Kotimaan ikävä 1859
Vaimeat iltakellot
kaikuvat yli pellon
Se merkitsee minulle oikein
että kuitenkin tästä maailmasta
kotimaa ja kotimaan toivo
luultavasti kukaan ei ole löytänyt
juuri paininut maan kanssa
me palaamme takaisin sinne
Jos niin kaikuu kello
menee minuun läpi sielun
totuus on että me kaikki kellumme
kohti ikuista kotimaata
Onnekkaasti kuten kaiken aikaa
maa itseään pyörryttää
ja kotomaan lauluja laulaa
siitä täyttymyksestä
Kaukaisuudessa 1859
Kaukaisuudessa, kaukaisuudessa
loistaa elämäni tähti
ja haikealla katseella
katson minä menneeseen onneen
niin halukkaasti, niin halukkaasti
nautinnosta tutisten monesti edestakaisin
kuinka korkeuksissa matkaaja seisoo
ja katsoo yli etäisyyksien
ja kulkee puhkeavilla niityillä
missä taivaallinen suloisuus seisoo
tuuli riehuu ja hiljaa kuuntelee
salaisessa pelossaan
myös levittävät onnellisia aikoja
itseään minusta ulos saattaa
henkeni ulos esteistä
tasaiset, olemattomat ajatukset
kohti jokaista ikuista onnea
- Charonin vene keikkuu
kultaisilla lyyran kielillä
huudan yhä, uponneille
Ja kun lähestyn niitä ja ohitan ne
heijastavat minua niiden taikavalolla
haluaako se napata - siitä kalpeasta
ja minun täytyy antaa sen upota
toivostani ei ole mihinkään
Ruusunnuppu
Metsässä, missä puiden latvat keikkuvat
haluamme kuunnella
siellä lepää vaalea kuninkaanlapsi
innoittuneena vaimeasta kevättuulesta
nuput putoilevat kultaisista hiuksista
Nuku, oi nuku keveästi ja rauhallisesti
Mainiossa metsänlinnassa
Oi ruusunnuppu, ruusunnuppu!
Metsässä, missä tammet heiluvat
haluamme kuunnella
siellä lähestymme herkintä kuninkaanpoikaa
Se säväyttää purppuralla, se säteilee kuin kruunu
Rakastavasti kaikuu se, kultaisten jousien ääntä
Nuku, oi nuku keveästi ja rauhallisesti
Sinä kaikkein kaunein kuninkaanlapsi
Oi ruusunnuppu, ruusunnuppu!
Metsässä missä tammet heiluvat
haluamme kuunnella
linnut laulavat monia suloisia lauluja
Puiden latvat humisevat kuin kellonlyönnit
Hiljaa kaikuu kevättuuli
Nuku, oi nuku keveästi ja rauhallisesti
Sinä kaikkein kaunein kuninkaanlapsi
Ruusunnuppu, oi ruusunnuppu!
Vanha äitirakas 1860
Auringon loistossa, keskipäivän rauhassa
makaa hiljaisena sairaala
siellä istuu vanha äitirakas
ikkunassa kalpeana ja olemattomana
Sinun silmäsi ovat kypsyneet, sinun hiuksesi lumenvalkoiset
sinun asusi puhdas ja yksinkertainen
sinä iloitset itsestäsi täysin ja naurat paikoillasi
lämpimässä auringonloisteessa
Ikkunassa kukkii ruusukimppu
paljon tapahtumia sen ympärillä
kuitenkin se ei häiritse hiljaista vanhusta
tajauttanut humina?
sinä näet kaikkialla auringon iloa
Niin nautinnolla vaiteliaana eteenpäin
Vielä kauniimpi tulee taivaassa olemaan
SInä tärkeä aitirakas
Hävinnyt
Ylhäinen henki on liian pieni tässä maailmassa
Innostuksen siivillä liitää se eteenpäin
korkealla elämän olemattomuuden yläpuolella
Ja hipoo itseään autuailla hyvillä korkeuksilla
Missä tähdet sen vieressä aurinkoa kiertävät
Ja näkee maailmassa loputtoman
Se joka näkee kaikesta läpi, hallisee
Kuitenkin on se tunne, että kyltymätön
villiä sydämen halua hallitsee
Sille elämä on täyteliäs ja varakas
rakkauden ja täyttymyksen hallitsee
se on kotimaan rakkauden korkea tunne
Oi onnellinen, kuka tässä elämän syöksyssä
Majani tietää missä levätä voi
Missä kultaiset muistot häntä ympäröivät
Ja häntä toukokuun täyttymys keveästi ympäröi
siellä hallitsee rauha, hallitsee täyttymyksellinen onn
Ja jokainen sielu tuntee Jumalan pyhän läheisyyden
Siellä kulkee toivontäyteinen lapsen uni
Vielä kerran nousee sydän takaa eteen ja ylös
Elämän kukkaantulokuukausi nuorentaa itseään vielä kerran
Satakielen laulu ja kukkain tuoksu
Kolibrin tanssi ja värikäs toivo.
Ja tämä maa jossa olet syntynyt
Missä sinä elämän eliksiirin täytenä kohtaat
Olet silloin hävinnyt.
Kirje ystävälle 1860
Sano minulle, rakas ystävä, miksi et ole kirjoittanut pitkään aikaan
Aina olen odottanut, päiviä ja tunteja laskien
Silloin miellyttävä helpotus on kirjeen saaminen ystävältä
Niin kuin pulppuava lähde janoista kulkijaa virkistää
Paljon on myös minulle merkinnyt mielipiteesi
Olen myös ensimmäisen samannäköisen polun vallittanut
ole siis iloinen kuten runo josta voimme nauttia yhdessä
Ja ystävien keskellä vaikein tuli meille helpoksi
Totisesti tiedän vallan hyvin: kouluvuodet ovat vaikeimpia vuosia
kenenkään ei tule yhtä työpanosta ujoksua
Monesti myös haluaisin erottaa sielun sortavista kahleistaan
pamppailevasti, yksinäisyydessä pakenee tunteva sydän
Myös tämä hyvän tekemisen paine helpottaa uskollista ystävyyttä
Joka on aina täynnä helpotusta, lähenee meitä
Alla ystävien ei ole ketään joka ottaisi v alan
Kaikki jakavat itsensä keskustelussa
On myös yhdestä kaukana, rakkaus joka vaeltaa läpi ilman
Ja kirjeen muodossa lähentää toista yksinäiseen ystävään
Kalliini! Pian tulee päivä milloin me myös uudelleen loistamme
Ja kodikas keskustelumme, pieni ja puutteellinen ilahduttaa meitä
Mutta vain lyhyt on rauha, silloin pian taas jaan itseni uudelle
Ei enää takaisin Pfortaan missä vain kuri hallitsee
Ei kuusista mäkeä, pelottavaa, ei kotimaahan!
Hyvin viimeistä kertaa tervehdin kalleinta paikkaa
Kuitenkin - etäisyys ei majaile sielun ikuisessa yhteydessä
Er maner ad finem longa tenaxque fides!
Paluu takaisin
Kolibrit iloitsevat ja laulavat
SIelu kieppuu iloisesti ympärillään
kotitaloon, kotitaloon
tuon sinulle värikkään päivän
Ensin suuntaan maailmasta sitä kohti
Ensin sydämeni oli täynnä pelkoa ja painajaisia
Ennen sitä, mikä minun edessäni makasi
Se toi minulle valoisan päivän
Vanhat laulut raikuvat ympärillämme
vanhat nautinnot olivat kadonneet
Oi satakieli laula ja sanot nyt
että laulat kaikkia maailmoja päin
kivun sivussa, kalahtelen vierellä
kalliissa isäntalossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti