Kun ajattelee filosofiaa ja sen opiskelijoita, voi havaita taustalla vallitsevan idealismin ja halun omistautua korkeampien kysymysten pohdintaan. Varmasti monella filosofian opiskelijalla on halu saada korkeampaa ja yleisempää tietoa ja lähestyä niin ollen pysyvämpiä totuuksia, jossa mielessä filosofian opiskelun voi liittää esimerkiksi matematiikan, fysiikan ja ehkä myös musiikkitieteen opiskeluun. Myös koska filosofia on varsin vapaata opiskeltavaa materiaa, voi varmasti joidenkin syynä sen opiskeluun olla nimenomaisesti sen vapaus ja avaruus. Filosofia on kaukana sellaisista tieteistä, joiden opiskelulla pyritään vain omakohtaiseen hyötyyn ja palkan ansaitsemiseen, millaisia aloja ovat esimerkiksi kauppatiede tai vaikkapa tuotantotalous. Filosofian arvo on paljon enemmän itsessään kuin jossain sen ulkopuolella, se on siis itseisarvoista tietoa ja tietoa etenkin pysyvimmistä totuuksista, sen opiskelua voidaan siis selittää jonkinlaisella filosofin luonteella, joka ei tietenkään koske kaikkia filosofian pariin tulleita ihmisiä ja filosofian opiskelijoita. Tiedän nykyäänkin erään tyttelin, joka tuli opiskelemaan filosofiaa, koska ei päässyt aiemmin opiskelemaan aerobiccia, ja tässä mielessä tulee muistaa esimerkiksi Pentti Linkolan mainitsema asia, jonka mukaan niin sanotuista ajattelijoistakin vain murto-osa osaa ajatella oikein ja riippumatta muiden ihmisten mielipiteistä. Naurettavimpia ovat feministisuvaitsevaisto-miehet, jotka pahoittavat mielensä jonkin mutiaisen tai naisten edustajan oikeuksien rikkomisesta. En nähnyt kampuksella yhden yhtä hyvin ruskettunutta ihmistä silloin kun siellä opiskelin. Naisia taas siellä näkyi paljon, joiden monenkin mielestä filosofiset käsityksensä sopeutuivat varsin säyseästi oman heräävän seksuaalisuutensa ja kuukausikierron käsikynkkään. Ei sellainen olento, joka on tietyssä vaiheessa kuuta apinan tasolla pysty suhtautumaan filosofiaan järkevästi saati sitten tuottamaan omalaatuista filosofiaa. Nämä tyttelit ovat sitten sellaisia, jotka etsivät totuuden ja tiedon sijasta selityksiä omalle naiseudelleen ja tutkivat tätä naiseutta, joka tämänmuotoisena elää vain näiden kampusten työläisten mielessä ja heidän konstruktioissaan. On siis selvää, että filosofia itsessään tarkoittaa lähinnä miehen luonnetta, koska filosofia vaatii kypsyyttä, oman itsensä hyväksyntää ja vähittäistä kehittymistä pienin askelin mutta varmasti. Ei naispuolisella ihmisellä ole mahdollista kehittyä filosofian kanssa, koska he menevät seksuaalisuutensa takia suunniltaan hyvin monessa eri kohdassa ja tämä voi hyvinkin aiheuttaa subjektiivisuuden ja hajautuneet ja fraktioituneet ajatukset, joissa haetaan pelkästään sopivinta miestä parittelukumppaniksi. Koska naiset elävät uusintamisen ja lisääntymisen maailmassa, on selvää, että ajattomat totuudet jäävät monelle heistä varsin vieraiksi. Nainen pystyy ehkä olemaan filosofian opiskelija tai tutkija, mutta nämä eivät todellakaan tee kaikkia varsinaisesti filosofiksi siinä mielessä miten se tulisi mieltää. Naiset tuovat oman seksuaalitaloutensa ja sen mukaisen subjektiivisuuden kaikkeen mitä he sattuvat vain tekemään. Varmaan moni sellainen nainen pystyisi järkevyyteen, joilta olisi poistettu kohtu tai leikattu munasarjat, mutta lisääntymiskykyinen ja siihen suuntautuva nainen on varsin epätavallinen olento varsinaisen filosofian piirissä. Miellän siis filosofian varsin selkeästi miesten väliseksi alaksi, ja senkin takia naisten pitäisi pysyttäytyä pois tältä alalta, olen kuullut mm. kuinka miespuolinen filosofian tutkija on kysynyt naispuoliselta opiskelijalta minkä väriset pikkuhousut hänellä on päällään, ja tämänkin epätoivottavuuden takia voi havaita direktiivini oikeuden. Nainen voi siis omaksua filosofiaa ja paapattaa tämän jälkeen sen ulos tentissä tai kokeessa, mutta ei se tarkoita sitä, että hän pystyisi mukautumaan ajattelijan luonteeseen. Naisilta puuttuu omaperäisyyttä ja luovuutta, ja sen takia he sopivatkin paremmin toistamaan, tulkitsemaan ja kommentoimaan toisten ihmisten ajatuksia. Nainen siis monessa tapauksessa elää aina silloin lukemansa sisällön kautta, jossa yhteydessä on olennaista, että tärkeillään ja nokitellaan näillä asioilla seminaareissa ja keskusteluissa. Halutaan siis briljeerata toisten ihmisten ajatuksilla ja ajattelulla. Mielestäni filosofian opiskelua tulisi lähestyä oman filosofisen maailmankatsomuksen kautta, joka jo sulkee siitä pois suurimman osan naisista. Uskollisuus tiedolle ja totuudelle vaatii sitä, että ihmisiin suhtaudutaan tasa-arvoisesti, koska epätasa-arvoinen suhtautuminen on omiaan luomaan subjektiivisuutta ja kiistelyä. Tämä malli tulee jo antiikin Kreikasta, jossa filosofit kokoontuivat veljellisesti yhteen ja kokivat olennaiseksi vain tiedon hankkimisen totuudesta sen itsensä takia ja kannalta. Filosofia vaatii siis filosofiaa ja filiaa eli veljeyttä. Veljeys taas tuo filosofian harrastamiseen sen tasa-arvoisuuden. Olen huomannut, että siihenkin aikaan kun luin yliopistossa filosofiaa, oli joillekin opiskelijoille ominaista pyrkiä vaikuttamaan sosiaalisessa ulottuvuudessa ja näyttäytymään joltain etenkin naispuolisille opiskelijoille. Näyttämisen ja vaikuttamisen halu eivät siis missään nimessä kuulu filosofiaan, koska ne edustavat sen vastakohtaa. Filosofia on, eikä näytä. Filosofialla ei taas pidä pyrkiä vaikuttamaan epäolennaisiin asioihin, kuten esimerkiksi naisten silmissä paremmalta näyttämiseen. Nämä ovat etenkin seksin ja lisääntymisen halun asioita, joita ei tulisi missään nimessä tuoda filosofian piiriin, koska filosofian ja veljeyden ilmapiiri vaatii sitä, että ihmisestä kuoletetaan halu lisääntyä ja uusintua ja kaikki siihen liittyvät toiminnan ja ajattelun motiivit. Olen jossain kirjoittanutkin siitä, että etenkin antiikin Kreikassa sellaisetkin filosofit, jotka menivät poikkeuksellisesti lisääntymään, eivät välttämättä arvostaneet mahdollisesti hyvinkin erilaista oman verensä tuotetta enemmän kuin omaa filosofista oppilastaan. Platon ja Aristoteles osoittivat perusteellista oppineen filosofin luonnetta, mutta oli onni, että vaikka Aristoteles varmasti sai paljon opettajaltaan Platonilta, otti hän oman asenteensa esimerkiksi metafysiikkaan ja politiikan teoriaan, minkä lisäksi Runousoppi ja Retoriikka esimerkiksi poikkesivat suuresti Platonin taidekäsityksestä. Filosofia vaatii siis uskollisuutta tiedolle ja totuudelle eikä esimerkiksi uskollisuutta omille seksuaalisille haluilleen, koska etenkin naisessa nuo halut vaikuttavat kaikkeen siihen, mitä nainen vain missäkin tilanteessa tekee. Esimerkkinä edellisestä on se, että kun minä kesän alussa otin yhteyttä lakitoimistoon, jossa kuvien perusteella on pelkästään naisia, ja pyysin konsultaatiota eräässä asiassa, olivat kaikkien heidän juristiensa almanakat täynnä, ja tässä jos missä tuli esiin emootiot, vaikka väitetään juristien olevan uskollisia oikeuden toteuttamiseen. Tällainenkin yleisluontoinen pyrkimys jää taka-alalle, jos nainen kokee jossain asiassa tietyllä tavalla emootioidensa takia. On siis selvää, että etenkin nuoremmilta naisilta harvoin luonnistuu omaperäinen ja itsenäinen järjenkäyttö, koska kaikki lasketaan suosittavuuden, yleisyyden ja toistettavuuden kannalta. Jos joku ihminen on jonkin asian takia epäsuosittu sosiaalisesti, on se naiselle vaikka sitten filosofinaiselle verraton syy suhtautua kielteisesti kaikkeen tällaisessa ihmisessä, jopa hänen ajatuksiinsa, vaikka ajatuksien tulisi elää täysin erilaisessa maailmasssa ja ympäristössä kuin sosiaalisen tykkäämisen ja pidettävyyden. Olen joskus maininnut, että samalla tavalla kuin ihmiset kirjoittavat facebookiin kertomuksia omasta elämästään ja sosiaalinen suosio ja tykkäämisten määrä lisää tällaisten ihmisten valheellista itsetuntoa, tarkoittaa tämä samassa mielessä sitä, jos joku kirjoittaisi joka kerta facebookiin ”Kävin kakalla”, johon lukuisat ihmiset soisivat suuria kiitoksia ja onnitteluita. Ainakin jos on "hyvä tyyppi"! Arkipäivän sosiaalinen taso elää siis sosiaalisessa mediassa etenkin, ja joillakin ihmisillä ei ole muuta tekemistä kuin seurata toisten samalla tavalla hyvinkin tavallisten ihmisten päivän kuulumisia. Sosiaalisuutta ja seksuaalista haluttavuutta ei siis tulisi korostaa filosofian tai edes sen opiskelun piirissä, koska se vie filosofiaa harhaan. Yhdyntä, sen toistuminen ja mahdollinen lisääntyminen ja kakaroiden kasvattaminen ovat nimenomaan asioita, joihin ihmiset tyytyvät silloin kun heillä ei ole parempaakaan tai arvokkaampaa tekemistä ja aktiviteettia. Siinä mielessä etenkin vanhat miehet ovat kyvyllisiä harrastamaan filosofiaa. Etenkään etiikka ei luonnistu naispuolisilta ihmisiltä, ja jos se luonnistuu, on se naiseuteen suhtautumisen etiikan pohtimista, jossa taas ei ole pienintä järjen häivääkään. Olen sitä mieltä, että monet filosofian opiskelijat suhtautuvat kielteisesti yhteiskuntajärjestelmän ja talousjärjestelmän pintapuolisimpiin ilmentymiin ja näkymiin. On selvää, että todellinen filosofia leikkaa itsestään kilpailemisen ja pätemisen. Ne jotka eivät ymmärrä filosofian itseisarvoisuutta, voivat pitää filosofiaa turhana jaaritteluna. Siinä mielessä suomalainen kulttuuri juurikin ehkä historiansa lyhyyden takia ei arvosta filosofiaa itsessään yhtä paljon kuin miten sitä arvostetaan monessa muussa osassa Eurooppaa. Suomessa korostetaan käytännöllistä ja spesifioitua taidokkuutta ja tiedokkuutta. Filosofia on varmasti monen mielestä niin yleistä, ettei Suomessa pelkästään sillä voi saada käytännössä minkäänlaisia töitä tutkijan ja opettajan virkojen lisäksi ja niissäkin tarvitaan monesti täydennyskoulutusta. Keskustelin kerran chatissa tällaisen opettajan kanssa, joka halusi jo yliopistossa esittää naisten miestä olemalla kaikissa ryhmäkuvissa mukana. Filosofiaan kuuluu myös rehellisyys, avoimuus ja kilpailun haluttomuus ja haluttomuus näyttää pelkästään joltain. Hän muistaakseni sanoi minulle, kun kysyin mitä hänelle kuuluu, että jotenkin että ”tietysti pelkästään hyvää”. Tuo kommentti voi tarkoittaa sitä, että on päästy pitkästä aikaa panemaan ja pussit ovat tyhjentyneet, joka asettaa aikamoisen vasta-aseman siihen, jos pitäisi saada ajattelulla itseisarvoista tietoa ja sen kautta tulevaa onnistumisen ja vapautuneisuuden kokemusta. Kyllä mielestäni filosofi voi sanoa kenelle hyvänsä, jos hänellä ei mene hyvin, ja onnellisuuden näytteleminen on kyllä tosiaan väärin. Saadakseen etenemään haluamiaan prosesseja ja sosiaalisia muutoksia, tulisi ihmisen olla enemmänkin tyytymätön ihmiseen ja olemiseen, tässä tapauksessa onnellisuus on todellakin onnellisuuden näyttelemistä, koska tämäkään kaveri ei pysty sanomaan toiselle miehelle kokevansa jossain kohdassa henkistä alhoa – mielialahäiriölääkkeitä syö filosofian opiskelijoista varmasti suurin osa. Ehkä tämä kaveri on tyytyväinen siihen, että on saanut filosofian opiskeluaan tuotua käytäntöön saamalla opettajan viran, koska filosofia on nimenomaan sellainen ala taideaineiden lisäksi joka on omiaan aiheuttamaan myöhemmin entiselle filosofian opiskelijalle tuskaa ja turhautumista vähäisistä rahavirroista, jos tämä ei ole keksinyt jotain tukevaa alaa ja osannut siten hyödyntää omaa osaamistaan ja tietotaitoa laajemmin. Tämä tuo filosofille turhautumisen ja vastenmielisyyden rahaa kohtaan. Tämä tuo myös vastenmielisyyden kilpailua ja pätemistä kohtaan, missä mielessä on tehty ristiriitaiseksi sekin millainen härdelli ja rätinki pitää tehdä esimerkiksi sitä varten, jos haluaisi tehdä filosofiasta väitöskirjan. Tiedän sen, että niinkin alhainen tunne kuin kateus elää monissa tutkijoissa minua kohtaan pelkästään oman sukunimeni takia. Niin, ei kai meitä muita von-etuliitteisiä filosofeja ole Suomessa ollut itseni ja Georg Henrik von Wrightin lisäksi. Myöhemmin mainittu on tietysti varsin vähäpätöinen tyyppi. Aion hakeutua töihin myös lukioon filosofian, elämänkatsomustiedon, psykologian ja historian opettajaksi. Filosofiaan liittyy siis tasa-arvo ja halu pohtia asioita pitkään ja syvällisesti. Siinä mielessä jotkut filosofian opiskelijat hairahtuvat sosialismiin, koska se elättää heitä asioiden pohtimisen yhteydessä, jossa yhteydessä he eivät tunnista sitä, miten sosialismi on suunnattu nimenomaan syvällisempiä pohtijoita vastaan. He siis sahaavat nautinnon ja pienen rahan halussaan omaa oksaansa, jolla istuvat. Mielestäni filosofiassa ja sen opiskelussa tulee olla vapaus perimmäisimpänä periaatteena. Kuitenkin on selvää, että filosofiaa on vaikeaa sovittaa jonkinlaiseen tulosvastuullisuuteen, koska filosofia jos mikä on suunnattu rahaa ja sen ansaitsemisen halua vastaan. On siis siinä mielessä sanottava, että filosofian opiskelija voi olla tyytyväinen siihen, jos hän tulee turvatusta taustasta, koska se tarjoaa filosofian opiskelijalle vapaamman mahdollisuuden harjoittaa alaansa. Onhan se varmaan niin, että Yrjö Henrikkikin sai opiskeltua ja harrastettua filosofiaa etenkin sen takia, koska vanhempansa sattuivat olemaan ylempää keskiluokkaa, joilta jäi varmasti aika paljon perittävää. Tunnen ikäluokastani muutamia filosofian opiskelijoita ja entisiä filosofian opiskelijoita, joita voi pitää jonkinlaisina ajattelijoina. Mutta toisten filosofialla pätijät ovat täysin tämän ryhmän ulkopuolella. Olisi siis hyvä, jos ihminen pyrkisi itse käsitteellistämään ilmiöitä ja näkemään asiat omalla tavallaa, eikä ainakaan omaksua näitä tapoja toisilta filosofeilta. Mielestäni toisten kehittämien käsitteiden kääntely ja analysointi ei ole mitään todellista filosofiaa vaan se on näpertelyä ja toisten kunnialla pätemistä. Siinä mielessä filosofiankin pitää löytää merkitystä politiikasta ja asioiden käytännöllisestä toteuttamisesta yhteiskunnassa. Filosofia tulisi siis saattaa yhteyteen politiikan kanssa. Filosofia ei voi pyöritellä ismejä, vaan pohdinnan pitää alkaa syvältä, jossa mielessä on ristiriitaista, että parlamenttimme jäsenistä ehkä vain 20-30 edustajalla on nettisivu, joka sisältää edes vähän omakohtaista pohdintaa poliittisen ajattelun perustasta. Suurimmalla osalla niistä, joilla on yleensäkään omat nettisivut, on sivuillaan vain yksinkertaisia ismejä, teemoja ja aiheita, joista filosofia on kaukana. Lisäksi saattaa olla usean kuukauden välein paikallislehdissä julkaistuja kolumneja tai mielipidekirjoituksia, joissa lausutaan teemoja sen sijasta, että yritettäisiin filosofian ajattelemisen avulla perustelemaan omia mielipiteitään ja ajatuksiaan politiikan piiriin kuuluvista asioista. Ajatukset pitää siis voida perustella, ja vaikka ei uskoisi, olen lukenut myös Maon esseitä ristiriidasta ja käytännöstä, joissa hän mainitsee mm. että filosofiset teoriatkin on todennettava käytännöllä, joka siis tarkoittaa jonkinlaista toimivuutta myös pragmatistien mielessä. Mielestäni, ja aion kirjoittaa aiheesta myös väitöskirjani, ajattelussa tulee olla yhteiskunnallista ja käytännöllistä päteväisyyttä. Teoreettinen filosofia ja filosofian historia ovat todellakin vain älyjumppaa, samalla kun käytännöllisellä filosofialla voidaan pyrkiä antamaan ohjeita ja arvoja sille, millaiset asiat ansaitsevat kunnioitusta ja huomiota siinä, kun ihmiset järjestäytyvät yhteisöksi tai yhteiskunnaksi. Siinä mielessä käytännöllinen filosofia siis tarkoittaa monesssa mielessä sitä, miten ihmisten tulisi suhtautua toisiinsa ja tämän yhteyden parantamiseen, ja miten kollektiivisella toiminnalla ja etenkin luovalla osallistumisella voitaisiin pyrkiä tämän yhteiselon edellytyksien kohentamiseen ja parantamiseen. Luova osallistuminen eroaa tavallisesta poliittisesta osallistumisesta etenkin yhteydenpitovälineiden ja sen solumaisen luonteen kautta. Samalla kun esimerkiksi konsumerismin vastaista viestiä voidaan luovan osallistumisen keinoin välittää vaikka minkälaisiin raamattupiireihin, tarkoittaa tavallinen osallistuminen materiaalisesti lähellä olevia voimavaroja ja niiden yhteistoimintaa esimerkiksi vaikka kerrostalossa asuvien pihatalkoiden muodossa. Luova osallistuminen ei siis tunne rajoja, samalla kun tavanomainen osallistuminen havaitsee kaiken vain jo luotujen yhteisöjen ja niiden jäsenyyden kautta. On selvää, että filosofian opiskeleminen, etenkin koska monet meistä olemme todella kielitaitoisia, luo mahdollisuuden sille, että luova osallistuminen onnistuu. On tärkeää että aatteita katsotaan myös välimatkan päästä etenkin niiden toteutuksen muodossa, koska jumiutuminen Perä-Pohjolan Keskustan puoluevaltuuston kokouksen tai Pohjanmaan kunnan Raamattupiirin hurskauden kokemukseen on omiaan viemään haluja kauemmalle katsomiseen. Filosofian opiskelijat ovat siis usein kansainvälisiä, osallistuvia ja arvoja aatteita uudistavia nuoriakin ihmisiä. Heille on ominaista idealismi ja innostuminen ajattelusta. Kuitenkin koko filosofian opiskelu tulisi uudistaa siinä mielessä, että vaikka esimerkiksi alkuun filosofia historiaa tulisi ehdottomasti lukea, tulisi filosofian opiskelussa kuitenkin voida kehittää omaa filosofista maailmankatsomusta ja käsitteitä. Joku voisi kysyä minulta, eikö filosofiaa voida tehdä monella tavalla, johon vastaan, että ei. On vain oikeaa ja parempaa filosofiaa ja sen vastapainona huonompaa ja vaillinaisempaa filosofiaa. Sosiaalisen ”vaikuttamisen” tason erottaminen filosofian opiskelusta saati sen harrastamisesta on erittäin tärkeä asia ja kysymys. Siinä mielessä filosofian vaatiman ja sen tuoman henkisen kasvun ideaali vaatii etenkin yksin olemista, joka ei monilta nuorilta tytteleiltä kovinkaan usein luonnistu. Jos ideaalina on vain nussiminen ja poikaystävälle mätkättäminen muille tytteleille juoruamisen lisäksi, ei tällaista ihmistä voida pitää vakavasti otettavana filosofina, vaikka sitten olisi filosofian professori huonojen standardien takia tai jotain. Naistutkimus on huuhaatiedettä. Ei minun monipuolinen voimanpesänä toiminut mummonikaan tarvinnut sitä, eikä ole tarvinnut äitinikään, jonka olen mieltänyt aina isääni ssuuremmaksi paternaaliseksi auktoriteetiksi etenkin sen takia, koska hän on aina näistä kahdesta kantanut suurempaa vastuuta esimerkiksi oman kehittymiseni seuraamisen kannalta. Naistiede on huuhaatiede, joka on keksitty kaupungissa elävien miehiin nähden alemmuudentuntoa ja kateutta kokevien naisten huumauttimeksi ja oopiumin korvikkeeksi. Filosofian opiskelijan pitää siis pyrkiä etenkin ajattelijan luonteen tavoittamiseen, joka tarkoittaa hyvin suuren osan muuta elämää kuolettamista. Näin pitää tehdä, jos ei halua olla epäfilosofi. Siinä mielessä naisten ja heitä hamuavien tavanomaisten miesten tulo filosofiaan on aiheuttanut sen triviaalistamisen ja sekundarisoinnin – aiheen joka pitäisi olla itsestään tärkeää ovat vähämukaistaneet nämä epäfilosofit, jotka sopisivat paremmin opiskelemaan sitä aerobiccia, kuten tämä kana, mutta voi voi – eipä taida ovi avautua sinnekään. Ne filosofian tutkijat, jotka vakavalla naamalla vaativat yliopistoihin enemmän naispuolisia filosofian opiskelijoita, eivät halua muuta kuin sen, että saisivat näitä uutteria puurtajoita tulkitsemaan omia jo valmiiksi pureskeltuja ajatuksiaan, ja on toki hyvinkin mahdollista, että nämä saattavat kysyä joiltain näiden pikkuhousujen väriä. Filosofian opiskelijat ovat monasti inhimillisiä tyyppejä, joista kaikki eivät loistaisi aivan kaikissa työhaastatteluissa, joissa monesti haetaan uraohjuksia, jotka osaavat kehua itseään ja kilpailemaan kuin koirat toisten samanlaisten kanssa hyvistä ja oikeuksista. On kirjoitettava myös se, että itselleni ehkä myös filosofian opiskelemisen on tuonut taustastani johtuva vastenmielisyys rahaa kohtaan. Kyllä se filosofialle omistautuminen vaatii jonkinlaista henkistä arroganssia, samalla kun esimerkiksi rahaa tahkoavien lääkäreiden katsotaan vain edistävän kansanterveyttä ja toimivan alrtruistisesti toisten hyvän eteen. Filosofiassa ei tulisi olla reaktiivisuutta eikä relatiivisuutta sen takia, koska filosofiaan ei liity kiistely. Tietyt asiat ja arvot ovat itsessään hyviä ja hyödyllisiä ja toiset asiat taas vähemmän hyviä ja vähemmän hyödyllisiä. Filosofia ei siis vastaa mihinkään reaktiivisessa mielessä, eikä suhteellistaminen kuulu filosofiaa. Se ei ole mikään peli tai leikki.
Janne Piilonen (1988-2025) In memoriam
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti