Runoelman käännös

Pier Paolo Pasolini: Gramscin tuhka (Gramscis aska) 1954

Gramscin tuhka

I

Jossain muussa kuussa kuin toukokuussa kuuli tämä epäsiisti

ilma kotona, kuten tumma, vieras

puutarha tekee vielä tummemmaksi tai aukkoisemmaksi

Sokean valonsäkeen kanssa...tämä vaahtoava

taivas yllä kelmeän vintin

kuten valtavat puoliympyrän muotoiset hunnut

Mutkitteleva Tiber, turkoosinsiniset kukkulat.

Latiumissa. Kuolettava vapaus

yhtä rakkaudeton kuin meidän kohtalomme, hajonnut.

Tämä keväinen toukokuu vanhojen muurien välillä

Täällä lepää maailman harmaus

vuosikymmenen loppu, jonka aikana

tämä syvä ja lapsellinen vaiva

tehdä jos elämä näyttää loppuneelta

Sorakasojen keskellä, hiljaisuus, pölyinen ja hedelmätön

Tämä nuorukainen toukokuusta, kuukaudesta missä

Harhaluúlot olivat vielä elämässä, toukokuussa Italiassa

Tämä vähäisempi ajatukseton epähieno ääni meidän luonamme

Isät – ei isää ilman vaatimatonta veljeä

jo teki sinun laihasta kädestäsi luonnoksen sitä varten

Ideaali joka valaisee (mutta ei meidän puolestamme)

Sinä kuollut ja me samaten kuolleita

Sinun kanssasi kosteassa puutarhassa

Tämä hiljaisuus. Sinulla ei ole mitään muuta mistä valita

(Näetö sen?) kuin levätä tällä

vieraalla paikalla, yhä maanpaossa.

Sinua ympäröivät kaikkialla patriisinen johto

Saavuttaa sinut hillityillä iskuillaan

Siivousta vastaan työpajoista

Testacciossa, hiljaisempi iltapäivää vasten

Alla avoimen ränsistyneen vajan

alastomia kasoja saastaa, kaatopaikalla

Rohkea ja urhoollinen laulaa

poika tämän työpäivän lopussa

ja sade vetää lähteneitä

II

Kahden maailman välillä, hiljaisuus

Jossa me emme ole

Valinta, omistautuminen, kaksi merkitysyhteyttä

Onko muita joukoittain kuin aatelisia ja säälittäviä

Puutarhan, siellä kylmäsieluiset pettävät

Kuin siivestä katkaistu elämä lepää kuolemassa

Sarkofagien piireissä tekevät nämä profaanit

kirjoitukset, lyhytsanaiset ja

voimakkaat, harmailla kivillä eikä muuta

Kuin näyttää profaaneja ihmisiä paikoilleenpysähtäneille

Rehottavista intohimoista

palaa vielä pelottomasti savuten

Miljardit suurista valtioista

Täällä piirit ja katoaa miltei kaikki

ironia ruhtinaiden ja hyväksikäyttäjien luona

Meidän ruumiimme makaavat krematoituna ympäriputoavassa

Uurnat ja muu seuraava on yhtä epäpuhdasta

Täällä ihmiset todistavat kuoleman hiljaisuuden

Hiljaisuudessa ihmiset jotka pysyvät ihmisinä

polulla kuten puiston polku diskreettisenä

muuttuu: ja kaupunki omassa samankaltaisuudessaan

tuomitsee hänet maanpakoon murjujen keskelle

ja kirkot, ovat armottomia armeliaisuudessaan

ja menettävät tässä loistonsa. Siitä mikä koskee nokkosia

ja kasvannaisia, maa ylettyy

joihinkin nojaantuviin sypresseihin ja tähän mustaan

kosteuteen joka valuu muureihin sen ympärillä

Pelkkiä koiranpensaskiemuroita jotka ilta

kirkkaudessaan suunnittelee jollekin

joka muistuttaa algerialaista, jokin kuihtuva, tuoksuton

Yrttejä ja ilmapiiri tummassa violetissa

Mintun väristyksen tai lakastuvan heinän kera

edeltäen päivän melankoliaa

Julistaa yö sen avauksessa

Ahdistus joka hitaasti tuhoaa

Karkea ilmastolle mutta sitäkin lempeämpi sille

Historiansa on merkittynä näiden muurien sisään

joissa toinen maamies tekee lähtönsä

tämä kosteus joka muistuttaa siitä

toisesta kosteudesata; ja täällä kuuluu

hurskaat avunpyynnöt – hyvintunnetut leveyksistä

ja horisonteista, missä englantilaiset metsät

Kruunaa järvet jotka pisaroivat taivaan yllä

Vainioiden keskellä jotka ovat yhtä vihreitä kuin fosforimiljardit

tai smaragdit: ”And O ye Fountains....”

III

Punainen huivi yhdestä iskusta jossa

partisaanit kantavat kaulojensa ympärille kiedottuna

ja vahamaisella maaperällä

Uurnassa kaksi kurjenpolvea, toisessa punaisia

Tuolla olet sinä, maastakarkotettuna, ja eleganssin kera, kovana ja kaikkea muuta kuin katolisena

Nimi kuolleitten sukulaisten keskellä

Gramscin tuhkat.... Toivon keskellä

ja vanhasta epäuskosta tulen minä sinun luoksesi

Joka tapasi ja kohtasi tässä kapeassa

aitauksessa, hautasi edessä

henkesi edessä, joka oli löytänyt paikan

Täällä alhaalla näiden vapaiden miesten keskellä

(Tai se on jotain muuta ehkä, jotain enemmän ihastuttavaa

ja enemmäb vaatimatonta, erään nuorukaisen

juopunut suvun ja kuoleman symbioosi

Ja tästä maasta, täältä missä sinun

houkutuksesi ei koskaan löytänyt levättävää

Tunnen kuinka virhe, täällä hautojen

rauhoittavassa suojeluksessa – ja samaten kuinka oikeus

- meidän lainsuojattomassa kohtalossamme -

Sinä olit, kun kirjoitit ylös suurenmoiset

sivut päivistä joina murhasit

sen takia ettei sitä tarvitsisi enää todistaa

Hajonnut menneen valtakunnan kylvös

löytyy näistä kuolleista tässä, kiinteästikiinnitettynä

hallinnolla joka ylettää

inhottavuutensa ja suuruutensa läpi

vuosisatojen : ja sen lisäksi se hiljentää

äänettömän vapinan kaupungeista

yhtä tukahduttava kuin kivulias

alistuvaisesta majapaikasta – todistaakseen loppua

Ja siten minä itse....piruparka, puettuna

vaatteissa joita köyhät töllistelevät

näyteikkunoissa, niiden karkeassa loistossa

ja jotka olivat lyöneet itsensä saastan läpi

Syrjäisimmiltä kaduilta, raitiovaunujen penkit

jotka täyttävät päiväni hämmingillä

keskellä näitä vapaita päiviä harvenee vielä enemmän

Minulle vaivassa että pitäisi pysyä elämässä

ja kun satun rakastamaan elämää

siten se ei ole väkivaltaisesta, naiivista sensuellismista

Rakkaus kuten minä, hämmentynyt nuorukainen

vihasi yhtä kertaa, varsinkin kuten minä – porvari -

haavoittui jostain porvarillisesta pahasta

Ja nyt kun maailma on halkaistu – ja sinä sen kanssa -

tuntuu se siltä, ettei se voi olla harmin mallikuva

ja miltei mystinen halveksunta, osa jolla on

valtaa siihen? Ja yhtä hyvin ilman sitä että sinun johdonmukaisuutesi

kovennuttaa minua, siksi että minä en ota asemaa

Elän ettei minun tarvitsisi tahtoa

Uponneessa sodanjälkeisajassa: rakastava

maailma jota vihaan – halveksuva

ja kadonnut omaan surkeuteensa

jostain tummasta vaahdosta omassatunnossa

IV

Häpeä siitä, että sanon vastoin itseäni, olla

sinun kanssasi ja sinua vastaan, sinun kanssasi sydämessä

valossa, sinua vastaan sisälmysten tummuudessa

Kavaltaja minun omasta lihastani

- ajatuksessa, käsittelyn varjossa -

tiedän olevani tiukasti tämän mukana toiminnassa

Kauneuskiihko kuumottaa ja proletaarinen

elämä vetää puoleensa

jolla on alkuperänsä ajassa ennen sinua

Sen ilo on uskonto minulle, ei se

tuhatvuotinen taisto : sen luonto, ei sen

omatunto. Se on ihmisen alkuperäinen voima

joka katosi samassa silmänräpäyksessä

jonka ihminen saa nostalgian juopumuksesta

runollinen viehätys, ja jotain muuta

en voi sanoa, joka ei ole oikeudenmukaista

mutta ei suoraviivaista

abstrakti rakkaus, ei haavoittava sympatia

Köyhältä kuten köyhät minä näytän – kuten ne -

minut tiukasti sitoo nöyryyttäviin toiveisiin

elää lyöden minua kuten päivä päivän eteen.

Mutta minun toivottomassa tilassani

jota kovaonnisena hallitsen

ja se on kaikkein lumoavin kaikista

porvarillisista omaisuuksista, kaikkein absoluuttisin

olosuhde, mutta kuten minä asutan historiaa

asuttaa se myös minua, minä valaistun siitä

mutta mitä etua on valosta?

V

Minä en sano yksilöstä, tunteellisesta

ja sentimentaalisen lämpöisestä kuvasta

Sillä on muita virheitä, nimi ja

tämä kohtalonomainen syntisyys on täysin muuta

Mutta ennen syntymää ilmenevät puutteet ovat sisäänrakennettuja sinne

kuten tavallinen ja kuten objektiivinen synti

Sisäisiä ja ulkoisia käsittelyjä ei voida ottaa vapaasti

jotka näyttävät eläessään

sen elämän kanssa, ei mitään siitä

Sisäisistä ja ulkoisista käsittelyistä

jotka näyttävät eläessään sen elämästä

ei se ole immuunia jotain sitä vastaan

uskonnot jotka elämässä, kuoleman

kuvio, on säädetty

valon pettämiseksi, jotta saa

valo on petoksellisuutta. Siinä hänen tuhkansa

kaivettiin jotta se voitaisiin haudata Campo Veranoon

on hänen taistelunsa katolisten kanssa

Jesuiittisia ne tavat joilla hän

valmistaa sydäntä ja vielä kauemmin :

hänen omatuntonsa hallitsee raamatullista listaa

Ja ironisen liberaali lämpö... ja karkea

valo välillä provinsiaalisena olon johdatuksen

dandyna ja saada provinsiaalinen terveys...lisäksi

Sivuseikoissa eläimellisessä pohjassa

siellä Auktoriteetti ja Anarkia kohoavat

nostavat toisiaan...hyvin säilyttäen likaisesta hyveestä

ja juopunut syntisyys puolustuksena

mielettömyyden naiiviteetille

ja mille omalletunnolle! Minyys elää :

minä, elävä, ilkkuen elämää tunteella

rinnassa elämästä joka on haavoittava

väkivaltainen toive....Kuinka hyvin minä en ymmärrä

Hiljaa tuulen petoksellisessa sorinassa

täällä hiljennetyssä Roomassa

väsyttävien ristinäisten sypressien välissä

Tässä olet sinä, sielu jonka hautakirjoitus

kuuluu Shelley.....Kuinka hyvin minä en ymmärrä

tunteiden sykintää, sen sattumaa

kreikkalainen patriisinsydämessä, kesävieras

Pohjolasta) jonka hän imaisee

sokean taivaallisesta Tyrenin merellä

lihallinen ilo seikkailussa

kauneus ja luonnollisuus: siellä lepää Italia

laajentunut kuten vatsassa valtavana

kaskas ja ulos levitetyt valkoiset merenrannat

täällä ja siellä pitkälle Latiumin rantaa

peittoutunut pinjasarjoista barokissa

Kalpeankeltaiset aukeat ja hyvältä tuoksuva ruoho

siellä nuorukainen Ciociarasta nukkuu

Goethen unea palttoiden alla, paisuneen siittimen kera

Maremmassa, pimeässä, maanalaisissa kanaaleissa

täynnä pajun ruohoa, siellä pähkinäpuu verhoutuu

valkoisuuteensa pitkin karjanaskeleita

Kuten paimenpojat tietämättään kruunaavat nuoruudella

Sokeita tuoksuja Versiliassa kumpuilevassa maastossa

merta sokeasti ja ylös pörröttäen

tahrattomassa stukossa, helppoa sisäänottotyöskentelyä

ainaläpikäyvän inhimillisen pääsiäisajan kera

levittää sitä ulos lasimaisella pinnalla, sinistä ennen punaista

Tummuuksien sisällä Cinqualessa

ja tasoittaa ulos uudestaan alla

palaneiden Apuanin vuorten

Ja ranta pitkälle ylös särkkien ja törmien myötä

siellä kaikki pyöri uudestaan yli

kuten haavoittunut tuoksujen paniikkia

pitkään koko pehmeästä kaaruneesta Rivierasta

missä aurinko taistelee merenpuutoksen kanssa

antaakseen korkeimman sopuisuuden meren öljyille

Suvun ja valon hengetön lyöntiväline

peittelee ilosta ympärilleen

niin hyökätty on Italia, ettei se tärise

Kuten kuollut eläessään, vuosisatojen

etsivät huudot lämmittävät nuoria hiellään

tihkuen ruskeassa kasvossa nimeä

Virkaveljelleen ja kansalle joka menee pitkin rannikkoa

omissa ruokapuutarhoissaan jotka ovat täynnä ohdakkeita

likaisin pienin rannikoin

Tuletko rukoilemaan minun puolestani, liaton kuolema

mennä ylitse tämän sekaannuksen

vakaumuksen olla elämässä

VI

Minä menen tietän ja jätän sinut iltaan

joka kuten se siitä on kolkko

Niin koittaa lempeä päällemme vahankultaisella valolla

joka kangistuu alueen päälle puolitummana

Ja ravistaa niitä. Tekee sen suuremmaksi, merkityksettömämmäksi ympärillä

ja uudelleen herättää sen pitkään pois

tehtyyn elämään joka rakentaa

karkean ja absoluuttisen konsertin raitiovaunuista

käheä kitinä ja ihmishuuto dialektiltaan

Ja sinä tunnet kuinka näiden poistettujen luona

olemassaolevat, jotka nauravat ja kiljuvat

elämässä, ajoneuvoillaan, näissä

petoksellisilla asumisalueillaan, joilla miehet

työskentelevät olemassaolon uskotonta ja virtaavaa

lahjaa – jolle elämä on vain väristys

ruumiillinen, kollektiivinen lähelläolo

sinä tunnet että jokainen oikea uskonto kaipaa ;

ei elämää vaan ylielämää

voi tulla onnellisemmaksi kuin elämässä – kuten

eläimellisen joukon luona, joiden kanssa kotoisen

orgasmin lisäksi ei ole muuta intohimoa

kuin työskennellä jokapäiväisesti

alistuneena uskollisuuteen, joka saa siirron voimalta

alistuneelta perikatoon, Siellä jokainen ideaali

repii itseään vankina – tässä historian tyhjiössä

tässä surraavassa intervallissa, siellä elämä vaikenee

itseään enemmän ilmeiseksi

on tarinallinen, poltettu seuraava

alexandriininen sensuaalisuus, joka mönjää kaikki

ja pureskelee saastaisuudessa, kun jokin

kuulostaa samalta täällä maailmassa ja kansa

laahaa itseään puolilta päiviltä, tyhjillä

piazzoilla, masentavissa työpaikoissa

Nyt syttyy valo tähtikuvioissa myöten

Via Zabagliaa, Via Franklinia, koko

Testacciota, joka makaa kylmänä oman

suuren likaisen vuorensa kanssa, kadut Tiberiä myöten

Tumma pohjataso toisella puolen virtaa

jonka Monteverde pakkaa samaan tai

synnitön antaa mennä savuna ilmaan

Valon diadeemi, jonka kirkkaus katoaa

kylmänä tarinallisuudesta jota meri

On lyhyt aika ennen iltapäivää, siellä ja täällä

näki bussin korttelissa jossa oli esiintymä

työläisiä ovissaan ja sotilaat menivät

Ryhmissä ilman kiirettä kohti vuoren huippua

jotka tunkkaisen sekoitetun maan välillä

ja kuivat kukkulat saastaa täynnä sulkee varjoihin

Ilotyttöjen turvaonkalo, täynnä

paheksuntaa odottaa se Venuksen kanssa

ruokaohjetta: ja ei pitkään siitä käsin

Pieni vaikeasti rakennettu makaa vuoren alla

tai ejektoitujen vuokratalojen keskellä leikkivät pojat

helposti kuin riesut ei enää niin kylmässä

Keväänvaloa, Palaen nuoruudelle ominaisesta

ajattelemattomuudesta tänä toukokuun iltana Roomassa

vislaavat tummat nuorukaiset pitkin trottoaareja

Tämä ihastuttava iltapäivä ja yllättäen

rapisevat ristikot alas

varaston edessä, peittelemättömäksi onneksi

Tummuus on tehnyt illasta selkeän ja puhtaan

ja keskellä Piazza Testacciota

tiputtautuu tuuli plataanien keskelle vasikan kanssa

- kuten myrsky mutta heikko, vaikka se lakaisee pitkin

kiviasetelmia jotka ovat teurastamon ympärillä ja imee itsessään

veren vaahtoa kivien keskellä, siellä ja kaikkialla

kuin surkeus ja jätesäiliö kasaantuu

Ainoa kuiskinta on elämä ja se mikä on mennyt pois

menettää sen rauhallisuudella

jos sydän on sitä täynnä: se nauttii illasta

omassa surkeudessaan : ja mahtava siinä

aseeton, läpi tässä hetkessä syntyvän myyttinsä kautta

Mutta minä, tietoisuus sydämessä täysin kuin

sillä jolla on elämä ainakin historiassa

tulen minä jotenkin työskentelemään enemmän puhtaan elämäntehtävän kanssa.

Kun tiedän mitä meidän historiamme on lopulta.