Olevasta asioissa

Nousin ylös ja avasin oven
nousin ylös ja suljin oven
se voi olla avoinna jos joku tulee
mutta onko sen oltava kiinni
niin, vain sen takia jos joku ei ole tulossa
miksi verhoissa on aina ikkunat
jos ikkunoissa ei ole aina verhoja
mikä on esineidemme todellinen olemus
niiden joita me käytämme
me muovaamme massapsykoosimme eteemme
meidän on oltava kaikessa läsnä
kaiken me olemme
emme jätä mitään rauhaan, olemaan
ehkä oven olevaisuus olisi -
se jotain mikä antaisi sen olla
olematta meidän välineemme, orjamme

Näkeminen

Suljin silmäni ja näin uutta

tulin alueelle joka oli peitetty

peitetyllä on jotain salattavaa

se ei ole vain jotain mikä tsekataan

Antiikin kreikkalaiset arvostivat sokeita

he olivat parhaita näkijöistä

näenkö nyt varmasti jotaín kun olet siinä

ehkä haluaisit olla muualla

ja voiko halun nähdä

mielestäni se on mahdotonta

me peitämme aikeemme itsestämme

ne ovat meille aina salattuja

salattua voi nähdä vain

jos olosuhteet paljastavat ne jossain

mutta voiko olosuhteita nähdä?

Nehän ovat aina asioiden sisällä

mikä on sisällä on jotain mitä ei voi nähdä

ehkä sokeat ovat siinä parhaimpia

Olevan verraton keveys

Näin kukan puussa

annoin sen olla

se mitä on jossain olevana

on myös oltava siellä

kaikki mikä ei ole vain jotain

on jossain niin ettei se voi olla aina

aina oleva on utopiaa, valhetta

mekin olemme vain harvoin ja ilman pysyvyyttä

meistä ei jää jäljelle kuin tuhkakasa

se joka haluaa vielä kuoppaan

on joku josta ei kannata mainita mitään

meillä on oleva aina juhlamme

koska me voimme tehdä niin

olla tekemättä ja tehdä

voimme antaa kaiken olla

voimme antaa kaiken tulla

olla olematta ja olla vahvemmin

voimme kaatua ja nousta

voimme kaatua tai nousta

lopulta kaatuneet eivät ole joukossamme

meidän tulee katsoa että olemme niitä

jotka eivät anna kaaduttaa itseään

Sen mitä on

Se mitä ei ollut
ei ole vieläkään
älä siis etsi sitä
se tulee luoksesi kysymättä
samalla tavoin kuin talvi, sairaus
riippuvaisuus, tahdon vajaus
kaikki on lopulta niin että olemme yksin
mikään ei voi tukea sitä
olla niin että se olisi
se voi olla vain kuin ei olisi
sen olemattomuus on sen olevaisuutta
me voimme nähdä kaiken sieltä missä ei ole muuta
mutta sen mikä on on vain oltava
se ei voi olla muuten
koska silloin se voisi olla muuta
se ei ole muuta
koska sen on oltava vain sitä
siksi miksi me sen haluamme
nimeämme, lausumme
kokoamme runon
vaihdamme sivun ja annamme olla

Elämänasenteen etsimisestä

Elämä on jotain mikä ilmenee pysyvyyksinä. Eläminen on joidenkin invarianttien ilmenemistä jatkuvuudessa. Se tarkoittaa merkitystä antavan tai sisältävän havaitsemista. Pysyvyys tai invariantti on jotain mikä voidaan käsitteellistää. Se on jotain mikä pysyy samana, se tarkoittaa samana pysymistä. Jatkuvuus on jotain missä toistuu asioita samalla jatkuvuudella. Ne voivat olla pysyviä eli invariantteja tai muuttujia, jotka saavat tilanteesta riippuen erilaisen hahmon tai olemuksen. Asenne on jotain mikä tarkoittaa pitämisen ilmenemistä suhteessa tapahtuvaan tai tapahtuneeseen. Tapahtuma on jotain mikä tulee tai on tarkoitettu tulemaan olevaan. Pitäminen on jotain mikä pysyy samana suhteessa muuttujaan. Asenne tarkoittaa tapaa nähdä jotkin asiat, tapaa nähdä asiat olevassa. Ilmeneminen tarkoittaa jotain mikä voidaan mahdollisuuksien mukaan nähdä. Se tarkoittaa myös sitä, miten on kehittynyt näkemään pysyvyyksiä. Etsintä tarkoittaa sitä, että mahdollisuuksien mukaan vaihdetaan jotain sellaista mikä voidaan niiden olemuksen perusteella vaihtaa. Vaihdettavissa oleva on jotain mikä voidaan korvata uudella. Vaihtaminen taas tarkoittaa sitä, kun jokin entinen korvataan uudella. Elämänasenteen etsiminen on tärkeää siksi, koska suhtautumisen löytäminen on tärkeää. Ja se on tärkeää sen takia, koska ihmisellä on taipumus pyrkiä sopuun elämän ja kaiken elämässä ilmenemisen kanssa. Suhtautumisen löytäminen tekee laajemmaksi ihmisen suhdetta maailmaan. Elämänasenteen etsiminen tarkoittaa sitä, kun yritetään etsiä sen kaltaista positiota maailman ilmiöiden sisällä, joka voisi helpottaa ihmiselle sitä, kun otetaan kantaa maailman ilmiöihin ja pyritään luovimaan niiden keskellä. Ihmiselle tapahtuu maailmassa asioita, ja noiden asioiden luonne on monasti hyvin ambivalentti. Ne voivat olla asioita, jotka herättävät ihmisessä monenlaisia tunteita: myönteisiä, kielteisiä, neutraaleja ja ambivalentteja. Ihmisen elämänasenteen tulisi olla parhaimman mukaan sellainen, että se voisi ottaa huomioon ihmiselle koituvien tapahtumien ja ilmiöiden osien kokonaisuuden. Mielestäni ironinen asenne maailmaan on useimmissa tapauksissa terveellisin ja turvallisin asenne maailmaan. Ironia tarkoittaa asioiden esittämistä peitetyssä merkityksessä. Silloin se antaa tosikoille ihmisille oikeuden nähdä kyseenalaiset ja arveluttavat mielipiteet kunniallisessa, säädyllisessä ja siveellisessä mielessä ja merkityksessä. Kuitenkin ne jotka osaavat ironiaa ja ymmärtävät sitä niin itse ironian sekä sarkasmin ja itseironian merkityksessä, näkevät että tässä ihminen pyrkii pitämään pinnallisen merkityksen säädyllisessä järjestyksessä mutta antaa tarkkaavaiselle havainnoijalle