Anekdootteja ja muuta sukututkimuksesta

Kaipaan tällä hetkellä suuresti edesmenneitä isovanhempiani. Mummoa ja kahta ukkia. Tulin heidän kanssaan toimeen paremmin kuin omien vanhempieni kanssa. Lämpimimmät muistot mitä minulla on liittyvät äitini vanhempiin ja heidän kotiinsa Kaavilla. Aatelisuudesta tässä piirissä oli jäljellä etenkin suku- ja perhekeskeisyys. Kokoonnuimme aina juhlapäivinä ja jouluna samalla tavalla yhteen Kaavilla. Koko paikassa aisti sen, että täällä oli aina ollut paljon sukulaisia ja sekä ukin ja mummon sukulaisia asui paljon samassa pitäjässä. Virrantalo on ollut suvullamme 1870-luvun alusta, kun ukkini isoisä Reinhold Octavius hankki tilan Pekka Niskaselta. Aiemmin talossa ei ollut tiettävästi aatelisia asunut, mutta tilan historiaa voidaan johtaa vähintään 1600-luvun alkuun. Sekä Virrantalossa että Virranportissa oli paljon paikkoja piiloutumiseen, ja leikimmekin serkkujen kanssa useasti piilosta. Varhaisimmat muistot isovanhemmistanin liittyvät tietenkin vanhaan Virrantaloon, mutta suurimmalta osalta muistoja liittyy etenkin Virranporttiin. Muuttaisin mieluiten Virrantaloon, jos minulta kysyttäisiin miellyttävintä paikkaa. Kissani pyydystäisi hiiret, ja teetättäisin päärakennukseen ensin remontin ja sen jälkeen laajennuksia. Rakentaisin lisäsiivet, joista toiseen sijoittaisin kunnon ruokasalin ja toiseen kirjaston. Kuitenkin saisin rakennuksen sisustettua arvokkaalla tavalla antiikilla ja taiteella. Ehkä minun kannattaa vielä yrittää kysyä, missä olosuhteissa sinne muuttaminen olisi mahdollista. Ensimmäinen vaatimus siinä olisi ajokortin ja auton hankkiminen. Eniten koen olevani lähellä juuriani juurikin Kaavin Luikonlahdessa, mummon ja ukin kotipaikassa. Olen miettinyt, että jos Virrantaloon pääsisi asumaan, voisi siinä kehittää jonkinlaisia liikeideoita. Esimerkiksi oluen panoa, kahvila-/ravintolatoimintaa ja kirjakauppaa. Kyllä minä uskoisin että sillä voisi ansaita jotenkin, kunhan mainontapuolen saisi hallintaan. Vaikka isovanhemmat matkustelivat jossain vaiheessa, olivat he etenkin maaseudun juurevia ihmisiä ja molemmat olivat mukana useissa luottamusmiesasemassa. Mummo johti Luikonlahden marttoja ja oli kaikissa tilaisuuksissa johtonaisen asemassa. Mummo varmaankin peri pomonaisen roolinsa isältään Eemeliltä, joka oli ennen talvisotaa ja jatkosotaa paikallisen suojeluskuntapiirin johtajana. Vastuun kantaminen ja vastuun kantaminen etenkin omasta asuinseudusta oli voimakkaasti näkyvänä molemmissa äitini vanhemmissa. Reinhold Octaviuksesta alkanut sukupiiri, joka on ollut edustettuna etenkin Kaavilla on laaja ja monipolvinen, epäilisin, että Reinhold Octaviuksen jälkeläisiä on nykyään ainakin 150-200. Monet suomalaiset von Becker-nimiset ihmiset ovat hänen jälkeläisiään. On mielenkiintoista ajatella sitä, miten Reinhold Octavius naitatti ainakin kaksi ja mahdollisesti kolme tytärtään Virrantalon entisille torppareille, jotka saivat sen jälkeen vapautensa ylimyssukuisen vaimonsa naituaan. Minä katson jollain tavalla kuuluvani Virrantaloon, ja sen takia aion ottaa selvää siitä, onko taloon missään olosuhteessa mahdollista muuttaa. Talo ei nykymuodossaa verrattuna siihen millainen se oli aiemmin, ole mikään valtava kartano, vaikka talossa on kuitenkin viisi makuuhuonetta. Sanotaan kuitenkin näin, että aatelisen koti on hänen linnansa, ja huoneiden lukumäärän ilmaiseminen ei ole asianmukaista, sillä varallisuus ja kotipaikan suuruus on täysin suhteellista ja diskreettistä. On kuitenkin sanottava, että von Becker-suvulla on ollut mm. kaksikymmentä huonetta sisältänyt Sarvikosken tai Ohensalon rälssisäteri, eikä esimerkiksi Hännilä jää tästä kauaksi. Muita runsaasti yli kymmenen huoneen kartanoita on ollut etenkin meidän sukuhaarallamme Luhangassa. Sukumme on ollut monessa mukana ja tulee jatkossakin niin olemaan. On sanottava Olga Maria von Beckerin pojasta Veikko Heikkisestä, että hän oli kunniakomppaniassa ensimmäisessä rivissä, kun Hitler kävi Suomessa Mannerheimia onnittelemassa. Veikko oli sanonut esimiehelleen, että hänen isoisänsä oli Reinhold Octavius von Becker ja että oli sukua presidentti Svinhufvudille, minkä takia hän sai muotovaliona paikan komppanian eturivistä. Yksi isosetäni Martin jälkeläisistä kuoli itsemurhan kautta Ranskassa. Carl Hugo von Becker oli Mannerheimin kummisetä, ja hänen isänsä kreivi Carl Robert Mannerheimin paras ystävä yliopistoajoilta. He julkaisivat Basiliski-nimistä ylioppilaslehteä, ja Carl Robert sai kyseenalaista julkisuutta satiirisen ylioppilasnäytelmänsä Dramatisk Ditt och Datt kautta, joka mm. sai aikaan yliopiston rehtori Reinin eron virastaan. Hugo ja Carl Robert käänsivät paljon esimerkiksi Robert Burnsin ja Heinrich Heinen runoutta ruotsiksi. Carl Robert tunnettiin yleisesti Guffarina, eli kummisetänä mm. julkaisemiensa koottujen satujen kautta, joita hän myös ohjasi Louhisaaressa Carl Robert Mannerheimin perheen lapsille. Hugo oli kirjeenvaihdossa nuoren Mannerheimin kanssa ja ohjasi häntä setämäisesti etenkin oppimisen polulla, mihin liitteessä Mannerheim oli näyttänyt oman hurjapäisyytensä. Hugo kuoli 1911 Münchenissa Saksassa, jossa hän oli asunut pitkään Kaiser-hotellissa. Epäilen että hänet on myös haudattu Saksaan. Hugolla ei ollut lapsia, vaan hän nautti enemmän kummisedän roolistaan, on myös epäilty, ja kieltämättä olen itsekin epäillyt sitä jossain vaiheessa, että hän saattoi olla naisia enemmän miehiin romanttisesti sitoutunut. Olen kääntänyt muutamia hänen saduistaan ja runoistaan, joita hän lisäksi kirjoitteli. Veikko Heikkinen on myöhemmin sanonut lähietäisyydestään Hitlerin kanssa, että hän olisi voinut listiä Hitlerin tuossa tilanteessa, jos olisi halunnut. Reinhold Octaviuksen sukuhaara on niin suuri, että on hienoa katsoa hänen hautakivensä ympärillä olevien jälkeläistensä hautakivien suurta määrää. Jotkut Luhangan haaran jäsenet on ilmeisesti haudattu Sysmään. Emme löytäneet Luhangassa kaikkien Reinhold Octaviuksen sisarten hautojaa, vaikka suvun kappelissa Reethin hautausmaalla on saattanut olla useampikin vainaja. On mielenkiintoista ajatella Reinhold Octaviuksen täydellisen aatelisalkuperän sukuja, olemme nykyään kymmenien ja kauemmaksi mennessä monen sadan aatelissuvun kantaisien jälkeläisiä, ja suvun