Kolumni: Minun perheestäni ja kulttuuritaustastani

Tulen isäni puolelta varsin porvarillisesta ja ylemmän keskiluokan suvusta, joka on noussut nykyiseen asemaansa talonpoikaissäädystä. Isäni oli ylempi toimihenkilö koko työuransa päällikkötasolla, ja etenkin hänen ansiostaan minulla oli varsin etenkin taloudellisesti turvattu lapsuus, nuoruus ja myös, vaikka vähän naughty, nuori aikuisuus. Isäni suvussa lähes kaikki muut miehet itseäni lukuunottamatta ovat olleet jonkinkaltaisia insinöörejä tai teknikoita. Minä olen isäni puolen suvun ainoa humanisti saati sitten filosofiaa opiskellut. Isäni suvussa ei ole ollut kirjailijoita, vaikka mm. lääkäreitä ja professoreitakin on ollut. Myös entinen ministeri Anu Vehviläinen kuuluu isäni sukuun. Olen perinyt isältäni etenkin puheääneni ja päällisimmät ulkonäön piirteet, vaikka on sanottava että hoikempana muistutin ulkonäöllisesti paljon äitini vanhempia. Äitini tulee vanhasta baltiansaksalais- ja suomenruotsalaistaustaisesta aatelissuvusta ja vielä aikaisempien sukupolvien aikana oli tyypillistä, että suvun sekä miehet että naiset avioituivat ja lisääntyivät toisten ylimyssukuisten ihmisten kanssa. Äitini suku on siis niin sanottu vanha kulttuuri- ja sivistyssuku, jossa taiteellisuutta, kirjoittamista, kirjoja ja humanismia on aina suosittu ja tuettu. Oma varsin laaja kirjastoni on hankittu pääasiassa äitini rahoilla, minkä lisäksi kotona on aina ollut soittimia ja kulttuuriharrastuksia. Isäni rahoilla minut mm. rahoitettiin yksityiskouluun Britanniaan vaihto-oppilasvuodeksi, joka jäi oman tuhmuuteni takia kesken. Voin siis sanoa, että isäni tausta on taannut etenkin rahaa silloin kun sitä on enemmän tarvittu, ja äitini suku on tuonut kulttuurin, sivistyksen ja historian harrastamisen, vaikka voin sanoa sedälläni, joka on dippainsinööri ja Metsätissuen Mäntän tehtaan johtaja, olevan varsin suuren yksityisen kirjaston, jonka hän on ilmeisesti koonnut täysin itsenäisesti. Nimeni tosiaan tulee äitini nimestä, vaikka en tosiaankaan ole minkäänlainen feministi, eikä äitini ole myöskään. Tämä kitka, mikä on kahden sukuni välissä, on aiheuttanut sen, että olen alkanut kulkemaan tällä tiellä. Muistan esimerkiksi äitini vanhempien aina tukeneen kirjoittamisharrastustani, ja mm. kunnanvaltuustossa istunut äitini äiti oli aina kyselemässä minulta siitä, mitä olen viime aikoina lehtiin kirjoittanut. Äitini suku, joka on viime aikoina sijainnut pääasiallisilta tiluksiltaan Kaavilla, on monessa polvessa ottanut osaa alueen luottamustehtäviin ja virkoihin, ja on sanottava, että hämmästyin äitini isän hautajaisissa sitä eri luottamustehtävien määrää, joka paljastui hänen kantamikseen, vaikka olin tietysti ollut tietoinen aina siitä, että ukkini oli asialinjan miehiä. Isäni isä oli metsäinsinööri ja käsitykseni mukaan hän tienasi myös enemmän Hackmanin metsäosaston aluepäällikkönä, kuin mitä esimerkiksi isäni on koskaan tienannut. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija

Kolumni: Minä, kirjoittaminen ja tavalliset ihmiset

Tavallinen ihminen ei halua keskittyä luomaan itseään millään tavalla kirjallisesti, tieteellisesti tai taiteellisesti. Tavallisella ihmisellä ei ole tähän tavallisesti jaksamisen varoja eikä myöskään kokemuksen puutteen takia myöskään lahjoja ja kykyä. Esimerkiksi kirjalliseen luovuuteen johtava tie avataan omien kirjoittajanlahjojen kehittämisellä ja herpaantumattomalla työllä ja vaivalla. Kirjoittamisessa kehittyy vain kirjoittamalla, jonka ovat todenneet minun lisäkseni myös monet muut itseäni vielä tällä hetkellä tunnetummat kirjailijat ja kirjoittajat. Esimerkiksi Juice Leskinen ei vielä kypsemmällä iälläkään kutsunut itseään kirjailijaksi vaan piti parempana termiä kirjoittaja. Hän ei tietysti saanut aikaiseksi koskaan kokonaista romaania, jonka piirteen jotkut kirjallisesti luovia ihmisiä tutkineet ihmiset ovat nähneet tyypilliseksi aspergerin oireyhtymästä vaikuttuneilla kirjailijoilla. Kuitenkin itse en tuohon kategoriaan kuuluvana ole koskaan sulkenut itseltäni pois myöskään romaaneita. Kuitenkin kaunokirjallisen proosan kirjoittaminen on joskus turvallisinta aloittaa esimerkiksi novelleilla, jonka ovat monet muutkin kirjailijat sanoneet ja tehneet ennen romaanien kirjoittamista. Tavallinen ihminen pitää viihteestä ja ajan kuluttamisesta toisten ihmisten kanssa ja monesti mahdollisimman älyvapaalla viihteellä. Kuitenkin on sanottava, kuten esimerkiksi Henry Miller on hyvin suvaitsevaisesti sanonut, että periaatteessa kaikkien ihmisten olisi mahdollista kehittyä kirjallisessakin luovuudessa, kunhan he vain alkaisivat keskittää huomionsa olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Luulen, että Suomessakin julkaistaan vuosittain ainakin 20000-30000 kirjaa, joko kustannettuna tai omakustanteina, joten on tässäkin tavassa kehitytty paljon inklusiivisemmaksi, ja tietysti käsikirjoituksen kirjoittaminen esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmalla on paljon helpompaa kuin kirjoituskoneella tai käsin kirjoittamalla. Tavallinen ihminen ei siis tavallisesti koe tarvetta luomiseen kuin korkeintaan rajoitetulla tavalla. Monesti kunnianhimoinen kirjoittaminen, eli se, että kirjoittamista harrastetaan ja että tekstejä syntyy on monesti pienen ihmisryhmän sisäinen asia. Minä haluan ajatella ja tuoda esiin omaa ajatteluani. Olen myös mielestäni varsin kunnianhimoisesti kehittänyt omaa ajatteluani ja luonut mm. omia käsitteitäni ja pyrkinyt yhdistämään niitä toisiinsa. Minut siis erottaa tavallisesta ihmisestä etenkin kirjoittaminen, lukeminen, kääntäminen ja oman ajattelun kehittäminen ja esiintuominen. Olen myös mielestäni omaksunut aika kehittyneen tavan olla ihmisten kanssa tekemisissä, vaikka tämä ei tietenkään ole minkäänarvoinen asia suoraan sanoa, se on pikemminkin itsestäänselvyys kuin mikään ylpeiltävä asia. Sivistyneet ja kultivoituneet ihmiset käyttäytyvät sivistyneellä ja kultivoituneella tavalla. Lukeminen on tärkeä asia kirjoittamisen kannalta, koska esimerkiksi edesmennyt juristi Matti Wuori on kuvannut asiaa, niin kuin se on, että lukeminen on sisäänhengittämistä ja kirjoittaminen on uloshengittämistä ja tämän yhteyden takia ne kuuluvat myös toisiinsa. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Olli von Becker YTM, filosofian jatko-opiskelija ja oikeustieteen opiskelija

Suuntimia

On vähän kirjoitettava myös joistain mieleen tulleista ajatuksista äskeisen pohjanoteerauksen jälkeen. Suomen sosialistijärjestelmä ja ns. hyvinvointiyhteiskunta ei tee muuta kuin passivoi ihmisiä ja vie heidät harhaan omien kykyjensä ja lahjakkuuden toteuttamiselta. Toisaalta, vaikka sävyni äskeisessä kirjoituksessa oli ymmärrettävästi pahastunut ja vihainen, olen saanut tästä huolimatta elettyä varsin turvallista ja suojattua elämää. Tietysti joku voi pitää naurettavana ja jopa paheksuttavana sitä, jos mies elää pääasiassa vanhempiensa rahoilla ja satunnaisilla, vaikka työhön nähden leveillä freelancer-ansioilla. Minua on kuitenkin passivoitu ensimmäisestä mielisairaalakäynnistä alkaen sekä molempien vanhempieni, isoäitini ja veljeni toimesta. Mitään ei kannata yrittää ja tehdä, koska kaikki kuitenkin epäonnistuu – olet liian herkkä ja lyhytjännitteinen – lisäksi vielä laiska juoppokin. Et pysty tekemään mitään työtä, koska et tee muuta kuin juot, poltat sikareita ja jauhat kallista nikotiinipurkkaa monet askit päivässä. No niin. Mitä siihen sanoisi, kun käytännössä koko ihmispiiri, jonka keskellä olet, väittää vuodesta toiseen tällaista? Olisiko kuin yllätys, jos elämä vaikuttaa kulkevan ohi ilman suurempaa osallistumista ja ilman minkäänlaisten pysyvien siteiden muodostumista? Pelkään ihmisiä, ja uskon siihen olevan rationaalisesti ymmärretyn syynsä. Minua on kuvattu ”vainajaksi” ja kuolevaksi jo vähintään kymmenen vuoden ajan. Mahtaako tällainen suhtautuminen auttaa siinä, jos sattuisi haluavan luomaan uraa ja muodostaa ystävyyssuhteita ja mahdollsiesti muitakin suhteita ihmisiin, jotka ovat luoneet uraansa kauemmin kuin minä olen elänyt? Siitä olen kiitollinen, että minulla on kuitenkin paljon jopa ystävyyssuhteita kokeneisiinkin tutkijoihin, kirjailijoihin, opettajiin ja professoreihin. Toisaalta se, että olen heitä joitakin paljonkin nuorempi, aiheuttaa sen, ettei heillekään kehtaa soitella useampia kertoja päivässä. Toisaalta sisimmässäni kiehuu ja haluaisin levittää tämän sisäisen polttouunini tuotoksia mahdollisimman monen ihmisen kanssa, jotka pystyvät ottamaan vastaan jokseenkin kehittyneen oppineisuuteni. Samanikäisiä kavereita minulla ei käytännössä ole, vaikka on sanottava, etten suuremmin kyllä heitä kaipaakaan. Oppineisuus jopa tällä iällä, jolla ihmisen pitäisi olla jo professorin asemassa ei kuitenkaan ole suuremmille osille ihmisistä tyypillistä eikä edes toivottua. Minä en tavallisesti halua ”viettää” aikaani turhuuden ja turhanpäiväisyyden keskellä. Ainoa asia, jossa muistutan yhteisen kansan mieltymyksiä on jalkapallo, jota olen tietysti seurannut yli kaksi kolmasosaa tähänastisesta elämästäni. Kuitenkaan en katso ”viihdettä” televisiosta tai harrasta muutenkaan amerikkalaisten sarjojen ja elokuvien katsomista, joissa esiintyvät useimmiten tissit ja ampuminen. Kaurismäki on minua lähellä elokuvataiteessa, mutta myös Godard, Bunuel ja Visconti. En tunne viimeaikaisia elokuvia tai televisiosarjoja, joita suurin osa ihmisistä Suomessakin seuraa. En harrasta ihmisistä tai yleensäkään mistään asioista juoruamista, jonka uskon saaneen pökköä pesään itseni kohdalla aikaisemmasta riehakkaasta ulostulosta. Yksinkertaiset ihmiset saattavat pitää minua homona tai biseksuaalina vain sen takia, koska olen varmasti laajentanut miehen käsitettä pidemmälle kuin mihin tavallisista taustoista tulevien miesten ja naisten käsityskyky voi yltää. Olen aina pyrkinyt ystävyyteen riittävän älykkäiden miesten kanssa. Kuitenkin en ole tajunnut sitä, että tämänkinkaltaisissa ystävyyssuhteissa tulisi kilpailla toisen kanssa ja vertailla omaa seksuaalista houkutusvoimaansa toiseen ja mahdollisesti juoruta vaikka minkälaisille hepsankeikoille muka niin hyvästä ”kaveristaan”. Tavallinen mies ei arvosta pitkälle kehittynyttä ystävyyssuhdetta toisen miehen kanssa. Akat ja päteminen ovat tärkeämpiä asioita. Esimerkiksi vaikkapa niinkin yksinkertaisessa kielessä kuten englannin kielessä mies voi sanoa toiselle miehelle vaikka ”rakastavansa” tätä, eikä siihen kuulu minkäänlaisia haluja yhtyä seksuaalisesti toisen miehen kanssa. Suomessa etenkin rahvaasta tulevat ihmiset, jotka eivät todellakaan osaa suomenkielen lisäksi kuin englantia, eivät tällaista ymmärrä: tämän sakin miehet ja naiset uskovat tämän tarkoittavan suoranaisesti vaan penetraatiota. Kaikki tällaiset ihmissuhteet, joissa olen pyrkinyt veljelliseen rakkauteen toisen miehen kanssa ovat suurimmassa määrin jääneet oman aikeeni tasolle. Toisaalta kun mietin asiaa, on minulla kuitenkin olemassa joitain tällaisia kaverisuhteita, mutta kuten aiemmin kirjoitin, tällaiset ihmiset ovat lähinnä itseäni vanhempia ihmisiä tai miehiä. Koska en ole saanut minkäänlaista riittävälle tasolle yltävää paternaalisen auktoriteetin mallia isästäni, olen hakenut oppineita mentoreita korkeasti sivistyneistä miehistä, joista monet ovat tai ovat olleet yliopistollisissa viroissa. Siinä mielessä jotkut kiltit tantit ovat saaneet aiheen kuvata minua ”kisälliksi” oman talonpoikaisen ja porvarillisen taustansa mukaisesti. Sanottiinhan kuitenkin Goethestäkin, että hänkin seurusteli lähinnä huomattavasti itseään vanhempien korkeasti sivistyneiden miesten kanssa. Mummoni on etenkin ollut ihminen, joka on ollut ajamassa minua sivuraiteelle: hän pitää minua juoppona ja rantojen miehenä, josta ei koskaan olisi minkäänlaiseen säännölliseen työhön. Hän tekee arvionsa porvarillisten mutta ehkä tarkemmin mainiten pikkuporvarillisten arvojensa kautta. Hän kuvittelee olevansa moraalinen matriarkka, ja hänen erityisalaansa on pseudokristillinen saivartelu ja oman itsensä parempana pitäminen kaikkia muita ihmisiä mutta etenkin omia läheisiään kohtaan. Hän ei ole koskaan juonut alkoholia, mutta tietää ettei siitä pidä ja tietää etenkin sen, että sen juominen on kiellettävää ja moralisoitavaa. On naurettavaa, että jos minä oman pienen huvini vuoksi kysyn häneltä piereskelystä ja kakalta käymisestä, koska tiedän, että hän närkästyy pikkumaisten arvojensa takia siitä, että minähän olen silloin kehitysvammainen/jälkeenjäänyt. Ihmiset eivät ole huomanneet, etten harrasta tällaista huvia yhdenkään toisen ihmisen kanssa. Olen jo kaksissa eduskuntavaaleissa meinannut lähteä ehdolle, mutta perheeni naiset ovat toistuvasti inttäneet minulle, ettei minusta siihen ole ja olen aivan liian herkkä poliittiselle uralle. Toisin sanoen, silloin kun olen halunnut saada aikaan muutoksen ja edetä elämässäni, ovat ”lähipiirin” ihmiset kertoneet minulle, ettei minusta siihenkään ole. Joku voisi varmaan sanoa näin mitättömällä työhistorialla varustetulle miehelle, että ala yrittäjäksi, jota asiaa olen kyllä ajatellut lukuisia kertoja viimeisten kymmenen vuoden aikana. Haluaisin kehittää sukutilaa Kaavilla ja saada se kukoistamaan, mutta toisaalta jumittuminen Koillis-Savon maaseudulle tarkoittaisi vielä suurempaa sosiaalista itsemurhaa, kuin mitä olen tähän mennessä Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa kokenut. Mielessäni on ollut majoituspalveluita, kahvilaa, ravintolaa, kirjakauppaa, panimotoimintaa ja luontaistuotteiden kauppaa. Lisäksi haluaisin hankkia jonkin verran eläimiä, joita ei kuitenkaan hyödynnettäisi minkäänlaisessa lihan tuottamisessa. Voisihan sitä ajatella, että tilan entisillä pelloilla voisi jopa järjestää jonkinlaisia musiikkitapahtumia ja etenkin kirjakaupassa erilaisia lausuntatilaisuuksia ja ns. poetry slammia. Ongelma on se, että sivutalo, Virranportti on jo myyty, ja vanha päärakennus on niin huonossa kunnossa, että ennen kuin sinne voisi suunnitella minkäänlaista majoittumista, tulisi wc- ja kylpyhuonetilojen kunnostukseen laittaa ainakin parikymmentä tuhatta euroa. Lisäksi päärakennukseen pitäisi tehdä vastakkaiset siivet, joista toiseen tulisi kirjasto ja toiseen laajempi ruokasali. Näiden tieltä päärakennuksen vierestä kulkevaa tietä tulisi siirtää ainakin kymmenisen metriä rantaan päin ja toiselta puolelta purkaa vanha aitta, vaikka sekin on ilmeisesti jo ainakin 150 vuotta vanha. Olen yrittänyt ajaa Luikonlahdentien muuttamista Virrantalontieksi, mutta tämä hanke ei ole suuremmin edennyt. Uutena vuotena luonani oli pikkuserkkuni Sanna, joka on ilmeisesti asemakaava-arkkitehti, oliko Turussa, ja olen kysynyt häneltä tietoa siitä, kuka on Kaavin asemakaavasta vastaava ihminen, mutta hän ei ole kysymykseeni vastannut. Tietysti tuonkin asian saisi selville puolessatoista minuutissa, kun soittaisi Kaavin kuntaan, mutta enpä ole tätäkään asiaa saanut vielä tehdyksi oman passiivisuuteni ja varmasti sen aiheuttaneen juoppouteni takia. Toisaalta olen joskus harkinnut kirjakauppiaaksi ryhtymistä jonkun ison kaupungin keskustaan, ja voin kuvitella, että nauttisin varmasti tuollaisesta urasta. Kauppa olisi auki silloin kun olen paikalla, ja voisin aina lounaalle lähtiessä sulkea liikkeen ja avata sen uudestaan tullessani takaisin. Tässä mielessä kiehtova esimerkki on Dylan Moranin tähdittämä Black Books, jossa kirjakaupan omistaja Bernard Black on mm. käyttänyt valkoista pukuaan niin kauan, että se on muuttunut kokonaisuudessaan mustaksi. Tässä sarjassa yhdessä jaksossa Bernardin apulainen Manny Bianco oli joutunut ottamaan vanhempansa Bernardin ärsytykseksi vastaan liikkeeseen ja Mannyn äiti oli pessyt puvun, missä yhteydessä paljastui sen todellinen väri. Black Books on nimensä mukaisesti niin tummaa huumoria, ettei tyypillinen keskiluokkainen ja keskinkertainen ihminen varmasti pysty sitäkään kunnollisella tavalla ymmärtämään. Ketosessa ja Myllyrinteessä oli joskus hauska kommentti, joka ei liity itseeni, mutta sanon sen tässä siitä huolimatta: apinan tuntevat kaikki mutta apina se ei tunne ketään. Hauskasti sanottu. Yleensäkin tämä sarja on varsin lahjakasta huumoria. Ehkä vähän asiaan palatakseni, on varmaan parasta, että alan todellisella ja näkyvällä tavalla ajamaan omia oikeuksiani ja omaa hyvääni. Koska kaikki muutkin ihmiset niin tekevät, niin en katso sen olevan itseltänikään kiellettyä. Mielestäni jos 15 minuutissa kirjoitetusta jutusta/kolumnista saa 75-200 euroa, on se suhteessa aika kiitettävää ansiota. Kuitenkin viime aikoina olen vältellyt lehtiin kirjoittamista, en sen takia, etteivät lehdet niitä enää ottaisi, vaan sen takia, että esimerkiksi kolumnit joutuvat useimmissa suomalaisissa lehdissä olemaan noin 350 sanan mittaisia, joka tarkoittaa lähinnä sitä, että ne voivat olla vain sohaisuja tai provosointeja. Lisäksi, kun en todellakaan harrasta pyörimistä uraohjuksien piirisssä, ei kavereiden kautta tulevia työpaikkoja juuri ole ilmassa lennellyt, vaikka monet, etenkin hyvät kaverit, ovat minulle joskus aiheesta puhuneet. Kuitenkin mielestäni on ristiriitaista että minun älykkyydelläni, luovuudellani, näkemykselläni ja ajatuksillani varustettu ihminen ei taida vain saada pysyviä työsuhteita. Se tietysti tarkoittaisi näiden lahjojen myymistä ja kaupallistamista, jota vastaan olen jotenkin intellektuellia muistuttavan luonteeni kautta aina suuntautunut. Toisaalta voidaan sanoa, että esimerkiksi Stalin ja Hitler eivät osanneet kaupallistaa taidettaan, molemmat kirjoittelivat runoja ja Hitler oli lahjakas taidemaalari. Kuitenkin Stalinia pidettiin yhtenä Gruusian runouden nuorena lupauksena, kun hän oli noin kaksikymmentävuotias. Katkeruus huonoa taloudellista tilannetta ja kaiken määritteleviä porvareita kohtaan oli varmaan heitäkin ajamassa maailman julmimmiksi diktaattoreiksi. Ja nyt tietysti pitäisi kirjoittaa siitä, mitä olen hakenut viimeaikaisilla levottomilla blogiteksteilläni: siinäpähän arvelette, ellei asia ole tullut tarpeeksi selväksi. Meinasin ensin kirjoittaa tuon nimen ainakin 900 kertaa, mutta en vain jaksanut, kai tuokin riittää? Ja kun mies rakastuu naiseen niin polttavan intensiivisesti, ei omalla minällä ole tällaisen Gretchenin suhteessa minkäänlaista arvoa. Jotkut väittävät, että tämä jonkinlainen ”teeskentely” häviää siemensyöksyn jälkeen, kun penis veltostuu lepotilaan, vaikka voi olla tämän olevan liian rumasti sanottua ainakin kilttien tanttien mielestä. Kuitenkin on sanottava, että kyllä ihmiselle oma henki ja minä on tärkein, ainakin jos ei ole niin keskinkertainen, että jokaikinen tarjolla oleva nainen vaikuttaa yhtä houkuttavalta, sielukkaalta ja kohtalokkaalta. Elokuvassa Elämä on ihanaa suosikkinäyttelijäni Jack Nicholson näytteli misantrooppista kirjailijaa Melvin Udallia, joka käytännössä vietti elämäänsä omassa asunnossaan. Niin samalla tavalla kuin hän, hänhän kirjoitteli lähinnä naisten yksinkertaisemmalle osalle tarkoitettuja rakkaushömppäromaaneita, pitäisiköhän minunkin yrittää tällaista uraa? Paskan puhumisen taidon osaan aika hyvin ja pystyn luomaan vaikka minkälaisia runofalloksia naisten ihasteltavaksi ja huokailtavaksi. On sanottava entisestä terapeutistani Antti Suvannosta, hei vaan Antti, että hän muistuttaa jossain määrin, vaikka on tietysti vanhentunut aika paljon siitä, kun ensi kerran tavattiin, Jack Nicholsonin roolihahmoa elokuvassa Anger Management, Antissa on täsmälleen samaa älykkyyden mukanaan tuomaa särmikkyyttä kuin kyseisessä tohtori Buddy Rydellissa, vaikka Antti onkin vain Kasvatustieteen lisensiaatti, filosofian maisteri, psykologi ja vaativan erityistason psykoterapeutti. Antti, olet ehkä paras jätkä mitä olen koskaan tavannut, ja tiedän että olemme molemmat sen verran kehittyneitä tyyppejä, että pystyt ehkä ottamaan vastaan minulta tällaisen palautteen. Kävin 18-vuotiaana Lontoossa Bangladeshissa syntyneen astrologin luona, sillä se on huomattava, että idässä ko. Ala lasketaan tieteeksi, ja hän sanoi, että tulen tapaamaan 20-30-vuotiaana vanhemman miehen, joka antaa minulle itseluottamukseni takaisin. Kyllä Anttia on kiitettävä siitä. No niin, mitä minun houkuttaisi ruveta tekemään. Veljeni sanoi joulusaunassa, että voisin hakea kesätoimittajan paikkoja useista lehdistä, jonka olen tehnyt, tietysti lähinnä suurimpiin lehtiin. Kuitenkin nykypäivänä minunkin lahjoillani varustettu mies voi joutua sivuraiteelle, jos ei ole tottunut mainostamaan itseään ja kaupallistamaan ja kehumaan omia tuotoksiaan koko ajan. Jostain varmasti kertoo sekin, että minulla on tällä hetkellä ainakin seitsemän sellaista käsikirjoitusta valmiina, joilla ei ole kustantajaa. Tietysti aikaisemmille kirjoilleni en ole edes yrittänyt saada kustantajia ja ne siis ovat omakustanteita sen takia. Nykypäivänä pitää, jos ei ole suunnatonta onnea ja paljon vaikutusvaltaisia suosittelijoita, hakea ja täyttää hakupapereita jatkuvalla syötöllä ja kekseliäisyydellä. Nykyaikainen yhteiskunta on siinä mielessä skitsofrenisoitunut, koska aiemmin, kun yksilössä havaittiin tietynkaltaista lahjakkuutta, pitivät ympäristön ihmiset mutta vähintään perheen ja suvun jäsenet huolta siitä, että yksilö sai oikeanlaista huomiota ja ohjausta. Kuitenkin minun entisessä ydinperheessäni ei ole yhtään toista akateemisesti koulutettua ihmistä, äitini on yo-merkonomi, isäni lvi-teknikko ja veljeni insinööri. Toisaalta isäni ainoa sisarus on diplomi-insinööri ja isäni isä oli metsäinsinööri. Isäni äiti on käsittääkseni käynyt vaan kansakoulun ja työskennellyt monissa tehtävissä, mutta etenkin lasten ja kehitysvammaisten hoidossa ja ohjauksessa. Hän on aina osannut manipuloida lapsia keksimillään valkoisilla valheilla. Siinä mielessä olen joskus havainnut hänessä myös tietynkaltaista sadistista elementtiä, jonka mukaan esimerkiksi kehitysvammaisia pyritään ohjaamaan hyvin ja heitä autetaan pääsemään omista rajoittteistaan mutta samanaikaisesti heitä myös hillitään ja kehotetaan pysyttäytymään omassa asemassaan. Pieru-aiheesta voisin kirjoittaa sen, miten hän joskus sanoi, että ”jos satuin olemaan pukemassa jotain välitunnille, kun jostain pääsi todella paha haju, piti ihan lähteä vähän kauemmaksi hetken ajaksi”. Hänellä on toisinaan hauskoja letkautuksia, jotka hän kertoo todella tarkasti, sanoi esimerkiksi kerran, että oli nähnyt terveyskeskuksessa thai-naisen, jolla oli pieni lapsi isoine silmineen äitinsä sylissä niin että lapsi oli hajareisin äitinsä mahaa vasten, ja miten tämä lapsi oli näyttänyt kuin ”apinan poikaselta” isojen silmiensä takia. Olen suunnitellut laajentavani aiemmin pohtimaani New Depth-käsitettä väitöskirjassani. Sen olisi siis tarkoitus käsitellä sitä, miten voitaisiin kehittää sellainen kriittistä massaa ohjaava kulttuurispoliittinen liike, joka voisi ottaa huomioon kaikki sellaiset asiat ja kysymykset, joita esimerkiksi toistuvasti yhteiskunnallista ja filosofista kirjallisuutta lukevat ihmiset nostavat esiin. Etiikka ja sen liite talouteen, terveydenhuoltoon ja ympäristöön on tämän väitöskirjaluonnoksen tärkein asia. Nimenomaan soveltava filosofia ja tarkemmin sanoen soveltava etiikka ovat pari tärkeätä huomion kohdetta. Aion myös olla uudestaan yhteydessä Andrew McFarlandiin ja Michele Michelettiin, jotka olivat esillä jo gradussani, ja miettiä sitä, miten heidän luomansa luovan osallistumisen käsite voitaisiin yhdistää näihin eettisiin ja soveltavaa filosofiaa hyödyntäviin pohdintoihin. Jürgen Matthiesin kirja Umweltpedagögik-aiheesta on yksi tärkeä lähdeteos, ja siinähän todellakin käsitellään Umweltin eli ympäristön käsitettä ja miten sitä voitaisiin opettaa ja valistaa ihmisiä Umweltista sen eteen, että esimerkiksi ympäristölle haitallisia päästöjä ja toimintatapoka kritisoitaisiin ja vähennettäisiin. Tässä mielessä mielenkiintoinen käsite on niin santtu hiilinielu, jota Heikki Koskenkylä korosti minulle muutamia vuosia takaperin, kun Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailussa Kangasniemen Beckerin koulussa oli tuonna vuonna aiheena ympäristöpolitiikka. New Depth siis tarkoittaa etenkin yhteisöllisesti ja eettisesti vastuullista tapaa suhtautua yhteiskunnan ongelmiin mutta myös esimerkiksi pahan banaalisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuden banaalisuuteen. Ainakin Hannah Arendt käytti jossain vaiheessa termiä Le banalite du mal – pahan banaalisuus, vaikka on mahdollista, että joku toinen ajattelija on käyttänyt kyseistä termiä jo ennen häntä. Kuitenkin hänellä tuo termi liittyi etenkin Adolf Eichmanniin ja Eichmann-oikeudenkäyntiin Israelisssa 1960-luvulla. Minua kiehtoo tällä hetkellä etenkin Lasse Enersenin musiikki elokuvaan Tunteman sotilas, mutta etenkin hänen sävellyksensä ”Rauha”, siinä risteilee niin paljon erilaisia tuntemuksia ja jopa ristiriitaisia mielikuvia ja oivalluksia. Vieläkin ihmettelen sitä, että monet ihmiset eivät ymmärrä Pentti Linkolan tulleen ylimystötaustasta, hänen isänsä ja äitinsä isä olivat yliopiston rehtoreita ja kanslereita, minkä lisäksi hänellä oli äitinsä puolella aatelista verta, mm. hänen äitinsä äidin (os. von Fieandt) äiti oli omaa sukuaan von Essen, mistä yhteydestä tulee hänen liitteensä meidän von Becker-suvun Kaavin haaran jäseniin. Kirjoitin Linkolalle ja mainitsin kyseisestä asiasta, ja hän vastasi arvostavasti tervehtien minulle takaisin. Olen liittynyt Suomen luonnonsuojeluliittoon, ja kiinnostukseni eläimiä kohtaan on siinä intensiteetissä, että jos asuisin lähempänä jotain esimerkiksi lintuhoitolaa, tarjoutuisin sinne vapaaehtoiseksi töihin ainakin muutamaksi tunniksi viikossa. Lisäksi etenkin linnut ovat alkaneet kiinnostaa minua niin paljon, että voisin harkita biologian opiskelua yliopistossa, jos sattuisin olemaan 5-10 vuotta nuorempi.

