Höpöttelyä

Nyt on yö, ja en suoranaisesti tiedä mistä kirjoittaisin. Kuitenkin Länsi-Eurooppaan muuton lisäksi käynnissä on väitöskirjan ja apurahahakemusten täyttäminen. Teen väitöskirjaa talouden ja etiikan välisestä suhteesta. Apurahahakemuksia täytän etenkin Adolf von Beckerin ja Uno von Schrowen elämäkertojen, jotka molemmat ovat sukulaisia, kohdalla. Kysyin äskettäin Sibelius-Akatemiasta, että kuka on kirjoittanut Itä-Hämeen laulun, jonka olen nähnyt mainittavan monissa yhteyksissä. Olen myös ollut kiinnostunut ko. Laulun sanoista. Näillä näkymin tulen muuttamaan Ranskaan, koska Britannian EU-eron myötä vaatimukset pitempiaikaiselle asumiselle siellä ovat koventuneet ja vaikeutuneet, eikä Labourkaan pysty muutoksia tekemään kädenkäänteessä. Ranskasta etsin etenkin luovempaa ja kirjallisuuden luomiselle otollisempaa ympäristöä. Olen parhaillaan etsimässä asuntoa, ja vaikealta se on kieltämättä tuntunut. Monissakaan paikoissa ei ymmärretä sitä, jos ihminen ei ole keskittynyt elämässään pelkästään rahan ansaitsemiseen, esimerkiksi omat tuloni ovt hyvin epäsäännöllisiä. Tästä huolimatta minusta ei tule sosialistia, koska rahat ovat aina riittäneet itselleni. Talouselämä on mielestäni yksi erillinen tapa määritellä sitä, mitä ihminen ansaitsee elämässään ja tekemällään työllä. Kuitenkin kun siihen tuodaan etiikka, voidaan miettiä taloudellisen jaon oikeudenmukaisuutta, joka ei kuitenkaan tarkoita toisten kukkarolla elämistä, kuten sen sosialistit monesti ymmärtävät. Pitäisi miettiä sitä, miten etiikka ja talous voisivat mahtua samankaltaiseen ihmisten toiminnan ja aktiviteetin ymmärtämiseen. Mielestäni talouden yhteydessä on kuitenkin mietittävä etiikkaa, koska se tutkii sitä, mikä on ihmisen hyvä, ja talous on itse asiassa suurin menetelmä ihmisten hyvän määrittämisessä. Kuitenkin voidaan sanoa, että esimerkiksi minua eivät tuloni määritä, vaikka onkin varmasti niin, kuten olen aiemmin jo kirjoittanut, että taustaani liittyvät taloudelliset edellykkeet ovat mahdollistaneet minulle sen, että olen voinut esimerkiksi valita filosofian opiskelun pelkästään tiedon ja totuuden etsinnän takia yliopistossa luetuksi pääaineeksi. Taloutta voidaan lähestyä esimerkiksi Adam Smithin näkymättömän käden kautta, jonka mukaan itsekäs toiminta tuottaa jokaiselle yksilölle suurimman mahdollisen tavoitettavan hyödyn. Kuitenkin monet soveltavaa etiikkaa korostavat tahot kuten esimerkiksi Peter Singer, ovat korostaneet eettisen toiminnan lähtökohtana altruismia ja etenkin heikompien huomioon ottamista. Taloudellinen jakelu on altruistien mielestä sattumanvaraista ja helposti erheytyvää. On varmasti nykypäivänä niin, että taloudellinen menestyminen ei aina tarkoita etenkään kokonaisvaltaisesti ansiollista ja ominaisuuksiltaan myönteisesti erottuvaa ihmislaatua, ja siinä mielessä on varmaan niin, ettei taloudellinen menestyminen ilman etiikkaa voi olla minkäänlaisen yhteiskunnan tai yhteisön periaatteistossa. On esimerkiksi sanottava, että ulkoisesti näyttävälle naiselle avautuu kaikki sosiaalisen elämän portit, vaikka hän ei osaisi käydä ala-asteen äidinkielen oppikirjaa läpi. Nykyaikainen sosiaalinen media onkin todella tuonut korostetun huomion sellaisille ihmisille, jotka erottuvat pinnallisesti nimenomaan pinnan kautta. Tällaiselle ihmiselle kuuluu julkisuuden pinnallisen huomion kautta kaikki mahdollinen materiaalinen erottuminen muista. Olenkin miettinyt, että Mensan kautta voisi tavata ihmisiä, jotka ova älykkäitä, ainakin se olisi luotettavampi tapa kuin esimerkiksi jonkinlainen Tinder jne. Talouden ja etiikan välisessä tarkastelussa olisi kysyttävä sitä, millaisin tavoin ihmisille suodaan taloudellinen menestyminen ja muista erottuminen. Olisi siis pohdittava sitä, minkä pitäisi olla ihmisliitteistä taloudetta, huomioimatta kokonaan sitä, millä tavalla rikastuminen on mahdollista ilman eettisyyttä ja hyvän elämän periaatteiden pohdintaa. Kuitenkin on sanottava, että näiden ohjeiden olisi ilmeisesti jäätävä ns. voluntaarisiksi, koska jos taloutta aletaan mittavalla tavalla rajoittaa, olisi silloin edessä jonkinlainen sosialismiin viittaava järjestys. Jos ihmisille, kuten vaikkapa pienille lapsille koulussa, opetettaisiin opetuksen kaikilla asteilla etiikkaa, voitaisiin silloin varmasti lähetä sen kaltaista yhteiskuntaa, jossa pinnallisilla ominaisuuksilla ei pyrittäisi menestymään ja hankkimaan valuuttaa. Nykypäivänä on helppoa menestyä pelkällä pinnalla, ja siinä mielessä etenkin puhelinten kieltäminen koulussa olisi oikeanlainen suunta tämänkin asian suhteen. Opetuksessa pitäisi pyrkiä korostamaan lapsille ja nuorille sitä, mikä on oikeanlainen tapa korostaa omia ominaisuuksiaan. Vaikken täysin tarkoita sitäkään, että näin pitäisi Suomessa tehdä, mutta esimerkiksi Maon aikaan pintapuolinen seksuaalinen huomio pyrittiin vähentämään pukemalla naiset samanlaiseen kommunistiasuun, jota esimerkiksi Maon tietynaikainen vaimo käytti. Mielestäni naiset saavat tuoda ulkonäköään esiin niin kuin haluavat, enkä minä millään tavalla sitä vastusta, mutta huomiota hakevat bimbot ovat asia erikseen. Minä olen tullut jokseenkin impotentiksi lihomisen ja lääkityksen takia, joten minä en tarvitse itselleni niin sanottua vakinaista/-naisia. Siinä mielessä ajatustapani voi varmaan jostain johtua kummalliselta, koska olen kuitenkin mies. Kuitenkin seksuaalisuus ja sen lietsominen ovat mielestäni nykyään liian korostetussa asemassa koko yhteiskunnan ja sosiaalisen elämän keskuudessa. Syvällisyys ja uusi syvällisyys tarkoittavat etenkin kaikenlaista kyseenalaistamista, eikä pelkästään sellaisten asioiden kohdalla, jotka liittyvät muihin ihmisiin ennen kuin omaan elämään. Kaikessa on kysyttävä sitä, halutaanko olla autenttisia ja avoimia, vai halutaanko jatkaa älyvapautta sen takia, koska henkisesti alttiit ihmiset ovat tekeväisiä sen suuntaan. Mielestäni kokonainen koulujärjestelmä voitaisiin luoda uuden syvällisyyden pohjalle. Silloin korostettaisiin autonomiaa ja itsenäistä päättelyä, eikä vain päntättäisi tiedon hierarkian, monopolin ja jakelun kautta perusteita aina ja aina uudestaan. Lapsia ja nuoria tulisi kannustaa ottamaan selvää, etenemään itsenäisesti ja johtamaan vahvoja linjoja tulevaan sen perusteella miten he voivat ajatukset ja tiedon nähdä. Olen korostanut monessa yhteydessä matemaatikko Ramanujania, jonka nerouden Hardy löysi tämän tälle lähettämistä ketjumurtolukuihin liittyvistä kirjoituksista, vaikka tämä oli käynyt kotimaassaan läpi vain yksinkertaisimpia matematiikan alan oppikirjoja. Eli suhtautuminen oppimiseen ja tietoon on sellainen asia, joka liittyy eettisyyteen ja uuteen syvällisyyteen. Lapsille ja nuorille tulisi avata portit jo varhaisessa vaiheessa perustavaan tietoon, jotta he voisivat sen avulla rohkaistua ja ottaa selvää omasta kiinnostuksestaan. On kuitenkin sanottava, että toteutuakseen Suomessa tällainen järjestelmä vaatisi kyllä sitä, että kirjojen myyntiä tulisi verotuksen laskemisella helpottaa ja keventää. Se että otetaan selvää asioista, on tietysti ehkä keskeisin periaate näiden asioiden suhteen. Intohimo tietoon on tietysti asia, jota pitäisi korostaa jo koulussa, ja epämotivoituneet ja vähälahjaiset häiriköt tulisi tietysti ohjata omaan erikoisluokkaansa ja käytännöllisiin töihin. Monessa mielessä kapitalismi, jota kuitenkin kannatan, perustuu niin sanotusti kesken jätettyihin ideoihin, jotka jollakin tavalla kiihottavat ja kiehtovat ihmisiä, mietitään nyt vaikka pornolehtiä ja pornovideoita. Ihminen varmasti pyrkii täyttymykseen, mutta tuon täyttymyksen laatu on sellainen kysymys, jota voidaan kyllä pohtia. On siis monesti niin, että etenkin teini-ikäiset nuoret villiintyvät heränneestä seksuaalisuudestaan, etteivät he voi pohtia mitään merkityksellisempää tapaa tavoitella täyttymystä. Yksin oleminen ja itsensä pohtiminen on monesti sellainen asia, joka johtaa henkiseen kasvuun ja siihen, että tällainen ihminen tulee riippumattomammaksi. Kuitenkin nuorten ihmisten kanssa toimiminen on monesti korosteisen seksuaalista ja romanttisten kiinnostusten leimaamaa. Henkinen kasvu ja kypsyys ovat asioita, joista tulisi palkita nykyistä enemmän. Ja nämä asiat tulevat monesti esiin rohkeana yksilöllisenä toimintana, jota ohjaa pelkästään oma päättely ja asioiden suuntaaminen. Mielestäni, vaikka suurin osa ihmisistä ei tällaiseen pystykään, ei sen takia tulisi muodostella koko talousjärjestelmää ja eettistä suhtautumista pelkästään tyhmän enemmistön kautta. Mielestäni voitaisiin miettiä esimerkiksi erikoistalousalueiden luomista, mutta toisin kuin luullaan, niissä ei pyrittäisi ensisijaisesti pintapuolisimpaan tavoiteltuun ekonomiseen hyötyyn. Eli olisi annettava esimerkiksi Elon Muskin kaltaisten johtajien mahdollistaa oma eettinen ja yleiseen hyötyyn pyrkivä toiminta, eikä suostaa kaikkia rikkaita ihmisiä yksipuolisimpaan rahan ansaitsemisen ja taloudellisen edun suonsilmään. Esimerkiksi Elon Musk, Bill Gates ja Steve Jobs ovat korostaneet korkeissa asemissaan eettisyyttä ja taloudellisen edun pintapuolisimmasta muodosta kieltäytymistä. Olen kirjoittamassa parhaillaan kaiken muun lisäksi kirjaa ”von Becker-Virrantalo-suvun kartanot ja maatilat”. Sukuni köyhtyi 1800-luvun loppupuolella. Tämä merkitsi kiinteän omaisuuden, kartanoiden, maan, kaupunkikartanoiden myyntiä ja piirin pienentymistä. Kuitenkin kun isoisäni isoisän isoisä luutnatti Axel von Becker meni vuonna 1798 avioon kuusikymmentäkolmevuotiaana seitsemäntoistavuotiaan Anna Lovisa von Essenin kanssa, edusti morsiamen suku suuremmassa määrin vanhaa rahaa kuin Axelin puoli. Meidän sukumme sai suuremmilta osin materiaalisen omaisuutensa isoisäni isoisän isoisän äidiltä vapaaherratar Maria von der Pahlenilta, ja sen jälkeen viinaan ja uhkapeliin menevät ja mielenterveysongelmille alttiit suvun miehet vain käyttivät omaisuuden loppuun muutamassa sukupolvessa. Vaikka en halua Virrantaloa väheksyäkään, on sen päärakennuksesta sanottava, että rakennustarkastaja on todennut sen olevan asuinkelvoton siihen asti, kunnes siinä tehdään perusteellinen remontti tai se kipataan caterpillarilla kumoon. Toisin sanoen, maaomaisuutta lukuunottamatta, suvulla ei ole Virranportin myymisen ja enoni omakotitalon lisäksi asuttavaa päärakennusta suvun nykyisillä tiluksilla. Olin harkinnut Virranporttiin muuttamista ennen kuin se myytiin, ja ajattelin sen jälkeen Virrantaloa ennen kuin sain selville, että se on todettu asuinkelvottomaksi. Oma sukuhaarani Luhangan-Kaavin-haara on ainoa mieslinjaisesti jäljellä oleva suvun sukuhaara ja myös alkuperäisesti vanhin. Kuitenkin vaikka suvun edustusoikeus säätyvaltiopäivillä olisi oikeasti kuulunut vanhimmalle sukuhaaralle, ovat sukua autonomian aikaisilla valtiopäivillä edustaneet kolme miestä: kaksinkertainen professori ja valtioneuvos Frans Josef von Becker, hänen veljensä taiteilija akateemikko Adolf von Becker ja toisen Kangasniemen haaran myöhäinen jäsen kauppa-asiamies ja konsuli Alexander von Becker, jonka perheessä isosetäni Martti asui Helsingissä ollessaan suomenkielisessä Norssissa oppilaana 1920-luvulla. On hienoa havaita, miten joissakin suvun jäsenissä voidaan tänä päivänä havaita tiettyjä perustavalla tavalla aateliin liittyviä piirteitä, jotka ovat kulkeneet sukupolvien yli. Olen sanonut mm. isoisästäni Leosta, etten koskaan huomannut, että hän olisi pieraissut niiden kolmenkymmenen vuoden aikana, jonka aikana sain hänet tuntea. Ukista jätti aika alkusyksystä 2018. Joviaalisuus, suoruus, rehellisyys ja huomioonottaminen ovat sellaisia piirteitä, jotka olen saanut huomata etenkin enossani Markussa. Vaikka olin suunnitellut kesän kiertokäynnin suvun kartanoissa ja ottanut suurimpaan osaan näiden omistajista yhteyttä, ei äitini näköjään ole halukas lähtemään kyseiselle kierrokselle. Olin laskenut suunnitelmaan noin viisitoista kartanoa ja maatilaa, saati sitten hautausmaita. Jalous on sellainen asia, mitä vaaditaan rikkailta ihmisiltä. On siis selvää esimerkiksi se, että taloudellista menestymistä tulisi tasapainottaa hyväntekeväisyydellä, ja voitaisiin hyvin säätää lakiin se, että esimerkiksi pääomatulot tulisi tulkita sellaisiksi hyötymiseksi, minkä ansiosta ja takia näiden ihmisten tulisi antaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja esimerkiksi tukea PK-yrittäjiä saavuttamallaan yksinkertaisella hyödyllä, Mielestäni vastikkeeton sosiaaliturva ei ole järkevä tapa eikä sitä pitäisi sellaisenaan harjoittaa missään yhteiskunnassa, koska on selvää, että tietyt ihmiset passivoituvat tällaisen varakkeen kanssa eläessään. On kuitenkin sanottava, että mielestäni vaste sosiaaliturvalle voisi mielestäni olla etenkin itsensä kehittäminen ja kouluttaminen etenkin sellaisella pyrkimyksellä, että tällaisten ihmisten henkinen horisontti kasvaisi, ja etiikan yhteys taloudelliseen etuun ja hyötyyn muodostuisi tällaisille ihmisille pysyväksi periaatteeksi. Eli on sanottava etenkin niin, että pääomatuloilla hyötymistä tulisi rajoittaa, vaikka mielestäni ansiotulot ovat täysin eri asia, koska ne määrittyvät etenkin helppousindeksin kautta, samalla kun pääomatuloja ei voida määritellä helppousindeksin kautta, koska helppousarvoja ei voida määritellä samassa suhteessa pääomatuloihin kuin ansiotuloihin. On siis sanottava, että ihmisten tulisi voida saada ansiota omasta työstään, ja tuloerot tämän suhteen ovat varsin täysin oikeutettavia. Työn arvo tulisi aina määrittää sen kautta, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa on, eli ketkä pystyvä näkemään työn merkityksen ja arvon. Siinä mielessä helppousindeksi tarkoittaa sitä, millaisen vapauden arvon kanssa jotakin työtä määritetään. On varmasti sanottua, että esimerkiksi kaikenlaisten ammattimiesten palkkaa ja työetuja tulisi suosia, koska voidaan ajatella kumpiko esimerkiksi näistä kahdesta tapauksesta on kelvollinen ansioitumaan taloudellisesti työstään: putkimiehet ja huoltomiehet, jotka korjaavat 35 asteen pakkasella vaurioitunutta paskaputkea, vai Sannan Marinin tapainen elintasopoliitikko ja elintasoesteetikko, joka väittää parlamentissa käsiään likaamatta ajavan näiden ammattimiesten asiaa. Monessa mielessä työn arvoa ja siitä etumista tulisi tarkistaa etenkin sen kautta, kuinka raadollista tehty työ on ja millaisia voimavaroja ja toisista puuttumista se vaatii. Ontokratiaa tulisi vastustaa, ja siinä merkittävässä roolissa ovat parlamentissa olevat sosialistit, jotka väittävät ajavansa näiden ihmisten asiaa. No show-tyyliset työpaikat tulisi vähentää palkkauksella ja verotuksella absoluuttisesti minimiin. Eli toisin sanoen, ansiotulot tulisi määrittää sen mukaisesti kuinka paljon vaivaa kukin ammatti vaatii. Kuitenkin olen sitä mieltä, että esimerkiksi korkeasta koulutuksesta tulisi jollain tavalla palkita, koska on selvää, että yliopistotutkinnon suorittaminen esimerkiksi filosofiasta vaatii suurta muutaman vuoden panostusta oppimiseen ja kirjojen lukemiseen. Siinä mielessä voidaan varmasti tarkastella helppousarvon käsitettä ainakin kahdessa suhteessa, työn kovuutta ja hankittua opillista sivistystä. Olen maininnut jossain suhteessa sen, että voitaisiin näissä asioissa käyttää käsitteitä hyvinvointijono ja hyvinvointiarkeologia, joista ensimmäinen tarkoittaa sitä, miten helppousarvot jakaantuvat ensisijaisesti ainakin kahdessa kategoriassa, joita tietysti tarkemmalla huomiolla voidaan jakaa useampaankin kategoriaan. Hyvinvointiarkeologia taas tarkoittaa sitä, miten voidaan ottaa selvää siitä, millaiseen hyvinvointiin yksilö on oikeutettu. Siinä tarkastellaan siis myös ihmisen opillista sivistystä, lahjoja ja millaisiin asioihin yksilö on aiemmin ja myöhemmin kiinnittänyt huomiota ja hankkinut mahdollisesti pätevyyttä joissain asioissa. Arkeologia tarkoittaa tässä mielessä etenkin syvällisempää lahjoihin suuntautuvaa huomiota, jonka pitäisi siis olla paljon hellävaraisempaa kuin sellainen huomio, jossa ihminen tulkitaan suoraan olevan jotain, jolta hän näyttää tietyssä tilanteessa – siinä siis ihmisiä kohdellaan hellävaraisemmin kuin röyhkäkapitalismi tekee ja haluaa tehdä. Siinä mielessä tämäkin käsite liittyy etiikan ja talouden välisen suhteen pohdintaan. Hyvinvointijono siis tarkoittaa sitä, että kun ei voida yhteiskunnassa sanoa, ettei lahjoilla ja hankitulla työkokemuksella voisi hyötyä, on silloin ajateltava sitä, mikä olisi rehellisempi tapa arvioida esimerkiksi taloudellisen hyötymisen oikeutusta, ja millä perustein esimerkiksi tuloerot voitaisiin oikeuttaa. On mielestäni sanottava, että etenkin hyväntekeväisyyttä ja itseisarvoista henkisten arvojen korostamista tietyillä taloudellisilla ei-tavoitteellisilla hankkeilla, kuten vaikkapa erilaisten kilpailujen järjestämistä tulisi korostaa yhteiskunnassa. Etenkin sanoisin, että sellainen yleishyödyllinen toiminta, joka korostaa jatkumoita ja esimerkiksi historian korostamista jossain mielessä, on kannatettavaa, ja tällainen toiminta voi olla myös edistämässä eettisten arvojen muistamista sekä korostaa myös lasten ja nuorten keskellä toisenlaista asennetta talouteen ja yhteiskuntaan sitä vastoin, että kaikessa pitäisi perustua egoistiseen materiaaliseen hyötyyn. Olen myös miettinyt hyvinvointigenealogian käsitettä, joka tällä hetkellä mielestäni liittyy etenkin hyvinvointiarkeologiaan sukulaiskäsitteenä.

Mitä kritisoin ja mitä edistän

Kun kysytään, mitä joku kritisoi, tarkoittaa se sitä, jos jollekin asialle on sen epävalidisuuden tai epäautenttisuuden asetettu kyseenalaistava viitekehä. Sen sijaan asiat, joita joku haluaa edistää, tarkoittaa yleisimmin sitä, että ihminen on kokenut jonkin asian tärkeäksi ja hyvin validiksi ja autenttiseksi. Se mitä itse olen saanut aikaan, on perustunut aina nimenomaisesti yksilölliseen ajatteluun ja siihen, että ihminen pyrkii ajattelunsa autenttisuuteen. Kun haetaan jonkinlaisia yleisesti edistettäviä periaatteita, joita voidaan tuoda esiin esimerkiksi politiikkaa varten, on silloin oltava autenttinen omalle ihmisyydelleen, koska vain sen kautta joku voi tuoda ajatuksiaan yleistettävään muotoon. Olen aina ollut oikeistolainen, lähinnä sen vapautta korostavuuden takia, ja koska mielestäni vasemmistolaisuus ei ole autenttista ihmisen kannalta ja siinä on aina mukana sellainen perusjuonne, jonka mukaan se voi monesti johtaa totalitarismiin. Esimerkiksi Friedrich von Hayek on kirjoissaan korostanut sitä, että kaikki länsimaissa viimeaikoina nähdyt totalitaristiset järjestelmät ovat niiden sosialistisuuden takia vasemmistolaisia liikkeitä. Nimenomaan asia joka minua vasemmistolaisuudessa riipii on sen sosialistisuus, joka ei tunnista eikä palkitse ihmisiä heidän ominaisuuksiensa kautta, vaan kaikki ovat samaa märehtivää kantturalaumaa. Sosialismi, johon esimerkiksi koko suomalainen koulujärjestelmä perustuu, on täysin epäoikeudenmukainen ja ristiriitainen aate, jossa ihmisiä rankaistaan heidän muita parempien ominaisuuksiensa takia. Sosiaalinen dominanssi on sellainen käsite, joka tarkoittaa sitä, miten suuri osa sattumanvaraisesti kokoon muodostetusta ryhmästä saa sanansa kuuluviin ja ketkä edustavat ja hakevat sosiaalista dominanssia. Esimerkiksi minun kouluaikanani jääkääkkäilijät saivat eniten ääntään kuuluviin, ja sanoipa yksi heikkolahjainen poika minusta muistaakseni kolmannella luokalla, että ”hirtetään se!”. Ja luonnollisesti tälle pojalle ei annettu minkäänlaista ojennusta tai edes tukiopetusta. Minä olen aina ollut mielestäni varsin itsenäinen ja autonominen jo varhaiselta iältä, ja koska kiusaajilla on aina oma porukkansa, en minä tavallisesti saanut omia pyrkeitäni toteen samalla tavalla kuin he pystyivät. Minä en ole koskaan hakenut aktiivisesti viiteryhmää mihin kuulua ja hevostella. Olen aina arvostanut riittävästi omaa seuraani. Sen takia nämä sosiaalisen dominanssin haltijat saavat tavallisesti alistaa herkempiä ja lahjakkaampia oppilaita. Sosiaalinen dominanssi elää kaikkialla, myös esimerkiksi oikeistopuolueen puoluekokouksessa. Osoitus siitä, miten lahjakas ja ujompi yksilö jää sosiaalisen dominanssin takia toiselle sijalle on esimerkiksi se, ettei Jan Vapaavuorta valittu Kokoomuksen puoluejohtajaksi kymmenen vuotta sitten. Herkkyys ja lahjakkuus on harvinaista etenkin lasten ja varhaisnuorten piirissä. Olin koko ala-asteen nopea ja tehokas kirjallisissa töissä, ja aina minun piti tämän takia vartoa heikkolahjaisia häiriköitä. Yksilöllisyyden tajuaminen, mistä sosiaalisen dominanssin hallintaan pyrkivät ihmiset eivät tavallisesti ymmärrä mitään, on hyvin harvinainen piirre, ja siksi korostankin Kokoomuksen yhtedessä kulttuurista, sosiaalista ja moraalista vapautta. Herkkyys tarkoittaa etenkin sitä, että on avoin tärkeille asioille, eli se ei tarkoita samaa kuin, että itkeskelisi toisten ihmisten vaikeuksien takia. Minä haluan siksi korostaa suoranaisesti sitä, että asiakeskeisyyden tulisi vallita ihmisten keskellä ja asioiden selvittämisessä. Ihmiskeskeisyys, joka korostuu etenkin feminiinisissä ihmisissä ja naisissa yleensä, johtaa monesti epäoikeudenmukaisuuteen, koska se jakaa ihmiset niihin, joita tulee sääliä ja toisaalta niihin joita pitää ylistää ja ylentää. Naisilla on taipumus sosiaalisen dominanssin myötäilyyn ja sen mukaisesti toimimiseen, ja sen takia oikeistopuolueiden kannattajat ovat suuremmalta osaltaan miehiä ja vasemmistolaiset naisia. Säälin tunne on mielestäni heikkoutta, ja olen aina kokenut sen etenkin naissukupuoleen ja sen vallattomiin naispuolisiin poliitikkoihin liittyvinä. ”Minä en tunne sinua!”, riittää tavallisesti naisilla siihen, että empatiakyky jaetaan tuntemiin ja epätuntemiin. Toisin sanoen naiset jakavat ihmiset mustavalkoisesti kahteen erilliseen ryhmään. Monet köyhät ihmiset vain passivoituvat ja ottavat itselleen roolin, jonka mukaan kaikkien muiden on kannettava heistä kollektiivista vastuuta. Itse olen ollut aina tyytyväinen siihen, että taustani on varsin turvattu, enhän muuten olisi voinut ruveta opiskelemaan filosofiaa aivan täysin tiedonhalun takia. Minulle tärkeintä on vapaus, eikä niinkään raha. Haluan kritioida etenkin ontokratiaa eli olemisen valtaa ja sitä hallussaan pitäviä ihmisiä. Ontokratia on pintaan suunnattua huomiota, eikä se tosiaankaan perustu minkäänlaiseen originellisuuteen, innovatiivisuuteen tai lahjakkuuteen. Ontokratia asettaa kommentaariaatin, jonka pyrkimys on vaikutteellistaa ihmisiä etenkin heidän arvojensa kautta ja näin tehdä heistä epävapaita. Ne joilla on vielä sen jälkeen autonomiaa, ontokratia palkkaa heidät kapoikseen käymään sotaa merkitystä ja todellisuutta vastaan. Helppousindeksiksi kutsutaan sitä, miten helppousarvot vaihtelevat ihmisten kesken heidän tekemässään työssä. Tässä yhteydessä ei työllä tarkoiteta pelkästään tehtaissa ja laitoksissa tehtävää työtä, vaan se ottaa monipuolisesti huomioon kaikenlaisen uuden luomisen ja päämäärää tavoittelevan toiminnan muotoihin. Vaikutteellisuus siis tarkoittaa etenkin epäomaperäisyyttä, jossa toimintaa ohjaavat tyhmät ja yleiset stereotypiat. Tässäkin täytyy manita erään pikkupaikkakunnan kuntapoliitikko, joka ottaa jokaisen sanan merkitykset sen mukaan miten oma puolue tai parlamentti tiettyjä sanoja ja käsitteitä yleistää. Politiikassa on olennaista tehdä erottelut arvojen ja yleisten totuuksien välillä. David Humesta huolimatta mielestäni arvoilla ja totuuksilla on keskinäinen yhteys, ja voidaan sanoa arvojen todellisuuden tarkoittavan sitä, minkä ihmiset intersubjektiivisesti havaitsevat toistensa välillä. Eli politiikka ja luonnontieteet ovat täysin erilaisia asioita, ja politiikka toimii arvojen tasolla, eli aksiologian esittelemien kysymysten tavalla. Arvostus on mielestäni sellainen asia, jonka ihmisen päättelyn mukaan tuleva arvotunne hänelle näyttää. Eli vaikka arvot ovat subjeltiivisia, on niillä niiden yhtäjohtoisuuden takia tulla sovitun todellisuuden tasolle. Eli politiikkaa tutkivan aksiologian tarkoitus on selvittää se, miten arvot muodostuvat, miten ne näkyvät ja miten niitä tulee käsitellä. Eli mielestäni asioiden arvostaminen on tärkeää ja voin sanoa kiinnostukseni arvoteoriaa kohtaan tullut suoraan lapsuudenkotini ilmapiiristä, koska etenkin isäni toisteli minulle ”Kukkaan muu ei ou sammoo mieltä ku sinä.”. Opin siis arvostamaan toisinajattelijoiden toimintapaoja jo varhaisella iällä. Isäni on monessa mielessä tehnyt minusta filosofisen toisinajattelijan. Eli ontokratian tehtävä on kommentoida, eli asettaa oma viitekehyksensä ja marginaalinsa kaikkeen, joka motivoituu etenkin vapaudesta ja autonomiasta. Voidaan esimerkiksi ajatella sitä, miten toisten ihmisten mielipiteet ja aavistelut monasti määrittävät sen, miten joku ihminen ajattelee jostain toisesta tai ainakin sitä, että lähtökohta interaktiolle aloitetaan monen ihmisen jaetusta mielipiteestä. Mielestäni tämä asia, jota voidaan kutsua jaetuksi henkiseksi intiimisyydeksi, ja se on mielestäni sellainen asia, josta tulisi pyrkiä eroon, vaikkapa jo koulussa opitun määräämänä. Eli ontokratian, kommentaariaatin ja vaikutteellisuuden vastainen todellisuus on se, jossa niin sanottu rekisteri on mahdollisimman laaja, eikä esimerkiksi motivoidu esimerkiksi läheisten instituutioiden tai sisäryhmien kautta. Ihminen on oltava autonominen entiteetti silloinkin, kun hän tekee työtä ja on tekemisissä instituutioiden kanssa. Arvotunne on impulssi, joka johtaa ihmisiä arvostamaan, ja vaikutteellisuus on se impulssi, joka tekee yksilön kokeman arvotunteen kommentaariaatin manipuloimaksi, toisin sanoen se ei siis pysty vapaasti havaitsemaan ominaisuuksiaan, vaan hän jää relatiiviseksi ja passiiviseksi tekemään niin miten ontokratia ja kommentaariaatti määräävät. Ontokratia edustaa etenkin pintapuolisesti puhtoisinta ja voimakkaita tunteita herättäviä pseudoarvoja, koska siinä ei esimerkiksi ole minkäänlaista objektiviisuuteen pyrkivää toimintaa. Tässä järjestelmässä naispoliitikon tissit, pylly ja kuvitelmat omasta haluttavuudestaan ovat tärkeämpiä kuin se politiikka, jonka pitäisi ohjata hänen toimintaasa. Ontokratia haluaa että arvot tunnistetaan etenkin jonkinlaisesta heidän päättämästään paikasta ja kaikki syvällisempi on jotain, mikä ei kuulu meihin ja meille. Ontokratia, samalla kun se korostaa samalla tavalla muodostettavia arvoja, se myös asettaa ihmiselämän instituutiot sellaiseen järjestykseen, jossa toiset instituutiot ohjailevat suvereenisesti muita, eivätkä instituutiot näin ollen ole vapaita ja ne eivät muodostu vapaiden objektiivisen periaatteiden ja arvojen kautta. Jotta instituutioiden kesken voisi olla vapautta ja autonomisuutta, tulee ihmisten, jotka muodostavat instituutiot, oltava myös vapaita. Ontokratia myös väärentää helppousindeksiä, eivätkä ihmiset saavat ansiota sen mukaisesti , miten helppoa ja vaikeaa heidän työnsä on. Se korostaa muille ihmisille ja poliittisille vastustajille etenkin ideologista nautintoa, joka syntyy aina ontokratian suhteellisista ja reaktiivisista ja epävapaista arvoista, sellainen elämäntyyli voi houkuttaa myös aiemmin riippumattomina olleita ihmisiä. Jos pääministeri on hyvän näköinen, ylittää se kaiken sellaisen, mitä kutsutaan poliitikoksi. Kaikki koulut ja yliopistot tulisi yksityistää ja työhön tulisi kiinnittää huomiota enemmän työnantajien järjestöjen kautta, eikä liittopolitrukkien kautta, koska he edustavat irvokkaimmin sitä, miten nykyaikainen sosialistinen ontokratia määritteelee ja vääristää kaikenlaisen tehtävän työn arvon. Haluan kritisoida kaikkea sitä, mikä vääristää ihmisen vapauden ja esimerkiksi jakaa sen vain tietynkaltaisille ihmisille. Vapaus on alkukohta luovuudelle ja kaikenlaiselle todelliselle työlle. Helppousindeksi on se käsite, joka näyttää sen, kuinka paljon vapautta yhteiskunnassa on, ja paljonko yhteiskunnassa on epävapaita, manipuloivia, riippumattomia ja vapaita ihmisiä. Vapaat ihmiset kokoontuessaan yhteen pystyvät muodostamaan tunnustushierarkian mukaisen instituution, joka ei korosta vain yhtä arvoa tai arvojen joukkoa vaan korostaa kokonaista ihmistä ja työn käsitettä. Vapaat instituutiot eivä myöskään tarvitse minkäänlaista poliisivaltaa, koska vapaat ihmiset kannattavat niitä ja tunnistavat sen arvon, kun instituutiot on jaettu sen mukaisesti tasoihin, kuinka paljon vapautta näissä instituutioissa on. On sanottava, että korkein hierarkian taso on uskonnollisten arvotunteiden kokoelma. Kuitenkin länsimainen kirkko on sellainen taso, joka palvelee ihmistä ja elämän säilyttämisen pyrkimystä. Sen takia, koska se ei pakota ketään, on siinä myös eniten vapautta. Vaikka on sanottava, että teokratia taas perustuu epävapauteen, koska se äärimmäistää ja ehdottomuudellistaa uskonnolliset arvotunteet, eli toisin sanoen: se toimii ontokratian pussiin. Ontokratia haluaa muodostaa anarkian insituutioiden keskelle, eli tehdä ne sellaiseksi, että ne vain kamppailisivat toisiaan vastaan, eivätkä palvelisi ihmisten omia arvoja ja käsityksiä. Matalin hierarkiataso on fyysisen uudentamisen eli vaikkapa syönnin taso. Silloin jos tämä puoli tulisi hallitsevaksi, olisi se silloin kai jonkinlaista sosialismia ja kommunismia. Olennaista on siis se, että vaikka käytetään termiä hierarkia, perustuu instituutioiden välinen hierarkia vain siihen, kuinka paljon vapautta niiden piirissä on – ne eivät siis parhaimmassa tapauksessa toimi toisiaan vastaan. Eli arvostamisen tulisi olla itseisarvoista eikä laskelmoivaa siinä mielessä, että arvostamisella ja arvoilla voitaisin hakea jonkinlaista yleistä etumista. Kuitenkin on mielestäni sanottava, että kaiken ihmisen toiminnan pohjana on kaikille yhtäläinen vapaus, eikä mikään vasemmistolaisten korostama tasa-arvo ole missään nimessä ja mielessä tärkeämpää tai edes samanarvoista. Maksimointiavaruuteen vietävä vapaus tarkoittaa suurinta mahdollista hyvää, koska silloin toiminta alkaa samanlaisista periaatteista, kun taas äärimmäinen tasa-arvo ei johda muuhun kuin stagnaatioon ja kommunismiin sekä vapauden viemiseen kaikilta ihmisiltä, yhteisöiltä ja instituutioilta. Silloin kun maksimointiavaruus voi todentua, kertoo se silloin siitä, että yhteiskunnassa on vapautta ja yksilöt ovat vapaat. Vapaudessa on myös vastuuta ja velvoillisuutta, koska voidaan mielestäni sanoa vapauden mahdollistavan vastuun kannon ja velvollisuuden seuraamisen. Mielestäni vapaus tarkoittaa myös sitä, että otetaan vastuuta myös omasta elämästä ja omista teoistaan. Mielestäni tällaisen filosofisen aatteen esiintuominen tarkoittaa sitä, että vapautta ei jaeta ontokratian tavalla yhteiskunnassa vain tietyille ihmisille ja ihmisten ryhmille. Eli ajattelun ja vapauden kautta saavutetaan sellainen tietoisuus itsestä ja ympäröivästä. Uusi syvällisyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että siinä hyväksytään moniperspektiivisyys ihmisten ja yhteisöjen välillä. Olen kehitelly väitöskirjaa varten muun muassa käsitteet hyvinvointijono ja hyvinvointiarkeologia, mutta kerron varmaan niiden sisällöstä enemmän varsinaisessa väitöskirjassa, joka on nyt ollut työn alla ja pohdittavama Uusi syvällisyys tarkoittaa nimenomaisesti kyseenalaistamista ja asioiden arvon vertailua ja pohdiskelua. Uudessa syvällisyydessä huomioidaan myös niin sanotut epäsovinnaiset ja epämuodikkaat tiedon lähteet, - se on siis etenkin tietoa arvostava tapa suhtautua maailmaan. Olisi esimerkiksi otettava selvää siitä, minkä takia monet yliopistojen tutkijat ovat niin vasemmistolaisia. Ehkä se tietysti johtuu monen kohdalla siitä, koska heidän palkkansa ei ole samassa suhteessa yksityisen puolen kanssa. Kuitenkin vapauden käsite on tärkeämpi asia kuin materiaalinen hyvinvointi. Mutta siitäkin huolimatta monet filosofian tutkijat ja jopa professorit valittavat vasemmiston kautta omaa materiaalisuuttaan. On sanottava, että Pentti Saarikosken lapsi kertoi jossakin haastattelussa ”lauletun Kansainvälistä itku silmässä”: On mielestäni aika syvästi ihmisen ominaisuuksista ja luokasta kertovaa, jos tuollainen roskaväen voivotus todellakin jotain liikuttaa myönteisessä mielessä. Haluan edistää kaikenlaista hyviin yleispäämääriin kohdistuvaa vapautta. Kritisoin etenkin niitä asenteita, joiden mukaan jotkut ihmiset ovat valmiita antamaan vapautensa pois pääasiassa pelkästään materiaalisen välttämättömyyden takia.

Mitä filosofia on

Filosofia siis tarkoittaa muinaiskreikaksi viisauden rakastamista. Tämä siis tarkoittaa sitä, että viisauteen suhtaudutaan antaumuksella ja tarkalla huomiolla. Tämä tarkoittaa etenkin Platonin ja Aristoteleen muodossa tehtävää filosofiaa, koska nykyaikainen postmodernistinen filosofian kommentointi ja tulkinta ei todellakaan ole minkäänlaista viisauden rakastamista. Nykyaikainen filosofia suhtautuu viisauteen kuin välissä olisi ainakin kymmenen senttiä paksu pleksi. Nykyaikainen filosofia ei siis pidä yllä todellista yhteyttä viisauteen ja siitä on tullut viisaudelle vieras. Filosofia tarkoittaa etenkin todellisuuden periaatteiden järjestelyä ja paremmaksi tekemistä, samalla kun postmodernit filosofit vain arkistoivat ja käyvät läpi toisten suorittaman ajattelun yksityiskohtia. Esisokraatikoista esimerkiksi Thales piti alkuperiaatteena vettä ja Anaksimandros tulta, ja jo tässä voidaan havaita se, että heillä on ainakin ollut omaperäisyyttä omien filosofiansa muotoilussa. Nimenomaan kaikki tulisi aloittaa perusteista, koska motivoituut filosofian lukija voi edetä perusteiden kautta pitkälle omin voimin. Sanotaan että Ramanujanillakaan ei ollut omien varhaisten teorioidensa pohjana kuin suppeat matematiikan perusteita käsittelevät monisteet. On sanottava miten älyllisesti epärehellinen filosofian curriculum on tätä nykyä suomalaisissa yliopistoissa. Opiskelijoita maaritellaan käsittelemään käsitystään filosofiasta erilaisin portain, joiden tarkoitus on vain ylläpitää hierarkkista ja monopolisoitua käsitystä tiedosta, totuudesta ja niiden välityksestä. Filosofian oppiminen ei ole mitään seinäkiipeilyä ja oppineisuus filosofassa ei ole mitenkään tasoittaisesti pääteltävissä. Tarvitaan vain alustavat periaatteet sen suhteen, miten aloitetaan filosofian teorianmuodostus, ja mitä pidemmälle erikoistuneisuudessa mennään, sitä vähemmän autenttinen ja aito ihminen on filosofian suhteen. Ja se itsetärkeä virnistely mikä monilla näistä ”filosofeista” on silloin, kun he saavat paasata omasta ”filosofiastaan” joko opiskelijoille tai mille hyvänsä muille ihmisille. Ajattelussa tulee olla nöyrä mutta myös samanaikaisesti kunnianhimoinen. Voidaan mielestäni sanoa, että ehkä Wittgenstein, Foucault ja Nietzsche ovat olleet hyvin omaperäisiä ajattelussaan. Samanaikaisesti voidaan sanoa esimerkiksi Sartresta, että mielestäni hänen eksistentialisminsa on varsin nihilismiin viittaava oppisuunta. Nietzschekin korosti filosofiassaan, että tulevaisuuden ihmisen on itse asetettava arvoja ja tällä tavalla siis kiertää nihilismin. Wittgenstein etenkin esitti kysymyksiä ja aloitti filosofiansa alkuperäiseen filosofiaan kuuluvasta hämmästyneisyydestä ja sen johtamisesta filosofian todellisuuteen. Foucault taas oli ajatusjärjestelmien historian professori, joka nimitys jo kertoo siitä, ettei hänellä ollut monomaanista käsitystä siitä, että joku ajattelun suuntaus olisi parempi kuin jokin toinen. Foucault käsitteli valtaa ja vapautta, mistä yhteydestä kirjoitinkin hänen kirjoituksiinsa pohjautuvat kandidaatin työni.Filosofia on siis hämmästelyä ja uusien kysymyksien kysymistä. Jokaisella on varmasti kyky siihen, että he voisivat muodostaa omanlaisensa käsityksen filosofiastakin. Perustavinta on periaatteiden tunnustaminen ja käsitteiden ymmärtäminen. Voidaan varmasti sanoa niin, että filosofiankin yhteydessä olisi keksittävä keinoja siihen, miten käsitteiden koherenssia voitaisiin käsitellä yleisluontoisella tavalla. Tuon koherenssin määrittäminen on filosofian perustavin ongelma. I Olli von Becker I Yhteiskuntatieteen maisteri