mahdollisuuden löytää ironisoijan todellinen mielipide. Kaikkein taidokkain maailmankirjallisuus on kirjoitettu ironisoiden tai vieläkin kehittyneemmällä kirjoittamisen muodolla: satirisoiden. Ihmiselle pyritään useasti tarjoamaan monenlaisia maailmankatsomusjärjestelmiä monenkaltaisten indoktrinoimissysteemien välityksellä. Näitä ovat niin koulu, rippikoulu, työpaikka, armeija, mielisairaala jne. Näissä ihmisille pyritään välittämään käsitystä siitä, mitä on olla ihminen ja etenkin mitä on olla ihminen säädyllisessä merkityksessä. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten nuo instituutiot ja järjestelmät joiden elämänasenteen kanssa ihmisen tuli päästä yhteyteen olivat vielä kovin selviä ihmisille ja etenkin niille korkeaan asemaan päässeille ihmisille, jotka hyötyivät siitä, että ihmiset noudattivat tiettyjä määrättyjä sosiaalisia ohjeita ja eetosta. Tervein elämänasenne on mielestäni aiemman mukaan riippumaton ironia, joka ei aseta pohjalleen minkäänlaista tavoittamatonta arvojen sijaintipohjaa. Kaikkien arvojen tulisi olla sijainnissaan kaikkien tavoitettavissa ja tarkastelun ulottuvilla. Olisi nähtävä, että semmoinen aika, jolloin ihmiset vielä näkivät sanellut arvot omina arvoinaan, tulisi olla jo mennyttä. Terveimmän elämänasenteen tulisi olla sellainen, jonka avulla ilmiöitä arvojen muodossa tulisi voida tarkastella tämän elämänasenteen sisällä. Ironian tulisi olla vapaata, jolloin vakavuus ja ylenpalttinen nöyristely tiettyjen arvojen edessä voisi olla lopussa. Elämänasenteen tulisi kuitenkin lisäksi olla samassa vakaassa suhteessa elämään, koska elämänasennekin on pysyvyyksien ylläpitämistä suhteessa muuttuvaan, aivan kuten elämäkin on pysyvyyksien tai invarianttien ilmenemistä suhteessa muuttuvaan jatkuvuuteen. Elämänasenne on siis transsendentaalisen aseman löytämistä suhteessa elämään, se on tarkkailutason nostamista toiselle tasolle elämän ylle siten, että elämä tulee suoraan varsinaisessa muodossaan tarkasteltavaksi. Asenteen on siinä mielessä muututtava sen myötä kun elämän ilmiöt muuttuvat Elämän havainnoimisen tulisi siis voida muuttua sen myötä kun se, mitä havaitaan muuttuu elämän viitekehyksessä. Koska se, mitä elämä voi tuoda tarkasteltavaksi on sellaista, mikä vaatii laajan tunneskaalan on siihen mitä elämä tuottaa voitava suhtautua tavalla, joka voisi olla kaikenlaisen ilmiösyyden hyväksyvää. Ironinen asenne tarkoittaa asennetta, joka hyväksyy sen, että maailma voi tuoda mitä tahansa havaittavaksi. Se on ihmisen terveyteen tutkitusti parantavalla tavalla suhtautuva asenne. Se, joka pitää asioissa mukana keveyden voi todenmukaisimman löytää asioista niiden ytimen ja pyrkiä tasapainoisuuteen asioiden kokonaisuuden kanssa.  

Miten todellisuus nähdään?

Haluaisin nyt pohtia sitä, miten todellisuus rakentuu havaittavaksemme, voidaanko siihen vaikuttaa ja mikä tapa tai mitkä tavat voisivat olla oikeimpia todellisuuden havaitsemisessa. Todellisuus on sitä miten kaikki ilmenevä merkitään meille havaittavaksi. Todellisuuteen voidaan helposti nähdä vaikuttavan kaksi merkitystä antavaa komponenttia. Toinen on sosiaalisuudesta lähtöisin oleva perusta ja toinen totuudesta lähtöisin oleva perusta. Totuus on jotain mikä ilmenee syvimmissä (Ursymbolen) symboleissa mitkä välittävät jotain perustavaa totuudesta. Sosiaalisuudesta lähtöisin oleva perusta kertoo jotain sosiaalisessa elämässä tapahtuvasta tulkitsemistoiminnasta. Sosiaalisessa perustassa siis tulkitaan totuudesta lähtöisin olevia syväsymboleita ja näistä kahdesta alueesta, jotka yhtyvät todellisuudessa, syntyy perustava todellisuus. Todellisuus kertoo siis jotain siitä, miten ilmiöt ilmenevät siinä ympäristössä ja todellisuusilmapiirissä, joka on ympärillämme. Arvotus todellisuuden kokemistapojen välillä liittyy siihen korostuuko totuus- vai sosiaalislähtöisyys. Lähtökohdat tälle arvostelulle liittyvät usein siihen, miten tätä kysymyksenalaista tietoa käytetään. Todellisuuden käytännölliselle osalle annetaan suuri arvo siinä, kun kysytään sitä, miten todellisuutta tulisi tulkita niissä arvioissa joissa etsitään todellisuuden oikeinta tulkittavuutta. Kokemisessa on monesti olennaista tieto siitä, miten todellisuutta kokemisen jälkeen käytetään yhteiskuntaelämässä. Todellisuuteen liittyy olennaisesti halu antaa järjestysperusteille strateginen suunta. Todellisuus on sitä, miten totuus ilmenee ollessaan tekemisissä sosiaalisen tilan kanssa. Voidaan katsoa, että sosiaalinen ja totuus ovat todellisuuden rakentumisessa lähes samanarvoisia. Todellisuus on mielestäni kuitenkin miltein aina relatiivinen: Ilmenevät ilmiöt voidaan nähdä aina erilaisilla tavoilla. Tapa suhtautua sosiaaliseen tilaan tarkoittaa miltei aina sitä, millainen halu ihmisellä on osallistua käytännön elämään. Käytännön elämään osallistuminen tarkoittaa aina tapaa saada ulkoisesta palautetta ja syötettä. Sen taas voidaan katsoa tarkoittavan sitä, miten ihminen suhtautuu maailmaan. Maailmaan suhtautumisen tapoina voidaan oikeastaan nähdä kolme erilaista vaihtoehtoa. Ne ovat optimismi, pessimismi ja neutralismi. Tapa suhtautua maailmaan ennakkoasenteisen myönteisesti, tapa suhtautua ennakkoasenteisen kielteisesti ja tapa suhtautua ennakkoasenteisen välittömästi ja kantaaottamattomasti. Tapaan nähdä todellisuus littyy siis sosiaalinen perusta ja totuudellinen perusta. Totuudellinen perusta perustuu tapaan tunnistaa totuuden elementtejä ja sosiaalinen perusta perustuu tapaan hahmottaa tilallisuutta ja sosiaalista elämää. Tapa nähdä totuus tarkoittaa jotain mikä liittyy järjestelyn periaatteisiin. Se tarkoittaa sitä, miten ilmiöt ilmenevät totuudessa ja sen jälkeisessä todellisuudessa. Todellisuuden vastakohtaa epätodellisuutta voidaan myös tulkita tässä yhteydessä. Sen voidaan katsoa tarkoittavan jotain sellaista, mikä toimii totuutta tai sosiaalisuutta vastaan. Se tarkoittaa halua johtaa perusteiden nimeämisen kautta toimintaa ja ajattelua harhaan. Siinä omitaan etenkin totuuden elementtien niemämisen mahdollisuus monopolisesti itselle. Epätodellisuus tarkoittaa halua näyttää kaikki ”ilmenevä” eri tavalla kuin miten toiset sen näyttävät tai ovat sen näyttäneet. Siinä nimetään asioita ottaen huomioon sen mikä edistää omia tarkoitusperiä tässä nimeämisessä tai jossain siitä koituvan yhteydessä. Kyseessä ovat siis ”ilmenevän” johdokset, jotka saadaan aikaan sillä, kun annetaan kaikille ilmeneville asioille uusia nimiä ja siten omitaan näistä niiden alkuperään johtavia piirteitä ja piirteiden johdoksia. Todellisuus on monasti esimerkiksi sitä, miten kaikki huomiolle pantava asiaperäisyys ilmenee yhteiskuntaelämässä. Tätä näin tarkastellessa voidaan helposti havaita, että todellisuuden havainnoiminen voi olla myös sellaista, että se voi keskittyä ilmiöiden alkuperään tai siihen, mitä ilmiöistä koituu usein sellaisessa tilanteessa, jolla ei ole suoranaista kausaalisuhdetta alkuperäiseen tilanteeseen, jossa ei ole vielä päätetty oikeimmasta suhtautumisen tavasta. Todellisuuden arvottamisessa voidaan siis arvioida esimerkiksi ilmiön alkuperästä kertovia genealogisia periaatteita ja toisaalta sellaisia periaatteita, jotka kertovat niistä mahdollisuuksista, jotka liittyvät ilmiön saamaa asemaa mahdollisuuksien välillä valikoidun tulevaisuuden yhteydessä. Tässä siis voidaan havaita se, miten esimerkiksi vallitseva aikakäsitys voi muokata sitä, miten ympärtöivä todellisuus havaitaan. On olemassa monia ympäröiviä todellisuutta sääteleviä järjestelmäkomponentteja, jotka säätelevät sitä, miten todellisuus asettuu havainnoitavaksi. Todellisuudesta voidaan näin ollen erottaa tietyt todellisuuden muodosta vastaamassa olevat järjestelmäkomponentit, jotka ovat riippumatta siitä, miten todellisuus tulkitaan havaittavaksi. Todellisuuden tulkitseminen tapahtuu tällöin näiden järjestelmäkomponenttien asettamien raamien sisällä. Tällaisia voidaan katsoa olevan normaaleimmat tilan ja ajan hahmottamiseen liittyvät ihmisen normaaleimpaan havaitsemiseen liittyvät piirteet. On kuitenkin ollut olemassa ihmisen ja maailman historiassa sellaisia ihmisen olemiseen merkittävästi vaikuttaneita uskomusjärjestelmiä joiden perusteella ihmisille on annettu arkijärkeen täysin päinvastaisia oppidogmeja noudatettavaksi- Tällaisia järjestelmiä ovat olleet esimerkiksi neuvostoliittolainen kommunismi ja Natsisaksan aikainen natsistinen rotuoppi.  

Ihminen ja instituutiot

Instituutiot koskettavat meidän kaikkien ihmisten elämiä sen eri vaiheissa ja erilaisissa kohdalle sattuvissa elämäntilanteissa. Instituutiot ohjaavat elämään kuuluvien ilmiöiden toteutumista ja ohjaavat siinä yhteiskunnan ja yhteiskuntaelämän saamaa luonnetta ja olemusta. Instituutiot siis ovat sosiaalisen jatkuvuuden taskujen ihmisiä ja yksilöitä kokoavia rakennelmia, jotka säätelevät sosiaalisen elämän saamia lakeja. Vertailukohdalliset symbolit joiden yhteydessä ihmiset mm. tekevät erotteluja universaaliseen ja partikulaariseen ja tekevät muita perustavimmalla tasolla alkeellisimpia erotteluja, kuuluvat olennaisella tavalla instituutioihin ja instituutioiden säätelemään elämään. Instituutioita ovat sellaiset laajemmat yhteenliittymät kuten kirkko, poliisi, kela, et-keskus ja esim. s-market. Jotkut näistä omaavat selkeän palvelemiseen liittyvän luonteen samalla kun toiset ovat luonteessaan selkeästi voittoa tavoittelemattomia ja itseisarvoisia. Tässä kuitenkin tarkemmat näkemykset vaihtelevat. Yhteiskuntaelämää sen jokaisessa hetkessä kontrolloiva kommentaariaatti on taho, joka pyrkii muodostamaan yhteiskunnan sisältämille instituutioille uudenlaisen arvostusrakenteen ns. tunnustushierarkian, joka muodostaa hierarkiaansa uudelleen jokaisessa tilanteessa ja ei ota huomioon ihmisten perusluonteessa olevaa hierarkian tapaista mutta ei kuitenkaan täysin sitä muistuttavaa yhteiskuntarakenteen mallia, joka ottaa instituutioiden itseisarvoisuuden ja toisaalta toisten instituutioiden tukemistehtävän huomioon omassa rakenteessaan. Kommentaariaatti kontrolloi sitä miten yhteiskuntaelämässä ilmenevä manifestoituu käsitteiden ja konseptionaalisuuksien tasolle. Se mitä voidaan havaita ja miten sitä nimitetään kiinnostaa kommentaariaattia laajalti ja se pyrkii tukemaan omia valtarakenteitaan omimalla mahdollisen suuren määrän yhteiskuntaelämän kulkuun vaikuttavia periaatteita omikseen. Kommentaariaatti on korkealla yhteiskunnan rakenteessa työskentelevien löyhästi toisiinsa liittyvien ihmisten ryhmä, jotka oman toimintansa edistämisellä edistävät samalla ihmisten suuren enemmistön epävapautta ja vankeutta. Kommentaariaatti on etenkin materialismin ja pääoman tavoittelun yhteenliittymä, joka pyrkii tuhoamaan yhteiskuntaa ylläpitävät esimerkiksi henkiseen elämään liittyvät periaatteet ja arvostusasenteet. Ennen normaalissa elämässä tuki-instituution roolia näytelleistä liike-elämän insituutioista on tullut kommentaariaatin tunnustushierarkiassa arvoinstituutio, jota muut instituutiot kannattelevat tuellaan. Tunnustushierarkia on sellainen ihmisiä sitova rakenne, jonka kommenraariaatti pyrkii asettamaan ja valvonnallaan varmistamaan sen, että suurin osa ihmisistä tottelee sen näyttämää arvojärjestystä ja keskittyy yhteiskunnassa tavoittelemaan vain sellaisia asioita, jotka yhteiskuntaa kontrolloiva kommentaariaatti näyttää pitävän arvokkaana. Tunnustushierarkia siis on ihmisen olemusta sosiaalisessa yhteiskuntaelämässä muovaileva rakenne. Ihmiset saadaan sen avulla taannutettua massapsykoosiin, jonka vaikutus poistaa heistä kaikki edellytykset itsenäiseen ajatteluun ja arvojen muodostamiseen. Ihmisten arvoihin ja ajatteluun pyritään vaikuttamaan etenkin yhden erillisen vallan lajin kautta. Se on merkitysvalta, jota kommentaariaatti säätelee instituutioissa tunnustushierarkian välityksellä. Merkitys tarkoittaa sitä, mikä on jonkin asian funktio, symbolinen funktio. Instituutioissa olevat vertailukohdalliset symbolit saavat merkityksensä tuon sääädellyn merkitysvallan välityksellä. Arvoinstituutioissa on vertailukohdallisia symboleita, tv-tähtiä, julkkiksia, fraaseja ja dialekteja; Tuki-instituutioissa on asettamiskonstantteja. Vielä merkitysvaltaakin syvempi kommentaariaatin säätelemään todellisuuteen liittyvä käsite on arvotunne. Kaikkien arvojen kokeminen on perusluonteeltaan tunteiden kokemista ja siten se miten ihmiset mukaantuvat kokemaan arvoja on riippuvaista noiden tunteiden luonteesta ja voimakkuudesta. On tietysti selvää, että noita tunteita voidaan manipuloida ja juuri siten tunnustushierarkia onkin järjestetty kontrolloimaan vapaaksi tarkoitettujen ihmisten arvotunteita. Koetun arvotunteen kautta merkitysvalta järjestyy symboleiden ja konstanttien kohdalla ja instituutiot alkavat tottelemaan kommentaariaatin antamia ohjeita. Se mikä liittää yksilön kommentaariaatin kontrolloivaan pakotusjärjestelmään on vaikutteellisuuden ilmiö. Se tarkoittaa sitä, kun ihmiset alkavat nähdä itseisarvoiset arvotunteensa välinearvollisina ja välinearvolliset itseisarvoisina. Esteistymisen ilmiö liittyy siihen, kun ihminen ei pysty löytämään arvoilleen universaalia pohjaa ja kaikki näyttää hänen välinetehtävänsä vuoksi partikulaariselta ja provinsiaaliselta. Ihmisellä on pelkästään välinetehtävä sen takia, koska kommentaariaatti on tehnyt ihmisestä vähemmistön periaatteiden puolustajan ja vähemmistötavoitteiden edustajan. On kuitenkin todennäköisesti niin, etteivät kommentaariaatin edustajat tiedä toimivansa yhtenäisen ryhmän periaatteiden eteen. Kuitenkin tämän ryhmittymän kehittyminen liittyy todennäköisesti koulutuksessa tapahtuneisiin muutoksiin ja ennen korkeampien periaatteiden polkemiseen.