Sisäisiä tuntemuksia

Mies vavahtui unestaan hiestä märkänä klo 3:00 aamulla. Unessa miehen jalat olivat menneet alta ja hän oli siirtynyt kolmesataa vuotta takaperin Napuen sotakentälle, jolla hänen esi-isänsä oli urheudellaan saavuttanut mainetta ja menettänyt siinä samalla yhden jalkansa. Sotainen ja militantti mies oli tietysti. Vanhat sotilaperinteet olivat hallinneet hänen kasvatustaan, vaikka hänen äitinsä olikin vanhemmistaan se johon hän oli aina katsonut voivansa samaistua ja kuunnella neuvoja. Hänen suurin toivonsa oli saada kaatua sotakentällä omien arvojensa takia. Miehen aatteisiin ei kuitenkaan kuulunut isänmaallisuus nationalismin muodossa, vaan hänelle tärkeämpiä arvoja olivat yksityisyys ja tietyt yhteiskuntaan ja kansalaisyhteiskuntaan liittyvät ihmisille kuuluvat vapaudet ja oikeudet. Mies nousi sängystä ylös ja haki ensimmäisenä ovestaan päivän lehden. Mies kulki lehden kanssa pyjama päällään olohuoneeseen ja laittoi samalla keittiön läpi kulkiessaan kahvinkeittimen päälle. Mies luki kannen otsikon, jonka mukaan Pohjois-Korea oli tehnyt taas uuden ydinasekokeen ja samalla Yhdistyneet Kansakunnat olivat hyväksyneet maata kohtaan suunnatut pakotteet. Mies ajatteli, että ydinsodan mahdollisuus olisi kauhea seuraus ja se tulisi epäilemättä johtavan monien erimaalaisten ihmisten kuolemaan. Kuitenkin: -”Minun mielestäni niitä venepakolaisia ei tule ottaa Eurooppaan, koska he ennen pitkään tuhoavat Euroopan ja länsimaiden yhtenäisyyden” hän ajatteli ja kuvitteli sodan vain laskevan ulos huonoja veriä, kun oli nähnyt lehdessä toisen uutisen, joka koski afrikkalaisten veneen kaatumista Välimerellä. Samalla mies tunsi tarvetta järjestää muniaan, koska ne olivat epäjärjestyksessä ja samalla hän työnsi kätensä housuihin ja muokkasi näin killuttimiaan. Kaikesta tästä huolimatta mies koki itsensä liian hienoksi myöntääkseen, että harrasti munien kaivamista. Hän laittoi takin päällensä, katsoi kelloa ja sen osoittaman ajan vuoksi laittoi poveensa vasaran, sillä tämä alue, jolla mies asui ei ollut mitään parasta aluetta. Mies päästi kovaäänisen pierusarjan ja siirtyi käytävän puolelle. Kun mies oli päässyt maantasalle, kuuli hän vaikerrusta alimmasta kerroksesta, jossa istui puliukko makuupussissaan. Pultsari oli oksentanut takkinsa rintamukselle ja hajusta päätellen hänen housuissaan oli jotain sinne kuulumatonta. ”Kuka sinä olet ja mitä sinä täällä teet” mies kysyi pultsarilta. ”Minut ajettiin äskettäin ulos asunnostani maksamattomien vuokrien takia” pultsari vastasti ”olen kirjailija, Marcel Marx, palveluksessanne sir” pultsari jatkoi. ”Olette siis se kuuluisa Marx, minun nimeni on Schaunard, entinen säveltäjä, mutta olen nykyään suuntautunut kirjallisuuteen. Kirjoitan dadaistis-surrealistisia tekstejä ja olen lukenut kirjanne Le Avenger - Kostaja. Löysin sen lähiökapakkani takapihan roska-astiasta. Käydään hakemassa viiniä ja juhlitaan tätä onnekasta kohtaamista” Schaunard jatkoi. ”Minulla on tällä hetkellä niin vähän paikallista valuuttaa, että voisimmeko sopia, että te kustantaisitte kioskista tulevan laskun?” Marx kysyi. ”Totta kai, sain juuri ensimmäisen tilin elokuvakäsikirjoituksestani Kahvia ja seksiä, joka kertoo varsin omituisen ihmisen mieliteoista ja mieltymyksistä”, Schaunard vastasi. Ja näin miehet lähtivät kaupungin keskustaan ostamaan kaupasta tarvittavia viinaksia. ”Mitä mieltä olette siitä, jos lausun teille viimeisimmän avantgardistisen