Syväsymbolin käsitteestä

Symboli tarkoittaa objektia, joka näyttää osan tai kokonaisen osan jonkun asian muodosta. Se siis tarkoittaa johonkin asiaan viittaavaa viittauskohdetta. Tuo viittauskohde annetaan jonkin havaittavan vertauksen tai merkityksen kautta, mikä ei kuitenkaan tarkoita vertailukohdallisia symboleita, jotka ovat syväsymbolisuuden vastakohta. Se on samassa ryhmässä semantiikassa kuin merkki, indeksi tai ikoni. Symbolismi taiteessa ja kirjallisuudessa tarkoittaa vertauskuvallisen kielen tai kuvakielen käyttöä, joka eroaa sovinnaisesta realismiin ja naturalismiin taipuvaisesta tavasta kuvata erilaisia arkitodellisuuden alla sijaitsevia todellisuuden osia. Symbolismi yksilössä tarkoittaa sitä, että ihminen voi päästä niiden kautta käsiksi todellisuuteen ja sinuiksi oman minänsä kanssa. Symbolismi yhteisössä tekee elämän miellyttävämmäksi, koska symbolismi tarjoaa ihmisille laajemman nautintotodellisuuden ja miellyttävämmät asiat uudella tavalla. Symbolismilla tavoitellaan lopullista tulkintaa tai tulkinnan päätepistettä, mutta kuitenkin sillä on muuttuva rooli, koska symbolit tulee tulkita koko ajan uudelleen ja löytää uudelleen. Symbolisuus ja etenkin syväsymbolisuus kertoo ilmiöstä kaiken mitä siitä voidaan todella sanoa, ja miten sitä voidaan todellisesti kuvailla. Syvyys symbolin yhteydessä tarkoittaa sitä todellisuutta, mikä voidaan saavuttaa esimerkiksi jonkinkaltaisen tarkasti määritellyn terapian avulla, mutta sillä poikkeuksella terapiasta, että tässä ihminen itse suuntaa terapiaa itseensä. Ihmisen tulee siis kuunnella mielipiteitään ja vertailla niitä toisten mielipiteisiin. Tällä toiminnalla ihminen sopeuttaa arvojaan ulkoiseen ja hän saa samalla ulkoisessa tietoa oman itsensä osista, mutta etenkin niistä osista, jotka voivat hyvällä kehityskyvyllä tulla tällaisen vapaan, syväsymboleista elävän yksilön omiksi osiksi, koska maailma on todellisuudessa yhtä ihmisen kanssa. Tällä mielipiteiden käsittelemisellä ihminen pääsee tekemisiin arvotunteidensa kanssa, ja niiden kautta, ellei hän ole henkisesti liian heikko, hän ohjautuu kohden syväsymboleita, tervettä tunnustushierarkiaa sekä päämäärien kehitystasoja. Jos ihminen on tuossa tilanteessa heikko, hän kokee esteistymisen tunnetta, jonka kautta hän lopulta alkaa arvojen kyseenalaistamiseen, tulee tielle kohti syväsymbolien tavoittamista ja tunnustamista, tai vaihtoehtoisesti hän mukautuu kommentaariaatin määrittämään vaikutteellisuuteen, ja sen merkitysvalta alkaa määritellä hänelle ulkoa käsin arvokäsitteitä, eli hän tulee epäautenttiseksi ja alkaa toimimaan kommentaariaatin ryhmittymän mukaisten arvopäämäärien näyttämällä tavalla. Kommentaariaatti tarkoittaa yhteiskunnassa etenkin sisältöjen määrittelyn, mainostamisen ja aatteiden levittämisen keskuudessa toimivia ihmisiä. He eivät tiedosta aidoimmalla tasolla sitä, että he todellisuudessa vievät toisten ihmisten vapauden, vaan heidän toimintansa on monessa asteessa tiedostamatonta, ja kertoo siitä, miten yhdenmukaiseksi arvokadon seurauksena tietyillä aloilla työskentelevien ja eri asioita opiskelevien ihmisten maailmankuva ja arvot voivat tulla. Vertailukohdalliset symbolit merkitsevät matalamman arvoasteen arvoille sopivia alueita ihmisten ajattelussa ja julkisen piirin pakottavissa instituutioissa. Vertailukohdalliset symbolit eroavat syväsymboleista siten, että ne ovat täysin keinotekoisia, ihmisten keksimiä, ja ja toisin kuin syväsymbolit, ne tuhoutuvat monesti jonkin yhteiskuntarauhaa uhkaavan ajan tai ilmiöjoukon tultua täyttämään niiden roolinsa yhteiskunnassa. Syväsymbolit eivät katoa esimerkiksi sodan hetkellä, vaan ne vahventuvat ja saavat ihmisille laajempaa elämisentilaa sen jälkeen kun yhteiskuntarauhaa järkyttänyt katastrofi on ohi ja käyty. Syväsymbolit eivät vertailukohdallisten symbolien tapaan elä samassa kansalaisyhteiskunnan julkisessa piirissä. Ne ovat myös, vastoin kuin vertailukohdalliset symbolit, ovat ainutlaatuisia ja niiden kautta ihminen saa läpipääsyn kokonaisvaltaisempaan tietoon. Sitten pitää kysyä sitä, miten ihminen voi tavoittaa syvyyssymbolit. Ihminen ajautuu kohti syväsymboleita etenkin silloin, kun hän näkee vertailukohdallisten symbolien läpinäkyvyyden. Syväsymbolit voidaan tavoittaa myös siten, jos ihminen on kokenut esteistymistä, eli jos hän on kokenut turhaantuvansa ulkoisen todellisuuden ja itse kokemien arvojensa välisen ristiriidan takia. Tavallinen toiminta, terapiallinen toiminta, jonka myötä ihminen voi koetella maailmankuvansa rajoja, eli kun hän puhuu ja kuuntelee, voi edistää sitä, että ihminen alkaa etsiä kokonaisvaltaisempaa tapaa selittää maailmaa, omia mielipiteitään ja ajatuksiaan.

