perjantai 8. helmikuuta 2019

Ontokratia, oleminen, kommentaariaatti ja vaikutteellisuus

Ontokratia tarkoittaa olemisen valtaa, ja tulee kreikan kielen sanoista ontos, oleva ja kratia, valta. Tämän käsitteen yhteydessä on tärkeää miettiä sitä, miten suuressa määrässä yhteiskunnassa on epätasa-arvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Onhan varmasti niin, että vaikka menestymisestä tulee palkita ja välttää epäonnistumista, on kuitenkin selvää, että tietys perustavimmat vapaudet ja oikeudet tulee vahvistaa aika ajoin yhteiskunnassa, monesti myös riippuen siitä ollaanko nousukaudella vai lamassa. Oleminen tarkoittaa ihmisen tietoista havainnointia tässä tarkoitetuksi tehdyssä ympäristössä. Oleminen liittyy epäoikeudenmukaisuuteen siten, että siinäkin on kysymys vapaudesta ja vastuusta, eli siitä että preferenssiautonominen arvo on sopivassa symmetrisessä suhteessa ihmisen olemiseen ja sen laatuun. Jos ihminen joutuu kohtaamaan epäoikeudenmukaisuutta, on se väärin, ja se monessa tapauksessa liittyy preferenssiautonomiaan joka ei ole symmetrisessä tasapainossa ihmisen olemisen kanssa. Vapauden ja vastuun suhde on olennainen käsitepari siinä mielessä, että sen kautta voidaan nähdä miten ihmiset tasapainottavat olemistaan ja miten he tekevät työtä ja miten he olevat vapaa-ajallaan. Sosialistiset politrukit ja muut punikit korostavat koko ajan sitä, että vapauden tulisi olla työläisillä merkittävämmässä asemassa kuin vastuun, sillä ammattijärjestöt eivät ota huomioon sitä, mitä talouden kasvaminen ja kehittyminen vaatii. Liitot vievät pois Suomen kilpailukykyä. Kun käy Saksassa tai Japanissa, voi huomata että näiden maiden ihmisten työetiikka ja uutteruus on toista maata kuin esimerkiksi Suomessa tai Ruotsissa. Ketkä sitten käyttävät ontokratiaa. Monesti tällaiset ihmiset ovat sellaisessa asemassa, jossa he voivat kontrolloida toisia ihmisiä. He voivat myös olla ns. julkkiksia, jotka voivat antaa etenkin nuorille ihmisille vääristyneitä esikuvia olemisesta ja esimerkiksi käyttäytymisestä toisten ihmisten kanssa. Eli on selvää, että ontokratia on etenkin sen ilmiön tulosta, jossa ihmiset luottavat preferenssiautonomisesti enemmän vapauden osa-alueeseen vastuun kustannuksella. Eli ontokratia tarkoittaa sen kaltaista valtaa, jossa tällaiset ihmiset tai ihmisten ryhmät voivat omalla olemisellaan käyttää valtaa. Eli silloin on kausaalisuhde tiettyjen ihmisten tekojen ja olemisen, sekä tästä olemisesta seurautuvien vaikutusten välillä. Eli voidaan sanoa, että sellaiset ihmiset jotka ovat vankasti tuettuja voivat ruveta käyttämään toisia ihmisiä hyväkseen, jossa heidän vapautensa lisääntyy samassa korrelaatiossa toisten alempien ihmisten lisääntyvän vastuun kanssa. Monesti tällainen epäoikeudenmukaisuus voi kehittyä yhdestä instituutiosta tai kategoriasta ja myös instituutioiden joukosta. Silloin tunnustushieratkia, joka ei kuitenkaan ole nimestään huolimatta mikään varsinainen absoluuttinen arvojärjestys, alkaa muuttumaan sellaiseksi, että dominoiva instituutio alkaa vaikuttaa kaikkiin muihin instituutioihin, jolloin ne arvot, jotka ovat luoneet ja pitäneet koossa näitä instituutioita, alkavat muuttumaan sisällöttömiksi ja epäaidoiksi reaktiivisiksi