Skeptisyydestäni, kyynisyydestäni ja anarkiasta

Olen elänyt sellaista elämää viime aikoina, jossa ei ole ollut minkäänlaista kiintopistettä. Kaikki on samantekevää ja millään ei ole merkitystä! Siinä mielessä joku voisi mahdollisesti pitää minua eksistentialistina, koska siitä syntyvä nihilismi aiheuttaa sen, että ihminen alkaa ajatella kaikesta turhanpäiväisenä ja merkityksettömänä. Vastuu on täysin poissuljettu asia, jota harrastavat vain kaikenlaiset pikkuporvarit, jotka kauhistuvat kaikesta muodon rikkomisesta, josta on vuosien saatossa tullut minulle enemmän sääntö kuin poikkeus. Siinä mielessä korostan liikaa äitini sukua, koska siinäkin, minun omassa linjassani, on naitu minuun mennessä neljässä sukupolvessa talollisten naisten ja miesten kanssa. Siinä haitumat jostain poikkeuksellisesta saksalaisesta jalosta verestä ovat tulleet sekoitetuksi mökkiläisiin jo yli sadan vuoden ajan. Isoisäni isoisä koostui pelkästä aatelisverestä, mutta hän kuoli vuonna 1916 ja edes ukkini ei ole ennättänyt häntä nähdä muualla kuin kuvissa. Anarkismini on näkynyt lähipiirissäni epäsiisteytenä, hygienian laiminlyömisenä, viinan juontina, epäterveellisen ruuan syömisenä, kirjojen huonona kohteluna ja jatkuvana puheripulina puhelimessa, joka on varmaan vaikuttanut kuulijasta todella raskaalta. Lisäksi, vaikka kirjat ovat minulle arvokkaita, niitä on pitkin kämppää ja lattioita, ja saatan joskus kävellä niiden päällä. Kissastani olen pyrkinyt pitämään parempaa huolta kuin omasta olemisestani ja arjestani. Siinä mielesssä autismidiagnoosi on väärässä, koska minulla ei ole tarvetta toistaa samanlaista päivärytmiä vuodesta tai edes päivästä toiseen. Olen varmasti monen mielestä aika rasittava kaveri. Tavallisesti muut ihmiset eivät siedä seuraani, koska se monessa tapauksessa johtaa heidät ajattelemaan minusta kaksinaamaisesti tai vaihtoehtoisesti pätemään muille ihmisille minun kustannuksellani. Siinä mielessä poikkean varmasti joukosta, koska monet voivat varmaan käsittää minut hyvin ristiriitaisena persoonana. Olen kuitenkin havainnut monen samanikäisen ihmisen niin epärehellisenä, ja taustalla on varmaankin kateus omista paremmista ominaisuuksistani. Olen kuitenkin tehnyt pääni itse, kuten Snellman on aikanaan itsestään sanonut, ja ne ominaisuudet joiden puolesta saan joskus myönteistä huomiota ovat itseni kehittämiä, eikä se tarkoita suoranaisesti vain sitä, millaiset geenit olen vanhemmiltani saanut. Kuitenkin on sanottava, että koen hyvin suurta mieltymystä äitini kanssa keskustelemiseen, koska hän on vanhemmistani ainoa joka pystyy jonkintasoiseen älylliseen keskusteluun. Isäni kanssa en koskaan voi puhua ajatuksista, koska hänellä ei sellaisia ole. Hänen kanssaan voi puhua korkeintaan muutaman minuutin käytännöllisistä asioista ja tapahtumista. Olen suorittanut jonkinlaisen isänmurhan, kuten esimerkiksi Sartre tai Anna Ahmatova, ja olen esimerkiksi monen pikkuporvarin pahastukseksi ottanut itselleni käyttöön äitini aatelisen suvun nimen. On todellakin niin, että tietämys ihmisen aatelisesta ja vapaasta alkuperästä antaa hänelle vielä tässä historian tilanteessakin mahdollisuuden paljon suurempaan vapauteen mutta etenkin henkiseen vapauteen. Isäni on pikkuporvari, joka on tehnyt minut perinnöttömäksi jo varhaisella iällä. Isäni kaavaan kangistuminen ja omien mielipiteiden ja ajatusten puuttuminen tietysti on mahdollistanut hänelle sen, että hän oli työikäisenä loistava työntekijä, ja minulle hänen persoonaton luonteensa on aina mahdollistanut sen, ettei mistään ole koskaan ollut puutetta ja rahaa on ollut kaikkeen sellaiseen, jota on voinut kuvitella saavansa. Kesken jäänyt vaihto-oppilasvuosi Englannissa vuonna 2005 maksoi jo itsessään yli 30000 euroa, koska sijoituskoulu oli niin sanottu public school, joka tarkoittaa Englannissa yksityiskoulua. Rahaa ei saatu takaisin, koska oli EF:n mukaan oma syyni että vaihto-oppilasvuosi jäi kesken mikä ei kuitenkaan ollut totta, koska olin saanut ongelmatapauksen leiman, eivät he pystyneet hankkimaan itselleni uutta perhettä, kun kävi ilmi, että ensimmäinen paikka ei käynyt. Paikka oli Biddulph Moors lähellä Stoke-on-Trentiä, ja isäntä oli yli seitsemänkymmentävuotias yksinäinen mies, jolla oli pahoja urologisia ongelmia. Kosteassa ja homeisessa kämpässä haisi kusi ja keittiö oli täynnä likaisia astioita ja yleistä törkyä. Muistan että kun lähdettiin Wiltshiresta kohti pohjoista, pyysi EF:n edustaja vieressäni istuneelta espanjalaiselta tytöltä anteeksi minun hänen viereen istumisestani. Olen aina suhtautunut umpimielisyyteen ja dogmaattisuuteen varsin naureskelevalla asenteella. Koen olevani riippumaton ajattelultani vaikka joku voisi väittää, että minulla olisi jonkinlainen halu korostaa erikoisuutta ja erityisyyttä. Olen aina ollut epäurheilullinen ja en ole koskaan pitänyt ruumiillisistä töistä. Isäni on aina halveksinut minua tämän vuoksi, koska hän korostaa ruumiillisuutta ja käytännöllisiä töitä. Minulle on tästä tullut monesti mieleeni esim Hermann Kafka ja toisaalta myös Aatun isä Alois Hitler. Molemmat olivat hyvin ankaria ja suvaitsemattomia poikiensa suhteen. Tässä mielessä sanotaan, että jos isän auktoriteetti ei riitä periaatteiden siirtämiseen jälkikasvulle, seuraa siitä skeptisyys ja kyynisyys ja halveksunta niitä ihmisiä kohtaan, jotka väittävät tässä suhteessa olevansa onnellisia. Olen joskus todellakin halveksunut niitä, jotka ovat tulleet toimeen isänsä kanssa. Se nimittäin monesti tekee ihmisistä onnellisempia, eli joku voi olla onnellinen tuollaisen tunnesiteen kautta, vaikka esimerkiksi minä olen aina halunnut jakaa ajatuksiani ja tulla ymmärretyksi kokonaisen luonteeni kanssa, joka on laadultaan hyvin henkinen. Tässä mielessä heteronormatiivisen patrifilia määrittää sen, kuka ihminen otetaan yhteiskunnan voimien suuntaajaksi. Minulla ei ole koskaan ollut sellaista isää, josta olisin voinut olla ylpeä tai joka olisi tukenut minua omissa tavoitteissani. Isäni ei ole koskaan ollut kiinnostunut niistä asioista, joita minä olen aina ylpeästi korostanut. Hän on toistellut: ”mutta ku sinä et ou ollu kiinnostunu niistä asioista ku minä!”. Isän murha ja isän roolin merkityksen muuttaminen on epäilemättä ollut sellainen asia, joka on suuressa määrin ohjaillut minun asenteitani ja ajatuksiani maailmasta. Olen myös huomannut sellaisen, jos joku itseni ikäinen on isäni ikäisten tunnustuksesta tullut voidelluksi patronyymisten ihmisten uutena johtajana, olen silloin kokenut suurta vastenmielisyyttä. Saksassa minua ylistettiin aateliseksi, mutta jotkut sanoivat, että ”ei sen vanhemmat ole sen nimisiä!” Siinä mielessä meidänkin suvussa on paljon sellaisia ihmisiä, joilla ei ole sanottavan mukaista yhteyttä sukuumme, mutta nimen pitää kuitenkin olla von Becker. En tiedä, mitä tällainen kuriositeetti sitten todella heitä muuttaa. Mutta joskus pyrkimys on vain saada itselleen nimen kautta huomiota ja etenkin joskus harkitsematonta arvostamista. Sanoin jo lukion jälkeen, että äitini on ollut minulle aina paljon paternaalisempi auktoriteetti kuin isäni on ollut koskaan. Onko siis niin, että pojan täytyy pyrkiä olemaan samanlainen kuin isänsä? Minä olen siinä mielessä mielenkiintoisessa roolissa, koska minuun liitetään aristokratian varjo ja sen isän suojeleminen. Kuitenkin olen kieltänyt isäni, ja vielä lisäksi nimenikin on äitini nimi! Jotkut ovat väittäneet minua hyvin paradoksaaliseksi ihmiseksi, vaikka itse sanoisin olevani varsin tasalaatuinen ja jopa helposti ennakoitava tyyppi. Olen varsinainen kieltäjä ja ikonoklasti, jota varmaan monet tahot eivät mielellään katselisi. Kuitenkin heillä asia liittyy vain niihin sääntöihin, joiden myöntämisellä minusta olisi tullut täysin oman itseni vastainen epärehellinen ja vääristynyt ihminen. Onko siis periaatteen joskus taivuttava olemuksellisten erojen ja kokemuksen kautta. Olen siinäkin mielessä joskus käyttänyt termiä kokemuksen politiikka, jonka voidaan katsoa olevan perusteellisin valtio-opin käsite, koska kokemuksen politiikan kautta saadaan kuva siitä, millainen ihminen on perustavimmalla tasolla. Minun olisi siis pitänyt kieltää oma kokemukseni ja niitä säätelevät ominaisuudet, ja periaatteen myötä mukautua henkisesti pahoinpitelevän isäni rajoitteisiin. Kuitenkin on varmaa, että kielitaitoni ja kulttuurin ja historian tuntemukseni on tullut pääasiassa äitini puolelta ja meidän von Beckereiden suvusta. Siinä mielessä yhtenä vertailukohtana voidaan pitää esimerkiksi Suomen yliopistohistorian ensimmäistä taidehistorian professoria JJ Tikkasta, jonka isä oli filosofian tohtori Paavo Tikkanen, joka tuli täysin suomenkielisestä savolaisesta talollissuvusta, ja jonka äiti kuului aateliseen ja ruotsinkieliseen Af Tengström-sukuun. Kulttuurinen eetos ja ihmisen habitus ovat tekijöitä, jotka voivat periytyä ihmisille myös äidin suvun kautta, ja on sanottava, että esimerkiksi Britanniassa on paljon sellaisia aatelissukuja, joissa periytyminen voi tapahtua myös naispuolisen jäsenen kautta. Deference on se tekijä, jonka kuvitellaan liittyvän lapsen suhteeseen vanhempiensa mutta etenkin äitinsä suhteen. En nykypäivänä kanna suurempaa kaunaa isääni kohtaan, mutta on sanottava, etten saa minkäänlaista tyydytystä tai hyvää oloa hänen kanssaan tekemisissä ollessa. En ole koskaan saanut minkäänlaisia itseeni nähden kehittäviä periaatteita häneltä. Hän suhtautuu ja on aina suhtautunut minuun eri tavalla kuin veljeeni: hän haistattelee, on yleisesti karkea toiminnaltaan ja ”ajattelultaan”, puhuu epäkunnioittavasti ja etenkin tuijottaa ja komentelee tekemään jotain pieniä ”chores”. Hän oli ennen päällikköyttään tavallinen työnjohtaja, joka kyllä sopii yhteen hänen periaatteensa kanssa: ”älä tie niin ku minä tien, vuan tie niin ku minä sanon!”. Hän on niin itsekeskeinen ja syyttää toisia ihmisiä omasta huonosta olostaan. Hänen mielenterveysdiagnooseja ei tarvitse ruveta mainitsemaan, koska niidne kirjaamiseen menisi ainakin viisi kokonaista liuskaa. Kenelläkään en ole nähnyt samanlaista hullunkiiltoa silmissä kuin hänellä, kun hän suuttuu. On kyseenalaista onko esimerkiksi sukulinjassa periytynyt isättömyys aiheuttanut hänellekin jonkinlaisen trauman, joka voisi selittää hänen käytöstään ja toimintaansa. Hän on tullut etenkin äitiinsä, sillä ne asiat, jotka muistan isoisästäni eivät palvele sellaista hypoteesia, jossa väitettäisiin ukkini olleen samanlainen ihminen kuin isäni. Hänen äidiltään on hänelle periytynyt varmasti komentelemisen ja nipottamisen ominaisuudet. Hänen äitinsä, vaikka hän asuu monen sadan kilometrin päässä ja ei ole koskaan luonani käynyt, komentelee hän toistuvasti puhelimessa tekemään joitain käytännöllisiä töitä ja sanoo: ”nyt rupeat tekemään sitä ja tätä”. Hallinnan tunteen menettäminen on monesti se asia, joka motivoi häntä olemisessa ja tekemisessä. Tästä johtuu hysteerinen ja neuroottinen halu hallita omaa pientä olemistaan ja tekemistään. Tästä johtuu siis pikkuporvarillisuus ja hienostelu ja kaunistelu, koska tärkeintä näille ihmisille on oma käytännöllinen oleminen ja ohjautuminen. Heidän kaltaiset ihmiset ovat täydellisiä käytännöllisissä työtehtävissä. Jos ajatellaan omaa älykkyyttäni, taiteellisuuttani ja kirjallisen ilmaisun korostamista, on hänen ominaisuudet täysin itseni vastaisia, ja en varmasti olisi onnellinen tässä elämässä, jos minun olisi tullut täysin kieltää koko oma minäni hänen kaltaisekseen muuttumisen ja muuttumisen halun takia. Olen viime aikoina harrastanut vegaanisuutta, ja olen kaupoista ostanut lihaa vain silloin, jos paikalla on ollut muita ihmisiä ja vieraita. Mummoni ja isäni ovat korosteisen käytännöllisiä ihmisiä, kun itse olen hyvin henkisiä ja älyllisiä toimia korostava. Jo Sokrates korosti Delfoin oraakkelin tavoin sitä, että ihmisen on tultava itsekseen, ja katsonkin, kaikista vaiheista huolimatta, että olen nykyään sellainen ihminen, joka minusta on todella pitänyt tulla. Ihailen älyllisyyttä ja henkistä voimakkuutta, joka on kuitenkin tehnyt minusta kyynisen ja skeptisen. Halveksin ihmisten heikkoutta ja tapaa suuntautua herkempiin ihmisiin lannistavasti ja haukkuen. Toisin sanoen halveksun suuresti niitä periaatteita, joiden mukaisesti suurin osa ihmisistä toimii. Herkkämotivoituneisuus on monesti se tekijä, joka saa minut nauramaan tavalliselle ihmiselle. On siis niin, että ajattelen korkeamman ihmisyyden vaativan sitä, että asiat tehdään ja ajatellaan perusteellisella ja harkitulla tavalla. Ottaisin mielelläni vaimon nykyään, mutta uskon tämän skorpparin olevan tällä hetkellä ns. occupied. Monet muut, vaikka paremman näköisetkin, eivät minua kiinnosta, koska olen edellisten viidentoista vuoden aikana miettinyt tätä leidiä ainakin kerran miltei jokaikinen päivä. No, ajattelen häntä hyvin suurella lämmöllä kaikesta huolimatta. Olen joskus ajatellut, että oikea järkiavioliitto olisi sellainen asia, joka voisi tuoda elämääni balanssia. Olen surkea käytännön töissä, jos vielä lisäksi muistetaan se, etten koe näillä asioilla olevan minkäänlaista merkitystä. Olen siinä mielessä dekadentti ja joku voisi väittää degeneroituneeksi, että naisten hallitsema uudentamisen maailma on minulle hyvin vastenmielistä ja merkityksetöntä. Koska periaatteeni ovat niin älyllisiä, olen alkanut halveksimaan kaikkea sellaista huomiota, joka kohdistuu etenkin käytännöllisten asioiden maailmaan, vaikka en tietysti tarkoita käytännöllistä filosofiaa, josta olen aina ollut enemmän kiinnostunut kuin teoreettisesta filosofiasta, joka on lähes täydellisesti vain jonkinlaista älyjumppaa. Kirjoitin jo lukiossa että en ole tekniikan ammattilaisia. Siinä mielessä suvun jatkosta on osaltani päätetty, etten ole koskaan halunnut itselleni lapsia, koska jos niitä on, on silloin heistä huolehdittava, ja Schopenhauerin mukaisesti pelkkiin älyllisiin asioihin suuntautuva sielu alkaa pitää tahtoa älyä tärkeämpänä asiana, toisin sanoen ihmisen huomio siirtyy lasten mukana älyllistä enemmän käytännnölliseen maailmaan. On myös sanottava, että vaikka älykkäimpien ihmisten tulisi tietysti lisääntyä ennen tyhmiä, on älykäskin ihminen, joka ei lisäänny parempi kuin sellainen älykäs, joka lisääntyy. Yksi suosikkipoliitikoistani Sir Keith Joseph mainitsi joskus 1970-luvulla puheessaan, että köyhien ihmisten ei tulisi lisääntyä, ja on helppoa arvata, miten älyllistä epärehellisyyttä korostava poliittinen ilmapiiri ja järjestelmä tähän suhtautuivat. Sanotaan, että ennen puhettaan Keith Joseph suunnitteli alkavansa ehdolle Konservatiivien puheenjohtajuudesta. Thatcherhan sen tunnetusti Josephin tukemana myöhemmin vei. Minun tulisi saada otetta käytännön maailmaan ja saada iloa sellaisista pienistä asioista, jotka esimerkiksi lapsuuden viattomina vuosina toivat minulle lämpöä ja hyvää oloa. Olisi myös opeteltava siihen, että ruumiillisuus voi joskus tuottaa nautintoa pienten asioiden tekemisellä. Se on totta, että minulla on latenttinen tapa suhtautua naisiin alentavasti ja on varmaan niin, etten koskaan voi päästä näistä asenteista eroon. Kuitenkin olen huomannut, etten naistenkaan kanssa korosta nykyään sitä, että he ovat naisia, vaan pyrin suhtautumaan ja ymmärtämään toisia ihmisiä, myöskin naisia, etenkin yksilöinä ja ihmisinä, joiden arvostukset ja korostamat asiat voivat muuttua ja näyttäytyä hyvinkin erilaisina ja uniikkeina. Olen aina korostanut yksilönvapautta ja yksilön käsitteen merkitystä. Sen takia minä tavallisesti kysyn uudelta ihmiseltä ensimmäisenä asiana sitä, että millaisia asioita he tapaavat arvostaa. Enoch Powell on mietityttänyt minua vuosikaudet suuresti. Hän on suuressa määrin esikuva, vaikka 36-vuotiaana on varsin naurettavaa, jos joku väittää hänellä olevan jonkinlaisia ”esikuvia”. Tähänastinen elämäni on kulunut etenkin kirjoittaessa. Olen aina halunnut avointa palautetta niistä asioista, joita tapaan milloinkin tehdä. Siinä mielessä isäni kohtuuton ja ankara kurittaminen on aiheuttanut minulle sen, että pelkään joskus ihmisiä, en esimerkiksi joskus uskalla katsoa sitä, miten ihmiset vastaavat viesteihini tai yhteydenottoihin. Tämähän liittyy siihen, että minut on peloteltu olemaan itseni ja suhtautumaan asioihin omalla tavallani. Jos olen aloitteellinen, pelkään vastausta, koska dialogia ei ole koskaan ollut isäni kanssa, ja äitinikin aiemmin vaikutti hiljaisuudessa hyväksyvän isäni minuun kohdistuneen kurittamiseen. Olen kirjoittava ja älyllinen ihminen, joka on peräisin perheestä, jossa näitä harrasteita ei ole harrastettu eikä niihin olla myöskään kannustettu ja ohjattu. Mielestäni se, jos suhtautuu ihmisiin yksilöinä, on se silloin korkein vapauden aste, jonka tunnustava ihminen ja sitä käyttävä ihminen hyväksyy saman myös toisille ihmisille riippumatta siitä kuinka vihamielinen vastaus voi joskus olla. Kiusaajat ja psykopaatit ovat pahimpia ihmisiä kohdata. Isäni on mietityttänyt minua viime aikoina paljon, jonka myötä olen oppinut siihen, ettei hän suuremmin voi omalle käytökselleen mitään, koska hänen ominaisuutensa ovat hyvin deterministisellä tasolla. Hänessä on herkkyyttä, jonka hän peittää möykkäämisellä ja kovalta näyttämisellä. Mitkä ovat motiivit sille, jos ihminen haluaa löytää toisia ihmisiä. Monesti pyrkimykset ovat hyvin pintapuolisia ja äkkinäisiä. Itse haen ihmisistä sellaisia ominaisuuksia, jotka tunnistan itsestäni, olen aina hakenut etenkin veljeyttä – luottamusta ja uskollisuutta miesten väliseen dialogiin ja älylliseen briljeeraamiseen. Olen siis aina etsinyt etenkin inspiraation lähteitä ja älyllistä keskustelua. Olen siis aina halunnut itselleni reflektiopintaa, joka ei ole aina onnistunut. Vaikka kuinka arvostamani entiset kaverit ovat hekin monesti alkaneet arvostelemaan ja lajittelemaan minua sen perusteella, koska vaikutan heidän mielestään täysin älyllisesti ylivoimaiselta. Minä jos kuka olen ihminen, jonka nimittämiseen käy termi ”älykkö”. Olen opiskelulla ja intellektuaalisella työskentelyllä aina pyrkinyt etenkin omien ajatusteni ilmaisemiseen ja kehittämiseen. Mielestäni ihmisellä on esimerkiksi täysi vapaus muodostaa kielellisen luovuuden kautta omia käsitteitä, koska realismin vastaisesti todellisuus on mielestäni hyvin nominalistinen ja poimittava. Ei voida sanoa, että filosofin käyttämä termi olisi kokonaisuudessan aina sovellettavissa muiden ajatteluun. Käsitteet on luotava itse, tai matkia toisten ihmisten ajattelua ja käsitteitä, mikä toistuu päivästä ja vuodesta toisteen yliopistojen filosofian opiskelijoiden keskuudessa. Filosofian opiskeleminen ei itsessään tarkoita muuta kuin toisten ajatuksien ja sanojen matkimista, joka onnistuisi keskimääräiseltä simpanssilta samalla tavalla kuin näiden sosialistisessa ja luovuuden tappavassa lukiojärjestelmässä valmistuneilta. Filosofia on tapa nähdä maailmaa periaatteellisella ja älyllisellä tavalla, ja varmasti tämä on se tekijä, joka on saanut minut vetäytymään pois muiden ihmisten keskuudesta, koska suurin osa ihmisistä eivät suhtaudu elämään periaatteellisella ja älyllisellä tavalla. Sellainen, joka ei ajattele ohjautuu etenkin tietynkaltaisista ärsykkeistä kuin vaikkapa Pavlovin koirien kohdalla. Ohjautuminen, suhteellisuus ja reaktiivisuus ovat asioita, jotka toistuvat esimerkiksi politiikassa. Sellainen, joka vaikuttaa olevan varma ja vahvasti omien ajatustensa takana, on tavallisesti se ihminen, johon nämä vastaplagioijat suuntaavat kritiikkinsä kärjen. Jos ihmisessä on vallitsevana omat ajatukset, älyllisyys ja etenkin sellaiset ajatukset, jotka tulevat ihmiselle hänen sisältään, ei se tavallisesti saa rauhaa sellaisilta ihmisiltä, joille ei ole mahdollista ajatuksien ja periaatteiden kautta suhtautuminen. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII Minä haluan sinua. Minä HALUAN haluta sinua