Vallasta ja asenteista

Vallantäyttäjät ovat taas täyttäneet heille annetun mukavan joululoman. Kesäloma ei aivan vielä satu yhteen talviloman ajankohdan kanssa. Kun porkkana otetaan pois maasta, jää maahan porkkanan kokoinen kolo, mutta kun vallantäyttäjä otetaan pois eduskunnasta, ei koloa jää (ellei ole Vapaavuori). Kuitenkin monesti poliitikot pyrkivät hakemaan helposti saatavaa etua. Vallantäyttäjät pyrkivät saamaan etua etenkin toisista poliitikoista ja vaikutettavissa olevista ihmisistä.

Vaikka helpolla ei voisi uskoa, niin Suomenkin politiikassa on kaikilla puolueilla porsaanreikiä, jotka hyödyttävät toinen toistaan. Esimerkiksi sos. demien ekumeeninen suvaitsevaisuus aiheuttaa sen, että yhteiskunta menettää allaan olevan kulttuurisen pohjan. Kulttuurisesti liberaalisille tämä sopii sen takia, koska näin he saavat halvempaa työvoimaa maahan ja samalla työn arvo vähenee. Feministeille ja sosialisteille tämä sopii sen takia, koska he saavat tämän ansiosta sääliä yhteiskunnan heikommassa asemassa olevia.

Tämä yhteiskunta on niin meritokraattinen ja egalitaristinen, että on mielestäni jokseenkin kummallista, jos jotkut valittavat siitä, että heitä on kohdeltu eri tavalla kuin muita. Suomen yhteiskunnassa jos missä nousu korkeampiin yhteiskuntaluokkiin on kiinni lähinnä omasta viitseliäisyydestä.

Suvaitsevaisuus tarkoittaa asennetta, joka hyväksyy erilaisuuden. Erilaisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi ihmisen pituutta, eri kansanryhmiä ja voimavaroiltaan erilaisessa asemassa toimivia ihmisiä. Ylitse käyvä suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, kun jotkut (etenkin naiset) alkavat nostaa vähemmistöjä alustalle siten, että he olisivat joka tapauksessa yhteiskunnan korkeinta eliittiä.

Työn arvo on asia, josta tulisi pitää kiinni. Mielestäni, vaikka en juuri vasemmistolainen olekaan, ihmisten ei tarvitse ottaa sellaisia töitä vastaan, jotka esimerkiksi eivät vastaa hänen koulutustasoaan tai mielenkiinnonkohteitaan. Muutenkin tavanomaisen mukaista 8-16 kestävää työtä tekevät eivät ole ainoat ihmiset, jotka tekevät tässä yhteiskunnassa töitä: toisilla työskentelyaika saattaa olla vaikka 22-06. Myös eri aikaan päivässä, tai erilaisessa paikassa tapahtuva etä- ja silpputyöskentely tulisi ottaa mukaan, kun määritellään työn käsitettä ja sen käsitteen rajoja.

Kun ajatellaan tavallista pälliäistä, voidaan sanoa, etteivät yhteiskunnalliselle eliitille tärkeimpinä pitämät kollektiiviset ideologiat ole sellaista mitä hän ensimmäisenä olisi promotoimassa muille. Tavallinen kansa elää vaistoistaan, ja se on monesti hyvin järkevä menettelytapa, koska se perustuu etenkin käytäntöön ja päivittäiseen elämään, eikä eliitin hämäriin abstraktioihin, jonka joku kepin päähän nostettu sian peräsuolen kappale on suustaan vinkaissut.

Mielestäni yhteiskunnalliset hierarkiat ja valta-asetelmat ovat täysin tarpeettomia, sillä ne perustuvat siihen ajatukseen, jonka mukaan olisi olemassa vieläkin jonkinlainen keskiaikaan viittava feodaalijärjestys. Vaikka yhteiskunnalliset käytännöt muuttuvat, eivät ihmiset muutu yhtä nopeasti. Edelleenkin jotkut halajavat käyttämään valtaa suhteessa toisiin ihmisiin.

Mielestäni Suomessa saataisiin ottaa mallia ruotsalaisesta yhteiskunnasta, jolla en tarkoita heidän maahanmuuttajaintoaan, vaan sitä, miten ihmiset keskustelevat ja vaihtavat mielipiteitä ilman osoittelevaa hierarkiaa toiminnan taustalla.

Olli von Becker

Kirjoittaja on 28-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on suuntautumassa käytännöllisestä filosofiasta teoreettiseen filosofiaan.

Mitä filosofia on

Filosofialla tarkoitetaan tänä päivänä lähinnä käsiteanalyysia. Käsiteanalyysi tarkoittaa sitä, että siinä tutkaillaan filosofian ja tieteiden piirissä käytettävien käsitteiden merkitysarvoa siinä kun ne vastaavat ilmiöitä, joita niillä on tarkoitus kuvata. Käsitteiden koherenssi on tärkeä piirre tässä. Muita tieteen filosofian menetelmiä ovat myös tieteen käsittäminen foundationalistisella tavalla ja toisaalta korrespondenssiin vedoten. Edellinen tarkoittaa sitä, että jotkut alkuperäiset peruslauseet riittäisivät siihen, että siitä johtuvat muut lauseet voitaisiin hyväksyä valideina. Jälkimmäisessä tapauksessa teorioita ja lauseita verrataan todellisuuteen sillä tavalla kun se ilmenee ihmisille. Niiden täytyy olla riittävän hyvässä konsistenssissa, sikäli että niiden piirteet riittävät kuvaamaan totuudessa olevia piirteitä. Aikaisemmin filosofian piirissä on tarkasteltu esimerkiksi metafyysisiä kysymyksiä, jotain sellaista, jossa olisi tarkoitus saada käsitys jonkinlaisesta absoluutista tai jostakin sellaisesta asiasta jota ei voida aistien avulla havaita. Monet filosofit tähän mennessä ovat luoneet oman metafyysisen järjestelmän, joita ei voida nykypäivän näkökulmasta edes vertailla toisiin tai saada käsitystä näiden järjestelmien totuutta kuvaavuudesta. Myös Karl Marxin Pääomassaan kuvaama teoria on täysin epätieteellinen sen takia, koska sitä ei voida minkäänlaisin menetelmin kumota. Karl Popper on kuvannut eräässä kirjassaan historisismia, tapaa asettaa sellaisia teorioita, joista voisi ennakoida historian kulkua, ja Marxin dialektinen materialismi on yksi tuollaisista järjestelmistä. On siis oletettava, että nykyaikaisen filosofian menetelmät eivät riitä totaalisen ideologian tai kaikkeen vastaavan maailmanennakoimisteorian luomiseksi. Ainakin voidaan sanoa, että johonkin ideologistisen maailmankatsomusjärjestelmän hyväksyminen useille ihmisille levitettäväksi ei ole kovin älyllisesti rehellistä. Toisaalta voidaan varmaan sanoa, että monille oma filosofinen maailmankatsomusjärjestelmä on jonkinlainen defenssimenetelmä, jonka kanssa puurtamisesta yksittäinen filosofian harrastaja voi saada psyykkistä helpotusta. Kuitenkin filosofian on siis tarkoitus kuvata etenkin sitä, miten tieteen kielen lauseet hahmottuvat maailmassa. Kuitenkaan en usko, että filosofian pitäisi antautua jonkinlaisen yksioikoisen empiirisen teorian alaiseksi. Filosofia terminä tarkoittaa muinaiskreikaksi viisauden rakastamista, ja sen takia voidaan ajatella, että yksi sen perustarkoituksista on selventää ihmisen suhdetta maailmaan, eikä pelkästään tieteen menetelmien suhdetta maailmaan. Filosofiassa on myös muita osa-alueita kuin pelkästään tieteenfilosofia tai tietoteoria. Filosofia voi tutkia totuuden käsitteen lisäksi myös kauneuden ja hyvyyden käsitteitä ja esimerkiksi uskontojen tapaa muodostua maailmankatsomusteorioiden aluiksi. Ihmisen on tarkoitus havainnoida maailmaa ja selittää sitä itselleen, ja tuohon tarkoitukseen voi filosofia ehkä merkittävämmin vastata. Kuitenkin Wienin piiri, joka käsitteli etenkin empiiristä filosofiaa, meni liian pitkälle siinä, että filosofia voitaisiin alistaa pelkästään empiirisen tieteen alustalaiseksi. Sen takia voidaan sanoa, että kaikki filosofian osat eivät voi olla pelkästään tietoa tieteen empiiristen lauseiden koherenssista. On myös sanottava, että esimerkiksi etiikka on sellainen filosofian osa-alue, joka ei suoranaisesti ole yhteydessä empiirisiin tieteisiin, vaikka kuitenkin siinäkin esimerkiksi soveltavan etiikan ja luovan osallistumisen kautta voidaan saada tietoa siitä palautteesta, jonka esimerkiksi jonkinlaisen käyttäytymismallin noudattaminen yhteiskäytänteissä voi saada aikaan. Etiikka ei voi tänä päivänä rajoittua velvollisuusetiikkaan ja hyve-etiikkaan, koska niissä etiikan piiriin tuleva toiminta on määritelty tarkasti jonkinmuotoiseksi, ja etenkin hyve-etiikassa ajatellaan jonkinlaisten antiikkisten kardinaalihyveiden kautta, jotka eivät ole enää pitkään olleet filosofisia kirjoituksia lukevien ja kirjoittavien ihmisten joukossa. Joku voisi varmaan sanoa, että kardinaalihyveet ovat hävinneet sen takia, koska empiirinen tiede on murentanut tietyt ihmisen havaintopiirin ulkopuolella olevien hyveiden totuudellisuuden. Kuitenkin on varmaan sanottava, että on parempi että filosofia on nykypäivänä apuna myös empiiristen tieteiden määrittelyssä ja niiden tuloksien tarkastelemisessa. Teologiaa ei missään nimessä tarvitsisi enää olla Jumalan käsitteen kautta yhteydessä filosofiaan. Kuitenkin voidaan sanoa, että metafysiikka on teologian ohella ihmisten iättömimpien ominaisuuksien muotoa käsitteleviä oppimuodostelmia, ja sen takia niillä voidaan katsoa olevan jonkinlainen merkitys samalla kun yhteiskunnan muotoa tarkastellaan. Varmasti Neuvostoliiton bolsevikkijärjestelmä tai Saksan natsijärjestelmä ovat esimerkkejä sellaisen yhteiskunnan dystopioista, joissa ei ilmene ihmisen iättömimpien osien muotoa määrittäviä oppijärjestelmiä. Voidaan siis mielestäni sanoa, että filosofia voidaan jakaa kahteen osaan, jossa toisessa on empiirisen tieteen alainen tieteen menetelmiä havainnoiva pragmaattinen tai välinearvollinen osa, ja toisaalta myös toisena sellainen osa, joka tarkastelee esimerkiksi ontologiaa, etiikkaa tai estetiikkaa. Tämä jälkimmäisenä mainittu osa tarkoittaa etenkin yhteiskunnan muotoa ja olemusta käsitteleviä filosofian osa-alueita, jotka ovat tarkoitettu etenkin ihmisen henkisen järjestelmän ylläpitoa ja koostumista määritteleviin tietämis- ja uskomisjärjestelmien hahmottamiseen. Tieteen apuna toimiva osa filosofiasta on tarkoitettu edistämään filosofian käsitettä yhteiskunnan sisällä. Tämä edistäminen tulee esiin esimerkiksi soveltavan etiikan kautta, jonka avulla filosofian käsitettä ja auttamisaluetta on tarkoitus laajentaa käsittämään uusia tietämisjärjestelmiä. Tässä soveltavammassa toimessa siis on tarkoitus saada filosofisista termeistä ja käsitteistä apua uudenlaisen tietämisen avuksi. Filosofian on siis tässä mielessä autettava tieteen eri alueiden tulosten hahmottumista havaitsemisen kohteeksi. On siis sanottava, että filosofian on siis tarkasteltava erilaisten käsitteiden havaittavaksi asettumista. Esimerkiksi Husserlin filosofia väittää, että kaiken objektiivisena ilmenevän todellisuuden taustana on ihmisen subjektiivinen havaintolaitteisto, joka ainoastaan pyrkii näyttämään kaiken riippumattomana havainnosta. Filosofian siis pitää olla jossain mielessä erossa tieteestä, koska sen teoriat eivät kaikki pyri tieteellisyyteen, ja aiheen vaikeuden takia voidaan sanoa, että filosofisten ongelmien pohtiminen on vähintäänkin hyvää aivojumppaa siihen, kun pyritään ylläpitämään riittävän analyyttistä ja synteettistä menetelmää henkisten asioiden arvioinnissa. Jotkut siis sanovat, että kaikki filosofiset teoriat, jotka eivät pyri tieteellisyyteen, ovat merkityksettömiä. Niistä on kuitenkin mielestäni apua siinä kun pyritään ylläpitämään filosofista maailmankatsomusta ja erilaisia filosofisia maailmankatsomusjärjestelmiä. Filosofialla perenniaalisessa muodossaan on siis hyötyä ainakin maailman havainnnoimisen muotojen sisäistämisessä, ja sen takia siitä ei tulisi tehdä täysin empiiristen tieteen teorioiden alaista. Kuitenkin filosofian menetelmillä voidaan havainnoida myös sitä miten tiede määrittyy. Tästä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Ludwig Wittgenstein, Rudolf Carnap ja Moritz Schlick. Filosofinen lause voi siis perustua niin todellisuuden havaittaviin osiin samalla kun se voi myös perustua filosofian historiaan, jota voidaan varmasti pitää yhtenäisenä samassa muodossa kehittyvänä historiallisena eteenpäin kulkuna.

Moraalisesta integriteetistä

”Harva voi pitää filosofista. Melkeinpä yhteiskunnan vihollinen tulee siitä joka ihmisten erilaisten pyyteiden ja asioiden näennäisyyden lomassa sanoo henkilöön ja asiaan katsomatta: ”En pidä sinua muuna kuin olet, en anna sinulle enempää arvoa kuin ansaitset.” Näin jämeriä sanoja lausuvan henkilön ei ole ollenkaan helppoa saada osakseen ystävyyttä ja arvostusta.”

-Chamfort

Ihmiset poikkeavat monessa suhteessa toisistaan, ihminen voi olla rikkaampi ja deterministisessä mielessä myös lihavampi tai pidempi kuin muut. Toisaalta ihminen voi olla erilainen myös ei-deterministisessä mielessä, joka tarkoittaa esimerkiksi ajattelun, mielipiteiden ja ideologioiden keskistä eroavaisuutta. Monesti ihmisten ajattelu perustuu vakaumuksiin, mutta toisaalta se voi olla myös liian laihoista perusteista vaikuttunutta tai vaihtoehtoisesti täysin vapaata ajattelua, joka ei ota ideologioiden valmiiden käsitteiden antamaa tuomiota itselleen. Vapaa-ajattelijoista ei monesti pidetä, koska he eivät tapaa ajatella ensisijaisesti auktoriteetin norsunluutorniin nousseiden ihmisten pokkurointia ja arvostamista. Vapaa-ajattelijat näkevät näiden keinotekoisten muurien taakse ja suhtautuvat ihmiseen tasa-arvoisemmin ja auktoriteettivastaisemmin kuin suurin osa ihmisistä. Koska ihmiselämä perustuu kulisseihin ja niiden tunnustamiseen, on sellainen ihminen, joka ei myönny nöyrentelemään tällaisia asioita, aika nopeasti ellei aivan totaalisesti hylkiön niin ainakin sellaisen ihmisen asemassa, jolla ei ole yhtä paljon oikeuksia ja sananvapautta kuin toisilla. Tällainen ihminen pyritään hiljentämään siinä, että toisin kuin hän itse ajattelee, voidaan hänelle yrittää luoda jonkinlainen pintapuolinen merkitys, joka ilmaisisi koko ajan myös hänen syvällisten ajatustensa muotoa ja sisältöä. Kulisseja tavallisesti ylläpidetään keinotekoisilla välineillä kuten esimerkiksi rahalla, jolla ei ole minkäänlaista arvoa yhteiskunnan käytänteiden ulkopuolella. Kuitenkin monet ihmiset haluavat etenkin rahaa. Mikä on heidän ongelmansa? He katsovat, että heidän on rakennettava itselleen, tai esimerkiksi niin päin että miehen on rakennettava heille turvalliset kulissit, jotta yhteisön sisäinen arvostus kohdistuisi heihin. Tämän takia on sanottava, että sota puhdistaisi ilmapiiriä samalla tavalla kuin kesäkuinen sade puhdistaa ilmaa. Ihmisten kulttuuri muodostuu entistä pienialaisemmaksi ja pintapuolisemmaksi, jos siinä ei hyväksytä aikakautemme kaanonista poikkeavia ajattelijoita ja taiteilijoita. Nimenomaan erilaiset ihmiset, silloin kun erilaisuudella ei tarkoiteta esimerkiksi vaikka ihmisten hengen vaarantavien asioiden harrastamista, ovat todellisen ja elävän kulttuurin perusta. Vaikka koen olevani sosiaalisesti konservatiivinen, niin jos on olemassa kaksi vaihtoehtoa kulttuurin muodon suhteen; se että on vain yhdenlainen kulttuuri, jonka normeja kaikki ihmiset noudattavat toiminnassaan, ja josta normeista puuttumista rankaistaan jollain tavalla; ja se vaihtoehto, että ihmiset saisivat suuremmassa mitassa säilyttää kultturisia ominaisuuksiaan, jos ne ovat heille tulleet sivistynyttä tietä. Kuitenkin on selvää, että alakulttuureidenkin tulee noudattaa tiettyjä Hempelin peittävän mallin lain mukaisella tavalla järjestyvän valtakulttuurin muotoja. Se ei siis voi olla liian paljon valtakulttuuria vastaan, mistä voidaan heti havaita se, että islamin tuominen Eurooppaan ei ole hyvä idea, koska islamin uskonnolliset piirteet ovat jossain mitassa vastakohtaisia verrattuna länsimaiden arvoihin. Sekin on mainittava piirre suomalaisessa yhteiskunnassa, että ihmiset ajattelevat kaikkien toimivan jonkinlaisen suureilla mitattavan hyödyn vuoksi ja kenelläkään ei ihmisten enemmistön mielestä voi olla pyyteetöntä motiivia jonkin asian tekemiseen. Suurin osa ihmisistä ei ajattele itsenäisesti eikä myöskään ilmaise omaperäisiä mielipiteitä. Se ajatteluntapainen mikä on monesti ihmisten enemmistölle tyypillinen, sisältää hierarkkisen tavan hahmottaa maailmaa, nämä ihmiset ajattelevat kaikesta vertailukohdallisten symbolien osoittamalla tavalla, kun jotain verrataan toisiin saa laumaihminen käsityksen siitä, että jotakin asiaa tulee korostaa sen takia, koska se tässä ajatteluntapaisessa vaikuttaa paremmalta kuin muut vaihtoehdot. Tämän arvioinnin järjestäminen on täysin keinotekoista ja oikeissa olosuhteissa hajoavaa hajattelua.  Lauma näkee tavallisesti itsensä naismaisella tavalla ”kohteena”, objektina eikä ajattelevana subjektina. Sen takia tällaiset ihmiset arvostelevat kaikkea joka ylittää heidän käsityskykynsä ja eivät ajattele mitään sellaista mikä voisi tuottaa vaivannäköä. Lauma haluaa kaiken helpolla, ja siihen on nykyajan sosiaaliset mediat ja kaiken suorittamisen helppous – jatkuva yhdessä olo kaikkien tuntemien ihmisten kanssa – syynä siihen, ettei tällaisesta paarialuokasta voi tulla minkäänlaisia merkittävän panoksen länsimaiselle kulttuurille antavia ajattelijoita. Se että ihminen asettaa itsensä objektin asemaan kuin nainen ja alkaa sieltä heitellä koppavia kommentteja kaikista jotka ovat riippumattomampia kuin he, on se kommentaariaatin alku. Kommentaariaattiin tarvitaan olennaisesti feministejä ja naisia, sillä kommentaariaatin tapa hahmottaa maailmaa perustuu olennaisella tavalla juuri naiseen liittyvän ajattelutavan populaaristamiseen, ja siinä maskuliiniset piirteet ajattelussa pyritään totaalisesti kieltämään. Sartre väitti että sama ihminen voi kokea osia sekä subjekti- että objektiminästä, eli katsojan ja katsottavan rooleista. Kuitenkin yhteiskunnan tulisi pyrkiä siihen, että sen julkisella puolella pitäisi kaikessa pyrkiä subjektiaseman korostamiseen ja sen esiinnostamiseen mahdollisimman useissa yhteyksissä. Yksityisissä hommissa kotona nainen voi vetäytyä objektin asemaansa, koska se on kieltämättä hänelle monella tapaa tyypillinen. Kuitenkin tämä subjektina oleminen ei saa tarkoittaa sitä, että ihmisen ajattelutapa kiertyisi merkittävällä tavalla juuri hänen kohdalleen. Ihmisen on siis tajuttava puhtaita ajatuksia ilmaistessaan, että hänen ajatuksiaan voisi samoin ilmaista joku toinen ihminen ja subjekti. Subjektin tehtävä on siis ilmaista ajatuksia mahdollisimman rehellisessä ja konstailemattomassa muodossa. Subjekti ei saa lipsahtaa objektin puolelle, koska siellä elää vaikutteellisuus ja toisten ihmisten ajatusten ja mielipiteiden itselleen imaisu ja sitä myötä pelkistäminen. Julkisen hallinnon ja julkista piiriä hallinnoivien ryhmien taholla tulisi miettiä sitä, miten voitaisiin luoda julkisiin asemiin enemmän henkisiä liitteitä, joiden avulla ehkäistäisiin ihmisten omanvoitonpyyde. Julkinen hallinto tulisi moraaliltaan saada johdettua Ciceron ja antiikin Rooman patriisisukuisten konsulien näyttämälle moraalisen integriteetin tasolle.

Lisää metodia ja tieteen etiikkaa!

Yliopisto-opetus menee humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä väärään suuntaan. Humaniteetteja opetetaan opettamalla opiskelijoille erityisaiheita, historiallisia tapahtumia, tapahtumasarjoja, eri filosofien yksityisiä filosofioita, yksittäisiä kaanoniin nostettuja kirjoja ja epätarkasti kuvattuja sosiologisia, sosiaalipsykologisia ja psykologisia teorioita.

Länsimainen tieteenihanne palasi länsimaihin renessanssin aikana. Antiikissa, mutta etenkin Aristoteleen tieteenteoreettisissa kirjoituksissa luotiin pohja eurooppalaiselle tieteenmetodille ja myös tieteen etiikalle. Keskiaikana kiihkouskovaisuus heikensi tieteen alalla tehtyjen saavutusten esiintuloa. Tänä päivänä Jumalan on korvannut helppous ja sosiaalinen media. Niistä on tullut nykyaikaisen kaanonin tärkeimpiä periaatteita.

Kuitenkin voidaan sanoa, että jonkun kuukausia kestävän luentokurssin sijasta voi lukea muutaman kirjan ja saada sitä kautta yhtä merkittävät tiedot kuin mitä luentokurssi tarjoaa. On kuitenkin selvää, että nuorten ihmisten kyky keskittyä merkittävän tieteellisen tekstin luentaan on tänä päivänä heikentynyt selkeästi verrattuna sellaiseen aikaan, jolloin ei ollut facebookkeja ja twittereitä. Tieteellisen tekstin lukeminen vaatii keskittymistä, jota luentokurssin laiskanpulskea kuunteleminen ei vaadi. Tämä kykyjen heikentyminen, tai paremminkin kykyjen suuntautuminen eri asioihin, on tekemässä yliopistosta peruskoulun jatketta. Jotta voidaan olla yliopistossa ja nauttia akateemisesta vapaudesta, silloin olisi myös voitava käsitellä näitä asioita itsenäisesti ja riippumattomasti.

Tieteen metodi tarkoittaa tapaa, jolla toimitaan tutkimuksissa. Metodin mukainen menettelytapa vaaditaan siihen, että jotain tekstiä voidaan pitää tieteellisenä. On selvää, että metodia tulisi opettaa enemmän yliopistossa laihasti määriteltyjen erityisaiheiden sijaan. Mitä ihminen tekee tiedolla Husserlin fenomenologian vaikutuksesta Sartren varhaistuotantoon, jos hän ei osaa edes päätellä tieteen menetelmien osoittamalla tavalla. Nykyään annettavat metodiopinnot ovat liian vähäisiä, tarvitaan ainakin kymmenkunta kurssia tieteen metodin opettamisessa.

Kun opiskelija hallitsisi metodin, voisi hän itsenäisellä tiedonhankinnalla ja yhdenmukaisilla menetelmillä tehdyillä tutkimuksilla saada saman erityisaiheellisen informaatiomäärän huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin nykyään noin viisi vuotta kestävien yliopisto-opintojen aikana.

Tieteen metodin opettamisen lisäämisen lisäksi tarvitaan painotusta tieteen etiikassa. Myöskin tieteen etiikan nykymuotoinen opetus yliopistoissamme on liian vähäistä. Tieteen metodin opettamisen lisäämisellä saadaan opiskelijoiden mieleen kuva tieteellisen tutkimuksen muodosta, ja tieteen etiikan opettamisella saadaan kuva siitä, miten noita muotoja tulisi tulkita.

Tällä tavalla estäisimme yhteiskunnan ajautumisen skientismiin, joka on mielestäni samansuuntainen ideologia kuin inkvisitorinen uskonnollinen ajattelu. Metodin opettamisella ja erityisaiheiden jättämisellä opiskelijoiden vastuulle, voitaisiin lisätä yhteiskunnassa yhdenmukaisin metodein harrastettavaa itsenäistä toimintaa, jonka pitäisi kuulua jokaisen sellaisen ihmisen toimintaan, joka haluaa nauttia akateemisen vapauden tuomista oikeuksista.

Olli von Becker

,

Kirjoittaja on 28-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on viimeistelemässä seitsemättä kirjaansa.

Jalot suvut, älykkyys ja mielisairaus

Sukulaisten avioituminen keskenään aiheuttaa monesti sen, että jälkikasvulla on jonkinlaisia ongelmia perinnöllisten ominaisuuksiensa kanssa selviämisessä. Nuo ongelmat saattavat olla vähä-älyisyyttä, mielisairautta mutta myös parhaimmassa tapauksessa merkittäviin hengen tekoihin pystyvien kulttuurin pystyssä pitäjien aktiviteetteja. Monesti myös erilaiset persoonallisuushäiriöt ja käyttäytymiseen liittyvät poikkeamat ovat yleisiä tietynlaisen hermorakenteen omaavien ihmisten keskuudessa. Hermostolliset sairaudet ovat yleisempiä vanhojen jalostuneiden sukujen piirissä kuin niiden ihmisten parissa, jotka edustavat keskiluokkaisuutta ja keskinkertaisuutta. Nimen omaan ihmisen reaalisen muodon ilmentymät jakautuvat laajalle skaalalle erilaisten indikaattoreiden kautta. Esimerkiksi älykkyys on monesti sellainen ominaisuus, että se jakaa mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä. Mielenterveysongelmista tavallisesti kärsivät etenkin älyllisellä tasolla korkeimmalle skaalassa sijoittuvat ihmiset ja toisaalta heikkolahjaiset. Heikkolahjaisuuden mukanaan tuomat ongelmat, kun siihen lisätään vielä mielenterveyden ongelmat, asettavat ihmisen varsin heikkoon asemaan. Kuitenkin vanhojen sukujen piirissä ei tavallisesti ole ilmennyt tällaisia ,mielenterveystapauksia, joista olisi puhuttu avoimesti, mutta voi varmaan arvata, että aiemmin tämänkaltaisista ongelmista kärsivät ihmiset piilotettiin pois naapureiden, sukulaisten ja kylänmiesten nähtäviltä. Toisaalta lahjakas ihminen pystyy työstämään kivustaan ja tuskastaan jotain pysyvää, esimerkiksi taiteen tai kirjallisuuden kautta. Minkä takia siis mielisairautta esiintyy etenkin korkeimmissa yhteiskuntaryhmissä, mutta sitä vastoin keskiluokan piirissä nämä ongelmat eivät ole niin yleisiä? Yliherkkä hermosto ja aistien vilkas toiminta tuottavat monesti jollakin henkisen tai materiaalisen ilmaisun tavalla itseään ilmaisevia ihmisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että tällaiset ihmiset ovat vilkkaita, heillä on avoin, vapaamielinen ja ennakkoluuloton tapa suhtautua maailman tapahtumiin ja tekemisissä olemiseen ihmisten kanssa. Sen takia tällaisia ihmisiä voidaan pitää skitsofreenikkoina, vaikka todellisuudessa tuo alue ihmisessä, mikä pyritään hillitsemään lääkityksellä ja lääkärin luona käymisellä, sisältää sen alueen ihmisessä, mistä nousee suurin osa ihmisen luovuudesta. Monesti ihmiset eivät pyri ymmärtämään sitä, että mielisairaaksi leimaamisella ihmisestä otetaan yksi tärkeä ominaisuus, joka on ihmisen erilaisuuden ilmentäminen toisten ihmisten keskuudessa, mistä voi yhteiskunnan eteen tehtynä toimintana koitua suurta hyötyä ja rikastuttaa keskustelua yhteiskunnallisen todellisuuden tulkinnasta. Jossakin kirjassa kerrottiin teoria, jonka mukaan vanha jalostunut suku, joka on kohdannut ensimmäiset rappionsa merkit, tuottaa piiristään neron, joka edustaa suvun historiassa paluuta kultaiseen aikaan. Jukka Keitele on kirjoittanut, että on täysin normaalia, että etabloituneesta vanhasta patriisisuvusta erottautuu enemmän tai vähemmän fasistisesti ajatteleva vastarintatyyppi. Yliherkkä hermosto aiheuttaa vanhan suvun jäsenelle sen, että hän katsoo kuuluvansa erilaisiin tilanteisiin, joilla hän voisi helpottaa neurasteenisuuttaan. Maanisdepressiivisyys on varmaan skitsofrenian ohessa yksi tavallisimmista luovien ja/tai vanhasta suvusta tulevien ihmisten keskuudessa ilmenevistä mielisairauden muodoista. Maanisessa tilassa luova ja älykäs ihminen voi saada aikaan hyvin merkittäviä henkisen kulttuurin alaan kuuluvia suorituksia. Toisaalta depressio voi alentaa tällaisen ihmisen masennuksen syvään alhoon. Toisaalta taidetta tai kirjallisuutta harrastava ihminen voi käyttää depressiokokemuksiaan hyväksi siinä, kun hän pyrkii maanisessa vaiheessa ilmaisemaa itseään jollain tavalla. Koska vanhan suvun jäsenellä on erilainen hermostorakenne kuin tavallisilla keskiluokkaisilla ihmisillä, on selvää, että hän näyttäytyy ihmisille poikkeavana ja erilaisissa tilanteissa erilaisilla tavoilla reagoivana kummajaisena. Kuitenkin on niin, että uniikki ja aito ihminen poikkeaa tavallisesta ihmisestä, sillä tällaiset ihmiset ovat suvaitsevaisempia ja heillä on monesti henkilökohtaisesti luotu maailmankatsomusjärjestelmä, samalla kun tavalliset ihmiset omaksuvat omat sosiaalisessa piirissä vallitsevat mielipiteensä ei heistä ole itsenäisiksi ja myönteisellä tavalla poikkeaviksi ajattelijoiksi. Jalostuneisuus vanhojen sukujen piirissä tarkoittaa etenkin hermo- ja aivorakenteen kehittyneisyyttä, sitä, että tällaisista ihmisistä ei ole mukautumaan keskenään täysin samanlaiselta vaikuttavan keskiluokan jäseneksi millään arvostelutavalla. Monet tunnetuista kirjailijoista, tieteilijöistä ja taiteilijoista ovat kärsineet jonkin sorttisista mielenterveysongelmista tai esimerkiksi aspergerin syndroomasta, mikä ilman diagnosointia voi tulla tulkituksi esimerkiksi skitsofreniaksi. On tunnettua miten paljon kuninkaallisten ja aatelisten joukossa on ollut mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä, ja vasta tänä päivänä he ovat saaneet tulla esiin omien ongelmiensa kanssa, koska aiemmin muu perhe, vanhemmat jne. ovat kokeneet että tällaisen lapsen olemassaolo on heille tuotettu häpeä. Kuitenkin se, että monet tiettyjen alojen huiput ovat kärsineet joskus mielenterveysongelmista kertoo siitä, että kaikki mielenterveysongelmaiset eivät lannistu omasta vaivastaan, vaan ovat valmiita antamaan suurenmoisia kontribuutioita oman kulttuurinsa kehittymisen hyväksi. On varmaan väärin sanoa näin nykypäivän näkökulmasta, mutta itse uskon ja sen voi vieläpä helposti todistaa, että vanhojen sukujen jäsenet ovat tavanomaisesti taipuvaisia kouluttautumaan korkealle tasolle ja heidän keskimääräinen älykkyysosamäärä voi joissakin suvuissa olla huomattavasti keskitasoa korkeammalla. Suuri osa merkittävimmistä kirjailijoista ja runoilijoista on kärsinyt joskus mielenterveysongelmista. Mielisairaus ei suinkaan ole minkäänlainen este sille, etteikö voisi tuottaa tähän maailmaan jotain pysyvää ja ainutlaatuista. Jalostuneessa suvussa siihen rappion hetkellä ilmestyvä renessanssifiguuri on tarkoitettu siihen, että hän paikkaa niitä ominaisuuksien, jotka olivat aiemmin kaikissa suvun jäsenissä, puuttumia ihmisissä ja näyttää suunnan siihen, mitä olisi tehtävä ettei tuhoa tulisi. Sukuylpeys on tärkeä asia, ja keskiluokkaisissa suvuissa sitä ei ilmene, koska kaikki, jopa suvun omat jäsenet, katsovat, ettei tuollainen suku ole korostamisen arvoinen.m Se on surullista, ja voisinpa miltei sanoa, että tuollainen ajattelu-/toimintatapa on tullut osittain jo tähänkin sukuun, kaikki suvun jäsenet eivät suhtaudu kyseenalaistamattomalla lempeydellä sukunsa jäseneen, ellei kyseessä ole mutsi tai fatsi. Sukurasite on hermotoiminnan välkähtelyn lisäksi yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi jalostuneesta suvusta tuleva ihminen sairastuu henkisesti.

Hallinnosta ja vapaudesta

Hallinnon tehtävä on ylläpitää yhteiskuntarauhaa, suojella ihmisiä ja valvoa sopimuksien pitävyyttä. Mielestäni siis Suomeenkin kävisi hyvin jonkinlainen Nozickin luonnehtima yövartijavaltio. Palkansaajien ammattijärjestöt tulisi lakkauttaa, ja paikallisesta sopimisesta tehtävä pitävä sääntö kaikkiin vastaaviin tilanteisiin. Ihmiset voisivat silloin itse päättää taloudesta ja palveluista, kun yhteiskunta ei ole tuputtamassa tietynlaisia itsestään määräytyneita palveluita ihmisille, jotka palvelut vielä todennäköisesti eivät ole tuotettu riittävästi erikoistuneiden ammattilaisten ja työhönsä riittävällä tavalla motivoituneiden ihmisten toimesta. Sosialistinen yhteiskunta passivoi, siinä ei lopulta toimi mikään, koska ihmiset ajattelevat, että työ on jonkilaista soviettista työpaikalla ”käyntiä”, ilman sen tajuamista, että on olemassa tehokkuutta, ja tehokkuudesta voidaan jossain kehittyneemmissä yhteiskunnissa palkita. Nimen omaan tehokkuudesta pitäisi tehdä korkein kriteeri sitä varten, kun palkasta päätetään. Näin ollen sosialistiammattijärjestöjen tarjoamat kiinteät palkat ovat silkkaa sosialismia, ja he katsovat, että saman työn tekeminen on muka jonkinlainen vakuutus siitä, että siinä kaikkien on oltava ”tasa-arvoisia”. Päinvastoin tasa-arvolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Siinä laiskimmat ja työhön vain palkan vuoksi tulevat ihmiset saavat määrittää sen tason, jolle palkat sijoittuvat. Hallinnon puolelta tulisi aina pyrkiä siihen, että julkista tilaa, ja julkisuudessa tapahtuvaa toimintaa tulisi muuttaa mahdollisimman inklusiiviseksi kaikenlaisia ihmisiä kohtaan. Tämä inklusiivisuus tarkoittaa sitä, että hallinto ei voi ruveta ahdistamaan ihmisten ryhmiä sen takia, että ne eivät toimi yksityisessä elämässään oikein. Pitää estää hallinnon puuttuminen ihmisten yksityiseen elämään, kulttuuriin ja yksityiseen talouteen. Siinä hallinnon tehtävänä on vain yleisestä turvallisuudesta vastaaminen. On määrättävä perustuslain tasolla se, mitkä asiat voidaan yhteiskunnassa käsittää yksityiseksi ja mikä taas on julkista, sellaista mihin hallinto voi puuttua. Hallinnon kokoa tulisi vähentää sen takia, että heidän moraalinen integriteettinsä säilyisi ja yhteiskunnassa voitaisiin suuntautua kohti epäbyrokraattista asioiden hoidon tapaa. Toisaalta hallinnon palvelukseen tulisi aina hakea sellaisia tyyppejä, jotka ovat irrallaan yksityisestä taloudesta, ja että he eivät saisi materiaalisia hyötyjä asemassaan hallinnossa. Hallinnossa pitäisi aina johtavana aatteena olla ihmisten hyvä, pyyteettömyys ja epäitsekkyys. Sillä onhan lopulta niin, että hallinnolla on merkittävä osa siinä, kun vapauden rajoista ja rajoitteista päätetään yhteiskunnassa. Hallinnon ja yksityisen vapauden toteuttamisen tulisi siis olla toisistaan erillisiä liittymiä. Hallinto ei saa puuttua liiallisesti yksityiseen, eli sosialisoinnin aika on ohi, ja toisaalta yksityinen ei saa puuttua hallintoon, koska epämoraalisen, omanvoitonpyyteisen politiikan teon ajan tulisi nyt olla menneisyyttä. Työssä käyvien kansalaisten keskuuteen tulisi ottaa tasavero, koska yksilöiden rankaiseminen työhalujensa tähden on väärin. Toisaalta yritysten verotusta tulisi kasvattaa, mutta etenkin suuryritysten kohdalla, koska yritysten tulisi aina ajatella yksittäisen ihmisen parasta ja ottaa huomioon sen, että yhteisöjensuoja on tärkeä periaate siinä, kun päätetään onko palveluntarjoajasta hyötyä yhteiskunnan lähimmäisellä vyöhykkeellä. Eli mielestäni yhteiskunnassa voi ansiotyöllään saavuttaa mukavuutta, mutta pääomatulojen saamista tulisi mielestäni muuttaa vaikeammaksi. Vapaan markkinatalouden ei siis ole tarkoitus tehdä pienestä ihmisten ryhmästä huomattavasti muita rikkaampia, vaan on katsottava, että vapaan markkinatalouden tehtävä on tuoda ihmisten keskelle ideologisesti hyödyllinen asenne, eli että ihmiset käyttävät toisten palveluita, ja parhaimmassa mahdollisessa tapauksessa pyrkivät itsekin siihen, että he voisivat tarjota toisille tietynlaisia erikoistuneita palveluita mitä paikkakunnalla tarvitaan. Tässä siis yrittämisen ideaali ei välttämättä tarkoita muuta kuin että palvelun tarjoaja elättää itsensä ja mahdollisesti myös joitakin työntekijöitä. Eli ansiotyön verotusta on vähennettävä mutta pääomatulojen verotusta nostettava tietynlaisen siihen liittyvien osatekijöiden harkinnan ja verotettavien tulojen tason määrittämisen jälkeen. On siis vielä varsin avoimena kysymys siitä, mikä yritys on liian suuri siihen, ettei sitä tarvitsisi suuresti verottaa. Vapauden ja hallinnon keskeisten tehtävien voidaan katsoa olevan se, että vapaudella rajoitetaan hallintoa, ja hallinnolla taataan se, ettei yhteiskunta ajaudu anarkismiin. Vapaus yhteiskunnan tasolla on varmaankin ensisijaisesti sitä, että kansalainen saa erilaisissa tilanteissa päättää siitä, mitä hän tekee tai on tekemättä, ja saa valita tilanteissa, joissa on monia vaihtoehtoja, joita sosialistisessa järjestelmässä ei katsota olevan, koska sosialistiset käytännöt saavat ihmiset kuvittelemaan, ettei vaihtoehtoja ole yhtä enempää. Hallinnon tärkein tehtävä on yhteisöjen suojan, oikeusjärjestyksen ja sosiaalisen oikeuden turvaaminen. Ihmisiä ei siis pakoteta tuomaan esiin asioita, jotka ovat heille haitaksi sellaisessa järjestelmässä, joka puuttuu ihmisen yksityiseen olemiseen. Olisi mielestäni mietittävä sillä tavalla ihmisten elämään ja toimimiseen liittyvän byrokratian vähentämistä, jossa ihmistä koskevat tiedot hajautetaan useille eri tahoille erilaisiin tietokantoihin. Tässä pitäisi miettiä tietynlaisen uuden aikakauden henkilökortin käyttöön ottamista, jolla ihminen pystyisi asioimaan sellaisissa palveluissa, jotka tavallisesti vaativat tietojen hakemista erilaisista tietokannoista. Ihmisten valvontaa tulisi tällaisenkin toimen ja uudistuksen käyttöönoton myötä vähentää, sikäli kuin se ei ole välttämätöntä yhteiskuntarauhan suojelemisen takia. On täysin totta, että monissa ammateissa tulisi kehittää psykologian tuntemuksen taitoja siinä muodossa, ettei ihmisille synny antipatioita tiettyjä yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan. Toistan tämän saman asian, eli ihmisiltä tulisi monessa sellaisessa tilanteessa, jossa nykyään vielä kysytään, enemminkin kannustaa ihmisiä kertomaan omista asioistaan omin sanoin. Esimerkiksi psykiatrian rangaistusinstituutio, johon hakeutuu tänäkin päivänä sadistisen mielenkiinnon omaavia hoitajia ja lääkäreitä tulisi uudistaa varsin kokonaan, että voitaisiin antaa ihmisten kertoa siitä, miten asiat ovat heidän mielestään, eikä tyrkyttää omaa häiriintynyttä mielenlaatuaan potilaille kysymysten muodossa, koska monesti tuollaiset kysymykset ovat ansoja, jonka jälkeen potilas saatetaan tilanteeseen, jossa hän toimii niin kuin miten psykiatri haluaa hänen toimivan. Britannia saavutti 80-luvulla onnellisen yksityisen talouden sisältävän yhteiskunnallisen tilanteen, jossa hallinto ei päättänyt ihmisten mielipiteistä, kiinnostuksen kohteista ja tykkäämisistä. Itseluottamus ja halu toimia itsen ja samalla toisten hyväksi ovat asioita, joihin pitäisi tänäkin päivänä pyrkiä.

Vapaa markkinatalous ja kulttuurinen konservatismi tuovat voiton

Kulttuureissa on eroja. Jotkut luovat kulttuuria infantiilista huumorista, jossa on kirjailijoiden lisäksi pierailijoita, toiset katsovat perävien naisten olevan kukkia maan päällä. Kuitenkin tämän lisäksi voi myös arvostaa esimerkiksi länsimaisen kirjallisuuden ja musiikin suuria nimiä. Mielestäni kulttuurinen konservatismi on paras mahdollinen tapa suhtautua länsimaisen kulttuurin säilyttämiseen käytettävissä olevin keinoin. Olisi myös vähennettävä halua omaksua kulttuurisia vaikutteita Amerikan Yhdysvalloista, koska sitä kulttuuria ei tänä päivänä välttämättä voida enää edes pitää minkäänlaisena länsimaisena kulttuurina. Ja on kyseenalaista onko Yhdysvallat erillisinä heimoyhteisöinään enää edes minkäänlainen ”kulttuuri”.

On voitava kyseenalaistaa jatkuvasti elämäntapoja, jotka ovat haitallisia, ja on voitava kehittää uudenlaisia osallistumisen muotoja sitä varten, että jumiutuneiden elämäntapojen heikkoudet voivat tulla esiin. Kaikkeen tekemiseen, myös omaan eikä vain toisten, on voitava länsimaissa suhtautua kriittisesti. Emmehän elä kyseenalaistamattomien idoleiden kulttuurissa. Kritisoiminenkin voidaan tehdä huomioiden länsimaisen kulttuurin historian ja sitä myöten tulevat kulttuurisen konservatismin muodot.

On mielestäni selvää, että talousjärjestelmämme tulee perustua vapaaseen markkinatalouteen, jossa kuitenkin siinäkin voidaan ottaa huomioon suurten korporaatioiden yhteisöille tuottaman haitan, ja korostaa etenkin paikallisten yksityisten palveluiden tärkeyttä, eli pienyrityksiä. Osallistumisella, tai etenkin Tukholman yliopiston valtiotieteen professorin Michele Michelettin ja Andrew McFarlandin käsitteellistämällä luovalla osallistumisella voidaan ottaa huomioon etenkin kulutuskäyttäytymisessä myös etiikan mukanaan tuomat velvoitteet koko markkinatalouden osien sisällä. Markkinatalous siis itsessään on mielestäni hyvästä, ihmisten on vain omilla tottumuksillaan ja niiden kyseenalaistamisella tuotava markkinatalouteen eettisesti käyttökelpoinen tapa suhtautua tähän taloudelliseen vapauteen.

On voitava samanaikaisesti suojella länsimaista kulttuuria ja toisaalta kyseenalaistaa ja ironisoida, minkä voidaan katsoa kuuluvan olennaisella tavalla juuri länsimaiseen kulttuuriin. Eli siis kulttuurisella konservatismilla ei tarkoiteta sitä, että ihmisistä tehtäisiin persoonattomia sätkynukkeja, mikä on yleistä esimerkiksi idän kulttuureissa, vaan säilytettäisiin tietty individualismi ja yksilönvapauden tuntu, joka on muokannut länsimaista kulttuuria sen historian ajan. Kulttuuria tulee voida ironisoida ja satirisoida samalla kun arvostetaan sitä, että se antaa ihmisille oikeuden kyseenalaistaa perustavimpia ilmikulttuurin piirteitä.

Suomeen ei tarvita lisää maahanmuuttajia, koska vain harvat heistä sopeutuvat tänne pysyvästi. On kuitenkin voitava antaa maahanmuuttajille mahdollisuus osoittaa sopeutumiskyvykkyytensä, mutta siinäkin tulisi suosia etenkin eurooppalaisia sen takia, koska suvaitsevaisuuden paradoksin mukaisella tavalla liian vieraat kansanryhmät tuottavat lopulta suurempaa haittaa yhteiskunnalle ja kulttuurille kuin mikä on heidän kulttuurille, taloudelle ja yhteiskunnalle tuottamansa hyöty.

Suomesta ei tule tehdä Turkkia, eikä Helsingistä Istanbulia, ja luonnollisesti Turkkia ei saa hyväksyä Euroopan Unionin jäseneksi, koska Turkki ei kuulu historialliseen ja kulttuuriseen Eurooppaan. Olihan muinainen Persia, jota Daavidmainen Kreikka kaupunkivaltioineen piti erossa länsimaisen kulttuurin tuhoamiseen liittyvien pyrkimystensä toteuttamisesta, nykyisen Turkin valtion kantaisä.