Suora ja epäsuora kommunikaatio

Suoruus tarkoittaa tapaa kohdata asiat ja ihmiset yhdenmukaisella suoraviivaisella tavalla. Siinä katsotaan, että kaikki tieto kuuluu kaikille, ja jokaista tiedonhaluista ihmistä tulisi auttaa, ja kommunikaation kaikkien osapuolten tulisi kaikilla hetkillä tukea toisiaan. Vastaavasti epäsuoruus tarkoittaa tapaa kohdata asiat ja ihmiset yhdenmukaisella kaartelevalla ja kommentointia kaihtavalla otteella. Siinä hyökätään yhtä kohtaa kohtaan ja joko vaikenemisella tai asian suoraan sanomisella poimitaan todellisuudesta yksi piirre, joka ei vastaa totuuden kokonaisuutta. Kun mietitään ihmisten välisen kommunikoinnin luonnetta, voidaan sanoa, että siinä annetaan lausumia, jotka perustuvat kommunikoinnin pohjalla olevaan asenneilmastoon. Asenne määrittää lausuman informaatioarvoa. Informaatioarvo tarkoittaa sitä, miten kommunikoinnista voisi olla apua ihmisten päämäärien etenemisessä. Se tarkoittaa myös tuollaisen tiedon yleistettävyyttä – yleistettävimmällä lausumalla on eniten informaatioarvoa. Tuollainen kommunikaatio ja näkemyksien vaihto on siis etenkin tiedollista, sellaista, että siinä jaetaan tiedollisia lausumia erilaisista asioista. Esimerkiksi toiselle ihmiselle kivahdettu kommentti: ”Vitun läski!” on täysin emotiivinen ja ei minkäänlaisia totuudellisia partikkeleja sisältävä lausuma. Kuitenkin vaikka kohteena oleva ihminen olisi läski on suurella tavalla todennäköistä, että hän tietää läskiytensä itsekin ellei ole elänyt täydellisessä pumpulissa elämäänsä. Näin ollen tuollainen lause on vain tunteen ilmaisu, samalla tavalla voitaisiin kommentoida kohteen olevan yksilön kaikkia piirteitä sanomalla ne vaikka peräjälkeen. Yksi ominaisuus ei rakenna kokonaista kokonaisuutta. Ihmiset ilmaisevat kommunikaatiossa tunteitaan, neuvoja, ohjeita, käskyjä, arvoja. kysymyksiä ja teoreettista tai käytännöllistä tietoa. Tässä ilmaisun pohjana oleva asenne määrittää sitä millaisen kommunikaation lajin kautta keskustelua käydään. Monesti saattaa olla niin, että samassa kommunikaatiossa mukana olevat ihmiset voivat käyttää samassa keskustelussa useanlaisia kommunikaation lajeja. Sanonnan lajeja ovat esimerkiksi: ”Saisinko”, joka on kysymys; ”Annappa” tai ”anna”, joka on käsky tai kehotus; ”Mene tuosta vasemmalle”, joka on instruktiivinen; ”Vitun läski!”, joka on emotiivinen; ”Periaatteet ovat tärkeitä”, joka on arvollinen; ja ”Sartre ajatteli kaiken olevan pohjimmiltaan merkityksetöntä”, joka on tiedollinen puheenvuoro. Kommunikaatiota on tarpeen erotella sen takia, koska monesti emotiiviset tunteenilmaisut monesti valtaavat alaa asialliselta kommunikaatiolta. Voidaan sanoa, että jotkut ovat taipuvampia emotiivisuuteen kuin toiset. Sen takia tällaisten ihmisten kommenteista ei tarvitse nolostua ja vielä sekin on totta ettei totuuteen suuntautuva ihminen ei yleensä edes huomaa tällaisia alatyylisyyksiä. Kommunikaatiota on tarpeen tutkia myös sen takia, koska se sisältää erilaatuisia asenteita. Vastoin sitä kuinka luullaan, niin esimerkiksi käskyt ja emotiiviset tunteenilmaisut eivät kuulu suoraan kommunikaatioon, koska niiden piirissä ei oteta huomioon ihmisen kokonaisuutta ja ei kuulla kohteliaisuuden normien sanomaa eri asioiden soveltuvuudesta ja kunniallisuudesta. Emotiivisuus ja käskyttäminen ovat siis etenkin epäsuoraa kommunikaatiota, koska ne kiertävät ihmisen kokonaisuuden ja tuon kokonaisuuden integriteetin. Epäsuora kommunikaatio jota voitaisiin nimittää myös epätarkaksi kommunikaatioksi perustuu suuressa määrin tunteisiin ja erilaisten tunteiden komplekseihin. Siinä järjen toiminta on merkityksetöntä ja sen takia suuri määrä näistä tunteenilmaisuista ja käskyistä jääkin sellaisissa ihmisissä, jotka suhtautuvat kommunikaatioon järjellä, täysin tai ainakin osittain huomiotta. Kuitenkin on selvää, että tuollainen kommentointi jää mieleen, joten se voi herättää myös tiedollista ihmetystä, mikä on kuitenkin aiheetonta siinä mielessä, että se perustuu pelkästään tunneilmaisuun. Epäsuorassa kommunikaatiossa ihmisen kokonaisuus kierretään ja annetaan vihjeitä joidenkin asioiden olemassaolosta tai joidenkin asioiden tekemisen tarpeellisuudesta. Siinä ei siis anneta eksakteja ja täsmällisiä tiedollisia imperatiiveja. Suora kommunikaatio palvelee etenkin tietoa ja täsmällistä ja tarpeellista tiedon vaihtoa. Suoran kommunikaation lausumien asenteita ovat siis etenkin arvollisuus, tiedollisuus, ohjeet ja kysyminen. Suora kommunikaatio palvelee järkeä. On siis selvää, että ihmisten kokonaisuus ja rakenne määrittävät sitä, millä tavalla he kommunikoivat. Lasten ja nuorten parissa toisten ihmisten haukkuminen saa suuremman merkityksen kuin aikuisiällä, koska he eivät yleensäkään tiedä mitään siitä millaisista asioista he todella kokonaisuutena koostuvat. Pitäisi pyrkiä sellaiseen kommunikaatioon, joka ei poimi yksittäistä piirrettä ihmisestä, vaan suhtautuisi häneen kokonaisuutena tai vaihtoehtoisesti ei ottaisi minkäänlaista kantaa kommunikaation osapuolen persoonaan ja minuuteen. Tätä voidaan opettaa lapsille ja nuorille sillä tavalla, että aineiden opetusta pitäisi yhtenäistää, ja tiedon yleisarvollisuutta ja riippumattomuutta tulisi korostaa. Myöskin tulisi suhtautua opettajien puolelta ehkäisevästi siihen, että luokassa syntyisi jonkinlaisia sosiaalisia hierarkioita, jotka varmasti altistavat heikoimmat masennukselle, kiusaukselle ja ujoudelle. Erilaisilla rooliharjoituksilla tulisi mahdollistaa se, että oppilaat eivät aseta toisiaan arvojärjestykseen sosiaalisten tykkäämisten perusteella.