käsitteiksi. Esimerkiksi Suomessa taistolainen liike, joka ei kuitenkaan koskaan noussut suureksi parlamentaariseksi puolueeksi ja valtaryhmittymäksi, käytti apunaan kommunismin älyvapaan henkisesti köyhän rahvaanfilosofian piirissä luotuja käsitteitä, jotka he jossain määrin saivat levitettyä myös muiden parlamentaaristen puolueiden retoriikkaan. Instituutiot, jotka eivät ole itsenäisiä ja toisaalta myös sellaiset instituutiot, jotka pyrkivät levittymään toisten instituutioiden maa-alalle, voivat alkaa vääristämään tunnustushierarkia, joka ei perustu hierarkiassaan valtaan tai pakottamiseen, vaan pyyteettömyyteen toisten instituutioiden pyrkimyksiä ja aikeita kohtaan. Hierarkian on pysyttäydyttävä omalla alueellaan, koska sen avulla voidaan määritellä ja tutkia ihmisten tarpeita, eli pääpointti on se, että instituutioiden tulee olla itseriippuvaisia ja suhtautua vain pyyteettömästi toisiin instituutioihin. On kuitenkin niin, että kaikki instituutiot eivät ole yhtä riippumattomia toisten instituutioiden toiminnasta kuin jotkut henkisesti korkeimmat instituutiot kuten taide tiede, uskonto ja filosofia. Oleminen tarkoittaa siis työtä ja vapaa-aikaa, jotka toiminnot jakautuvat monesti erilaisiin asteisiin yhteiskunnan sisällä. Eli normaalilla ihmisellä preferenssiautonomia on tasapainossa, koska sen täytyy olla siinä, koska vapauden ylikorostuminen vastuun kustannuksella tarkoittaa monesti tietynkaltaisen ontokraattisen ryhmittymän syntymistä. Esimerkiksi arvostelu ja kommentoiminen ovat esimerkkejä vapauden korostumisesta, koska tälloin jotkut ihmiset saavat asettua toisten mahdollisesti pyyteettömästi työhönsä suhtautuvien yläpuolelle arvostelemaan. Eli tämä asenne, joka perustuu kommentaariaatin määrittämään vaikutteellisuuteen, siirtyy myös yhteiskunnalliselle tasolle, kun kommentaariaatti kaappaa jonkun instituution tai instituutioiden joukon omien pyrkimystensä tasolle, jonka tavoitteena on toisten insituutioiden ja tunnustushierarkian tasojen hallitseminen. Ontokraattinen eliitti siis muuttuu kommentaariaatin palvelijoiksi, koska he ovat riippuvaisia vapauksistaan, jotka yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus on heille taannut. Ontokraattinen eliitti, joka käyttää vapautta ylikorostuneesti on siis kommentaariaatin alkukohta, sillä he ovat kuin alkoholistit, jotka haluavat lisää viinaa, jonka kommentaariaatti heille tietyssä mitoin tarjoaa. Tämän myötä he alkavat ontokraattisesti muokkaamaan instituutioita siten, että he tuovat rahvaanomaisen heikon luonteensa omien tuki- ja arvoinstituutioiden tueksi. Silloin siis ihmiset alkavat toimia vertailukohdallisen symbolisuuden näyttämällä tavalla, joka perustuu arvoinstituutioiden toimintaan ja olemiseen. Ontokratia on tavallisesti rahvasta, sillä se, joka saa eniten olla yhteiskunnassa, tuo omat arvonsa kaikkien olemiseen, joka voidaan helposti kuvata esimerkiksi natsistiseksi tai kommunistiseksi olemiseksi. Vertailukohdallisen symbolisuuden vastakohta on syväsymbolisuus, joka tarkoittaa sitä, että tuossa tilanteessa ihmisten vähemmistö on nähnyt kommentaariaatin vaikutteellisuuden taakse ja löytänyt ajassa pysyviä arvoja ja merkityksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti