Kasvatuksesta ja koulutuksesta

Lasten ja nuorten kasvatuksessa tulisi aina korostaa oikeudenmukaisuuden ja oikeaoppisen jaon periaatteita. Siinä on arvostettava toisia aina enemmän kuin omaa minää. Se on jonkinlaista jalouden rakentamista, jonka ansiosta ihmisiä voidaan oikeimmilla periaatteilla arvostaa ja asettaa arvostelman kohteeksi. Jalous tarkoittaa pyyteettömyyttä, omanvoitonpyyteen puuttumista, toisten huomioimista, oikeudenmukaisuutta ja yhteisten päämäärien edistämiseen pyrkimistä omien tavoitteiden sijaan. Sen takia koulussa tulisikin opettaa tavallisen historian opetuksen ohessa jonkinlaista jalouden historiaa, mistä lapset saisivat esikuvia opiskelulleen, tulevalle työskentelylle ja muulle siitä seuraavalle elämälle. Lapsi tai nuori tulee oikeudenmukaiseksi ja jaloksi, kun hänet altistetaan tietyille tilanteille, mutta kuitenkin on tietysti selvää, että henkilön jalous riippuu myös hänen geeniperimästään ja siitä millaisia valmiusalttiuksia hänellä on. Kotikasvatuksen tärkeä päämäärä on lapsen avoimeksi tekeminen koulutusta ja opetusta varten. Lapsi on utelias ja oppimiskykyinen minkä takia noita ominaisuuksia tulisi ruokkia koko ajan enemmän ja enemmän. Kasvatuksen tehtävä siis on opillisuuteen liittyvän uteliaisuuden ylläpitäminen. Painopisteen tulisi tietysti olla ensisijaisesti lukuaineissa, vaikka kuitenkaan esimerkiksi säännöllistä ulkoilua ei tulisi jättää huomiotta. Sen jälkeen voi pohtia ihmisen muovaamisen etiikkaa, joka tarkoittaa sitä, onko eettistä kehittää ihmisen synnynnäisiä taitoja tai synnyttää ihmiseen jopa täysin uudenlaisia ominaisuuksia. Pitäisikö lapsi jättää ilman lähikasvatusta, vai onko se tärkein asia, joka ihmisen kokonaisessa elämässä on? On varmaan sanottava, että tällaiset eettiset rajat tulevat esiin siinä, kun ajatellaan omaatuntoa ja kulttuurin tärkeimpiä periaatteita. Kasvatus ei voi olla ihmisen puhtaan omantunnon ja kulttuurin periaatteiden vastaista toimintaa. Eli kasvatukselle rajat muodostaa ihmisen sisäisin käsitys oikeasta ja hyvästä, sekä myös sen kulttuurisen ympäristön periaatteet, jotka rajaavat kasvattajaa ja kasvatuksen kohdetta ulkoisesti. Kasvatuksen ja koulutuksen perimmäinen yhteys muodostuu sen perusteella, kun kasvatuksessa ihmisen mieltä avarretaan koulutusta varten ja koulutuksessa hyödynnetään sitä ja tuotetaan kasvatettaville ominaisuuksia, jotka tukevat jatkuvaa oppimista. Ihmisten muokkaamista miettiessä on sanottava, että tuollaiseen pyrkivät toimenpiteet on aina pyrittävä pohjallisesti perustelemaan kasvatettavalle tai koulutettavalle. Siinä rajana on ihmiselle vähitellen iän kuluessa kehittyvä autonomiantunne. Siinä on myös toimittava ilman provinsiaalisia tarkoitusperiä, ja sen tavoitteena voi olla vain onnellisuus ja inhimillinen hyvä. Jo varhaiselta iältä alkaen lasten koulutuksessa tulisi korostaa tieteen perimmäisiä menetelmiä ja etiikkaa. Samalla lapsille tulisi opettaa loogisesti formuloitua tieteen kieltä, jotta he tietäisivät sen, mikä on perustavin taso, jossa tieteellisiä arvostelmia voidaan tehdä. Lapsia ei pidä vähätellä, vaan heille tulisi jo varhaisessa vaiheessa filosofian ja elämänkatsomustiedon opetuksen myötä opettaa perustavia tietoja tieteen perimmäisestä luonteesta ja sen erilaisista sovellutuksista. Lukion ja yliopiston ei enää tulisi olla minkäänlaisia peruskoulun periaatteiden mukaisia oppilaitoksia ja lapsia tulisi jo varhaiselta iältä alkaen opettaa itsenäiseen työskentelyyn ja oppimiseen. Lapsien tulisi myös jo varhaiselta iältä alkaen tehdä nykyistä suurempia opinnäytetöitä, joka auttaisi siinä kun lapsille pyritään opettamaan tieteen menetelmiä ja etiikkaa. Esseiden kirjoittaminen on paras tapa siinä, kun lapsille pyritään opettamaan itsenäisen päättelyn ja tieteen perustavimpien menetelmien periaatteita. Koulutuksen uudistuksesta puhuessa on sanottava, että kaikilla koulutuksen asteilla on itsenäistä työskentelyä ja aiempaa suurempia kokonaistöitä korostettava tärkeimpinä asioina, joilla koulutusta hahmotetaan. Lukiot tulisi yksityistää ja ne tulisi sitä myöten irrottaa valtakunnallisesta opetussuunnitelmasta ja niiden tarjoamia kursseja tulisi alkaa muuttamaan yhtenäisiksi kokonaisuudeksi, siten että joissakin lukioissa voitaisiin opettaa esimerkiksi humanismin periaatteita ja humanistisia aineita. Toisissa kouluissa voitaisiin opettaa esimerkiksi kieliä, ja luonnontieteellisiä aineita, musiikkia ja taidetta korostavia lukioita meillä jo on. Kuitenkin profilointi tulisi tehdä selkeämmäksi yhteiskunnan jäsenille. Myös se, että nämä lukiot eivät enää olisi yhden opetussuunnitelman mukaan toimivia laitoksia, voisi mahdollistaa sen, että lukiot voisivat tarjota paljon nykyistäkin enemmän kursseja erikoistumisen aiheesta. Lukioilta tulisi ottaa pois sen nykyinen nimeke ”yleissivistävä oppilaitos”, ja lukioiden tulisi olla vain jatko-opintoihin valmentavia kouluja, joissa tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetaan akateemisiin (ja toisten osalla käytännöllisiin) opintoihin valmistautuminen. Kuitenkin opiskelumotivaation ja arvottamisen kyvyn lisäämiseksi nuorille tulisi lukiossa filosofian ja elämänkatsomustiedon ohessa opettaa arvojen asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä, jossa erilaisia maailman hahmotustapoja vertaillaan ja pyritään kaikkein korkeimman asteen tavoittavaa päättelyä kohti. Opettajina kursseilla voisi olla esimerkiksi erilaisten alojen lahjakkaita edustajia, jotka voisivat antaa nuorille kuvaa maailman hahmotustavoista ja miten ne vaikuttavat toisiinsa ja minkälaisia seurauksia niillä voi olla.