Uskonnon vaikutus päivittäiseen elämään ja mm. talouteen – mikä on kunnioitettava tapa elää ja yksilönvapaus

Muistan varhaiselta lapsuusiältäni sellaisen kokemuksen, jossa uutisissa näytettiin videokuvaa Wall Streetin pörssimeklareista, jotka kiivaasti mekkaloivat ja heiluttelivat papereitaan, kun pörssikurssit päivittyivät tv-ruuduille. Tämä kokemus viittasi siis siihen, miten ennustamatonta esimerkiksi osakkeiden myynti ja ostaminen ovat. Sanotaan, että mies, jolla ei ole hyvää peruskokemusta isästään, voi monessa tapauksessa kehittyä todelliseksi kieltäjäksi. Kuitenkin mielestäni mainitussa asiassa on jotain syvällisellä tavalla samaa kuin pörssikursseissa. Jotkut onnistuvat ennakoimaan niitä, samoin kuin monet ihmiset väittävät tietävänsä sen kuka saa toimia, yrittää ja elää toisia paremmin. Loppujen lopuksi osakkeiden houkuttavuusindikaattorit ovat vain harvojen tiedossa, ja kun tämä rinnastetaan uskontoon, voitaisiin väittää, että jotkut tietyt ihmiset voisivat olla sanelemassa tuomioita ja arviointeja toisista ihmisistä. Ne, jotka saavat osakkeista rahaa, voivat siis olla myös ontokratian vaikutteellisuudella ohjaavia ihmisiä ja asioita ohjaavan kommentaariaatin välikappaleita. Se, joka menettää rahaa osakkeilla, ei ole haitaksi toisten ihmisten vapaudelle, mutta sellaiset ihmiset, jotka ovat tottuneet rikastumaan esimerkiksi osakkeilla tai vaikkapa Huutokauppakeisarin lihavan pariskunnan kamasaksailulla, tienaavat selkeästi hyväkkeitä helpommin kuin sellaiset, jotka tekevät aidosti työtä ja monessa tapauksessa vielä merkityksellistä työtä. Olisiko sitten olemassa kapitalismia ilman vapaata osakkeiden kauppaamista. Ei varmastikaan, mutta sitäkin ja siitä hyötymisestä voidaan sanoa joitain perustavaa ihmisten vapauteen liittyvää. Eettisen huolen tulisi olla aina mukana yritysten liiketoimintasuunnitelmissa. On myös sanottava, että rahan merkitystä tulisi pohtia, koska yhteiskunnassakin on niin, että jos ihmisten ongelmat kuvitellaan voitavan ratkaista pelkällä rahan syytämisellä, on se virheellinen arvio, ja tulisikin sen takia lisätä yksilön vastuuta omasta elämästään. On turhaa kuvitelmallisuutta, jos ajatellaan, että hyvinvointivaltiossa on jotain poikkeuksellisen myönteistä huomioiden sen, että se passivoi ihmisiä ja ajaa ihmisiä kannustinloukkoihin ja kaikenlaisten sosiaaliviranomaisten valvottavaksi. Ja tämä voi tapahtua siitä huolimatta, vaikka kyseinen yksilö ei tällaista haluaisi. Ihmiset ovat aiemminkin Suomen historiassa tulleet toimeen yksinään, enkä näe sen millään tavalla vahingoittaneen näitä ihmisiä, joista esimerkkinä voisin pitää varmaan ainoana elossa olevaa isoäitiäni. Hän on kovin saita ja kitsas, mikä tietysti on haitaksi talouden kasvulle, koska hän pihtailee ja laittaa kaiken säästöön. Eli on siis sanottava, että vanhemmat ihmiset elävät vieläkin samalla tavoin kuin he olisivat lapsuutensa oloissa vielä tänä päivänä. Rahaa ei tule syytää rahan syytämisen takia köyhille, vaan heitä tulisi kannustaa tekemään jotain oman hyvinvointinsa eteen. Aiemminkin ihmiset ovat tyytyneet työpaikkoihin, jotka eivät välttämättä ole heille parhaiten sopineet, mutta josta on kuitenkin saavutettu tietty tarvittava elintaso. Naisia paapotaan nykypäivänä Suomessa jonkinlaisen epä-älyllisen feminismin takia, jossa naisille annetaan vapaus olla mitä hyvänsä samanlaisilla oikeuksilla aina varustettuna. Naisten annetaan siis olla mitä hyvänsä, samalla kun miehen pitää olla tietynlainen ja vastata kaikenlaisia stereotyyppejä. Se mitä tavallinen nainen miehestä haluaa, ei ole sitä, mitä mies voisi olla. Sen takia kunnon miehetkin jumiutuvat parisuhteisiin naisten kanssa, jotka jakavat miestä osiin sen takia, millainen ”luonne” heillä on - aivan kuin koiraa tai hevosta valitessa. Rahan syytämistä tärkeämpää yhteiskunnassa on oikeanlaisten arvojen ja asenteiden levittäminen, unohtamatta myös arvostelukyvyn kritiikkiä. Ihmisille on tuotava tietoisuuteen, millaisilla asenteilla oikeimmat arvot voisivat yhteiskunnassa toteutua, Sosialismi on menneen aikakauden ilmiö, joka ei kestä arvostelussa esimerkiksi oikeistolaisuuden kanssa. Toisin kuin etnonationalistit selittävät rasismiaan tottumuksella omaan porukkaan, on minun asenteeni maahanmuuttajia kohtaan se, että he voivat näyttää kelpaavuuttaan suomalaiseen yhteiskuntaan vain tekemällä töitä ja opiskelemalla ilman minkäänlaisia puolueellisia indikaattoreita. Monesti on niin, että maahanmuuttajien sopeutumisessa voi tavallisesti mennä kaksi tai kolmekin sukupolvea. Suomi ei ole Afrikka, eikä täällä tarvita sellaista toimintaa, joka ei Suomeen kuulu. Mitä siis tarkoittaa rahan syytäminen vääriin päämääriin? Se tarkoittaa etenkin sitä, että rakennetaan mahdollisesti uusi koulurakennus, mutta sitten voi kuitenkin kysyä, vaikuttaako se todella esimerkiksi oppimisen tai opettamisen laatuun. Ihmisillä on kykyä sopeutua, ja sen takia vinkuminen siitä, että kaikkiin paikkoihin tulee antaa entistä enemmän rahaa, on täysin turhaa ja teennäistä. Sen sijasta tulisi kehittää uudenlaisia oppiaineita yliopistoihin, joissa laajempia kokonaisuuksia opetettaisiin samalla ja että esimerkiksi kielten opettajilla tulisi olla useampia kieliä, joilla hän voi opettaa erilaisia opiskelijoita. Kieliä tulisi opettaa moderneina ja vanhoina kielinä. Luonnontieteet tulisi opettaa saman oppiaineen alaisina, elämänkatsomustieto ja uskonto tulisi yhdistää saman oppiaineen alaiseksi ja filosofian roolia tulisi suurentaa kaikissa oppiaineissa. Matematiikan opetukseen tulisi ottaa soveltavasti myös logiikan ja logiikan historian opetusta. Historian opetuksessa tulisi perehtyä historian filosofiaan ja ainakin Toynbeehen ja Spengleriin. Taideaineita tulisi opettaa samankaltaisen oppimateriaalin kautta, taideaineiden tulisi voida tukea toinen toisiaan ja antaa mahdollisuus yleiskaltaiselle luovuuden arvioinnille ja samanaikaisesti voitaisiin miettiä myös tietynkaltaisen taideterapian opettelua. Kaikille opiskelijoille tulisi opettaa arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä etenkin etiikan oppiaineen kautta. Filosofian ja etenkin filosofisen etiikan opettaminen tulisi aloittaa kouluissa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Äidinkieltä tulisi opettaa etenkin kielellisen luovuuden kautta ja esimerkiksi huumori: satiiri, ironia ja itseironia, tulisi sisällyttää äidinkielen oppiaineeseen. Kaikille voisi ainakin viimeistään lukiossa antaa sellaisen vaatimuksen, että oman äidinkielen lisäksi tulisi erikoistua ainakin kolmeen tai neljään muuhun kieleen. Eräs tunnettu multilingvisti kirjoitti jokunen vuosi sitten, että tulevaisuuden maailmassa ja Suomessa ei pitäisi olla minkäänlaisen ällistelyn aihe, jos joku sattuu hallitsemaan seitsemänkin kieltä. Kielten opetuksessa tulisi suosia etenkin kääntämistä ja isompia opinnäytetöitä nykyisten naurettavien pikkutehtävien sijasta. Myös nuorisokulttuuri tulisi kitkeä koulussa pois oppilaista, ja korostaa etenkin klassikoita kaikessa tekstin tuottamisessa ja oppikirjojen läpikäymisessä. Tällä tavalla voitaisiin poistaa sellaista asetelmaa, jossa arvosanat määräytyisivät vain riippuen opettajan ennakkoluuloista ja rajoittuneesta mielestä eli: opettajat tekisivät freelancerhommia, mainituissa oppiaineissa olisi mahdollisesti useampia opettajia, ja opettajat lisäisivät asiantuntemustaan ollen väliajoin niin sanotulla tutkimuslomalla, johon koko opetusjärjestelmän uudistus voitaisiin helposti perustaa. Kielten yhteydessä tulisi ehdottomasti korostaa myös kielten historiaa etenkin tunnetun filosofin Noam Chomskyn näyttämällä tavalla. Lisäksi kouluissa tulisi korostaa osallistumista etenkin politiikan mielessä. Osallistumista eli Teilnehmungia tulisi opettaa jonkinlaisen kansalaistaitojen oppiaineen alla. Myös Andrew S. McFarlandin ja Michele Michelettin brändäämää luovaa osallistumista tulisi pohtia, ja tämän alla voitaisiin varmasti ohjata oppilaita ja opiskelijoita pitämään huolta lähiyhteisöistään. On sanottava myös, että tällä hetkellä käytännöllisyytensä takia arvion alla olevaa soveltavaa tai käytännöllistä etiikkaa tulisi pohtia kouluissa enemmän. Opiskelijoita tulisi opettaa käsittelemään uusia, ennen kokemattomia kysymyksiä, jotka liittyvät suomalaiseen yhteiskuntaan mutta samalla myös universaalin moraalisen pohdinnan alle. Luovassa osallistumisessa ohjataan ajattelusta motivoituvaa toimintaan sellaisiin aktiiviuomiin, joiden kautta voidaan havaita se, että monesti ihmiset haluavat päästä samanlaisiin lopputuloksiin oman toimintansa ja ajattelunsa pyrkeenä. Kannatan hyvin liberaalisti monia uusia ilmiöitä, joita suomalaiseen yhteiskuntaan on esimerkiksi 2000-luvulla tullut. Ihmisille on annettava yksilönvapautta niin pitkälle kuin se sopii kaikenlaisille ihmisille ja heidän työnsä ja olemisensa pääpyrkimysmääriksi. Mielestäni nykypäivänö Suomessa ei ole sellaista elämäntapaa, jonka pitäisi koskettaa samanlaisena kaikkia ihmisiä. Pikkuporvarit, jotka sanovat, että kaikkiehan meijän pittää, mutta jotka eivät kykene lisäkysymykseen: ketkä määräävät että pitää, vastata, elävät hyvin hatarien pikkuporvarillisten periaatteiden alaisena, jossa he eivät uskalla poiketa missää mielessä ja millään tavalla omasta stereotypiastaan, minkä he yleistävät ”kaikkien” kohdalle. Voisin sanoa, että tuossa on varmasti myös liian suurta herranpelkoa, jonka olisi luullut Suomen kaltaisessakin maassa jo laantuneen. Kaikilla on oikeus valita itselleen elämäntavan, jonka ei tule kuitenkaan olla ristiriidassa kenenkään muun elämäntavan kanssa. Sartre korosti valintaa olemisen perusteella, ja itse uskon, että Sartren ilmaisun tavoin oleminen tulee ennen olemusta. Oleminen ja sen myötä olemus tehdään valinnoilla. Tässä on ristiriitaa nykyisen maailman kanssa. Monesti on varmaan niin, että kuten mummostani kerroin, täytyy joidenkin näytellä sellaista siveydensipulia ja prinsessaa, että oma hyvinvointi ja avoimuus käy joskus hyvinkin vaikeaksi tällaisille ihmisille. Joku missi kertoi jokunen vuosi sitten medialle, että kun hän menee kakalle, laittaa hän poikaystävänsä rappukäytävään kakalla olon ajaksi. Tässä jos missä on siveää prinsessatyyliä. Mielestäni vapaus on ihmisille ensimmäinen periaate, ja sen takia ei voida sanoa, että rajoittuneet elämäntavat olivat ne sitten kuinka hurskaita hyvänsä, tuottaisivat ainakaan tässä elämässä suurempaa yksilöllistä hyötyä. Tietysti on selvää, että maaseudulla ihmiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan pidikkeiden kautta. Kuitenkin on sanottava omista sukulaisistani Kaavilla, että heissä näkyi aateliin kuuluva omantunnon- ja ajattelun ja toiminnan vapaus, sillä esimerkiksi äitini äiti ei työntänyt nenäänsä minun yksityisiin asioihin niin syvästi miten isäni äiti toistuvasti tekee. Voi tietysti olla, että kertoo matalasta henkisestä tasostani, että koen vielä tänäkin päivänä hauskaksi, kun malevolenttiin tyyliin saatan kysyä häneltä, että onko hän käynyt kakalla tai onko häntä pierettänyt. Tämän takiahan tietysti ole kehitysvammainen tai jälkeen jäänyt... Kaupungeissa ei ole samanlaista painetta omalle käytökselleen, koska moniarvoinen suomalainen yhteiskunta ei ainakaan tavallisesti kyttää sellaisia ihmisiä, jotka ovat erilaisia. Joskus Kekkosen aikaan tietysti Suomi oli vielä pääosaltaan agraarinen, mutta kaupunkilaistunut elämäntapa on muuttanut asian kokonaan. Jos ei tunneta esimerkiksi naapureita, ei todellakaan silloin ylläpidetä minkäänlaista jaettua henkistä intimiteettiä, joka on tavallista vielä nykyäänkin jossain Perähikiällä. Mummoni on elänyt puolet elämästään kaupungissa ja vieläkään hän ei vaikuta omaksuneen minkäänlaisia periaatteita, jotka Suomessakin liittyvät kaupungistumiseen ja kaupunkiasumiseen. Ahtaat olot tarkoittavat vielä nykypäivänkin Suomessa ahtaita henkisiä oloja ja altiutta toisten ihmisten mielipiteille, kuin että ahtaat olot liittyisivät liian pieneen asuntoon, jossa parempaa asuntoa tällaiselle vaativat sosialistit, jotka jaksavat jauhaa tätä väärästä näkökulmasta katsottua hyvinvointiyhteiskunnan käsitettä, joka ei kestä aikaa eikä realistista tarkkailua. Ahtaista henkisistä oloista syntyy aina sellainen kompensaation tarve, että tällaiset ihmiset alkavat vaatia myös muita ottamaan opikseen tällaisesta elämäntavasta. On mainittava mummostani sellainen juttu, että kun, olisinko ollut noin 16-17 vuotta, olimme menossa veljeni autolla kesäasunnollemme, otettiin mummoni kyytiin Kuopiosta. Muistan miten mummo istui takapenkillä keskellä ja hänen päänsä oli etupenkin tasolla, millä hän seurasi koko matkan ajan nopeusviisaria. Eli jotkut kuvittelevat voivansa olla pelkästään sukulaissuhteen takia jonkinlaisia moraalisia matriarkkoja toisten ihmisten suhteen. Mökkiläinen voidaan ottaa mökistään kaupunkiin isompaan asuntoon, mutta mökkiläisyys ja uskonnolliset sekä köyhyyden kautta tulevat mielipiteet säilyvät. Mummo tulkitsee kaikkia asiat subjektiivisesti ja ihmiskeskeisesti. Muistan miten hän silloin kun olin lapsi ja nuori toisteli minulle koko ajan ”sinä out niin itepäinen”, ja vain sen takia, koska minä en esimerkiksi veljeni tavalla ole koskaan mielistellyt häntä ja sopeutunut hänen periaatteidensa kautta toimimiseen. Eli mummon altruismin taustalla on manipuloiva narsistinen persoonallisuus, joka jakaa ihmisiä kategorioihin mustavalkoisella tavalla. Hän on sanonut minulle usein, että hän ei voi sietää ihmisten tatuointeja, ja sanoi itse asiassa edellisen kerran saman asian yhtä päivää ennen kuin ylisti minulle, miten joku samassa talossa ollut leipuri oli tuonut hänelle jonkin pitkon, ja kertoi että tällä miehellä on tatuointeja miltei kaikki näkyvät paikat täynnä, mutta ilmeisesti pitkon takia tatuoinnit eivät haitanneet mummoa yhtään: ”en niitä edes huomannu”. Tämähän kertoo mustavalkoisuudesta ihmisten erottelussa sekä jonkinlaisesta sentimentaalisesta ihmiskeskeisyydestä. Kertoi hän kerran minulle oikein vavahtelevalla, dramaattisella ja liikuttuneella äänelllä, miten kirkkoherra oli tullut hänen viereensä istumaan kirkossa. Maalaiset ihmiset tietysti arvostavat etenkin lääkäreitä ja hengenpaimenia. Kuitenkin arvostan mummoni perinpohjaisuutta ja halua ratkaista kaikenlaisia ongelmia. Olen myös huomannut sen hänen totisuudestaan huolimatta, että hän osaa olla tarvittaessa hyvin vitsikäs ja nauraa kaikenlaiselle teeskentelylle ja sille, jos jossakin toimitaan epäoikeudenmukaisesti pelkästään valtasuhteiden takia. Kuitenkin mielestäni matkailu avartaa ja sen kautta saa käsityksen siitä, miten paljon erilaisia elämäntapoja, ajattelua ja toimintatapoja on. On kuitenkin sanottava, että tietyt voimakkainta hyvää tuottavat ihmissuhteet ovat ihmiselle tärkeitä, ja varmaan monet miehet saavat naisesta jonkinlaista ajatteluun vaadittavaa lomaa. Mummonikin tapauksessa on tosiasia, että mökkiläiset ihmiset ovat riippuvaisempia toisista kuin esimerkiksi suurtilalliset jne. aateliset. Hän on rajoittanut oman maan päällä olemisensa niin minimiin, että voi ihmetellä sitä, miten hurskaalta hän vaikuttaa. On aika lailla todennäköistä, että häneltä olen isäni kautta perinyt high functioning autism-diagnoosin. Minä olen vain sen verran poikkeava, että mielenkiinnonkohteistani on aina ollut hyötyä elämässä, jonka kautta olen voinut käyttää hyväksi lahjojani. Olen mielestäni paljon sosiaalisempi ihminen kuin mummoni joka niin sanotusti taipuu poispäin oman sosiaalisen elämänsä laajentamisen kohdalla. Uskonto näkyy yksittäisten veronmaksajien kohdalla siinä, että katsotaan moraalisesti oikeammaksi rahan hankkimisen kuin sen, että yksilöllä ei ole rahaa. Varmaan uskontoon liittyy myös se, miten katsotaan hyväksi se, jos rahaa on paljon ja alustalaisia myös. Sanotaan, että esimerkiksi minun sukulaisteni aikaan Luhangassa eivät he pakottaneet esimerkiksi omia torppareitaan käymään kirkossa, ja esimerkiksi siinä tulee esiin se, miten aateliset suhtautuvat liialliseen uskonnollisuuteen, että äitinikin on eronnut kirkosta, mitä mummoni kauhisteli ja oikeastaan liikuttuikin jonkin verran, kun hänelle naamasta naamaan tämän asian kerroin. On varmasti niin, että monet aateliset kokevat kirkon jossain määrin hurskastelemisen ja teennäisyyden pesäpaikkana, vaikka minullekin uskonto on alkanut merkitä elämän jatkuvuutta. Jos ajatellaan kalvinistista tapaa ajatella omaisuudesta ja Jumalan yhteydestä siihen, voidaan sanoa, että etenkin Yhdysvalloissa on tapana ajatella, että ihminen on paarialuokkaa, jos hän ei ole suuntautunut rahan tienaamiseen. Minun mielestäni ihmisellä on yhteiskunnassa oikeus olla joko rikas tai köyhä, - aivan sen mukaan millaista elämäntapaa ja -tyyliä yksilö pitää itselleen ominaisena. Raha ja etenkin sen määrä ei ole mikään keskeisin asia ja käsite yhteiskunnassa. Ihmiset sopeutuvat vaikka minkälaisiin olosuhteisiin, eikä mikään valuutan määrä tai indeksin tarkistus takaa sitä, että tällainen yhteiskunta olisi jotenkin paras mahdollinen. Työ on keskeisin asia, ja sitä mitataan helppousindeksin kautta, joka mittaa myös todellisen työn määrää ja samalla sitä, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa on, ja kuinka paljon yhteiskunnassa joutuu olemaan ihmisiä, jotka ontokratian manipuloinnin takia ovat epävapaita ja vallattomia. Vallaton ihminen on ontokratian ohjaaman kommentaariaatin vaikutteellisuudelle altis, ja sen takia hänen periaatteensa eivät aja kenenkään muun etua. On myös sanottava, jos ajatellaan asiaa ontofysiikan kannalta, että sosiaalinen dominanssi merkitsee vallattomille ja epävapaille ihmisille enemmän kuin minkäänlaiset syvemmät ajattelun ja toiminnan periaatteet. Nämä periaatteet ovat sellaisia, että niiden ymmärtämiseen vaaditaan filosofiaa, filosofista etiikkaa ja elämänkatsomustietoa. Tämä ontofysiikan tarjoama vaihtoehtoinen malli tarjoaa etenki suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta, ja se takaa sen, että mahdollisimman suurella enemmistöllä on oikeus ja mahdollisuus ajatella ja toimia vapaasti. Tietysti peliteorian lisäksi tulisi tarkastella myös Pareto-optimaalisuutta, joka mittaa nimenomaisesti vapauden määrää yhteiskunnassa ja kuinka se voitaisiin ylettää myös sellaisiin yksilöihin, joilla ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta tavoitella vapautta. Helppousindeksi ei tarkoita sitä, että kaikkien ihmisten tulisi tehdä mahdollisimman hankalaa ja vaikeaa työtä, vaan se, että ammatteihin valitaan ihmisiä puolueettomasti ja heidän omien taitojensa ja tietämyksen kautta. Vapain mahdollinen yhteiskunta on sellainen, jossa ihmisten pyörittämät instituutiot ovat vapaita ja parhaimmassa tapauksessa niissä on paljon valinnan vapautta ja vaihtoehtoja. Kaikkia instituutioita arvostetaan siinä samalla tavalla, vaikka ne valinnan vapauden kautta jakaantuvatkin erilaisiin tasoihin, jossa uskonto on korkeimmalla tasolla, mutta vain sen takia, koska ihminen saa hakea tukeaan uskonnosta silloin, kun hänellä on siihen tarvetta. Suomessa on jo nähty se, että ihmiset eivät halua ottaa käskyjä uskonnon välityksellä, koska kristinuskonkin tarkoitus maailmassa on elämän arvon säilyttäminen, eikä pakotusjärjestelmä. Kuitenkin kun samalla valinnanvapaus lisääntyy myös matalemmilla instituutiotasoilla järjestelmässä, jota kutsun tunnustushierarkiaksi, muuttuvat nämäkin tasot ja instituutiot arvoltaan. Olennainen asia yhteiskunnassa on se, että ihmisillä on oikeus valita vaihtoehtojen väliltä. Ontokratia usuttaa kommentaariaatin vaikutteellisuudella instituutiot toisiaan vastaan toimien vaan negaation, relatiivisuuden ja reaktiivisuuden kautta. Tässä tulee esiin se, että esimerkiksi yksinkertaisimmat uskonnon kieltäjät todellakin asettuvat negaatioon Jumalaa ja uskontoa vastaan ja tekevät sen tosiaankin pelkästään negaation, suhteellisuuden ja reaktiivisuuden kautta. Kieltäminen on tietyissä asioissa väärin, koska se ei huomioi sitä kaleidoskooppia, johon ihmisten todellisuus liittyy. Kaikissa on varmasti jonkin verran uskonnollisuutta.