Taloudesta ja muista asioista

Minä en taaskaan tiedä mistä kirjoittaisin. Haluaisin tietää, onko minusta täysipäiväiseen ja kokonaisvaltaisesti hyviä kokemuksia tuottavaan työhön. Olen miettinyt Virrantalon hyödyntämistä liiketoiminnassa. Lisäksi olen ajatellut, että minusta olisi ennemmin yrittäjäksi kuin jonkinlaisen mahdollisesti yksinkertaisen johdon alaiseksi, jossain työssä, missä pitää koko ajan mukailla johdon linjaa. Olen mielestäni varsin aikaansaava ihminen, joka voisi tehdä monenlaisiakin hommia. Lähipiiri on korostanut minulle opiskelun tärkeyttä ja sen jatkamisen tärkeyttä, johon olen suuntautunut esimerkiksi väitöskirjan tekemisen kautta. Haluaisin tehdä jotain, millä olisi suurempaa merkitystä kuin vain se, että saisin sen kautta oman materiaalisen hyvinvointini. Terapeuttinikin puhui henkisen huoraamisen vaaroista, ja mielestäni hän tämän yhteydessä tajusi jotain perustavaa omasta mielestäni ja sielustani. Minusta ei ole yksinkertaisten ihmisten myötäilijäksi, ja siinä mielessä sopisin varmaan politiikkaan esimerkiksi suuresti arvostamani edesmenneen Esko-Juhani Tennilän tavalla. Haluaisin tutkia taloutta, koska en ole aiemmin ollut siitä suuremmin kiinnostunut. Kuitenkin nykyaikana yksikään ei voi olla välinpitämätön suhteessa siihen, vaikka on sanottava, että Jan Vapaavuoren Puoliholtiton Suomi-teos ei ole samaa tasoa Helsingin saksalaisen koulun käyneen Elina Valtosen Vapauden voitto-teokselle. En usko, että Suomen hallituksessa olisi nykyään toista ministeriä, joka pystyy antamaan saksankielellä ilman briiffausta haastattelua Saksan medialle. Oma suhteeni Saksaan kiteytyy hyvin Rammsteinin kappaleeseen Deutschland, vaikka Ohne dich saattaa olla vieläkin lähempänä. Saksalainen kulttuuri on jokseenkin ollut esillä kasvuympäristöissäni ja suvussa. Vaikka saksaa ei olla puhuttu ensimmäisenä kielenä pitkään aikaan esivanhempieni keskuudessa, on saksalaisen kulttuurin vaikutus vieläkin voimakkaasti esillä. Muodollisuus, järjestelmällisyys ja perityt arvot ovat tärkeitä asioita. Valitettavaa on se, että väärinkäsityksen vuoksi en voi sinne mennä. Sain kuitenkin jo nuorukaisiällä perustavia kokemuksia saksalaisesta kulttuurista. Kun mursin Saksassa vasemman nilkkani, sanoin paikalle tulleille, että ”luuni ovat kovia” (Meine Knochen sind hart etc), ja sepä aiheutti ensimmäisen väärinkäsityksen. Kuitenkin Saksassa ollaan asiallisia, ja vaikka olisi ollut putkassakin, on tällainen henkilö seuraavana aamuna Herr se-ja-se. Jokseenkin muodollinen teitittely ja jäykkyys ovat kuitenkin Saksassa piirteitä, jotka ovat vähitellen hävinneet itseltäni. On monen asian summa, miksi saksalainen natsismi johti heikompien kansanryhmien eksterminaatioon, se varmaan johtui ainakin osittain tietynkaltaisesta preussilaisuudesta, joka korosti vain ylimmän vallan oikeutta toteuttaa päätöksiä, jotka alemmat ilomielin halusivat toteuttaa. Kuitenkin on sanottava, vaikka näitäkin tapauksia on varmasti ollut, että saksalaiset kunnioittavat sen verran naisia, että raiskaustapauksia Venäjällä ei varmasti ollut niin paljon kuin mihin ryssät syyllistyivät Saksassa ja Puolassa. Äidilleni tulee ritarihuoneelta kirjeitä nimellä Rouva jne. Sehän tarkoittaa englanni termiä Lady, aivan kuin termi Herra tarkoittaa Lordia. Saksan Frau on tietysti samanlainen ilmaisu, vaikka saksankieli sisältää paljon termejä, jolla korostetaan jonkin roolia: Sehr geehrter Herr/Frau jne. Saksankielessä on tietynkaltaista katu-uskottavuutta ainakin jos sitä verrataan vaikka ranskaan tai esimerkiksi englannin kieleen. Saksassa minä varmaan kokisin itseni onnellisemmaksi ja hyväksytyimmäksi. Monet olivat jo silloin, kun olin parikymppisenä vaihdossa Dåusseldorfissa, kiinnostuneita nimeni ja sukuni taustasta. Monet suhtautuivat minuun tavalla, jossa tässä on vain vähän saksankielen unohtanut maalaisserkku, joka kohta kuitenkin mukautuu ihan samalla tavalla porukkaan. Saksalaisille von-etuliite on herkkä asia, joka saa aikaan kaikenlaisia mielikuvia. Ennen kuin muutin Fûrstenwallille keskustan kattohuoneistoon, huomasin joidenkin tavalllisten Mûllerien ihmettelevän sitä, miten aatelissukuinen ihminen asuu tavallisessa opiskelijasolussa. Kun hankin keskustan asunnon, oli vuokranantajana fysiologian emeritusprofessorin vaimo, joka oli seitsemissäkymmenissä, mutta muistutti parikymmentä vuotta oikeaa ikäänsä nuoremmalta. Fürstenwall ei itse asiassa kuitenkaan ole aivan perusteellisinta keskustaa Düsseldorfissa, vaan alue oli niin sanottua Friedrichstadtia, josta pidin eniten kaikista Düsseldorfin kaupunginosista. Talossa, jossa oli vain yksi asunto per kerros, asui yksi miellyttävä italialainen nainen, jonka kanssa olisin halunnut päästä läheisempiin tekemisiin, mutta ei! Olin niin ujo ja arka. Mielestäni preussilaisuudessa ei itsessään ole minkäänlaista vikaa, koska johdon ollessa valveutunut, se on paras minkäänlainen käskynantojärjestelmä, mitä voi vaan mistään löytää. Niin sanottu ratkaisukeskeisyys on Saksassa tyypillistä, ja siihen pyritään aina vaikka minkälaisella voimalla. Muistan kun menin Düsseldorfissa leipomoon ja kysyin, Verkaufen Sie hier Roggenbrot? Muistan miten täti katsoi minua kauhistuneena ja sanoi, aivan kuin olisin ollut jonkinlainen barbaari, slaavilainen mustan leivän mussuttaja, että ei todellakaan myydä. Vaikka en tullut tuota ajatelleeksi, voi olla mahdollista, että etenkin läntisessä Saksassa ruisleipä yhdistetään itäisiin kansoihin. Miksi leipää tulisi tehdä rukiista, kun parempaa saadaan vehnästä ja kaurasta esimerkiksi. Aloitin säännöllisen ryyppäämisen asuessani Düsseldorfissa ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Suurella helteellä makoilin kylmässä vedessä ammeessa ja join shampanjaa ja katselin kattoikkunasta kauemmas jääviä talojen ja kirkonkellojen profiileja. Talon alakerrassa oli miellyttävän perheen omistama italialainen ravintola. Sieltä sai miltei parasta pizzaa kuin missään koko Euroopassa, vaikka yksi hyvä kokemus pizzan kanssa tuli itselleni ainakin Ljubljanassa Sloveniassa. ”Tiiä mitä perkeleen mustekaloja tuovat, jos mennee summassa tillaa. Saatana etanoita tai jotakin paskaa, saatana”, kuten tunnettu elämänfilosofi Markus Kuotesaho on todennut ulkomaisista keittiöistä. Yksi paikka, jossa olen aina halunnut asua, on jostain syystä ollut jo pitkään Leipzig Sachsen-Anhaltissa. Olen käynyt myös mm. Dresdenissä, josta jäi mieleen se, kun kysyin ohikulkeneelta keski-ikäiseltä mieheltä, Wissen Sie wo ist Semperoper Dresden? Niin hän sanoi Ich lebt kein hier ja vaikutti jopa naurahtavan jotenkin itseironisesti. Suurin osa ulkomailla saaduista kokemuksista on minulle tullut yksin ollessa, johon olen joskus kaivannut muutosta. Saksalaisuutta ei opi Brandenburgin porttia tuijottamalla ja paidan tuhrimisella Currywurstiin. Se vaatii todellakin perustavaa kulttuurin ymmärtämistä. Joku on sanonut itsestäni, että toimin monesti hyvin preussilaisella tavalla, vaikka on sanottava ristiriitana siihen, että olen hyvin tarkka siitä, ketkä minulle antavat ohjeita ts. ketkä ovat kyvyllisiä antamaan sellaisia ohjeita, jotka ovat riittävän hyviä toteutettavaksi. Tässä mielessä isäni on ollut nimenomaan suvereeni auktoriteetti, joka on korostanut kaikessa omaa rooliaan, ja ”alempien” ymmärtämys on täysin samantekevää, täytyy tehdä vain niin kuinka hän sanoo tai on sanonut. On sanottava esimerkiksi Marja Vuorisen Aateluuden semiotiikka-opinnäytteeseen perustuen, että aateli on aina korostanut moraalista esimerkkiä, ja on vaarallista, jos käskynvallan saavat jollain tavalla rajoittuneet ihmiset, joilla ei ole riittävää auktoriteettia käskyjensä takana. Voidaan sanoa, että kiinnostukseni filosofiaa kohtaan alkoi siinä, kun kieltäydyin ottamasta isäni käskyjä monien eri asioiden suhteen. Filosofiassa, vaikka se onkin monen mielestä rinnastettavaa sotimiseen, on kuitenkin ymmärrettävä asioita muutenkin kuin vain joidenkin ”ylemmältä” tulevien sokeiden käskyjen mukaisesti. Äidissäni on paljon enemmän munaa ja kovuutta, kuin omassa isässäni. Oikeudenmukaisuus on esimerkiksi arvo, jossa olen nähnyt äidilläni olevan paljon enemmän kompetenssia kuin isälläni, koska isäni loukkaantuu pienestä, käskee ja parkuu, kun hänen käskyjään ei joku halua noudattaa. National Lampoons vacation tulee monesti mieleen kun ajatellaan tyypillistä amerikkalaista perheenisää. Kuitenkin on sanottava, että isäni ei yllä edes tuolle tasolle, koska hän on vaiti, synkkä ja antautumaton millekään henkisiä asioita käsittelevälle keskustelulle tai palautteelle. Vaikka minua on nimitetty sosiaalisesti kehitysvammaiseksi tai autistiksi, niin on sanottava minun monen mielestä vaikuttavan paljon sosiaalisesti terveemmältä kuin hän. Hän on kehittänyt itselleen Huutokauppakeisari-tasoisen huumorin ja nauramisen oman poikkeuksellisuutensa peitteeksi. Minä olen mielestäni onnistunut paremmin kehittäessäni itselleni arvostelukykyä, oikeita arvoja ja asenteita ja asioiden syvällistä ymmärtämystä. Ja vaikka nyt moni näkee minut kiittämättömänä, niin hän on tehnyt minut jo aikoja sitten perinnöttömäksi, joten minkäänlaista muutosta ei ole odotettavissa. Pitäkööt hilkkunsa. Monessa mielessä kulttuuri kulkee eheiden sukulinjojen ja ihmissuhteiden kautta. Tässä mielessä tulee mieleeni se, että äitini aatelisessa suvussa on aina korostettu isänvaltaa, ja isäni puolella hän ei tiedä omaa isoisäänsä, enkä minäkään sitä hänelle kerro. Kuitenkin isänvallan arvot sovellettuna isättömyyteen on merkittävä filosofinen tausta koko tämän problematiikan ympärillä. Tässä on perustavin paradoksi vanhempieni suhteessa, suhteessa lapsiinsa ja koko se perusta, jolla minulle annettiin ohjeita nuoremmalla iällä. Jos äitini kuolee ennen isääni, joudun varmaan hakemaan Siilinjärvelle jääneet tavarani pois, ja minkäänlaista tarvetta sen jälkeen ei olisi siellä käydä. Äitini on hyväsydäminen, kiltti ja hyvä ihminen, jossa on paljon enemmän peruja von Becker-suvusta kuin monella muulla mieslinjaisen suvun jäsenellä. Kirjoitin joskus, että olen ainoa suvun jäsen, jonka syliin ei anneta suvun jäsenten pieniä lapsia. Varmaan se liittyy jollain tavalla omaan puoliautistisuuteeni. Ihmiset aistivat minussa sellaista, jota ei tavallisesti liitetä siihen, miten lapsiin tulisi suhtautua. Kuitenkin on sanottava, että en itsekään pystyisi sietämään lasten ja inhottavien keskenkasvuisten teinien opettamista. Jos asia olisi tullut omalle kohdalle, olisin varmaan pystynyt muokkamaan omia ajatuksiani ja tekemisiäni asian suhteen. Kolme lahjakkainta samalla luokalla yläasteella ollutta ovat ilman arvojärjestystä: diplomi-insinööri, jonka isä on eläkkeellä oleva mielisairaalan ylilääkäri, juristi, jonka isä oli lääkäri ja yksi tyttö, joka rupesi ilmeisesti opiskelemaan sosiaalipsykologiaa, mutta en ole hänestä pitkään aikaan mitään kuullut. Hänen äitinsä oli ilmeisesti opettaja ja Kokoomuksen kunnanvaltuutettu. Häiriköt ja kiusaajat eivät ole saaneet riehumistensa ja sosiaalisen dominanssin manipuloimistensa kautta minkäänlaista enempää kuin mithin heistä on jo tuona aikana havaittavasti ollut.Kiusaaminen ja toisten ihmisten arvostelu on aina valtapyrkeistä, ja lahjakkaat yksilöt ottavat vain harvoin tuollaiseen osaa. Näistä, joista ehkä diplomi-insinööri on ehkä kaikkein lahjakkain, on jäänyt mieleeni se, miten esimerkiksi hän oli enemmän hiljaa kuin puhui ja hän taisi muistaakseni Pokemon-villityksen aikaankin olla ainoa, joka ei lähtenyt hommaan mukaan pelkästään toisten lasten innon takia. Ja vaikka joku voisi olla väittämässä, etten arvosta naisia yhtä paljon kuin miehiä, niin on sanottava, että kaksi noista kolmesta mainitusta ovat naisia Minä en tiedä mistä se on johtunut, kun olen ulkomailla törmännyt useita kertoja entisiin tuttaviin ja minut jostain tunteviin tyyppeihin. Näin yhden mainitusta kolmesta yhden toisen tutun kanssa Leipzigin Hauptbahnhofilla pahimpien ulkomailla vaeltelujen lisäksi. Lisäksi minut on sanottu nähdyn mm. Amsterdamissa, Roomassa, Lontoossa, Pariisissa ja Berliinissä vain muutamia kokemuksia mainiteksani. Kun high functioning autism-diagnoosiin liittyy myös poikkeuksellista älykkyyttä ja oikeita periaatteita, voi tavallinen ja nykyään aikuisillekin toitotettava nuorisokulttuuri tuntua vieraalta. En esimerkiksi itse ole koskaan kokenut viehätystä tyhjäpäiden harrastamaan kevytmielisyyteen sukupuolisuhteissa. Muutamia varhaisnuoruuden kokemuksia huolimatta olen aina suhtautunut sukupuoliseenkin kevytmielisyyteen kielteisellä tavalla. Tämä johtuu ehkä myös siitä, että haluan penikseni lisäksi tehdä kumppanille tiedettäväksi myös muita asioita minusta, jotka eivät käy aivan yhtä helposti selväksi kuin ensin sanottu. Ja on tietysti selvää, ettei suurin osa naisista tulee koskaan siihen pystymään tai halua siihen pystyä. Olen vetäytynyt pois kevytmielisistä ihmissuhteista, koska en halua enää kuunnella tylytystä ja arvostelua, jota monesti nuoret naiset tiedottavat miehille monesti aivan tietämättään. Olen huomannut sen, että minulla on loistava kyky havaita esimerkiksi toistuvuuksia, patterns jne. Myös on sanottu, että yksityiskohtien tuntemukseni on aika lailla priimaa. Siinä mielessä minussa on ainakin jonkin verran tilastotieteilijää. Haluan tutkia väitöskirjassani sitä, mitä varten talous on, ja miten se voitaisiin parhaimmassa tapauksessa yleistää, mikä sopisi myös mikrotason järjestelmiin. Olen kokenut viehtymystä etenkin Peter Singerin, Martha Nussbaumin ja Amartya Senin teoksiin ja filosofiaan. Yritän vielä saada väitöskirjani ohjaajaksi Amartya Senin, vaikka hän on jo tänä vuonna 91-vuotias, jos saa elää. Sen sai tunnetusti taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 1998, vaikka tämä on jo tietysti triviia kun asiasta on melkein kolmekymmentä vuotta. Olen kehittänyt mm. käsitteitä hyvinvointijono, hyvinvointiarkeologia ja hyvinvointigenealogia, joissa siis otetaan uusia näkökulmia siihen, miten työ ja talous tulisi yhteiskunnassa järjestää. Sanoisin, että proggikseni yksi pääpointti on jo tässä vaiheessa se, miten voitaisiin saada vastakkaisia käsitteellistyksiä rahalle ja taloudelle ilman tavanomaista näkemystä rahasta, joka korostaa vain sen määrää ja sen arveluttavaan distribuointiin. Ihmisiä tulisi kasvattaa asennoitumaan rahaan oikeammalla tavalla, koska esimerkiksi nykyistä hallitusta edeltänyt sosialistihallitus Suomessa ei todellakaan ole saanut asioita hoidetuksi sillä tavalla, että se olisi kestänyt ajan vaikutusta. On mielestäni sanottava, että koulussa ja opetuksessa pitäisi olla jonkinlainen fokus, joka kestäisi monissa olosuhteissa. Se vaatisi esimerkiksi sitä, että oppilaan ja opiskelun tiedot ja taidot arvioitaisiin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja erilaisia arvotusjärjestelmiä sietävästi. Arviot tulisi levittää laajempiin kokonaisuuksiin, ja arviot pätevyydestä ja osaamisesta tulisi tehdä useamman kuin yhden opettajan mielipiteiden ja arvostuksien ja kykenemättömyyden kautta. Taloustieteellisessä ajattelussa eniten minua on miellyttänyt Friedrich von Hayek, vaikka hän väitti julkisesti, että talousajattelussa ei tunneta altruismin käsitettä. Minä epäilen, että hän liitti altruismin punaiseen tai vaaleanpunaiseen vihaamaansa sosialistiseen ajatteluun. Onko sitten hyväntekeväisyys altruismia, vai mihin sillä pyritään? Altruismin miellän itse etenkin siihen, että kaikessa toiminnassa pyritään myös kaikkien muiden ihmisten yhteiseen hyötyyn. Toisaalta kristillisen armon motivoima hyväntekeväisyys tehdään myötätunnon tunteen kautta. Toisaalta onko suurta merkitystä, jos monimiljardööri-ihminen lahjoittaa vuosittain muutaman miljoonan entiselle yliopistolleen tai muulle opinahjolle? Mielestäni ero tulisi tehdä tässä sen mukaan, mihin ihmisellä on kapasiteettia. Itse olen miettinyt, että jos menisin Haluatko miljonääriksi-kilpailuun, sanoisin kilpailun alussa, että luovutan ainakin 95 prosenttia voitostani hyväntekeväisyyteen. Olin kerran Pariisissa CDG:lla ja annoin, kun olin aiemmin tilannut myös limpparipullon mutten ollut sitä avannut, sen takaisin tiskille, ja ko. Ihmiset ihmettelivät. En kuitenkaan ajatellut, että saisin siitä suurta tappiota, vaan ajattelin enemmän sitä hävikkiä, mikä ko. Aineelle olisi tullut, jos olisin sen vain viskannut roskikseen. Muutenkin kannattaa ehdottomasti ostaa kaupasta hävikkimehua, joka on tehty eettisten kriteerien osoittamalla tavalla. Mielestäni tämä termi on Suomessa nähty vasta muutamana edellisenä vuonna. Eli sanoisin, että on varsin alhaista rikastua Haluatko miljonääriksi-kilpailun kautta, etenkin kun rahat eivät niin sanotusti ole kenenkään, vain niiden mielikuva on kilpailijan mielessä. Mielestäni kristillinen armo on hyvin tärkeä ja korkea-arvoinen arvotunne. On sanottava, että olen monesti tyhjentänyt taskujani maailmassa liikkumisen aikana. Suomessa mielestäni kerjääjiä ei tarvitse sosiaaliturvan takia sietää. Hayek ajatteli talouden tuottavan itse asiassa koko ympäröivän kulttuurin ja kansalaisyhteiskunnan. Mielestäni, vaikka olen tietysti lähellä Hayekia, tulisi tavallisia ihmisiä valventaa siihen, että löydettäisiin entistä terveellisempä tapa suhtautua rahaan ja talousjärjestelmään yleensä. Jos jossain sosialistisessa palvelutaloudessa menee huonosti, on vastaansanomaton rahan tunkeminen todella epäkypsä tapa suhtautua ongelmaan. Ihmisillä on kykyä sopeutua, ja vaikka ei haluaisikaan missään mielessä väheksyä julkista palveluidentarjontaa, olisi kehitettävä paikallisen sopimisen kautta sellainen yksityisen talouden tietämys, että ihmiset eivät ottaisi kaikkea itsestäänselvyytenä. Tänään tuli tv:stä sellainen ohjelma kuin Rikkaat ja rahattomat UK, jossa niin sanotun rikkaan roolia näytellyt mies oli kehittänyt itsekseen kauppakonseption, jossa hän tarjosi todella korkeatasoista asumista pienivaraisille ihmisille, eli hänen liiketoiminnassaan oli selkeä eettinen pohjavire. Tämän esimerkin mukaisesti kaikessa yksityisessä taloudessakin tulisi muistaa kristillinen armo ja hyväntekeväisyys, ja tuon mallin mukaisesti ohjelman ”köyhä” sai konsultinviran ”rikkaan” yrityksestä, joka varmasti viikon pikkurahoilla elämisen sijasta muutti varmasti tämän ihmisen arkea ja elämää. Tuokin ohjelma olisi aivan erilaatuinen, jos ohjelmassa olisi aidosti rikkaita ihmisiä, joiden varoilla pidetty viikko ylettäisi rahallisesti vähintään kymmeniin tuhansiin tai satoihin tuhansiin. Minä ihmettelen sitä, miten jotkut voivat saada ohjelmaa katsoessaan minkäänlaista tirkistelynhalua, kun useimmat muutokset ”köyhien” elämässä ovat ravintolassa käyminen ja mahdollisesti kuivausrummun/television ostaminen. Täytyy vain sanoa, että varmasti maailmassa on köyhyyttä, jos joku kokee kokemuksen 1000-2000 eurolla viikolla elämisestä niin kovin poikkeavalla tavalla. Joku on maininnut, että jos Björn Wahlroos olisi ohjelmassa, kävisi hän alkuun kirjastossa lainaamassa kymmenkunta kirjaa, tekisi kymmenen litran hernekeiton ja viettäisi koko viikon sisällä. Lopuksi hän antaisi suurimman osan saamistaan rahoista takaisin ja kehuisi loistavaa ja mielenkiintoista kokemusta. Sanoisin, että tässä ohjelmassa etenkin monet miespuoliset ”rikkaat” ovat suhtautuneet huonommin toimeen tulevien arkeen paremmalla hengellä kuin jotkut pseudorikkaat naikkoset, jotka ovat verranneet kaikkea kokemaansa omaan pieneen arkeensa. Minä en ole koskaan arvostellut ihmisiä heidän omaisuutensa kautta. Siinä mielessä sovin varmaan etenkin henkiseen aatelistoon kuin isän mulkusta tulevaan alkupääomaaateliin, joka tulkitaan näin ollen oikeaksi jalosukuisuudeksi. Vaikka jotkut ovat jotenkin vihjailleet minua mustalaisten kuormasta tippuneeksi outopuoleksi, olen tehnyt dna-testin, josta kävi ilmi lähisukuisuus moniin äidin puolella oleviin sukulaisiin. Media on merkittävässä roolissa siinä, miten ihmisten suhdetta rahaan ja talouteen voitaisiin korjata ja muuttaa. Kuitenkin tällaiset muutokset, joista olen puhunut, on tarvetta toteuttaa siinä mielessä, että ihmisiä ei sosialistien tapaan pakoteta mihinkään, vaan ihmisiä pyritään valistamaan siinä, kuinka ihmiset voisivat tässäkin mielessä kasvaa henkisesti. Ihmisellä on uskomaton kyky sopeutua ja to prosper sen jälkeen. Ihmiset tavallisesti nykypäivänä osaavat luovia yhteiskunnassa ja ihmisten parissa. Tietysti palveluita, olivat ne sitten yksityisiä tai julkisin rahoin maksettavia, tulisi yhdenmukaistaa sen kautta että voitaisiin esimerkiksi tehdä taloutta yhteisöllisemmäksi ja enemmän tarpeita vastaaviksi. Tässä mielessä tarvitaan esimerkiksi ikäkokemuksen takia monenlaisia mutta etenkin monenikäisiä ihmisiä päätöksentekoon ja kansalliseen parlamenttiimme.