Höpöttelyä

On mukavaa aina välillä kirjoittaa näitäkin höpötyksiä. Ajoin äskettäin taksilla Kuopion torilta Kaaville. Pysähdyimme matkan varrella ruokakauppaa varten Riistavedellä ja Kaavilla Alkossa. Matka maksoi suurin piirtein keskihintaisen lentolipun verran. Mitähän poliittiset päättäjät haluavat tehdä tämän ylihintaisen palvelun sopeuttamisesta oikealle asteelleen?

Olympialaiset alkavat ensi viikolla, ja vaikka en olekaan suuri talviurheilun kannattaja, on hiihtoa jne. mukavampaa katsoa kuin esimerkiksi ampumista ja tappamista sisältävät amerikkalaiset elokuvat. Amerikasta tuleekin puheeksi Trumpin entistäkin heikommat kannatuslukemat. 

Hän ei todellakaan voita kaikkia kansalaispiirejä kannattajikseen, koska hänen toimintansa on todella drastista, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen Obaman muuttaman lain kumoaminen. Suurpääomapiirit varmasti ottavat tämän suunnan omaksi suosikikseen, sillä kyllähän jenkkien maassa omaisuutta voi kartoittaa. 

Kuuntelen mielelläni klassista musiikkia, kun luen. Suosikkejani ovat Bachin Goldbergin variaatiot, Paganinin kapriisit, Beethovenin viides sinfonia, Erik Satien gymnopediat ja gnossiennet ja Philip Glassin Glassworks ja Metamorphosis. Musiikki on voitava kokea perusteellisesti. Jo muutamien tällaisten kappaleiden osaaminen pianolla tai viululla, avaa ovet toisten vaativampien töiden soittamiseen. 

Välillä on tietysti käytävä luonnossa, vaikkei siitä suuremmin pitäisikään. Konsta Pylkkänen ja Havukka-ahon ajattelija on yksi suosikeistani. Kari Väänäsen tv-ohjauksessa vuodelta 2009 siihen oli otettu pääosaan Kai Lehtinen, joka ehdottomasti hallitsi sinisiä ajatuksia viljelevän originellin hahmon. Elokuva on nähtävillä ainakin Elisa Viihteessä.

On harmillista, että talvella on niin vaikeaa polttaa sikareita, pitää mennä parvekkeelle tai totuttava savun hajuun esimerkiksi kirjojensa sivuilla.Olen kuullut isoilta pojilta, että vielä esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä olisi sikariklubeja, jossa voi istuskella plyysinojatuolissa samalla kun nauttii viskiä tai portviiniä ja tietenkin aitoja kuubalaisia. Suosikkimerkkini ovat Upmann, Partagas, Montecristo, Cohiba, Davidoff, Churchill Spitfiret, sekä rahapulan yllättäessä Jose L. Piedra. Sikarin polttaminen on mielestäni vielä alkoholinkin juomista parempi kokemus, ainakin silloin kun sikari on ollut riittävässä kosteusasteessa.

Samalla kun nimitetään presidentti, tulisi hänen valtaoikeutensa määritellä ensin hallituksessa ja sitten parlamentissa. Muutenkin mielestäni Suomen yhteiskunta voisi suuntautua kohti suoraa demokratiaa ja kansalaisoikeuksia ja -osallistumista. 

Jos ei pidä parlamentaarisesta järjestelmästä, jossa edustajan on koettava jonkinlaista psyykkistä yhteyttä äänestäjiin, ja sen jäädessä toteutumattomaksi, ei voida sanoa, että juuri tuo ihminen olisi ainoana äänestäjien suosikki, ja täysin nykyaikainen ja -muotoinen parlamentarismi hyvä järjestelmä. Kun luovuttaisiin sanoista, ”kansan valtuuttama edustaja”, voitaisin edustustehtävään äänestää sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole keplotelleet poliitikkojen tapaan, vaan eläneet normaalia rauhallista elämäänsä, ja näin ollen juuri tällaiset ihmiset sopisivat parlamenttiin toimimaan omantuntonsa johdatuksella. 

Ei se ole mikään Internationaali, se on Hinternationaali! ("Hinter", saksaa)

Olli von Becker

YTM,

Miten ihmisiä kontrolloidaan

Kontrolli tarkoittaa valvonnan alla olemista. Kun ihmisiä kontrolloidaan, kontrolloidaan silloin heidän tietoisuuttaan, motiiveja, ajatusta ja käytännön toimintaa. Etenkin mielisairaala on tällainen ympäristö, jossa kaikki kontrollin alla olevasta ihmisestä kirjataan ylös ja muistetaan. Kuitenkin myös tavanomaisissa arkitilanteissa, ihmisten kanssa tekemisessä olemisessa, voidaan havaita joidenkin ihmisten taholta pyrkimystä kontrolloimaan muita ihmisiä tai asioita. Tällainen pyrkimys vallitsee usein sadististen ja psykopatiaan taipumuksellisten ihmisten taholla. On tärkeää miettiä sitä, mihin niin sanotut tavalliset ihmiset tavallisesti pyrkivät. He pyrkivät elämään rauhallisesti arkeaan, ja voidaankin havaita, että työhön liittyvä stressi ja sen vaikutukset vallitsevat ihmisten keskellä etenkin silloin, kun ihminen ylittää tuon tavallisen arjen tilan ja tavoittelee esimerkiksi itselleen kuuluvien ja omaperäisten ajatusten ilmaisua julkisessa piirissä. Ihmiset pyrkivät myös helpottamaan arkeaan, mikä tapahtuu usein erilaisten käyttöhyödykkeiden käyttönä ja ostamisena. Tässä voidaan havaita se, että ottaessaan osaa julkiseen elämään, ihminen tulee sellaisella olemisen osa-alueelle, jossa manipulointi on tavallista ja hyvin tärkeä osa tiettyjen ihmisten työssään tai arjessaan käyttämästä toiminnan mallista. Esimerkiksi Arthur Schopenhauer on kirjoittanut siitä, miten miehen elämä on rauhallisempaa ja tasaisempaa ilman naisten kanssa tekemisissä olemista. Olen samaa mieltä Schopenhauerin kanssa, koska tekemisissä oleminen naisten kanssa tarkoittaa lähes aina sitä, että mies joutuu alistumaan naisen manipuloitavaksi ja toisaalta nainen haluaa miehen manipuloivan itseään. Rakkauden tekoja ei koskaan tehdä täysjärkisenä, mikä tekee siitä yhteiskunnalle vaarallisen ilmiön. Joskus tavalliset ihmiset voivat myös toimia ja ajatella siten, miten kommentaariaatti haluaa heidän toimivan ja näin voivat ajautua monenlaisiin rooleihin elämässään. Tavallisilla ihmisillä ei monesti ole riittävää kritiikin ja kyseenalaistamisen taitoa siihen, että he voisivat kyseenalaistaa kommentaariaatin levittämän vaikutteellisuuden ja ihmisen ohjailun. Tässä on mainittava se, että samalla kun yhteiskunta mahdollistaa jäsenilleen arkipäiväisen toiminnan helpottamisen ja mukavoinnin, tuo se kuitenkin sen, että ihmisten mielipiteisiin ja ajatuksiin pyritään samalla vaikuttamaan siten, että ihmiset alkavat toimimaan kommentaariaatin haluamalla tavalla ja mukautumaan siihen rooliin, jonka kommentaariaatti hänelle antaa itsensä mukaan muodostetussa tunnustushierarkiassa. On tärkeää pohtia sitä, millaisia motiiveja ihmisillä tavallisesti on arkipäivän toiminnassaan. Manipuloijat pyrkivät hyötymään toisten ihmisten kustannuksella. Tälla tavalla toimivat ihmiset näkevät maailman vain samanaikaisten vastakohtaisten vaikuttimien pelikenttänä. Enemmän psykopaattia tai ainakin sosiaalista psykopaattia, jossa psykopatia syntyy sosiaalisesta roolista, eikä aivotilasta, muistuttavat ihmiset haluavat etenkin valtaa, ja he ovat ehkä manipuloijatyypin merkittävin ihmistyyppi, sillä he eivät todellakaan näe muita ihmisiä omina päämäärinään. Yksi merkittävä etenkin miesten keskellä vaikuttava pyrkimys on se, että tällainen ihminen haluaa etenkin kokea olevansa jotain. Tällaiset ihmiset toimivat ylitsekäyvän pyrkimyksen mukaan, jossa hänen on näytettävä olevansa jotain toisista voimakkaampaa tai myönteisesti poikkeavaa. On tärkeää pohtia sitä, millaisia välineitä ihmisten keskinäisissä suhteissa käytetään. On olemassa tiettyjä instituutioita, jotka valvovat ja kommentaariaatin muodostamssa tunnustushierarkian järjestyksessä tällaiset instituutiot, joiden tehtävä on valvoa ihmisiä, muodostuvat tuki-insituutioiksi, joiden on tarkoitus tukea vertailukohdallisista symboleista muodostuvaa arvoinstituutiota. Tällaiset tuki-instituutiot pakottavat ihmiset arvostamaan muodostamiaan arvoinstituutioita, ja tällä he pyrkivät saamaan vallan joissain tunnustushierarkian tasoasteella. Nykyaikainen teknologia myös mahdollistaa ihmisten seuraamisen ja tunnistamisen. Monet ihmisiä nykyaikaisen teknologian keinoin vahtaavat ihmiset toimivat väärin, ja voi olla niin, ettei tällaisia asioita ja niiden huonoutta, ole vielä kunnolla saatu lausua ulos lain piirissä. Ihmisiä seurataan myös sen tarpeen takia, koska manipuloijat pyrkivät manipuloimaan arvotunteita, joiden kautta ihminen joko pääsee kosketukseen syväsymbolien kanssa tai hän mukautuu kommentaariaatin ohjaamaan vaikutteellisuuteen. Jos kommentaariaatti ei tahdota olevan, on ihmisten pyrittävä jokaisessa arkielämänsä tilanteessa suhtautumaan kielteisesti manipulointiin ja välillisen vaikuttamisen tapahtumiin, itse asiassa ihmisten on oltava täysin tietämättömiä siitä, mitä toiset ihmiset hänestä ajattelevat. On mietittävä myös sitä, mihin ihmiset tavallisesti ottavat kantaa. Sellaisia ovat esimerkiksi mielipiteet, halu vaikuttaa johonkin ja tarve saada ulkoisesta vaikutteita. Voidaan havaita, että tämä liittyy etenkin henkiseen naiseuteen, koska mies ei ilmaise mielipiteitä vaan totuuksia, eikä halua vaikuttaa tai tulla vaikutetuksi, koska nämä ovat binaarinen kaksinpari, jossa kumpikaan ei tuo toiseen minkäänlaista ennennäkemätöntä tai toisistaan poikkeavaa tietoutta. Mies ei halua vaikuttaa, koska hänen ajatuksensa vaikuttavat ilman sitä tarvetta, ja jos eivät vaikuta, ei mies halua niitä liiotella. Mies ei myöskään tahdo tulla vaikutetuksi, koska hänen pyrkimyksensä on etenkin pysyä rehellisenä ja uskollisena totuudelle ja omille ajatuksilleen. Koska yhteisöt ovat tärkeitä instituutioita siinä, kun määritellään sitä, miten kommentaariaatti pyrkii ohjaamaan ja kontrolloimaan ihmisiä, on tarpeen mainita muutamia esimerkkejä siitä, millaisia pienyhteisöjä, eli täysin jostain yhteisestä tarpeesta tai ajatuksesta seuranneita yhteisöjä ihmisillä on tapana muodostaa. Useimmin syynä on keskenäisesti hyväksytty aate, arvot tai ideologia. Kuitenkaan minkäänlainen instituutio ei voi ihmisten erilaisuuden ja toisaalta heidän samankaltaisuutensa takia olla jonkinlainen absoluuttisesti jotain tavoitetta tai pyrkimystä tai arvojen realisointia tavoitteleva ryhmä. Jokaisessa yhteisössä on siinä toimivien ihmisten kautta erilaisia suuntimia, ja sen jälkeen tulisi myös näissä muka itse valituissa pienyhteisöissä muistaa kritiikki ja kyseenalaistaminen.

