Onneton orpopoika – Axel Becker ja Tandefeltit (Itä-Häme-lehteen)

Isoisäni isoisän isoisän isoisä Axel Becker syntyi epämääräisissä olosuhteissa vuonna 1671 joko Tuusulassa tai Heinolassa. Aiemmin häntä on väitetty Hans von Becker-nimisen ruotsalaiseen aatelissukuun kuuluneen upseerin pojaksi, joka liittäisi hänet tosiaankin aateliseen von Becker-sukuun Ruotsista. Myöhemmin esimerkiksi sukututkija Yrjö Blomstedt on kyseenalaistanut tämän väitteen ja johtanut Axel Beckerin alkuperän tuusulalaiseen aatelittomaan, todennäköisesti saksalaistaustaiseen tilanomistajaan ja korpraaliin Anders Hansson Beckeriin, jota pidetään nykyään aatelisen von Becker-suvun Suomen kantaisänä. Kuitenkin jotkut ovat myöhemmin kuvitelleet, että Axel Beckerin alkuperä voisi johtaa aateloituun eversti Johan von Beckeriin tai hänen poikaansa kenraalimajuri vapaaherra Johan Wilhelm von Beckeriin. Mutta jos näin ei ole, niin voi voi. Silloin voidaaan ainakin sanoa, että yhteyden kuvitteleminen Ruotsissa aateloituun sukuun voi unohtaa. Axel Becker - hänen äitinsä oli todennäköisesti maanviljelijäsuvusta tullut Margareta Sigfredsdotter.

Axel Beckerin tiedetään olleen kasvattipoikana sekä von Schrowe-suvun sekä Tandefelt-suvun luona Itä-Hämeen kartanoalueella niin Putkijärven kartanossa, Kervon kartanossa ja Paason kartanossa. Mielenkiintoista on, että nykypäivänä esimerkiksi nämä molemmat suvut – von Schrowe ja Tandefelt - ja niiden Axelia kaitsineet ihmiset ovat meidän myöhempien von Beckereiden suoria esi-isiä. Näiden sukujen kohtalot ovat siis koskettaneet toisiaan useissa erilaisissa tilanteissa. Se on mielenkiintoista ajatella, miksi joskus näin käy – historia on tosiaan joskus arvaamaton ja sattumia täynnä.

Poika ei oppinut koskaan lukemaan ja kirjoittamaan kunnolla. Myöhemmin on kirjoitettu, että hänellä oli herkulesmaiset ruumiinvoimat. Axel Becker ei siis todennäköisesti ollut aatelinen ja on kyseenalaista onko hän edes itseään sellaisena pitänyt. Axel Beckeristä tuli myöhemmin joko renkivouti (drängfogde) tai tilanpehtoori (gårdsfogde) Sysmään Tandefeltien omistamallle Rapalan kartanolle. On sanottava näistä Tandefelteista, että kun Axelin poika ja pojanpojat aktivoituivat 1760-luvulla hankkimaan suomalaista ja sysmäläistä von Becker-sukua Ruotsin ritarihuoneelle, antoi myöntäviä tunnustuksia asiassa mm. sysmäläinen tilanherra Johan Tandefelt, joka väitti Axel Beckerin esivanhempien olleen upseereita ja taistelleen vanhoissa saksalaisissa sodissa. On huomattava, että Axel Becker tunnettiin tuossa sukupiirissä vielä hyvin.

Axel Becker asettui myöhemmin Sysmään Seppälän kartanoon, ja kun pitäjän nimismies oli kuollut 1700-luvun alussa, nai Axel nimismiehen lesken ja sai sitä myötä perintönä Sysmän nimismiehen viran. On siis kirjattu tältä ajalta, että hän ei tosiasiassa osannut edes kirjoittaa ja lukeakin vain vaivoin. Axel Beckeristä tuli kapteeniluutnantti Suomen nostatettuun armeijaan isonvihan aikana ja taisteli ryssiä vastaan etenkin Hämeessä. Hänen poikansa Axel oli syntynyt vuonna 1701 ja hän käytti myöhemmin itsestään nimeä Axel von Becker. Axelilla oli myös yksi tytär, jonka nimi oli Helena. Axel von Becker on suomalaisen von Becker-aatelissuvun ensimmäinen aatelinen.

Sama loppu kohtasi Axel Beckeriä isonvihan aikana kuin tuhansia muitakin suomalaisia ja hän menetti henkensä ryssien suorittaman ryöstömurhan yhteydessä Sysmässä Seppälän kartanossa. Sen jälkeen hänen leskensä piti piilotella lapsiensa kanssa kauan aikaa metsissä ja erämaissa. Tätä tapahtumaa voidaan varmasti pitää suomalaisen von Becker-suvun historian dramaattisimpana tapahtumana.

Suvun myöhemmästä pitämisestä ruotsalaisen aatelissuvun perillisinä on sanottava, että jos kyseessä on todellinen faux pas, joka on tapahtunut vahingossa, niin on se todella harvinainen suomalaisen ja jopa ruotsalaisen aatelin piirissä. Olihan aatelisuudesta paljon hyötyä etenkin tuohon aikaan. En voi kuitenkaan suoranaisesti uskoa, että esivanhempani olisivat valehdelleet taustastaan, sillä tuo olisi todellista alaluokkaisuutta ja miltei rikollisuutta. Kuitenkin tarina kertoo historian absurdisuudesta ja siitä, että kaikki ei aina ole suoranaisesti sillä tavalla miltä se pintapuolisesti näyttää. Suvun lopulliseksi jäänyt aateluus varmistettiin vuonna 1769, kun ruotsalainen suku oli aateloitu jo 1653.

Arvid Tandefelt kuuluu esivanhempiini Tandefeltien linjan kautta. Hän syntyi maailmaan Arvid Henrikssonina ja taisteli kolmekymmenvuotisessa sodassa etenkin Saksassa. Hän sai kahdessa eri taistelussa luodin suuhunsa ja menetti samassa yhteydessä hampaita. Tästä humoristinen suvun nimi Tandefelt eli vapaamuotoisesti kääntäen ”hampaat kentällä”. Suvun vaakunassakin on hampaita ja kuulia. On kerrottu, että vasta Arvidin veljen vaimo sai kaivetttua kuulan pois hänen kitalaestaan, minne se oli juuttunut. Arvid Tandefeltista ja hänen vaimostaan Brita Ekestubbesta, jotka oli naitettu jo lapsuudessa vanhempien toimesta toisiinsa, on tehty elokuva vuonna 1938, jonka nimi on Sysmäläinen. Tandefelt-suku on Sysmän kaikkien aikojen merkittävin kartanonomistajasuku ja on omistanut pitäjässsä esimerkiksi Rapalan kartanon, johon aateloidun Arvid Tandefeltkin kohtalo merkittävällä tavalla liittyy. Arvid Tandefeltin pojanpoika oli se Johan Tandefelt, joka puolusti myöhemmin lausunnollaan sukulaisiani heidän hankkeessaan hankkia tai hankkia takaisin suvun entistä aateluutta, joka saattoi kuitenkin loppujen lopulta olla valhetta.

Von Becker-suku liittyy naisenlinjaisten esivanhempien kautta lähes kaikkiin Itä-Hämeen kartanoalueen tunnetuimpiin kartanonomistajasukuihin. Näitä ovat Ekestubben ja Tandefeltin lisäksi esimerkiksi Silfverbögel, Grönfelt, Svanström, von Schrowe, Petre, Standaert, Gripenberg, von der Pahlen ja von Essen. Von Becker-suvun esivanhempia on asuttanut käytännössä kaikkia Sysmän ja Hartolan kartanoita. Näitä kartanoita ovat muun muassa Pohjola, Putkijärvi, Virtaa, Voipala, Hovila, Koskipää, Väihkylä, Kirkkola ja Nordenlund. Tandefeltit ova totisesti pyörineet aika lailla miltei kaikkialla.

Nämä esivanhemmat ovat olleet etenkin vastuuta kantaneita ahavoituneita karskeja upseereita, jotka sodittuaan ympäri Eurooppaa palasivat aina kartanoilleen kaukaiseen Pohjolaan, joka ei jättänyt houkuttamatta koskaan näitä ihmisiä syvällisesti ja rauhoittavasti.

Uusi syvällisyys: tiedon valta ja tiedon monopolisointi ja rajoittaminen

Uusi syvällisyys tarkoittaa etenkin tiedon valtaa. Tiedon valta taas tarkoittaa sitä, että tieto on avainroolissa esimerkiksi kaikenlaisen vallankäytön ja vallan jakelemisen yhteydessä. Tieto tarkoittaa siis yhteyttä ja osuutta totuudesta. Totuus on moninainen ja se ilmenee erilaisissa tasoissa, jonka vuoksi tavoitellaan tietoa eikä suoranaisesti totuutta. Tiedon hankkimisella ja sen levittämisellä tavallisesti pyritään yhteyteen totuuden kanssa, koska totuus mahdollistaa kaiken perustavimman tavoittamisen. Esimerkiksi epätotuus pystyy toimimaan vain pragmaattisessa mielessä ja se varmasti liittyy etenkin ontokratiaan, koska ontokratia pyrkii etenkin joltain näyttämiseen ja erilaisten asioiden välisiin suhteisiin. Ontokratian hallussaan pitämä valta siis perustuu etenkin joltain perustavalta näyttämiseen eikä se siis perustu siihen, että se suosisi tai pitäisi hallussaan totuutta. Tieto ja totuus ovat aina olleet ihmisten vähemmistön pyrkimyksenä, koska suhteet ja joltain näyttäminen ovat olleet pintapuolisille vallan tavoittelijoille ja vallan symbolien tavoitteluun keskittymiselle tärkeämpiä asioita aina Michelangelosta ja Kopernikuksesta alkaen. Yhteiskunnat eivät siis tavallisesti toimi tiedon ja totuuden mielessä, mitkä ovat asioita, joihin uusi syvällisyys keskittyy ja pitää periaatteinaan. Nykyajan politiikkaa tehdään todellakin aivan sekundaarisella tasolla suhteessa tietoon ja totuuteen. Tämä liittyy sen yhteydessä etenkin yksilöpoliitikkojen äänen yleistämiseen ja sen myötä tapahtuvaan muutokseen, jossa tiettyjen ihmisten yksilöllinen ääni tulkitaan tietoa ja totuutta tärkeämmäksi. On kuitenkin sanottava, että esimerkiksi Kekkosen aikaan Georg C. Ehrnrooth, Victor Procope, Tuure Junnila ja jossain mielessä Veikko Vennamo suuntautuivat kielteisesti Kekkosen henkilönpalvontaan, joka nousi zeniittiinsä etenkin 1970-luvulla. Toinen esimerkki on Keskustapuolueen niin sanottu musta tusina, joka esti 1980-luvun alussa Ahti Karjalaisen valitsemisen puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Vallankäyttö voi Suomessa olla vielä nykyäänkin kovin yksisuuntaista ja presidenteistä ja rivipoliitikoistakin voidaan rakentaa liian suuria auktoriteetteja, jotka asemat eivät vastaa heidän todellisia kykyjään. Olen miettinyt termiä tasaanmukaistaminen sen yhteydessä, miten politiikasta tulisi poistaa kaikki turha palkitseminen ja asemaan nostaminen. Poliitikoille ei tulisi kuvitella yhtään riviäänestäjiin ja tavallisiin ihmisiin kuulumattomia ominaisuuksia. Siinä mielessä Suomen kansa ei ole yhtä kehittynyttä kuin esimerkiksi vaikka Britanniassa, Sveitsissä tai Ruotsissa, koska Suomen kansa palvoo omia johtajiaan. Mainituissa esimerkkimaissa poliitikkojen voitelu on paljon diskrediitimpää kuin täällä. Suomessa rivipoliitikko pystyy puolueen vaihtamisella tai oman ryhmän perustamisella nakkaamaan sivuun itseensä kohdistuvaa kielteistä huomiota. Poliitikko ei ole mikään superihminen, koska esimerkiksi voidaan havaita se, että heidän toimintansa ei myötäile tietoa eikä totuutta, vaan he pyrkivät hakemaan nostatusta omalle mediapersoonalleen. Tiedon valta tarkoittaa sitä, että ihmiset saavat vapaasti tietoa ja voivat myös levittää sitä itselleen ominaisella tavalla, jossa täytyy tunnustaa tiedon auktoriteetti kaikkia muita auktoriteetteja ylempänä. Tiedon monopolisointi tarkoittaa tiedon saajien määrän rajoittamista ja sitä, että jollain tiedolla, jolla on pragmaattista arvoa, pyritään hyötymään jollain tarkoituksenmukaisella tavalla kuten esimerkiksi rahan takia. Tietoa monopolisoiva ihminen kehuu itseään: ”tämä asia on niin vaikea, mutta minä sen tiedän, ja arvostan sen takia teidän suosiotanne.” Tällä tavalla toimivat monesti opettajat ja professorit saati sitten poliitikot, jotka saavat haltuunsa tietoa, mitä ei jaeta tavallisesti tavalliselle kansalle. Tiedon rajoittaminen taas tarkoittaa sitä, että tietoon totuudesta suhtaudutaan välinpitämättömällä tavalla eli siis rajoitetaan niitä asioita, joita ihmiset voivat pitää arvokkaina tiedon kannalta. Monesti tämä voi keskinkertaisen poliitikon tapauksessa tarkoittaa sitä, että koska poliitikko ei arvosta uutta syvällisyyttä, pitää hänen viitata kintaalla tiedolle ja totuudelle, koska hän ei pidä näitä asioita riittävän tärkeinä omaksi käsiteltäväkseen. Olen maininnut tämän jossain kirjoituksessa aiemmin, mutta se on tässä toistettava. Kun olin Snellman-seminaarissa teinipoikana 2005 Helsingissä, jonka tapahtuman oli järjestänyt Kokoomusnuoret, Martti Häikiö aloitti kirjaesittelynsä eräässä vaiheessa: ”Mikrobiologian uusia ongelmia esittelevä...”, jonka yhteydessä yhdessä porukassa istuneista Kokoomusnuorista kuului itsetyytyväinen naurun röhinä. On siis sanottava, että tiedon rajoittaminen tarkoittaa todellakin sitä, että tieto ei ole keskinkertaisille poliitikoille hyödyllistä, jos siitä ei voi hyötyä, ts. poliitikko haluaa tehdä tiedosta keppihevosensa eikä arvosta sitä, jos tietoa ja totuutta lähestytään itseisarvoisena asiana. On hyvin tyypillistä, että ihmiset suhtautuvat tietyissä tilanteissa ja asemissa tietoa pelkästään välineenä. Tämän takia tiedon itseisarvoisuus jää huomaamatta ja esimerkiksi tieteestä tehdään pienen piirin välinen asia. Uusi syvällisyys tarkoittaa nimenomaisesti sitä, että esimerkiksi politiikassa tehdään tiedosta ja totuudesta uudelleen arvokasta. Tiedolla ja totuudella on korkeampi arvonsa siitä huolimatta, vaikka se saisi jonkun poliitikon näyttämään huonommalta tai epärehelliseltä. Tietoa voidaan siis käyttää välineenä, jolloin se korostaa tiedon käsittelijää eli havaitsijaa, kun taas itseisarvoinen tieto tarkoittaa sitä, että se korostaa havaintoa eikä havaitsijaa. Uusi syvällisyys tarkoittaa etenkin tiedon hankkimisen ja totuuden lähestymisen arvostamista, jonka pitäisi perustavalla tavalla muuttaa politiikka. Tieteilijät eivät tavallisesti koe politiikkaa kiehtovana, minkä takia esimerkiksi Suomen parlamentissa on paljon nimenomaan sillä tavalla kouluttautuneita ihmisiä, jotka eivät osaa suhtautua tietoon itseisarvoisesti. Tavallisesti poliittiset puolueet ja etenkin korkeimmalle nostetut yksilöpoliitikot haluavat rajoittaa tietoa siinä mielessä, jos se heikentäisi heidän omaa asemaansa. Myös tiedon monopolisointi perustuu itsetärkeään asenteeseen, jossa nautitaan siitä, jos joku ei tiedä tai osaa jotain samalla tavalla kuin toinen, joka suhtautuu tietoon monopolisoiden ts. suhtautuu tietoon omaisuutena. Siinä mielessä esimerkiksi Paulo Freire on tuonut esiin uudenlaista tiedon talletustapaa, joka juuri estää tietoon suhtautumisen omaisuutena käsittäen. Tiedon jakelu liittyy olennaisella tavalla tiedon ongelman käsittelyyn. Tässä mielessä koulutuksessa tulisi luopua tiedon tippoina levittämisestä, koska tällainen tiedon hierarkiapolku perustuu nimenomaan tiedon omistamiseen. Koulussa pitäisi kurssien yhteydessä tuoda esiin paljon laajempia kokonaisuuksia ja samalla kannustaa koululaisia lukemaan paljon aiheisiin liittyvää lähdekirjallisuutta. Siinä mielessä varmaan muistutan jokseenkin sivistysporvaria, koska mielestäni koulutus ja koulutuspolitiikka ovat tärkeimmät politiikan osa-alueet, koska siihen panostamisella koko yhteiskunta muuttuu parempaan suuntaan. Koulutuksesta nipistävät poliitikot eivät ymmärrä omaa tai muiden parasta ja sen takia heidän nimikenttäänsä X:ssä tai Facebookissa tulisi lisätä nimike ”syyntakeeton”. Itsetärkeyden olen havainnut myös esimerkiksi Kuopion Lyseossa, missä nämä ”eliittikoululaiset” alkavat suhtautumaan itseensä superälykkäinä, vaikka kyseessä on pikkuporvariston kilttejä tyttöjä ja poikia. Uusi syvällisyys pyrkii siihen, ettei mikään sekundaarinen saa olla rajoittamassa itseisarvoista tietoa eikä sen jakelua. Siinä mielessä kirjojen hintaa tulisi laskea, ja kehottaa opiskelijoita tekemään yliopistossakin paljon nykyistä laajempia oppimateriaaleja yhteistoiminnassa professorien ja muiden opetushenkilöiden kanssa. Olen täysin sitä mieltä, että syvällisyys eli tiedon arvostaminen tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi toisten ihmisten keskuudessa viljellä niin sanottuja ennakkoluuloja, eli kieltäydytään pintapuolisimman selityksen antamisesta jollekin ilmiölle, koska se monesti motivoituu ihmisten välisyydestä ja etenkin pintapuolisimman kommunikaation ja yhteiskunnan piirteiden vaikutuksesta. Uusi syvällisyys korostaa etenkin yksilöä ja yksilön vapauksia, mutta se ei kuitenkaan nosta yhtäkään yksilöä toista paremmaksi, vaan se korostaa etenkin yksilön roolia tiedon hankkijana ja välittäjänä. Siinä mielessä näen että uusi syvällisyys ja kaikenlainen filosofointi korostaa aina tiedon ja sen arvon korostamista. Siinä mielessä soveltava filosofia tarkoittaa tiedon arvon edistämistä ja sen levittämistä ihmisten piirissä. Ontokratia tarkoittaa aina sitä, että tiedon arvoa väheksytään pintapuolisuuden ja kaikenlaisten ennakkoluulojen kautta, siinä siis ajatellaan, että jokin tarkoittaa aina jotain samaa, eikä asialle voida löytää pluralistista selitystä, Esimerkiksi identiteettiin liittyvät ennakkoluulot ovat aina siihen perustuvia, että ihmisellä voisi olla vain yhdenlainen identiteetti. Esimerkiksi Amartya Sen on korostanut kirjassaan Identity and violence näkemystä, jonka mukaan ihmisillä voi nykypäivänä olla monenlaisia identiteettejä samanaikaisesti. Tämähän on ristiriidassa sen asian kanssa, että kun ihmiset tapaavat nähdä ensin toisten ihmisten virheet eivätkä oman ajattelunsa rajoittuneisuuksia, kuvitellaan aina, että joku ihminen yrittää olla etenkin jotain. Tämä on suorassa ristiriidassa sen kanssa, jos ihmisellä on monta rautaa tulessa, eikä yritä olla kaikessa oikeassa, vaan olla etenkin tekemisissä mahdollisimman monen itseensä liittyvän piirteen kanssa. Siveydensipuli-prinsessat ovat sellaisia neitejä, joilla on selkäpiissä valmiina käsitys, jonka mukaan jossain virheen tekeminen tai erehtyminen on pahinta mitä voi tapahtua. Kuitenkin tiedon ja totuuden merkityksen levittäminen perustuu myös siihen, ettei tietoa monopolisoida sen kautta, että vain täydellisesti jonkinlaisen tiedon alueen omaavat olisivat tiedon haltijoita. Ihmistä, joka edistyy jossain asiassa esimerkiksi vaikka jonkin tiedon alan tuntemisessa, oli edistyminen vaikka kuinka hidasta, ei tulisi koskaan lannistaa. Siinä mielessä mieleeni on jäänyt etenkin elokuva Educating Rita, jossa avoimessa yliopistossa opiskeleva Rita saa opettajaa näyttelevän Michael Cainen uskomaan jälleen oman tiedonalansa kirjallisuuden merkityksellisyyteen. Tiedon monopolisoiminen tapahtuu siis itsetärkeyden kautta, jossa joku ihminen saa suosiota muka muita paremman tai laajemman tiedon kautta. Siinä mielessä voidaan havaita, että tällaiset asenteet ilmenevät monesti yliopistossa, missä vaikkapa filosofian opiskelijat alkavat muoti-ilmiönä ihannoida joitain tiettyjä filosofeja, kommentoimaan heitä, tulkitsemaan heitä, debatoimaan heistä ja tekemään jotain samankaltaista, jossa ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen filosofian, tiedon tai totuuden kanssa. Kommentoiminen perustuu aina nimenomaan ontokratiaan, kommentaariaattiin ja vaikutteellisuuteen, jossa yhteydessä tavanomaiset asiat, jotka toistuvat sekundaarisina filosofian tekemisen ympäristöissä, alkavat ohjailemaan jopa sitä asiaa, mitä pidetään filosofiana tai filosofina. Tässä mielessä esimerkiksi vaikka sosiaalista tilaa suosittuutensa, ulkonäkönsä tai isokokoisuutensa tyhmien ihmisten parissa hallitsevat ihmiset alkavat antamaan tiedostamattomasti ja tiedostetusti valtaa tällaisille ihmisille filosofiaan liittymättömien piirteidensä välityksellä. On muutama esimerkki tällaisista ”filosofian opiskelijoista”, joilla omasta mielestään menee aina hyvin , on rumien ja yksinkertaisten opiskelijatyttöjen piirissä suosiotaan kasvattavat debiilit. Näillä filosofia on saamisen väline, vaikka onneksi tätä tyyppiä ilmenee nykyisinkin vain vähän. Kuitenkin tällaiset miespuoliset opiskelijat tekevät filosofiasta vain oman saamiseen liittyvän identiteettinsä osa. Nuoret ihmiset tietysti nussivat, mutta jos se pyritään tuomaan filosofian komponentiksi tai että filosofia asetetaan sen keppihevoseksi, ollaan silloin kaukana itseisarvoisesta tiedosta. Uusi syvällisyys on siinä mielessä myös kulttuurinen liike, koska se pyrkii siihen, että kulttuuria voitaisiin tehdä autenttisemmaksi myös kulttuurin käsitteen kautta ja sen arvon edistämiseksi. Syvällinen tarkoittaa laajemmin ja syvällisemmin pohdittua, ja syvällinen pohdinta syntyy suuremmasta tiedosta ja tiedon oikeanlaisesta vastaanottamisesta. On myös erotettava se, mikä on tietoa, ja mikä on ontokratian, kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden epätietoa, joka pyrkii viemään autonomisen yksilön vapauden, itsenäisyyden ja havainnointikyvyn. Ontokratia edustaa pienimmistä alkukohdista muotoutuvaa valtaa ja epätietoa, joka muodostuu etenkin sellaisten ihmisten piirissä, joilla ei ole kykyä tai mahdollisuutta toimia yksilönä, minkä takia he liittyvät yhteen ja käyvät vapaita yksilöitä vastaaan. Esimerkiksi jonkinlaiset tissimissit, jotka eivät tee muuta kuin ehostavat ulkomuotoaan, näyttäytyvät kuvissa ja nussivat, ovat sellaisia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista valtaa tiedon mielessä, ja heidän suosionsa ja palkkapussinsa perustuvat vain siihen, miten ihmisten huonompi osa määrittää nykyään suosituksi tulleiden yhteydenpitokanavien kautta sen, mikä katsotaan tärkeäksi ja kiinnostavaksi. Toisin sanoen sosiaalisesta mediasta on rakennettu jonkinlainen sähköinen bordelli, jonka yhteydellä välitetään etenkin seksuaalisia impulsseja ihmisille, mitä vielä parikymmentä vuotta sitten edistivät bussipysäkkien tissiliivimainokset. Naiselle nykypäivänä monessa mielessä tärkeintä on olla seksuaalisesti houkutteleva, joka tekee ainakin minulle ns. nauseating olotilan. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat elää vain mielikuvina ihmisten tietoisuudessa. Ja kun nykyään mielikuvan välittämisellä pyritään etenkin siihen, että saadaan oma minä näyttämään seksuaalisesti houkuttelevalta, niin voidaan sanoa tuon pyrkivän etenkin yksilön seksuaalisen tason vallan tavoitteluun. Jos esimerkiksi filosofiaan tuodaan seksuaaliset arvot filosofiaa tärkeämmäksi, niin voidaan varmasti huomata se, millaiset ihmiset toimivat tällaisissa yhteyksissä. Eräs yksi epämiellyttävä harppu joka on ollut jonkin kansanedustajan avustajana on etenkin hyvin vastenmielinen ja koppava esimerkki tästä aiheesta. Nykyään ei ole monen ihmisen mielestä yhtä tärkeää kuin olla seksuaalinen se, jos toisena vaihtoehtona olisi olla viisas. Uusi syvällisyys pyrkii totuuden lähenemiseen tiedon avulla ja samanaikaisesti se korostaa etenkin mahdollisimman monella areenalla toimimista, jonka myötä esimerkiksi koulussa voitaisiin ottaa käyttöön kurssitus, jossa opiskelijat lukisivat saman oppiaineen sisällä useampia kieliä. Minun sukuhistoriassani kielet kuten ranska, saksa, venäjä, ruotsi, englanti ja suomi saattoivat vaihdella ja kaikkien omien sukulaisten kansssa pystyttiin kommunikoimaan jollain kielellä. Sen takia olennaisempaaa on olla tekemisissä monen eri kielen kanssa kuin niin, että jotain kieltä pyrittäisiin opiskelemaan tavalla, jossa kuviteltaisiin sitä osattavan yhtä hyvin kuin äidinkieltä, joka ei ole mielestäni mahdollista. Koska oppiaineiden yhteydessä suositeltaisiin erilaista oppi- ja lähdekirjallisuutta, voisi perusteellisemman kielitaidon hankkia etenkin kirjojen lukemisen kautta. Tämä tietysti vaatisi sitä, että oppilaiden tulisi saada kirjoja ostaessaan jonkinlaisia alennuksia, ja tietysti myös opettajien tulisi hallita omat alansa paremmin ja oltava avarampi etenkin oppimateriaalien suhteen. Lisäksi myöhempää elämää tukevasti tulisi opetella tekemään jo varhaisemmassa vaiheessa entistä suurempia opinnäytetöitä ja edistää niissä oman osaamisensa opettelua ja laajentamista. Mieleeni on jäänyt se, että yläasteella yksi fiksu äidinkielen opettaja laittoi oppilaat tekemään laajan kurssityön jostain suomalaisesta kirjallisuuden alan henkilöstä. Itse tein omani Eino Leinosta, ja kaksi luokan älykkäintä itseni lisäksi tekivät esitelmänsä Väinö Linnasta ja Veikko Huovisesta. Luin tuossa vaiheessa ensimmäistä kertaa Eino Leinon runoja. Kuitenkin on sanottava esimerkki siitä, miten uusi syvällisyys ei kosketa kaikkia, että kun ala-asteella eräs poika viskasi kirjansa minua päin, ja sitten kun vihastuneena sanoin, että heitä häntä kohta Sinuhe Egyptiläisellä, joka on suhteessa paksu kirja, haki kyseinen yksinkertainen poika paikalle ylempiluokkaisen ”suojelijansa”, joka sanoi minulle, että ”sanoit heittäväsi Egyptiä käsittelevällä kirjalla”. On varmaan niin, että kyseinen urheilijajonne ei tiedä varmaan nykypäivänäkään mitä Sinuhe egyptiläinen tarkoittaa. On siis sanottava, että etenkin itse olen aina saanut sen arvostuksen, jonka olen saanut, koska minua on pidety tietorikkaana ja viisaana ihmisenä. Tietysti tiedon tavoitteleminen, käsitteleminen ja erotteleminen tarkoittaa aina etenkin sitä, että ihmisellä on tähän sopivia ominaisuuksia, joka tarkoittaa etenkin älykkyyttä. Toisaalta uusi syvällisyys tarkoittaa myös henkistä ja sosiaalista omaatuntoa, välinpitämättömien asenteiden eliminoimista ja vastuun käsittämistä. Tässä mielessä olen sanonut, että jos minusta joskus tulisi kansanedustaja, niin antaisin välittömästi lausunnon, jonka mukaan antaisin ainakin neljäkymmentä prosenttia palkastani hyväntekeväisyyteen, joka saisi kaikki muut kansanedustajat vaikuttamaan ahneilta ja itsekkäiltä. Siinä mielessä uusi syvällisyys liittyy etenkin luovaan osallistumiseen, koska se pyrkii yksilötoiminnalla kriittisen massan herättämiseen, jonka kautta entistä useammat ihmiset ja vaikka poliitikot alkaisivat toimimaan samalla tavalla suhteessa erilaisiin vastuun lisäämisen tapahtumiin. Emmanuel Levinas on kuvannut omassa etiikkaan painottuvassa filosofiassaan ihmisen totaalista vastuuta toisesta ihmisestä, jonka mukaan kun ihminen näkee toisen ihmisen kasvot, ymmärtää hän, että hän ei ole vastuussa vain tästä ihmisestä vaan kaikista ihmisistä yhdessä ja erikseen. Tiedon vallan tulisi tarkoittaa sitä, että tiedettä, filosofiaa, ja tieteen ja filosofian tekijöitä arvostetaan, vaikkakin itsetyytyväisyyden poistamisen ja asemien tasaanmukaistamisen pyrkimyksellä voitaisiin varmistaa se, ettei ontokratia tule vetämään marginaaliaan filosofiaankaan. Sosiaalisen dominanssin pyrkimys on jotain, mikä on täysin tiedon vallan vastaista, ja sitä voidaan pitää täysin vastakkaisasenteena myös uudelle syvällisyydelle, koska nykyaikaisen tiedon välittämisen keinot tukevat etenkin porukan huonompaa ja keskinkertaisempaa osaa. Tiedän mm. yhden vanhan moraalifilosofin, joka kirjoitaa sähköpostiviesteihinsä aina ennen nimeään ”Parhain”, jota olen pitänyt vitsinä, mutta voihan se tietysti kertoa myös tämän ihmisen älyllisestä ja henkisestä tasosta. Onhan filosofian piiriin Suomessakin tuotu jo vuosikymmenten ajan kaikenlaista idioottia ja debiiliä. Koska nuortenkin ihmisten puheet ovat varsin pintapuolisia, voisi mahdollisesti olla parasta, jos yliopistossakin ihmiset puhuisivat vain kun sanotaan jotain omasta tai toisten töistä. Tämä sika-sitä ja tätä, ”sikamakeeta”, ”sikahienoa”, on varsin idioottimainen tapa puhua, joka liittyy vain siihen, että tällaisen paskan puhumisella pyritään vain todistamaan oma ryhmäjäsenyys, jossain Helsingin kaltaisen pikkukaupungin pikkupiireissä. Yhdessä ohjelmassa joku tällainen botoksinaama sanoi ”sikaepävarma fiilis”. Myös englannin kielen sanojen toistaminen joka toisessa lauseessa on tämän Helsingistä leviävän nuorten puhetavan piirre. Minä olen aina pyrkinyt kielenmukaisuuteen ja mahdollisimman tarkkaan ilmaisuun, minkä takia en jätä kielelleni mahdollisuuksia uudelleentulkintaan, enkä ainakaan todellakaan toistele tätä helsinkiläisten ryhmäpaineesta johtuvaa ”sikaa”. Kielen käyttämisen pyrkimyksen tulisi senkin liittyä siihen, että sillä saadaan erotella ja välitettyä tietoa erilaisista aiheista, jotka ovat olennaisia itsensä kannalta.

Pohdin omaa naistyyppiäni

Olen aina pitänyt naisista, jotka pystyvät yhdistämään naisen ja entisen miehen roolin omassa elämässään. Tärkeintä on, että naisessa on painokkuutta ja henkistä voimaa. Olen kieltämättä kuolannut jalkapalloilijanaisia, armeijan käyneitä naisia ja jopa yhtä nyrkkeilijää. Myös poliisinaiset kiehtovat silloin, jos he ovat lisäksi sievän näköisiä. Olen aina ihaillut määrätietoisia ja vahvoja naisia, enkä voisi arvostaa naista, joka ei suhtaudu elämään riittävän painokkaasti ja vahvasti. Naisella pitää siis olla jonkinlaisia omia juttujaan, koska minulla itsellänikin niitä todella on. Olen huomannut, että nainen, joka osaa johtaa, ohjata ja tarvittaessa määrätä suunnasta ovat naisia, joita kunnioitan ja ihailen. Minua ei siis kiinnosta harhailijat, liian neitimäiset naiset ja muutenkin naiset, joilla ei ole henkistä vahvuutta ja tahdonvoimaa siihen, että he voisivat olla autonomisia ja valita itse omin voimin oman suuntansa ja tärkeät arvot. On varmaan myös niin, että kiinnostuksellani on aina ollut jonkinlainen älykkyysosamääräraja, koska olen sen verran älyllinen ja arvostan älykästä vuorovaikutusta, etten koskaan voisi seurustella tai edes olla tekemisissä tyhmän naisen kanssa. Myöskin ulkonäkö on tietyssä määrin samantekevää, ja naisen on oltava etenkin tasapainoinen kokonaisuus, jossa sisäiset ominaisuudet, huumorintaju, elämänasenne, äly, henkinen voimakkuus ja ulkonäkö ilmenevät yhtenä. On tietysti selvää, että arvostan sitä, jos nainen pitää huolta itsestään ja myös vartalostaan, ja on sanottava urheilullisten naisten kiehtovan minua joskus, varmaan oman epäurheilijamaisuuteni takia. Henkinen voimakkuus ja omaperäinen persoonallisuus kuitenkin ovat mielestäni kaikkein tärkeimmät ominaisuudet naisessa. Koska itse olen omantien kulkija, niin arvostan sitä, jos nainen osaa toimia ryhmässä, kuten nyt esimerkiksi vaikka jalkapalloilijana tai armeijan upseerina. Arvostan myös taiteellisuutta ja etenkin kielellistä lahjakkuutta ja on olennaisen tärkeää, että nainen osaa keskustella ja pystyy tarvittaessa keskustelemaan ihmisyydestä, maailman tulevaisuudesta ja muista filosofisista aiheista vaikka läpi koko yön. On siis tärkeää, että nainen on lahjakas, että hänessä on päättäväisyyttä ja myös omia juttujaan, eivätkä ne liity mihinkään ulkonäön ehostamiseen tai sosiaaliseen mediaan. Älykkyys on olennainen asia, ja naisen ajattelun tulisi olla siinä määrin omaperäistä, että se voisi vastata jossain määrin omaani. Tasa-arvoisuus kaikkia ihmisiä kohtaan on olennainen asia, kuten on myös autonomia ja immuniteetti toisten ihmisten ajattelun kopioimiseen ja matkimiseen. Voi olla varmaan niin, että vaikka nainen olisi filosofian professori, ei hänellä todennäköisesti ole omaani verrattavaa omaa filosofista maailmankatsomusta, joten sen perusteella on varmaan turhaa diskriminoida. Kuitenkin omaperäisiä ja itse kehiteltyjä ajatuksia ja näkemyksiä naiselta tulee löytyä. Siinä mielessä voisi varmaan sanoa, että onko tässä mielessä minkäänlaista muuta mahdollisuutta kuin lievästi autistinen nainen, mutta on sanottava myös, että jossain mielessä tavallinen neurotyypillinen nainen voisi tasapainottaa minua ja tuoda jonkinlaisia uudenlaisia näkökulmia sosiaalisuuteen ja ihmisten kanssa tekemisissä olemiseen. Kuitenkin on sanottava, että ihmiset eivät tule isommissa yhteisöissä toimeen älykkäämpien ihmisten kanssa. Se liittyy varmasti siihen, että suurin osa ihmisistä ei ole älykkäitä ja samalla vähemmän älykkäät suosivat sosiaalisuutta samalla kun toisaalta suhtautuvat toisiin ihmisiin hyväksyen esimerkiksi arkipäiväisen pahan, jossa ei ajatella yksilöitä vaan tilanteitaan toisiinsa vertailevien ihmisten hyötyä, jossa toistuu jatkuvasti samanlaista pahaa. On tietysti selvää, että samalla kun naisen tulisi olla älykäs, ei hän saa myöskään olla välinpitämätön, koska välinpitämättömyys johtaa tavanomaisesti arkipäiväiseen pahaan ja epätasa-arvoiseen suhtautumiseen. Itselleni todella oikean naisen tulisi siis olla aika erikoinen tapaus.