Monet aktiviteetit ovat hyvin terapeuttisia

Taiteelliset aktiviteetit ovat joissakin tapauksissa hyvin terapeuttisia. Tämä tarkoittaa sitä, miten tällaiset toiminnot ns. ”sooth”, eli sopimattoman käännöksen mukaan rauhoittavat ihmistä. Olen vastikään aloittanut lauluharrastuksen, jossa laulan lähinnä merkittäviä yksinlaulu/oopperalaulu-kappaleita, ja äänialani on jossain basson ja baritonin välillä.

Terapeuttini mainitsi äänialani olevan todellisuudessa jossain lyyrisen baritonin vaiheilla. Isoäitini taas mainitsi lauluni kuulostavan juuri samanlaiselta "mörinältä", kuin Martti Talvelan tai Matti Salmisen vastaava, ainakin leveyttä on yhtä paljon. Luulen, että oopperalauluharrastukseni edistämiseksi minun tulisi luopua liiallisesta tupakoinnista ja alkoholin käytöstä, koska ne juuri ovat monesti laulun hienosointisuuden estäjiä. En ollut aikaisemmin kokeillut oopperalaulua, ja sen tunnistaminen, että osaan sitä, tuli itselleni suurena miellyttävänä yllätyksenä. Tämä kuitenkin pysyy harrastuksena.

Harrastan myös kuvataidetta, ja piirrän monesti hiilellä esimerkiksi ihmisten kasvokuvia ja asetelmia. Paras työni tähän mennessä on varmaan Oswald Spenglerin kasvokuva hänen tunnetuimman teoksensa, Länsimaiden perikadon supistetun suomenkielisen edition kannesta. Hiilellä piirtäminen antaa siinä tietynlaisia vapauksia verrattuna muilla materiaaleilla piirtämiseen, koska varjostaminen ja sävyjen uusintaminen piirtäessä on helpointa hiilellä.

Kissat ovat tunnetusti hyvin terapeuttisia eläimiä, ja ensimmäinen kissani oli aina nököttäessään tyynyni päällä sellaisen rauhallisuuden ja herttaisuuden perikuva, että jouduin tavallisesti nukkumaan ilman pääni pitämistä tyynyn päällä kun asetuin levolle. Samalla tavalla kun kissani tuli joskus yllättäen pöydälle makaamaan sanomalehden päälle, juuri kun olin avannut uusimman Frankfurter Allgemeinen, ajattelin vain, että hyvä, lehdenhän voi hyvin lukea vaikka myöhemminkin. Kissan silittäminen ja sen tyytyväisen kehräyksen kuunteleminen on rauhoittavaa ja miellyttävää.

On sanottava, että myös kirjoittaminen tuottaa joskus nautintoa ja on terapeuttista, vaikkei se näkyisikään tekstin ylivoimaisena laadukkuutena. Jo kirjoittamisen aloittaminen ja siitä saatava tyydytys, että tekstin saa valmiiksi tuottaa monesti merkittävää nautinnon tunnetta. Kirjoittaessa tulee muistaa, että kirjoituksenlajeja on useita, ja kaikki ne ovat valmiita siihen, että ihminen voisi kokeilla ainakin suurinta osaa niistä. Minullakin on tällä hetkellä työn alla neljä kirjaa, ja kaikkien niiden kirjoittaminen tuottaa minulle mielihyvää. Monesti sellainen kirjoittaminen, joka perustuu omakohtaiseen kokemukseen on hyvästä, ja esimerkiksi päiväkirjan kirjoittaminenkin voi tuottaa ihmiselle selkeästi havaittavaa mielihyvää.

Olli von Becker

Kirjoittaja on vapaa tutkija

Mielipiteet ja niiden kommunikaatiossa vaihtamisen teorian lisäys psykoterapiaan

Mielipiteet tarkoittavat sellaisen toiminnon seurausta, jossa mieli asettaa piteen suhteessa jonkinlaiseen ympäristössä ilmenevään ilmiöön. Piteen aste voi vaihdella, ja sen voidaan katsoa kasvavan silloin kun tietoa on liian vähän tai kun yhteiskunnassa ilmenee jonkinlainen valmiina oleva ideologinen joukko, jonka sisältö vaikuttaa siihen, kun piteen asettamisen tapahtumaa käydään lävitse. Piteen asettaminen perustuu monesti aikaisempaan kokemukseen kyseenä olevasta ilmiöstä, jolloin aposteriorinen tulos määrittää myös aiheen mielen. Mieleen vaikuttavat sen episteemisen mielen luovat tekijät, jotka ovat geenit, ympäristö, koulu, ruoka ja esimerkiksi tuettaviin asenteisiin oikein kuuluva rohkaiseminen. Nämä faktorit selittävät myös samalla merkittävällä tavalla älykkyyden periaatteita ja sen mittaamisen edellytyksiä. Kun ajatellaan mielipiteitä kommunikoinnin välineinä, niin siinä pitää aina pyrkiä vertaamaan tuloksia ihmisyksilön omaan maailmankuvan horisonttiin ja näkymään, joka lähestyy merkityksessään Immanuel Kantin oliosta itsessään Das Ding an sich, tulevaa näkemystä siitä, ettei ihminen voi käsitellä näkymäänsä, mutta hän voi tulla tietoiseksi sen olemmassaolosta, jonka myötä hän voi edistää omia päämääriään katsomalla siihen ominaisuuksiensa ja ominaisuuksiensa puuttumisen kuvaksi muodostamaan omaan henkilökohtaiseen näkymäänsä. Mielipiteiden vaihtaminen psykoterapiassa edellyttää sitä, että potilaan on oltava jo valmiiksi riittävän korkealla kognitiivisen funktioitumisen tasolla. Siinä ihminen toimii tavallaan hahmomaailman osoittamalla tavalla. On myös tärkeää pohtia sitä miten ihminen ajautuu mielipiteisiinsä eri asioita koskien. Ne monesti määrittyvät siitä arvojen kokoelmista, joka ihmiselle on tullut arvotunteiden kokemisen myötä. Mielipiteet perustuvat tietynlaisiin hahmoihin, jotka arvojen ja käsitteiden muodostama symboliverkosto tuo esille, ja niistä monesti ihmiset havaitsevat sen omassa näkymässään, mikä on heidän omille arvoilleen ja mielipiteille sopivaa. Mielipiteet edustavat ihmisen asioiden arvotusjärjestelmää ja ehkä sen pinnallisinta tasoa. Jos ihmisen oikeanlainen arvotusjärjestelmä ei toimi oikein, voi se ohjata ihmistä sen kaltaisiin mielipiteisiin, jotka voivat olla haitallisia tällaisille ihmisille tai vaihtoehtoisesti voi tapahtua niinkin, että ympäröivä yhteisö ei hyväksy tämän kaltaisia arvoja ja mielipiteitä. Mielipiteistä ja kommunikaatiosta on kirjoitettava se, että niitä pitäisi ensisijaisesti verrata aiheen horisonttiin, jonka ihminen voi tunnistaa sen perusteella, miten hänen oma psykologinen näkymä hänelle näyttää. Mielipiteiden vaihtaminen terapiassa kasvattaa potilaan symboliverkostoa ja kognitiivista kyvyllisyyttä. Terapiassa voitaisiin myös rohkaista potilaita siihen, että he alkaisivat ajaa omia arvojaan ja osallistumaan yhteiskunnallisesti. Mielipiteiden vaihtaminen terapiatapahtumana kehittää myös varmasti etenkin opiskelijoiden ja tutkijoiden kognitiivisia prosesseja, ja perheen kesken harrastettuna se voi tukea kyseenalaistamista, haastamista ja poliittisen aktivisuuden ylläpitämistä. Asenteena mielipiteiden vaihtaminen merkitsee etenkin binaarista syöte-palaute-järjestelmää, jossa molemmat puolet ja osat toimivat järjestelmän tarkoituksen eteen, eli koherentin ja hyvin perustellun mielipiteen eteen. Mielipiteiden vaihtamisen formulointia puhetavan kautta määritellessä, tulisi ensisijaisesti muistaa etenkin se, että keskustelun aiheet ja mieluiten joissakin määrätyissä tilanteissa myös keskustelun osallistujat tulisi kirjata etukäteen ylös ennen varsinaista mielipiteiden vaihtamista. Yksinkertaisesti ajatellen, ellei mahdollisimman useassa tilanteessa harrasteta mielipiteiden vaihtamista, eivät ihmiset saa tietoa toistensa mielipiteistä ja näin ollen yhteiskunta voisi alentua rikolliseen anarkiaan, jossa mikään ei toimisi. On myös otettava huomioon se, mikä ei kuulu tällaiseen kognitiivisen mielipiteiden vaihtamisen teoriaan. Siihen ei kuulu ainakaan juoruaminen, eikä hyvänpäiväntuttujen tekemisten ja sanomisten analysointi, ne kuuluvat nimenomaan juoruamisen ja pahuuden harrasteiksi, ja voitaisiinkin asettaa sellainen laki, jonka mukaan tiettyjä yksilöitä puheillaan vainoavat ihmiset saisivat toiminnastaan eli epösosiaalisuudestaan, sakkoja. Se jos keskustelun aihe on nujertaa joku sellainen ihminen, jota puhuja ei edes tunne, tulee tulkita suoraan epäsosiaalisuudeksi, koska sosiaalisuuteen kuuluu se, että yhteisön sisällä ei herätetä aiheettomia kielteisiä mielipiteitä omaan yhteisöön yhdestäkään yksittäisestä ihmisestä. Mielipiteiden vaihtaminen on yksi tapa lähestyä todellisuutta, ja se, koska siinä on kyseessä olevan potilaan subjektiivisuudesta seurannutta materiaalia, voidaan sitä pitää terapiassa todella hyvänä tapana suhtautua ihmisen maailmanhahmotustapaan. Mielipiteiden vaihtaminen filosofisesti korostaa puhdasta totuutta ja sen paljastamista. Tavanomaiset perustelemattomat mielipiteet ovat merkityksiä, ja sen takia terapiassa voitaisiin terapeutin avulla pyrkiä ottamaan palautetta vastaan ja tekemään synteesiä ja vasta sen jälkeen ilmaisemaan mielipiteitä.

Filosofian sanasto osa I A-E

Filosofian sanasto

Aate

Yleinen katsomustapa tai käsitys, jonka yksilö on omaksunut ihmisten joukolta. Jotain mikä vaikuttaa ihmisen tai ihmisten toimintaan. Aate tarkoittaa myös sellaista elämäntapaa, joka on vastakkainen lähimpiin luonnollisten tarpeiden joukkoon nähden.

Aatehistoria

Henkisessä tai poliittisessa ajattelussa syntyneiden ideoiden ja aatteiden historiallista kehitystä tutkiva tutkimusala.

Absolutismi

Ajattelutapa, joka asettaa jonkin käsitteen tai absoluutin kaikkien asioiden yhtenäiseen selitysteoriaan.

Absoluutti

Filosofiassa korkein muita käsitteitä selittävä peruskäsite tai kaiken muun ajattelun alkuperä.

Absoluuttinen

Ehdoton ja jakamaton yleisperiaate tai kaiken metafysiikan alkuperä

Agnostisismi

Katsomustapa, jonka mukaan minkäänlaisesta ajattelun metafyysisestä perustasta tai Jumalasta ei voida saada suoraa tietoa.

Aika

Filosofiassa kaiken inhimillisen ajattelun ja toiminnan paralleelinen tai sisäinen vertailukohta.

Aksiologia

Oppi arvoista tai arvoja tutkiva filosofian osa-alue

Aksiooma

Peruslause, jonka tavallisesti katsotaan merkitsevän selkeätä totuutta kuvaavaa lausetta. Katsotaan että perusteeksi annetuista aksioomista johdetaan tulosaksiooma, joka merkitsee lauseitten ilmaisemaa totuutta.

Akti

Filosofiassa tämä merkitsee tekoa, puheaktia tai toimintaa.

Aleettinen

Esimerkiksi modaalilogiikassa totuutta koskeva modaalisuus eli vaihtoehtoinen asiaintila.

Altruismi

Näkemys, jossa toisten ihmisten hyvä asetetaan oman hyvän tai tarpeiden yläpuolelle.

Amoraalinen

Yksilö tai tapahtuma, joka ei ole moraalinen muttei myöskään varsinaisessa merkityksessä immoraalinen eli epämoraalinen.

Analyysi

Sana tulee kreikasta ja se tarkoittaa jonkin asian tai käsitteen sisällön selvittämistä ja osiin hajottamista.

Anamneesi

Mieleenpalauttaminen tai jälleenmuistaminen. Platonin mukaan anamneesi on ideoiden todellisuuteen johdattava tietämistapa ja sen takia tärkeä osa hänen tietoteoriaansa.

Anarkismi

Oppisuunta, joka taistelee kaikenlaista vallan keskittämistä ja kaikenlaisia auktoriteetteja vastaan. Tunnettuja edustajia ovat esimerkiksi Proudhon, Stirner, Kropotkin ja Bakunin. Erosi 1800-luvulla työväenliikkeen ajatuksista.

Antinomia

Ristiriita kahden sellaisen käsitteen välillä, joista molemmat näyttävät olevan totuutta kuvaavia.

Antiteesi

Peruskäsitteen tai teesin vastakohta.

Antropomorfismi

Eläinten tai Jumalien ihmisten kaltaisiksi olennoiksi mieltäminen.

Antroposentrinen

Näkemys jonka mukaan ihminen on kaiken inhimillisen ajattelun ja toiminnan alkuperä.

Antropoteismi

Käsitys siitä, että inhimillinen ja jumalinen muodostuvat samasta materiaalista.

Apatia

Tarkoittaa stoalaisten käyttämää käsitettä siitä kuinka ihminen pääsee mielenrauhaan (ataraksia) itsensä, toiveidensa ja tuntemustensa kanssa.

Apodiktinen

Varma totuus joka voidaan todistaa.

A posteriori

Kokemuksen myötä tietoon tuleva.

A Priori

Ennen kokemusta tietoon tuleva.

Arete

Kreikkalaiseen filosofiaan liittyvä käsite, joka tarkoittaa hyvyyttä, jaloutta ja moraalisuutta. Latinan kielessä vastaava termi on Virtus.

Artefakti

Keinotekoisesti tuotettu esine tai ilmiö

Arvo

Moraalifilosofian ja arvoteorian käsittelemä käsite, joka tarkoittaa sitä astetta, jolle ihminen mieltää kohtaamansa todellisuuden osat ja ilmiöt - mitä hän pitää arvokkaana.

Arvostus

Ihmisen käsitys jonkin asian tai ilmiön arvosta.

Ateismi

Yhteiskuntapoliittinen näkemys, joka kieltää kaiken jumalallisen tai Jumalten olemassaolon.

Atman

Ihmisen sielua tai henkistä puolta tarkoittava intialaisesta filosofiasta tuleva käsitettään

Atomismi

Näkemys, jonka mukaan todellisuus perustuu yksittäisiin alkeisosiin, jotka ovat toisiinsa palautumattomia.

Attribuutti

Yksittäisen olion jokin merkitsevä ja havaittava ominaisuus

Autarkia

Riippumattomuus ulkoisista siteistä ja tarpeista. Käytettiin esimerkiksi Antiikin aikaan kreikkalaisessa filosofiassa.

Autenttinen

Asia, joka ei ole keinotekoinen tai jäljitelmä.

Autonomia

Ihmisten itsenäisenä pysyttelemisen laatua tarkoittava käsitys, joka on tärkeää muistaa etenkin moraalifilosofian merkityksessä

Avoin yhteiskunta

Etenkin Karl Popperin käyttämä ja tunnetuksi tekemä käsite, jonka mukaan yhteiskunnan tulee olla avoin ja sallia jäsenilleen vapaus ja mahdollisuus muuttaa yhteiskuntaa.

Bellum omnium contra omnes

Hobbesin käyttämä latinankielinen käsite, joka luonnehtii ihmisten välisten suhteiden laatua luonnontilassa ennen yhteiskunnan alkua.

Bhakti

Tarkoittaa intialaisissa uskonnoissa ilmenevää käsitettä, joka tarkoittaa rakkautta ja läheisyyttä Jumalaan.

Binaarinen

Kaksiosainen, kaksipäinen

Bioetiikka

Soveltavan etiikan uusi ala, joka pohtii laajasti kaikenlaisia esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyviä kysymyksiä kuten abortti, geenimuuntelu ja positiivinen syrjintä.

Brahmalaisuus

Intialainen vanha uskonto, joka korosti etenkin filosofista mietiskelyä, jonka avulla piti pyrkiä täydelliseen vapautumiseen aistinautinnoista ja sielunvaelluksesta. Niihin pyrittiin myös katumusharjoituksilla ja askeesilla.

Brahman

Tarkoittaa intialaisessa filosofiassa kaiken ja maailman ydinolemusta ja kaikkeutta.

Causa

Tarkoittaa filosofiassa ilmiön syytä ja perustetta.

Characteristica Universalis

Yleinen kieli, käsitekirjoitus

Circulus in demonstrando

Tarkoittaa kehäpäätelmää jossa tulokseksi tullut asia sisältyykin lähtöoletuksiin.

Cogito ergo sum

Tarkoittaa Descartesin kirjoituksiin sisältyvää ajatusta, jonka mukaan ihminen on olemassa silloin kun hän ajattelee.

Common sense

Yhtenäinen tavalliseen arkijärkeen liittyvä käsitys asioiden tilasta. Esimerkki tulee GE Moorelta, jonka mukaan ihminen voi todeta olemassaolonsa katsomalla käsiään ja toteamalla niiden olemassaolon

Das Ding an sich

Käsite tulee Immanuel Kantilta ja tarkoittaa olevaa sinänsä.

Das Man

Heideggerin filosofiasta tuleva ajatus siitä, millainen on täysin moraaliin ja olemiseen osaaottamaton ihminen ”kaikki ja ei kukaan”.

Deduktiivinen

Filosofisessa logiikassa päättelyjärjestelmä, jossa konkluusioon eli loppupäätelmään tullaan ensin todistamalla oikeaksi tietyt premissit eri esioletuslauseet. Vastakohta on induktiivinen.

Definitio

Tarkoittaa määritelmää

Dekonstruktio

Jacques Derridan kehittämä filosofinen menetelmä, jossa otetaan selvää niistä todellisuuden rakenneilmiöistä, jotka muodostavat jokaisen tekstin reunaan marginaalin eli sen, minkä takia teksti on koottu.

Demiurgi

Filosofiassa persoonaton luojajumala ja kaiken olemisen ja ajattelun alkuunpanija.

Demonstraatio

Tarkoittaa filosofisessa logiikassa todistusta.

Denotaatio

Tarkoittaa merkkijonon tai yksittäisen merkityksen merkitystä. Pyritään saamaan selville se, mitä ilmaisija merkkijonolla tai merkityksellä tarkoittaa.

Deontologia

Tarkoittaa filosofisen etiikan käsitettä velvollisuuksista ja normikäsitteiden tutkimusta.

Deonttinen

Tarkoittaa modaalilogiikan käsitettä, joka sisältää pakollisen, kielletyn ja sallitun. Esimerkiksi Georg Henrik von Wright on kehittänyt modaalilogiikkaa.

Determinismi

Filosofinen esiolettama siitä, että kaikki tapahtuva on ennaltamäärättyä.

Dialektiikka

Tarkoittaa keskustelu- ja väittelytaitoa. Toinen merkitys termillä on kommunistisessa materialismissa, joka on lainattu Hegeliltä, mutta tarkoittaa Hegelin idealimin vastakohtaa.

Dikotomia

Käsitys siitä, että jokin ilmiö jakaantuu kahteen erilliseen osaan.

Disjunktiivinen

Disjunktiota käyttäen luotu käsite ja lauseen ominaisuus.

Disjunktio

Tarkoittaa logiikassa vaihtoehtoa tai. Se merkitään logiikassa v.

Diskurssi

Tarkoittaa keskustelua, puhetta ja omilta piirteiltään määräytyvää yhteiskunnallista käytäntöä.

Dogmi

Filosofiassa ilman perustelua todeksi oletettu väite tai lause.

Dualismi

Tarkoittaa filosofiassa todellisuuden jakautumista kahteen vastakkaiseen alkuperustaan tai todellisuuden tasoon. Rene Descartes on yksi tunnetuimmista länsimaisen filosofian merkkinimistä, joka katsoi ihmisen jakautuvan ajattelevaan järkiosioon, jonka Jumala on määrittånyt, ja ruumiilliseen osaan, jota kohden ajattelu suuntautuu.

Egoismi

Filosofisessa etiikassa ilmentyvä näkemys, joka korostaa yksilön hyvää ja yksityistä nautintoa yhteisen hyvän kustannuksella. Vastatermi on altruismi.

Eksistentialismi

Tarkoittaa hermeneutiikkaa ja fenomenologiaa lähellä olevaa filosofista suuntausta, jonka aloitti etenkin Jean-Paul Sartre 1940-luvulla Ranskassa. Pääasiallisia eksistentialististen lähdeteoksia ovat Sartren La Nausee ja L'etre ou Neant.

Eksplisiittinen

Julkilausuttu kannanotto tai näkemys. Vastatermi implisiittinen.

Ekstensio

Logiikassa ominaisuutta tarkoittava käsite

Elementti

Tarkoittaa todellisuuden perusosaa ja pienintä jaettavissa olevaa todellisuuden alkuainetta.

Emanaatio

Tarkoittaa alempien olioiden syntymää tasollisesti korkeammalla asteella olevasta substanssista kuten Jumalasta.

Emergenssi

Tarkoittaa uudenlaisten ilmiöden syntyä monimutkaisten ja laajojen kehitysprosessien kautta.

Empiirinen totuus

Synteettinen eli aposteriorinen totuus, joka ottaa kokemuksen huomioon totuuden konstruktiossa.

Empiirinen

Epistemologinen kanta, jonka mukaan rationalismi ei ole järjen korostuksessaan oikea tapa tulkita todellisuutta. Empiristit arvostavat korkemusta ilmiöiden selittämisessään.

Entelekia

Olion täydellisesti toteutunut muoto sen lopullinen tarkoitus. Termi tulee etenkin Aristoteleelta.

Epifenomeeni

Pinnallinen ja toissijainen sivuilmiö

Episteeminen

Tietoa koskeva modaliteeti

Epookki

Kulttuurikausi

Esse est percipi

Oleminen on havaituksi tulemista. Termi tulee piispa George Berkeleylta.

Essentia

Tarkoittaa olemusta. Sartren mukaan oleminen tulee ennen olemusta.

Esteettinen

Aistein havaittavissa oleva kauneus, miellyttävyys tai sopusuhteisuus.

Estetiikka

Filosofian osa-alue, joka tutkii etenkin kauneuden ja taiteen ongelmia.

Etiikka

Filosofian osa-alue, joka tutkii etenkin ihmisen olemassaoloa yhteisön jäsenenä ja ihmisen tekojen hyväksyttävyyttä.

Eudaimonia

Monien kreikkalaisten filosofien mukaan tärkein tavoiteltava asia elämässä. Tarkoittaa mielihyvää, onnellisuutta ja tyydyttyneisyyttä.

Evolutionismi

Filosofinen suuntaus joka arvioi etenkin kehityksen tärkeimmäksi asiaksi ihmisen toiminnassa ja filosofiassa.

Ex analogia

Analoginen päätelmä

Experimentum crucis

Toimenpide, joka osoittaa hypoteesin totuuden.

Gunnar Björlingin runoutta suomennettuna

Minä en kirjoita kirjallisuutta, minä etsin kasvojani ja

sormiani.

Minä tulen kuin varjo ponnistusteni onneksi,

minä tulen kuin kaipuu suureen elämänrunoon

ja minä kannan runoani

kuin rikkoutunutta elämänpäivää

kuin elämän päivä joka valuu uusissa muodoissa, rikkaana ja

parannetuksi tehtynä

kuin hurinana yhteensidotuista päivistä,

ihmisistä joiden kanssa minä elän

Keveät lehdet ja linnun siipi

ja ei lyödyt lähteet,

minä tuskana ja sieluna

minusta

minä peilipölynä illan viileydessä

Minä olin täydellinen kauneudessa

ja oli etanana puissa

minun käteni on keveä lehti

minun käteni on kuin höyhen

minua ympäröivät vuoret ja kukkulat

pitkälle asti hulluna näin vaarat

tapasin yhteenpuristetun, vapisevan

kannat jotka repivät minua pistäväksi suikaleeksi

Minä haluan elää kaupingissa kuten se on

wc:n sähkövalon ja kaasuhellan kanssa

puhdistettuine katuineen

rikkaan miehen paikkoja joka kulmassa

ja palatsi ja kahvilat, rikkaus laajennettuina ikkunoista

ja viittä tai kahta markkaa vastaan suoranaista ylenpalttisuutta

valoisat ja rikkoutuneet värit

ja kasvot, kohtalo

ja taivaan valo – kiihoke ajatuksille ja taistolle ja

hammastellulle rakkaudelle

yhdelle ja toiselle

ja kaikille, kaikille!

Olla kuin yrtti kevätniityllä

seistä kuin puu puiden keskellä

täyttää paikkansa kuin kivi kivien keskellä

rakennelmassa

tietää että tuhannet rakastavat ja saavat onnea, on huolia

ja samat kauniit silmät hymyilevät, kyynelehtivät ja palavat ja värisevät

unelmia, horjuvat, kaatuvat alas

mutta hän aikoo mennä kaikkien rikkautta vastaan, sankarina, valoisalla

näkökulmalla.

Minä hymyilen kohti kaupunkien katuja, tehtaita

ja kauneus on ulkoisuus ja sisäisyys.

Maailmankuvien horisontista ja näkymästä

Maailmankuvista kirjoittaessa on otettava huomioon se tendenssi, jonka mukaan maailmankuvien täytyy olla avoimia suhteessa ympäröivään todellisuuteen ja otettava vastaan sitä palautetta, jonka ulkoinen maailmankuvasta antaa. Maailmankuva on nimenomaisesti kuva, ja sen takia sen kuvaluonteeseen tulisi muuttaa muuttamalla sitä tapaa, jolla ihminen saa maailmaan liittyviä kuvia. Maailmankuvat ovat tavallisesti suljettuja, ja niissä ei hallitse aikaisempien teorioiden muuttuminen suhteessa siihen, miten ulkoinen antaa palautetta ihmiselle. Maailmankuva on siis yksittäisen ihmisen tai kehittyneemmässä muodossa jonkun yhteisön jäsenillä vallitseva tapa kuvata maailmaa. Näkymän käsite tarkoittaa maailmakuvan ja kuvautumisen funktiota. Näkymä on tietyllä tavalla miettien pysähtynyt kuva tai maailmankuva, jossa maailmankuvan antama palaute on muodostanut itsestään yhtenäisen tavan nähdä maailma tämänkaltaisesta positiosta, jota voidaan myös nimittää näkymäksi. Näkymä on siinä mielessä, koska se kuvastaa ihmisen perimmäistä metafyysistä asemaa maailmassa, niin se on ihmisen sisäisten päämäärien kehitystasojen, jotka tarkoittavat ihmisen rakenteellisia pyrkimyksiä suhteessa ulkoiseen todellisuuteen, alkukohta ja primus motor, toiminnan filosofian alkuunpanija. Näkymä siis tarkoittaa substantiaalisesti sitä mihin ihmisen maailmakuva yltää. Voi olla että jotkut yksinkertaisemmat ihmiset eivät saa muodostettua itselleen maailmankuvaa, vaan heidän toimintansa ei koskaan ole itseislähtöistä, vaan se on kuin tennistä, jossa toisella pelaajalla on koko ajan sama syöttövuoro.Näkymän tasolla ihmisen on myös mahdollista muodostaa omaan näkemykseensä avaruutta ja korjata maailmankuvaansa, toisin kuin suljetussa maailmankuvassa, joka ei etene näkymän asteelle. Miksi nämä käsitteet: näkymä ja maailmankuvie horisontti ovat tärkeitä ja tarvittuja käsitteitä sen takia, koska niiden kautta määrittyy se, miten sulkeutuneeksi tai liian avoimeksi todellisuuden suhteen yksilön toiminta on tulkittava. Näkymä määrittää merkittävällä tavalla sitä, miten ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin ja heidän omaan maailmankuvaansa. Näkymä voi siis olla avara, tai vaihtoehtoisesti se ei ole sitä, eikä kyseessä olevalla ihmisellä välttämättä ole minkäänlaista käsitystä maailmankuvasta, tällaisia ovat esimerkiksi kaukaa tulleet maahanmuuttajat, kehitysvammaiset ja oppimisvaikeudelliset. Kun mietitään mihin näkymän ja maailmankuvien horisonttia voidaan käyttää, voi havaita ensin sen, että nuo käsitteet ovat hyödyllisiä silloin, kun tarkastellaan ihmisten ryhmätoimintaa. Ne liittyvät esimerkiksi siihen, kun tarkastellaan sitä, miten ihmiset muodostavat ryhmiä, ja näin ollen ne ovat filosofian ohessa myös sosiaalipsykologisia käsitteitä. Nämä käsitteet siis adaptiivisen tulkinnan tapaan tarkoittavat sitä, miten sisäinen todellistuu suhteessa ulkoiseen ja miten ulkoinen antaa tuon tiedon sopeuttamisen myötä palautetta sisäiselle. Näkymän ja maailmankuvien horisontin käsitteet ovat sisäsyntyisiä, mutta vain ulkoinen maailma ja yhteiskunta voi sopeuttaa ne adaptiivisen tulkinann tavoin ympäröiviin ihmisiin. Maailmankuvien horisontti antaa ihmiselle tarkasteltavaksi sen, miten pitkälle asti hän voi edetä yhteiskunnassa ja noudattaa omaa maailmankuvaansa, kaikki eivät kuitenkin pysty jonkinlaisten puutteiden takia löytämään omaa maailmankuvien horisonttiaan, vaan tällaiset ihmiset eivät edes varsinaisesti elä, koska he eivät voi erottaa sitä, miten arvoja tulisi asettaa parhaimmuusjärjestykseen eli he eivät voi hahmottaa arvollisia määreitä majoittavaa tunnustushierarkiaa. Näkymän käsite tarkoittaa oleellisesti sitä, miten maailmankuvien horisontti on kehittynyt yksilössä metafyysiseksi ja pysyväksi näkymäksi, johon ihmisyksilö vertaa kaikkea muuta sellaista ajattelua, jossa on tarkoitus pyrkiä ottamaan selvää ns. oliosta itsessään Das ding an sich. Maailmankuviin tulisi puuttua toisten ihmisten tasolta, koska ne voivat siinä vaiheessa, kun ihminen ei ole vielä niin sanotusti sementoinut arvojaan ja maailmankuvaansa yhteen vakituiseen muotoon. Koska etenkin vanhoilla ihmisillä on taipumus siihen, että heillä joko on näkymä tai ei ollenkaan maailmankuvaa, tulisi ihmisten valaiseminen aloittaa jo varhaisella asteella koulussa, koska vanhemmat ihmiset eivät tavallisesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pysty muuttumaan arvoiltaan ja maailmankatsomukseltaan. Sen takia kouluissa tulisi aloittaa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin opettaminen uutena itsenäisenä oppiaineena. Kuitenkin myös uskonnon opetusta tulisi muuttaa, tuomalla siihen sekularisoitunut elämänkatsomustieto, jossa siinäkin voitaisiin korostaa myös uskontotiedettä. Myös oppihistoriaa tulisi lisätä kouluihin, ja kielten opiskeluun vertailevaa kielitiedettä ja kieltenopiskelun historiaa. Matematiikan tunneilla tulisi käsitellä myös logiikkaa ja matematiikan historiaa. Taloustiedon opettamista tulisi lisätä, minkä lisäksi taidehistoria oppiaineena tulisi tuoda vähintään lukiotasolle. Oppilaiden tulisi valita toisen asteen koulunsa sen perusteella mihin he aikovat keskittyä ja mikä on heidän suurimman mielenkiintonsa kohteena. Lukiot tulisi siis uudistaa täydelleen muuttamalla opetusmuotoja, ja korostamalla erikoistumisen tärkeyttä, lukioiden tulisi siis olla vain korkeampiin opintoihin ja korkeampaan sivistykseen johtava tie. On naurettavaa, että nuoret pakotetaan vielä lukiossa oppimaan aineita, joista heille ei koskaan tule olemaan tarvetta osata. Kun nuorille annettaisiin malli rakentaa maailmankuvaansa yhtenäisen horisontin muotoon, voitaisiin silloin tuoda esiin sellainen sukupolvi joka näkymänsä samankaltaisuuden ansiosta voisi edistää erikoistumista ja korkeaa älyllistä suoriutumista yhteiskunnassa. Mielestäni monet koulut useilla koulutustasoilla eivät korosta maailmankuvan tai maailmankatsomuksen kehittämistä, vaan korostavat turhanpäiväistä ulkoa oppimista ja nippelitietoa, fysiikan ei-ihmismäisiä periaatteita. Onhan sentään niin, että käytetyt käsitteet antavat hyvin suuren roolin ihmisen tietoiselle puolelle. Fyysikkojen mielestä ihminen ei pysty muodostamaan tai valitsemaan ajatuksiaan ja mielipiteitään, heidän mielestä ne ovat vain jonkun fysiikka-kemian tosiasian, kuten vaikkapa pierun, seurauksia.

Huomio

On se niin mukavaa, että luette minun kirjoituksiani niin suurella innolla. Minua eivät kiinnosta teidän kirjoituksenne.

Historiasta ja ajasta

Lineaarisuus tarkoittaa sen kaltaista ajankäsitystä, jonka mukaan kehitys ja ajankulku on toistuvaa ja se jatkaa eteenpäin etenemistään yhdenmukaisella tasolla, eli ajan kulku ei tämän näkemyksen mukaan kulje esimerkiksi toistuvassa kehässä, kuten esimerkiksi syklistisen ajankäsityksen omaavien ihmisten ja Oswald Spenglerin tyyppisten filosofien keskuudessa. Lineaarisen ajankäsityksen piirissä siis ajatellaan, että ajan kulku jatkuu tasaisesti samalla asteella ja samojen periaatteiden mukaisen säätelemisen tavalla. Syklinen aikakäsitys siis liittyy etenkin käsitykseen kulttuurien iästä, elämisestä ja kuolemisesta. Kun ajatellaan, vaikka babylonialaista, karthagolaista, egyptiläistä, kreikkalaista ja roomalaista korkeakulttuuria ja sitä miten ne ovat suurelta osin hävinneet oltuaan voimassa ja elossa tietyn rajallisen ajan. Siis etenkin kulttuurien esimerkki voisi kertoa siitä, että lineaarinen käsitys ajasta ei siis aina vastaa kaikkia sen kattamia ja palvelevia ilmiöitä. On siis tärkeää miettiä sitä, kuinka paljon ajan muoto vaikuttaa todellisuuteen. Koska voimme havaita, että ihmisten elämät ovat maailmanlaajuisesti varsin paralleelisia ja ne toistuvat samankaltaisina kulttuureina ja tapoina, voidaan kysyä, mitkä ominaisuudet määrittelevät eri elämisen tasoilla kulttuuria ja sen tapahtumia. Koska tietyt tavat, kuten syöminen, kakkaaminen ja pissaaminen toistuvat ihmisten elämissä, vaikkakin nämä ilmiöt ovat enemmänkin ihmisen luonnontieteelliseen puoleen liittyviä asioita, on niiden piirille muodostunut kulttuuri merkittävällä tavalla samanlaista kaikkialla, esimerkiksi pieru- ja kakkahuumorille nauretaan hyvin monissa maissa ja eri kulttuurien piirissä. Eli siis koska tietyt perusteelliset asiat toistuvat tavallisesti symbolisessa muodossaan samanlaisena, niin voidaan sanoa, että tuolla on oltava selkeä linkki myös aikaan ja ajankäsitykseen. Esimerkiksi kakalla käymisen väli, joka on normaalilla ihmisellä yhden ja kahden päivän kokoinen aika, voidaan käsittää sykliseksi ilmiöksi. Luontohan siis on tietysti syklinen, mutta voidaan kysyä sitä, onko myös henkinen kulttuuri jossain mielessä toistuvaa ja syklistä. Mielestäni kun ajatellaan ihmisyksilöä, voidaan helposti sanoa, että todellisuus toistuu hänen piirissään tai saa jollakin tavalla aikaisempaan nähden poikkeavan muodon. Ajankäsitys ja kokemus historian sisällä olemisessa määrittelevät myös ajattelua, mutta voidaan sanoa, että tietyt yhteiskunnalliset liikkeet voivat toistua ulkoiselta muodoltaan samanlaisina, ja esimerkiksi nuoret ovat tärkeässä roolissa ajasta aikaan siinä., kun mietitään ajan hallitsevia yhteiskunnallisia liikkeitä. IKL oli nuorten parissa suosittu organisaatio etenkin 30-luvun alussa ja puolessavälissä. Toisaalta SKP:stä eronnut vähemmistö, taistolaiset, muistuttavat esimerkiksi siinä mielessä toisiaan, että IKL erosi Kokoomuksesta vuoden 1933 vaalien jälkeen, ja taistolaiset, kuten jo sanottua, erosivat enemmistökommunisteista. On varmasti useita sellaisia tapauksia, että 30-luvulla nuoriso-IKL:ssä toimineiden ihmisten lapsista tuli 60-luvun lopulla kommunisteja, jopa taistolaisiakin. Aika siis muodostuu entiteettien jatkumosta. Ajasta on tullut ihmiskunnan kehityksen myötä paljon hienosyisempi käsite verrattuna siihen, kun ensimmäiset kellot keksittiin tai silloin, kun dinosaurukset tallustelivat näillä mailla. Aika siis liikuttaa osaa ominaisuuksistaan, on siis olemassa ajallisia sekä myös ajattomia asioita, jotka toistuvat kulttuurisina artefakteina ajassa elävien ihmisten keskellä. Aikaa tulee siis tarkastella etenkin elävien ihmisten ja elävien kulttuureiden näkökulmasta, vaikka kulttuurintutkimus siis selkeimmällä tavalla tuo esiin ihmisten panoksen ja ihmistieteellisen näkökulman ajan vaikutuksesta ihmisten luomiin kulttuureihin. Ajan tasot ja ominaisuudet ovat siis tietyssä tasossa määrääviä siinä suhteessa kun aikaan suhtautumista käsitellään. Aika ei elä kulttuurin periaatteissa samalla tavalla kuin se elää kulttuurin päivittäiseissä toiminnassa. Ihmisten tietyt ominaisuudet siis liikkuvat ajassa, ja sen myötä tapahtuu ajan kuvainnollistava vanheneminen. Historia perustuu siihen, miten historiankirjoitus reagoi tiettyihin ilmiöihin sellaisessa ajanpositiossa, joka on ristiriitaista esimerkiksi nykyaikaisten poliittisten tilanteiden ja ennakkoluulojen näkökulmasta. Tapahtumia siis rekisteröidään erilaisten poikkeavien motiivien perusteella. Mielestäni historiankirjoitus ei voi olla täysin vapaata tulkinnan ajankohdassa vallitsevista ennakkoluuloista. Tapahtumat tulevat ajassa jatkumoksi ja noita tapahtumia kirjaa historiankirjoitus. On tärkeää miettiä sitä, millaisia ilmiöitä ihmiskunnan historiassa toistuu. Ajassa toistuvat siis etenkin suurvaltojen ylimielisyys, sota, ihmisten kärsimykset, luova onnellisuus, ja ihmistä rappeuttavat asiat. Viimeistä kohtaa voidaan perusteella esimerkiksi siten, koska vanhat suvut kulttuurien tapaan elävät vain tietynlaisen ajanjakson ihmisten historiassa ja sen jälkeen rappeutuneesti kuolevat. Oikea metodi ajan tulkinnassa etenkin kulttuurien näkökulmasta liittyy siihen, että pyritään näkemään pysyvyydet ja ja tutkitaan uutterasti kulttuurimuodostelmien rakennetta yhteiskunnassa. Historiassa huomio tulee kiinnittää etenkin syyseuraus-suhteisiin ilmiöiden välillä ja millaiset toisiin nähden verrattavat ominaisuudet vallitsevissa instituutioissa toistuvat. Kannattaa myös seurata sitä, millaiset instituutiot ja ihmiset käyttävät yhteiskunnassa valtaa ja mihin tuon vallan hallitseminen on historiassa johtanut. Malli, tietynlainen kaava siitä, miten ihmiset toimivat ja mitä tuosta toiminnosta johtuu, voidaan määritellä etenkin sen kautta kun tarkastellaan ja formuloidaan ihmisten toimintaa. Tässä on tärkeää miettiä sitä, liikkuuko aika kehässä edestakaisin, vai kulkevatko toiminnan olosuhteet ajan muodossa jatkuvasti eteenpäin, jossa tapauksessa esimerkiksi tietyt samanlaiset mallit eivät toistuisi ihmisten keskuudessa subjektiiviseen mielettömyyteen. Ihmiset joiden toiminta on korkealla symbolisella tasolla vaikuttavat siihen, että nämä ihmiset liittävät kyseisen ilmiön historiaan, jossa ihmiset toiminnallaan luovat erilaisia toistuvuuden malleja ja niitä on erilaisia aina kaikessa historiassa toteutuvassa symboliverkostossa. Mallit kertovat siis siitä miten kulttuuri suhtautuu itseensä ja omaan historiaansa. Tämänkaltainen malli on siis etenkin kultturiin ja kulttuurintutkimukseen liittyvä käsite. Se liittyy kulttuurien ja yhteisöjen ikään ja vanhenevuuteen. Kun ajatellaan toistuvuutta, niin siinä tulevat esiin toistuvat ilmiöt ja ihmisperäinen toiminta. Ajassa siis on aina tietty osa pysyviä ympäröivän kulttuurin piirteitä. Historian tutkinta etenkin silloin kun lähdemateriaalia ei ole paljon tai se on fragmentaarista, perustuu aina myytteihin, ja se on asia mistä pitäisi päästä vähitellen eroon jos ajatellaankin edes sitä, että joskus voisi olla objektiivista ja tulkinnan ajasta riippumatonta historiankirjoittamista ja -tutkimusta. Toistuvuus on mielenkiintoinen asia siinä, kun ajatellaan aikaa tai historiaa. Esimerkiksi Saksassa, jossa on aina vallinnut tietynlainen herraihmismentaliteetti, suvaitsemattomuus on sen historiassa ollut toistuva ilmiö, joka johtuu jonkinlaisesta kulttuurisesta ylimielisyydestä.