Aikeita

Olen viime aikoina miettinyt sitä, mitä aion elämälläni tehdä. Olen siis valmistunut maisteriksi filosofian pääaineesta Jyväskylän yliopistosta vuonna 2013. Sen jälkeen aikeeni on ollut tehdä väitöskirja, johon en kuitenkaan kaikkine muina hankkeina ole voinut keskittyä paremmin. Nyt haen väitöskirjalle apurahaa, jonka jälkeen aloitan sen tekemisen todennäköisesti Helsingin yliopistoon. Kuitenkin suunnitelmiini kuuluu saattaa väitöskirja valmiiksi todennäköisesti Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Voisi hakea esimerkiksi Fulbright-scholarshippiä, jolla voisi päästä tekemään väitöskirjaa esimerkiksi Harvardiin tai Princetoniin. Pyysin jokin aika sitten väitöskirjani ohjaajaksi Peter Singeria ja Martha Nussbaumia, jotka ovat aiheeseen liittyvän soveltavan tai käytännöllisen etiikan suurimmat auktoriteetit maailmassa ja molemmat kahdeksissakymmenissä. Kuitenkin molemmat kieltäytyivät kohteliaasti, ja sanoivat, etteivät ohjaa enää kuin omien yliopistojensa tohtoriopiskelijoita, eli Singerin tapauksessa Princetonissa ja Nussbaumin tapauksessa Chicagossa. Amartya Sen on jo yli yhdeksänkymmentävuotias ja aika hauraassa kunnossa erään tutun filosofin näkemänä. Aiheeni väitöskirjassa todellakin koskettaa siis sitä, miten etiikka ja talous voidaan integroida toisiinsa. Myös sivistyksen käsite on esillä ja se on melkein yhtä tärkeä käsite tässä tutkimuksessa kuin etiikka. Tarkoitus on kysyä talousjärjestelmän ideaa, keitä varten se on ja mitä sen tulisi palvella. Olen kuitenkin vielä tässä vaiheessa sen suhteen jokseenkin hayekilainen, että ajattelen rajoittamattoman kapitalismin olevan parempi talousjärjestelmä kuin esimerkiksi jonkinlainen sosialistinen suunnitelmatalous. On kuitenkin mietittävä niitä haittapuolia, joita rajoittamattomalla kapitalismilla auttamatta on yhteiskunnalle, missä sitä milloinkin toteutetaan. Rajoittamattoman kapitalismin vaihtoehto ei siis kuitenkaan aina ole sosialistinen suunnitelmatalous, koska tätä uhkakuvaa pitävät yllä lähinnä sellaiset ihmiset ja poliitikot, jotka pyrkivät hyötymään kapitalismista suoranaisesti tai välillisesti. Singerin kuuluisan artikkelin mukaisesti tulisi yhteiskunnassa ja työnjaossa ja distribuutiossa ottaa huomioon muitakin tekijöitä kuin pelkästään raha. Voidaan sanoa esimerkiksi näin: rahalla voi varmasti etenkin nykypäivänä saada ystäviä ja naisseuraa, mutta kuinka perimmäisiin ominaisuuksiin tuollainen huomio perustuu on oma kysymyksensä. Voidaankin sanoa näin, että joillakin suvuilla ja perheillä raha palvelee jonkinlaisena puskurina, jota täytyy ylläpitää hataran vaikutelman ylläpitämiseksi. Elintaso ja elintasoestetismi eivät missään nimessä ole kovinkaan syvällisiä tapoja erotella ihmisiä toisistaan. Ihmisten elämää tulisi ennemmin kuin vaurauden sijaan arvostaa sitä, mihin rahat käytetään.Monet rikkaat ihmiset, kuten vaikkapa Björn Wahlroos tai Elon Musk ovat harrastaneet hyväntekeväisyyttä, mutta valitettavasti heilläkin tämä asenne on yleistynyt vasta sen jälkeen, kun he ovat jo olleet rikkaita. Pääomatuloista suuri osa tulisi ohjata hyväntekeväisyyteen, mutta on sanottava, ettei minkään ulkoisen tahon tulisi päättää siitä, kuka tukea saa. Siinä mielessä pitäisi olla moraalista päättelykykyä. Mielestäni esimerkiksi lukioiden yksityistäminen on asia, jossa koulujen entiset oppilaat tulisi ohjata tukemaan entisiä opinahjojaan. Koko koulujärjestelmä tulisi voida jossain vaiheessa kustantaa yksityisillä lahjoituksilla. Toisin sanoen koulujen toiminnan tulisi tietyssä vaiheessa pystyä toimimaan yksityisellä rahoituksella ja koulujen voimavarat opetuksessa tulisi perustaa siihen, kuinka hyvin koulun historia ja alumnit pystyvät tuottamaan koululle pääomaa. Valtakunnallinen opetussuunnitelma ei päde kunnolla ehkä vain jotain tiettyjä