Elintasoestetiikasta ja oikeasta estetiikasta

Nykyaikainen maailma tuottaa jatkuvasti keskiluokalle annettujen uusien mahdollisuuksien ja arjen helpottumisen myötä uudenlaista tapaa käsitellä estetiikan alaan kuuluvia ilmiöitä, ja tuon ilmiön nimi on elintasoestetiikka. Nykypäivänä lähes kaikki pyrkivät elintasonsa kohottamiseen, joka tarkoittaa siis todellisessa mielessä sitä, että arki helpottuu ja siihen kuuluvat nautinnot lisääntyvät. Elintason kohottamisen myötä siis haetaan kaupoista kaikenlaisia kulutushyödykkeitä. Kuitenkin elintasoestetiikka voi ylettää myös muihin ilmiöihin kuin pelkästään kaupasta ostamiseen. Kun aikaisemmin ei oletettu, että nainen lähtisi kotoaan ja kävisi töissä, on elintason vähittäinen nousu aiheuttanut sen, että naiset, joita ei olisi aiemmin suuremmin koulutettu, pyrkivät vaihtoehtoihmisen etiikallaan hankkimaan tohtoritutkinnot, koska kaikki muut tällaisen naisen tietämät feministisyötökkäät haluavat myös tohtoriksi. Nykyaikainen yhteiskunta, jossa jokaisen naisen tehtävä on olla vähintään tohtori, on tehnyt nykyaikaisesta tieteen teosta vähämerkityksellisempää aiempaan nähtynä. Nämä naistohtorit puskevat akateemisille markkinoille kaikkea epämerkityksellistä, ja tuovat oman tapansa arvottaa opiskelijoita akateemisen maailman keskuuteen, jossa ei ole enää minkäänlaista faustista elementtiä, jonka Oswald Spengler katsoi olevan merkityksellisintä asiaa länsimaisen tieteen historiassa. Faustisuus siis tarkoittaa kyltymätöntä etsimistä, ja nykyajan häiriintyneet feministit yliopistossa eivät todellakaan ymmärrä mitään siitä, Kaikenlaista ruumiillisuutta naisen roolia, podilangvitsia. empatiaetiikkaa, empatiestetiikkaa ja irrationaalisia tunteita korostavat tutkimukset ovat nykyisin arkipäivää lähes jokaisessa yliopiston tiedekunnassa. Yliopiston nykyisen sukupuolijakauman mukaan yliopiston professoritkin suosivat näitä kilttejä tyttöjä, jotka ovat lukeneet tenttiin, menestyneet siinä ja sen jälkeen täysin unohtaneet kaiken asiasisällön, sillä tämä on se malli, jolla naiset opiskelevat yliopistossa. Elintasoesteetikko ajattelee, että vertailukohdalliset symbolit ovat arvon lähteitä. Tällaista toimintaa korostavissa kulttuureissa henkisyys alistetaan elintasolle. Nämä ihmiset ajattelevat, että yliopiston käyminen ja siitä saatava oppiarvo on tärkeintä, eikä se, mitä on yliopiston aikana oppinut ja jotka olisi tullut kätkeä syvälle sisuksiin. Elintasoesteetikot siis haalivat krääsää, eli yhteiskunnan tuottamia vertailukohdallisia symboleita. Tämä perustuu täysin konformistiseen porvarillisuuteen, joka yllyttää kilpailemaan toisten ihmisten kanssa elämän keskeisimmistä hyödykkeistä. Tällaiset ihmiset hamuavat krääsää sen takia, että he tuntisivat nykyaikaisessa mainosviidakossa ja kulutusedellykkeistössä voivansa hyvin. Wittgenstein laskee estetiikan ja etiikan samaan lajiin ja ajattelee, ettei kumpaakaan voida perustella edes kielellisesti. Kuitenkin mielestäni voidaan sanoa, että tällainen yhteiskunnan tunkeminen myös kauneuden käsitteeseen, jonka kanssa sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä, aiheuttaa sen, että vain elintasosta riippumattomalla estetiikalla voidaan todellisuudessa kuvailla kauneutta ja ehkä myös omaatuntoa, sillä siihen liittyy se, että ihminen ei ole riippuvainen elintason kohottamisesta. Minä kannatan vapaata markkinataloutta, mutta mielestäni siinäkin yksittäinen kuluttaja ja ihminen voi olla ostaessaan ja sijoittaessaan selkeän tietoinen siitä, millaisia hyödykkeitä hän ostaa ja hän voi määritellä itse oman tapansa suhtautua siihen todellisuuteen, joka on markkinatalous. Sitten onkin tarpeellista määritellä sitä, mitä todellinen pyyteetön ja omaperäisimpään taiteisiin perustuva estetiikka on. Voidaan ensimmäiseksi sanoa, että aitoa estetiikkaa ei osto- ja myyntitilannetta lukuun ottamatta, voida arvioida etenkin hintansa, symboliarvonsa tai kateudenaiheuttamiskykynsä perusteella. Taide on jotain mitä ei osteta, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siitä voisi aluksi maksaa jotakin. Tämä kuitenkin tarkoittaa etenkin sitä, ettei tällaista taidetta vertailla toisiinsa. Tietysti voidaan käyttää selittävinä tekijöinä esimerkiksi aiemmin aiheesta käytettyä kirjallisuutta ja jatkumoita. Kuitenkaan raha ei ole keskeisin tekijä taiteessa eikä oikeastaan myöskään etiikassa. Aito estetiikka on siis itseisarvoista, ja se perustuu siihen, kun arvot hakeutuvat kohti syväsymboleita, jotka eroavat elintasoestetiikan ylläpitämistä vertailukohdallisista symboleista siten, että ne ovat ajattomampia ja universaalisempia, sillä filosofia pyrkii etsimään ainutlaatuista ja universaalia, eikä esimerkiksi usein toistuvaa ja provinsiaalista. Elintasoesteetikan ja aidon estetiikan voi siis erottaa siten, kun katsotaan kumpiko niistä ilmentyy syväsymbolien mukaan toistuvaksi ja kumpiko keinotekoiseksi. Aidossa estetiikassa ohjaavia periaatteita ovat vanha, säilynyt, jalo ja rappeutuminen. Aidossa taiteessa on pyrittävä selvittämään tekijänsä assosiaatioautonomiaa, joka kertoo asteessaan esimerkiksi siitä, kuinka omaperäinen taideteoksen tekijä tai kirjailija on voinut olla tuotoksensa kanssa, esimerkiksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen on hyvä esimerkki tekijältään suurta panostusta vaatineesta taiteellisesta tuotoksesta. Mielestäni siis estetiikan tulisi naturalistisen kukkien, lintujen ja muun luonnon kuvauksen sijaan korostaa yhteiskunnassa merkittävimpien vanhoista suvuista tulevien ihmisten taidetta, eli siis dekadenssia. Tämän näkemyksen mukaan rappeutunut ja jalo on parvempi kuin porvarillinen, keskiluokkainen ja uusi. Esimerkkinä voidaan pitää esimerkiksi Giuseppe di Lampedusan romaania Tiikerikissa. Lampedusa tuli vanhasta ja rappion kohdanneesta aatelissuvusta, jonka viimeinen vesa hän myös oli. Estetiikan ja elintasoestetiikan havainnoinnista voidaan kirjoittaa, että se perustuu etenkin siihen, ettei symboleita vertailla toisiin, vaan pyritään kokonaisvaltaisimpaan selittävään tekijään, jonka syväsymbolit mahdollistavat havainnoitsijalleen. Rappeutuneisuus on parempaa kuin nousukkuus ja vanha ja arvokas on parempaa kuin nuoruus ja toiminnan disintegroituneisuus.

