Monesti sanotaan, että sanasta voimansa saavat ihmiset ovat suoria ja koreilemattomia. Koska Jumala on niin ehdoton ja suora, on ihmistenkin, jotka häntä seuraavat oltava suoria ja ehdottomia. Ihmisten keskeisissä suhteissa on kuitenkin vuosisatojen ajan kehittynyt ilmaisun tyyli, joka on vastaan suoruutta ja ehdottomuutta. Tätä tapaa kutsutaan ironiaksi ja joskus myös eri merkityksessä itseironiaksi. Ironia on epäsuoraa pistävää ivaa. Kuitenkin kuten sarkasmi, ironia ei ole suunnattu suoraan ihmisten pilkkaamiseen, jota monet kehittymättömät ihmiset harrastavat. Esimerkiksi nuorten musiikkia soittavien radiokanavien juontajat hallitsevat tämän ihmisten pilkkaamisen nuorten ihmisten ylläpitämien ennakkoluulojen ja rajojen kautta. On myös huomattava se, miten etenkin nuoret ja kokemattomat naiset haluavat miesten viihdyttävän ja naurattavan heitä, ja tuossa viihdyttämisessä suosituin kehittymättömän huumorin väline on sarkastinen asenne, joka siis tarkoittaa etenkin oman minän asettamista jonkin toisen ihmisen tai asian yläpuolelle. Onkin niin, että jos nainen sanoo arvostavansa älykkyyttä tatkoittaa hän tavallisesti jonkin verran keskitasoisen älykkyyden yläpuolella olevaa nokkelointia, joka ei kuitenkaan ymmärrettävyydessään nouse naisen keskinkertaisen älyn yläpuolelle. Todellisella tavalla huippuälykkäät ihmiset eivät ole suuntautuneita nokkelointiin ja heidän älynsä korkean tason takia naiset eivät heitä ymmärrä, joten vuorovaikutukselle vain harvoin on mahdollisuutta onnistua. Ironia on etenkin kaikkivoipaisuuskuvitelman särkemistä ja se kertoo tarinaa etenkin siitä, miten järkevä ihminen huomaa omat rajansa ja ei kuvittele voivansa tehdä mitä hyvänsä. Tämän takia ehdottomien johtajien hallitsemissa maissa ei ironiaa suosita. Satiiri on sukua ironialle, samalla kun ironia ilmaisee sitä, että kaikilla on kaikkien asioiden suhteen rajansa, käyttää satiiri ironiaa välineenään samalla, kun se kuvaa jotain tilannetta tai ihmistä huumorin välityksellä. Diktatuureissa ja uskonnollisissa piireissä ei suosita ironiaa, koska se näyttää myös esimerkiksi ihmisen tiedon ja tiedonsaannin vaillinaisessa mielessä. Kukaan ei voi koskaan sanoa, että jokin asia tai ihminen on kaikkivoipainen tai ehdottoman hyvä. Esimerkiksi suomenruotsalaisten on sanottu hallitsevan ironian esimerkiksi vaikka englantilaisten tavoin. Kirjailijoista esimerkiksi Henrik Tikkanen oli tunnettu ironian, itseironian ja satiirin käytöstään jopa silloin, kun hän kuvasi omia vanhempiaan ja sukulaisiaan. Monesti itseironia ja ironia on kehittynyt ihmisille sen myötä, kun suku tai kansakunta on rappeutunut, esimerkkeinä vaikka suomenruotsalaiset ja heidän vaikutusvallassaan kutistunut asema suomalaisen kansakunnan sisällä, tai esimerkiksi vaikka Brittiläinen imperiumi ja sen kutistunut asema nykypäivänä. Brittiläisessä mutta etenkin englantilaisessa kulttuurissa yläluokka on aina ollut tärkeä kulttuurin kehittymisessä, minkä takia suurin osa briteistä mutta etenkin englantilaisista ymmärtää ironiaa ja itseironiaa. Sen takia Britanniassa on tehty suurin osa ironiaa käyttävistä elokuvista ja tv-sarjoista. Ironia on kyseenalaistamista ja epäilyä, sen takia esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Venäjällä ei nykyään ilmene ironiaa, eikä sitä ole ensiksi mainitussa koskaan ilmennyt. Kun jostain asiasta tai ihmisestä tehdään jonkin asian edustaja ehdottomassa mielessä, vähenee silloin ironian rooli tällaisen asian tai ihmisen piirissä. Sarkasmi on siis aika suoraa jonkin asian tai monesti ihmisen pilkkaamista. Ironia tai sen korkeampi muoto itseironia taas koostuu kahdesta osasta, eli jonkun asian kyseenalaistamisesta ja toisaalta myös yleisempi rooli kaiken tiedon ja tietämisen kyseenalaistajana. Ironiassa on keskeistä etenkin vallan kyseenalaistaminen. Olisi hyvin virkistävää, jos esimerkiksi parlamentissamme olisi ironian, satiirin ja itseironian hallitsevia poliitikkoja, jotka pyrkisivät vähentämään politiikan piirissä tapahtuvaa vallan ja sen symboleiden ylistämistä. On mielestäni esimerkiksi aivan samantekevää, jos hallitsevassa asemassa olevalta poliitikolta kysytään rituaalinen mielipide ja lausunto jostain sellaisesta asiasta tai tapahtumasta, jonka yhteydessä jokainen hiemankin asioita ymmärtävä rivikansalainen voi itse käsittää, mitä mieltä jostain asiasta tulee olla. Tällaisissa tilanteissa halutaan vain vahvistaa poliittisten asemien hierarkkisuutta ja vallan symboleita, jotka halutaan pitää yllä. Myös politiikan kieli, joka monesti on hyvin pienten piirien sisäistä, on naurettavaa siinä mielessä, jos tavallinen kansalainen tarkistaa kaiken puheensa sen perusteella, miten jokin käsite esimerkiksi parlamentin edustajien mukaan halutaan nähdä. Mielestäni esimerkiksi Matti Vanhanen on poliitikko, jolla ei todellisuudessa ole minkäänlaista kosketusta todelliseen elämään ja kansalaisten elämään, esimerkkinä vaikka hänen vastauksensa, kun edellisissä presidentinvaaleissa kysyttiin mielipidettä autettaisiinko Viroa Venäjän hyökkäyksen yhteydessä. Hän vaikutti poliittiselta byrokraatilta, kun hän monipolvisesti rupesi selittämään vastaukseksi sitä, millaisten erilaisten instanssien kautta asiaa pitäisi ruveta selvittämään, eli hän kiersi kysymyksen ja siirsi vastuun tilanteessa, jossa tavallinen kansalainen odottaisi suoraa ja esimerkillistä vallankäyttöä ja arvojen ilmaisemista, poliittisille instituutioille. Olen sitä mieltä, että tällaisessa tilanteessa isänmaallinen, arvojensa mukaan päätöksensä tekevä, suoraviivainen, sivistynyt ja älykäs mies saisi politiikassa suuresti suosiota. Kokoomus tulee saamaan tulevissa vaaleissa varmasti selkeän voiton ja yli viisikymmentä edustajaa parlamenttiin. On selvää, että Erkki Tuomiojan ja Matti Vanhasen tyyppiset menneen ajan reliikit tulee siirtää reserviin suoraviivaisten ja asioista jotain mieltä olevien nykyajan tyylisten poliitikkojen tieltä. Myös Vasemmistoliiton ja SDP:n vasemmistosiiven maanpetturuudesta kertovat mielipiteet Natoon liittymisen suhteen tullaan varmasti huomioimaan ensi vuoden vaaleissa. Politiikasta tulisi tehdä enemmän sveitsiläistyyppistä ja hierarkioiden ja vallan symboleiden korostaminen tulisi lopettaa. Ironialla ja satiirilla voitaisiin kyseenalaistaa nämä Vanhasen ja Tuomiojan kaltaiset menneen ajan poliitikot, jotka tullaan ensi vuonna siirtämään poliittiseen historiaan. Nyt jos koska on aika tehdä totaalinen muutos epäisänmaallisten jarrumiesten liirum laarumia vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti