vapauksia. Kuitenkin voidaan sanoa, että näiden järjestelmien pakottavuutta voidaan varmasti jotenkin höllentää tutkimalla jatkuvasti sitä vallankäytön muotoa, jota oikeusjärjestelmä ja poliisi normaalisti ylläpitävät ja antaa jatkuvasti palautetta siitä, että niiden toiminta ei voi muuttua uhkaamis- tai pakottamisjätjestelmäksi. Voidaan varmaan kuitenkin sanoa että monistisessa järjestelmässä lähes kaikki on ehdotonta. Se on sosialistista pakottamisjärjetelmää, joka katsoo että he voivat totalistisesti ohjailla ihmisiä miten tahansa poliittisen vallan verukkeella. Näiden kahden järjestelmän sisältö määrittyy siitä, miten ne ovat aste-eroineen suhteessa toisiinsa. Niissä siis täytyy olla oikeanlainen indeksikaalisuus, jonka voidaan katsoa johtavan preferenssiautonomiseen päättelyyn, jossa ihminen määrittelee suhteensa vapauteen ja moraaliin. Monismin ja pluralismin eroa voidaan käsitellä siten, että monet nykymaailman ilmiöt eivät enää noudata monismia, jonka aika oli Suomessakin varmaan jo 1960-luvulla tulossa loppuunsa. Pluralismin toteuttaminen vaatii sitä että välttämättömyys kierretään. Mitä vikaa siinä voisi olla? Ovathan ihmiset tehneet avaruuslentoja ja louhineet väyliä läpi Alppien, minkä takia tässä ei voitaisi samalla tavalla kiertää noita moraalifilosofien ongelmia. On vain löydettävä oikeanlainen teoria. Vaihtoehtoisissa maailmoissa olisi varmasti mahdollisuudet palvoa monia Jumalia ja valita tekonsa ja sanansa vaihtoehtoisista mahdollisuuksista. Voidaan sanoa, että VM.teoria tulee ajankohtaiseksi silloin kun voidaan huomata poikkeavuus tiettyjen esimerkiksi arvollisten ristiriitojen välillä, esimerkiksi kun nähdään se miten arvot jakautuvat monesti piiloarvoihin ja virallisiin merkitysarvoihin. Siinä voidaan havaita se, että merkitykset perustuvat merkitysvaltaan, jota yhteiskunnallinen hallintajärjestelmä, kommentaariaatti, ohjailee. Kommentaariaatti ei tarkoita mitään sen suuntaista että se olisi joku yhteiskunnallinen valtamäärittymä, vaan se perustuu ennen kaikkea sille, että sen toimintaa ylläpitävät ennen kaikkea manipulointia harrastavat ihmiset, koska tuollaisten ihmisten mukaiset instituutiot ja ihmiset harrastavat joko tiedottomasti tai tietoisuuden mukaan ihmisten yhteiskunnallisen ja yksilöllisen vapauden vientiä tekemällä heidät riippuvaiseksi ja vaikutteelliseeksi. Voidaan helposti sanoa, että moraalinen ja uskonnollinen absolutismi useimmin johtaa yhden todellisuuden teoriaan, joka on varsin antiikkinen ja raamattuvyöhykkeeltä tulevan näköinen teoria. Uudenaikaisen pluralismin kannattajien tulisi siis opiskella sitä miten näennäisdeterminismi kierretään yhteiskuntajärjestelmän sisällä. Voidaan varmasti havaita, että tiettyjä fysiikan kemian ja biologian sisältämiä lakeja ei voi suuremmin kiertää vaikka nykypäivänä on varmasti edistytty siinäkin. Kuitenkin voidaan varmasti sanoa, että esimerkiksi erilaisia arvoja ja käsityksiä voidaan käsitellä pluralismin nimellä. On sanottava pakottaville ja totalitaristista järjestystä ylläpitäville yhteiskuntajärjestemille, että ei, me osaamme jakaa vallan paremmin kuin miten te itse teette. Pluralismia on mietittävä myös yhteiskunnassa elävien vähemmistöjen järjestyksen kautta. Voidaan varmaankin sanoa, että vähemmistöryhmittymät voidaan jakaa yhteiskunnallisen kompetenssin ja siinä pärjäämisen myötä kehittyneiksi ja vähemmän kehittyneiksi ryhmiksi. Eli siis voidaan sanoa, että mitä enemmän ihmisellä on yhteiskunnallista kompetenssia ja ,kykyä havaita itsensä erillisenä suhteessa muihin ihmisiin, sitä enemmän hän voi preferenssiautonomisen harkinnan myötä miettiä vapaasti suhteutuuko hän asioihin vapauden vai vastuun kautta. Tiettyjen vähemmistöryhmien tulisi siis parhaassa tapauksessa keskittyä etenkin vastuun puolelle, jonka jälkeen yhteiskunta voi palkita vähemmistöryhmittymiä suuremmalla vapaudella. Vaihtoehtoisista maailmoista on siis sanottava, että ne tarkoittavat ennen kaikkea semanttisia maailmoita, jotka voivat tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia pysyvinä pidetyille totuuksille, joita ei ole aiemmin voitu arvostella niiden väitetyn pysyvyyden takia. Ihmiset voivat itse kokea kuuluvansa johonkin semanttiseen maailmaan esimerkiksi sen takia, koska he voivat esimerkiksi kokea älyllistä ristitiitaa jotakin arvoa kohtaan tai esimerkiksi eivät pysty ajattelemaan todellisuudesta muuten kuin auktoriteettien ja välittäjien kautta. Korkeimmalle kehittyneimpänä maailmana siis voidaan pitää etenkin sellaista maailmaa joka on tasapainossa preferenssiautonomian kautta, eli siis yhteiskunta jakautuu osiin sen kautta, miten niissä on toteutunut vastuu ja vapauden välinen suhde.