Symbolien filosofiasta

Symbolien filosofia tarkoittaa elämää ohjaavien viittauskohtien tai periaatteiden muotoa koskevaa filosofiaa. Symboli tarkoittaa kuvaa, joka ilmentää samanaikaisesti yhteisön kulttuuria ja historiaa. Symbolien tutkimukselle on olennaista vahva kulttuuripohja, josta pyritään etsimään oikeanlaatuisia periaatteita. Toisaalta vahva kulttuuri voi olla myös esteenä sille, kun symboleita pyritään tulkitsemaan uudelleen. Symbolit tulee aina tulkita uudelleen, koska niiden luonto perustuu siihen. Filosofian symboliikka, eli filosofian perimmäinen luonne, koskee itseisarvoista totuuden etsintää. Näin ollen symbolien filosofia tarkoittaa itseisarvoisten symbolien etsintää. Symbolin käsite tarkoitttaa merkityksien yhteenkokoamaa. Symbolit ilmentävät elämän sosiaalisessa jatkuvuudessa olevia periaatteita, jotka toteutuvat samanlaisina ihmisten elämissä olevina piirteinä. Ne siis pysyvät miespolvien vaihtuessa. Tämä samanlainen luonne tarkoittaa etenkin sitä, että symbolien rakenteet enemmänkin kuin sisältö muuttuvat. Vaikka merkitykset voivat säilyä joskus samanlaisina ja toisaalta joskus myös muuttua, on niiden kohdalla tärkeää, että symbolit ja merkitykset tulkitaan uudelleen uudenlaisessa tilanteessa. Symbolisuus tarkoittaa tekemistä ilman materiaalista päämäärää. Se on siis olemista symbolien vuoksi. Symbolisesti toimiessa ei siis esimerkiksi pyritä vaikka rahaan toiminnan tarkoituksena. Symbolisuus toiminnassa siis tarkoittaa etenkin sitä, että ihminen tekee sen mitä häneltä odotetaan: Nu måste du! Siksi sen takia kaikessa toiminnassa tulisi pyrkiä symbolisuuteen, koska materiaalisten päämäärien tavoittelu tarkoittaa aina jonkinlaista keinottelua ja kehnoluonteisuutta Symbolisuutta hyödyntää myös tietynlainen valesymbolisuus, joka on tietynlaista vertailukohdallista symboliikkaa. Nämä vertailukohdallisuudet muuttuvat aina olosuhteiden muuttuessa, eli niissä ei säily mitään pysyvää. Niitä hallitseva taho, kommentaariaatti, pyrkii aina myös kertomaan näiden symbolien kautta ihmisille, mikä on keinottelun mukaan edullisin vaihtoehto toiminnan kannalta. Kun kysytään sitä, miksi symbolit ovat tärkeitä, niin voidaan sanoa että niitä tulkitsemalla tapahtuu totuuspiirissä muutos. Muutos tapahtuu vain uusien ihmisten polvien takia ja heille on totisesti annettava samankaltainen mahdollisuus arvojen, symbolien ja merkitysten tulkintaan. Sen lisäksi symbolit takaavat yhteiskunnan ja kulttuurin perustan. Symbolit voivat esimerkiksi joskus perustua jonkinlaisiin myytteihin, jotka kulkevat mukana kansakunnan historiassa. Sen takia ihminen joka on yhteydessä historiaan tunnistaa helpommin historialliset symbolit. Tuollainen symboli voi olla esimerkiksi maan lippu tai ruotsalaisille esimerkiksi Fritjofin taru. Ne kertovat sen, miten ja minkä takia joitakin asioita arvostetaan. Symbolisuuden mutta etenkin syväsymbolisuuden, joka käsittää jotenkin rakenteensa säilyttäviä symboleita, vastakohta on sellainen totuuspiirillinen tilanne, jossa merkitykset ovat valmiita. Kommentaariaatin säätelemä merkitysvalta tuhoaa mahdollisuuden symbolien uudelleentulkintaan. Ihmisryhmä, joka pyrkii muodostamaan muille ihmisille merkitykset ja ohjailemaan heitä niiden avulla, on nimeltään kommentaariaatti, joka pyrkii toimintansa perusteella ajatuspoliisiksi. Se pyrkii suhteuttamaan ihmisten asioista kokemat arvotunteet itseensä ja oman harkintansa alaiseksi. Metodit mitä kommentaariaatti käyttää ajatusten manipuloinnissaan ovat vaikutteellisuus ja merkitysvalta. Vaikutteellisuus tarkoittaa sitä, kun kommentaariaatti pyrkii saamaan ihmisen ajatustoiminnon mutta etenkin arvottamisen oman säteensä sisälle. Vaikutteellinen ihminen on siis ihminen jonka harkinta ja päättely ei ole hänen oman harkintansa ja päätöksenteon alla. Vaikutteellinen ihminen tottelee vain kommentaariaatin vaikutteellisuuden säteen sisälle välittämiä signaaleja eikä omaa ajatustoimintaansa. Tämän jälkeen kommentaariaatti alkaa pusertaa ihmisiin omaa merkitysvaltaansa, joka perustuu vertailukohdalliseen symbolisuuteen. Merkitysvaltainen käsite musertaa käsitteen muut merkitykset ja antaa ihmisille itsensä valmiiksi tulkittuna. Myös instituutioiden muodostaminen liittyy tähän. Tavallisesti instituutioiden tulisi olla itseisarvoisia ja pyyteettömiä, mutta kommentaariaatti pyrkii muuttamaan pyyteettömät instituutiot arvoinstituutioiksi ja tuki-instituutioiksi. Kun ihmiset asettuvat vertailukohdallisuuden sisälle muodostuu näistä symboleista heille totuuden kuva. Vertailukohdallisista symboleista muodostuu arvoinstituutioita ja toisesta totuutta manipuloivasta menetelmästä asettamiskonstanttisuudesta tuki-instituutioiksi. Asettamiskonstantti asettaa vertailukohdalliset symbolit, ja muodostuu kun niistä tulee arvoja, tuki-instituutioksi, jonka on tarkoitus säilyttää jonkin keksityn symbolisuuden absoluuttisuus yhteiskunnassa. Kun sanotaan, että instituutioiden tulisi olla itseisarvoisia, tarkoittaa se sitä, ettei niiden toiminnalla pyritä minkäänlaiseen hyötyyn vaan ne palvelevat ihmisiä heidän omien henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. Tässä voidaan huomata esimerkiksi se, että myös pitkälle ulottuva ja suuryrityksiä suosiva kapitalismi perustuu täydellisesti vertailukohdalliseen symbolisuuteen. Kapitalismihan perustuu ajatukseen, etteivät tuotteet nouse esille ihmisten oikeista tarpeista vaan kuvitelluista tarpeista ja markkinointi on tänään tärkeä asia siinä kun ihmiset saadaan ajattelemaan sitä, että heidän on ehdottomasti ostettava jokin uusinlainen hilavitkutin. Myös kommunismi ja sosialismi perustuvat vertailukohdallisuuteen, koska ne valvovat niin tarkasti asioiden julkista piiriä, jossa vertailukohdallisuus tapahtuu. Ainoa oikea syväsymbolisuuteen johtava poliittinen näkemys perustuu kulttuuriseen konservatismiin ja maltilliseen kapitalismiin, joka suosii keskisuuria ja pienyrityksiä. Konservatiivisuus on säilyttämistä, ja sen takia kaikkien puolueiden tulisi pyrkiä siihen, että kulttuurista ja historiasta saataisiin mahdollisimman tarkka kuva. Se joka ei tunne historiaa, on joutuva seuraamaan sitä. Konservatiivienkin on kuitenkin pystyttävä uusiutumaan ajassa, joka tapahtuu itseisarvoisia instituutioita tarkkailemalla ja havaitsemalla. Kaikissa instituutioissa on varmaankin jokseenkin samanlaisena pysyvä ja samalla muuttuva luonne. Merkitys tarkoittaa aksidenssia jonka perusteella jokin ilmiö voidaan nimetä. Symboli on taas aksidenssien kokoelma, joka havaitaan vain tuntemalla jonkin kulttuurin historiaa ja perinnettä. Symbolin syvyys määrittyy sen mukaan miten korkealla tasolla insituutioita sisältävän tunnustushierarkian instituutioissa symbolin merkitys annetaan. Tässä on huomattava myös se, että instituutioita rakentaessaan ihmiset tarvitsevat ironista yleisasennetta, kaikkein korkeimpien tunnustushierarkian tasojen ja instituutioiden on kestettävä se, että ironia, joka perustuu siihen, kun symboleita tulkitaan uudelleen, on tärkeä yhteiskunnan syvyyttä ylläpitävä menetelmä. Tämä sen takia, koska korkeimmat instituutiot ovat vähiten puolustamisentarpeisia. Nälänhädästä ja ruoan tarpeesta on varmaankin aika mautonta revitellä, mutta toisaalta esimerkiksi uskonnollisuus voi uusiutua ja kehittyä kun sen piirissä asiat laitetaan välillä vähän mullin mallin.