John Keatsin runoutta suomennettuna (näytteeksi tässä yksi)

Ensimmäisellä kerralla kun luin Chapmanin Homerosta

Olen matkustellut laajalti kullan valtakunnissa

ja monta hyvää maata ja kuningaskuntaa nähnyt

Olen ollut monen läntisen saaren ympärillä

Joita trubaduurit Apollolle vastuullisena pitää

Usein eräästä laajasta rikkoutumasta tulin sanotuksi

Se syväkulmainen Homeros vallitsi johtajana

Vaikka en koskaan hengittänyt sen puhdasta seesteisyyttä

Kunnes kuulin Chapmanin puhuvan äänekkäästi ja rohkeasti

Silloin koin olevani taivaan katselija

Kun uusi planeetta ui sen alaan

Tai kuten tukeva Cortez milloin kotkan silmillä

Hän tuijotti kohti merta – ja kaikki hänen miehensä

Katsoivat toisiinsa villillä ilmeellä

Vaiti, huipun päälle Darienissa

Tarjokkaat

Ajattelin tässä kirjoituksessa sanoa muutaman sanan jokaisesta presidentinvaalin ehdokkaasta. Ehdokas Huhtasaari on ehdottomasti parhaimman näköinen ehdokas, joten munakurista tietämättömät turkkilaiset voivat äänestää häntä. Hän ei kuitenkaan usko evoluutioon vaan persujen keskinäisiin uskontohörhöilyihin. Hän on myös nykymaailmassa aivan liikaa tätä kuppaista niemeä ja sen merkitystä maailmassa korostava haihattelija. Naispuolinen Teuvo Hakkarainen, sillä Teukankin sisällä elää kaunis nainen.

Ehdokas Kyllönen asettuu jatkuvasti Venäjän puolelle Natoa vastaan, olisi lakkauttamassa armeijan ja hörisee kuin joku kamankäyttäjä kaikenlaisista rauhanrakennusyrityksistä. Hän myös puhuu rivouksia vaalitenteissä, joista jutuista Lapin risupartaänkyrät varmasti pitävät ja nauraa räkättävät.

Ehdokas Haatainen edustaa nykyään jo selkeästi menneeseen aikaan kuuluvaa sosiaalidemokraattista aatetta, ja laittaa aina päälleen jotain punertavan väristä. Onhan se kivaa ja mukavaa tunnustaa väriä: Sdpeetä, Sdpeetä! Sillä, että housuista ei löydy kikkeliä, ei enää näissä vaaleissa pääse valituksi. Hänen aivonsa eivät riitä tällaiseen toimeen. 

Ehdokas Vanhanen kuului jo 70-luvulla kepulaisten K-linjaan, jossa oli hörhöjä ja juoppolalleja kuten Ahti Karjalainen, eli kiihkeimpiin Kekkosen nuoleskelijoihin. Hän saattaisi kärsiä identiteettikriisistä tultuaan valituksi, koska tällä pallilla istujat eivät voi enää äyskähdellä samalla tavalla kuin Ihanne, Jumalasta seuraava. 

 Ehdokas Väyrynen, kuningas Väyrynen haluaa taas pyrkiä paikalle, jonka jo Pikku-Paavo varmaan jo kehdossa asetti päämääräkseen. Hän on liian vallanhaluinen ja pyrkyrimäinen siihen, että hänestä voisi tulla hyvä presidentti. Tyytyköön hän Kemin maalaiskunnassa tuijottamaan kuningaskahvikuppejaan ja muodostamaan vaikka luoteisen Suomen Väyrysläisen kuningaskunnan, sillä siihen hän varmaan saisi luvan, jos lupaisi pysytellä poissa eteläisen vallan keskuksista. Ei muuta kuin kruunun ostoon! 

Sitten on Haavisto, mukava mies, joka on kirjoittanut mm. monelle nuorelle tärkeän interrailoppaan. Äänestin Haavistoa viime vaaleissa, koska todella uskoin, että lähinnä pääkaupunkiseudun äänillä olisi voinut tavoitella tätä merkitykseltään pientä asemaa. Monet ovat kauhistelleet sitä, kun Haavisto valituksi tultuaan presidentinlinnan juhlissa veisi ensivalssiin poikaystävänsä kaikkien ulkomaalaisten diplomaattien ihastellessa vieressä. Kuitenkin myös homosta voi tulla nykypäivänä presidentti, ja etenkin presidentille kuuluvan ulkopolitiikan ja diplomatian Haavisto selvästi hallitsee. 

Sitten onkin Sale, joka on pyyhkinyt Lennun jätöksiä linnan marmoripilareista jo kuuden vuoden ajan. Niinistö on kieltämättä keskimääräistä parempi presidentti, mieltäni lämmittää etenkin se, kun Arja Alho kanteli medialle sen, että ministerinä ollessaan Sale oli itkettänyt naisministereitä iltakouluissa ja muualla. Naisten itkettäminen kuuluu ehdottomasti kovan jätkän sisältövaatimuksiin. 

Nils Torvalds tulee kulttuurisuvusta ja -perheestä. Eihän Linuksen aivolahjat ole voineet tulla pelkästään äiteen puolelta. Äänestin ensimmäisellä kierroksella Torvaldsia koska hän ainoana on uskaltanut alkaa kannattamaan Suomen jäsenyyttä Natossa. No niin, olihan hän vasemmistolaisaikaan pyörimässä taistolaisten kanssa, mutta sattuuhan sitä, paremmissakin piireissä.

Olli von Becker

YTM

Muutoksen luonteesta ja epäluonteesta

Kun ajatellaan muutoksen luonnetta, voidaan sanoa, että muutos ilmenee etenkin siinä, kun ajattelun muoto tai sisältö muuttuu. Muutos ilmenee myös välineellisen järjen kehityksen myötä. Eli kun välineellisen järjen kehittämä teknologia muuttuu, muuttuu myös ihmisten kuva maailmasta, koska teknologian kehittyminen voi esimerkiksi tarkentaa ihmisten käsitystä siitä, miten paralleellinen maailma on ihmisten välillä, eli he havaitsevat sen, että ihmisten toiminta ja ajattelu on samanaikaista ja muodostuu samankaltaisten rakenteiden kautta. Kuitenkaan välineellinen järki ei itsessään muutu, koska se sen kaksinaisluonteen takia se itse asiassa muodostaa ihmisten silmille laput. Muutoksen epäluonnetta voidaan tarkastella siten, kun havaitaan, etteivät ihmisten välineet, joilla he avaavat maailmaa, todellisuudessa tilanteeseen nähden muutu, eli vaikka välineellinen järki ja teknologia kehittyisivät ja edistyisivät ei kuitenkaan ihminen samanaikaisesti edisty. Ihminen on maailmassa välineellisestä järjestä riippumatta, sillä voidaan sanoa, että ihmisten kehittämä teknologia ja sen jatkuva kehittyminen on alkanut kasvamaan milteipä itselähtöisesti, eli välineellinen järki ja teknologia ovat alkaneet rakentumaan itsenäisesti ilman sitä, että ihmiset ottaisivat kantaa siihen, onko tuollainen kehittyminen sopivaa ihmiselle. Tämä välineelliseen järkeen liittyvä edistyksen ideologia siis tarkoittaa sen kaltaista tausta-ajatusta, että näillä välineillä voitaisiin kehittää ihmisiä. Kuitenkin tuohon ajatukseen sisältyy se, että ihmisten tulisi tulla riippuvaisiksi teknologian tarjoamista tuotteista ja toimintamalleista. Tällä siis pyritään vakuuttamaan ihmiset teknologian ja välineellisen järjen hyvyydestä ja käytettävyydestä. Voikin olla niin, että loppujen lopuksi kun ihminen tehdään riippuvaiseksi teknologisesta edistyksestäja välineellisen järjen suorituksista, saavat nuo koneet ihmisessä lopulta vallan. Yksinkertainen joskin varsin mielikuvituksellinen esimerkki löytyy terminaattorielokuvasta, jossa tietokoneohjelma pääsee käsiksi ydinaseiden laukaisulaitteisiin ja räjäyttää ne kaikki. Edistyksen ideologia on siis peräisin sellaisilta ihmisiltä, jotka saavat omakohtaista hyötyä siitä, kun tarpeeksi moni ihminen alkaa ostaa ja kuluttaa teknologian tarjoamia tuotteita. Muutosta tarvitaan siis joidenkin ihmisten mielestä sen takia, jotta voitaisiin välineellisen järjen aallonharjalla kuvitella, että edistystä on olemassa. Positiivista muutosta promotoivat tahot siis katsovat, että se, jos teknologian kehittämät esineet auttavat ihmistä ja helpottavat hänen taakkaansa arjessa, on niiden käyttäminen täysin hyväksyttyä ja toivottua. Kuitenkin voidaan varmasti epäillä, että ihmiset voivat samalla tottua helppouteen ja eivät pian enää viitsi tehdä mitään, joka vaatisi heiltä vaivannäköä. Teknologian verkot manipuloivat, ja sen takia voidaankin sanoa, että muutosta tarvitsevat etenkin sellaiset ihmiset, jotka hyötyvät tuosta manipuloinnista. Muutosta voidaan aistia sen kautta, kun ihmisen hallussa oleva tieto lisääntyy. Tuo tieto on siis etenkin välineellistä tietoa, joka antaa ohjeita siihen, kun uudenlaisia käytössä olevia välineitä käytetään ja optimoidaan kohti uutta kehittymistä. Päättäjät pyrkivät tässä etenkin välittämään sellaisia ideoita, joita ihmiset omaksuvat. He pitävät muutoksen ehtona sitä, että ihmiset todellakin omaksuvat niitä ideoita, joiden käsittelyyn ja muotoiluun he itse ovat ottaneet osaa. Tähän pyritään etenkin ohjeiden antamisella ja uskottelulla. Päättäjät voivat siis antaa ihmiselle ohjeita siitä, miten heidän tulisi elämässä toimia, ja toivovat, että sen avulla ihmiset voisivat havainnoida muutosta, joka siinä tulkitaan lähes aina myönteiseksi muutokseksi. Uskottelemisella tarkoitetaan sitä, kun tarjotaan nähtäväksi esimerkiksi tilastoja, jonkin kaltaisen muutoksen tuottamista hyvistä asioista, ja siitä, miten tällaista muutoksen edellykettä on käsitelty muualla. Ihmisillä varmasti on sen lisäksi, että he haluavat elää itse muotoilemaansa arkea, se pyrkimys, että he haluavat nähdä asioiden muuttuvan, ja tänä päivänä se tarkoittaa etenkin sitä, että he haluavat arkeensa siinä helpottavia välineitä ja tuotteita. Tämä arjen helpottuminen on kuten jo edellä kirjoitin, hyvin arveluttava ja arkaluontoinen asia ja pyrkimys. Kuitenkin monissa asioissa, kun tiedustellaan ihmisten muutoksenhalua, he eivät ota asiaan kantaa, ja tuo jo kertoo siitä, miten arveluttava käsite muutos todellisuudessa on. On sitten tärkeää tarkastella sitä, mikä tai mitkä asiat aiheuttavat muutosta. Kuten jo aiemmin sanottiin, on yksi tärkeä tekijä välineiden muuttuminen ja kehittyminen. Ja toisaalta kuten aiemmin sanottiin, ihmiset tarkastelevat muutosta myös mielipiteiden ja ajattelun vaihtumisen kautta. Tässä poliitikot voivat joskus manipuloida ihmisiä, ja voidaan sanoa, että ainoa jatkuvasti muuttuva ja itseään tarkastava muutoksen väline voi olla vain yhteiskunta, joka perustuu päätöksentekorakenteessaan pelkästään vapauden realisoimiseen, eli tiettyjä ihmisille kuuluvia vapauksia kuten sananvapautta ja mielipiteenvapautta ja vapaata yksityistä taloutta pyritään jatkuvasti optimoimaan uudelleen yhteiskunnassa. Myöskin liberaali sosiaalipolitiikka tulisi ottaa tavoitteeksi yhteiskunnassa, jos todella halutaan antaa ihmisille ja esimerkiksi vähemmistöille vapautta olla siten, kuten he katsovat itselleen parhaaksi olla. Kuitenkin ajattelunkin tasolla muutoksen todellisuus on varsin kyseenalainen asia, koska ajatteluun vaikuttavat symbolit ovat aina olleet yhteiskunnassa ja vapaassa ajattelussa ihmisten tavoitettavilla. Tietysti myös tiedon saanti sekä luonnosta että ihmisestä voi joskus edistää muutosta, ja siten ihmisen paralleelisen luonteen tajuaminen samanaikasesti sekä vähentää että lisää muutoksen ja vapauden mahdollisuutta. Kuitenkin syväsymbolien ikuisen luonteen takia ajattelun muuttuminen ei itsessään ole muutosta, koska siihen ovat monesti vaikuttamassa kaikenlaiset manipuloijat ja hevoskauppiaat.

