Novelli

Suhteita asioissa ja ihmisissä

"Miksi minun tulisi vain jatkuvasti ajatella sitä, mitä mieltä te päätätte olla minusta ja tekemisistäni? Enhän minäkään kuitenkaan pakota ketään olemaan samanlainen kuin minä olen ja jotain erilaista siihen nähden mitä joku toinen on tai haluaa olla? Onko yleensäkin niin, että maailmassa menestyäkseen täytyisi mukautua olemaan jotain sellaista, mitä muut haluavat jonkun olevan eikä olla siten kuin itse tahtoo? Ja mitä se lopulta ihmisille tarkoittaa, jos heistä kukaan ei saa tärkeimmissä elämänvaiheissaan olla mitä haluaa, koska heidän täytyy vain totella sitä, mitä muut haluavat heidän olevan. En usko, että olisin menestynyt jo näin hyvin opinnoissani ja taiteen ja kirjallisuuden luomisessa, jos minulla ei olisi jo ollut jonkinlaista yksilöllisyydentajua. Mutta eihän tällaisissa paikoissa tietysti ymmärretä taiteilijuutta ja omaperäisyyttä". Näin totesi Olivier McDough sosiaalityöntekijälle ja äidilleen, jotka olivat kaikesta ilmeisimmin ahdistamassa häntä nurkkaan omilla konventionaalisilla mielipiteillään siitä, missä järjestyksessä ihminen mutta etenkin nuoren ihmisen tulisi elää ja olla ja siitä millainen yhteiskunta näillä imperatiiveilla tulisi rakentaa. Huoneessa leijaili sen kaltainen tuulahdus, mitä varmasti on koettu kaikissa niissä tilaisuuksissa, kun ihminen on haluttu kääntää uskonnosta toiseen. Ahdistajat olivat päättäneet tehdä Olivierin kulkusista korvakorut. Itse Olivier vaikutti kiihtyneeltä ja hänen poskensa olivat punakat, minkä lisäksi hän alkoi kokea sen viime aikoina ilmestyneen ahdistuksen tilan taas mielessään, jota hän yritti kuitenkin peitellä. Samalla hän lisäksi pureskeli nikotiinipurkkaa, johon hänellä oli viime vuoden aikana muodostunut riippuvuussuhde. Hän oli pukeutunut mustaan bleiseriin, punaisiin housuihin ja vihreisiin kenkiin. Housut olivat revenneet takaa, koska mies oli saanut ylipainoa viimeisten vuosien aikana. Äiti näytti surumieliseltä, minkälaiseksi hän monesti tavallisesti tuli kun hän yritti auttaa poikaansa ja kun hänen apunsa ei saanut tarvittavaa lopputulosta. Hän ajatteli koko ajan mielessään sitä, mitä hän voisi tehdä sillä ajalla, joka oli monta  vuotta mennyt poikansa ongelmien selvittelemiseen. Nainen oli pukeutunut ikäistensä naisten tyyliin baskeriin, housupukuun ja vaaleaan kevättakkiin. Sosiaalityöntekijä selkeästi alkoi pehmetä, kun hän huomasi, että hänen asiakkaansa ei ollutkaan samalla matalalla älyllisellä ja henkisen aktiivisuuden ylläpiämisen tasolla, jolla hänen asiakkaansa tavallisesti olivat, hän jopa huomasi pienen uteliaisuuden ja kiinnostuksen heränneen mielessään tätä nuorta asiakastaan kohtaan. Olivierin mielestä sosiaalitantta oli miltei hyvännäköinen trimmatussa vartalossaan ja vitivalkeassa hymyssään. "Emme me tietysti tarkoita sitä, että sinun Olivier pitäisi  tulla  samanlaiseksi kuin mitä muut ovat, vaan että haluaisimme sinun pärjäävän paremmin samanikäisten ja asuinkumppanien kanssa. Sinun pitäisi muuttua  siten, että voisit olla helpommin lähestyttävä ja tavoitettava." sosiaalityöntekijä sanoi. "Mutta sehän juuri tarkoittaa sitä, että minun pitäisi omaksua kiinnostuksenkohteeni ja ajatukseni toisilta ihmisiltä enkä voisi tai saisi ylläpitää minkäänlaista itsenäisen ajattelun toimintapuolta.", Olivier puuskahti. "Ei, ei se sitä tarkoita, tietysti sinä saat ylläpitää omaa ajattelua, mutta sen ei pitäisi olla sosiaalisten suhteiden muodostamisen tavoitteen tiellä. On ehkä parasta, että otamme tähän keskusteluun nyt mukaan äitisi tänne kutsuman Emmin, jonka sinä taidat tuntea aikaisemmilta kouluvuosiltanne.", sosiaalitantta sanoi. Silloin nuori lyhyt nainen tuli huoneeseen ja oli kuin ei olisi nähnytkään Olivieria, minkä tavan hän tietysti hallitsi hyvin jo niiltä ajoilta kun nämä kaksi olivat jotenkin tuntenee. "Ole hyvä Emmi ja istu. Mikä näissä Olivierin asioissa  sinua etenkin omalta kohdaltasi mietityttää?" hän kysyi. "No kun se on niin passiivinen, en minä jaksa vetää tuollaista miehenkörilästä perässäni jokaiseen paikkaan. Sillä ei ole kunnon miehekästä otetta koska se on jo varhaisessa vaiheessa lannistettu kotonaan ja etenkin isänsä toimesta.", Emmi vastasi. "SInä et Emmi ymmärtänyt minua, sinä vain odotit, että minun olisi tullut miehenä osata jo siinä vaiheessa tietyt käyttäytymisen kriteerit, jotka elävät vain naisten mielipiteessä siitä millainen ihmisen ja etenkin miehen tulee olla.", Olivier kysyi. No mutta olisiko sinun sitten tullut saada se mitä minulta halusit, olisit vain tuottanut myötähäpeää minulle ja ystävilleni. Mitä kaikkea he olisivatkaan voineet sanoa, jos he olisivat sitten saaneet tietää, että seurustelen "sen" kanssa.", Emmi kiivahti. "Mutta todella Emmi... ", Olivier oli alkamassa sanomaan. "Nyt kuule Olivier, kyllä Emmillä on oikeus sanoa mielipiteensä tässä asiassa, ethän sinä hänen kertomansa mukaan siihen aikaan edes millään tavalla muistuttanut sellaista henkilöä, jonka oltaisiin voitu sanoa olevan mies.", sosiaalitantta järkeili." Ja miten sinäkin voit noin sanoa, ja Emmi minä todella rakastin sinua tuolloin ja olin tietysti hitusen riippuvainenkin hyväksynnästäsi ja et voi uskoa sitä, miten se kosketti minuun kun et hyväksynyt minua.", Olivier vakuutteli epätoivoisena. Ei sillä ole mitään väliä, en minä voinut sinua hyväksyä, kun sinä et ollut mies", Emmi latasi. "Ja minun mielestäni on ihan parempikin ettei siitä tullut mitään, minäkään en mielestäni saanut tarvittavan hyviä siemeniä silloin kun aloin odottaa Olivieria.", äiti totesi lakonisesti ja seurasi poikansa katsetta, jonka olivat peittäneet kyyneleet. Vieläkö teidän kaikkien pitää uudestaan ja uudestaan ahdistaa minua nurkkaan ja luopumaan kaikesta minkä minä katson olevani itselleni tärkeää ja arvokasta", Olivier totesi tuskaisesti. "Mutta ei kukaan ole sanonut sinulle noin, sinähän voit jatkaa hyvin alkanutta kirjailijan uraasi ja saada aikaan uusia voittoja, ei menestymättömyys naisten keskuudessa ole koskaan ollut minkäänlainen este menestymiselle kirjallisuudessa ja taiteessa", äiti totesi tukevasti. Jos sinä et osaa olla sosiaalinen, ei sinun myöskään tarvitse tavoitella sitä, koska on monia muita arvoja joiden eteen sinä saat työskennellä", sosiaalitantta täydensi. Tässä vaiheessa Olivierin tuskankyyneleet alkoivat lopettaa valumisensa ja hän tunsi olonsa tietyllä tavalla vapautetuksi niistä pakollisista velvoitteista, joiden eteen hänen oli täytynyt ryömiä ja kärsiä viimeisten vuosien aikana. Ne kärsimykset, jotka eivät olleet jättäneet häntä rauhaan edes syvässä unessa, vaikka monesti hän oli miettinyt sitä mitä muut ihmiset tekivät samalla aikaa kun hän istui kämpässään ryyppäämässa. Hän ei myöskään kokenut tarvetta puolustella miehyyttään, koska hän oli ymmärtänyt sen, ettei hänestä koskaan tulisi vakituista suhde-eläjää. Kuitenkin hän tiesi samalla sen, että hänestä oli suhde-eläjän sijaan tullut nero.

