sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Samuudesta, yhteisyydestä ja yksityisyydestä

Samuuden voidaan sanoa tarkoittavan sitä, että jokin on ominaisuuksiltaan samanlaatuinen. Samuus kertoo siitä, että jotkut voivat toimia yhdessä. Samanlaiset subjektit pystyvät toimimaan ja itseorganisoitumaan samalla tavalla. Samuus voidaan varmistaa sillä, että ihmisiä tarkastellaan yhteisön jaettujen periaatteiden mukaisesti.

Yhteisyys tarkoittaa sitä, että joku asia jaetaan, eli jokin kuuluu kaikille yhteisössä. Tässä tilanteessa arvovalinta vaatii samuutta, joka tulee ennen yhteisyyttä. Yhteisyys ei kuitenkaan välttämättä aina tarkoita sitä, että jokin kokonaisuus jaettaisiin paloihin, vaan pikemminkin se tarkoittaa sitä, että samanlaiset ihmiset näkevät jonkinlaiset periaatteet ja asiat kokonaisuutena samalla tavalla kuin muut yhteisön jäsenet. Yhteisyys siis tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset lähestyvät ihmistä samanlaisilla periaatteilla.

Yksityisyys tarkoittaa sitä, että jokin osa ihmisten elämistä on yhteisön tarjoaman suojan alla. Se tarkoittaa sitä, että kaikki osat yhteiskunnallisesta tilasta eivät kuulu kaikille samalla tavalla ja toisaalta se antaa mahdollisuuden siihen, että jokainen ihmisistä saa rakentaa oman yksityiselämänsä ja antaa sille mieleisensä periaatteet ja arvot. Yksityisyydellä suojellaan etenkin pienyhteisöjä, eli se mahdollistaa monikulttuurisuuden ja sen periaatteen jonka mukaisesti kaikki voivat itse rakentaa omat arvonsa ja elämänsä.

Sen jälkeen voidaan kysyä sitä, miten nämä käsitteet kuuluvat yhteen. Yhteiskunnan kehitys alkaa kansallisvaltiosta, joka perustuu yhteiskunnan jäsenten samanlaisuuteen, ja kansallisvaltion yhteydessä se tarkoittaa sitä, että vaikka se syntyy samanlaisista ihmisistä ennen kansallisvaltioideologiaa, niin myöhemmissä vaiheissa kansallisvaltion ideologia muodostaa samuuden, ja näin ollen tuo ideologia rappeutuu vähitellen ja johtaa yhteisyyden kautta tulevaan sosialidemokratiaan tai sosialismiin yleensä. Nämä kolme käsitettä siis kertovat yhteiskunnallisista ominaisuuksista, jotka muodostuvat yhteiskunnan kehityksen periaatteiksi. Nämä käsitteet siis kertovat siitä, miten yhteiskunnallinen tila jaetaan. Yksityisyys esimerkiksi mahdollistaa kapitalistisen yhteiskunnan ja erilaiset yrittämisen ja elämisen muodot.

Samuus, yhteisyys ja yksityisyys siis ovat tietynlaisia yhteiskunnan ja yhteisöelämän pilareita, jotka toteutuessaan kertovat siitä, missä vaiheessa yhteiskunta on. Samuuden vastine yhteiskuntaelämän tasolla on kansallisvaltio, joka on perustunut aiemmin siihen, että muuttoliikettä ei ole tapahtunut Eurooppaan matalamman elintason maista. Yhteisyys perustaa sosialidemokratian ja nk. hyvinvointiyhteiskunnan. Yksityisyys taas mahdollistaa vapaan markkinatalouden, yhteisöjen suojan ja yhteisöjen perustamisen sekä antaa mahdollisuuden monikulttuuriselle yhteiskunnalle.

Voidaan Nozickin termein sanoa, että yksityisyyden kehitysvaihe johtaa lopulta yövartijavaltioon.
Kuitenkin on sanottava, että nuo vaiheet eivät ole missään absoluuttisessa muodossa aina vaiheittain yhteiskunnassa, vaan yhteiskunnan ideologinen sijainti voi sijaita alueittain vaikka kaikkien kolmen vaiheen sisällä. Suomi on mielestäni tällä hetkellä pääsemässä sosialismin ja nk. hyvinvointiyhteiskunnan vaiheen yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti