Anekdootteja ja muuta sukututkimuksesta

Kaipaan tällä hetkellä suuresti edesmenneitä isovanhempiani. Mummoa ja kahta ukkia. Tulin heidän kanssaan toimeen paremmin kuin omien vanhempieni kanssa. Lämpimimmät muistot mitä minulla on liittyvät äitini vanhempiin ja heidän kotiinsa Kaavilla. Aatelisuudesta tässä piirissä oli jäljellä etenkin suku- ja perhekeskeisyys. Kokoonnuimme aina juhlapäivinä ja jouluna samalla tavalla yhteen Kaavilla. Koko paikassa aisti sen, että täällä oli aina ollut paljon sukulaisia ja sekä ukin ja mummon sukulaisia asui paljon samassa pitäjässä. Virrantalo on ollut suvullamme 1870-luvun alusta, kun ukkini isoisä Reinhold Octavius hankki tilan Pekka Niskaselta. Aiemmin talossa ei ollut tiettävästi aatelisia asunut, mutta tilan historiaa voidaan johtaa vähintään 1600-luvun alkuun. Sekä Virrantalossa että Virranportissa oli paljon paikkoja piiloutumiseen, ja leikimmekin serkkujen kanssa useasti piilosta. Varhaisimmat muistot isovanhemmistanin liittyvät tietenkin vanhaan Virrantaloon, mutta suurimmalta osalta muistoja liittyy etenkin Virranporttiin. Muuttaisin mieluiten Virrantaloon, jos minulta kysyttäisiin miellyttävintä paikkaa. Kissani pyydystäisi hiiret, ja teetättäisin päärakennukseen ensin remontin ja sen jälkeen laajennuksia. Rakentaisin lisäsiivet, joista toiseen sijoittaisin kunnon ruokasalin ja toiseen kirjaston. Kuitenkin saisin rakennuksen sisustettua arvokkaalla tavalla antiikilla ja taiteella. Ehkä minun kannattaa vielä yrittää kysyä, missä olosuhteissa sinne muuttaminen olisi mahdollista. Ensimmäinen vaatimus siinä olisi ajokortin ja auton hankkiminen. Eniten koen olevani lähellä juuriani juurikin Kaavin Luikonlahdessa, mummon ja ukin kotipaikassa. Olen miettinyt, että jos Virrantaloon pääsisi asumaan, voisi siinä kehittää jonkinlaisia liikeideoita. Esimerkiksi oluen panoa, kahvila-/ravintolatoimintaa ja kirjakauppaa. Kyllä minä uskoisin että sillä voisi ansaita jotenkin, kunhan mainontapuolen saisi hallintaan. Vaikka isovanhemmat matkustelivat jossain vaiheessa, olivat he etenkin maaseudun juurevia ihmisiä ja molemmat olivat mukana useissa luottamusmiesasemassa. Mummo johti Luikonlahden marttoja ja oli kaikissa tilaisuuksissa johtonaisen asemassa. Mummo varmaankin peri pomonaisen roolinsa isältään Eemeliltä, joka oli ennen talvisotaa ja jatkosotaa paikallisen suojeluskuntapiirin johtajana. Vastuun kantaminen ja vastuun kantaminen etenkin omasta asuinseudusta oli voimakkaasti näkyvänä molemmissa äitini vanhemmissa. Reinhold Octaviuksesta alkanut sukupiiri, joka on ollut edustettuna etenkin Kaavilla on laaja ja monipolvinen, epäilisin, että Reinhold Octaviuksen jälkeläisiä on nykyään ainakin 150-200. Monet suomalaiset von Becker-nimiset ihmiset ovat hänen jälkeläisiään. On mielenkiintoista ajatella sitä, miten Reinhold Octavius naitatti ainakin kaksi ja mahdollisesti kolme tytärtään Virrantalon entisille torppareille, jotka saivat sen jälkeen vapautensa ylimyssukuisen vaimonsa naituaan. Minä katson jollain tavalla kuuluvani Virrantaloon, ja sen takia aion ottaa selvää siitä, onko taloon missään olosuhteessa mahdollista muuttaa. Talo ei nykymuodossaa verrattuna siihen millainen se oli aiemmin, ole mikään valtava kartano, vaikka talossa on kuitenkin viisi makuuhuonetta. Sanotaan kuitenkin näin, että aatelisen koti on hänen linnansa, ja huoneiden lukumäärän ilmaiseminen ei ole asianmukaista, sillä varallisuus ja kotipaikan suuruus on täysin suhteellista ja diskreettistä. On kuitenkin sanottava, että von Becker-suvulla on ollut mm. kaksikymmentä huonetta sisältänyt Sarvikosken tai Ohensalon rälssisäteri, eikä esimerkiksi Hännilä jää tästä kauaksi. Muita runsaasti yli kymmenen huoneen kartanoita on ollut etenkin meidän sukuhaarallamme Luhangassa. Sukumme on ollut monessa mukana ja tulee jatkossakin niin olemaan. On sanottava Olga Maria von Beckerin pojasta Veikko Heikkisestä, että hän oli kunniakomppaniassa ensimmäisessä rivissä, kun Hitler kävi Suomessa Mannerheimia onnittelemassa. Veikko oli sanonut esimiehelleen, että hänen isoisänsä oli Reinhold Octavius von Becker ja että oli sukua presidentti Svinhufvudille, minkä takia hän sai muotovaliona paikan komppanian eturivistä. Yksi isosetäni Martin jälkeläisistä kuoli itsemurhan kautta Ranskassa. Carl Hugo von Becker oli Mannerheimin kummisetä, ja hänen isänsä kreivi Carl Robert Mannerheimin paras ystävä yliopistoajoilta. He julkaisivat Basiliski-nimistä ylioppilaslehteä, ja Carl Robert sai kyseenalaista julkisuutta satiirisen ylioppilasnäytelmänsä Dramatisk Ditt och Datt kautta, joka mm. sai aikaan yliopiston rehtori Reinin eron virastaan. Hugo ja Carl Robert käänsivät paljon esimerkiksi Robert Burnsin ja Heinrich Heinen runoutta ruotsiksi. Carl Robert tunnettiin yleisesti Guffarina, eli kummisetänä mm. julkaisemiensa koottujen satujen kautta, joita hän myös ohjasi Louhisaaressa Carl Robert Mannerheimin perheen lapsille. Hugo oli kirjeenvaihdossa nuoren Mannerheimin kanssa ja ohjasi häntä setämäisesti etenkin oppimisen polulla, mihin liitteessä Mannerheim oli näyttänyt oman hurjapäisyytensä. Hugo kuoli 1911 Münchenissa Saksassa, jossa hän oli asunut pitkään Kaiser-hotellissa. Epäilen että hänet on myös haudattu Saksaan. Hugolla ei ollut lapsia, vaan hän nautti enemmän kummisedän roolistaan, on myös epäilty, ja kieltämättä olen itsekin epäillyt sitä jossain vaiheessa, että hän saattoi olla naisia enemmän miehiin romanttisesti sitoutunut. Olen kääntänyt muutamia hänen saduistaan ja runoistaan, joita hän lisäksi kirjoitteli. Veikko Heikkinen on myöhemmin sanonut lähietäisyydestään Hitlerin kanssa, että hän olisi voinut listiä Hitlerin tuossa tilanteessa, jos olisi halunnut. Reinhold Octaviuksen sukuhaara on niin suuri, että on hienoa katsoa hänen hautakivensä ympärillä olevien jälkeläistensä hautakivien suurta määrää. Jotkut Luhangan haaran jäsenet on ilmeisesti haudattu Sysmään. Emme löytäneet Luhangassa kaikkien Reinhold Octaviuksen sisarten hautojaa, vaikka suvun kappelissa Reethin hautausmaalla on saattanut olla useampikin vainaja. On mielenkiintoista ajatella Reinhold Octaviuksen täydellisen aatelisalkuperän sukuja, olemme nykyään kymmenien ja kauemmaksi mennessä monen sadan aatelissuvun kantaisien jälkeläisiä, ja suvun alkuperä jakaantuu moneen Euroopan maahan. Itse olen anglofiilina ollut aina kiinnostunut etenkin brittiläisistä kantaisistä ja äideistä. Yksi mielenkiintoinen ainakin on Margaret, Countess of Salisbury, joka oli Henrik VIII:n ensimmäinen serkku, joka listi tämän Towerissa vallanperimyskiistojen takia. Olemme sukua kaikille Britannian monarkeille ja mm. Charlesille olemme kaukaisia serkkuja. Mielenkiintoista on se, että olemme sukua sekä William the Conquerille ja hänen kukistamilleen anglosaksisille kuninkaille. Lisäksi sukuumme kuuluu paljon Skotlannin kuninkaallisia ja yleisesti ottaen paljon etenkin skotlantilaisia vapaustaistelijoita, kuten esimerkiksi Robert the Bruce ja William Wallace - ”Braveheart”, josta on tehty elokuviakin. Einar W. Juvan Pehr Evind Svinhufvudin kaksiosaisessa elämäkerrassa on mainittu sukuni jäsenistä, että he olivat kansanomaista väkeä, mikä määritelmä ei kyllä varmaan ole koskennut ainakaan suurinta osaa sukuni jäsenistä. Monet heistä, etenkin miehet, olivat itseriittoisia ihmisiä, josta voidaan