Kirjoitus Uutis-Jousessa (tammikuu 2016)

Tiedon kuuluvuudesta

Tiedon sanotaan kuuluvan kaikille, sen ei siis ole tarkoitus olla esimerkiksi ideologista nautintoa, jossa ilahdutaan siitä, että saadaan sanoa asiat itselle oikealla tavalla sadoille tuhansille ihmisille. Kuitenkin tuo ideologisen nautinnon elementti nähtävästi liittyy lähes kaikkiin journalistina työskenteleviin ihmisiin. Se että kaikki ihmiset eivät saa kirjoittaa lehtiin, monesti eivät edes lukijanpalstalle, rajaa sitä inhimillistä potentiaalia, jonka lehden yhden version kokoaminen vaatii. Mielestäni journalismin tulisi perustua freelancereihin, mutta etenkin sellaisiin freelancereihin, joilla on kokemusta sellaiselta yliopistosivistyksen tai työelämän alalta, joka soveltuu tämänkaltaisiin asiantuntijatehtäviin. Mielestä esimerkiksi journalismin opiskelu ei anna tuleville toimittajille tarpeeksi kykyä sellaiseen toimeen, jossa tarvitaan oikeanlaista tiedon levittämisen kykyä

Jos toimittajina työskenteleviltä kysyttäisiin, kuinka useasti he ovat laiskasti heittäneet jonkin kirjoituksentapaisen lehteen julkaistaviksi, vastaus ei varmaankaan olisi yksi tai kaksi. Olen joskus lapsena ajatellut, että päivinä, jolloin uutisia ei ole tarpeeksi, olisi lehdissä tyhjät paikat juttujen tilalla. Vaikka tuo ilmensikin lapsellista ajatuksenkulkua pitkälle vietynä, olisi sekin asiantila mielestäni vielä tänäkin hetkenä ajatellen parempi kuin se, että lehti täytetään aivopieruilla, väärästi siteeratuilla lainauksilla, jotka naurettaisiin ulos kaikista tiedekunnista.

Sanomalehtikirjoituksen tulisi siis mieluiten perustua asiantuntijuuteen, samalla kouluissa olisi varhaisimmilta luokka-asteilta alkaen opetettava sanomalehtikirjoitusta, ja noita kirjoituksia tulisi tarjota kurssi kurssilta enemmän lehtiin, vaikkakin siinä kohdin voidaan sanoa, että koulun lehden ylläpitäminen laadukkailla kirjoituksilla leventää nuorten halua tiedonvälitykseen.

Lehtikirjoittelun tulisi myös olla akateemisempaa ja lähteisiin perustavampaa kuin mitä se tänä päivänä monesti on. Ketään ei kiinnosta yksityiset juorut, vaikka ne tulisivatkin sellaisilta tyypeiltä, jotka ovat saaneet nauttia elintasosta monta vuotta saman lehden toimituksessa. Monilla kirjoittajilla lisäksi ilmenee monesti jumittuneita ajatuksia, jotka monesti ohjaavat kaikkia heidän kirjoittamiaan kirjoituksia. Vaikka tuon on sanottava kertovan pienoisesta itsenäisen ajattelun jyvästä, on todellakin totta etteivät ihmiset halua lukea kirjoituksia, joiden asiasisältö on todettu saman kirjoittajan toimesta jo useita kertoja.

Toimittajuus tarkoittaa monesti vain sitä, että tällaisella ihmisellä on sertifikoitu valtuutus vaivata ihmisiä omilla ajatuksillaan, jotka ennen todetun mukaan, toistuvat monesti kirjoitus kirjoitukselta. Ketään ei kiinnosta tästä asiasta nousevan ylpeyden sävyttämät juoruja kertovat mielipideautomaatit. Tieto ja tiedonvälittäminen kuuluvat kaikille, mutta mielestäni etenkin heille, jotka voivat asiantuntijana sanoa jotain asioista. Toimittajia tulisi sivistää ja sivistyneistöä tulisi opettaa kirjoittamaan.

Kolumni Uutis-Jousessa (tammikuu 2016)

Töllöttimen sisältö on muuttunut
Suomen televisiosta tulevat ohjelmat ovat huonontuneet jatkuvasti viime vuosien aikana. Aikanaan saimme nauttia televisiosta englantilaisia, saksalaisia ja ranskalaisia elokuvia ja sarjoja. Tänä päivänä ne ovat korvaantuneet amerikkalaisilla yksinkertaista juonta, stereotyyppisiä hahmoja, paljasta pintaa ja riittävässä mitassa väkivaltaa sisältävillä räiskinnöillä, joiden joukosta ei löydy "vanhan mantereen" juurtuneempien hahmojen kaltaista sofistikoituneisuutta.

Aikanaan tvstä tuli mm. Englannin hienoimpien kirjailijoiden joukkoon lukeutuvan PG Wodehousen kirjoittamia komedioita ja farsseja, joita kirkasti hienostunut ironia, itseironia ja satiiri. Yksi hänen suurta mainetta saaneista tv-formaateista oli Jeeves and Wooster, jossa sisäsiittoinen aristokraatti Wooster, jolla on englantilaisille tyyppilliset hörökorvat, yrittää pärjätä maailman antamien paineiden kanssa, jossa pyrkimyksessä häntä auttaa Woosteria älykkäämpi Jeeves, vanhan ajan herrasmiespalvelija.

En nykyään siedä juurikaan amerikkalaisia sarjoja tai elokuvia, ne eivät siis kuulu minun yleissivistykseeni, ja kyllä se on niin, että johonkin on vedettävä tässäkin raja. Erityisen kömpelö oli amerikkalainen versio sarjasta House of cards, jolla suoranaisesti pilkataan Dobbsin alkuperäistä englantilaista versiota.

Amerikan vaikutus näkyy esimerkiksi siinä, etteivät koulun käyneet ymmärrä Englannin englantia ja sanavarasto rajoittuu amerikan englannin sanastoon. Esimerkiksi eräässäkin tvstä tulleessa englantilaissarjassa jälkiruokaa tarkoittava "pudding" oli käännetty "vanukkaaksi", eli "mitä meillä on vanukkaaksi?" Samanaikaisesti esikuvat haetaan amerikkalaisten viihdetähtien joukosta, ja samalla hyväksytään se, miten kapea ja vajavainen näiden ihmisten todellinen kulttuurinen tausta on.

Meidän pitäisi olla ylpeitä eurooppalaisuudestamme ja katsottava mieluiten ilman tekstityksiä eurooppalaisia elokuvia ja sarjoja (kirjojen lukemista unohtamatta). Suomalaiset eivät näytä enää tajuavan, että esimerkiksi saksan ja ranskan puhujia on kuitenkin edelleen Euroopassa paljon.

Ei-englantilaisista elokuvan tekijöistä on  mainittava etenkin Luis Bunuel ja Luchino Visconti. Molemmat hallitsivat ideaalisen elokuvan tekemisen merkit ja piirteet, eli he ymmärsivät ironian ja siihen olennaisesti liittyvän dekadentismin periaatteita ja Bunuel etenkin loisti surrealistisen elokuvan alalla, ja etenkin Porvariston hillitty charmi kuuluu hänen mestariteoksiinsa. Uskon että kaikki eivät halua katsoa elokuvia joissa vain ammutaan ja naidaan - se ei vastaa ihmisen korkeimpien osien tarpeeseen ymmärtää ja luoda mielessään uudenlaisia merkityksiä. Esimerkiksi Viscontin dekadentit yläluokan kuvat, joita monesti Helmut Berger kuvasi, loistavat poissaolollaan amerikkalaisissa filmeissä, koska siellä ei ole vanhaa rahaa ja rikkaat eivät ole ehtineet köyhtyä.

Kun katsomme amerikkalaisia sarjoja ja niiden hahmoja, on meidän muistettava, että he ja ne ovat vain halpoja kopioita eurooppalaisista isoveljistään, koska ne vastaavat vain alemman tason tarpeisiin. Amerikkahan on vielä kovin nuori kulttuuri.

Alustus von Becker-suvun historiikin toisen osan julkaisutilaisuudessa Kaavilla 14.1.2016

Haluan puheeni alkuun ja kotiseutuneuvos Konosen linjakkaan puheen jälkeen kiittää paikalleentulleita kiinnostuksesta von Beckerin sukua ja sukuun liittyvää tutkimusta kohtaan. Sukututkimus elää vain kun ympärillä on sukulaisia. Tarkoitukseni on tässä lyhyehkössä kertauksessa käydä läpi von Beckerin suvun ainoan mieslinjaisesti elossa olevan sukuhaaran Luhangan haaran eli nykyisen Kaavin haaran vaiheita sukuhaaran kantaisästä isoisäni isoisän isoisästä luutnantti Axel von Beckeristä 1700-luvulta näihin päiviin 2000-luvulle.

Kirjan ensimmäisestä osasta on tässä sanottava, että se julkaistiin joulukuussa 2014 Kangasniemellä Beckerin koululla. Beckerin koulu on nimetty Kangasniemen haaroihin kuuluneen professori Reinhold von Beckerin mukaan. Siellä mukana oli vain yksi sukulainen, veljeni Mika, joka on ystävällisesti mukana täälläkin. Mukana meillä oli myös historian emeritusprofessori Ohto Manninen, joka piti siellä toisen alustuksen. Sain Manniselta apua myös menneen vuoden marraskuussa, kun lounastimme ja keskustelimme Kansallisarkistossa. Suvun liitteestä Kangasniemeen on sanottava, että olen ideoinut mielessäni ajatuksen jonka mukaan Beckerin koulun vanhimman luokka-asteen oppilaille kohderyhmänä voitaisiin perustaa professori Reinhold von Beckerin nimellä stipendirahasto, jonka myötä annettaisiin keväisin tietyn suuruinen stipendi koulun lahjakkaimmalle äidinkieltä joko vuoden aikana käyttäneelle tai kirjoituskilpailussa menestyneelle oppilaalle. Tämä tietysti vaatisi koulun kanssa käytävän neuvottelun lisäksi pienen rahasumman kokoamista suvun keskuudesta vuosittain, ja kysymystä on varmasti aiheellista pohtia myöhemmin koulun lisäksi myös suvun kesken.

Mutta aiheeseen:

von Beckereiden Luhangan haara - Itä-Hämeestä Koillis-Savoon

Von Beckerit asettuivat Luhankaan 1700-luvun lopussa. Suvun alkuperäinen kotipaikka oli ollut 1700-luvun alussa Sysmä ja sitä ennen Tuusula, mitä ennen Hans Beckerin uskotaan olleen baltiansaksalainen Liivinmaalla. Sysmässä suvun jäsenet hallinnoivat etenkin pitäjän kantatiloihin lukeutunutta Saaren Seppälän kartanoa. Luutnantti Axel von Becker, joka oli isoisänsä nimismies Axel Beckerin ja isänsä furiiri Axel von Beckerin huomioiden kolmas perättäinen Axel sukulinjassaan, palveli Savon jääkäreissä ja osti Luhangan säterin kornetti Alexander Magnus Reethin perillisiltä. Reeth, joka polveutui skotlantilaisesta alkuperäisesti nimellä Reid kulkeneesta suvusta, jonka oli onnistunut saada aateluutensa virallistetuksi myös Tukholman ritarihuoneella, oli Luhangan varhainen vaikuttaja, hän mm. osti Luhangan uuteen kirkkoon kellon. Reeth tuli murhatuksi alustalaistensa toimesta. Alustalaiset, jotka olivat lähteneet teon jälkeen Päijänteen yli reellä pakoon, saatiin kiinni ja heidät oikeuden jälkeen mestattiin ja teilattiin.

On siis oletettavaa, että Axel osti tilan Reethin perillisiltä, todennäköisesti kersantti Carl Gustaf Reethiltä, koska Luhangan historiikissa sanotaan, että 1700-luvun loppuaikoina Axel von Becker istui arvokkaimmalla ensimmäisellä paikalla Luhangan kirkossa ja säterin torppareita sanotaan olleen tuolloin 13, joka määrä kuitenkin tasaisesti lisääntyi 1800-luvun edetessä. Säteri tarkoitti siis rälssitaloa, joka oli vapautettu suorittamasta ratsupalvelusta kruunulle, ja Luhangan säteri oli Luhangan von Beckerien pääkartano, samalla kun suku omisti pitäjässä myös muita tätä vaatimattomampia tiloja. Säterien omistaminen oli tuohon aikaan vielä varsin aatelille kuulunut etuoikeus. Axel oli vanhempiensa Sysmän Seppälän furiiri Axel von Beckerin ja etenkin Kangasniemellä vaikuttaneesta suvusta tulleen vapaaherratar Maria von der Pahlenin vanhin sukuaan jatkanut poika, hän siis syntyi 1735. Von der Pahlen-suvulta tuli suvun toiselle Kangasniemen haaralle edellä mainitun avioliiton kautta mm. merkittävä Ohensalon rälssisäteri, joka kuului suvulle vielä 1900-luvun alussa. Luutnantti Axel von Becker meinasi jäädä vanhaksipojaksi, kunnes hän vuosisadan vaihteessa avioitui miltei viisikymmentä vuotta nuoremman aatelisneidon Anna Lovisa os. von Essenin kanssa, joka oli syntynyt Rautalammilla kapteeni Otto Magnus von Essenin ja Eva Helena Tandefeltin perheeseen. Axelin ja Anna Lovisan ensimmäinen lapsi kuoli nuorena, mutta he onnistuivat saamaan toisen, jonka nimeksi tuli Otto Reinhold, ennen kuin Axel kuoli seuraavana vuonna. Koska Otto Reinhold oli vasta pieni lapsi ja ei pystynyt ymmärrettävästi hallinnoimaan sukutiloja Luhangassa, siirtyivät ne vaimon haltuun sillä ehdolla, että ne myöhemmin siirtyisivät hänen pojalleen. Tuohon aikaan merkittävimmät yksittäiset kartanot olivat Klemettilän rustholli ja Honkala, joista jälkimmäinen tiettävästi perustui alkuperäiseen säteritilaan. Sittemmin Anna Lovisa meni uudestaan avioon tehtaan tirehtööri Anders Nohrströmin kanssa, ja heidän jälkeläisiään ovat mm. edesmennyt kirjailija Tito Colliander ja hänen lapsenlapsensa tv-juontaja Baba Lybeck. Leskelle jäi sittemmin Ånäs tai Oneinen-niminen tila, joka on edelleen Blom-Colliandereitten hallussa. Luhangan säteriin kuului ennen isoajakoa yli kymmenen tuhatta hehtaaria maata, josta tietysti suurin osa oli metsää.

Otto Reinhold koulutettiin hyvin ja hänestä tuli juristi. Hän siis opiskeli Turun Akatemiassa. Hän työskenteli senaatin talousosastolla kamarikirjurina ja sittemmin ensin Heinolassa ja sitten läänin pääkaupungin muuttuessa Mikkelissä lääninkirjanpitäjänä ja henkikirjoittajana. Samalla aikaa hän tilanhoitajan välityksellä piti huolta sukuperinnöstään Luhangassa. Otto Reinhold meni avioon 1830 serkkunsa Johanna Fredrika os. von Schrowen kanssa, eli heidän äitinsä Anna Lovisa ja Eva Margareta olivat molemmat von Esseneitä ja sisaria. Vaimo oli kotoisin Hartolan Putkijärven kartanosta, joka oli kuulunut tämän suvulle 1600-luvulta lähtien ja Putkijärven kartanossa oli parhaimmillaan jopa 35 torppaa. Vaimon isä oli vääpeli Carl Ludvig von Schrowe, joka kuului vanhaan ensin Westfalenista Liivinmaalle ja sieltä Suomeen 1600-luvulla tulleeseen ja vuonna 1650 Tukholmassa aateloituun sukuun. Otto ja Johanna von Becker saivat kahdeksan lasta, joista kolme oli poikia ja viisi tyttäriä. Kun Otto Reinhold luopui henkikirjoittajan toimestaan Mikkelissä, oli hän ilmeisesti jotenkin psyykkisesti epätasapainoinen ja hänen vaimonsa ja vaimon veljenpoika Johan Henrik von Schrowe huolehtivat hänen omaisuudestaan siihen asti kunnes hän vuonna 1873 kuoli. Otto Reinhold omisti mm. kaupunkikartanot Mikkelin ja Heinolan keskustoissa, minkä lisäksi hän oli hankkinut tai perinyt myös muita tiloja Luhangan ulkopuolella. Näitä sitten vaimon ja JH von Schrowen toimesta myytiin ja rahojen saaja ei ole vieläkään tiedossa. Voi jopa olla, että Otto Reinholdia saatettiin jossakin mitassa käyttää hyväksi. Tiettävästi aikalaiskuvauksen mukaan Oton ja Johannan avioliitto ei ollut onnistuneimpia ja he riitelivät paljon. Vaimo kuoli 1867 ennen miestään.

Reinhold Octavius von Becker oli nuorin Oton ja Johannan kolmesta pojasta ja toiseksi nuorin heidän kaikista lapsistaan. Hänet koulutettiin suomenkielisessä Hämeenlinnan lyseossa, missä hän varmastikin tuli täysin kaksikieliseksi. Ei ole tiedossa, että hän olisi jatkanut opintojaan missään Lyseon jälkeen, vaikka on kuitenkin mainittava, että hän kyllä ainakin seurasi käräjien toimintaa mm. Laukaan pitäjässä. Sen jälkeen hänestä tuli Kuopion läänin lääninkanslisti, jossa toimessa hän hoiti tarvittaessa myös lääninsihteerin toimia. On sanottava, että noihin aikoihin Kuopion läänin maaherrana oli toiminut Johan August von Essen, joka oli Reinholdille sukua tämän molempien isoäitien kautta. Reinhold Octavius toimi joitain vuosia Kuopiossa virassaan ja lähti sitten Kaaville nimismieheksi. Hän osti vuonna 1879 Virrantalon tilan Luikonlahden kylästä, jonka voidaan arvella kuuluneen pitäjän suurimpiin tiloihin, koska esimerkiksi vuonna 1899 tehdyssä Suomenmaan kartassa Virrantalo oli ainoa kaavilainen tila, joka oli siinä erikseen mainittu ja merkitty. Virrantalo oli aikaisemmin kuulunut pitkän aikaa Hallikaisten suvulle.

Reinhold Octavius ei jatkanut esivanhempiensa tapaa naida aatelinen vaimo, vaan hän otti jälkeläisten myöhemmin käyttämän ilmaisun mukaan vaimon savolaiselta kaskipellolta. Tämä vaimo oli Maria Fredrika Julkunen, Matts Julkusen ja Maria Lovisa Tiilikaisen tytär. Mariansa kanssa Reinhold Octavius sai viisi aikuiseksi elänyttä lasta, joista yksi oli poika ja neljä tyttäriä. Poikaa Frans Edvardia suunniteltiin aluksi virkamieheksi ja hänet pantiin Kuopion Lyseoon, kuitenkin 1900-luvun alussa kun sortokausi koetteli suomalaisten kärsivällisyyttä, otti Reinhold Octavius eron virastaan nimismiehenä, koska ei halunnut tukea suomalaisen yhteiskunnan venäläistämistä pakottamalla kaavilaisia nuoria miehiä Venäjän armeijan kutsuntoihin. Kuvernööri myönsi hänelle eron ja hän sai vain vajaan eläkkeen. Samalla Reinhold Octavius otti lahjakkaan poikansa mielenosoituksellisesti pois Kuopion Lyseosta, ja näin Frans Edvard von Beckeristä tuli maanviljelijä. Tyttäret, joista kaikki yhtä lukuunottamatta olivat Fransia vanhempia, naitettiin maanviljelijöille, jotka saattoivat olla tilan alustalaisia ennen sitä, koska Reinhold Octavius irrotti Ahosenniemellä sijainneista maistaan tilat Heikkisille ja Hartikaisille, joiden kanssa kaksi vanhinta tytärtä Olga ja Hilda oli naitettu. Alma Fredrika niminen tytär meni avioon Adam Karjalaisen kanssa Polvijärven Saarivaaraan ja Johanna Aurora ensin Juho Kurosen kanssa, joka avioliitto oli hänen tyttärensä kertoman mukaan sovittu ja epäonnistunut, ja sitten onnistuneemmin Tuomas Järveläisen kanssa. Näin ollen tällä suvulla on jo aiemmin ollut liite Järveläisten sukuun, kun isoäitini Salli on myös omaa sukuaan Järveläinen. Näiden neljän tyttären avioliitoista syntyneiden jälkeläisten ja heidän jälkeläisten joukossa on paljon suvusta kiinnostuneita ihmisiä, esimerkiksi maisteri Marke Korkalainen, jonka isoisä oli Hilda Hartikaisen poika Lauri Hartikainen.

Viimeisistä von Beckereistä Luhangassa on sanottava vielä, että Reinhold Octaviuksen, joka kuoli vuonna 1916 Kaavilla, vanhin veli, majuri Odert Otto Alfred von Becker hallinnoi sukuperintöään Luhangassa vuoteen 1906 kuolemaansa asti, leski kuoli jo seuraavana vuonna ja sen jälkeen vanhimmaksi elänyt sisko Flora Wiktoria von Becker hallinnoi sukutilojen rippeitä Luhangassa kuolemaansa vuoteen 1926 asti. On sanottava, että Frans Edvard aikoi nuorena miehenä palata Luhankaan isänsä synnyinpaikkakunnalle, mutta jostain syystä se ei toteutunut. Minulla ei ole tiedossa sitä, onko joku mahdollisesti perinyt sukutiloja Flora Wiktorian jälkeen, ainakin on tiedossa, että tuon sisarussarjan aviottomia lapsia on elänyt Luhangassa vielä ainakin 1930- ja 1940-luvuilla. Suvun edustus aatelissa säätyvaltiopäivillä muodostui tiettävästi 1800-luvulla pääosin Kangasniemen haarojen jäsenistä.

Frans Edvardista tuli siis Virrantalon isäntä. Frans Edvard avioitui hyvin nuorena Hildan kanssa, joka oli omaa sukuaan Tukiainen, ja lähes naapuritalon tyttöjä.   Vanhin poika Martti syntyi vuonna 1913 ja hän oli 1920-luvun lopussa joitain vuosia helsinkiläisten von Beckereiden kutsumana opiskelemassa Norssissa, Helsingin suomalaisessa normaalilyseossa, mitä koulua hän ei kuitenkaan jatkanut loppuun asti. Tuo saattoi olla yhtenä tekijänä siinä kun Frans Edvard von Becker muutti perheensä nimen vuonna 1935 Suomalaisuuden liiton kampanjassa kotitilan mukaan Virrantaloksi. Tänä päivänä suvussa on niin von Beckereitä kuin Virrantaloja. Frans Edvard Virrantalo toimi myös pitkän aikaa Kaavin kunnanvaltuustossa ja koulutuslautakunnassa sekä päättämässä Luikonlahden koulun kehittämisestä. Aikuiseksi eläneitä lapsia Fransilla ja Hildalla oli seitsemän, neljä poikaa ja kolme tytärtä. Martti työskenteli metsäteknikkona, Leosta tuli Virrantalon isäntä, Reino omisti myöhemmin Virrantalosta lohkotun Rantala-nimisen tilan ja Orvo muutti pohjoiseen. Tyttäristä Mirjam avioitui Unto Lankilan kanssa, Lempi Vilho Kinnusen kanssa ja Hanna Eljas Toivasen kanssa. Heistä Mirjam ja Lempi käyttivät myöhemmin myös von Becker-nimeä, minkä lisäksi äitini serkku Keijo ja serkkuni Jarno ja Jani ovat myöhemmin ottaneet käyttöönsä suvun alkuperäisen nimen.

 Isovanhemmillani on viisi lasta, kaksitoista lastenlasta ja kolme lapsenlapsenlasta. Serkkuni Jani von Beckerin perheeseen syntyi viime vuoden lopussa isovanhempieni ensimmäinen miespuolinen lapsenlapsen lapsi. Isoisäni ja isoäitini ovat toimineet aktiivisesti erilaisessa yhdistystoiminnassa paikkakunnalla ja paikkakunnan ulkopuolella sekä isoäitini myös mm. kunnanvaltuustossa.

Hämäläinen von Becker-suvun Luhangan haara on kulkenut aikaa myöten mittavan matkan ja muuttunut samalla savolaiseksi, ja osa suvusta Virrantalo-nimisiksi. Kuitenkin mielestäni voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että jotain tärkeää on myös säilynyt.

Carl Johan von Beckerin runon käännös (kääntänyt Olli von Becker)

Mielenlujuus

Si fractus illabatur orbis; Impavidium ferient ruina.
- Horatius

Kuka olet sinä, tuntematon sankaritar?
Nähtävästi tuntemattomana olet päätynyt maahamme
En näe yhtään ilotulitusta, joka olisi sinulle omistettu
Mainettasi ei ole kuultu huhuista
Pieni toivonkipinä ei merkitse sinulle mitään
Näytät vaatimattomalta yksinkertaisissa vaatteissasi
Vain tutkijat sanovat, että Jumala
Näyttää majesteettiselta silmissäsi
Korkeita olevia! Olet hyvin mukana
jota sieluni on etsinyt
ja katsoo eteenpäin
Kyllä! Sinä olet se - Sinä olet mielen lujuus
Ja samalla näytät seisovan pois unohdettuna
Menneet ajat palvoivat sinua
Miksi meidän aikamme ei tee samoin
EI kuullut sinusta aiempien äänten perusteella
Vuorelta vuorelle, maan asukkaiden keskellä
Flunssa ei lunasta tulkitsijoiden henkeä
Sinulta pyydetään arvokasta uhria
Yksikään runoilija ei saa loukata mukavuuttasi
Kaikkialla on hiljaista ---- nyt siis! nyt laulan minä
Kuolevainen! Multaan sinut on sidottu
Läpi kaikkivaltiaan voimien
Tunne syntyperäsi: ruohosta suunnittelit
Mutta myös taivaan kanssa olet kamppaillut
Tule arvokkaaksi! Kuten äitisi, Maa
Ohjatkoon sinua, kuten häntä, oma luontosi
Tämän suuntauksen orja, oletko pelkästään eläin
Kuten Herra, olet ihmiseksi tullut
Etsi siis voimaa joka vie sinut siihen suuntaan
Jäsenyys tuntuu, jos haluat seurata sitä
Viisas järki punnitsee asioiden arvoa
Ja hahmottaa velvollisuuksiesi jälkiä
Paisuneiden tunteittesi kanssa unohdat niiden ohjeet
Niiden ohjausta vastaan tappelee sinun tahtosi
Sattumanvaraisesti jokaisen aallon heittelemänä
Intohimojen ympärillä ei koskaan ole rauhallisia meriä
Oletko myrskyn heittelemä pallo, kohtalon orja
Ja ei ole kyvyllinen seuraamaan hyveiden ohjausta
Ruori lipeää pois hänen kädestään
Ja törmäsit päin rannassa olevia kiviä.
Oi, mitä paatteja ohjaamaan oppisit
Jos pelkäät esteiden moneutta
Sinun viisaudestasi ei ole siinä mitään apua
Ja täyttymyksen tie on esteitä täynnä
Sydämen hyvyys ja rauha ei vie maaliin
Aatelinen pyrkimys, hyveellinen ratkaisu
Ei ole tietoinen heikosta hetkestä
Kun hänen onnettomuutensa kasautuu polkujen varrelle
Ilman enempää velkaa, pelkästään heikkous vain
ajoi sinua, pahuuden heikkoudesta
Luotu niin, että olisi luonnon kuningas
Kuinka arvotettaisiin silloin Majesteettiä
Syvyys, tästä korkeudesta on uhka
Mikä ylempi voima pelastaa sinut siltä?
Kyllä! on olemassa voima, joka voi pelastaa sinut
Tässä kylmyydessä sinun luonasi osaat viljellä
Joka täyttää ihmisen arvokkuuden
Monarkin valtaistuimella, viljelijöiden tuvassa
Mielenlujuus, oi, tunne sen voima!
Jokainen yksilö on suuri sen kanssa
Täällä seisoo temppeli joka taivaalle riittää
Ilman aatelisen asian samankertaisuutta
Rakennustaito ja mahti herättää sinut syvyydestä
Jokainen koriste on erityisveron alainen
Sen kupolin ja laitojen ympärillä ylistyssana kaikuu
Mutta peitetyn pinnan ihmiset unohtavat pois
Ulkona jonka temppeli lyhyen ajan sisällä
Suureksi rauniokasaksi se romahtaa
Mielenlujuus kuten sen perusta on
Jolle Maan hyveet pitävät messua
Kyllä! Niin kuin auringon säde ja lämpimät lahjoitukset
Huipulle, joka valaisee avaruuden
Ja jonka säihkyjen heijastama sulkee valolta
Väärän nimen alla, sen vartalosta
Joten minä myös mielen lujuutta loukkaan
Kuin äiti kaikkien hyveiden avusta
Istui alas keskelle niiden kilpailuun
Pyörittää hänen lohikäärmeen lentonsa jokaiseen solmuun
Kaikki heidän noituuttava nautintonsa
Ovat peilien heijastamat hänen tekemiään.
Kaikki minkä sydän nostaa ja kaikki missä pyhyys majailee
Kasvattaa hän halaukseksi ihmisille
Painaa, kuin ulos tutkijankammiosta
Uskonto painaa hänen rinnassaan
Kun hän manaa sen marttyyria menemään
Kun hän nostaa henkensä miekkaa
Joka, riippumatta menetetystä maailmasta
Menee järkipuheen triumfin mukana taistelemaan
Pelastuksensa hän nostaa yli Lutherin
Siinä Vatikaani putosi silmänräpäyksessä
Despootin kädessä hän murskaa valtikkansa
Sankarikuninkaita hän lahjoittaa maailmalle
Sorron unesta kansoja herättää
Matkustaa, vapauden lippuja suojelee
Tuottaa ravintoa tähän aateliseen asiaan
Mittaaminen rajoittaa sen toimintaa
Luo suurisieluisuutta ja jälkeen tulemista
Ennen kuin hän sai rohkeuden voiman
Jos hän laittoi tikarin Caton käteen
Pelasti hän Wasan isänmaan
Ilman häntä, kuinka maa ei tullut
Muuksi kuin pahuuden ja pahoinpitelemisen leikkikentäksi
Hyveiden arvo muutenkin kuin pelkissä sanoissa
Sankareiden korkea mieliala muistossa vain!
Vetelyys tulee löysäämään yhteiskunnan siteen
Velvoitteen pyhä vaatimus unohdetaan pois
Ja suoruus, lyhyen ajan sisällä
nostaa pytty myytyihin käsiin
Luominen nöyryytettynä omien käsiemme kautta
Jumalan liikuttamana tullakseen maan häpeäksi
Mutta mies joka on varustettuna mielenlujuudella
On kaikissa elämissä suuri luku
Hänen toimintansa voi herättää maailman kurjuudestaan
Tai lähestyä varjon vierellä
Asetettuna korkeuteen, tai siinä tilassa
Hän menee eteenpäin kohti maalia jokaisella askeleellaan
Jos myös veri painaa hänen askeleillaan
Ja vaikka into on loukannut hänen ominaisuuksiaan
Nautintoiset aallot, väkivaltaa rätisevät uhkaukset
Hän on ihminen - sitä ei peitä hänen jalanjälkensä
Lujasti mutta lempeästi, kuin kuningas, tulee hänen toimia
Valtion palvelija herännäisyydessään ja tiukassa toiminnassan
Hänen aikansa ei todella ole hiljaa
Ei ole kehunnasta avioitunut
Kruunulle, hänen tulee ylitsepaisumuksensa pyhittää
Jotta tekisi toisille kaltaisilleen hyvää
Palasina, tyytyväisenä tekemänsä pahan vähyyteen
Hänen lapionsa ja hänen karhean kakkunsa kanssa
Todellisuudesta valaistuneena, nyt seuraa Sokratesta
Kuolee, Lain ja Valtion pelastamana ja pelastaneena
Jos hänen isänmaansa puolustus sen tuntee
On hän sankari ilman voimaa ja uhmaa
Sen kilveksi, hän rauhassa rintansa asettaa
Sen suojaksi hän löysi paikan veressään
Mutta ei niin kuin miten hän asettaa kilpensä
Maineen silmäyksen tyhjässä satamassa
Antaakseen vihreälle lehdelle oman nimensä
Hän ei mene, palkattuna, mikä vastaa kaltoinkohtelua
Maine on tarkoitettu hänelle, veljien ansioksi
Ei verisessä kulkueessa voiton vaunuissa
Jos hänen voimakas henkensä pakotetusti taistelee
Kohti vartalon vaivoja, sielun ahdinkoa
Tai jos hän asuu onnen vierellä
Ulkona täyttymyksen kiltoitetusta salista
On hän ylösnostettuna onnen oikuista
Hänen hyvät piirteensä ja suojansa ovat turvassa
EI sen liikkeistä ja ei sen uhkista
Häntä tämän sattumuksellisilta teillä ohjaa
Hänen velvollisuutensa ja hänen ajatuksensa lujasti
Hän pysyy kumartelemattomana vaikka kannatin räjähtää
Ikäistensä ilmassa kantavaa suosiota hänen sielunsa miellyttää
Mutta ei päätä vielä hänen jalanjäljistään
Kuitenkin hän tietää, että tuuli ei kiertele
Enemmän oikukkaampi muutostilanne, kuin se
Ilman esteitä hän arvottaa asioita
Yllä asioiden, hän tuntee velvollisuuden äänen
Ulkona taivas, ja sisällä hänen rintansa
Hän itsensä tuntijana istuintansa vaalii
Maa huutaa: "Vapaus!" tai "Taittumus!" -
Itsensä keskellä, mikä tekee hänet onnelliseksi
Taittunut tulipesässä, puoliksi rutosta kärsivänä
Hyödyn päivän arvoisena, kuin Averroes
Hän oli heidän kykyjensä rajoilla
Löytää vielä uuden, joka on rajaton
Rauhallisuus syntyi hänen perästään
Ja hänen voimansa ottaa muotonsa vielä
Hän vaatii sen, mitä hän ei voi muuttaa
Ja menee välittämättä ihmisten paljoudesta kokoontumiseen
Nautinnon arvoista oli hänen tyytyväisyytensä
Arvokkaasti kärsii hän ja yksin tietää
Kun hän, seisoo naarmuisen kulkijansauvan varassa
Haltioituneena luonnosta ja maailmasta
Voimakkaampi kuin syvä, tumma hauta
Ja tuntematon ikuisuus hänen matkassaan
Seisoo mielenlujuus vaan, pelastaakseen
Säkenöivänä hänen viimeisestä kauniista toivostaan
Kuten, tähdet itse, tulevat loistamaan ylös
Yö hänen romahtaneessa majassaan
Viimeisellä kädellä, ilman kuiskaustakaan
Hän ottaa kuoleman, kuin ystävän, vastaansa
Isiemme jättiläismäiset pähkinät
Lopultakin muusani uskaltaa vedota sinuun
Hänen oli se maailma, jossa hän kulkee
Hänen oli se kuva, jonka hän on piirtänyt
Ympäröi taulun omilla muistoillaan
Ravista kilpiäsi, miekkaasi
Herättääksesi ajan ankean mielen
Antaa meille, perinnöksi rakentamastaan
Heidän sielujensa voiman, sen lujan hyveen!

Kritiikistä ja arvostamisesta - Ihmisen arvioinnin eettisistä perusteista

Kritiikki on henkisten tieteiden alalla tapahtuva arvottamisen järjestelmä tai arvottamisen tapa, jonka tarkoituksena on tiettyjen periaatteiden, kuten tieteellisten periaatteiden toteutumisen seuraaminen. Siinä samalla myös pyritään ymmärtämään kritiikin kohteen tapaa hahmottaa maailmaa. Kritiikillä lähennytään yhteisymmärrystä joidenkin asioiden suhteen. Kritiikki on tärkeä asia sen takia, koska ilman sitä ihmisistä tulisi pyhiä tammia ja liian ylpeitä omista toimistaan. Samalla kun esimerkiksi matalilla kouluasteilla kritiikki perustuu ymmärtämiseen, on esimerkiksi yliopistossa kritiikin oltava raa'empaa. Kuitenkin koulujen yksityistämisellä voitaisiin edistää sitä, että lapset jo nuorella iällä tottuisivat siihen, ettei kritiikin tarvitse aina tarkoittaa haukkumista tai pilkkaamista. Jo muutamankin kouluaineen järjestyksen muuttamisella voitaisiin kasvattaa lapsissa kritiikin vastaanottamisen taitoa. Tämän vuoksi oppimistarpeiden mukaisesti kouluja voitaisiin erikoistaa eri oppiaineiden mukaan. Yleensäkin arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikki tulisi ottaa omaksi kouluaineekseen jo mahdollisimman alhaiselta luokka-asteelta alkaen. Kritiikki siis tarkoittaa arvostelevaa asennetta ja on sanottava sen olevan tärkein erillinen asenne siinä kun tieteet ja taiteet edistyvät ja ihmiset tulevat älykkäämmiksi ja sivistyneemmiksi. Kritiikki on myös kyseenalaistava ja kysymyksiä asettava asennoitumistapa. Näin ollen siinä tarkastellaan myös arvostelun kohteen päämääriä, jotka ovat johtaneet hänet tiettyyn tuotokseen, jonka olisi esimerkiksi palveltava jonkinlaisia tieteellisiä, kirjallisia tai taiteellisia päämääriä. Arvostelija ei kuitenkaan voi asettua arvostelun kohteen yläpuolelle, vaan hänen on kognitiivisen prosessin mallin mukaisesti pyrittävä ymmärtämään myös sen kaltaisia merkityksiä, jotka eivät kaikissa tilanteissa muistuta täydellisesti toisiaan. Arvostelijan on siis tietyllä tavalla vaihdettava nahkaansa arvostelun kohteen kanssa, koska ideaalisinta olisi se, että jonkin tuotoksen tekijän olisi arvostelutilanteessa yhtä avoimen kriittisesti suhtautumassa tuotokseen kuin arvostelija. Kritiikki on siis samalta tasolta tulevaa arvostelua - se ei siis perustu sen kaltaisin periaatteisiin, jossa olisi jotain korkeammalta voimalta tulevaa. Kritiikissä ajattelevat subjektit lähenevät toisiaan - eli pyrkivät sulautumaan aiempaa korkeammaksi lopputulokseksi.  Kritiikissä pitäisi ennakoida kohteen ja kriitikon vastakohtaisuutta ja sen takia ei voida sanoa, että kaikki kritiikki pitäisi esittää yhdellä tavalla. Tämä kritiikki on etenkin kvalitatiivista kritiikkiä, mikä erottaa sen kvantitatiivisen kritiikin luonnontieteiskeskeisyydestä. Arvostaminen kriittisyyden vastakohtana tarkoittaa sympaattista asennoitumista jotakin arvostamisen kohdetta kohtaan. Arvostaminen tarkoittaa siis useimmin sitä, että arvostamisen kohde saa arvostusta jostakin asiasta. Arvostamisen ja kritiikin vastakohtaisuus tulee esille siinä ja se on varmaankin niiden kahden välinen veteen piirretty viiva, että siinä missä jonkin katsotaan riittävän merkitsee rajalinjaa kritiikin ja arvostamisen välillä. Arvostamisessa siis katsotaan, että jokin arvostelun kohteena oleva tuotos riittää. Ihmisen arviointi sisältää sekä arvostamisen ja kriittisyyden. Ihmisen arvioinnissa voi esimerkiksi olla aiheena se, millä tasolla ihminen on jossakin aiheessa ja siitä kertovassa tuotoksessa. Arvioinnissa on monia tasoja: kuten alussa sanottiin, periaatteet poikkeavat jonkin verran jos kyseessä on esimerkiksi yliopisto tai ala-aste. Ihmistä arvioidaan esimerkiksi työhaastatteluissa, valintakokeissa ja sukupuolisessa kanssakäymisessä. Se liittyy usein erilaisiin abstrakteihin kategorioihin, ja sen takia se ei aina huomioi valintatilannetta ja lähtökohtia. Arvioiminen on monesti tänä päivänä edelleen kovin absoluuttista ja sen takia siihen tulisi tulla pikainen muutos. Kuitenkin kilpailutilanteessa erot ovat suhteellisia ja ihmiset monesti toimivatkin valintatilanteissa ollessaan edelleen relatiivisten hahmotustapojen mukaisesti. Arvioiminen siis tarkoittaa sen selvittämistä, mihin jostain on. Toistan edelleen sen, että olosuhteet ja lähtökohdat tulisi ottaa tarkemmin huomioon valintatilanteissa, koska monesti ennakkoasenteet määräävät valintatilanteen luonnetta ainakin osittain. Ennakkoasenne tarkoittaa valmista ja suljettua näkemystä siitä, millainen ihminen tai asia on. Tässä tulisi miettiä sitä, mikä voisi olla positiivisen syrjinnän vaihtoehto joissakin tehtäväänotoissa. Kuitenkin tietysti pitäisi muistaa, että pätevyysvaatimuksesta ei voida monesti kovinkaan paljoa karsia. Kuitenkin on selvää, että rajoitteet tulisi ottaa huomioon siten, ettei tuijoteta vaan niitä, vaan selvitetään tarkasti se, mihin arvioinnin kohteesta on noista rajoitteista huolimatta. Kun katsotaan asian N eettisiä perusteita, siinä tarkastellaan samanaikaisesti niin oikeudenmukaisuuden kuin hyvyyden periaatteita, että myös asian N vaikutuksia toisiin ihmisiin. Kritiikin eettisistä perusteista on sanottava se, että lähtökohdat tulisi huomioida tarkemmin siinä kun esitetään kritiikkiä eettisellä perusteella. Tämäkin lähtökohtien huomiointi on hyvin suhteellista, ja se koskettaa kaikkia asian suhteita ympäröivään maailmaan. Kaiken arvioinnin tulisi olla yksilöllistä siinä mielessä, että siinä ymmärretään henkilökohtaisia merkityksenantoja: filosofian professori ei aina tiedä kaikkea absoluuttisella varmuudella. Sen jälkeen voidaan kysyä sitä, miten voitaisiin muodostaa ideaalinen valintatilanne, joka perustuisi etiikkaan. SIinä tulisi seurata tarkemmin sitä mitä ihminen haluaa todella sanoa ja mihin hän on suuntautunut. Myöskään siitä ei voi olla haittaa, jos valintatilanteissa kysymisen sijasta enemmän kuunneltaisiin.

Yhteiskuntamme ongelmista

Olen monasti ihmetellyt, että poikkeavatko ihmiset puoluekannasta riippuen myös persoonallisilta ominaisuuksiltaan. Yksi kuvaava esimerkki demareiden ihmisläheisyydestä havainnoitui minulle muutama vuosi sitten, kun eräs naispuolinen demari meni vaatimaan toista ihmistä istumaan viereeni, jotta olisi päässyt hänen minusta vapaalle paikalleen. En mielestäni haissut tai kiroillut kovaäänisesti joten tämä täti havaitsi, ettei tämän ihmisen lähellä istuminen olisi sopinut hänen arvolleen. Samalla tavalla toimi "älyköksi" itsensä nimittänyt saman puolueen pyhä tammi, joka ei hyväksynyt kaveripyyntöäni facebookissa, vaikka tällä on tuhansia kavereita siellä.

 Olen sitä mieltä, että kenestäkään ammattidemarista ei ole elämäntapademariksi, sillä aivan samat porvarilliset ennakkoluulot ja jumiutumat ohjaavat näiden ihmisten päättelyä päivittäisessä elämässä. Jos he haluaisivat olla oikeasti demareita, tulisi heidän eduskuntaryhmänsä jäsenien luovuttaa suurin osa palkastaan Suomen köyhien pelastamiseen. Voi olla, että nämä sosialistit katsovat olevansa jotenkin altruistisempia ja moraalisesti parempia kun voivat katsoa ja muut ihmiset voivat katsoa heidän kuuluvan lämminhenkisiin vasemmistolaisiin eivätkä koviin oikeistolaisiin. Mielestäni kuitenkin ihminen voi olla miten lämminhenkinen tai kova tahansa, ilman sitä, että siinä voitaisiin nähdä valmiina poliittinen suuntautuminen.

Kokoomuksessakin pitäisi voida ajatella köyhien ja persuissa maahanmuuttajien huolia. Demareiden ja vasureiden tulisi ajatella itsenäisen työn ja yrittämisen arvokkuutta, Keskustan tulisi tajuta, ettei kaikkea voida hajauttaa ja RKP:ssä tulisi ymmärtää se, että ne jotka haluavat oppia ruotsia, oppivat sen edelleen siitä huolimatta, oliko ruotsi koulussa pakollinen vai valittu.

 Monesti puolueeseen liittyminen on sattumaa, vaikkakin voidaan sanoa, että kaikissa puolueissa on varmaankin yhtä paljon todella älykkäitä ihmisiä. Kuitenkin on myös imagopuolueita kuten Vihreät ja Kokoomus, jotka menestyvät tietynkaltaisten ihmisten ja nuorten parissa. Nuorekkaimpana kaikista Suomen puolueista pidetään varmaankin Vihreitä, joiden korostama yhteisvastuu ihmisten keskuudessa on varmaankin monen uutena pitämä asia. Siksi esimerkiksi yliopistossa opiskelevat nuoret valitsevat monesti Vihreät ääntensä kohteeksi. Minäkin olen äänestänyt eduskuntavaaleissa kerran vihreää, vaikka sittemmin olen tullut siihen lopputulokseen, että Vihreät on minulle liian nynnymäinen puolue. Varmaan on kuitenkin sanottava, että maahanmuuttovastainen ja taloudellisesti oikeistolainen politiikka houkuttaa varmaankin merkittävämmin miespuolisia. Kuitenkin tulisi nähdä poliittisen jargonin ja terminologian taakse, sillä ne ovat monesti vain sanoja. Kuitenkin tärkein asia puolueita tarkastellessa on sen näkeminen, miten puolueet tulkitsevat oman ihmiskuvansa, koska puolueet edustavat etenkin niitä ihmisiä, jotka ovat puolueessaan eikä joitakin ihannekuvaideologioita.

Sanoisin, että samanlainen sovinnainen moraalisuus, jossa lauman näkökohdat sen suhteen mikä on tärkeää ja sallittua, vallitsee kaikkialla Suomessa. Alas poljettu poljetaan uudestaan alas, koska lauma kuuntelee etenkin tirkistelijöitä, yliuteliaita, sadisteja ja korkean sosiaalisen "statuksen" omaavia ihmisiä, jotka voivat tuomita yhteisön jäsenen ostrakismokseen. Myös ihmisten ylösnostaminen ja yliarviointi toimii samojen periaatteiden mukaisesti, ne jotka saavat huomiota mediassa ja toisten ihmisten puheissa ja juoruissa, saavat myöskin jatkossa ihmisten suurimman myönteisen huomion. Kaikki ihmiset toimivat siis lähes poikkeuksetta samalla tavalla. Tuo perustuu etenkin jaettuihin arvoihin, joita suurin osa ihmisistä ei edes tunnista oleviksi. Ihmiset eivät siis saa kiinni siitä, minkä takia he toimivat, vaan heillä on jonkinlainen sumea ja utuinen muistikuva siitä. Toisin sanoen ihmiset elävät vaistoperäisesti eivätkä älyperäisesti. Vaistojen kautta eläminen sisältää esimerkiksi laumavietin, joka on ohjaamassa ihmisiä etenkin juorujen ja toisten ihmisten mielipiteiden kuuntelemisen kautta. Ihmiset tunnistavat jotkut ihmiset auktoriteeteiksi ja katsovat heidän mielipiteidensä ja ajatuksiensa edustavan parempaa totuutta, jota he itse eivät itsenäisellä mielipiteenmuodostamisella pystyisi luomaan. Tämän taustana on etenkin kateus ja sen kehitetympi muoto: kunnioitus ja arvostus. Kun ajatellaan, ettei voida olla niin suuria, kauniita, älykkäitä, ovelia kuin auktoriteetti, niin silloin mukaudutaan hänen laumaansa, jotta voitaisiin siivellä päästä pidemmälle elämässä. Kun tuollaisessa laumassa siinä auktoriteettina pidetty taho määrittelee monesti sen, mitä tehdään, miten ajatellaan ja miten toimitaan, ei laumaan mukautuminen ole mitenkään ihmisen riippumattomuutta korostava tapa toimia. Kuitenkin katson, että ihmisten tulisi voida muodostaa yhteisöjä, mutta toisin kuin monissa muissa yhteisöissä, niissä ei olisi hierarkkista asemaa, jossa yhteisön johtaja saisi asemansa verukkeella suurempia hyötyjä yhteisöelämästä kuin muut yhteisön jäsenet. Yleensäkin johtaja-aseman tulisi aina perustua henkiseen auktoriteettiin eikä materiaaliseen. Voisi varmaan olla parasta, jos yhteisön johtaja saisi muihin yhteisön jäseniin nähden pienempää palkkaa ja vähemmän luontaisetuja. Sillä voitaisiin vahvistaa sitä, etteivät ihmiset pyrkisi yhteisön johtaja-asemaan materiaalisten etujen kautta. Sillä myös voitaisiin vahvistaa sitä, ettei johtaja korruptoidu materiaalisten seikkojen takia.

Schopenhauer kirjoitti siitä, kuinka suuri enemmistö ei pysty käyttämään älyään oikein, koska he alistavat sen täydellisesti tahdolleen. Tahto sumentaa näiden ihmisten toimessa puhtaan älyn sen takia, koska he katsovat tahdon olevan itseisarvoista älyä arvokkaampi asia. Suuren enemmistön päättely on siis aina tarkoitusperäistä eikä itsellistä. He pyrkivät siis aina älyllään ja sen peittämällä tahdolla johonkin. He eivät siis ymmärrä minkään asian olevan heille itseisarvoista. Esimerkiksi voidaan vaikka työhaastattelussa tai treffeillä briljeerata yksityiskohdilla, jotka eivät välttämättä kosketa muuten mitenkään tällaisten primadonnien elämää. Tahto pitää kuolettaa, että ajattelu voisi perustua itseisarvoisuuteen. On tarkasteltava asioita itsessään eikä asioita itselleen. Kaikki ne jotka toimivat tahdon ohjaamina eivät voi ottaa osaa tieteeseen, taiteeseen ja filosofiaan itseisarvoisella tavalla. He katsovat, että kaikilla tulee olla jokin hyöty, jota tavoitellaan kaikessa toiminnassa. Monesti se on tänä päivänä raha, pimppa tai kikkeli.

Alkukantaiset ihmiset toimivat viettiperäisesti, jonka päätavoite on miehillä yhdynnässä oleminen ja naisilla lapsen saaminen. Tietysti kaikki ihmiset vanhetessaan viisastuvat, mutta nuorena ihmisen arvoksi voidaan katsoa pelkästään se kuinka paljon vastakkaisen sukupuolen edustajia pyörii lähiympäristössä. Ja yleensä onkin niin, että kaikkein tyhjäpäisimmät ihmiset pyrkivät täyttämään maan monesti jo varhaiselta iältä alkaen. Kun lapset on hankittu siirtyy tahdosta elävän ihmisen huomio maallisen omaisuuden haalimiseen, eli heistä tulee elintasoesteetikkoja. Korkeampaan elintasoon pyrkiminen on siis näiden ihmisten toiveena. Etenkin ns. porvarit ovat ihmisiä, jotka katsovat arvojen jakautuvan välinearvoihin ja itseisarvoihin. Monesti heillä välinearvoon liittyvät instituutiot saavat suuremman huomion kuin varsinaiset itseisarvot. Ja mitäköhän se sitten tarkoittaa? Mikä on heidän itseisarvonsa. Se on rahan ja elintasoa korottavien symbolien hankkiminen. On mainittava se ero, mikä vallitsee vertailukohdallisten symbolien ja syväsymbolien välillä. Vertailukohdalliset symbolit toimivat areenalla, jota ihmiset tuijottavat. Syväsymbolit ovat pukuhuoneessa tai vaihtopenkillä. Syväsymbolit oikeammin sanoen löytyvät ihmisen omista kokemuksista ja hänen omasta psyykestään, samalla kun vertailukohdalliset symbolit, jotka toimivat yhteisessä kentässä vertaantuen toisiinsa, saavat muotonsa siitä, kun ihmiset alkavat jäljitellä sosiaalisen jatkuvuuden jatkumossa esiintyviä ilmiöitä. Siinä katsotaan tiettyjen päättelysuuntien ansaitsevan suuremman huomion aina tilanteen mukaan siten kuin miten kommentaariaatti antaa todellisuuden havaittavaksi ihmisille. Kommentaariaatti taas on tietoa käsittelevien ihmisten muodostama ryhmittymä, joka pyrkii ohjailemaan ihmisen ajatuksia ja toimintaa tunnustushierarkian, joka tarkoittaa instituutioiden muodostamaa arvojärjestystä, kautta siten, että tekemällä ihmisistä vaikutteellisia, se ehdollistaa ihmistä joihinkin tai johonkin tunnustuksen tasoon, ja tekee instituutioiden tasoista riippuvaisia toisiin tasoihin nähden. Koska kaikkien tasojen tulisi olla itseisarvoisia ja riippumattomia, tulisi ihmisten aina tulla taistelemaan kommentaariaattia vastaan senkin takia, koska kommentaariaatti vieraannuttaa ihmisen omasta persoonastaan eli se depersonalisoi ihmiset. Kaikista vaikutteellisista ihmisistä tulee persoonattomia sätkynukkeja, jotka tottelevat jokaista kommentaariaattieliitin käskylausetta.

Uomassa eläminen on varmaankin sellainen termi, jolla tahdon mukaan elävien ihmisten elämistä ja elämää voidaan kuvata. Muut määrittelevät näille ihmisille sen, mitä mieltä heidän pitää olla kaikesta, mille pitää nauraa, itkeä, hymyillä ja kirota. Nämä ihmiset eivät siis varsinaisesti elä elämäänsä, koska se kaikki henkinen ravinto, jota he nauttivat, valmistuu heidän eteensä toisten valmistamana. Mielestäni Ruotsi on todella kehittynyt kulttuuri juuri sen takia, että siellä eliitti on lähestynyt kansaa siten, ettei siellä näe enää selkeitä luokkaeroja. Ruotsalaisessa kulttuurissa myös keskustellaan paljon, mikä antaa heille etua siinä, että joku lauman johtaja ei todellakaan siellä määrää itse päätöksistä. Päätökset tulisi Suomessakin tehdä etenkin kaikkien ihmisten kuuntelemisen kautta. On mielestäni selvää, että joissakin valtakunnan politiikkaa koskevissa kysymyksissä ns. rahvas tietää jotkut asiat kokemuksensa kautta paremmin kuin valtakunnan politiikkaa hallitseva kommentaariaaninen eliitti, joka pysyttelee monesti päätöksissä abstraktioidensa tasolla, mikä on nähty esimerkiksi viimeaikaisessa pakolaiskriisissä ja Suomen roolissa vastaanottajina.

Ainoa pelastava vaihtoehto on totaalinen kieltäytyminen sellaisesta maailmasta, joka ei hyväksy toisista poikkeamista, ja jossa ihmisten tarkoitusperiä etsitään jatkuvalla syötöllä vaikkei niitä lainkaan olisi. Jotkut katsovat kaikkien pyrkivän pelkästään karnaalisiin nautintoihin ja yleistävät sen takia tuon ajatusmallin kaikkiin muihin ihmisiin. Olen huomannut joskus esimerkiksi liikennevaloissa seistessäni, että vastaan tuleva minut jostain tietävä ihminen on kääntynyt sivulle ikään kuin minä haluaisin tervehtiä ihmisiä, jotka juuri ja juuri jostain tiedän. Joskus ihminen voi olla tyytynyt yksinäisyyteen ja olla siinä täysin tyytyväinen. Minä olen niin ujo, etten edes harkitse toisten tervehtimistä, koska mitä minä siitä saisin? Vastakkaisen sukupuolen kanssa en koskaan ole ollut lähemmissä tekemisissä, sillä kuten Uuno Turhapuro sanoo, niin "eihän sitä yöllä jaksakaan ja päivisin ne vaan läpsii korville".

Valmiit roolit ja asemat ovat vaarallisia siinä, kun yhteiskuntaa pyritään kehittämään ja vapauttamaan yksilöä yhteisöjen puristusotteesta. Olen aina kokenut sen, etten muistuta tavallista miestä kaikilta puoliltani. Olen myös sanonut monesti nuoruudessani asioita, joiden perusteella jotkut ihmiset ovat tulkinneet minut homoksi. Se ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, sillä olen miehiä enemmän kiinnostunut naisista. Pidän tomboy-tyyppisistä naisista ja ylinaisellisia kaikilta ominaisuuksiltaan olevat naiset eivät saa minulta suurempaa huomiota. Schopenhauer kirjoittaa, että ihminen, jonka äly on vapautunut tahdon kahleista, ei tule yleensä toimeen naisten kanssa, koska nainen on täysin päinvastainen häneen nähden. Naisilla älyn toiminta ja kaikki muu toiminta perustuu tarkoitusperäisyyteen, yhdyntään ja lapsen hankkimiseen. Minä kuitenkin ajattelen, että samanlaisia ihmisiä on yhtä paljon sekä naisissa että miehissä, eikä se tee mitään seksuaalisia olettamuksia heidän suhteensa. Se, että jos ei toimi, ajattele ja puhu samalla tavalla kuin kaikki saman sukupuolen edustajat toimivat, ei tee kenestäkään homoa eikä lesboa. Ajattelen kuitenkin niin, että ihminen on nuorella iällä vapain noista aikuisuuden tuomista rooliolettamuksista, mutta se on kuitenkin ristiriidassa sen havainnon kanssa, jonka voi tehdä jokaisessa linja-autossa, jossa on lukiolaisia tai yläasteelaisia. Ne laumat ovat pelottavia siinä, kuinka varhaisessa vaiheessa heihin on istutettu sukupuoliroolit, sukupuolten mukaiset kiinnostuksen kohteet ja sukupuolten mukaiset puhetavat. Kuitenkin on sanottava se, että nykypäivänä naisille on feminismin ansiosta tarjottu suuremmat vapaudet toimia sekä naisten alueella että myös miehille aiemmin kuuluneella alueella.  Myös sosiaaliseen statukseen perustuvat arvotushierarkiat ovat olemassa vain naisten ja naista henkisesti muistuttavien miesten keskuudessa. Välinearvon eli tahdon mukaan toimiminen on aina tarkoitusperäistä, sillä siis pyritään tiettyjen avujen mahdollistamana päämäärään. Monille länsimaissa eläville ihmisille tuosta välineellisen järjen mukaan toimimisesta on tullut toiminnan perikuva. Siihen mahdollistaa mm. teknologia ja entistä kehittyneemmät toiminnan välineet, jotka ovat tarkoitettuja helpottamaan toimintaa ja tekemistä. Theodor Kaczynski kirjoitti siitä, kuinka merkityksellinen tekeminen, jossa ihmiset näkisivät työnsä lopputuloksen on menettänyt merkityksensä teknologian aikakaudella, koska kaikesta on tullut helppoa ihmiselle, minkä lisäksi aikaa kulutetaan myös surrogaattiaktiviteeteissa, jotka liittyvät etenkin tieteeseen ja tiettyjen poliittisten ryhmien edustaman ideologian edistämiseen. Kaczynski kuitenkin kirjoitti myös vasemmistolaisten tavasta sosiaalistaa kaikki, jopa moraali. He siis hänen mukaansa tunkevat joka paikkaan moraalia ja sen mukaista arvostelua riippumatta siitä, mihin heidän toimintansa liittyy ja sijoittuu. Teknologia orjuuttaa vähitellen ihmisen luonnon samoin kuin ihminen joskus orjuutti luonnon. Siinä voidaan nähdä se, että kaiken mahdollisen hyödyntäminen uusien hyödykkeiden saamiseksi on väärin, ja pitäisi todella vakavasti miettiä sitä, mikä on päätepiste luonnon orjuuttamiselle joka on lopulta viemässä teknologian välityksellä myös ihmisen vapauden. Kaczynski edusti muinaisia Britannian luddiitteja siinä mielessä, että hän halusi yhteiskunnan luopuvan teknologian paradigmasta etenkin siinä kun ihmiset kuvittelevat paradigmaan tulevien muutosten olevan aina heille tarkoitettuja viestejä - osta se, osta se! Ihmiset eivät enää tavoittele itsenäisesti arvoja ja ajatuksia vaan sitä mieluummin he tavoittelevat elintason kohottamista ja oman materiaalisen hyvän lisäämistä.

Ihmiset toimivat siis lähes poikkeuksetta vain ajassa elämisen kautta. Ajassa eläminen tarkoittaa tässä sitä, että kaikki teknologiset uudistukset ja kehitelmät, jotka tulevat ajan myötä, tullaan tulkitsemaan itseisarvoisina sen takia, koska niitä halutaan suojella välinearvoilla ja tuki-insituutioilla. Ihmiset myös kuvittelevat todellisuuden ja ajan kulun olevan lineaarista, jonka kautta he kuvittelevat edistyksen, talouskasvun, kehityksen ja elintason nousun olevan ikuisesti jatkuvaa. Kulttuurit kuitenkin kuolevat vähitellen pois, milloin on vaarallista se, jos ihmiset toimivat täysin liitteessä kulttuuriinsa. Sen takia pitäisi pyrkiä eroon kulttuurin totalisoivasta vaikutuksesta. Yksilöllisyyttä tulisi kunnioittaa enemmän ja huomioida sen rooli kulttuurin kehittymisessä, koska monesti itsenäisesti toimivat filosofit, taiteilijat ja tieteilijät antavat suuremman panoksen kulttuurin kehittymiselle kuin täysin kulttuurisista paradigmoista latautuneet jäljittelijät ja arvostelijat. Kuitenkin mielestäni ideaalisimmassa yhteiskunnan tilanteessa, taiteilijoille tulisi antaa suurempaa tukea kuin nykytilanteessa, ja heidän tulisi pyrkiä taiteen teossa enemmänkin käsityöläisyyteen kuin itsensä promotoimiseen.

Yleensäkin yhteiskunnassa ei pitäisi pyrkiä pönkittämään minkäänlaisia "tähti" tai "stara"-kultteja. Kaikessa tulisi pyrkiä tasa-arvoisuuteen siinä mielessä, että ihminen voi Platonin Valtion mukaisesti nousta yhteiskunnassa korkeampaan asemaan, mihin vaikuttavat hänen omat lahjansa eikä tausta tai rahatilanne. Minä en kuitenkaan jaa ihmisiä niin selkeästi ryhmiin kuin mitä Platon teki, vaikka katsonkin kaiken vapaissa instituutioissa tapahtuvan toiminnan olevan itseisarvoista, oli työtehtävä sitten pankkiiri tai siivooja. Minun mielestäni yhteiskunnassa kansanedustuslaitoksen tulisi perustua tasa-arvoisuuteen. Kansanedustajien määrää pitäisi pudottaa esimerkiksi sataan, ammatti- tai elintasopoliitikkous tulisi kitkeä juuriin asti ja valintaprosessia tulisi muuttaa siten, että annettaisiin tiettyjen kiintiöiden mukaisesti paikkoja sellaisille ehdokkaille, jotka eivät esimerkiksi puolueettomuuden tai huonon taloustilanteen voisi itse osallistua eduskuntavaaliin.
Arvostan kuitenkin perhettä suuresti kaikista instituutioista. Se on paikka jossa lapsiin parhaimmassa tapauksessa iskostetaan oikeudenmukaisuuden, vaatimattomuuden ja nöyryyden periaatteita. Perheessä voidaan ehkäistä se, että lapsesta tulisi häiriökäyttäytyvä. Koska koulullakin on jonkinlainen vastuu lapsen tai nuoren kasvattamisesta, tulisi perheen roolina olla se, että se valmentaisi lapsen koulua varten, eli lapsen kasvattamisessa tulisi välineinä käyttää muutakin kuin pehmoleluja tai leluaseita. Lukemaan opettamiseen tulisi kiinnittää huomiota jo ennen koulutien alkamista, koska vain sillä tavalla nuori ihminen voi olla varma omasta varhaisesta kehittyneisyydestään.

Ruotsissa rahvas ja eliitti ovat sulautuneet toisiinsa, ja sen takia sitä voidaankin varmaan pitää Suomea kehittyneempänä kulttuurina. Ruotsissa kulttuurista on tullut diskursiivista, joka eroaa siinä mielessä Suomen kulttuurista, joka perustuu vieläkin ääneen lausumattomiin periaatteisiin. Sen takia Suomessa rahvas älähtää etenkin persujen kautta herkemmin kuin Ruotsissa, jossa poliitikot ovat kehittäneet kulttuurinsa diskursiivisyyden myötä uuden poliittisen korrektiivisuuden käsitteen, jonka takia esimerkiksi Ruotsidemokraatteja ei hyväksytä toisten puolueiden osalta. Ruotsin kulttuuri on kehittynyt siinä mielessä, että se on vanha ja maa on ollut suurvalta. Voidaan kuitenkin sanoa, että samoinkuin Ruotsin kulttuuri perustuu diskurssiin, on sama ongelma myös Britannialla. Molemmat kärsivät kulttuuriväsymyksestä, mikä on maahanmuuttajien ottamisen myötä johtanut näiden maiden joidenkin maahanmuuttajien asuttamien alueiden täydelliseen irtoamiseen ympäröivästä yhteiskunnasta. Maat segregoituvat samalla kun valkoiset eivät halua asua samoilla alueilla maahanmuuttajien kanssa. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa maahanmuuttajien arvostelusta on tullut tabu ja Britanniassa vuonna 2001 Iain Duncan-Smith joka oli tuolloin Konservatiivipuolueen puheenjohtaja, erotti kauan puolueen vierellä toimineen poliittisen ryhmittymän eli Conservative Monday Clubin puolueesta. Monday Club arvosteli merkittävällä tavalla maahanmuuttoa ja sen seurauksia. Järjestön jäsenenä oli lukuisia ministereitä, kansanedustajia ja ylähuoneen jäseniä.

Konservatiivisuus sopii Britanniaan, koska sen instituutiot ovat niin vanhoja ja kunnioitettuja, minkä myötä ne ovat tulleet täysin itseisarvoisiksi - riippumattomiksi. Myös Britannian maineikas historia on osoittanut, että taloudellinen säätely ja valvottu talous eivät kuulu brittiläiseen yhteiskuntaan.