alkuperä jakaantuu moneen Euroopan maahan. Itse olen anglofiilina ollut aina kiinnostunut etenkin brittiläisistä kantaisistä ja äideistä. Yksi mielenkiintoinen ainakin on Margaret, Countess of Salisbury, joka oli Henrik VIII:n ensimmäinen serkku, joka listi tämän Towerissa vallanperimyskiistojen takia. Olemme sukua kaikille Britannian monarkeille ja mm. Charlesille olemme kaukaisia serkkuja. Mielenkiintoista on se, että olemme sukua sekä William the Conquerille ja hänen kukistamilleen anglosaksisille kuninkaille. Lisäksi sukuumme kuuluu paljon Skotlannin kuninkaallisia ja yleisesti ottaen paljon etenkin skotlantilaisia vapaustaistelijoita, kuten esimerkiksi Robert the Bruce ja William Wallace - ”Braveheart”, josta on tehty elokuviakin. Einar W. Juvan Pehr Evind Svinhufvudin kaksiosaisessa elämäkerrassa on mainittu sukuni jäsenistä, että he olivat kansanomaista väkeä, mikä määritelmä ei kyllä varmaan ole koskennut ainakaan suurinta osaa sukuni jäsenistä. Monet heistä, etenkin miehet, olivat itseriittoisia ihmisiä, josta voidaan käyttää kivempaa termiä, että heillä oli hyvä itsetunto. Kuitenkin maaseudulla esimerkiksi Luhangan tai Kangasniemen tapaisissa paikoissa aatelisia ei ollut paljon, ja varmasti heidän täytyi osata ainakin suomen kieltä, koska molemmat paikkakunnat olivat keskellä suomalaista kielialuetta. He viettivät Suomessa aikaansa Helsingin ja Turun lisäksi etenkin Mikkelissä ja Heinolassa, missä Otto Reinhold von Beckerillä oli virkamiehen asemansa takia kaupunkikartanot molemmassa kaupungissa. Ne kuitenkin myytiin, kun Otto Reinhold otettiin vaimonsa Johanna Fredrikan ja tämän veljenpojan Johan Henrik von Schrowen huostan alle oman hurvittelevuutensa ja epätasaisen luonteenlaatunsa takia. On sanottava, että etenkin paikkakunnat Sysmä, Heinola ja Mikkeli ovat olleet sellaisia, joissa olen aina kokenut voimakkaita energioita, jotka ovat vaikuttaneet myönteisesti monella tavalla. Sanotaan, että jos jollain paikkakunnalla on tällaisia voimakkaita energioita, on silloin myös onnea niillä, jotka energioita kokevat. On varmaankin niin, että aatelissukuun kuuluvat ihmisetkin jakaantuvat eri tasoihin sen mukaan, kuinka voimakas suvun kokemus yksilöllä on. Olen lukenut isoisäni isoisän suomenkielisiä kirjeitä, ja ne kyllä kieltämättä Reinhold Octaviuksen täysiaatelisesta taustasta huolimatta, vaikuttavat tytärtensä miehille osoitettuna hyvin kansanomaiselta. Reinhold Octavius liikkui pitäjässä hevosella, ja kerran vastaan Melttusvirran sillalla oli tullut huveihin matkalla ollut nuorisoporukka, joka oli kulkenut sillan yli sotilaallisessa järjestyksessä, josta Reinhold Octaviuksen kerrotaan vierailleen kertoneen, että Kaavin nuoriso on kuin sotaväkeä. Virrantalosta on kerrottu kummitusjuttuja. Niitä kertoi ensin Reinhold Octavius ja myöhemmin hänen poikansa Frans Edvard. Minulle ukkini on kertonut ainakin yhden kummitusjutun, ja se liittyi etenkin siihen, että Lehmilahdessa kulkija voi kuulla joskus pienen tytön kikatusta, jonka alkuperänä ukki piti kymmenvuotiaana kuollutta sisartaan Maija-Liisa von Beckeriä. Tämä voi kuulostaa spookylta, mutta olen itse todistanut tuon kokemuksen ainakin kahteen kertaan. Ukilla oli paljon serkkuja etenkin hänen isänsä puolelta, ja monena jouluna ukkini ja mummoni saivat jouluna 100-200 joulukorttia. Juurevuus oli etenkin sellainen piirre, joka luonnehti isovanhempiani. He olivat tiukasti liitteessä paikkaan, vaikka vielä ukin isä Frans Edvard harkitsi nuorempana isänsä vielä eläessä, että olisiko hänen pitänyt lähteä takaisin isänsä syntymäpaikkakunnalle Luhankaan palauttamaan suvun maaomistukset oikealle hallitsijalle. Reinhold Octaviuksen isoisän äiti oli erittäin rikas baltiansaksalainen vapaaherratar Maria von der Pahlen, jonka suku omisti vielä 1600-luvulla lähes täysin koko Kangasniemen pitäjän, ja ainakin suvun Kangasniemellä sijainneet tilukset ovat kuuluneet aiemmin von der Pahlenien rälssiin. Viimeisimpänä suvulla olleen Putkisaaren huvilan, joka kuului konsuli ja kauppa-asiamies Alexander von Beckerin kahdelle tyttärelle Saralle ja Peggylle, varsinaisen huvilarakennuksen epäillään olleen maan tasalla viidettä kymmentä vuotta, ja nykyisin huvilan päärakennuksen vieressä on vain villiintyneitä marjapensaita ja vanhoja omenapuita. Eräs Kangasniemeläinen keski-ikäinen mies on kertonut leikkineensä lapsena Putkisaaren kivijalan vieressä. Kun mennään Kangasniemellä kohti Mehtoniemeä, jää Putkisaareen vievä tie vasemmalle puolelle noin kilometri ennen Mehtonientä. Pehr Evind Svinhufvudista, jonka äiti oli Olga von Becker on sanottava, että hänen isänsä kuoli, kun poika oli kaksivuotias ja isän isä muutama vuosi sen jälkeen. Sitten Olga möi Svinhufvudien perinteisen sukukartanon Rapolan Sääksmäellä, ja suvun maapaikka siirtyi sen myötä Kangasniemelle. Eli hämäläispojasta tuli savolaispoika. Olgan sisaresta, Mathildasta, on sanottava, että hän meni avioon von Fieandt-sukuisen miehen kanssa, joka ei voinut saada lapsia. Alexander von Becker, joka oli Olgan ja Mathildan veljenpoika, hänen isänsä oli näiden veli kapteeni Frans von Becker, joka kuoli varhaisella iällä pietarilaisessa mielisairaalassa. Kun Alexanderin äiti, Olferiev-aatelissukuun kuulunut Olga-äiti kuoli myös suhteellisen varhain, tuli Mathilda-tädistä Alexanderille hyvin tärkeä hahmo. Itse asiassa Mathilda ja Alexander on haudattu Hietaniemen hautausmaalla saman kiven alle. Hautakivi on suuri ja arvokas. Sukulaiseni Heikki Koskenkylä on joskus maininnut hommasta, jossa pitäisi kirjata ylös kaikkien sukulaisten nimet ja tiedot. Se on tänä päivänä todella vaativaa, koska jo Reinhold Octaviuksella on naisenlinjaiset jälkeläiset mukaan lukien ainakin 100-200 jälkeläistä tänä päivänä. Heikki Koskenkylä, Suomen pankin rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö ja valtiotieteen tohtori kansantaloustieteen alalta, ja Pentti Säre, merkittävä Suomen armeijan asejärjestelmiä kehittänyt armeijan tutkija, ovat sekä Luhangan haaran ja toisen Kangasniemen haaran jälkeläisiä, ja heidän sukulaisiaan on Svinhufvud-yhteyden kautta ollut jopa presidentin linnanjuhlissa, ilmeisesti ainakin Koskenkylän isä ja hänen tätinsä. Pentti Säre sai 1980-luvulla Mensan testissä korkeimman siihen asti Suomessa mitatun tuloksen ko. Testissä. Hän oli insinöörieversti ja merkittävä taiteen keräilijä, joka on perustanut omaa nimeään kantavan taidesäätiön. Hänellä sanotaan olleen päälle tuhat taulua omissa kokoelmissaan. Koskenkylä, Säreen ensimmäinen serkku, on kertonut minulle, että Säreen, insinöörieverstin, juhlapäivinä oli hänen luonaan paikalla usein monta kenraalia. Toinen mielenkiintoinen sukulainen tässä yhteydessä on ollut kansantaloustieteen professori Ahti Molander, joka oli kehittämässä alansa tutkimusmenetelmiä. Hänellä oli ongelma viinan kanssa, ja sen jälkeen, kun hänen esimiehensä olivat ensin katsoneet sormiensa lävitse tämän viinanjuontia, sai hän lopulta viinan juonnin jatkuttua potkut virastaan. Kun Molander kritisoi 1980-luvulla Koiviston talouspolitiikkaa, sanoi Koivisto vastaukseksi, että Molander voisi keskittyä kritiikin sijasta trumpetinsoittoon, tämän suosikkiharrastukseen. Sekä Säre että Molander, älykkyydestään huolimatta, olivat kovia naistenmiehiä. Yksi Molander omistaa Lehtovaara-nimisen kapakan ja ravintolan Helsingissä ja hänen poikansa on kyseisessä paikassa ensimmäisenä keittiömestarina. Omistaja on pitkän linjan kansainvälinen yritysjuristi. Molandereissa muita merkittäviä ovat olleet esimerkiksi ekonomi Leo Molander ja lääkintöneuvos ja professori Leo Kaprio, joka oli alkuperäiseltä sukunimeltään Molander. Kaprio asui vaimoineen Pyreneillä Ranskan ja Espanjan rajan lähellä Paun kaupungissa. Äitini serkku asuu Dinslakenissa Nordrhein Westfalenissa ja on eläkkeelle jäänyt opettaja. Miehensä Manfred on ollut insinööri ja suunnitellut ilmeisesti ainakin rautateillä erilaisia järjestelmiä. Heidän ainoa lapsensa Timo, joka kertoi minulle kun olin ensimmäistä kertaa käymässä heidän luonaan Saksassa, että hänen kielitaitonsa rajoittuu litaniaan v*ttu, p*rkele, jne jne, on nykyään tuomari ja asui ainakin viimeksi kun hänestä kuulin Frankfurt am Mainissa. Hänen äitinsä ainakin väitti minulle, että hän osaa ainakin seitsemää kieltä, ja on sanottava hänen tuonaikuisesta brasilialaisesta tyttöystävästään (jota äitinsä ei näyttänyt hyväksyvän) että Timo opetteli portugalin kielen, koska hän oli halunnut puhua tyttöystävänsä ensimmäistä kieltä. Yksi äitini serkku asuu Norrköpingissä Ruotsissa, ja on aviossa meteorologiaan erikoistuneen filosofian tohtori Stefan Gollvikin kanssa. Stefan on kertonut minulle, että hänen isänsä suku on peräisin Valloniasta Belgiasta, ja että Gollviki-nimisiä ihmisiä Ruotsissa ovat vain hänen perhekuntansa lisäksi veljensä perhe ja äitinsä. Stefanilla on alkava dementia, mitä olen itse hänestä viimeisimmin kuullut. Polidoroffit Belgiassa ovat yksi ulkomailla oleva aatelinen von Becker-sukuun yhteydessä oleva suku. Yksi enoni asuu tavallisesti Helsingissä ollessaan Kämpissä, kun monet muut sukulaiset ollesssaan ritarihuoneen tanssijaisissa ovat monesti asettuneet Vaakunahotelliin. Minä olen ollut toistakymmentä kertaa sviiteissä Helsingissä ollessani. Etenkin Vaakunan Mannerheimintielle avautuva sviitti oli mukava saunoineen ja poreammeineen. Saksassa oltiin vielä silloin, kun siellä ensimmäistä kertaa asuin parikymppisenä, niin paljon enemmän tupakkamyönteisiä kuin Suomessa, että aloin siellä todellakin polttaa, koska siellä ilmapiiri pyrki näyttämään, että se on siellä hyväksyttyä. Mummoni ja ukkini eivät ole koskaan halunneet leveillä elintasollaan eikä esimerkiksi autollaan. Minusta tuntui todella kodikkaalta se, että he eivät halunneet käyttää rahaa esimerkiksi sen takia, että jonkun mielestä sitä olisi tullut koko ajan käyttää. Kuitenkin anteliaita he olivat, ja etenkin mummo oli, ja kun olin lähdössä Kaavilta linja-autolla takaisin, antoi mummo tavallisesti vähintään yhden tai kaksi viisikymppistä ”matkakuluihin”, vaikka tavallisesti estelin ja sanoin, että minulla on matkarahat jo itselläni. Sitä toivon, että mummo ei muistele pahalla sitä, kun viimeisellä kerralla, jolloin näin hänet elävänä, olin niin kärsimätön odottaessani äitiä lähtemään kotiin Virranportin alakerrassa. Jos voisin jotain muuttaa, niin muuttaisin varmasti ainakin sitä. Äitini on todella kovaa laatua, ja olen aina katsonut, että äitini on ollut isääni vastuullisempi ihminen etenkin omassa kasvatuksessani. Kauniit käytöstavat olen varmasti perinyt yleisesti taustan lisäksi etenkin äitini kautta. Minä katson, että etenkin nykypäivänä, koska keskiluokka on muuttanut valtasuhteta etenkin rahan suhteen, on selkeimpinä kertovina merkkeinä hyvästä alkuperästä ja oppimiskykyisestä luonteesta etenkin hyvät ja tahdikkaat käytöstavat. Äitini on joutnut niin monesti uhrautumaan minun takiani ja tukenut aina minua niin laajasti, että olen hänelle kiitollinen lähes kaikesta mahdollisesta. Olen miettynyt Adolf von Beckerin taidekilpailun perustamista johonkin taidelukioon, jonka suhteen tein jo muutaman lähestymisen muutama vuosi sitten. Tähän tarvittaisiin vaan rahoitusta, koska esimerkiksi Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailu on suunnattu Kangasniemen Beckerin koulussa ala-asteen vanhemmille, niin palkkioiden tulisi lukio-opiskelijoiden kohdalla olla jokseenkin suurempia. Ja varmasti taulun tai piirroksen tekeminen vaatii lähes kaikilta suurempaa vaivaa kuin jonkinlaisen kirjoituksen laatiminen. Uskoisin, että rahoitusta voisi taidekilpailullekin löytää, kunhan vain tietoisuutta mahdollisesta kilpailusta levitettäisiin. Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että palkintosummia vastaan palkintolautakunta voisi lunastaa esimerkiksi kolme parasta työtä itselleen vuosittain. Toivo kissani Arthurin olevan kunnossa taivaassa, ja minun on sanottava, että hänen sairastumistaan ja sen kehitystä oli todella itkuisen raskasta seurata, toivottavasti voimme joskus tavata oman kuolemani jälkeen. Sinä olit minun ainoa uskollinen ystävä lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa. Toinen kissani Alma antaa tänä päivänä minulle samanlaista tukea, mitä sinä, Arthur, minulle silloin annoit. Hilda von Beckerillä, joka avioitui Hartikaisten sukuun Kaavilla, oli poika Lauri, jonka tyttären tytär on tuntemani Marke, joka on mielestäni terveystieteen maisteri, joka on todella pitkä naiseksi. Pituus on varmaan periytynyt isosiältään Laurilta, joka oli lähes parimetrinen. Hauskasti Marke on kirjoittanut gradunsa kannabiksen käyttäjien painonvaihtelusta, joka on hauskaa, koska Marke vaikuttaa olevan vakaassa uskossa. Kuitenkin sanotaan, että helluntalaiset ovat tavallisesti hyvin iloisia ihmisiä, ja niin on Markenkin kohdalla. Alma Fredrika von Beckerin, joka meni avioon Karjalaisen kanssa, pojalla on tytär, jonka nimi on Tuula, joka vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta sukuhistoriastamme, hän on mm. lähettänyt minulle suvun kirjeitä ja valokuvia, joita joku hänen sukulaisensa oli kuulemma ollut heittämässä uuniin. Hän on myös kertonut aatelisen mummonsa sanoneen hänelle ja sisaruksilleen, kun he olivat lapsia, että ”mökkilöihin ei saa mennä”, josta tulee esiin hänellä ollut aatelinen ja voimakas omanarvontunto, eli ylpeys omasta kotipaikasta ja sen suuruudesta. Karjalaisten kotipaikka Saarivaara on vähintään suurin piirtein samankokoinen kuin Virrantalon nykyinen uusi päärakennus. Reinhold Octaviuksen veljellä majurilla on tiettävästi ollut ainakin yksi avioton lapsi. On hullua, että näitä äpäröiden jälkeläisiä on alkanut minulle ilmoittautumaan sen myötä, kun tutkimukseni suvusta on saanut osalleen laajempaa tietoisuutta. Majurilla oli avioton poika piikansa kanssa, jonka nimeksi tuli Konstantin Vuorinen, joka oli myöhemmin poliisina Jyväskylässä. Hänellä oli tytär Anni, joka eli Kokkolassa. Epäilen, että hän on saattanut siirtyä pilven reunalle jo, koska hän silloin kun olin häneen yhteydessä oli jo noin satavuotias. Hänen on kerrottu olleen hyvin kiinnostunut suvustaan, ja ukkini sisar ja suvun ensimmäinen tutkija Lempi oli häneen yhteydessä jo kymmeniä vuosia sitten. Olisihan hän ollut miehenlinjaisen suvun jäsen, jos majuri olisi tunnustanut aviottoman poikansa. Adolf von Becker, joka oli Reinhold Octaviuksen pikkuserkku, vietti 1880-luvun alussa kokonaisen kesän pikkuserkkunsa luona Kaavilla, jolloin hän maalasi Kaavin palaneeseen vanhaan kirkkoon alttarimaalauksen. Adolfin on kerrottu olleen hyvin läheinen myös Luhangan von Beckereiden kanssa, ja hänet voi löytää 1800-luvun tunnetuimman Beckerin sukuportretin ihmisten keskeltä. Kaikki tuossa kuvassa olleet lapset olivat Reinhold Octaviuksen ja Maria Fredrika von Beckerin jälkeläisiä, koska yhtä lukuunottamatta RO:n sisaret eivät saaneet virallisia lapsia. Olen huomannut kuvasta, että sivummaisena oikealla seisova isoisäni isoisä muistuttaa kuvassa etenkin serkkuani Jania. Taas Reinhold Octaviuksen sisarten joukossa voi kasvonpiirteissä nähdä etenkin tätini Kirstin mutta myös oman äitini ja sisarensa Aino-tädin. Johan Richard Danielson-Kalmarin äidin äiti oli Palander-sukuun avioitunut von Becker-suvun jäsen. Wolmar Schildt-Kilpinen oli professori Reinhold von Beckerin pikkuserkku Schildtien saksalaisperäisen aatelissuvun kautta. Professori Reinhold von Becker myös opetti pikkuserkkuaan Turussa, koska heidän välillään oli parinkymmenen ikävuoden ero. Kapteeni Abraham Gideon von Beckerin vaimo oli Margareta Catharina Järnefelt, ja tämän linjan kautta Koskenkylä ja Särekin ovat mm. Aino Sibeliuksen ja Järnefeltien taideklaanin sukulaisia. Suku oli 1800-luvulla täysin ruotsinkielinen. Meidän sukuhaarassa suomenkielen ensimmäisenä kielenä otti käyttöön isoisäni isä Frans Edvard von Becker myöh. Virrantalo. Pentti Linkolan äidinäiti oli omaa sukuaan von Fieandt ja tämän äiti von Essen, mistä olen saanut selville, että olemme kohtalaisten läheistä sukua Linkolaan nimen omaan Esseneiten kautta. Teoksessa Savolax brigadens män kerrotaan, että kapteeni Gustaf von Becker vastasi kenraali ja ruhtinas Dolgorukin kaatumisesta Koljonvirralla Suomen sodan aikana. Gustaf oli tykistöupseeri ja kuulat, jotka kaatoivat Dolgorukin tulivat tiettävästi Gustaf von Beckerin komentamasta tykistä. Myös Gustafin setä Abraham Gideon soti Suomen sodassa. Koin mielenkiintoisena Tervoon ja Halmeen sarjan Tosisuomalaisuutta etsimässä jaksosta Veljeskansamme Saksa tapaamisen suomalaisen naisen ja saksalaisen sotilaan yhteistoiminnasta syntyneen Pauli Saapungin haastattelun. Hänen isänsä oli baijerilainen aliupseeri. Saapungissa näin merkkeinä siitä, että oli osittain keskieurooppalainen, hänen katseestaan ja silmistään. Hänellä ei ollut tietynkaltaista viatonta katsetta kuten monella suomalaisella vaan nimenomaan keskieurooppalaisen ihmisen katse ja silmät. Reinikkalan kartanossa käydessämme näimme kartanossa paljon mielenkiintoista. Tuli minulle mieleen sekin, että miten on ollut löytökapteenin kohdalla se, miten he järjestivät hänen vessahommansa? Tekikö hän tarpeensa esimerkiksi ämpäriin, vai annettiinko hänelle mahdollisesti huomaamaton reitti ulkohuussiin. Ei hän sen takia ole voinut pysyttäytyä kammarissaan koko aikaa vuodesta, jonka hän piileskeli viranomaisilta paossa. On kirjoitettava huvittava juttu: Hilda Hartikaisen perheessä, johon oli jostain syystä periytynyt sukuhaaran valtiopäivämiekka, oli miekkaa käytetty hiilihankona, ja varmaan se on sen takia mennyt täysin pilalle. Kertoo tämäkin jossain mielessä muuttuneista arvoista. Tietysti välineellä ei olisi ollut tuon lisäksi muuta kuin museokäyttöä, koska siinä vaiheessa varmasti säätyvaltiopäivät olivat jääneet historiaan. Jännää on se, että minkä takia miekka oli mennyt Reinhold Octaviuksen tyttärelle eikä hänen ainoalle pojalleen Frans Edvardille. En ole vielä saanut kustantajaa Reinhold von Beckerin elämäkerralle. Hänen oppilaisiin lukeutuivat Schildt-Kilpisen lisäksi mm. Johan Ludvig Runeberg, Johan Wilhelm Snellman ja Elias Lönnrot. Itse asiassa Lönnrotiin Reinhold oli tutustunut ollessaan vaimonsa sukulaisen kestittävänä Laukon kartanossa Vesilahdella. Lönnrot oli ollut ohkaisista oloista tulleena pakotettuna tekemään töitä informaattorina tai kotiopettajana, hän siis oli Laukossa tekemässä näitä hommia. Reinhold oli monessa mielessä uranuurtaja, ja yksi hänen lehtensä lukija kirjoitti Reinholdille ja hänen työlleen onnitteluvärssyn, joka kuului: ”Piä Pekkeri pelisi, hyvä herra huomiosi, saata suomellen sanoia”. On mainittava suvulle kuuluneesta Lampan talosta, että siitä historiikin kirjoittanut nainen mainitsi minulle yhteydenotossa, että kun haluan käydä talossa, pitää pyytää yhtä henkilöä tulemaan avaamaan talon oven. En ole vielä Lampan talossa käynyt.