runoni, joka kuuluu juuri kustantajalta pakit saamaani runokokoelmaan” Marx kysyi kun miehet tulivat kaupasta ulos. Se kuuluu: Apinanmielinen hevonen käänteli sormiaan./se ihmetteli miksi oli ne saanut/hän puristi sormensa nyrkkiin/ ja meni läimäisemään sen lähellä olevan hevosen kannikkaan/ että sai sen liikkeelle/hevonen potkaisi/ja apinanmielinen hevonen potkaisi takaisin/kumpikaan ei vahingoittunut/sillä eihän hevonen apinasta muutu/apinan jälkeläiset muuttuivat niin/että lapset tahtoivat heillä ratsastaa/banaania vastaan. ”Perverssiä, oletteko lukenut Kalervo Palsan, sen pervertikon numero yksi, päiväkirjoja”, Schaunard kysyi. ”En ole lukenut, tulin tänne Suomeen vasta äsken ja en osaa vielä kunnolla kieltä. Tämänkin puheeni tuottaa Hawkinglainen tietokone. Tietokone on siemennetty ihmisaivoilla, joten se pystyy sallimaan minulle sen, ettei ääneni kuitenkaan kuulu niin tietokonemaiselta kuin Hawkingilla” Marx selvitti. ”Sepä kummaa, oletteko varma ettette vain ole sisältä laho ja aivot astiassa?” Schaunard kysyi. ”Minua kyllä pierettää usein, käytän sormiani anuksessani ja pyydän ihmsiä haistamaan sormiani. Kukaan ei ole vielä sormiani haistanut, paitsi kissani, joka muutenkin on todella utelias. Monet ihmettelevät miten tällainen syvällinen kirjailija voi olla näin infantiili ja lapsen tasolla oleva” Marx selvitti. Silloin Marx huomasi vastaantulevan naisen ja välähdyksen päästä hän oli tämän makuuhuoneessa ja nussi naista takaapäin niin, että perseposkien läiske kuului pitkälle kadulle asti. Marx oli mielestään tosimies ja hän nautti vain naisen takaapäin ottamisesta. Läiske ja naisen teeskentelevä voihke voimistui ja niin Marx päästi siemenensä kortsuun ja mylvi samalla niin, että naapurin vanhapiika rupesi 13 sekuntia kestäneen huudon aikana kolisuttelemaan alakerran pattereita. Marx vetäisi housunsa ylös ja poistui asunnosta kadulle, missä Schaunard vielä odotteli. ”Oliko hyvä pano”, Schaunard kysyi. ”Ei kummemmin, ei minun hattivattiani tarvitse teeskennellä sen suuremmaksi, pääasia että se riittää”. Schaunard ehdotti Marxille, että he menisivät käymään itämaisessa hoitolassa, jossa jokainen sai halutessaan päänsä täyteen oopiumia piipusta. ”Heh onhan vähän hauskaa, että sitäkin sai aikaisemmin apteekista, jopa ilman reseptiä. Artaudistahan tuli opiaattiriippuvainen, mun fatsini istui kerran metrossa samalla penkillä kuin se” Marx sanoi. Samalla Schaunard havaitsi kadulla naisen, ja sekunninosan jälkeen he olivatkin jo naisen asunnossa jossa Schaunard pamputti takaapäin niin, että perseposkien kiivaantuva läiske ja naisen voihkeet kuuluivat kadulle aivan Marxin korviin asti, ja hänen ilmeessään käväisi pieni hymynkare. Silloin rupesi satamaan kaatamalla ja sateeseen varautumaton Marx heitti ikkunaan pienen kiven ja huusi: ”Haloo, eiköhän tuo riitä Schaunard, naisia on kaikkialla.” Schaunard päästi mällinsä kortsuun ja poistui asunnosta. ”Mennään nyt juomaan sitä viiniä, mulla on ainakin nyt aika keveä olo” Marx totesi. Miehet menivät Schaunardin asunnolle ja Marx havaitsi siellä olevan pitkin poikin nuotteja ja partituureja, samassa huoneessa oli kaksi kärsineen näköistä pianoa. Schaunard meni toisen pianoista luokse ja sanoi soittavansa Marxille uuden kappaleensa ”Kultainen sade”. Kun pianon hakkaaminen oli loppunut, miehet päättivät, että heidän tulisi olla tarpeeksi läheisiä, että saisivat mullistettua taidemaailman, noh ainakin täkäläisen taidemaailman.