varhaiskasvatuksen vaiheita lukuunottamatta. Toisin sanoen ihmisten, jotka ovat saaneet sivistystä koulutuksensa myötä, tulisi myös ylläpitää koulutusta siinä muodossa mikä on ollut heidän mielestään siinä parasta. Kulttuurin tulisi siis voida vaikuttaa siihen, mihin ihminen käyttävät rahansa. Eli pitäisi perustavalla tavalla harkita sitä, mitä varten on rahaa, mitä varten talous on ja miksi niitä pitäisi tasapainottaa etiikalla ja sivistyksellä. Olisi siis voitava pohtia myös sitä, mikä on käytännöllisen/soveltavan etiikan tarkoitus, mikä on arvoteorian rooli sen määrittelyssä ja mitä on sivistys kokonaisvaltaisesti asiaa ajatellen. Näitä teemoja tulisi voida ympätä kokonaiseksi väitöskirjan tutkimussuunnitelmaksi lähipäivinä. Mielestäni kaikki ammattiyhdistysjärjestöt aivan periaatteellisinta hyödynvalvontaa lukuunottamatta tulisi tulevaisuudessa lakkauttaa. Jos työnantajilla on sivistystä ja etiikkaa, on varma, ettei työväestönkään etuja unohdeta. Tietysti tämä vaatii perusteellisimpien ja periaatteellisimpien asioiden ja curriculumin laajentamista sellaisille tahoille, joissa tällaiset asiat on aiemmin ohitettu turhana ja hienosteluna. Olisi siis pohdittava myös sitä, miten tällainen talousjärjestelmä voitaisiin saada voimaan Suomessa, ja se vaatii myös suomalaisen kulttuurin ja sivistyskäsityksen ymmärtämistä. Tässä mielessä ainakin Eero Ojanen on pystynyt populaaristamaan erinäisten tärkeiden käsitteiden merkitystä, ja etenkin käsitteiden merkitystä suomalaisessa atmosfäärissä. Ainakin kirjasta Sivistyksen filosofia pidin suuresti. Näiden asioiden käsittelyssä tulee ottaa huomioon myös työväenliike ja miksi Suomessa tultaisiin toimeen vähemmällä sosialismilla. Aion kirjoittaa lähiaikoina elämäkerrat Adolf von Beckeristä, Uno von Schrowesta, runokokoelma on jo kustantajien arvioitavana, olen koonnut käsikirjoituksen viime vuosien aikana kirjoittamistani kolumneista, jonka aion myös lähettää tietyille kustantajille. Lisäksi suunnitelman alla on teos viime vuosien aikana kirjoittamistani pidemmistä esseistä. Olen suunnitellut novellikokoelmaa ja romaania työnimellä Hullun omanarvontunto, vaikka sekin voi tietysti työnimenä vielä muuttua ja muuttuukin. Lisäksi työn alla on näytelmiä, oopperalibretto, kabaree ja revyy. Näiden lisäksi olen myös muotoilemassa kirjaa omasta filosofiastani eli ontofysiikasta. On minulla ollut vielä lisäksi työn alla oppikirja soveltavasta etiikasta, aateliin liittyvästä kulttuurihistoriasta ja von Becker-/Virrantalo-suvun maatiloista ja kartanoista. Saatan hajottaa keskittymistäni liian paljon ainakin joidenkin mielestä, mutta itse työskentelen tällä tavalla. Reinhold von Beckerin elämänkerta on ollut huomion kohteeni pari vuotta ja se on ollut kustantajien arvioitavana joitakin kuukausia. Aion hakea paikkaa ainakin New Yorkin taiteilijaresidenssiin ainakin tämän kuukauden apurahakierroksessa. Näiden lisäksi olen miettinyt kirjautumista opiskelemaan psykologiaa, mitä kautta voisi käydä mahdolliseksi psykoterapeutiksi tuleminen, mielestäni minulla riittää ihmistuntemusta ja oman minän tuntemista sitä varten, että voisin ollakin aika hyvä terapeutti. Lisäksi jokseenkin harrastusmielessä olen harkinnut myös kokemusasiantuntijaksi kouluttautumista ja mahdollisesti ystäväpalvelun kautta jonkin mukavan vanhuksen ystäväksi ja avuksi ryhtymistä. Kaikki tällaiset jutut kehittävät sosiaalisia lahjoja, joita minulla ei aiemmin ole paljoa ollut. Koin esimerkiksi jokunen aika sitten, olisiko ollut viime vuonna, kun kauppaan mennessäni vastaan tuli kumarassa kulkeva iäkäs rouva, jolla oli mukana joko nuorempi sukulainen, ystävä tai ystäväpalvelun ihminen. Koin siinä syvää myötätuntoa tätä rouvaa kohtaan, kun hän kulki niin kumarassa ja tuollainen kaupassa käymisen reissu vaikutti vaativan häneltä paljon. Olisin mielelläni kyseisen rouvan ystävä, jos hän haluaisi käyttää SPR:n palvelua. Ei minullakaan kuitenkaan ole liikaa kavereita, ja keskustelu vanhempien ihmisten kanssa voisi varmasti olla henkisesti kehittävää, tietysti kaiken muun tuen antamisen lisäksi! Kokemusasiantuntijana voisin kertoa kiusaamisesta, mielenterveysongelmista ja alkoholismista. Uskon, että monet voisivat varmasti nähdä valotusta omaan tilanteeseensa kertomieni asioiden kautta. Äidilläni ja hänen serkuillaan oli viime viikon loppuna Kaavilla serkustapaaminen, joka oli ilmeisesti ollut onnistunut tapahtuma, ja äitini serkku Matti Virrantalo oli ainakin ilmeisesti pitänyt varsin perusteellisen esitelmän sukuun liittyen. Kaikki heitä edeltävän sukupolven ihmisistä suvussa ovat jo siirtyneet pilven reunalle. Olen miettinyt Virrantalon kaupallista hyödyntämistä, mutta se tavoite vaikuttaa tällä hetkellä realismin kannalta varsin kaukaiselta. Haluaisin siis opiskella perustavammin psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa, joita jotkut sanovat minun opetelleen jo nyt aika perustavalla tavalla. Jotkut ovat väittäneet että minulla on jopa poikkeuksellinen ihmistuntemus, vaikka jotkut ihmiset, joiden kanssa olen joutunut tekemisiin jossain, kokevat, että minulla on tapa arvioida ihmisiä aika armottomasti. Olen miettinyt myös vaimon ottamista, mutta on sanottava standardieni olevan vieläkin varsin korkealla. Tärkeimmät asiat kumppanissa ovat suku, alkuperä ja älykkyys. Naisen tulee myös olla eläinrakas ja perustavalla tavalla tasa-arvoinen ja kiltti. Ilkeyttä ja kohtuutonta ja epäreilua arvostelua ja nälvimistä en ole koskaan keneltäkään hyväksynyt tai ottanut vastaan. Lisäksi minua kiinnostaa syvästi lääketiede, mutta saatan 36 vuotta täyttäneenä olla jo siihen koulutukseen liian vanha, vaikka tiedän että monet tämänikäiset ovat aloittaneet lääketieteen opiskelun. Lisäksihän minulla on aloitettuna oikeustieteen opiskelu, jota en nykypäivänä pidä enää kovinkaan mielenkiintoisena, vaikka siinäkin voisi kuitenkin erikoistua esimerkiksi oikeusfilosofiaan. Carl Schmitt on ollut mielenkiintoinen oikeusfilosofi, ja olen lukenut häneltä etenkin kirjan Politiikan teologia, jossa hän väittää politiikan käsitteiden olevan uskonnosta ja uskonnon terminologiasta sekularisoituja käsitteitä. Olen lukenut viime aikoina Lancet-lehteä, joka on merkittävin akateeminen lääketieteen kysymyksiä käsittelevä lehti. Haluaisin kehittää itsetuntemustani, ja haluaisin tavata entistä terapeuttiani, koska onhan selvää, jos keskustelee viikoittain miltei viiden vuoden ajan todella älykkään ihmisen kanssa, joka yrittää saada puolueettoman käsityksen itsestä, että tuollainen ihminen jää mieleen. Olen sanonut jo aiemmin monille ihmisille, että kyseinen terapeutti tuntee minut perusteellisimmin, jopa paljon paremmin kuin vaikkapa omat vanhempani. Olen kaikkien muiden ideoiden ja hankkeiden lisäksi kehitellyt ns. Zweckmässigkeit-terapiaa, joka siis tarkoittaa tarkoitukseen suuntautuvaa terapiaa, jonka joku voi tietysti väittää muistuttavan Viktor Franklin logoterapiaa tai ratkaisukeskeistä terapiaa yleensä. Frankl tuli käsitykseensä logoterapiasta oltuaan keskitysleirillä Saksassa sodan aikana. Hänen mukaansa, jos ihmisellä on jokin suurempi tarkoitus elää, tulee se silloin esiin arvokkaampana kuin mikään muu häntä koskettava asia. Olin lähdössä viime viikolla Lontooseen, mutta muiden menojen takia jouduin perumaan sekä lentolipun että hotellivarauksen. Aion käydä Lontoossa ja muualla Britanniassa kunhan saan tehtyä muuttoni ensin. Olen Britanniassa pitänyt aina siitä lämpimästä kohteliaisuudesta, jota lähes kaikki ilmentävät jopa turisteille. Mieleeni on tullut siitä, miten englantilaiset iloitsevat omasta kulttuuristaan, termi revere, joka tarkoittaa sitä, että tiettyjä heidän kulttuuriinsa liittyviä asioita ja käytänteitä iloitaan yhdessä ja tehdään kaikille järjestelmän sisäisille ihmisille samanlainen mukana olemisen ja ylläpitämisen oikeus ja velvoite. Itse olen huomannut sen, että joskus minun jurouteni ja välimatkan pitäminen ei palvele aina brittiläisen tyylistä kohteliaisuutta parhaimmalla tavalla. Kuitenkin on sanottava, että kun Britanniassa on jonkin aikaa, niin tähän kohteliaisuuskulttuuriin pääsee sisälle, esimerkiksi seuraamalla toisia ihmisiä ja heidän tapojaan. Suomalainen kohteliaisuus ei todellakaan tarkoita samaa kuin englantilainen tai brittiläinen kohteliaisuuskulttuuri. Siinä mielessä ero esimerkiksi saksalaiseen kulttuuriin ei suomalaisella kulttuurilla ole yhtä laajassa merkityksessä kuin englantilainen tai brittiläinen kulttuuri. Lontoossa on niin paljon maahanmuuttajia, että joskus ympäristö voi vaikuttaa jopa skitsofreeniselta, mutta siihenkin voi tottua, mutta on sanottava, että esimerkiksi Chelseassa tai Holland Parkin alueella ei kyllä paljon maahanmuuttajia tavallisesti näe. Joku Hackney on sitten aivan eri asia kaikessa totaalisuudessaan. Eksistentialismi tarkoittaa käsittääkseni sitä, että ihmiset luovat olemisellaan omalle olemukselleen jonkinlaisen merkityksen ja pystyvät sen kautta luovimaan omassa elämässään. Tarkoitusta etsivä psykoterapia tarkoittaa sitä, että kaikessa nähdään päämäärät eikä vain jonkinlaisia nimellisiä arvoja tai arvostuksen kohteita. Tarkoitukseen suuntautuvassa terapiassa pitäisi etsiä siis välineellisiä pyrkimyksiä, joiden avulla ihmiset voisivat kohentaa ja parantaa etenkin omaa elämäänsä ja siihen liittyviä kannatinkohtia. Jos ihminen haluaa arvostaa esimerkiksi vapautta, niin hänen tulisi suunnata siihen tiettyjen osapäämäärien kautta. Tällainen terapia siis vastaisi siihen tarpeeseen, minkä jotkut terapiaan pettyneet ihmiset ovat eksplikoineet: nimittäin se, että suuria vaikutuksia ja elämänmuutoksen mahdollistumia ei välttämättä seuraa heti. On varmasti myös niin, että jotkut käyvät vain jutustelemassa terapiassa aikansa ilman minkäänlaista vaikutusta. Oma terapeuttinikin sanoi minulle joskus, että hän oli huolestunut siitä, että keskustelumme oli liian kognitiivista eli tietoon ja järkeen keskittyvää. Jotkut varmaan kokevat terapian paikkana, jossa tulisi keskustella etenkin tunteista ja myös tiedostamattomista tunteista. Minä en itkenyt viiden vuoden aikana terapiassa kertaakaan, ja terapeuttini kertoi sen olevan varsin harvinaista. Olen kuitenkin saanut terapiasta paljon sen takia, koska siellä sain ilmentää persoonallisuuttani, joka on aina ollut tietoon keskittyvä. Joku voisi sanoa varmaan, että jos ei puhu suoraan tunteista ja itkeskele niiden takia, niin silloin älyllistää ja pyrkii peittämään tiettyjä primaalisia tunteita. Joillekin se on tapa. On se kuitenkin sanottava, että kun katson elokuvan Hachi – tarina uskollisuudesta, itken suurimman ajan osalta elokuvan läpi. Olen aina korostanut uskollisuutta ja vahvoja siteitä toisiin ihmisiin, eli merkityksellisiin ihmisiin. Sen takia en ole koskaan harrastanut niin sanottua sosiaalista chitchattia. Hyvinvointiarkeologian käsitettä voidaan hyvin käyttää tarkoitukseen suuntautuvan terapian puitteissa, sillä ensimmäinen tarkoittaa sitä, miten ihmiset rakentavat omaa hyvinvointiaan ja tavoitteita, ja tarkoitukseen suuntautuva terapia pyrkii auttamaan yksilöitä esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa he esimerkiksi etsivät töitä. On siis selvää, että tämänkaltaisessa terapiassa tulisi pohtia esimerkiksi sitä, millaiset tilanteet ja tunnekokonaisuudet toistuvat ihmisillä eri tilanteissa ja ympäristöissä. Aion käydä seuraavaksi Kuubassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi yksi kaukainen sukulainen on pyytänyt minua käymään luonaan Chilessä.