Otammeko joskus itsemme liian vakavasti

Mielestäni nauraminen omalle itselleen on joskus todella hyvästä. Itseironisuus, jota etenkin Britanniassa harrastetaan on olennainen osa kehittyneen ja älykkään mielen maailman havainnoinnin tapaa. Itseironia on nimenomaan tapa, jolla ihminen näyttää suhtautuvan omaan itseensä rehellisellä tavalla. On kuitenkin joissain kansalaispiireissä tyypillistä, että oma minä otetaan liian vakavasti ja absoluuttisesti. Itseironia on lopulta tapa osoittaa se, että monet asiat ovat nykypäivänä kovin suhteellisia ja ennakoimattomia. Itseironia on siis suunnattu elämän piirteitä kohtaan, se antaa käsityksen siitä, että loppujen lopuksi yksikään ihminen ei ole täysin oikeassa mutta ei myöskään täysin väärässä. Suuria johtajia ylistävät ihmiset eivät tavallisesti harrasta itseironiaa tai ironiaa yleensäkään. Jotkut ihmiset katsovat joidenkin asioiden olevan niin absoluuttisia, ettei niitä pystytä millään tavalla kyseenalaistamaan tai ironisoimaan. Itseironiassa ihminen paljastaa sen, että kukaan ei ole täydellinen siinä mielessä, ettei löytyisi samanlaista relatiivista poikkeavuutta. Ironiaa oli esimerkiksi se, kun olin Englannissa vaihdossa lukion aikaan, ja eräs paikallinen mies sanoi minulle minun englannin kieleni olevan hyvää tasoa, ja kun kysyin onko hän tosissaan, sanoi hän, että ainakin parempaa kuin hänen suomen kielensä. Eli ironisoiminen etenkin suuntautuu sellaisia asioita vastaan, jossa ihminen saa liian paljon ylivuotavia kehuja jostain. Britanniassa kunnioitetaan omaa kulttuuria niin paljon, ettei uusien ajatusten luominen ja niiden todistaminen ei ole mahdollista niin nopeasti ja niin suuressa määrin kuin pienemmässä ja primitiivisemmässä kulttuurissa. Toisaalta koska esimerkiksi Suomessa ei ole niin paljon kiveen kirjoitettuja kulttuurisia periaatteita kuin vaikka esimerkiksi Britanniassa, ei pysyviä maneereja ja kulttuurin piirteitä pystytä ironisoimaan sillä tasolla, että ihmiset pystyisivät samalla tavalla havaitsemaan ironian. Monet sanovat suomalaisia tosikoiksi. Tähän liittyy esimerkiksi se piirre, mitä jotkut suomalaiseen menoon tottuneet tarkkailijat eivät ymmärrä, on se, että esimerkiksi House of Commonsissa hauskuutta ja vitsikkyyttä arvostetaan jossain määrin, mutta ainakin enemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ironia suuntautuu etenkin valtaan, koska se näyttää vallan kääntöpuolen. Mikään valta ei ole absoluuttista eikä vallankäyttäjä ainoa mahdollinen ihminen tällaiseen tehtävään. Valtaan suhtautumisessa tulisi käyttää ironiaa ja satiiria, koska muussa tapauksessa valta ymmärretään alkukantaisella tavalla. Mikään asia tai asianpiirre ei ole sellainen, etteikö siihen voitaisi löytää toisenlaista näkökulmaa. Vaikka filosofiassa tulisi suuntautua objektiiviseen perustaan, on kuitenkin totta, että pohjalla ovat subjektiiviset valinnat, toisten asioiden arvostaminen suuremmassa määrin kuin toista jne. Nimenomaan subjektiivisuuden ja suhteellisuuden havainnossa ironia on tärkeä väline ja ase kyseenalaistamatonta valtaa ja vallan harjoittamista vastaan. I Olli von Becker ! Yhteiskuntatieteiden maisteri

Vallan luomisesta ja sen paikallaan pitämisestä

Vallan luominen itselleen tai ”omalle porukalle” on nykypäivänä Suomessakin varsin helppoa. Valta koostuu symnboleista, joita voidaan kutsua vallan symboleiksi, koska ne ovat merkittävässä roolissa siinä, miten muodostetaan vallan symbolisuutta esimerkiksi titteleiden, palkan, materiaalisten etujen jne kautta. Monessa mielessä raha ja valta kiinnostaa kaikkia ihmisiä. Sitä pyrkimystä onkin juuri hyvin helppoa satirisoida ja luoda leikiksi ironian kautta. On mainittava se, että valtaan pyritään monesti teeskentelemällä ja vaikutustilanteita luomalla. On mainittava yksi esimerkki, jonka isoäitini on kertonut, että kun heillä oli vieraana joku hyvänpäiväntuttu, oli tämä vieras sanonut olleensa juuri äsken Kööpenhaminassa ja sitten hän kokeili yllättäen povitaskuaan, jossa pullotti iso nippu kuvia, ja sanoi, ohoh, ne kuvathan ovat täällä. Tälle ovat sekä ukkini ja mummoni myöhemmin nauraneet. Valtaa voidaan tavoitella esimerkiksi lomamatkoilla, autoilla, aviopuolisoilla ja palkan ansaitsemisen kautta. Mielestäni lähes kaikilla ihmisillä on pyrkimys vallan käyttöön ja hallitsemiseen. Tunnettu vastakulttuurpsykiatri RD Laing on esimerkiksi kirjoittanut tutkimuksissaan siitä, miten perinteiset tuntemukset, kuten vaikkapa esimerkiksi rakkaus, perustuu kuitenkin siihen, että ihmiset pyrkivät vallalla ohjailemaan toisia ihmisiä ja etenkin sitä, miten muut ihmiset jonkin ihmisen näkevät. Tässä voidaan hyvin puhua merkitysvallasta. Valtaan pyrkiminen voi olla etenkin merkitysarvojen muuttamiseen keskittyvää toimintaa. Merkityksen muokkaaminen tarkoittaa etenkin sitä, että jokin asia tai ihminen aletaan nähdä totalisoivalla tavalla. Kuitenkin merkitysvaltaan liittyy se, että se pyrkii tekemään todellisuudesta subjektiivista ja täysin relatiivisten asioiden kaleidoskooppia, jossa loppujen lopuksi ei ole mitään pysyvää eikä objektiivista. Voidaan sanoa, että etenkin näiden kulttuuristen höyhensarjalaisten käyttämä postmodernin käsite relativisoi kaiken siten, että ajatellaan pysyvien periaatteiden ja totuuksien käsittelyn jääneen ajalle ennen postmodernisuutta. Jos ajateltaisiin, että olisi olemassa jotain pysyvää, voitaisiin silloin huomata että relatiivinen kamppailu toisten periaatteita kohtaan ei tulisi esiin yhtä voimakkaasti. Enkä tarkoita tässä mitään uskonoppeja, vaan osallistumista liberaalin demokratian rakentamispäämääriin ja niiden säilyttämiseen. Tässä mielessä vaihtoehto vallalle voi olla vain ontokratian kyseenalaistava joukko ihmisiä, jotka pyrkivät voittamaan banaalin välinpitämättömyyden toimiessaan luovan osallistumisen mahdollistamiseksi. Ontokratia tarkoittaa etenkin banaalia välinpitämättömyyttä ja rakenteisiin passiivisesti suuntautumista. Tästä välinpitämättömyydestä hyötyy yleensä vain pieni joukko ihmisiä, joiden vasallit toteutustavat heidän pyrkimystään manipuloimalla epävapaita yksilöitä. Ontokratian vallan laajentuessa, jäävät etenkin yksilöihin liittyvät pyrkimykset yleenä ylenkatseen alle. Ontokratia ajattelee pelkästään ulkopintaisten kategorioiden kautta, sillä yksilöä nämä epäpoliitikot eivät näe tai tunnista. Näiden mielestä ihminen on vain viiteryhmänsä jäsen. Kategorisoinalla onkin helppoa saada valtaa, koska suurin osa ihmisitä hyväksyy tahattomasti tai tahallisesti oman mukauttamisensa nimettömään massaan. Mielenkiintoista on ajatella sitä, miten rahvas odottaa aina moraalista harkintaa vaativissa tilanteissa saavansa oikean tavan ajatella ongelmaa koskien poliitikoilta, aivan kuten he olisivat jotain moraalifilosofian asiantuntijoita. On muistettava esimerkiksi se, miten Jokelan vuoden 2007 kouluampumisen jälkeen jotkut poliitikot ja toimittajat olisivat olleet valmiita poistamaan koko filosofian opetuksen ainakin lukiotasolla. Mielestäni merkitysvalta onkin ehkä merkittävin vallan muoto, koska se ohjailee sitäm miten ihmiset kokevat asioita. Autolla tai veneellä voidaan varmaan antaa käsitys siitä, että se on kallis, mutta merkitysvallassa ohjaillaan ihmisten käsityksiä siitä, miten valtaan tulee suhtautua. Ontokratia käyttää kommentaariaattia omien pyrkimystensä välineen, joka toimiessaan käyttää vaikutteellisuutta arvollisesti heikompia ihmisiä kohtaan. Arvot todellakin ovat subjektiivisia, mutta niiden pysyvyyttä voidaan varmasti vertailla tiettyjen ominaisuuksien kautta, jotka tulevat myös intersubjektiivisesti esiin toistensa yhteydessä. Vahva kokija on sellainen tekijä, joka voi tehdä arvoista objektiivisia, koska näin ollen hän ei enää ole vaikutteellinen ja kommentaariaatin ja ontokratian ohjailema. Ontokratia uskoo, ettei itsestään lähtöisillä arvoilla ei voi olla roolia yhteiskunnan kehittämisessä ja tässä he passivoivat etenkin poliittista oikeistoa. Ontokratia ei käsitä perustavinta ihmisen vapautta, ja tämän perusteella voidaan ajatella ontokratian edustavan etnekin poliittista vasemmistoa. Vallan symboleita tulisi tietysti poistaa, koska tavallinen kansa ei kuitenkaan voi käsittää valtaa muulla tavalla. Olen esimerkiksi pannut merkille, miten merkittäviä kateuden ja kunnioituksen tunteita etenkin nuoret miehet suuntaavat sellaiseen mieheen, jolla on vähänkin ulkoisesti näyttävä nainen seurueessa. Arvot siis objektiivisuudessaan ovat sovittuja arvoja ja niistä pitää saada kiinni ennen kuin häikäilemätön ideologisen nautinnon merkitystä korostava ontokratia saapuu paikalle. Ideologinen nautinto kuvaa sitä kakun jakoa, joka johtaa siihen, että poliitikot omaksuvat relatiivisia, reaktiivisia ja negaatioon perustuvia arvoja. Meidän pitäisi etenkin keskustella siitä, miten valtaan suhtaudutaan ja mikä on vallan ja etenkin poliittisen vallan luonne. Voidaan käyttää esimerkkinä, kun naisissa monesti olennaisena vallan muotona on ulkonäkö, että siinä mielessä entinen Pariisissa ollut suurta suosiota kabareetanssijana saavuttanut La Goulue oli Belle Epoquen aikaisen maineensa jälkeen lihonut ja vanhentunut ja hän kuoli täysin unohdettuna ja köyhänä uransa jälkeen Pariisissa 1930-luvun alussa.

Filosofian opettamisen tulee olla ajattelemaan opettamista

Filosofian opettaminen ilman ajatteluun opettamista olisi kuin historian yksityiskohtien selvittämistä ilman laajempaa ajan tajua ja suurien suuntaviivojen ymmärtämistä. Filosofiaa opetetaan edelleen Suomessa jostain kumman syystä piiriimme tulleen postmodernisen oletuksen tavalla. Tässä siis ajatellaan, että modernismissa ollaan käyty loppuun koko filosofian käyntivoima, ja että minkäänlaista uutta filosofiaa ei pystytä enää tavoittamaan ja ajattelemaan. Ajattelemaan opettaminen tarkoittaa sitä, että käsitteellistetään ja havainnollistetaan sitä, minkä käsitämme filosofian toiminta-alaksi. Kun todellisuudesta löydetään jotain laajempaa ja selittävää, voidan silloin katsoa oltavan oikealla tiellä, josta voidaan myös sanoa jotain kokonaisvaltaista. Filosofien nimien, elossaolon vuosien ja heidän teorioidensa kuvittelu ei missään nimessä ole minkäänlaista ajatteluun opettamista, koska se tapahtuu aina sivussa filosofian, eikä varmasti sellaisella tolalla, josta voitaisiin huomata olevan filosofian todellisen substanssin sisällä. Filosofian opetus Suomessa, jopa yliopistotasolla, keskittyy vain toisten ajattelun simuloimiseen, eli voidaan sanoa, että filosofian historia saa siinä liian suuren aseman, esimerkiksi vaikka historian filosofian sijaan. Historian filosofinen määrittyminen on tärkeä asia myös ajatteluun opettamisen kannalta, koska tulkinnan ja kommentoinnin filosofian tielle lähtiessä ollaan perustettu koko toiminta virheelliseen käsitykseen historian tämänhetkisestä vaiheesta. Kommentoiminen ja tulkitseminen perustuvat syvässä mielessä etenkin feminiiniseen luonteenlaatuun, koska esimerkiksi siinä ajatellaan, että me olemme (filosofit) liian vaatimattomia ja vähäpätöisiä, että voisimme antaa uudenlaista itsestään lähtöistä kuvausta historian ja filosofian nykytilasta. Hegel ajatteli, että hänen maailmanhenkensä personoitui etenkin Napoleonissa, hänen kaltaisessaan suuressa johtajassa. Voi olla niin, että etenkin nykykäsitys suomalaisesta demokratiasta on sellainen asia, jonka vuoksi filosofiaa opiskelevat ihmsiet eivät koe olevansa kyvyllisiä uuden ajattelun ja uuden aikakauden ajatteluun tuomisen tasolla. Derrida kuvasi joskus esimerkiksi Aristotelesta, että hänestä voidaan sanoa vain, hän syntyi, ajatteli ja kuoli. Vaikka voidaan sanoa, että esimerkiksi Platon ja Aristoteles jo vuosituhansia sitten muotoilivat sen, mitä filosofia on, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö koko filosofian pohjarakennetta voitaisi uudestaan luoda esiin. Ajattelu ja sen opettaminen on aina tärkeämpää kuin se, että lannistuttaisiin feminiinisen historiakäsityksen takia ajattelemaan, että meistä ei ole muuksi kuin kommentaarien ja tulkintojen tekemiseen menneestä. Tämä perustuu monessa mielessä vallattoman naisen käsitteeseen, joka ei kuitenkaan tarkoita vallatonta Niinistön mielessä. Vallaton nainen voi saavuttaa aseman, mutta hän kieltäytyy joko tietoisesti tai tiedostamatta ottamasta osaa todelliseen toimintaan, joka voisi olla reproduktiivista. Vallaton nainen on etenkin toivoton sellaisten periaatteiden yhteydessä, jotka todelliset vastuuta ottavat miehet ovat luoneet. Tässä viitekehyksessä voidaan hyvin muistaa esimerkiksi tämä myöhäisteini, joka sattuman takia pääsi muutamaksi vuodeksi maamme pääministeriksi. Voidaan siis hyvin perustein sanoa, että ajattelu ja oman ajattelun kehittäminen todellakin vaatii munaa, jota ei nykypäivänä edes kaikilla miehillä vaikuta olevan. Filosofian kommentoiminen ja tulkitseminen ja sitten näistä syntyneiden lappusten ja lippustaminen vaihtaminen pienen piirin kesken ei ole minkäänlaista todellista filosofiaa, koska sen ovat luoneet keskuuteemme etenkin feminiinisen ilmapiirin omaksuminen. Filosofiaa tarjotaan jopa yliopisto-opiskelijoille tämän periaatteen mukaisesti, eli on tärkeätä prosessoida ja tulkita vuosi vuoden perään muiden ajattelijoiden ajattelua, josta on varsinainen ajattelu todella kaukana. Olisi siis rohkeasti muodostettava omia käsityksiä siitä, millaisena todellisuus näyttäytyy, ja sen edessä ei tarvitse olla minkäänlaisia nimiä ja vuosilukuja. Voisi sanoa, että esimerkiksi arvojen, asenteiden ja arvostelukyvyn kritiikin opettamisella voitaisiin varmasti lähestyä sitä perusasennetta, jonka mukaan ajatukset on luotava itse, eikä omaksumalla toisten valmiita ajatuksia. Kiltit tantit, jotka eivät tee muuta kuin ylistävät tulkitsemiaan ja prosessoimiaan ajatuksia, eivät ole minkäänlaisia filosofeja. Postscriptum: Ja Hegel näki Napoleonin kulkevan voittoisana sankarina edestään Jenassa. Sic!

Mitä tosimiehyys on

Tosimieheys tarkoittaa mielestäni etenkin vastuun ottamista ja ympäristöistä huolehtimista. Joidenkin käsitykset siitä, että tosimieheys liittyisi pelkästään isoihin muskeleihin on mielestäni jokseenkin vääristynyt käsitys, koska olen kieltämättä itsekin kohdannut sellaisia pullistelijoita, jotka eivät etenkään henkisten puoliensa kautta vaikuttaneet miehiltä. Tunnen muutamia vastuullisia miehiä, joita voidaan kutsua tosimiehiksi, vaikka onkin sanottava jonkun kirjailijan tavalla, että tavallisesti kun kaveri menee avioon tai alkaa seurustella vakituisesti, muuttaa se jo hänen henkistä olemustaan, johon mielestäni kuuluu esimerkiksi se, että muita miehiä arvostellaan ja pyritään luomaan vertaussuhteita heidän välilleen. Tosimies on suora ja rehellinen, koska hänen ei tarvitse muuta ollakaan. Teeskentely ja hybris ovat myös monesti sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät liity tosimieheyteen. Toisin sanoen, vaikka jotkut vierastavat tällaista vertailua, että tosimies on etenkin sellainen, jota suurin osa naisista ei ole. Esimerkiksi jos nainen turauttaa jossain julkisella paikalla pierun, on tosimiehen otettava siitä vastuu. Tosimies ei tuijota perinteisimpiä stereotypioita siitä, millainen miehen tulisi olla, koska hän tunnistaa sen helposti tavanomaisimpien naisten käsitykseksi. Nainen haluaa kokea itsensä heikommaksi kuin mies, joten tämän takia tällaisen pseudomiehen on täytettävä sitä tilaa, minkä naiset haluavat oman heikommuuden fantasiansa takia miehiin liittää. Minä en ole esimerkiksi koskaan ymmärtänyt sitä, miksi miehet hankkivat pelkän fyysisen läsnäolonsa takia hankkia suuret muskelit tai täyttämään jokaisen sentin vartalostaan tatuoinneilla. Voidaan sanoa, että tosimies ei seuraa koko ajan pääasiassa tavanomaisimpien naisten asettamia vaatimuslistoja ja hänellä on oma horisonttinsa, jonka mukaan toimia. Mies joka laittaa esiliinan päällensä keittiössä ja tekee perheelleen ruokaa, on monesti tosimies, koska hän ei ajattele kaikessa sitä, miten miesten tulisi henkisesti matalien stereotypioiden kautta toimia. Tiedostan myös sen stereotypian, että miehellä tulisi kissojen sijaan olla räksyttäviä isoja verikoiria. Monessa tapauksessa, jos etenkin nuori mies ottaa ison räksyttävän koiran, voi se olla osoitus siitä, että tällainen mies haluaa saada kompensaatiota piskillään. Minulla on ollut aina kissoja, kuten monilla älykkäillä ja taiteellisilla lahjoilla varustelluilla miehillä. Koiraa täytyy komentaa, minkä monet koiraihmiset tekevät mielellään, mutta kissaa ei voida komennella, ainakaan se ei välitä hitustakaan tällaisesta ihmisestä. Kissa on paljon henkisesti vastuullisempi lemmikki, koska sen kunnioitus on ansaittava henkisellä integriteetillä. Tosimies ei ole sellainen käsite, joka voitaisiin perustella mieltymyksillä ja toimintatavoilla. Mielestäni avoimuus, jossa varmasti miehet ovat heikommin varustettuja kuin naiset, on mielestäni myös tärkeä asia, kun katsotaan sitä, miten tosimieheys voi kasvaa ja evolvoitua. Sanoisin että tosimiehen henkinen horisontti on laaja ja hänellä on kykyä toistuvasti käsitellä joitain tyypillisimpiä käsitteitä, jotka liittyvät ihmisten yhteiselämään. On minulla yksi esimerkki miehestä, jota voi varmasti pitää tosimiehenä: entinen rehtorini ja saksan kielen opettaja Heikki Turunen – entinen jalkapalloilija – oli mukana jossain, olisiko ollut penkkaripäivänä, jonkinlaisessa charaadissa, jossa hänelle annettiin vaaleanpunaiset Playboyn bunny-korvat, joita hän piti huvittuneena päässään koko tilaisuuden. Sanoisin, että tosimieheys on joskus nimenomaisesti rajojen rikkomista ja murenevien pintakäsitysten murskaksi lyömistä. Minä olen aina pitänyt kissoista sen takia, koska ne ovat jaloja ja hienostuneita eläimiä, jotka osoittavat myös hellyyttä läheisille ihmisilleen. Nimenomaan herkkyys on monesti miehen ja kissan välillä havaittava piirre. Tietysti on sellaisiakin tosimiehiä, joilla ei ole lemmikkiä, tai sitten on esimerkiksi monta eri eläinlajia. Ensimmäinen kissani, jonka ostin omilla rahoillani kymmenvuotiaana, on ollut vaikuttamassa siihen, että nykyään koko lapsuudenkotini ihmiset, isä, äiti ja veli ovat syvästi kissaihmisiä. Tosimieheys on rohkeaa vastuun kantamista ja huomioimista, mutta samalla myös liberaalista valmiutta tavanomaisten rajojen rikkomiseen.Tosimiehellä on henkistä laajuutta, joka mahdollistaa loistavasti myös taiteiden ja tieteiden harrastamisen. Tosimies jossa on luovuutta, on monesti aikamoinen cocktaili.

Mietteitä

Minä muutan, ja en laske enää jalkaanikaan tämän masentavan ja pikkuruisen maan kamaralle. Minun on ollut viime aikoina vaikeaa muotoilla ajatuksiani. Ihmiset näyttävät niin tyhmiltä ja egoistisilta omien pyrkeidensä ajamisessa. Kaikkia kiinnostaa se, jos he saavat jonkin asian kautta itselleen valtaa. Esimerkiksi minä en ole milloinkaan hakenut valtaa kirjoittamisellani. Ainoastaan tämän maan pienuus ja se, että tässä maassa ei olla koskaan harjoitettu samalla tavalla omien ajatusten ilmaisua, aiheuttaa sen, että minä en ole enää pitkään kokenut oloani tässä maassa riittävän hyväksi. Väitöskirja on työn alla kaikkien muiden projektieni ohessa, ja kiinnitän siihen suurta huomiota tulevaisuudessa. Olen tavoittanut laajoja kokonaisuuksia väitöskirjan pohtimisessa. Aion tuoda tämän väitöskirjan kautta julkisuuteen kokonaisen maailmankatsomusjärjestelmän, joka on kehittynyt mielessäni jo vuosikausien ajan. Pyrin tässä siihen, että olemisen valtaa eli ontokratian toimintaa tullaan vastustamaan ja sen sijasta korostamaan niin sanottua Uutta syvällisyyttä. Se poikkeaa ontokratiasta siinä, ettei siinä ole hitustakaan opportunismista, joka on niin yleistä nykyajan Suomessa. Väitöskirja tuo esiin suuren osan niistä käsitteistä, jotka olen sattumalta ajatustyöskentelyssäni tuonut julki. Uusi syvällisyys tukee etenkin ala- ja vastakulttuureita, joiden omaksumisessa ihminen joutuu näkemään vaivaa, toisin kuin valtakulttuurissa, joka vaatii vain alistumista oikealla hetkellä. Minä olen jo pitkään pystynyt pysyttäytymään erossa hepsankeikoista, jotka eivät hae minusta muuta kuin näkyvyyttä. Minä en ole enää vuosikausiin pyrkinyt hankkimaan itselleni vakituista naista, enkä etenkään näitä sosiaalisen median ”influenssereita”. Maailmankuvani on muodostunut niin poikkeavaksi sen vaikeasti ymmärrettävyyden takia, että täytyy sanoa samankaltaisen naisen löytymisen olevan kohtalaisen vaikeaa. En jaksa käyttää energiaani tähän asiaan. Se ei tietysti poista sitä mahdollisuutta etteikö älykkään naisen kanssa voisi käydä keskusteluja aivan samalla tavalla kuin älykkään miehen kanssa. Isoisäni isoisän vanhimmaksi elänyt sisar, neiti Flora Wiktoria von Becker kuoli vuonna 1926 Honkalassa Luhangassa ja hän oli myös sukuhaaran viimeinen ruotsia ensimmäisenä kielenään käyttänyt henkilö. Erään kaukaisen sukulaiseni isä oli syntynyt vuonna 1908 ja oli varmasti tuntenut tämän isotätinsä. Valitettavasti hän ei tietystikään ole enää joukossamme. Olisi ollut mukavaa kuulla hänen havaintojaan, kun Honkalakin oli vielä entisellään 16-huoneen laajuudessa. Väitöskirjani siis käsittelee sitä, miten etiikka ja talous voidaan yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi. Lisäksi tähän liittyen olen yhteydessä tasavallan presidenttiin muistiollani , joka käsittelee filosofian ja etenkin filosofisen etiikan lisäämistä jo matalemmille kouluasteille Suomessa. Sattumoisin on hyvä, että presidentin puoliso on entisen Koneen virkansa yhteydessä joutunut perehtymään liiketoiminnan eettisyyteen. Minulla on onneksi sukulaisia ja ystäviä Länsi-Euroopassa, joiden myötä voin varmasti elää siellä täysinäisempää sosiaalista elämää kuin tällä hetkellä Suomessa. Suomalainen körttiläisyyskulttuuri ei sovi kaltaiselleni ihmiselle. Kuitenkin on mielestäni hämmästyttävää ja kertoo suomalaisista oloista, että minut voitaisiin kyseenalaistamisen haluni takia laskea johonkin sielunvihollisten ryhmään. Minulla on ollut aina kristillinen vakaumukseni, vaikka filosofisen maailmankatsomukseni mukaisesti minä en ole halunnut vaikeuttaa omaa tai toisten elämää sen korostamisella. Mielestäni tärkeintä on vakaumus ja se, että tietää toimintansa pohjaavimmat syyt. En todellakaan ole mikään kirkossa kävijä, mutta en voi myöskään uskoa, että toimintani olisi koskaan pyrkinyt suoranaiseen pahuuteen. Sillä se, jos tekee pahoja tekoja tietoisesti, sillon voikin varmaan olla aiheellista pelsebuubiksi nimittely. Se siitä. Siinä mielessä minulla on sukuni geenejä, että vaikka olen mielestäni herkkäluonteinen, on minussa myös jälkiä suvun sotilastaustasta. Kuitenkin on sanottava, että en ole varmaan koskaan ollut sellainen, että armeijan jäykkä kuri olisi koskaan saanut minusta oman kannattajansa. Preussilaisuutta minulla kuitenkin on, koska olen esimerkiksi aina ollut valmis ottamaan ohjeita, jos ohjeita antava taho on ollut minulle kunnioituksenarvoinen. Sen takia, kun äitini on joutunut ottamaan minun suhteeni äidin lisäksi myös isän paikan, koska isästäni ei ole koskaan siihen ollut, olen joskus ollut ärtynyt sen suhteen, jos joku arvostamani taho on antanut ohjeita, vaikka itse olisin havainnut ne jollain tavalla epävalideina. Opettajia en ole koskaan seurannut tai pyrkinyt miellyttämään, ja suurin osa sivistyksestäni on kertynyt yksityisen lukemisen ja asioihin perehtymisen seurauksena. Muun muassa Noam Chomsky on ilmaissut kantoja siitä, että tosi asiassa koulussa menestyvät ihmiset eivät ole yleensä minkäänlaisia neroja, koska he ovat niin auktoriteettiuskovaisia ja kilttejä. Olen aina ihaillut suuresti Mannerheimia, joka ei menestynyt koulussa oman kurittomuutensa takia. Ei ole epäilystä siitä, että hän olisi voinut nykypäivänä liittyä Mensaan, mutta minkäänlainen taiteilija tai kirjailija hän ei ollut. Sanotaan englantilaisen aristokratian tavalla (eräs House master oli sanonut näin myöhemmästä ulkoministeri Caringtonista), että tyhmä poika saa virkansa armeijasta, kirkon piiristä tai osakkeiden myynnistä. On kuitenkin selvää, että vaikka armeijatyö vaati Mannerheimilta etenkin karskiutta ja kovuutta, että hän oli myös kirjallisesti lahjakas, mikä käy ilmi esimerkiksi hänen puheistaan, päiväkäskyistään ja muistelmistaan. Olen käynyt Mannerheim-museossa ja siellä oli ainakin muutama tuhatta kirjaa, joista suurin osa oli aika luetun näköisiä. Ja vaikka jotkut ovat tämän suhteen erehtyneet, oli siellä myös paljon eri alkukielillä kirjoitettua kaunokirjallisuutta. Mielestäni naurettavimpia ihmisiä ovat ne, jotka aikamiehen iässä vieläkin korostavat omaa muinoista koulussa menestymistään ja pyrkivät tekemään sen kautta hierarkia-arvioitaan. Keksin äskettäin runon säkeen: lumi höntyää keveästi pitkin routaista maata, joka on jo kuollut. Jos joku luhankalainen lukee tätä, voisi hän ottaa yhteyttä minuun, jos hän tietää, missä Nygård eli Uusi-Kartano sijaitsee Luhangassa. Lisäksi olen kiinnostunut Taikinajärven torpasta. En ole koskaan ollut kiinnostunut muiden ihmisten mielipiteistä, vaikka pitkään kehiteltyjä ajatuksia olen aina ollut valmis ottamaan vastaan ja tarkastelemaan. Se kuitenkaan ei tarkoita sitä, että ottaisin toisten ihmisten ajatuksia itselleni. Uusi syvällisyys tarkoittaa sitä, että valtakulttuureissa toistettuja banaalisuuksia ei tuoda esiin yleisinä totuuksina. Tässä mielessä voidaan puhua niin sanotuista syväsymboleista, jotka kertovat sellaista pysyvää totuutta, johon pintapuoleen tarttuva valtakulttuuri ei vertailukohdallisilla symboleillaan ylety. Uusi syvällisyys lähestyy yksilöä ja humanismia siinä mielessä, että kaikessa on voitava olla jotain uniikkisuutta. Välinpitämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta syntyvät valtakulttuuri ei pysty koskaan korostamaan tärkeimpiä arvoja, koska paremmasta lähinnä ominaisuuksiensa takia tiedoton rahvas ei pysty yltämään sille tasolle. Nykyaika on siis vähälahjaisten, kapeakatseisten ja tavanomaisten ihmisten paraadisuutta. Elokuvassa Free Rainer, joka löytyy myös youtubesta, tuodaan esiin juuri mainitunkaltaista uutta syvällisyyttä, jossa kuitenkin toimintatapa kertoo siitä, että loppujen lopuksi riittävän kehittyneiden ihmisten täytyy näyttää mallia rahvaalle, joka ei halua eikä kykene muuttumaan paremmaksi. Tällaiset diktatuurikuvitelmat tietysti ovat kyseenalaisia, koska loppujen lopuksi heidän tapansa ohjastaa ei kovin hyvin mahdu yhteen nykyaikaisen demokratian kanssa. Loppujen lopuksi muutoksen tulisi tulla suuremmilta kansanryhmiltä, mutta se ei hevin onnistu, koska nykyaikainen kulttuuri on asetettu yhteiskunnan huonoimpien osien kautta. Tällaiset ihmiset hankkivat kaupasta sitä mikä on halvinta, he eivät välitä kyseenalaistamisesta eivätkä he monestikaan etenkään pysty olemaan eettisiä oikeanlaisessa tilanteessa. Äitini kaatui viime viikolla Tampereen keskustassa ja loukkasi itsensä. Ihmispaljoudessa ei asiaan kiinnittänyt huomiota kuin yksi ainoa ihminen. Huomaavaisuuden puute on varmasti myös niiden tekijöiden joukossa, jotka tekevät kulttuuristamme kovan ja välinpitämättömän. Monet kuvittelevat olevansa erikoisia, vaikka heidän tapansa lähestyä totuuden ongelmia on aivan samanlainen kaikkien tavallisten ihmisten joukossa. On esimerkiksi surkeaa seurata nykypäivänä korkeakouluissa opiskelevia nuoria, jotka kokevat tärkeäksi samanvärisissä haalareissa remuamisen ja siitä seuraavan yksilöllisyyden katoamisen sivistyspyrkeiden osalla. En tiedä, onko minun filosofiani ja käsitteeni ollenkaan minkään arvoisia muiden ihmisten mielestä. Toisaalta en myöskään välitä siitä pientäkään määrää. Olen kuitenkin ollut hämmästynyt siitä, että onko tämä kansa ja kulttuuri niin suuresti toisiaan muistuttavaa, koska kukaan muu ei ole aiemmin asettunut Suomessa niin suuresti valtakulttuuria vastaan kuin miten jotkut ovat sanoneet minun tekevän. Eikö kenenkään mieleen ole tullut esimerkiksi samanlaisia käsitteitä, jotka olen itse toisinaan pyrkinyt tuomaan julki? Se on totta, että liiallisella käsitteiden kehittelyllä käy se, etteivät toiset ihmiset voi tehdä samaa. Tästä huolimatta olen aina antanut toisille vapauden ajatella niin kuin he haluavat – ainoana poikkeuksena vain se, miten nämä ajatukset ovat syntyneet ja kehittyneet. Olen joskus kirjoittanut siitä, miten etenkin nuoret naiset näyttävät niin yhtäläisiltä, että heidän kanssaan keskusteleminen ei monestikaan tarjoa suurta autuutta. Ajattelussa pätevöitynyt nainen on toki harvinainen. Naisten groupieluonteeseen kuuluu se, että he palvovat jotain tiettyä ja toisaalta suhtautuvat joihinkin tiettyihin nuivuudella. Toisin sanoen: nuoren naisen seksuaalisuus ja seksuaalisuuden halut monesti määrittävät sitä, millaisia ajtuksia he omaksuvat. Toisin sanoen, vaikka miehellä ei olisi minkäänlaisia itsenäisiä ajatuksia, mutta jos oikeanlainen paneminen vain muistetaan, ollaan silloin tarjoamassa ikuista luottamusta ja ajatuksen jatkuvaa yleistämistä. Ja tämä on niin yleistä, että Nobelin palkinnonkin saaneet naiset varmasti ajattelevat ja ovat ajatelleet monesti samalla tavalla. Nainen on pysyvästi seksuaalinen olento, joka kuitenkin varttuneemmalla iällä pystyy tavallisesti hieman irtoutumaan tästä kulliriippuvuudesta. Naisen seksuaalisuus, joka kuukautiskierron myötä tekee naisen häilähteleväksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Olen aina korostanut sitä, että ajattelussa on kiinnitettävä huomiota siihen mitä kirjoitetaan ja sanotaan, eikä siihen että kiinnitetään kaikki huomio siihen, kuka sanoo ja kuka sanoo mistäkin ja kenestäkin. Naiset muodostavat miehille erilaisia kategorioita, joiden kautta he viljelevät älyllisesti ja henkisesti mitättömien miesten viihdytysryhmää ja älyllistä huoraamista. Nykypäivänä korostetaan sitä, että naiset voivat olla miehelle yhtä hyviä ystäviä tai kavereita kuin miehetkin. Kuitenkin on selvää, että nuori nainen elää pelkästään seksuaalisuudestaan. Kaikki muu voidaan heittää romukoppaan, kuten vaikkapa yliopiston kirjasto, kansallisooppera ja kansallisteatteri. Mitä niillä tekee, kunhan vain makkaraa riittää. En ole koskaan tavannut huippuälykästä naista, ja jo minun opiskelija-aikana Jyväskylän yliopistossa naisopiskelijat pyrkivät etenkin sosiaalisen dominanssin hallintaan, tai siihen, että myötäillään sosiaalista dominanssia. On hyvin perustein tulkittua, että monet heistä valitsivat omat lopputöiden aiheensakin sen mukaan, mikä heidän mielestään liittyi etenkin sosiaalisen dominanssin hallintaan. Sosiaalinen dominanssi liittyy syvällisellä tasolla siihen, mikä koetaan etenkin seksuaalisesti miellyttäväksi, siihen on tämä nykyinen marxistien viljelemä kulttuurin ja siihen liittyvien käytäntöjen vapaus johtanut. Tietyt käytännöt pitää hyväksyä, jotta voisi olla lahjakas ajattelussa. Televisiosarjassa, joka löytyy myös areenasta, nimeltään Suomensukuiset 30 päivässä, sanotaan usein, että nuoret ja lapset pitäisi pakottaa omaksumaan oman kasvuympäristönsä kulttuurin, ja niinhän se minun mielestäni todella on. Olisi väärin ja valtakulttuuria mielistelevää sanoa, etteivät alakulttuurit ja vastakulttuurit olisi samalla tavalla todellista kulttuuria, vain valtakulttuuri on pseudokulttuureita. Minun vanhemmistani äiti on harrastanut nuorempana runojen kirjoittamista. Isäni ei tiettävästi ole koskaan harrastanut kirjoittamista, mutta esimerkiksi isäni isä ennätti saada muistelmansa miltei valmiiksi ennen kuolemaansa. Minä en ole niitä vielä koskaan nähnyt, koska on oletettavaa, että isäni äiti on halunnut sensuroida tekstin omilta jälkeläisiltään. Tiedän sen, että isäni äiti on kirjoittanut yli kolmekymmentä vuotta päiväkirjaa ja hän on sanonut, että hänet valittiin tavallisesti koulussa ja sosiaalisissa riennoissa lausumaan runoja ihmisten eteen. Koska minä opi lukemaan kauan ennen koulun aloittamista, valittiin minut ensimmäisellä luokalla joulujuhlassa lausumaan lavalta Jouluevankeliumin. Varmaan monet samanikäisistä tavasivat vielä tuohon aikaan yksitellen puukstaaveja. Uusi syvällisyys pyrkii siis asioiden syvälliseen tarkasteluun, jossa se huomioi kaikki valtakulttuurien menetelmät asioiden triviaalistamisen suhteen. Siinä mielessä se korostaa etenkin ihmisten itsenäistä ajattelua ja niitä, jotka pystyvät ajattelemaan riippumattomasti valtakulttuurista. Voidaan esimerkiksi sanoa, että suuri osa tieteestä ja filosofiasta on uutta syvällisyyttä. Tietysti normaalitiede, jossa ei tehdä muuta kuin pakerretaan, on tietysti myös valtakulttuurin alainen asia. Innovatiivisuus, uusien ongelmien ja niihin liittyvien ratkaisujen esiintuominen on uutta syvällisyyttä. On tietysti selvää että riippumaton ajattelu mahdollistuu silloin, kun yksilöllä on aikaa kehittää itsenäistä ajattelua. Mikä sitten on valtakulttuurin mukaista toimintaa ja ajattelua: se on sitä, joka viehättää ja vetää kokoon tavallisia ihmisiä. On tietysti sanottava, että markkinatalous monessa mielessä korostaa tällaista parveilua. Kuitenkin kun siihen tuodaan etiikka, on sen tarkoituksena muuttua ja tulla entistä enemmän uuden syvällisyyden valvomaksi ja tarkastelemaksi. Peliteoriassa tulisi seurata etenkin monen pelaajan pelejä. Soveltavassa etiikassa etiikkaa on voitava tarkastella kaikkia ongelmia, joihin voidaan havaita liittyvän etiikkaa. Luovassa osallistumisessa on havaittava etenkin ne yhteisöt, joilla on potentiaalia toimia yhtenä kokonaisuutena erilaisia yhteiskuntafilosofisia tavoitteta varten. Toisin sanoen näiden tarkoituksena on levittää sitä alaa, minkä yhteydessä filosofian avulla voidaan tehdä työtä. Peliteoriassa otetaan nimenomaisesti huomioon se, miten egoistiset strategiat voivat muuttua altruistisiksi sen myötä, kun levitetään tietoisuutta filosofian uusista ongelmista.