käyttää kivempaa termiä, että heillä oli hyvä itsetunto. Kuitenkin maaseudulla esimerkiksi Luhangan tai Kangasniemen tapaisissa paikoissa aatelisia ei ollut paljon, ja varmasti heidän täytyi osata ainakin suomen kieltä, koska molemmat paikkakunnat olivat keskellä suomalaista kielialuetta. He viettivät Suomessa aikaansa Helsingin ja Turun lisäksi etenkin Mikkelissä ja Heinolassa, missä Otto Reinhold von Beckerillä oli virkamiehen asemansa takia kaupunkikartanot molemmassa kaupungissa. Ne kuitenkin myytiin, kun Otto Reinhold otettiin vaimonsa Johanna Fredrikan ja tämän veljenpojan Johan Henrik von Schrowen huostan alle oman hurvittelevuutensa ja epätasaisen luonteenlaatunsa takia. On sanottava, että etenkin paikkakunnat Sysmä, Heinola ja Mikkeli ovat olleet sellaisia, joissa olen aina kokenut voimakkaita energioita, jotka ovat vaikuttaneet myönteisesti monella tavalla. Sanotaan, että jos jollain paikkakunnalla on tällaisia voimakkaita energioita, on silloin myös onnea niillä, jotka energioita kokevat. On varmaankin niin, että aatelissukuun kuuluvat ihmisetkin jakaantuvat eri tasoihin sen mukaan, kuinka voimakas suvun kokemus yksilöllä on. Olen lukenut isoisäni isoisän suomenkielisiä kirjeitä, ja ne kyllä kieltämättä Reinhold Octaviuksen täysiaatelisesta taustasta huolimatta, vaikuttavat tytärtensä miehille osoitettuna hyvin kansanomaiselta. Reinhold Octavius liikkui pitäjässä hevosella, ja kerran vastaan Melttusvirran sillalla oli tullut huveihin matkalla ollut nuorisoporukka, joka oli kulkenut sillan yli sotilaallisessa järjestyksessä, josta Reinhold Octaviuksen kerrotaan vierailleen kertoneen, että Kaavin nuoriso on kuin sotaväkeä. Virrantalosta on kerrottu kummitusjuttuja. Niitä kertoi ensin Reinhold Octavius ja myöhemmin hänen poikansa Frans Edvard. Minulle ukkini on kertonut ainakin yhden kummitusjutun, ja se liittyi etenkin siihen, että Lehmilahdessa kulkija voi kuulla joskus pienen tytön kikatusta, jonka alkuperänä ukki piti kymmenvuotiaana kuollutta sisartaan Maija-Liisa von Beckeriä. Tämä voi kuulostaa spookylta, mutta olen itse todistanut tuon kokemuksen ainakin kahteen kertaan. Ukilla oli paljon serkkuja etenkin hänen isänsä puolelta, ja monena jouluna ukkini ja mummoni saivat jouluna 100-200 joulukorttia. Juurevuus oli etenkin sellainen piirre, joka luonnehti isovanhempiani. He olivat tiukasti liitteessä paikkaan, vaikka vielä ukin isä Frans Edvard harkitsi nuorempana isänsä vielä eläessä, että olisiko hänen pitänyt lähteä takaisin isänsä syntymäpaikkakunnalle Luhankaan palauttamaan suvun maaomistukset oikealle hallitsijalle. Reinhold Octaviuksen isoisän äiti oli erittäin rikas baltiansaksalainen vapaaherratar Maria von der Pahlen, jonka suku omisti vielä 1600-luvulla lähes täysin koko Kangasniemen pitäjän, ja ainakin suvun Kangasniemellä sijainneet tilukset ovat kuuluneet aiemmin von der Pahlenien rälssiin. Viimeisimpänä suvulla olleen Putkisaaren huvilan, joka kuului konsuli ja kauppa-asiamies Alexander von Beckerin kahdelle tyttärelle Saralle ja Peggylle, varsinaisen huvilarakennuksen epäillään olleen maan tasalla viidettä kymmentä vuotta, ja nykyisin huvilan päärakennuksen vieressä on vain villiintyneitä marjapensaita ja vanhoja omenapuita. Eräs Kangasniemeläinen keski-ikäinen mies on kertonut leikkineensä lapsena Putkisaaren kivijalan vieressä. Kun mennään Kangasniemellä kohti Mehtoniemeä, jää Putkisaareen vievä tie vasemmalle puolelle noin kilometri ennen Mehtonientä. Pehr Evind Svinhufvudista, jonka äiti oli Olga von Becker on sanottava, että hänen isänsä kuoli, kun poika oli kaksivuotias ja isän isä muutama vuosi sen jälkeen. Sitten Olga möi Svinhufvudien perinteisen sukukartanon Rapolan Sääksmäellä, ja suvun maapaikka siirtyi sen myötä Kangasniemelle. Eli hämäläispojasta tuli savolaispoika. Olgan sisaresta, Mathildasta, on sanottava, että hän meni avioon von Fieandt-sukuisen miehen kanssa, joka ei voinut saada lapsia. Alexander von Becker, joka oli Olgan ja Mathildan veljenpoika, hänen isänsä oli näiden veli kapteeni Frans von Becker, joka kuoli varhaisella iällä pietarilaisessa mielisairaalassa. Kun Alexanderin äiti, Olferiev-aatelissukuun kuulunut Olga-äiti kuoli myös suhteellisen varhain, tuli Mathilda-tädistä Alexanderille hyvin tärkeä hahmo. Itse asiassa Mathilda ja Alexander on haudattu Hietaniemen hautausmaalla saman kiven alle. Hautakivi on suuri ja arvokas. Sukulaiseni Heikki Koskenkylä on joskus maininnut hommasta, jossa pitäisi kirjata ylös kaikkien sukulaisten nimet ja tiedot. Se on tänä päivänä todella vaativaa, koska jo Reinhold Octaviuksella on naisenlinjaiset jälkeläiset mukaan lukien ainakin 100-200 jälkeläistä tänä päivänä. Heikki Koskenkylä, Suomen pankin rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö ja valtiotieteen tohtori kansantaloustieteen alalta, ja Pentti Säre, merkittävä Suomen armeijan asejärjestelmiä kehittänyt armeijan tutkija, ovat sekä Luhangan haaran ja toisen Kangasniemen haaran jälkeläisiä, ja heidän sukulaisiaan on Svinhufvud-yhteyden kautta ollut jopa presidentin linnanjuhlissa, ilmeisesti ainakin Koskenkylän isä ja hänen tätinsä. Pentti Säre sai 1980-luvulla Mensan testissä korkeimman siihen asti Suomessa mitatun tuloksen ko. Testissä. Hän oli insinöörieversti ja merkittävä taiteen keräilijä, joka on perustanut omaa nimeään kantavan taidesäätiön. Hänellä sanotaan olleen päälle tuhat taulua omissa kokoelmissaan. Koskenkylä, Säreen ensimmäinen serkku, on kertonut minulle, että Säreen, insinöörieverstin, juhlapäivinä oli hänen luonaan paikalla usein monta kenraalia. Toinen mielenkiintoinen sukulainen tässä yhteydessä on ollut kansantaloustieteen professori Ahti Molander, joka oli kehittämässä alansa tutkimusmenetelmiä. Hänellä oli ongelma viinan kanssa, ja sen jälkeen, kun hänen esimiehensä olivat ensin katsoneet sormiensa lävitse tämän viinanjuontia, sai hän lopulta viinan juonnin jatkuttua potkut virastaan. Kun Molander kritisoi 1980-luvulla Koiviston talouspolitiikkaa, sanoi Koivisto vastaukseksi, että Molander voisi keskittyä kritiikin sijasta trumpetinsoittoon, tämän suosikkiharrastukseen. Sekä Säre että Molander, älykkyydestään huolimatta, olivat kovia naistenmiehiä. Yksi Molander omistaa Lehtovaara-nimisen kapakan ja ravintolan Helsingissä ja hänen poikansa on kyseisessä paikassa ensimmäisenä keittiömestarina. Omistaja on pitkän linjan kansainvälinen yritysjuristi. Molandereissa muita merkittäviä ovat olleet esimerkiksi ekonomi Leo Molander ja lääkintöneuvos ja professori Leo Kaprio, joka oli alkuperäiseltä sukunimeltään Molander. Kaprio asui vaimoineen Pyreneillä Ranskan ja Espanjan rajan lähellä Paun kaupungissa. Äitini serkku asuu Dinslakenissa Nordrhein Westfalenissa ja on eläkkeelle jäänyt opettaja. Miehensä Manfred on ollut insinööri ja suunnitellut ilmeisesti ainakin rautateillä erilaisia järjestelmiä. Heidän ainoa lapsensa Timo, joka kertoi minulle kun olin ensimmäistä kertaa käymässä heidän luonaan Saksassa, että hänen kielitaitonsa rajoittuu litaniaan v*ttu, p*rkele, jne jne, on nykyään tuomari ja asui ainakin viimeksi kun hänestä kuulin Frankfurt am Mainissa. Hänen äitinsä ainakin väitti minulle, että hän osaa ainakin seitsemää kieltä, ja on sanottava hänen tuonaikuisesta brasilialaisesta tyttöystävästään (jota äitinsä ei näyttänyt hyväksyvän) että Timo opetteli portugalin kielen, koska hän oli halunnut puhua tyttöystävänsä ensimmäistä kieltä. Yksi äitini serkku asuu Norrköpingissä Ruotsissa, ja on aviossa meteorologiaan erikoistuneen filosofian tohtori Stefan Gollvikin kanssa. Stefan on kertonut minulle, että hänen isänsä suku on peräisin Valloniasta Belgiasta, ja että Gollviki-nimisiä ihmisiä Ruotsissa ovat vain hänen perhekuntansa lisäksi veljensä perhe ja äitinsä. Stefanilla on alkava dementia, mitä olen itse hänestä viimeisimmin kuullut. Polidoroffit Belgiassa ovat yksi ulkomailla oleva aatelinen von Becker-sukuun yhteydessä oleva suku. Yksi enoni asuu tavallisesti Helsingissä ollessaan Kämpissä, kun monet muut sukulaiset ollesssaan ritarihuoneen tanssijaisissa ovat monesti asettuneet Vaakunahotelliin. Minä olen ollut toistakymmentä kertaa sviiteissä Helsingissä ollessani. Etenkin Vaakunan Mannerheimintielle avautuva sviitti oli mukava saunoineen ja poreammeineen. Saksassa oltiin vielä silloin, kun siellä ensimmäistä kertaa asuin parikymppisenä, niin paljon enemmän tupakkamyönteisiä kuin Suomessa, että aloin siellä todellakin polttaa, koska siellä ilmapiiri pyrki näyttämään, että se on siellä hyväksyttyä. Mummoni ja ukkini eivät ole koskaan halunneet leveillä elintasollaan eikä esimerkiksi autollaan. Minusta tuntui todella kodikkaalta se, että he eivät halunneet käyttää rahaa esimerkiksi sen takia, että jonkun mielestä sitä olisi tullut koko ajan käyttää. Kuitenkin anteliaita he olivat, ja etenkin mummo oli, ja kun olin lähdössä Kaavilta linja-autolla takaisin, antoi mummo tavallisesti vähintään yhden tai kaksi viisikymppistä ”matkakuluihin”, vaikka tavallisesti estelin ja sanoin, että minulla on matkarahat jo itselläni. Sitä toivon, että mummo ei muistele pahalla sitä, kun viimeisellä kerralla, jolloin näin hänet elävänä, olin niin kärsimätön odottaessani äitiä lähtemään kotiin Virranportin alakerrassa. Jos voisin jotain muuttaa, niin muuttaisin varmasti ainakin sitä. Äitini on todella kovaa laatua, ja olen aina katsonut, että äitini on ollut isääni vastuullisempi ihminen etenkin omassa kasvatuksessani. Kauniit käytöstavat olen varmasti perinyt yleisesti taustan lisäksi etenkin äitini kautta. Minä katson, että etenkin nykypäivänä, koska keskiluokka on muuttanut valtasuhteta etenkin rahan suhteen, on selkeimpinä kertovina merkkeinä hyvästä alkuperästä ja oppimiskykyisestä luonteesta etenkin hyvät ja tahdikkaat käytöstavat. Äitini on joutnut niin monesti uhrautumaan minun takiani ja tukenut aina minua niin laajasti, että olen hänelle kiitollinen lähes kaikesta mahdollisesta. Olen miettynyt Adolf von Beckerin taidekilpailun perustamista johonkin taidelukioon, jonka suhteen tein jo muutaman lähestymisen muutama vuosi sitten. Tähän tarvittaisiin vaan rahoitusta, koska esimerkiksi Reinhold von Beckerin kirjoituskilpailu on suunnattu Kangasniemen Beckerin koulussa ala-asteen vanhemmille, niin palkkioiden tulisi lukio-opiskelijoiden kohdalla olla jokseenkin suurempia. Ja varmasti taulun tai piirroksen tekeminen vaatii lähes kaikilta suurempaa vaivaa kuin jonkinlaisen kirjoituksen laatiminen. Uskoisin, että rahoitusta voisi taidekilpailullekin löytää, kunhan vain tietoisuutta mahdollisesta kilpailusta levitettäisiin. Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että palkintosummia vastaan palkintolautakunta voisi lunastaa esimerkiksi kolme parasta työtä itselleen vuosittain. Toivo kissani Arthurin olevan kunnossa taivaassa, ja minun on sanottava, että hänen sairastumistaan ja sen kehitystä oli todella itkuisen raskasta seurata, toivottavasti voimme joskus tavata oman kuolemani jälkeen. Sinä olit minun ainoa uskollinen ystävä lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa. Toinen kissani Alma antaa tänä päivänä minulle samanlaista tukea, mitä sinä, Arthur, minulle silloin annoit. Hilda von Beckerillä, joka avioitui Hartikaisten sukuun Kaavilla, oli poika Lauri, jonka tyttären tytär on tuntemani Marke, joka on mielestäni terveystieteen maisteri, joka on todella pitkä naiseksi. Pituus on varmaan periytynyt isosiältään Laurilta, joka oli lähes parimetrinen. Hauskasti Marke on kirjoittanut gradunsa kannabiksen käyttäjien painonvaihtelusta, joka on hauskaa, koska Marke vaikuttaa olevan vakaassa uskossa. Kuitenkin sanotaan, että helluntalaiset ovat tavallisesti hyvin iloisia ihmisiä, ja niin on Markenkin kohdalla. Alma Fredrika von Beckerin, joka meni avioon Karjalaisen kanssa, pojalla on tytär, jonka nimi on Tuula, joka vaikuttaa hyvin kiinnostuneelta sukuhistoriastamme, hän on mm. lähettänyt minulle suvun kirjeitä ja valokuvia, joita joku hänen sukulaisensa oli kuulemma ollut heittämässä uuniin. Hän on myös kertonut aatelisen mummonsa sanoneen hänelle ja sisaruksilleen, kun he olivat lapsia, että ”mökkilöihin ei saa mennä”, josta tulee esiin hänellä ollut aatelinen ja voimakas omanarvontunto, eli ylpeys omasta kotipaikasta ja sen suuruudesta. Karjalaisten kotipaikka Saarivaara on vähintään suurin piirtein samankokoinen kuin Virrantalon nykyinen uusi päärakennus. Reinhold Octaviuksen veljellä majurilla on tiettävästi ollut ainakin yksi avioton lapsi. On hullua, että näitä äpäröiden jälkeläisiä on alkanut minulle ilmoittautumaan sen myötä, kun tutkimukseni suvusta on saanut osalleen laajempaa tietoisuutta. Majurilla oli avioton poika piikansa kanssa, jonka nimeksi tuli Konstantin Vuorinen, joka oli myöhemmin poliisina Jyväskylässä. Hänellä oli tytär Anni, joka eli Kokkolassa. Epäilen, että hän on saattanut siirtyä pilven reunalle jo, koska hän silloin kun olin häneen yhteydessä oli jo noin satavuotias. Hänen on kerrottu olleen hyvin kiinnostunut suvustaan, ja ukkini sisar ja suvun ensimmäinen tutkija Lempi oli häneen yhteydessä jo kymmeniä vuosia sitten. Olisihan hän ollut miehenlinjaisen suvun jäsen, jos majuri olisi tunnustanut aviottoman poikansa. Adolf von Becker, joka oli Reinhold Octaviuksen pikkuserkku, vietti 1880-luvun alussa kokonaisen kesän pikkuserkkunsa luona Kaavilla, jolloin hän maalasi Kaavin palaneeseen vanhaan kirkkoon alttarimaalauksen. Adolfin on kerrottu olleen hyvin läheinen myös Luhangan von Beckereiden kanssa, ja hänet voi löytää 1800-luvun tunnetuimman Beckerin sukuportretin ihmisten keskeltä. Kaikki tuossa kuvassa olleet lapset olivat Reinhold Octaviuksen ja Maria Fredrika von Beckerin jälkeläisiä, koska yhtä lukuunottamatta RO:n sisaret eivät saaneet virallisia lapsia. Olen huomannut kuvasta, että sivummaisena oikealla seisova isoisäni isoisä muistuttaa kuvassa etenkin serkkuani Jania. Taas Reinhold Octaviuksen sisarten joukossa voi kasvonpiirteissä nähdä etenkin tätini Kirstin mutta myös oman äitini ja sisarensa Aino-tädin. Johan Richard Danielson-Kalmarin äidin äiti oli Palander-sukuun avioitunut von Becker-suvun jäsen. Wolmar Schildt-Kilpinen oli professori Reinhold von Beckerin pikkuserkku Schildtien saksalaisperäisen aatelissuvun kautta. Professori Reinhold von Becker myös opetti pikkuserkkuaan Turussa, koska heidän välillään oli parinkymmenen ikävuoden ero. Kapteeni Abraham Gideon von Beckerin vaimo oli Margareta Catharina Järnefelt, ja tämän linjan kautta Koskenkylä ja Särekin ovat mm. Aino Sibeliuksen ja Järnefeltien taideklaanin sukulaisia. Suku oli 1800-luvulla täysin ruotsinkielinen. Meidän sukuhaarassa suomenkielen ensimmäisenä kielenä otti käyttöön isoisäni isä Frans Edvard von Becker myöh. Virrantalo. Pentti Linkolan äidinäiti oli omaa sukuaan von Fieandt ja tämän äiti von Essen, mistä olen saanut selville, että olemme kohtalaisten läheistä sukua Linkolaan nimen omaan Esseneiten kautta. Teoksessa Savolax brigadens män kerrotaan, että kapteeni Gustaf von Becker vastasi kenraali ja ruhtinas Dolgorukin kaatumisesta Koljonvirralla Suomen sodan aikana. Gustaf oli tykistöupseeri ja kuulat, jotka kaatoivat Dolgorukin tulivat tiettävästi Gustaf von Beckerin komentamasta tykistä. Myös Gustafin setä Abraham Gideon soti Suomen sodassa. Koin mielenkiintoisena Tervoon ja Halmeen sarjan Tosisuomalaisuutta etsimässä jaksosta Veljeskansamme Saksa tapaamisen suomalaisen naisen ja saksalaisen sotilaan yhteistoiminnasta syntyneen Pauli Saapungin haastattelun. Hänen isänsä oli baijerilainen aliupseeri. Saapungissa näin merkkeinä siitä, että oli osittain keskieurooppalainen, hänen katseestaan ja silmistään. Hänellä ei ollut tietynkaltaista viatonta katsetta kuten monella suomalaisella vaan nimenomaan keskieurooppalaisen ihmisen katse ja silmät. Reinikkalan kartanossa käydessämme näimme kartanossa paljon mielenkiintoista. Tuli minulle mieleen sekin, että miten on ollut löytökapteenin kohdalla se, miten he järjestivät hänen vessahommansa? Tekikö hän tarpeensa esimerkiksi ämpäriin, vai annettiinko hänelle mahdollisesti huomaamaton reitti ulkohuussiin. Ei hän sen takia ole voinut pysyttäytyä kammarissaan koko aikaa vuodesta, jonka hän piileskeli viranomaisilta paossa. On kirjoitettava huvittava juttu: Hilda Hartikaisen perheessä, johon oli jostain syystä periytynyt sukuhaaran valtiopäivämiekka, oli miekkaa käytetty hiilihankona, ja varmaan se on sen takia mennyt täysin pilalle. Kertoo tämäkin jossain mielessä muuttuneista arvoista. Tietysti välineellä ei olisi ollut tuon lisäksi muuta kuin museokäyttöä, koska siinä vaiheessa varmasti säätyvaltiopäivät olivat jääneet historiaan. Jännää on se, että minkä takia miekka oli mennyt Reinhold Octaviuksen tyttärelle eikä hänen ainoalle pojalleen Frans Edvardille. En ole vielä saanut kustantajaa Reinhold von Beckerin elämäkerralle. Hänen oppilaisiin lukeutuivat Schildt-Kilpisen lisäksi mm. Johan Ludvig Runeberg, Johan Wilhelm Snellman ja Elias Lönnrot. Itse asiassa Lönnrotiin Reinhold oli tutustunut ollessaan vaimonsa sukulaisen kestittävänä Laukon kartanossa Vesilahdella. Lönnrot oli ollut ohkaisista oloista tulleena pakotettuna tekemään töitä informaattorina tai kotiopettajana, hän siis oli Laukossa tekemässä näitä hommia. Reinhold oli monessa mielessä uranuurtaja, ja yksi hänen lehtensä lukija kirjoitti Reinholdille ja hänen työlleen onnitteluvärssyn, joka kuului: ”Piä Pekkeri pelisi, hyvä herra huomiosi, saata suomellen sanoia”. On mainittava suvulle kuuluneesta Lampan talosta, että siitä historiikin kirjoittanut nainen mainitsi minulle yhteydenotossa, että kun haluan käydä talossa, pitää pyytää yhtä henkilöä tulemaan avaamaan talon oven. En ole vielä Lampan talossa käynyt.

Lisää merkityksetöntä "höpöttelyä"

Mummoni sanoi minulle juuri, kun minulla ei ole kerrassaan yhtään kavereita, että: ”eihän minullakkaan ou”. Tämän itseensäpäin kääntyneen, epäsosiaalisen ja ihmisiä hyljeksivän 86-vuotiaan mummelin takia, on ihan selvää, ettei minullakaan tarvitse ystäviä olla. No toisaalta jo vanhempanikin ovat hyvin epäsosiaalisia ihmisiä, vaikka eläkkeelle jäätyään ovat tehneet joitain näennäisiä siirtymiä ihmisten kanssa tekemisessä olemiseen. High functioning autism on periytyvää, minä en ole itse sitä valinnut. Oikeastaan miltei kaikki sukulaiset sekä äidin ja isän puolelta eivät muistuta minua millään lailla. Se aika, kun von Becker-suvussa oli kirjailijoita ja taiteilijoita suuressa määrässä on jo mennyt ohi. Yksikään sukulainen ei ole näyttänyt olevan kiinnostunut kriittisestä ajattelusta, kirjoittamisesta ja taiteesta ja kirjallisuudesta yleensäkin. Yksi serkkuni on yksinkertainen Persu, joka kuvittelee kaikkien ärsyyntyvän omasta persuudestaan. On jättänyt mm. vanhempieni luokse pieniä persuudesta kertovia lippuja löydettäväksi (herätti vain huvitusta, mietimme vain, ettei kukaan meistä kuulu persuihin), ja kuvittelee, että suunsoittaminen persujen negaatiotahojen kanssa kertoo niin suuresta rohkeudesta ja miehisyydestä. Minun mielestäni tällainen ei kerro kuin tyhmyydestä ja yksinkertaisuudesta, missä suhteessa tämän isä ei ole saanut polveaan parannettavan. Average-Joet ovat tietysti asia erikseen, kaikki pukeutuvat, puhuvat, arvostavat ja toimivat samojen massatyhmyyden osoittamien periaatteiden mukaisesti. Eniten yhtäläisyyttä koin äitini äitiin ja äitini isään. Ja vaikka he eivät harrastaneet turhanpäiväistä suunsoittoan anybodyjen kanssa maaseudulla, oli heillä runsaasti kaikenlaisia harrastepiirejä, sukulaisia, harrastuksia ja luottamustehtäviä – aivan siten miten maa-aateli tai landed gentry on aina tehnyt. Netissä on saatavilla sellainen gradu, jonka nimi on Kankaisten vapaaherrat, jotka kertovat Kankaisten kartanon viimeksi omistaneen suvun isästä ja pojasta. Siinä vertaillaan jokseenkin myös sitä, miten suomalainenkin aateli on lyhyessä ajassa muuttunut. Olen huomannut siinä esimerkiksi joitain samankaltaisuuksia, jos ajatellaan esimerkiksi isoisääni Leoa ja enoani Markkua, jotka ovat olleet Virrantalon viimeisimpiä isäntiä. Ensimmäisestä Aminoffin vapaaherrasta on kerrottu, että hän pukeutui vanhan ajan herrasmiehen tyyliin, oli huoliteltu ja muisti aina vastaan tullessa tervehtiä alustalaisiaankin nostamalla hattunsa ylös. Tämän pojasta taas kerrotaan, että hän oli boheemi ja ei esimerkiksi kiinnittänyt huomiota pukeutumiseen yhtä paljon kuin isänsä. Hän muutti Kankaisten myytyään 1990-luvulla Portugaliin, ja en tiedä elääkö vielä. Minulla ei ole enää omassa kämpässäni Aateliskalentereita, joista tuon asian voisi tarkistaa, kaikki on viety porukoille. Suvussa on ehkä aiempaan aikaan jäänyt vastuu luottamustehtävien hoidosta, vaikka tiedän yhden pikkuserkkuni yrittäneen päästä Kokoomuksen listalta kunnanvaltuustoon Polvijärvellä. Virrantalossa asuva enoni on minulle joskus kehaissut, että jos hän haluaisi hakea kunnanvaltuustoon Kaavilla, ei hänen tarvitsisi tehdä minkäänlaista työtä ihmisten tietoisuuden herättämiseksi ja se voikin olla ehkä totta. Monessa mielessä suku on menettänyt aikaisempaa prestiisiä, jonka pystyi helposti havaitsemaan vielä isoisäni polvessa, suvussa on nykyään vaaleahiuksisia ja lyhyitä ihmisiä. Ennen sääntö oli: mustat tai vähintään tummanruskeat hiukset ja suuri pituus lähes samalla tavalla kaikissa suvun naisissa ja miehissä. Minä epäilen, että lyhyys on tullut sukuhaaraamme isoäitini Sallin ja ennen sitä äitini isän äidin Hildan kautta. Se on kuitenkin epäolennaista, jos joku haluaa pullistella kompensaatioksi hankitulla fyysisellä voimalla ja kuvittelemalla, että tällainen toisten nujertaminen olisi muka minkäänlaista valtaa. Mutta ajatuksen tonavia ja ajattelijoita tässä suvussa ei ennen minua ole ollut enää pitkään aikaan. Joku on kirjoittanut, että vanha ja etabloitunut suku tuottaa neron sillä hetkellä, kun suvun ensimmäiset rappion merkit ovat tulleet näkyviin. Ja rappiossa tämä suku todella onkin. Kuitenkin olen itse aina korostanut aatelisia arvoja ja niiden noudattamista, ja sitten taas tämä primitiivisimmällä vallan muodolla rehentely on jotain mitä ei tarvitse suurimmin kommentoida. Pippelin pituus ja fyysisellä voimalla toisen nujertaminen ovatkin joidenkin mielestä olennaisimmat asiat joilla päteä. Antaa heidän olla sitä mieltä, niin kuin muitakaan kehitysvammaisia ei tule syrjiä. Voin sanoa, että erityisen luonteeni olen saanut siitä, että olen monissa asioissa hyvin avoin. Minulla ei ole taipumusta arvostaa asioita sen takia, vaikka joku muu taho sanoo, että niitä tulee arvostaa. Minussa on aina ollut yksilöllisyyttä. Minulla on myös nykyään sen verran tehokas taito tuoda ajatuksiani julki, että varmaan jotkut kokevat sen vaarallisena. Massan kepin päähän nostama ihminen, arvo tai premissi ei herätä minussa minkäänlaisia arvostuksen tunteita. Minussa on myös ainakin oman näkemykseni mukaan taitoa olla oikeudenmukainen ja loukkaantua siitä, jos jonkun oikeuksia tai omia oikeuksiani rikotaan jollain tavalla, jonka syynä on monesti välinpitämättömyys. Koska väitöskirjan voi tehdä missä paikassa hyvänsä, harkitsin vielä äsken todella monenteen kertaan uudestaan Virrantaloon muuttamista, mutta aika paskassa kunnossa se on, ja aion nyt miettiä uudestaan paikkaa ulkomailla. On kylläkin sanottava, että kun tässä suvussa suurin osa mieslinjaisista tyypeistä suurin osa on nimeltään Virrantalo, että miksi he eivät toimi mitenkään sen säilyttämiseksi ja ilmaantuvat ehkä abouttiarallaa joka toinen kesä töllistelemään päärakennusta, joka hajoaa pian kasaan. Itselläni ei tällä hetkellä ole varattuna Virrantalon kunnostamiseen menevää rahaa. Olisi kuitenkin ollut hyvä, jos enoni vanhin poika olisi muuttanut taloon, ja ammattinsa puolesta hänessä olisi vielä ollut itsellään kykyä remontoida taloa. Ilmeisesti hänen rouvansa ei halua Kaaville. Mutta oli sekin naurettavaa, kun enoni kertoi ex-vaimonsa vaatineen joskus että Kaavi-Outokumpu-tieltä lähtevään Virrantalontiehin olisi pitänyt teetättää katuvalot Virrantalon päärakennuksen pihaan asti. Juha Hurme on lähiaikoina puhumassa Reinhold von Beckeristä Kangasniemellä ja aion mennä tilaisuuteen, jos viitsin Länsi-Euroopasta paikalle tulla. Valitettavasti intellektuaalisiin keskusteluihin Hurmetta ei tilaisuuden jälkeen Reinikkalan kartanoon saada, mitä isäntä oli ehdottanut, koska Hurme kertoi jo varanneensa itselleen mökin ja kuusivuotiaan poikansa olevan Kangasniemellä mukana. Aion kuitenkin luetuttaa Hurmeella (jos hän haluaa ne lukea) muutaman oman näytelmäni). En tiedä sitten, onko hän käynyt koskaan katsomassa ns. Helkavirsitaloa, josta voisi kysyä Ohto Manniselta, mutta Manninen on tietysti jo tähän aikaan vuodesta Katajanokan residenssissään. Lisäksi ollut äskettäin jonkinlaisessa leikkauksessa. Virranportin myyminen suvun ulkopuolelle oli teko isolla V:llä. Olen miettinyt väitöskirjaa, sen piirteet ovat jo jotenkin selkiytyneet mielessäni sen suhteen, minkä haluan tuoda tuossa esiin ja mitä haluan siinä tutkia. Toivottavasti Amartya Senillä riittää vielä aikaa siihen, että voimme keskustella teemoista perusteellisesti hänen vuonna 1998 voittamansa taloustieteen Nobelin pohjalta. Minua kiinnostaa sukuni, koska sellaisilla, joilla suku on, saattaa se kiinnostaa. Haluaisin kirjoittaa perinpohjaisesti maineikkaimmista esivanhemmista eri maissa, mutta se on selvää, että se on jopa keskimääräistä pidemmän elämän kestävä projekti, ja kun muutakin pitää tehdä. Toisaalta on sanottava, että esimerkiksi Britanniassa arvostetaan enemmän sellaisia aateliin/landed gentryyn/aatelisiin liittyviä kirjoja, ja niillä ansaitaan enemmän siellä kuin Suomessa , jossa aateli ei aatelittomia tavallisesti kiinnosta. Olen myös kuullut jonkun akan naureksivan sille, kun olen maininnut esimerkiksi isoisäni isoisän. Suurin osa tällaisista hupakoista tietää omasta suvustaan korkeintaan isovanhemmat. On se tietysti suloista, että he eivät halua puhua tai kirjoittaa omista esivanhemmistaan tarkemmin, koska siihen aikaan jotkut näistä ihmisistä olivat torppareita, loisia ja mäkitupalaisia minun aatelisten sukulaisteni alaisuudessa, varmaan vielä noin sata vuotta sitten. Aateluudessa keskeisintä on historian ja esivanhempien kunnioittaminen, koska vielä aiemmin he ovat olleet merkittävällä tavalla osallisina Suomenkin historiassa. Tietysti esimerkiksi meidän suvullamme nuo juuret levittäytyvät aika moneen Euroopan maahan. Mukaan mahtuu kaikenlaisia ihmiskohtaloita. Jotkut ovat kulkenee maailmaa ympäri (mm. isosetäni Reino, joka ei ollut suhteellisesti mitenkään varakas, teki eräässä vaiheessa maailmanympärysmatkan tyttöystävänsä kanssa) ja asettautuneet muualle. Kuitenkin monille olennaista on ollut kotimaa. Aion ehdottomasti Britanniassa hankkiutua itseäni kiinnostavia kulttuurihenkilöitä haastattelemaan. Myös hampaita on jonkin verran rempattava. On mainittava yksi esimerkki landed gentryn historiantajusta. Eräs (ehkä juuri Guardianin) toimittaja oli käymässä Francis Fulfordin suvulla 800 vuotta olleessa Great Fulfordin kartanossa, ja kun he olivat kävelleet tiluksilla ja näkyviin oli tullut suuri kuoppa, oli Fulford murahtanut: ”sotavahinkoja”, johon toimittaja oli sanonut: ”toisesta maailmansodasta?” niin Fulford oli kertonut tarkoittavansa sisällissotaa. Ja tiedoksi: Englannin sisällissota sodittiin 1600-luvulla. Historian tuntemus on tärkeä asia, ja vaikka en ole koskaan lukenut yliopistossa yhden yhtä kurssia, koen hyvin sivistyneenä ja viehättävänä sen, jos joku kokee tärkeäksi lukea yliopistossa historiaa. He ovat monesti etenkin sivistyneitä ihmisiä. Talous tarkoittaa rahan kulkemista ja liikettä yhteiskunnissa. Kapitalismissa raha tarkoittaa etenkin hyödykkeiden ja omaisuuden hankkimista varten tarkoitettua rahaa. Kuitenkin on mm. paheksuvasti puhuttu miten eläkeläiset eivät kuluta rahaa, vaan laittavat kaiken säästöön, joka kyllä minunkin mielestäni epätoivottava tendenssi. Uskoisin, että tämä lisää pankkien valtaa valuutasta. Kun rahat ovat pankissa, niitä ei silloin sijoiteta mihinkään. Tietysti sijoittamisessakin on erilaisia tendenssejä, josta voi yksilötasolla seurata se, että ihmiset alkavat hamstraamaan rahaa itselleen, ja voivat kokea rahan esimerkiksi sivistystä tärkeämmäksi. Eettinen talous tarkoittaa etenkin yksilötasolla sitä, että ihmiset ohjataan, eli heitä ei siis pakoteta, ostamaan sellaista, johon liittyy eettinen huoli. Pyrkimys eettisen huolen ratkaisuun on nopeasti ajatellen ilmaistuna yksi talouden periaatteista, sitä ei pidä vaan yleistää yhteiskunnan kannettavaksi. Johtajien ja poliitikkojen moraalinen monopoli tulisi poistaa, ja kansalaisia ei tulisi aliarvostaa niin paljon, että korkeammassa asemassa olevat ihmiset ovat sellaisia, jotka kertovat heille hyvän ja väärän. Tästä on mainittava, että eräs innokkaasti runoja rustaava virkamies Savosta luuli minun tarkoittavan, kun oli uutisoitu Japanin pääministerin tulleen murhatuksi, että minä olisin jotenkin erityisesti hänen etuaan korostava, kun kirjoitin ettei tällaisessakaan tapauksessa ylimmän johdon tulisi yrittää ohjata ihmisiä heidän yksilöllisen moraalinsa kautta. Terve ihminen osaa tunnistaa, mitä näissä asioissa on ajateltava ja tehtävä. Minun mielestäni pitäisi pyrkiä eroon vallan ja tiedon monopolisoimisesta, ja siinä jatkuva ja avoin tiedonhankinta, joka ei vähättele minkäänlaista tahoa, on tärkeässä roolissa. Me emme tarvitse poliitikkoja ja johtajia kertomaan itsellemme miten mistäkin asiasta on ajateltava. Poliitikon tehtävä on siis olla jonkinlainen vapaasti toimiva insinöörityön harjoittaja, jonka tehtävä on asiakeskeisesti setviä kaikenlaisia pulmia ja ongelmia ja pyrittävä korjaamaan niitä kun ne vain ilmestyvät esiin. Omaa minuutta ei tule korostaa liian ihmiskeskeisesti ja epäolennaisia asioita korostaen. On tulkittava koko ajan sitä, mitkä asiat ovat olennaisia tiedon ja järjen kannalta. Valtaa ei tulisi koskaan korostaa, ja esimerkiksi kansanedustajiin on aivan turhaa suhtautua sillä asenteella, että he jotenkin symboloisivat valtaa. Loppujen lopuksi kaikki valta rakennetaan puskureilla ja vallan symboleilla, jotka esimerkiksi Markkina ja Mainonta-lehteä lukevat ihmiset tietävät. Olen joskus myös miettinyt sellaista, että voisi tehdä vapaaehtoisesti vaikka pari tuntia viikossa, jossa voisi olla tekemisissä kaikenlaisten eläinten kanssa, en siis kuitenkaan tällaisella tavalla millään tavalla hyötyisi tai pyrkinyt muuhun kuin eläimiin liittyvän tiedon kasvattamiseen. Vaikka tunnen nykypäivänä monta professoria (ja he tuntevat minut) ja voin laskea monta heistä ystäväkseni, on kuitenkin sanottava, että norsunluutorniinsa takertuneet tutkijat ovat monesti nykypäivänä sellaisen taantumuksen edustajia, joiden mukaan tämä asia on niin ja niin vaikea, mutta minä sen osaan ja olen sen takia parempi. Tässäkin korostuvat vallan ja tiedon monopolit, joita ontokratia pyrkii vahvistamaan vaikutteellisuudella. Siinä mielessä ainakin kunnioitan tasa-arvoa, kunhan se ei johda ns. kolhoosimalliin. Suomessa opiskelijat opetetaan sellaiseen pepunnuolentaan, että ehkä koulunsa aloittanut lapsi voisi olla lukiolaista tasokkaampi kaikenlaisten filosofisten ongelmien käsittelyssä ja ehkä omaperäisempien ajatuksien ilmaisemiseen. Myös kyseenalaistaminen onnistuisi varmaan mainiosti sellaisilta ihmisiltä, jotka kysyvät toistuvasti ”Miksi?”. Jos ihminen on kaikkialla, hän myös ilmentää itsestään sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat ominaisia ainakin miltei kaikkialla. Tässä mielessä innovatiivinenkin virkamies on tavallisesti vain ratas isommassa järjestelmässä. Terapeuttini sanoi, kun sanoin hakeneeni Ulkoministeriön diplomaattikouluun, että ”kokisit huoraavas henkisesti”: En tosiaan varmaankaan ole niin vähäpätöinen ja rajoittunut, että sopisin jonkinlaiseksi diplomaatiksi. Toisaalta Kekkosen aikaisen nuoren diplomaatin Jussi Mäkisen elämä on minua jollain tavalla kiehtonut, onhan esimerkiksi Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmissa kerrottu hänestä. Heikinheimohan nosti siinä esille kysymyksen siitä, oliko Mäkinen itse asiassa Kekkosen avioton poika, sillä niin paljon hän katsoi sormien lävitse Mäkisen viinan juontia, homostelua ja yleistä sekoiua. Onko talouden tarkoitus siis mahdollistaa yksilöiden rahan tavoittelu? Mielstäni rahan suunta on tärkeämpi asia kuin se paljonko sitä on. Loppujen lopuksi numeroiden pyörittely tulisi jättää Heikki Koskenkylän kaltaisille ihmisille. Taloudessa ja politiikassa on olennaista pohtia sitä, mihin julkiset rahat käytetään, mistä ne tulevat, mikä asetetaan allokoinniksi eri kohdissa, ja mitä tarkoitusta varten julkisia rahoja tulisi suunnata. Tällä hetkellä sosialistit itkevät sitä, kun hallitus ei harrasta edellisen hallituksen tapaa tunkea rahaa kaikkialle tuntematta minkäänlaista pohjaa rahan suollossa. Siinä mielessä parlamentin tehtävä on taata kaikille mahdollisimman paljon vapautta, ja siinä yhteydessä miettiä sitä, mitkä olisivat riittävän yleisiä arvoja, periaatteita ja asenteita yhteiskunnassa toimimiseen. Kouluissa tulisi opettaa moraalifilosofiaa ja arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikkiä. Vaikka en halua korostaa omaa rooliani, kansanedustajien tulisi alkaa lukemaan filosofiaa, tai filosofien tulisi ryhtyä edustamaan kansaa. Ja en tarkoita myönteisten asenteiden tarkoittavan sosiaalisen dominanssin manipulointia ja suoranaista kansan syvistä riveistä syntyvää ”moraalisuutta”, koska sillä asialla ei ole minkäänlaista tekemistä minkään etiikan kanssa. En ole vielä saanut, vaikka olen sen tilannut, Morgensternin ja von Neumannin kirjaa peliteoriasta ja taloudellisesta toiminnasta, jonka koen olevan varsin olennainen teos väitöskirjani aiheen ymmärtämiseksi. Peter Singer on tätäkin peliteorian aihetta joskus käsitellyt ja miettinyt strategioita siihen, miten peliteoriaa voitaisiin havainnoida sellaisissa tilanteissa, jossa etiikka asettaa strategialle toiminnan motiivin. Kylmät ja etäiset vanhemmat voivat aiheuttaa tällaisenkin ihmisen, joka monien lapsena kaltoin kohdeltujen tavoin ei tule aggressiiviseksi nyrkkipukariks, vaan joka keskittää kaikessa huomion oikeudenmukaisuuteen, erilaisten arvojen hyväksymiseen ja myötätuntoon niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat pahimmin ahdistettuja nurkkaan. Sivistys on olennaisinta ja korkeinta mikä voi liittyä ihmisen toimintaan ja tiedonhankintakykyyn. Sanon muutaman anekdootin korkeasti oppineesta ystävästäni MJ:stä. Hänessä olen nähnyt historiantutkijan piirteisiin liittyvän taipumukseen lannistaa sellaista ihmistä, joka pyrkii saavuttamaan jotain enemmän kuin mihin nykyhetkiseen kaanoniin sisältyvät ihmiset ovat päässeet. Joku Pentti Saarikoski – HOHOHOHO. Lisäksi hänen ironiansa taju ei ole kovin kehittynyt, hän kuitenkin sanoi kerran hyvin hauskan lorun: Sisero soitteli selloaan vai Kikero koitteli kelloaan. Kun tuli puhetta Väinö Linnan poliittisesta kannasta, sanoin että ehkäilyn jälkeen, kun häneltä oli asiaa kysytty, hän sanoi isänsä olleen ”lahtari”, johon MJ totesi: niin, valkoinen. Minä taas huomasin Linnan itseironian ja halun ohittaa kysymys sanomalla isäänsä lahtariksi, koska hänen isänsä nimittäin oli teurastaja ruots. Slaktare. Mielestäni ihmisen tärkein tehtävä nykypäivän maailmassa on olla vapaa ja olla tuottamatta vapaudellaan muille vaikeuksia. Tietysti tärkeää olisi, että vapaudella saavutettaisiin myös muille näkyvää hyötyä.

Kartanokierros suvun mailla Kangasniemellä

Suomalaisesta von Becker-suvusta on muotoutunut Kangasniemelle kaksi sukuhaaraa, joista toinen on varmasti kuollut sekä mieslinjaisesti ja naislinjaisesti, ja tämä sukuhaara on kapteeni Abraham Gideon von Beckeristä alkava sukuhaara. Kuitenkin tunnen kyseisestä kuolleesta sukuhaarasta yhden kaukaisemman jäsenen, jonka isoäiti oli Maria von Becker, avioliiton kautta Nyman, joka meni avioon Eugraf Nyman-nimisen senaattorin kanssa, ja joka omisti Sarvikosken kartanon Kangasniemellä ennen kuin se paloi 1920-luvulla. Hänen isänsä siis oli Maria Nymanin poika. Olenhan tietysti tuntenut muitakin tästä linjasta polveutuneita naislinjaisia sukulaisia, mm. VTT Heikki Koskenkylä ja insinöörieversti Pentti Säre mm. Toinen Kangasniemen sukuhaara, joka alkaa Anders von Beckeristä, voi elää vieläkin, koska on tiedossa, että esikuntakapteeni Otto Alexander von Beckerillä (1823-1890) oli poika, Alfred Wenceslav von Becker, joka syntyi 1852, ja joka isänsä tapaan loi sotilasuraa Venäjällä, ja hän oli siihen asti, kunnes hän katoaa aateliskalenterista vähintään everstin arvoinen upseeri, vaikka on voinut yletä kenraaliksi. Ystäväni historian professori Ohto Manninen löysi venäjän kielen taitonsa ansiosta tiedon 1878 syntyneestä Alfred Alfrevits von Beckeristä, joka mainitaan Venäjän vallankumouksen jälkeisen sisällissodan valkoisena upseerina, joka pakeni sen jälkeen Länsi-Eurooppaan. Hänen on mainittu kuolleen Berliinin suurtaistelun aikaan keväällä 1945, ja hän todennäköisesti oli joko siviili tai Volksturmin jäsen. On mahdollista että Alfrevitsilla on ollut lapsia, joten tämä Anders von Beckeristä alkava sukuhaara voi elää vieläkin tänä päivänä. Ainakin Chilessä asuu von Beckereitä, jotka ovat kertoneet isoisänsä lähteneen Chileen Saksasta. Aloitimme siis vierailun Kangasniemellä Reinhold von Beckerin Sotkalintu-monumentilta. Patsas symboloi Reinholdin perustavaa roolia Kalevalan synnyssä. Hän mm. opetti Lönnrotia ja antoi tälle keräämänsä Väinämöisrunot. On sanottu, että Reinholdin Turun Wiikkosanomissa julkaisemansa artikkeli Väinämöisestä on nykyään tutkijoiden mukaan ns. Esi-Kalevala. Olen saanut käsityksen, että edesmennyt fysiologian professori Osmo Hänninen oli merkittävimpänä hahmona tekemässä aloitetta patsaan perustamiseksi ja muuksi Reinholdin muistamiseksi 1980-luvulla. Hän mm. ehdotti, että Reinholdin muistamiseksi painatettaisiin jonkinlaisia muistomitaleita, josta hankkeesta en tiedä toteutuiko se vai ei. Kuitenkin Kangasniemellä pidettiin kaksi seminaaria vuosina 1985 ja 1988 von Becker-suvun ja Reinholdin kunnioittamiseksi, joissa tilaisuuksissa oli luonnollisesti paljon tutkijoita, virkamiehiä ja sukuni jäseniä. Ko. Patsaan kyltissä oli virhe, jossa mainittiin Reinholdin kuolleen vuonna 1856, vaikka hän tosiasiassa kuoli 1858. Sen jälkeen kävimme kunnan hautausmaalla katsomassa paikallisesti tunnettua von Beckerin sukuhautaa. Olen itse käynyt Kangasniemellä vuosina 2004, 2009 ja 2014 ennen tätä vierailua. Ko. Hautamonumentti oli sellaisessa kunnossa, että varmaan kunnalle jonkin palkkion maksamisella sitä voitaisiin vähän ehostaa. Sen jälkeen kävimme Alahovissa, Ylähovissa, Hännilässä ja Mehtoniemessä. Näistä Alahovi ja Ylähovi ovat asumattomia, ja vaikka esimerkiksi Ylähovin pihapiirissä olivat kohtalaisen isot navetta ja talousrakennukset, on nykyinen päärakennus paljon pienempi talo kuin meidän sukumme aikaan. Alahovi oli näistä kahdesta suurempi, mutta ulkonäöstä päätellen sekin on ollut asumattomana ja ilmeisesti aika pitkään. Emme käyneet tässä yhteydessä Paappalan kartanossa, jossa kävimme isäntäväen kestittävänä äitini kanssa runsaat viisi vuotta sitten. Hännilässä asuvat Klemolat, jonka vanhan isännän tapasin vuonna 2004, joka vei meidät kartanon sisälle ns. drawing roomiin, joka siis tulee Englannin verbistä withdraw eli vetäytyä, ja tuollainen huone onkin tavallisesti ns. keskellä kartanoa, joka on siis sellainen huone, jonne voi rauhassa vetäytyä. Vanhan isännän toinen käsivarsi oli jotenkin vaurioitunut, ja itse tulkitsin sen voineen olla sotavamma. Vanha isäntä on ilmeisesti nykyään pilven reunalla, ja emme tunne nuorta isäntää, koska emme häntä aiemmin tavanneet, joten emme käyneet tällä kerralla kuin pihassa ottamassa kuvia. On kuitenkin sanottava, että kirjoitin nuorelle isännälle paria viikkoa ennen visiiittiämme ja siihen hän ei kuitenkaan halunnut tai ennättänyt vastata, joten emme halunneet tunkeilla, vaikka Hännilä on kuulunut suvulle yhteensä vähintään viisikymmentä vuotta 1700-luvun lopussa ja 1800-luvulla. Hännilä on itse asiassa ollut Sarvikosken kartanon sivutila. Kysyin joitain vuosia sitten ohjeita Sarvikosken kivijalalle sen nykyisin omistavalta Eino Svinhufvudilta, sukunsa päämieheltä, ja olen harmitellut sitä etten ottanut ohjeita talteen. Hän puhui ohjeet minulle puhelimessa. Eino Svinhufvudiin olen ollut muutaman kerran puhelimitse yhteydessä, kun hän oli ritarihuoneella tullut puhumaan enolleni Markulle ja sanonut, että olemme sukua Pehr Evind Svinhufvudin äidin Olga von Beckerin kautta. Itse olen tietysti tiennyt sen että olemme sukua presidentille pienestä lapsesta alkaen. Olen jotenkin unohtanut Eino Svinhufvudin yhteystiedot ja en löytänyt niitä muualtakaan, joten en ollut ennen tätä reissua häneen yhteydessä. Kävimme kuitenkin katsomassa suvulta Olga von Beckerin kautta Svinhufvudeille mennyttä Mehtoniemeä, jota katsellessa minulle tuli mieleen, että Mehtoniemessä ei ilmeisesti kovin aktiivisesti olla tänä päivänä. Eino Svinhufvud on käsittääkseni pankkijuristi ja seitsemissäkymmenissä. Mehtoniemi oli kuitenkin suhteellisen iso ja vaikuttava, ja varmaan moneen otteeseen rempattu. Sen jälkeen siirrtyimme kuntakeskustassa ruokailtuamme Reinikkalaan tai Kristinelundiin, joka on suhteellisen lähellä kyläkeskustaa. Etenkin isäntä, joka on opiskellut ydinfysiikkaa ja asunut mm. Itävallassa suhteellisesti pitkään aikaan, vaikutti korkeasti sivistyneeltä ja älykkäältä. Hän tunsi perusteellisesti kartanon historian ja tietysti myös von Beckerien ajalta. Hän kertoi meille ollessamme aamiaisella isossa salissa perusteellisesti Reinikkalan historian usean vuosisadan ajalta. Isäntä ja emäntä näyttivät meille kaikki olennaiset puolet kartanossa. Näyttipä hän mm. niin sanotun ”löytökapteenin” huoneen, jossa Otto Alexander von Becker vietti isäntäparin ja emännän, joka oli hänen sisarensa, suojeltuna sen aikaa, että hänen rahakavalluksesta saamansa kuolemantuomio raukesi. Toisin kuin olin itse luullut, hänen piti olla syrjässä vain vuoden, koska ilmeisesti tuohon aikaan Venäjällä annettu kuolemantuomio raukesi, kun tuomiota ei ollut pantu toimeen yhden vuoden aikana. Hänen sisarensa Fredrika Johanna, joka oli aviossa Jung-sukuisen miehen kanssa, oli vain yhtenä päivänä huomannut nukkavierun hahmon kartanon vieressä, joka oli huudellut tieltä sisarelleen. Näin Otto Alexander pelastui ja eli sen jälkeen vielä kymmeniä vuosia. Näin takan pielustalla kuvan isäntäparin Murre-kissasta, ja kysyin, ovatko kissaihmisiä, johon isäntä vastasi myöntävästi, ja on aina ilahduttavaa tavata etenkin älykkäitä kissaihmisiä. Itse asiassa miltei samalla hetkellä, kun olin kysynyt kissaihmisyydestä, ilmestyi Murre kartanon eteiseen ja varmaan kysyi, keitä täällä on? Asuimme entisessä väentuvassa kartanoa vastapäätä, jossa oli kaikki mukavuudet ja mm. mielenkiintoinen kirjasto. Lisäksi isäntä kertoi, että Havulan piano oli se sama, jota Marskin veljenpoika soitteli Mikkelin päämajassa sedälleen ja muille korkeille upseereille. Sisällä kartanossa, etenkin sen suuressa salissa oli paljon mielenkiintoisia taide-esineitä ja tauluja. Kertoipa isäntä myös, että kun ilmeisesti vuoden 1903 kesällä Eino Leino oli käymässä Otto Mannisen Kotavuoressa Kangasniemellä, missä hän kirjoitti Helkavirsiään, olivat kaverukset käyneet tanssittamassa kartanon kaunista tytärtä. Isäntä kertoi myös pari kummitusjuttua, jossa yhdessä isäntäparin ollessa nukkumassa, oli alhaalta kuulunut joitain ääniä, ja kun he olivat tulleet katsomaan, oli ison salin kaikki tuolit siirretty salin vierustoille, eli ilmeisesti siellä oli järjestetty jonkinlaiset tanssit. Reinikkalassa oli ollut 3600 hehtaaria maata ja ilmeisesti yli neljäkymmentä torppaa. Isäntäparin ystävällisyys ja tervetuliaisuus oli todella miellyttävää todeta, ja aiommekin olla viellä tekemisissä heidän kanssaan. Isäntäparista ilmeisesti molemmat ovat taiteellisesti ja musiikillisesti lahjakkaita. Meille jäi heistä hyvin lämmin kuva.

Kartanokierros suvun mailla Luhangassa

Olimme äskettäin äitini ja veljeni kanssa suvun ja sukuhaaramme alkuperäisillä mailla Luhangassa. Suku siis todellakin oli alkuaan Itä-Hämeestä, mistä isoisäni isoisä muutti Koillis-Savoon. Luhangassa suuntasimme ensin vanhalle ja uudelle hautuumaalle, josta löysimme tiettyjä suvun jäsenten hautoja, esimerkiksi 1907 kuollut majuri Otto Alfred von Becker ja hänen 1916 kuollut sisarensa Edla Lovisa Fredrika. Viereisessä haudassa oli mm. epäsovinnaista huomiota elämässään herättänyt Ida Josefina von Beckerin aviottoman tyttären Matilda Idasdotterin jälkeläinen useamman sukupolven päässä nykyisistä von Beckereista, 2012 kuollut Anneli Laito/von Becker. Hän oli kuitenkin sairaanhoitaja, asui Englannissa ja Yhdysvalloissa, meni siellä avioon lääkärin kanssa, ja oli erään sukulaistädin mukaan älykäskin ihminen. Ida Josefinasta on jo Oskar Wasastjernan Ättartaflorissa käytetty termiä sinnesrubbad, joka leima on tietysti voitu antaa myös aviottoman lapsen ja epäsovinnaisen elämän takia. Tiemme sen jälkeen meidät vei vaikeasti löydettävälle Reethin hautausmaalla, jossa von Becker-suvun kappelin lisäksi ei ollut kuin muutama merkitty hauta. Olen saanut selville, että Luhangan toinen pitkäaikainen aatelissuku Taube perustuu samoihin juuriin von Beckereiden kanssa – Taubet ovat Tandefelteista polveutuvia kuten mekin. Taubet ovat asuneet Vanhoisten kartanossa, missä nykyään asuu Weijon pariskunta. Löysin pari Taube-suvun ristiä vanhalta ja Reethin hautuumaalta. Reeth-nimi kuuluu Ruotsiin Skotlannista muuttaneen aatelissuvun ja merkittävän paikallisen suvun alkuperäisille Reid-nimisille ihmisille. Viimeinen Reeth oli tuonut 1700-luvulla silloin omistamaansa Luhangan säteriin Ruotsista talvella muutaman uuden palvelijan, ja oli talvi-iltana ruvennut nukkumaan saunatuvassa. Palvelijat eivät olleet rehellisiä, vaan he tappelun jälkeen saivat isokokoisen vanhan Reethin tapettua. Nimismies huomasi miesten liikkuvan Reethille kuuluneellä reellä ja sai murhaajat kiinni, jotka myöhemmin hirtettiin. On itselleni epäselvää siirtyikö säteri sukumme haltuun Reetheiltä vai vapaaherratar Maria von der Pahlenilta, joka on isoisäni isoisän isoisän äiti. Isoisäni isoisä Reinhold Octavius von Becker on syntynyt Luhangassa Nisulan kartanossa vuonna 1844. Nykyinen Nisulan päärakennus on rakennettu vuonna 1881, eli ei siis ole sama kuin isoisäni isoisän aikaan. Olen nähnyt eräässä kirjassa kuvan Nisulan kartanon höyrylaivasta, jota varmaan käytettiin kartanon vieraiden kuljettamista ja maataloustarvikkeiden kylälle viemistä varten. On mahdollista, että vesiyhteys on 1800-luvulla ollut parempi kuin maayhteys. Yritimme löytää Koivumäen kartanon eli tuolloin ruotsinkielisen sukumme Björkbackaksi nimittämän tilan, mutta kuvittelin väärää rakennusta Koivumäen päärakennukseksi. Olen joskus epäillyt, että Björkbacka oli sukumme omistaman Luhangan rälssisäterin keskeisin kartano. Tunnetuin 1800-luvulla otettu von Beckereiden sukuportretti on otettu Björkbackan edessä. Tuossa kuvassa on lisäksi toisen Kangasniemen haaran taiteilija ja akateemikko Adolf von Becker, joka pitää kuvassa sylissään ukkini tätiä. Onneksi Weijon vanha emäntä laittoi minulle myöhemmin oikean kuvan ko. Koivumäestä. Näimme Luhangan keskustaajamaa lähellä sijaitsevan Ånäsin, joka siirtyi suvultamme ensin Nohrströmeille, sen jälkeen Colliandereille ja lopulta Blom-Jokitaipale suvulle. Anna Lovisa von Beckerin (os. von Essen) tultua leskeksi luutnantti Axel von Beckerin kuoltua, kartano siirtyi Anna Lovisan uuden miehen Anders Nohrströmin haltuun ja Collianderit ja Blom-Jokitaipaleet ovat Anna Lovisan ja sitä kautta meidän von Beckereiden kaukaisia sukulaisia. Toiseksi mainitussa suvussa oli yksi kirjailija ja Anna Lovisan jälkeläinen Tito Colliander, jonka tyttären tytär on juontaja Baba Lybeck. Kävin vuonna 2009 jututtamassa Ånäsissä talon tuonhetkistä emäntää, joka siis on sukulaisiamme. Lopulta päädyimme sukulaisemme Tapio Ylösen äskettäin viihdetaiteilija Sanna Klemetille myymään Honkalaan, jossa ei kyllä ollut paljon näkemistä. Talossa tai siihen aikaan kartanossa on väitetysti ollut kuusitoista huonetta, mutta Ylönen on kertonut epäilevänsä aiemman kartanon olleen eri rakennus kuin nykyinen Honkala. Tästä olen saanut ristiriitaista tietoa eräältä sukulaistädiltä, joka on viettänyt Honkalassa lapsuutensa kesiä. Ainakin tien puoleiseen rinteeseen talo ei ole voinut jatkua, koska siinä todella maa nousee. Muutama vanhanaikainen uuni talossa on ja ainakin yksi isompi huonekalu, joka on Beckereiden ajalta. Klemetti on ajatellut kunnostavansa taloa vähitellen, mikä on tietysti hyvin mukavaa. Suku on köyhtynyt ja on turhaa kuvitellakaan että suuria entisaikaan kuuluvia kalleuksia voisi tällaisesta paikasta löytää. Yritin ottaa selvää, missä Luhangassa olisi sijainnut niin sanottu Nygård tai Uusikartano, mutta se ei tullut ilmi. Sukulaistäti on kertonut nähneensä Honkalan vintillä ison kasan kirje- ja postikorttinippuja, jotka varmasti ovat liittyneet kosmopoliittiiseen sukuumme. Täti rupesi katumaan sitä, ettei ollut ottanut valtavaa sukuhistorian lähdemateriaalia talteen, mutta kun hän seuraavan kerran kävi vintillä, oli kasa hävinnyt. On mahdollista että joku toinen sukulainen on ottanut kirjeet ja kortit talteen, mutta on myös mahdollista, että joku on tehnyt niistä sytykkeitä takan tai uunin lämmittämistä varten. Isoisäni isoisällä oli seitsemän aikuisuuteen elänyttä sisarusta: majuri, Bernt Teodor von Becker, Edla Lovisa Fredrika, Ida Josefina, Sofia Fredrika Olivia, pisimpään elänyt Flora Wiktoria (”Luura”) ja Rosa, joka meni siskoistaan ainoana avioon. Rosa Molanderilla oli Mikkelissä Limonaaditehdas ja Molanderinmäki on nimetty hänen mukaansa. Rosan miehen nimi siis oli Molander, esikuntakapteeni. Ainakin kuusi sisaruksista asui pysyvästi Luhangassa ja ei todellakaan samassa talossa/kartanossa, vaan sukulaiset olivat eri puolilla kuntaa monissa eri paikoissa. Honkala, Ånäs, Nisula, Björkbacka ja Uusikartano ovat olleet isompia tiloja. Lisäksi joku sisaruksista on asunut Taikinajärven torpassa (!), vaikka termi torppa ei tässä varmaankaan tarkoittanut hyvin pientä tölliä. Luhangan sisarusten vanhemmat olivat ensimmäisiä serkuksia äitiensä puolelta, äiti Johanna Fredrika von Schrowe ja Otto Reinhold von Becker. Otto Reinhold otettiin vaimonsa ja veljenpoikansa (joka muuten oli Uno von Schrowen isä) huostaan 1850-luvun alussa, ja mieleeni on tullut asiassa: uhkapeli, viina, mielenterveyden ongelmat ja vaimon huoli siitä, että miehensä tuhlaa koko perheen ja sukuhaaran omaisuuden. Honkalasta kolme neljäsosaa on kuulunut majurin jälkeen Kuopioon ja Kaaville muuttaneen isoisäni isoisän haltuun, ja hänen kuoltuaan hänen Kaaville siirtyneet jälkeläiset möivät osuutensa Matilda Idasdotterille ja hänen jälkeläisilleen. Siihen ja lopulta pisimpään eläneen vanhan armon, Flora Wiktoria von Beckerin kuolemaan päättyy von Becker-suvun historia Luhangan kunnassa. Epäsovinnaisia, rohkeita ylpeitä ja omanarvontuntoisia suvun jäsenet ovat olleet, ja siinä he ovat eronneet tavallisesta maalaiskansasta ympärillään.

Suositus Uno von Schrowen elämänkertaa varten

Olli on tuonut esiin vuosien varrella mielenkiintoisia seikkoja erinäisten sukujen sukututkimuksesta. Myös Uno von Schroween liittyvistä asioista. III OLLIN OSAAMINEN JA ASIANTUNTIJUUS Arvostan Olli von Beckerin asiantuntemusta sukututkimukseen liittyvissä asioissa ja syvällisesti paneutunutta otetta tutkimustyöhön. III OMA KIINNOSTUKSENI Lapsesta lähtien olen itse ollut hyvin kiinnostunut isoisäni veljen elämästä ja työstä. III MITÄ UUTTA LÖYTYY? Odotan mielenkiinnolla, mitä uutta löytyy tämän tutkimushankkeen myötä. III SUVUN KANNALTA TÄRKEÄ HANKE Suppean sukumme kannalta tutkimushankkeen kirjallinen dokumentti on erittäin merkittävä lisä sukumme historiatietoihin. III ASIAN MERKITTÄVYYS SUOMEN KIELEN JA SUOMALAISUUDEN HISTORIAN KANNALTA Uno von Schrowen elämä ja tuotanto on ollut toistaiseksi vähemmän tunnettu osa suomen kielen, kirjallisuuden ja runouden kehitystä. III HANKKEEN JA APURAHAN PUOLTAMINEN Puollan tätä hanketta ja apurahan myöntämistä. III Loviisassa 30.8.2024 Hellevi von Schrowe III