Runo

He eivät päätä, milloin kuolen IIIIIIIIII Tämä on loppu! III Mutta vain heidän mielestään III me pysymme vahvoina III minä pysyn vahvana III ihminen joka ei elä kuin iässään III ei elä minkäänlaista elämää III se valuu pois samalla tavalla III niin kuin nämä tavallista tavallisemmat III ihmisen kuvatukset, jotka eivät III saa mitään ja minkäänlaista aikaan III olen tehnyt jo useamman elämäntyön III vaikka jonkun mielestä olen III vielä kohtalaisen nuori III kuitenkin keskivartaloni muistuttaa III keski-ikäistä tukevamman puoleista miestä III se on kuitenkin yhtä triviaa III ajatukset tulevat edelleen mieleeni III kuin kirkkaimmalla ja älykkäimmällä III parikymppisellä, jotka eivät III tajua merkitystään ennen kuin III hauta pilkottaa ajan takaa III elä kuin viimeistä päivää III elämä on nyt III älä odota huomista III älykkyyteni on tuonut kyynisyyden III ja halveksun maailmaa täysipaskana III luovimmat ja kirkkaimmat jäävät yksin III eikä se ole pelkästään meidän aikaamme III olen kyllästynyt naisiin III he pettävät luottamuksen aina III ja vaikka olisimme katselleet III Manhattanin silhuettia rahvaista III rahvaimman monumentin luona III ei se olisi tehnyt suurta eroa III järkiavioliitto on jotain joka III vaikuttaa tällä hetkellä III ainoalta mahdolliselta III en jaksa sinua ja sinun III entisiä poikaystäviäsi III tuen jossain mielessä anti-feminismiä III pahoinpitelisin varmasti III sinua ainakin henkisesti III jos tämä on kaikki III mitä tulee III en välttämättä III halua jatkaa pidempään III kuitenkin saavat ennakoida tätä III sitä on minun yhteydessäni riepoteltu III jo ainakin kymmenen vuoden ajan. III Minä en kuole koskaan! III Me emme kuole koskaan!

Tissit vai peppu

Edesmennyt arvostettu ja arvostamani filosofian professori Jussi Kotkavirta keskusteli julkkismalli Anne-Mari Bergin kanssa noin viisitoista vuotta sitten Ilokivessä otsikossa mainitusta aiheesta. Kotkavirta puolusti peppua näistä tärkeämpänä. Hän kertoi vertauksen, että kun pilkkimies oli tippunut jäihin ja kun hänet sieltä nostettiin, sanoi hän että ensimmäistä kertaa muutamaan minuuttiin mielessä ei ollut "se". Eikä "se" varmasti ollut tissit, Kotkavirta täsmensi ja huudatti yleisöään. Jussinkin poismenosta alkaa olla jo vuosia, niin se aika vaan kulkee. Jussi Kotkavirta in memoriam 1954-2021.

Tärkeitä asioita

SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, SINÄ, IIII Jotakin taisi jäädä puuttumaan? Ai niin! MINÄ.

Nanna !

Huomasin sinut, kun puhuit II puhuit paljon ja monesta II olit asian ytimessä etenkin! II kuitenkin se veto II houkutus, kiinnostus, lempeydentunne II joka silloin alkoi II pienistä huomaamíttomista eleistä II houkutuksesta joka on II suurempaa kuin muu elämä! II ei ole päättynyt II se on kasvanut II ja kasvanut II kehittynyt ja kehittynyt II se kestää ja ei katoa II se jaksaa ja ei luovuta II se rakastaa ja ei unohda II se nostaa ja ei paina alas II vaikka minut on painettu alas II ja sitten olen noussut takaisin! II Näyttänyt ihmisille II mistä minut on tehty! II Näin silloinkin sinut enkelinäni II jonka näin aiemmin ensimmäisen kerran II minä olen kuitenkin enemmän sotilas kuin kaunopuhuja II mutta jos tällä hetkellä saisin päättää II huutaisin menetettyä rakkautta niin kuin II vain pystyisin palkeistani karjumaan! II Se tunne ei katoa koskaan,II ainakaan II ennen kuin minä katoan... II sinun syvällisyytesi ja suloisuutesi! II sinun herkkyytesi ja herkkäluonteisuutesi !II sinun kovuutesi ja pehmeytesi! II sinun päättäväisyytesi ja kuuntelusi! II sinun älykkyytesi ja tunteellisuutesi! II sinun rohkeutesi ja epäilysi! II sinun juurevuutesi ja kosmopoliittisuutesi! II sinun maailmankansalaisuutesi ja paikallisuutesi! II sinun antamisesi ja ottamisesi! II sinun välittömyytesi ja arvelusi! II sinun diplomaattisuutesi ja suoruutesi II sinun tarkkuutesi ja huolettomuutesi II sinun minua moninkertainen paremmuutesi! II Jos päättäisin näyttää rakkauteni todella II sahaisin vaikka pääni irti II ja toisin sen muistoksi sinulle II että ainakin muistaisit II mahdollisesti joskus minut sen kautta... II kaikkea ei vielä ole läheskään sanottu II minulla olisi paljon II kerrottavaa ja näytettävää sinulle II Ainoa oikea ja pysyvä Rakkaani.

Yleistä pohdintaa mm. väitöskirjani aiheesta

Mielestäni moraalifilosofiaa tulisi opettaa paljon ahkerammin sekä ensimmäisen ja toisen asteen kouluissa sekä yliopistossa. Etenkin kun ilmenee nykyään paljon sellaista tarvetta tekoälylle, jossa yhtenäinen algoritmi määrittää sen, mikä voidaan ja tyydytään ymmärtämään kokonaisena älynä. Kone ei voi olla moraalinen, eikä se voi myöskään ymmärtää niitä vääriä tekoja ja epäoikeudenmukaisuuksia, mitkä voivat yhtenäisestä algoritmista seurata. Tieteen perusajatuksena on aina ollut se, että todellisuuden ja totuuden käsitteet voivat muuttua uuden tutkimuksen seurauksena, ja tiukat ja kiinteät tekoälyn määritelmät luovat vain harhakuvaa siitä, että tiede olisi saavuttanut jonkinlaisen olomuodon, joka ei voisi enää millään tavalla kehittyä. Ja mikä pahinta, samalla tavalla kuin jotkut ihmiset omivat ja monopolisoivat tietoa, voi tieto koneelle siirrettynä johtaa vielä suurempiin epäoikeudenmukaisuuksiin ja ristiriitoihin, jossa konseptoitu äly alkaa suhtautumaan omivasti ja monopolisoivasti kaikkeen tietoon ja sen muotoiluun. Olen aiemminkin sivunnut aihetta ”tiedon monopolisoiminen”. Tekoälyyn liitettynä tämä voi johtaa algoritmeihin, jotka ovat riittämättömiä etenkin ihmisälylle ja asioiden moraaliselle puolelle ymmärtää. Tietyt miljardöörit ja biljonäärit voivat tämän avulla muodostaa algoritmeja, jotka eivät millään tavalla ole kaikkialle yleistettävissä. Ne voivat esimerkiksi ottaa huomioon vain kehittyneimmän teknologian tason, jolla suorastaan kaikki ihmiset eivät todellakaan elä. Ja kun suurin osa ihmisistä tyytyy ottamaan moraalisia kannanottoja vain johtajilta, ja eivät itse aina edes pyri käsittelemään etiikkaa yleisellä tasolla, voi tästä seurata se, että ihmiset tyytyvät myös kankeaan ja kapeaan älyn määritelmään, joka annetaan myös samalla tavalla ”johtajilta”, aivan kuten vaikka moraaliarviot poliitikoilta ja ministereiltä. Pelkästään asema ei muuta ihmistä myönteisellä tavalla, vaan korkeassa asemassa pitää todellakin koko ajan seurata sitä, aiheuttaako valta korruptiota ja etenkin kuvitelmia siitä, että tällainen ihminen olisi enemmän omnipotentti kuin tavalliset ihmiset. Suurin osa ministereistäkin ei todellakaan ymmärrä etiikkaa, ja tuskin moni heistä on koskaan sitä edes opiskellut. Tulisi suhtautua tiukemmalla huomiolla sellaisia tahoja, jotka pyrkivät yleistämään oman mielipiteensä toisten ihmisten mielipiteiksi. On selvää, että monet ihmisten yhteiselon piirteet tukevat sellaista järjestelmää, jossa ihmiset korruptioituvat ja antavat ignorancen vallata alaa monen eri asian käsittelyssä. Tähän johtaa paksupäisyys ja siitä johtuvat kuvitelmat omasta korvaamattomuudestaan ja oikeassa olostaan. On monesti niin, että etenkin keskinkertaiset tuotantotaloutta tai kauppatiedettä lukeneet nulikat alkavat rahan saannin takia kuvittelemaan, että heille on kaikki oikeutettua ja että he voivat rahan saannin takia unohtaa kaikki tärkeämmät ja korkeammat periaatteet, joita maailmassa ja ihmisten sivistyselämässä on. Minäkin ajattelin joskus yläkoulussa, että alkaisin lukemaan yliopistossa kauppatiedettä, sitä ennen aine oli historia, jonka mielsin sen jälkeen vain rakkaaksi harrastukseksi, ja lopulta poliittisen historian kautta ajauduin nykyiselle alalle filosofiaan. Filosofiassa minua on aina kiehtonut yleiset ongelmat, joita kuitenkaan suurin osa ihmisistä ei tunnista. Suomi on kieltämättä hyvin epäfilosofinen yhteiskunta, koska esimerkiksi keski-Euroopan kulttuureissa on tavanmukaista, että lähes kaikki yliopistossa humaniteetteja opiskelevat sivuavat ainakin jossain vaiheessa myös filosofiaa, jonka he useimmin myöhemmin mieltävät oman yleissivistyksen ja oppineisuuden perustaksi. Suomi on siis hyvin epäfilosofinen ja epämoraalifilosofinen yhteiskunta, täällä kaikenlaiset dippainsinöörit ja kauppatieteilijät saavat eniten ääntään kuuluviin. Kuitenkin asia ei ole sellainen, etteikö se voisi myös jatkossa muuttua. Filosofia on arvokkainta, koska se käsittelee ihmismaailman ja luonnon tärkeimpiä ongelmia ja asioita, jossa suhteessa siihen yltävät vain teoreettinen fysiikka, matematiikka ja ehkä biologian alat. Olen vähitellen alkanut muodostaa itsessäni pääasiallisia linjoja omaan väitöskirjaani. Väitöskirjan välineenä on etenkin soveltava etiikka ja yleisemmin sanoen soveltava filosofia. Se käsittelee siis etenkin sitä, miten etiikan ja filosofian tarjoamia välineitä sovelletaan erilaisiin ihmisten ongelmiin. Näitä ongelmia ovat etenkin lääketieteen ja talouden ongelmat, koska noita asioita käsittelevät asiat ovat niitä, jotka koskettavat yleisimmin kaikenlaisia ihmisiä maailmassa. Kuitenkin tämä fokus ei rajoitu vain ihmismaailmaan vaan myös eläinten kohtelun ja hyväksikäyttämisen etiikka on tässä myös tärkeässä asemassa. Mieli erooa etenkin sen mukaan, kuinka hyvin mieli kerää itseensä tietoa ja tietenkin siitä miten mieli soveltaa tietoa erilaisten ongelmien käsittelyyn. Nimenomaan teorian pyörittelyn sijaan nykyfilosofiassa on tärkeää se, miten filosofista teoriaa sovelletaan käytäntöön esimerkiksi yleisfilosofisten ja yleiseettisten ongelmien suhteessa. Soveltaminen on se asia, minkä avulla esimerkiksi toisen asteen kouluissa saataisiin huomiota filosofian opiskeluun, koska monet nykyajan ihmiset eivät tiedosta sitä, että monen eri asian oleminen ja olemisen suhteet ovat kyseenalaistettavia asioita, eikä niitä tarvitse ottaa annettuna, koska suuren osan nykyihmistä ympäröivistä asioista on muotoillut ihmisjärki, eikä se eroa suuresti ihmisten kesken, koska esimerkiksi mielen vastaanottavuutta asioille ja tiedolle voidaan kohentaa esimerkiksi lukemisen kautta. On sanottava myös, että etenkin musiikki mutta tarkoittaen lähinnä klassinen musiikki ja sen kuuntelu on tärkeä asia ihmismielelle, koska filosofian ohessa musiikki ja etenkin taidemusiikki ovat aloja, joiden syntyyn ja kehitykseen on annettava paljon kiitosta vapaalle ja luovalle ihmismielelle. Filosofia on siis itselleni etenkin väline, jota soveltamalla voidaan ymmärtää ja kehittää ratkaisuja enemmän käytännön tason ongelmiin. Esimerkiksi, vaikka ne eivät rajoitu näihin, ovat vaikkapa abortti, eutanasia ja naisten ympärileikkaus asioita, joista tietoisuutta levittämällä voitaisiin osallistua ihmisten päättelyyn tällaisia asioista koskien. Koska etiikkaa ei suoranaisesti kaikkialla harrasteta, annetaan silloin päätöksiä erinäisistä ongelmista hyvin absoluuttisella ja kyseenalaistamattomalla tavalla. Mielestäni esimerkiksi häpeän käsite on varsin turhaa ainakin sellaisille ihmisille, jotka lähestyvät maailmaa ja ongelmia tiedon ja tiedon soveltamisen kautta. Häpeä on asia, joka voidaan asettaa ihmiselle ihmisten paineen takia, ja silloin tällainen paine on etenkin barbarian ja tietämättömyyden painetta, johon nykyaikaisen ihmisen ei tulisi koskaan sortua. Siinä mielessä tulisi tietenkin myös korostaa esimerkiksi oikeusfilosofiaa ja sen soveltamista ihmismieleen. Oikeuden ja oikeudentajun tulisi olla kaikkien muiden ihmisten kanssa tekemisissä olevien ihmisten mielessä pysyvänä ratkaisujen antajana ja voitaisiin nykykielellä sanoa: Oikeusfilosofian tulisi olla ensimmäinen appi ihmisten mielessä. Kuitenkin länsimainen oikeusjärjestelmä ja -valtio ovat asioita, jotka ehkäisevät väärän ja epäoikeudenmukaisuuden tapahtumista, ja tässä mielessä tulisi todellakin erotella ihmisiä sivistyneisiin ja lakia ja sen tarjoamaa oikeudenmukaisuutta toteuttaviin ja toisaalta villi-ihmisiin, jotka kuvittelevat kaiken sellaisen olevan oikeaa, mikä on vain jollain tavalla toteutettavissa olevaa. Jälkimmäiset ovat rikollisia, eivätkä todellakaan mitään muuta. Esimerkiksi oikeusjärjestelmä, lääketiede ja talousjärjestelmä ovat sellaisia asioita, joiden esittämiä ongelmia tulisi käsitellä koko ajan etenkin oikeudenmukaisuuden käsitteen kautta. Oikeudenmukaisuus käsittää aina laajan alan koko yhteiskunnan toiminnasta. Esimerkiksi se, ettei Euroopassa ennen ryssien hyökkäystä Ukrainaan ole sodittu juurikaan viime aikoihin, on se johtunut siitä, että sota on aina voitu ehkäistä preventiivisillä toimilla. Jos verrataan esimerkiksi sitä, kuinka paljon esimerkiksi Afrikassa soditaan ja tapetaan sattumanvaraisesti ihmisiä pienen tarkoituksen takia, niin voidaan huomata miten Eurooppa poikkeaa tästä, ja tälle poikkeamiselle on paljon syitä, jotka johtavat juurensa siihen, miten oikeudenmukaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta on aina voitu käsitellä muiden välineiden kuin sodan avulla. Mielestäni on kuitenkin niin, että vallan symboleita ja alakantaisia hierarkian asetteluja tulisi yhteiskunnasta purkaa, ja sitä kautta näyttää ihmisille, että alhainenkin ihminen osaa tarvittaessa ymmärtää sen, mitä etiikalla ja moraalifilosofialla tarkoitetaan. Siinä mielessä johtajien ja vallan symbolien turvaamien ihmisten moraalisaarnat katedeerilta sanottuna ovat aina kielteisiä siinä mielessä, koska ne siirtävät näiden ongelmien käsittelyn liitteeseen vallan kanssa. Jo esimerkiksi Raamattua sekulaarisella tavalla tutkiva ihminen voi saada käsityksen, että alhainen ja matalinkin ihminen pystyy moraaliseen ajatteluun, joka ei eroa kuninkaiden, presidenttien tai ministerien moraalisesta harkinnasta ja ajattelusta. Filosofiaa tulisi siis voida yleistää kaikkien ihmisten käsiteltäväksi ja etenkin yleistää moraaliseen ajatteluun tarvittavaa tietämystä. Kuitenkin on varmasti niin, että esimerkiksi sen käsittäminen mikä on oikein tai väärin tai hyvää tai pahaa, voi tulla ihmiselle sekä käytännön että teorian kautta, joista ensimmäinen on varmasti yleistettävissä sellaisille ihmisille, jotka eivät ole harrastaneet koskaan moraalitieteiden opiskelua ja oppineisuuden kehittämistä. Esimerkiksi on sanottava vaikka Veikko Huovisen ensimmäinen pienoisromaani Havukka-ahon ajattelija, jossa itseoppinut Konsta Pylkkänen hahmottaa maailmaa pienellä oppisivistyksellään tulleiden karkeiden käsitteiden kautta, joiden kautta hän kuitenkin ymmärtää monia ihmiselämän yleisiä ongelmia, ja joiden kautta hän saa romaanissa mm. Lentuan maistereiden kunnioitusta ja arvostusta. On ainakin sanottava, että Pylkkänen on utelias maailman ja sen ongelmien suhteen, mikä on ehkä tärkein filosofilla mahdollisesti oleva ominaisuus ihmisen ja maailman ongelmien tutkimiseen ja käsittämiseen. Korvessakin voi siis olla filosofeja, vaikka Pylkkäsen kaltainen tyyppi on hyvin harvinainen varmasti yleisessäkin mielessä. Toisaalta liitteessä Pylkkäseen voidaan mainita ainakin Kalle Päätalo, joka tuli todellakin niin sanotusti keskeltä Selkosta. Hän oli monessa mielessä itseoppinut, vaikka myöhemmin hän tietenkin hommasi itselleen polyteekista rakennusmestarin koulutuksen. Kuten Pentti Linkola on maininnut Väinö Linnasta, että korkeakouluja käymätön työmies muistutti kirjansa kirjoittamisen jälkeen kuin jostain sivistyssuvusta tulleelta vanhalta humanistilta. Kuitenkin on sanottava, että Linnan teosluettelo ei ole kovinkaan laaja, vaikka on tietysti sanottava, että laajinta suomalaisen yhteiskunnan vaiheiden kronikointia hän harrasti etenkin pääteoksessään Täällä pohjantähden alla, vaikka on sanottava, että etenkin Linkola korosti sitä, että Linnalla oli kirjassaan ”roskaväen” näkökulma, koska onhan sanottava, että hänen paremman väen kuvauksensa ovat varsinaista karikatyyrin ilotulitusta. Mielestäni tuota hänen pääteostaan voidaan etenkin elokuvaan vietynä kuvata surulliseksi, koska onhan hänen maaseudun kurjaliston ja torppareiden kuvauksessa paljon sellaista, joka saa miltei jokaisen surkuttelemaan näiden kohtaloa lopulta kun toisen kirjan loppuvaiheissa on päästy Punakapinan aikaan. Esimerkiksi pappilan ihmisten ja kartanon paronisuvun edustajien kuvaus on suuremmassa määrin alhaalta ylös suuntaavaa, eikä Linna ole pyrkinyt jakamaan heille ymmärrystä samalla tavalla kuin millä tavalla hän on esimerkiksi kuvannut Koskelan ja Kivivuoren väkeä. Räätäli Halme on merkillinen hahmo ja jossain mielessä myös hyvin epätavallinen ja käytäntöön monessa mielessä täysin kuvittelematon, vaikka onkin sanottava joidenkin suomalaisen työväen oppineiden olleen etenkin räätäleitä 1900-luvun alussa. Kuitenkin olen tässä nyt siirtynyt aika lailla sivupoluille kirjoituksen yleisestä aiheesta. Kuitenkin tekstin pääasia koskee sitä, miten ihmiset voivat ymmärtää teoreettista tietoa, jota sovelletaan sen oppimisen jälkeen laajempiin ongelmiin, joiden käsitteleminen vaatii yleistiedon soveltamista. On sanottava, että koskaan en ole ymmärtänyt sosialismia ja miten siitä voisi koskaan olla hyötyä kenellekään asiaa laajasti ymmärtävälle ihmiselle. Sosialismia on kokeiltu monissa maissa, joissa on tapettu miljoonia ihmisiä ja etenkin sellaisia, jotka ovat uskaltaneet ajatella erilaisella tavalla. Vaikka joku voisi väittää, että etenkin itä-Euroopassa on kokeiltu sosialismia, ja joidenkin mielestä tämä olisi tapahtunut onnistuneella tavalla, niin voidaan kuitenkin sanoa, että sosialismi kohtasi itä- ja keski-Euroopassa paljon vastustusta, joista voidaan muistaa esimerkiksi vuosi 1953 ja 1968, jota kuvattiin Prahan kevääksi. Tässä nämä ihmiset tunnistivat, että sosialismin tuomassa sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa oli jotain hyvää, mutta he eivät halunneet sosialismin tulla keskustajohdetuksi Moskovasta käsin. On mainittava esimerkiksi Pariisin opiskelijamellakat ja Berliinin opiskelijaliike, jotka tukivat avoimella tavalla Prahan kevään opetuksia ja periaatteita. Olen lukenut Mauno Koiviston muistelmista, että kuullessaan autonsa radiosta Prahan kevään epäonnistuneen, itki hän niin voimakkaasti ollessaan matkalla Turusta pääkaupunkiin, ettei hän kertomansa mukaan johonkin aikaan erottanut kunnolla edes edessään ollutta tietä. Koivisto oli hieno mies, vaikka hän kuitenkin oli sosialisti, vaikka nyt sitten vain bernsteiniläisessä mielessä. Väitöskirjani tarkoitus on siis saada länsimaisen filosofian historiasta keinoja tiettyjen yhteiskuntaa koskevien käytännöllisten ongelmien ratkaisemiseen ja yleiseen käsittelyyn. Vaikka en ole kommunisti enkä edes sosialisti, tämä ei tarkoita sitä, ettenkö hyväksyisi sosialistit, ainakin siinä mielessä, kun ne eivät ajattele turvatuista taustoista tulevien ihmisten olevan automaattisesti heidän vastustajiaan tai alistajiaan. Olen pannut merkille filosofisen teorian mutta etenkin filosofisen etiikan mielessä tällaisia länsimaisen filosofian perustavia teoksia, kuten Platonin Valtio ja Aristoteleen Politiikka ja Nikomakhoksen etiikka. Myös esimerkiksi Edvard Westermarckin kirja kristinuskoon liittyvästä etiikasta on tärkeä virikkeiden antaja ja näkemyksen kehittäjä. Etiikasta on siis saatava riittävän tarkka kuva sitä varten, että sitä sen jälkeen voidaan yleistää siihen, kun käytännön yhteiskunnan ongelmia pyritään käsittelemään, ymmärtämään ja näkemään. Haen tietoa etiikasta sekä uskontoon liittyvän etiikan mutta myös uskonnottoman etiikan kautta. Toiseksi mainitussa näkökulmaa antaa esimerkiksi ruotsalaisen tutkijan Birgitta Forsmanin kirja Gudlös etik, jonka olen ostanut joskus Helsingin keskustan akateemisesta kirjakaupasta. Eli näkemykseni uskonnon etiikan suhteen ei rajoitu itselleni niin uskonnollisten kuin myöskään ateistien eettiseen näkemykseen. McFarlandin kirjat, jotka kertovat hänen Michele Michelettin kanssa kehittämästään luovan osallistumisen käsitteestä ja sen sovellutuksista ovat tärkeässä roolissa myös esimerkiksi yhden ongelman kautta, jota yhdessä näistä kirjoista käsitellään. McFarland ja Micheletti kertovat siinä mm. siitä, kuinka ennen uskonnollisen etiikan piirissä olleet, mutta siitä oman vakaumuksensa takia erottuneet ihmiset ovat olleet saamassa tietoa sekulaarisesta etiikasta ja sitä kautta etenkin yksilöllisen oikeudenmukaisuukäsitteen piiriin tulleina ihmisinä. Käsittelin luovan osallistumisen käsitettä jo gradussani, ja on siitä sanottava, että se on nimenomaan käsite, jota voidaan soveltaa monenlaisiin ympäristöihin ja moniin sellaisiin ongelmiin, jotka käsittelevät etenkin ihmisten yhteiselämää toistensa kanssa. Luova osallistuminen tarkoittaa siis nimenomaan sitä, miten osallistuminen eli toimiminen jonkin poliittisen tavoitteen kautta voi saada itselleen monimuotoisia ja luovia sävyjä. Luova osallistuminen on siis etenkin korkeasti filosofiasta ja etiikasta tiedostavaa kollektiivista yhteistoimintaa, ja tämä todellakin tarkoittaa sitä, että näillä ihmisillä on pitkälle kehittynyt poliittinen ja filosofinen maailmankatsomus, joksi ei riitä esimerkiksi sosialistien relatiiviset ja reaktiiviset kiistelyt ja palopuheet. Olen mielestäni aina tehnyt paljon niitä töitä, joissa olen hyvä, vaikka nämä liittyvätkin lähinnä kirjoittamiseen, lukemiseen ja kääntämiseen. Kuitenkin myös soitan, piirrän ja maalaan. Olen siinä mielessä mielestäni jokseenkin luova ihminen, enkä ole koskaan rajoittanut tätä luovuutta vain tietynlaiseen luovuuteen, koska mielestäni luova ihminen pystyy parhaimmassa muodossa olemaan luova monipuolisesti. Väitöskirjaani varten minun on luettava uudestaan etenkin länsimaisen filosofian etiikan ja poliittisen teorian klassikkoja ja tietysti myös samanaikaisia contemporary-näkökulmia rajoittumatta niin uskonnolliseen kuin ateistiseenkaan filosofisen etiikan kuvaukseen. Lisäksi mukana ovat esimerkiksi soveltavan etiikan ja oikeusfilosofian klassikot sekä myös luovan osallistumisen näkökulmat. Keskeisimpänä määrittäjänä ovat etenkin oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet etenkin sen kautta, miten yhteiskunta voi määrittää jäseniään, ja onko sillä kaikissa erilaisissa tilanteissa oikeutta ja jos niin, kuinka paljon, määrittää omia yhteiskunnan jäseniään. Siinä mielessä esimerkiksi kapitalismin käytännön toteutuksen näkökulma on tärkeänä osana väitöskirjassani. Olin tosiaan aiemmassa kirjoituksessa kertomani mukaisella tavalla Yhdysvalloissa vähän aikaa sitten, ja koin tuon yhteiskunnan eetoksen ja etenkin New Yorkin kaupungin tunnun hyvinkin vastenmielisellä tavalla ja tunteella. Tähän viitaten voidaan myös sanoa, että en todellakaan hyväksy amerikkalaisen kaltaista kapitalistista talousjärjestelmää Euroopassa. Ihmisten hyvinvoinnin ja ihmisistä huolenpitämisen takia ihmisille on tarjottava myös mahdollisuuksia saada palveluita halvemmalla kuin mitä niistä joutuu maksamaan esimerkiksi yksityisellä puolella. Kuitenkin molempia palvelutuotannon puolia on katsettava kriittisellä katseella. Molemmissa voi esiintyä ongelmia, eivätkä ne aina liity pelkästään rahaan. Palvelutuotannossa pitäisi kuitenkin aina olla tavoitteena se, että ihmisistä pidetään huolta ja se, että ihmiset saavat vastinetta omille tarpeilleen palveluiden suhteen. Väitöskirjani keskeisimmät huomion aiheet ovat siis talousjärjestelmä, oikeusjärjestelmä ja palveluiden tuotanto mutta etenkin lääketieteen alan palvelutuotanto. Yksinkertaisesti sanoen, tutkin sitä, miten etiikan ja sen välineiden, sekä sivistyksen käsitteen tulisi voida olla osallistumassa aiemmin mainittujen asioiden käytännöllisessä toteuttamisessa yhteiskunnan sisällä. Kaikessa on voimakkaalla tavalla esillä etenkin Aristoteleelta perimmäisessä mielessä johtavat oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden käsitteet. Minulla ei vielä ole ohjaajia väitöskirjalleni, vaikka olenkin saanut muutamilta kiinnostuneilta professoreilta lupauksen siitä, että he voivat lukea ja kommentoida tekstejäni siinä järjestyksessä, kun saan niitä kirjoitettua ja toimitettua. Minulla on tällä hetkellä suuremmista hankkeista tehtävänä kaksi elämänkertaa sukulaisistani Adolf von Beckeristä ja Uno von Schrowesta. Olen myös sen lisäksi, että tänä vuonna järjestetään kymmenettä kertaa Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailu Kangasniemen Beckerin koulussa, alkanut suunnittelemaan Akateemikko Adolf von Beckerin taidekilpailua, joka voitaisiin mielestäni sijoittaa esimerkiksi johonkin taidelukioon, Ateneumiin tai johonkin pienempään taidekouluun. Olen parhaillaan keräämässä rahoitusta Adolfin kilpailulle. Lisäksi aion ottaa selvää siitä, haluaisivatko Kangasniemellä sijaitsevat paikalliset yritykset osallistua Professori Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailun toteutukseen ja palkintorahojen keräämiseen. Lisäksi mm. pitäisi saada tehtyä nettisivut sukuyhdistykselle ja Reinhold von Beckerin perinneyhdistykselle, joka perustetaan viimeistään Reinhold von Beckerin elämäkerran julkaisutilaisuudessa.

Filosofia

Oma filosofiani alkaa siitä ongelmasta, että pitääkö ihmisen arvostaa toisten ihmisten mielipiteitä enemmän kuin omiaan, ja mihin tämä ongelma voi johtaa. Mielestäni käsittelemäni ontokratian eli olemisen vallan käsite selittää tätä jonkin verran, koska yhteiskunta, jossa vallitsee korosteinen epävapaus ontokratian dominanssin takia, ei se voi olla vapaa, eikä siihen kuuluvat ihmiset vapaita. Vapaus perustuu aina etenkin siihen, että ihmisillä on vapautta ja autonomiaa määrätä itse omista asioistaan ja etenkin arvoistaan. Arvollinen vapaus tarkoittaa siis sitä, että ihmiset voivat itse valita ne asiat, joita he arvostavat. Tässä voidaan havaita se, että oma filosofiani tähän mennessä korostaa etenkin valinnan vapautta ja vastakulttuurisia liikkeitä. Mielestäni ihmisen arvo tulisi määrittää etenkin sen kautta, kuinka hyvin tällainen ihminen voi olla vapaa ja kuinka kehittynyttä ja vapauteen suunnattua hänen ajattelunsa on. On tietysti selvää, että miltei koko ihmisten populaatio ei välttämättä tule harrastaneeksi ajattelua edes vaikka tällainen ihminen eläisi satavuotiaaksi. Sen takia ajattelija tulee toljotuksen ja pikkumielisen arvostelun kohteeksi. Vaikka ajattelija olisi julkisissa tiloissa täysin huomiota mihinkään kiinnittymätön, joutuu tällainen ihminen toljotuksen kohteeksi. Mitä vähemmän sosiaalista juoruilua harrastetaan, on asia sitä parempi. Joku voisi väittää, että filosofiani muistuttaa suuresti eksistentialismia, ei minun filosofiassani kiinnosta nihilismi, ehkä enemmän Nietzschekin, joka kuitenkin ajatteli ihmisten pystyvän luomaan omia parempia arvoja ja näin ollen kaikki ei jää turhuuteen, tyhjyyteen ja anarkiaan. Minä siis ajattelin, että parhaimmassa muodossa ihmiset voivat autonomisesti johtaa ja muodostaa instituuioita, jotka toimisivat hyvin kommunitaristisessa järjestelmässä, jossa instituutioilla on suuri vapaus yhteiskunnan ja ihmisten toiminnan suhteen. Siinä mielessä ajatteluni on jonkin verran anarkistinen, ja arvostan tietysti esimerkiksi Stirneriä, Bakuninia ja Kropotkinia. Kuitenkin establismentin eli ontokratian vastustaminen on tärkein asia. Yhteiskunnassa tulisi olla mahdollisuus jopa keskinkertaisella väellä kehittää omia arvojaan ja itsenäistä toimintaansa. Tavallinen ihminen ei halua kehittää omaa ajattelua, - hän haluaa matkia muita ideologisen nautinnon ja provinsiaalisen vallan ja miellyttämisen halun takia. Tavallisesti ihmiset imartelevat itseään korkeammalla vallan tasolla olevia ihmisiä, jonka arvostuksen luonnetta en ole koskaan ymmärtänyt, koska rahvas ei todellakaan katso muita kuin plakaatteja, ja siten kuvittelevat esimerkiksi jollain näkyvällä tavalla olevilla ihmisillä olevan itseään suurempi valta yhteiskunnassa. Tässä tulee esiin se, että etenkin näkyvyys on tänä päivänä asia, joka muovailee ihmisten mielipiteitä. Tämähän on johtanut muun muassa siihen, että poliittikkojen on seremoniallisesti viestitettävä kansalaisille omaa blankkoa mielipidemoraalia, jonka tarpeellisuus ei ole koskaan itselleni täysin selvinnyt. Miksi ”johtajan” täytyy sanoa korokkeelta omia moraalisia havaintoja, ikään kuin ihmiset eivät parhaimmassa tapauksessa pystyisi itse ymmärtämään etiikkaa tämän verran? Eli näkyvyyden ja ei-näkyvyyden välinen ero on monessa tapauksessa se asia, joka määrittää ihmisten pinnalliset mielipiteet. Voitaisiin käyttää paria termiä siinä, kun selitetään ihmisten toimintaa ja ajattelua: lähimotiivi ja kaukomotiivi. Nämä tarkoittavat sitä, millä perusteella ihmiset perustelevat omaa toimintaansa ja ajatteluaan. Lähimotiivi tarkoittaa sitä, millä tavalla suurin osa ihmisistä perustelee omaa toimintaansa ja ajatteluaan. Se on siis reaktiivista ja suhteellista, esimerkiksi vaikka tappeleminen. Kaikessa lähimotiivin mukaan toimivat eivät pysty tulemaan ajattelijoiksi, koska heidän toimintansa ja ajattelunsa motivoituu etenkin käytännöllisistä asioista ja lähiympäristöstä. Suurin osa ihmisistä on tällaisia ja heitä voidaan kuvailla etenkin feminiinisiksi ihmisiksi. Lähimotiivin kautta toimivat ajattelevat koulun olevan itseopiskelua tärkeämpää ja eivät etenkään osaa itse organisoida arvoihin perustuvaa itseopiskelua itselleen. He tottelevat normia ja herran sanaa. Tällaiset ihmiset eivät tavallisesti kyseenalaista mitään, ei ainakaan sellaisia ihmisiä, jonka he mieltävät annetuksi auktoriteetiksi. Kaikki ajattelu alkaa olevaisen kyseenalaistamisesta. On siis itse kehitettävä järjestelmä, joka selittää tarkemmin maailman luonnetta. Maailman luonteen selittäminen tarkoittaa etenkin ihmisten ja heidän arvojensa, toiminnan ja ajattelun selittämistä. Tähän liittyy etenkin siihen, miten konformistisesti ihmiset pystyvät ajattelemaan ja kuinka suuri osa ihmisistä luopuu ajattelun kehittämisestä ja alkaa matkimaan tai toljottamaan muita. Ajattelu vaatii etenkin loogisuutta ja konsistenssia. Se ei siis ole pelkästään käsitteiden keksimistä, vaan käsitteitä on kehitettävä johdonmukaisesti ja liitettävä ne loogisen konsistenssin kannalta yhteen toimivaksi ja selittäväksi kokonaisuudeksi. Eli mielestäni ihmiset voivat muodostaa monesta näkökulmasta omankaltaisensa filosofisen maailmankatsomuksen ja sen selityksen. Tämä tietysti vaatii myös kielellistä lahjakkuutta ja luovuutta. Jotkut nykyhetkeen jumiutuneet ihmiset sanovat uudissanoja keksiville, että ”ei tuollaista sanaa ole tässä kielessä!”. Kuitenkin on, kun se vakiintuu käyttöön. Ontokratialla on siis pyrkimys muokata kaikki ihmiset toistensa kopioiksi, ja monesti tämä tehdään poikkeavilla perusteilla ja päämäärillä. Voidaan esimerkiksi ajattella, oman isäni äidin ajattelua, - hän toistaa aina monesti fraasin ”kaikkiehan meijjän pittää”. Kuitenkin kun häneltä kysyy, minkä kautta hän saa noita komentojaan ja noudatuksiaan ja tavallisesti tällaisessa tilanteessa hän menee pois tolaltaan eikä pysty antamaan minkäänlaista hänen ilmaisunsa peräistä vastausta. Eli toisin sanoen kuvitelmat ajattelultaan ja toiminnaltaan yhtenäisestä väkijoukosta perustuu ihmisten pelkoon ja haluun mukautua massaan, vaikka heille kaikki tämän on täysin kasvotonta. Porvarillisen ihmisen periaatteet eivät siis siihen nähden ole samanlaisia kuin vapaan ihmisen periaatteet. Olen käyttänyt termiä uusi syvällisyys tai new depth sellaisesta kulttuurisesta liikkeestä, joka voisi varmasti muodostua merkittävästi yhteiskuntajärjestelmää muuttavaksi liikkeeksi. Vastakulttuurisia ajattelijoita ja puolueitakin on tietysti jo tähän päivään mennessä ollut paljon. Esimerkiksi vaikka Pentti Linkola ja Vihreä puolue etenkin Saksassa ja Suomessa. Cohn-Bendit on yksi esimerkki näistä ihmisistä, jotka olivat merkittävällä tavalla keksimässä tällaista liikettä 1970-luvulla. Ajattelen, että ihmisten tekemää työtä tulisi arvioida etenkin työn helppousasteen kautta. Tätä kautta voitaisiin integroida ihmisten potentiaalinen lahjakkuus työpaikan kautta. Mielestäni ihmisten vapauteen yhteiskunnassa kuuluu se, että se mahdollistetaan helppousindeksin kautta. Helppousindeksin tasapainopistettä voidaan käyttää kuvaajana siinä, kun työn käsite on yhteiskunnassa konsistenssissa. Ihmisten tekemän työn mukaan voidaan havaita myös se, miten vapaus jakaantuu yhteiskunnassa, koska epävapaat ihmiset ovat alttiita vaikutteellisuudelle, jonka myötä vapauden vähenemisen myötä myös ontokratian valta yhteiskunnassa kasvaa ja se taas voi olla ohjaamassa instituutioita epävapauteen ja invaasion saamiseen, jossa työn käsite hämärtyy, koska julkisuudessa oleva porukka saa siitä eniten hyötyä ja ansiota. Voidaan sanoa, että kommentaariaatin käsite on ainakin jotenkin kehittynyt proletariaatin käsitteestä, koska etenkin kulttuurimarxistit ovat tänä päivänä ensimmäisenä juonimassa sitä, miten ihmisten vapaus voitaisiin viedä mahdollisimman epäoikeudenmukaisella tavalla. Olen aina kokenut olevani etenkin kokoomuslainen, mutta monet ovat nähneet minussa piirteitä, jotka joku voisi liittää poliittiseen vasemmistoon. Työn ja vapauden suhde ovat kuitenkin mielestäni yksi olennainen asia omassa filosofiassani. Kuitenkin ajatteluni perustuu myös yhteiskunnan kaikenlaisiin marginaaleihin ja syrjässä eläviin. Siinä mielessä olen aina arvostanut etenkin Aki Kaurismäen elokuvia. Miten ihminen ja yhteiskunta voisivat kehittyä on tärkeä asia. Mielestäni se onnistuisi parhaiten, jos kouluissa ruvettaisiin opettamaan arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Arvoja tulisi kritisoida, koska niiden perusteella päätetään arvostamisen kohteet, asenteet voivat olla haitallisia tärkeämmille asioilla ja arvostelukyky taas tarkoittaa sitä, miten korkealta ja tarkemmin ihminen voi havaita arvostelua vaativat tilanteet, onko siis ajattelija vai pikkuporvari. Ontokratia haluaa siis arvostella ja pakottaa erilaiset ajatukset ja mielipiteet yhteen malliin. Ontokratia ei siis tue pluralismia millään tavalla. Vaikka kuitenkin mielestäni arvoja voidaan arvostella sen perusteella miten korkeita periaatteita ne ovat ja miten ne sopivat yhteiskuntaan ja yksilöille. Asenteet voivat näin ollen olla arvostelukyvyn tiellä, jota kautta tulisi syntyä uusia arvoja. New depth tarkoittaa uusia arvoja, joissa yhdistyy esimerkiksi aiemmin tätä muistuttaneiden Beat-runoilijoiden ja boheemien ihmisten periaatteet ja arvot. Ontokratia käyttää kommentaariaattia siten, että se arvostelee ihmisiä ja pyrkii saamaan ne vaikutteellisuuden säteelle, minkä jälkeen ontokratia muuttaa merkitysvaltaa, jonka kautta se pystyy itse ohjailemaan tällaisia ihmisiä. Ontokratia järjestää vapaiden instituutioiden tielle arvo- ja tuki-instituutio. Arvoinstituutioiden sisällön eli kapean ihmisten epävapauteen perustuvan arvostuksen takaa tuki-instituutiot, jotka ovat poliisiorganisaatioita, jotka ovat puolueellisia sama kuin vertaisi vaikka poliiseihin Venäjällä. Ontokratia on korruptiivinen ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen samastuva järjestelmä, joka haluaa häikäilemättömällä tyylillä valtaa, joka varmistetaan ihmisten vapauden viennillä. Ihmisille ei siis jätetä tilaa sanoa omia ajatuksiaan ja arvostuksiaan asioista. Ihmiset tavallisesti tulkitsevat toisten ihmisten toimintaa hyvin epäarvostavasti ja elementaariselta tasolta lähtien. Siinä siis asetetaan oma mahdollisesti monopolisoitu käsitys asioista kaiken arvostelun ehdoksi ja säännöksi. Siinä asetetaan keskinkertaisen ja keskiluokkaisen ihmisen arvot korkeimmalle arvostettavalle tasolle, joka arvostaminen vielä pakotetaan kommentaariaatin kautta. Olemisen vapaus on se asia, mitä tavoitellaan vastakohtana ontokratialle eli olemisen vallalle. Olemisen valta on nykypäivänä mahdollisesti hyvin lahjattomista ihmisistä peräisin oleva järjestelmä, jonka valta perustellaan vain pienen ihmisen halulla mukautua ja alistua uusille vallankäyttäjille. Toisin sanoen: suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ei ole minkäänlaista eroa vallankäyttäjien ja äänestävien kansalaisten välillä. Kuitenkin juuri se on se tekijä, minkä takia nämä vallankäyttäjät täytyy voidella seremonioilla, liittää heihin vallan symboleita ja hurskaasti kommentoida moraaliarvoisia tapahtumia moraaliarvottomalle rahvaalle. Media voisi kirjoittaa enemmän jostain paremmasta kuin siitä, mitä joku kepin päähän nostettu ihminen sanoo jostain asiasta, - ikään kuin ihmiset eivät itse osaisi tehdä päätöstä siitä mikä on hyvä ja paha ja mikä on oikea ja väärä. Ihmisten moraalista autonomiaa ja siinä kehittymistä olisi mielestäni hyvä seurata ja edistää. Esimerkiksi nykypäivänä kehittynyt informaatioteknologia on jo itsessään kehittänyt keinoja, joiden avulla voidaan tarraantua kiusaamaan tahoja tai yksilöitä. Sehän on selvää, että ihmiset haluavat arvostella. Myös uhkailu kuuluu enemmän näkyvien ihmisten vastaan otettavaksi. Patoutunut aggressio on nimittäin monen mitättömän tavallisen ihmisen repertuaarissa, koska muuta keinoa aiheuttaa asioita ei ole. En tiedä millaista on olla keskiälyinen ihminen, mutta olenpa aika varma, että tässä porukassa ei paljon anneta tilaa poikkeaville yksilöille. Esimerkiksi senkin verran eksentrinen ja poikkeava ihminen kuin peliteoriaa kehittänyt John Forbes Nash löysi huippuyliopistosta paikan, jossa hän pystyi keskittymään työhönsä ilman ympäröivien ihmisten pilkkaamista. Tavallisesti sanotaan, että yliopistot sietävät erilaisuutta paljon paremmin kuin muut paikat yhteiskunnassa. Kuitenkin tässäkin on varmasti eroa erilaisten yliopistojen välillä. Minua kyllä kiusattiin vielä Jyväskylän yliopistossakin. Monihan tavallinen aggressiivinen mies levittää kapakoiden pöydissä eteenpäin ajatusta, jonka mukaan ajatteleva ihminen, kuten monen mielestä vaikka minä, erottuu joukosta, koska ”se luulee olevansa meitä parempi!”. Filosofiani tarkoittaa myös etenkin sitä, että ihmisille on annettava oikeus olla vapaita ajattelemaan ja tekemään tiettyjä päätöksiä. Vapautta ei siis pidä jakaa ontokratian kautta, koska ontokratia määrittelee siinä tapauksessa itse raamit vapaudelle ja tietysti sille, että tällöin vapaat ihmiset olisivat määriteltyjä ontokratian toimesta, eli sillä tavalla, että vapaus hyödyttäisi ontokratiaa. Ontokratian valta on pienimmistä nimittäjistä tulevaa valtaa, eli se on helposti kaikkien ymmärrettävää ilman minkäänlaisia tasoja ja särmää. Ontokratia nykypäivänä on etenkin keskiluokka, jotka eivät suuremmin välitä siitä, mihin he käyttävät aikansa ja elämänsä. Ontokratia on realistispakottava järjestelmä, joka huomaa kaikista tilanteista ja ihmisistä vain pintapuolisimman. Selittävässä järjestelmässä tulisi huomata etenkin arvot ja se, mitkä arvot ovat tärkeimpiä. Pitäisi siis etsiä sellaisia arvoja, jotka pystyisivät etenkin historian ja filosofian kautta löytämään mahdollisimman syvällisesti asioita selittäviä periaatteita ja arvoja. Sosiaalinen dominanssi on yksi käsite, johon suurin osa ihmisistä pyrkii ja jonka yläpuolella olevia asioita tämä ihmisten ryhmä ei ota huomioon. Kaikki on heille sitä, mistä puhutaan ja kuka nostetaan esille kussakin tilanteessa. Toisin sanoen, he eivät kyseenalaista etenkään sitä, mitä kaverit sanovat ja mitä esimerkiksi jossain usein todistetuissa tilanteissa ylistetään. Esimerkiksi mummoni lukee tavallisesti vain Savon Sanomia, johon hän palaa aina iltaan asti. Olen sanonut hänelle, että tietääkö hän, että tuollaisella tiedollisella riippuvaisuudelle hänen oman ajattelunsa ja omat mielipiteet muodostuvat 20-30 toimittajan omista ajatuksista ja halusta kiinnittää huomiota johonkin. Minä luen lähinnä nettilehtiä: Frankfurter Allgemeine, Le Figaro, Le Monde, Daily Telegraph jne. Mielestäni tiedonsaannissa tulisi aina kiinnittää huomiota siihen tahoon, joka ilmaisee tiettyä informaatiota. Monimallisemantiikka on termi, jolla katsotaan, että informaatiolla ja tiedolla voi olla monia selittäviä tekijöitä ja asioita yleensä voidaan selittää monen eri mallin mukaan. Malli tarkoittaa siis jähmettynyttä kuvaa jostain todellisuuteen liittyvästä tapahtumasta tai havainnosta. Se siis olettaa, että ihmiset toistavat jonkinlaista tietynkaltaista maneeria erilaisissa tilanteissa. Eli toistan, että ihmisten tulisi tulla entistä riippumattommaksi ja kehittää itselleen vähintään henkilökohtainen maailmankatsomus. Voi olla varmaan niin, että minä pitkälle elätettynä nulikkana en tajua edes sitä maailmaa, missä esimerkiksi työväenluokan ihmiset toimivat. On varmaan niin, että filosofisen maailmankatsomuksen luominen vaatii myös sellaista kielitaitoa, jota ei ole perusjakauman mukaisesti kaikille ihmisille sanottu. Itse olen kehittänyt kielitaitoni suomen ja ulkomaiden kielissä etenkin sanomalla ulkomaan kielistä, että olen saavuttanut monen kielen tuntemuksen kieltäytymällä siitä, että sanoisin etten osaa jotain tiettyä esille nostettua kieltä. Kielitaidon pohja on tietysti luotu koulussa, mutta suurimmalta osin olen saavuttanut monikielisyyteni itseopiskelun kautta. Filosofiani korostaa myös ironian, itseironian ja satiirin merkitystä yhteiskunnassa, koska ne ovat rauhanomaisin keino alkaa kehittymään jonkinlaista valtaa hallussaan pitävää tahoa kohti. Ontofysiikka tarkoittaa sitä, että valtakulttuuriin ei tule sopeutua mahdollisesti tietämättömyyden verholla. Kaikesta on otettava selvää ja kyseenalaistaa koko ajan valtaa, joka on mahdollisesti liian helposti annettua näille ihmisille ja instituutioille. Ironia ei ole samalla tavalla loukkaavaa ja etenkin toisiin ihmisiin suuntautuvaa kuten sarkasmi, joka voi tavallisesti olla goofy ja loukkaavaa. Ironian ja satiirin avulla ilmapiiri puhdistuu vallanpitäjien valtansa pönkittämiseksi rakentamista esteistä. Ontokratia on etenkin talousihmisten systeemi, joka nuoren kansakunnan sisällä pyrkii rakentamaan uusia tapoja saada arvostusta. Tämä yksi naispoliitikko on tietysti oma lajinsa tässä mielessä. Hänelle tärkeämpää kuin kansalaisten arvostus on leveillä semi-ulkonäöllään, jota hän korostaa koko ajan. Onneksi ei ole enää eduskunnassa eikä etenkään hallituksessa. Naisten päteminen ja ansaitseminen omien tissiensä ja pyllyjensä esittämisellä on uusi ilmiö ja kertoo vain siitä, miten pinnallistunut, nuoruutta ja ulkonäköä korostava yhteiskunta suomalainen yhteiskunta nykyään on. Se että ihmisten seksuaalisuutta manipuloidaan koko ajan yhteiskunnassa on johtanut itse siihen, että tällaisia naisia, jotka eivät suuremmin poikkea erään tunnetumman ammatin tekijöistä, arvostetaan ja he ovat alkaneet tuomaan itsestään esiin pintapuolisimmin ja selkeimmin näkyvän pinnan, jota paklataan hysteerisesti. Itse voin sanoa, että jos joku pitikin minua joskus aikoinaan komeana, voin nykypäivänä sanoa, että olen tyytyväinen siitä, että olen nykyään sen näköinen kuin olen, koska minuun ei kiinnitetä turhaa huomiota oman ulkonäköni kautta. Korostan filosofiassani myös vaihtoehtoiskulttuureita ja ihmisten syvempiä motiiveja toiminnalle. Eli katson, että ihmiset voivat valita valtakulttuurin sijaan sellaisia kulttuureita, joissa heillä on pidempi historia. Nimenomaan historian pituus on mielestäni se tekijä, joka on parhaiten ohjaamassa ihmisiä siihen kulttuuriin mitä he suurimmin arvostavat. Vaikka voisi kutsua naurettavalta, olen minä aina korostanut sivistyssukuani, joka on vielä lisäksi aatelinen. Olen käynyt useita kertoja ritarihuoneen kansliassa ja kirjastossa, mutta kuten olettaa saattaa, ei äidinpuoleisen periintymisen omaava kaveri ole koskaan saanut sinne kutsua. Olen täysin sinut tämän asian kanssa. Eli pintapuolinen tulkinta ja se, että pintapuolisuus johtuu monesti valtakulttuurista ovat perustavia tekijöitä omassa filosofiassani ontofysiikassa. Toisin sanoen ihmisillä on oikeus tehdä perustavia valintoja oman olemassaolonsa ja maailmanhahmotusjärjestelmän kannalta.

Vaikutelmia ja muistikuvia Yhdysvalloista

Olin juuri noin puolitoista viikkoa Yhdysvalloissa, pääasiassa vain New Yorkissa mutta myös muualla itärannikolla. On mainittava, että maa jätti minuun suurimmassa osin kielteisen vaikutelman. Tietysti miltei jokaisessa paikassa on samalla hyvää ja pahaa. Kuitenkin tässä maassa on enemmän pahaa kuin hyvää. New York itsessään jätti minuun kielteisen vaikutelman. Yhdysvalloissa ihminen ei voi tulla rahan tielle. Kaikki määritetään tiukan valuutan arvon ja määrän kautta. Rahaa ei voi kyseenalaistaa eikä väheksyä, jos haluaa Yhdysvalloissa pärjätä ja tulla arvostetuksi. Siinä mielessä on ihmeellistä, että Manhattania lukuunottamatta lähes kaikki elintarvikkeet ja etenkin alkoholijuomat ovat kalliimpia kuin suurimmassa osassa Eurooppaa. Sanotaan, että New Yorkissa on maan kehittyneimmät ja lahjakkaimmat ihmiset. Siinä mielessä voi vain kauhistella sitä, millaista on jossain Kansas Cityssa tai Clevelandissa. Muutamia pieniä asioita, jotka kertovat suuremmasta ovat esimerkiksi nämä, että Manhattanilla voi kulkea kilometrien matkan ja vastaan ei tule välttämättä yhtään julkista istuinpenkkiä. Tämä on vaikeaa etenkin vanhoille ihmisille, näin esimerkiksi muutamia kertoja, kun joku vanhus istui Manhattanilla, New Jerseyssa tai Brooklynissa jonkun, esimerkiksi ravintoloitsijan ulos tuovalla penkillä. Toinen asia on roskaaminen, jonka voi huomata missä hyvänsä kaupungin osassa siitä, että voi kävellä monia kadunleveyksiä eikä vastaan tule mahdollisesti yhtään julkista roskista. Nämä ovat tiettyjä tapoja, joista voi ymmärtää maan eetosta, kuitenkin nämäkin palvelevat sitä ideologista juonnetta, jonka mukaan ihmiset eivät voi asettua rahan tielle. Tässä maassa harrastetaan konsumerismia äärimmäisessä potenssissa. Rahaa pitää olla aina vähintään tarpeeksi, ja jos sattuu eurooppalaisella tavalla ihmettelemään hintoja, saa vastauksena hiljaisuuden tai jopa kevyttä halveksuntaa. Tapasin matkalla monia ihmisiä, joista miltei jokainen lyhyenkin keskustelun aikana mainitsivat jossain mielessä rahan tärkeyden. Jouko Turkan sanoin jenkit tykkäävät siitä tunnusta kun dollarit tai taalat ovat rullalla. Se on niin mukava tunne. Jos ajatellaan esimerkiksi New Yorkin arkkitehtuuria, on kaupunki täysi sekasotku. Samaa tietysti on koko asukaspopulaatio. Ihmiset tulevat köyhemmistäkin maista elämään Yhdysvaltoihin ja New Yorkiin samanlaisena kurjalistona mitä he olivat jo omassa lähtömaassaan. Väkijoukko on yksi sekainen sotku. Tämä tuo maahan ja kaupunkiin sellaisena kaoottisuuden tunteen, jonka myötä ympäristöä voisi kuvata myös skitsofreeniseksi. Ihmiset ovat pääasiassa tylyjä, vaikka jotkut haluavat ylläpitää mielikuvaa jenkeistä ystävällisinä ja turhanpäiväistä paskaa puhuvina. Se on ainakin sanottava, että joissakin tilanteissa jenkit voivat vaikuttaa varsin puheliailta. Kuitenkin tässäkin on huomattavia eroja, ja voi sanoa, että minkäänlaisia yleisiä käyttäytymisstandardeja ei tässä paikassa ole. Esimerkiksi englantilaisiin verrattuna kohteliaisuuskulttuuri on repaleinen ja sotkuinen. Jos ihminen puhuu ja käyttäytyy kuin englantilainen, on se huvituksen kohde, vaikka jotkut voivat pitää sitä hyvinkin arvokkaana ja hienona. Kerron parista termistä, jotka kohtasin itseeni suunnattuna tällä matkalla tuntemattomien ihmisten toimesta, ja molemmat kertovat syvällisesti amerikkalaisesta pintakulttuurista. Toinen on gypsy, joka varmaankin on aiheutunut siitä, kun minä koen oman aatelisen sukuni tärkeänä, ja tämä on jenkeissä vierasta, koska siellä ei suuremmin arvoteta ihmisen laajempaa sukua ainakaan rahan tielle olevaksi. Amerikasssa ei myöskään ole minkäänlaista aristokratiaa, jonka voi katsoa olevan syynä siihen, miksi pintapuolisten termien tasolla lojuvat tavalliset ihmiset saattoivat kutsua minua kuin haukkumanimenä gypsyksi. Toinen termi on nazi, joka varmasti aiheutuu myös suuremmin jenkkien omista ennakkoluuloista kuin minun ominaisuuksistani. Saksaa kammotaan vieläkin tuossa maassa monissa piireissä, ja koska minulla on alkuperältään saksalaisen sukuni nimi, arvostan sitä ja en peittele haluani arvostaa ja ymmärtää saksan kieltä ja kulttuuria, voi tuo johtaa joissain käsitykseen siitä, että olisin esimerkiksi verenhimoinen natsi. Tämäkin on tietysti gypsyn ohella vain ihmisten omista ennakkoluuloista kertovaa. Jo Yhdysvaltoihin tullessa jotkut perässä terminaaliin kulkevat juorusivat toisilleen, että: ”ei pääse maahan!” ja ”käännytetään takaisin!” mm. Ja mitenkä sitten kävikään! Yhdyvaltoja ja amerikkalaisia on monesti kuvatu ”uudisraivaajakansaksi” koska heidän historiansa itsenäisenä kansana on hyvin nuori, jos sitä verrataan esimerkiksi Länsi- ja keski-Euroopan vanhoihin kulttuurikansoihin. Kansa on nuorta ja sen takia siellä ei ole esimerkiksi historian kulun ja ajan kautta kehittyneitä ja vankistuneita instituutioita. Monessa mielessä esimerkiksi nykyisen Trumpin hallinnonkin kannalta amerikkalaiset eivät suuremmin arvosta minkäänlaista historiaa, ainakaan sellaista, joka ylettyisi noin 50-100 vuotta pidemmälle. Toinen naurettava asia on amerikkalaisten ylpeys omasta maastaan, joka on sekavuudessaan suurenmoinen sekasotku ja sekametelikeittokattila. Tässä mielessä olen aina pitänyt hauskana populaarikulttuurisena vertauskuvana amerikkalaisten yksinkertaisuudesta, kohotetusta small-talk-halusta, suurena innostuneisuutena ja amerikkalaisesta nuoresta mutta vankasti uskotusta perhemallista ja amerikkalaisesta perheenpäästä on National Lampoons-elokuvien sarja, mutta etenkin sarjan toinen elokuva, jossa perheen innostunutta ja yksinkertaista isää esittää Chevy Chase. Mielestäni jo Amerikassa puhuttu, vaivoin englantia muistuttava murre on asia, joka voi aiheuttaa sellaiselle ihmiselle vaikeuksia, joka on oppinut englantinsa perustavan, ainoan ja alkuperäisen brittien englannin kautta. On sanottava, että joskus itsellenikin oli vaikeaa ymmärtää tätä paikallisten ihmisten mongerrusta. Monessa mielessä monen suomalaisen mökkiläisistä polveutuvan ihmisen innostunut ylpeys omasta kansallisuudestaan muistuttaa monessa mielessä jenkkien innostusta omasta kansastaan ja kansakunnastaan. Molemmassa tapauksesssa tälllainen ylpeys voi käydä esimerkiksi oikenalaisen kasvun ja oikeiden arvostettavien kulttuurien ymmärryksen tielle. Mennessä Amerikkaan toissa viikolla vieressäni istui arviolta kaksisataakiloinen amerikkalainen nainen, joka oli ilmeisesti vielä nuori. On sanottava omasta painostani, että se on kehittynyt viidentoista vuoden aikaisen psyykelääkityksen myötä, ja sitä paitsi minun painoni on moninkertaisesti lähempänä sataa kuin kahtasataa. Lihavia ihmisiä Amerikassa näkee paljon, ja esimerkiksi ruoka on todella epäterveellistä ja paskan makuista. Esimerkiksi vegaanivaihtoehtoja ei ole kuin tietyissä paikoissa. Luulin matkalla saaneeni jo jonkinlaisen maksavaurion, mutta ilmeisesti kyseessä oli vain väkevien juonnin, jet lagin ja syömättä jäämisen tulosta. Viime viikolla olin muutamia päiviä syömättä ja join tuona aikana vain paljon väkevää alkoholia. Ruokaa neljästä koneesta, joilla kuljin Amerikkaan ja takaisin, tarjottiin vain Pariisiin takaisin tullessa. Koska äitini varasi minulle liput, kuljin kaikki neljä vaihetta Economyssa. No onhan se pitkillä matkoilla kuitenkin hyvä, vaikka economyssakin, että edessä on lentopääte, josta katsoa esimerkiksi elokuvia tai kuunnella musiikkia. Kuitenkin on sanottava, etten nauti suuremmin kymmenen tunnin istumisesta lentokoneessa. Lisäksi on sanottava, että koska peräosassani ei näemmä ole lihaksia ollenkaan, aiheuttaa pitkä lento sen, että viimeistään neljän-viiden tunnin jälkeen pitää ruveta kiemurtelemaan ja vaihtelemaan painoa kankulta toiselle. Noin pitkälle lentomatkalle pitää ottaa mukaan riittävän iso tyyny. Olin matkalla neljässä eri hotellissa. Neljäs oli paras. Kuitenkin toinen hotelli sijaitsi Brooklynin Sunset Parkin alueella. Sunset Parkissa on sijainnut 1900-luvulla ns. Finntown, jossa asui suurimmillaan 1950-luvulla noin 20000 suomalaista. Kuljeskelin alueella ja kyselin asiasta ihmisiltä. Nykyään Sunset Parkin alueella on lähinnä meksikolaisia ja kiinalaisia. Saamieni tietojen mukaan alkuperäisten siirtolaisten jälkeläisiä entisen Finntownin alueella on joitain kymmeniä. Suurimpia menneestä kertovia merkkejä tuolla alueella on Finlandia Street, joka on kuitenkin nimetty vasta sen jälkeen kun suurin osa siirtolaisista on siirtynyt muualle. Lisäksi alueen entisistä suomalaisista asukkaista kertoo entisen Finntownin alueella vieläkin olevat osuustoiminnalla rakennetut suomalaisten talot Alku ja Alku II, jotka ovat vieläkin olemassa, ja joiden nimet voi vieläkin nähdä talojen julkisivuissa. Tietyt nuoretkin ihmiset tuntevat alueella sen, että alueella on ennen ollut suhteellisen paljon suomalaisia. Voi johtua mielenterveysongelmistanikin, mutta panin merkille joidenkin ihmisten kiinnittävän minuun huomiota. Muutamia kommentteja oli: ”He's very bright”, ”Mission commenced. I'm very sorry” (lentokentällä takaisin tullessa) ja ”He's very funny”, "He's going back without seeing her". ”He is of 50-percent buffoon”, "He's very bold" jne. Suomalaista ja amerikkalaista nationalismia motivoi varmasti sellainen kulttuurihistoriallinen tilanne, jonka mukaan hurmahenkinen nationalismi onnistuu etenkin sen takia, koska ihmisillä ei ole pitkää kulttuurihistoriaa, jonka ymmärtämistä voitaisiin harrastaa ennen kuin oman kuvitellun kansallisidentiteetin korostamista. Paras hotelli matkalla oli Hampton Inn lähellä lentokenttää. Siellä olin vain aamuviidestä puoleen päivään, jona aikana sain nukkua muutaman tunnin. On sanottava, että kun ensimmäistä kertaa kiipesin Manhattanin katutasolle metrosta lentokentältä tulon jälkeen, ei se herättänyt itsessäni suurempaa ihastelua. Oli tietysti jo myöhäinen ilta. Kuitenkin on sanottava, ettei Manhattanin keskusta-alue ole suuremmin laaja, ja tärkeimmät kohteet alueella näki jokusessa tunnissa. Minä en tiedä mistä, vaikka varmasti jonkinlaisesta alkoholismistani johtui se, että aikaa meni myös baarien lisäksi hotellilla kännissä ja kohmelossa makaamisessa. Se on ollut toistuva current minun ulkomaan matkoillani. Amerikassa pärjää, jos sattuu olemaan paljon rahaa – silloin kaikki toimii ja kaikki on sallittua ja mahdollista. Mutta jos rahaa ei ole hirmuisen paljon, voi valmistautua siihen, että kaikki ei välttämättä toimi. Ja vaikka jotkut ihmiset voisivat väittää, että minuun kohdistettu huomio johtuisi vain kielteisistä asioista, voin vain nauraa tällaisille ihmisille. Voin kuitenkin kirjoittaa jo tässä vaiheessa, että minä olen sukuni suurin mies ja suurempi kuin kukaan on ollut tai kuka tulee koskaan olemaan. Samalla tavalla kuin joku kansanedustaja kuten Pentti Oinonen on Suomessa eksplikoinut, on Amerikassakin nationalismiin sotkettu runsaasti uskonnollisia tai pseudouskonnollisia tuntemuksia ja retoriikkaa. Pallopeleissä lauletaan kansallislaulu ja rukoillaan. Esimerkiksi facebookissa voi havaita sen, että uskonnollisten ihmisten kanavilla kommenttikentissä on satoja ja joskus tuhansia kertoja toistettu ”Amen!”. Ikään kuin yksi kerta ei jo riittäisi? On mainittava, jos en sitä ole vielä tässä tekstissä tuonut esiin, että todellakaan tämän kuvottavan kulttuurin keskelle ei tarvitse enää jatkossa mennä, jos ei esimerkiksi joku työskentely- tai jatko-opintojuttu siihen pakota. Pysyttäydyn mieluummin kulttuuri-ihmisten joukossa Euroopassa. Kapitalismi voi olla hyvää silloin, jos siihen liitetään jonkinlaista ihmiskasvoisuutta ja jos yksityisten palveluiden lisäksi maassa on myös köyhemmille ja heikommille tarjottuja julkisia palveluita, joihin ihmiset voivat pahimmassa tilanteessa tukeutua. Joku voi ihastella Manhattanin rautakanjoneita, mutta nekin voivat tuoda jonkinlaisen disorientoitumisen tunteen. Lisäksi ne vaikeuttavat keskustassa suunnistamista. Kuitenkin muu kaupunki sekä Manhattanin itä- ja länsipuolella on surkean, sekalaisen ja kaoottisen näköistä arkkitehtuuria. En edes käynyt naisissa tällä matkalla, koska ei ollut siihen minkäänlaista innostusta. Lisäksi näiden lääkitysten ja viinan juonnin takia voin olla tositilanteessa varma siitä, ettei ota eteen. Se tuo taas tietyllä tavalla varmuuden tunteen, koska silloin voi puhua niin kuin haluaa, eli ei tarvitse keskustelussa konstruoida mahdollisesti myöhemmin tulevaa sukupuoliyhdyntää naisen kanssa. Tapasin matkalla myös monia eurooppalaisia ihmisiä, joista suurin osa suhtautui minuun kohteliaasti ja arvostaen. Amerikkalaisille raha on kaikista tärkeintä. Kun sitä yrittäää haalia kokoon, on kaikki mahdollista. On sanottava myös, mikä piirre on myös mökkiläisistä polveutuvissa suomalaisissa, että amerikkalaiset eivät ymmärrä ironiaa, - siellä kaikki ovat niin tosissaan ja eivät ymmärrä, jos joku haluaa olla ironinen ja leikitellä. Nimenomaan ironian taju sen parhaimmassa ja kehittyneimmässä muodossa on oikean kulttuuri-ihmisen merkki. Vaikka Trump ja muut presidentit yrittävät muuta väittää, ei Amerikassa ole yhteisön tuntua. Sen takia esimerkiksi järjestäytynyt rikollisuus rehottaaa siellä niin vapaasti. Vapauden taju Yhdysvalloissa poikkeaa eurooppalaisten kansojen vapauden tajusta. Vapaus tarkoittaa Amerikassa etenkin kommersiaalista vapaan toiminnan mahdollisuutta. Kun katsoo sitä porukkaa joka New Yorkissakin vastaan tallustelee: kaikenlaisia mutiaisia ja hyvin ruskettuneita persoonia – voi ajatella sen kurjaliston määrää, joka ei tule Amerikassa toimeen. Kuitenkin jostain syystä he voivat olla Amerikassa korkeammalla elintasolla kuin esimerkiksi Afrikassa. Kuitenkin amerikkalainen nationalismi muistuttaa nimenomaisesti etenkin perussuomalaisten suomalaista nationalismia. Samassa tietämättömyys ja kuviteltu kansa ovat tärkeässä roolissa. Trumpilaisuus on oma käsitteensä amerikkalaisen kulttuurin kaleidoskoopissa. Mielestäni on tärkeää, että ihmisistä pidetään huolta, ja mielestäni Amerikassa etenkään tuo asia ei parhaimmassa muodossa tapahdu. Yksi professori Jyväskylässä sanoi minulle Jyväskylässä ennen kuin lähdin tammikuussa 2009 vaihtoon Saksaan, että Yhdysvalloissa ovat sekä maailman huonoimmat ja parhaimmat yliopistot. Se on varmasti totta, vaikka itselläni on toistaiseksi kokemusta vain Harvardista. Olen miettinyt fulbright-scholarshipin hakua, vaikka kulttuuri Bostonissa on pitkälle samanlaista kuin New Yorkissakin, vaikka vain hieman pienemmässä potenssissa. Aion lähteä lähiaikoina joko Helsinkiin tai Britanniaan, ja olen ajattellut, että paras ympäristö minulle voisi olla joku brittiläinen huippuyliopisto, jossa ympäristössä voisin tulla arvostetuksi omien lahjojeni kautta. Jos ajatellaan vähän sitä porukkaa, joka Euroopastakin 1900-luvulla Amerikkaan lähti, niin voidaan huomata myös se, että tuo porukka oli lähinnä työväestöä ja alempaa keskiluokkaa. Myös esimerkiksi talollisten lapsista tavallisesti Amerikkaan lähtivät vain sellaiset, jotka oliva esimerkiksi perheen nuorimpiin lapsiin kuuluvia. Myös isoisäni äiti oli tällainen suomalainen. Hän oli epäilemättä ihminen, jolla oli halua suuntautua tulevaan ja toivoa parempaa Amerikasta. Kuitenkin hän ei sen matkan seurauksena saanut kuin ainoan lapsensa, isoisäni Arvin. Mielestäni kuvien perusteella hän ei ollut myöskään perinteisessä mielessa kaunis nainen, joten voi olettaa että Suomessa häntä ei piiritetty kosiomiesten toimesta. Kuitenkin isoisäni muistutti Marlon Brandoa, kuten äitini on sanonut, ja kyllä Arvi kuitenkin muistutti myös esimerkiksi muutamia enojaan ja tätejään, mutta etenkin Annikki-tätiä, josta tuli lukion lehtori Helsinkiin. On varmaan niin, vaikka en ole perehtynyt tähän ihmisten biologiaan liittyvään asiaan, että ihmisen geeniperimä määrittää sen, kuinka lihavaksi ihminen pystyy tulemaan. Esimerkiksi minulla on ollut suurinpiirtein sama kilomäärä jo ainakin 5-8 vuotta. On mielenkiintoista miettiä uudelleen sitä, millä tavalla amerikkalaiset näkevät omat dollarinsa. Se on etenkin sitä, että siihen liittyy ihmisen menestys ja oleminen lähes kaikissa muodoissa. Heille rahan käsite määrittyy etenkin sen määrän ja määrällisen arvon mukaan. Muistan, kuinka filosofian professori Timo Airaksinen on joskus kertonut Amerikassa asumisestaan, että kun hän kertoi siellä hänen työtään kysyville ihmisille sen mitä hän teki Amerikassa ja missä hän asui, ja koska hän oli muistaakseni tutkimuslomalla ja sanoi asuvansa jokiproomussa, erkanivat ja unohtivat nämä kysyjät hänet välittömästi unohduksiin. ”Olin paaria-luokkaa”, Airaksinen on myöhemmin kertonut. Tästä virkaintoisuudesta ja itsensä myymisestä on esimerkki suomalaisessa dokumentaarisessa ohjelmassa Tosisuomalaisuutta etsimässä, jossa kyseinen naikkonen silmät innosta kiiluen selvitti oikein irvokkaalla amerikan mongerruksella vääntäen ”Be interested, be interesting!”. Lisäksi hän mm. sanoi, että niille, jotka kysyvät hänen kansalaisuuttaan, pitäisi sanoa, että ”mistä ajattelet minun olevan!”. ”I'm from everywhere!”. Eikös tuollainen noin suuresti customisoitunut palveluntarjonta liity etenkin johonkin tunnetumpaan ammattiin? On sanottava, vaikka hän ei ole koskaan kuulunut omien suosikkifilosofieni joukkoon, on akateemista rahan valtaa arvostelevaa työtä tehnyt esimerkiksi John Rawls, joka on tullut tunnetuiksi etenkin kirjoistaan Oikeudenmukaisuusteoria ja Kansojen oikeus. Hän oli Harvardissa filosofian professorina. Hänen mukaansa arvio ihmisten toimeentulosta tulisi mahdollistaa etenkin heikompien yhteiskunnan jäsenten hyödyn kautta, ja termi veil of ingnorance on tullut etenkin häneltä. Vaikka sanonkin, että brittiläinen kapitalismi ja yhteiskunta- ja talousjärjestelmä on aivan eri muotoa kuin jenkkiläiset vastaavat, niin brittiläinen yläluokka suhtautui Thatcherin uudistuksiin alkuun monesti kielteisellä tavalla. Amerikassa tätä järjestelmää ei ole koskaan vastustettu kuin esimerkiksi Rawlsin kaltaisten akateemisten työläisten toimesta. Amerikassa ei ole koskaan ollut kapitalismia vastustavaa suurta kriittistä massaa. Amerikassa ei todellakaan ole minkäänlaista aristokratiaa, eli sellaista ihmisten ryhmää, jotka pyrkisivät muun kuin rahallisen paremmuuden kautta paremmuuteen ja esimerkin osoittamiseen korkeudesta. Monet brittiläisen aristokratian ja landed gentryn jäsenet vastustivat thatcherilaisuutta etenkin alkuun sen takia, koska se vaikeutti heidän omaa asemaansa, ja varmaankin syynä on ollut se, että rahan aikaisempaa suurempi levittäminen muutti vanhassa brittiläisessä kulttuurissa käsityksiä siitä, mitkä ovat tärkeitä ja tärkeimpiä arvoja. Emporkömmling on ainakin saksankielisissä kulttuureissa käytetty termi tällaisesta ihmisestä, joka saa nopeaa ja ainakin joidenkin mielestä aiheetonta valtaa ja näkyvyyttä. En valitettavasti muista tällä hetkellä, mikä on samaaa merkitsevä termi englannin kielessä, mutta tuo oli se pointti, johon brittiläinen aristokratia suuntasi negatiivisen huomionsa. Olihan esimerkiksi maataloustarvikkeiden myyminen tullut suuressa määrin vähemmän kannattavaksi ja kattavaksi jo 1800-luvun loppuun mennessä. Kuitenkin on brittiläisestä aristokratiastakin sanottava, että moni heistä, ainakin ne joilla viellä on jonkinlaista maata ja tiloja, ovat ruvenneet hyödyntämään uudenmuotoisen kapitalismin tarjoamia mahdollisuuksia esimerkiksi kehittämällä uudenlaisia tuotemerkkejä esimerkiksi omien tilojensa tuotantoa ja palveluntarjontaa kehittämällä. Amerikka on paska maa! Siellä tärkeintä itsensä kehittämisessä on odotuksiin vastaaminen rahan saannin kannalta. Hyveissä ja ajattelussa kehittyminen on toissijaista.