Riippumattomat ja manipuloijat

Ihmiset voidaan tietyn merkitysskaalan sisällä jakaa manipuloijiin ja riippumattomiin. Tämä erittely syntyy etenkin siitä erosta, jonka mukaan nämä kaksi tyyppiä pyrkivät toimimaan ihmisten keskellä yhteiskunnassa. Manipuloijat ovat riippumattomia yleisempi tyyppi ihmisiä, ja he pyrkivät nimityksensä mukaisesti saamaan hyötyä toisista ihmisistä ja käyttämään heitä omien pyrkimystensä mukaisesti. Manipuloijat ovat orientoituneet etenkin ihmisten väliseen ja keskiseen kilpailuun, jossa voidaan heidän mukaansa käyttää myös todella rumia keinoja. Manipuloijat etsivät kaikessa hyötyä ja he panevat suuren arvon sille, miten he voivat näyttäytyä suhteessa muihin ihmisiin. Manipuloijat eivät todella usko vapauteen ja riippumattomuuteen, vaan he katsovat että kaikkien ihmisten on tultava ihmisyhteisössä omiin rooleihinsa, ja tuota pakottavaa taipumusta he pyrkivät hyödyntämään pyrkimyksessään päästä toisten ihmisten niskan päälle. Manipuloijat näkevät ihmisten elämän ja yhteiskunnan pelikenttänä, jossa pitää koko ajan suhtautua ihmisiin alentuvasti ja pyrkiä siinä näyttämään oman paremmuutensa, joka ei aina vastaa todellista totuudentilaa. Manipuloijat siis pyrkivät nimensä mukaisesti hyötymään ihmisistä ja kontrolloimaan heitä manipuloinnin ja alentamisen kautta. Manipuloija on ehdottomasti hyvin itseriittoinen ihminen, joka katsoo, ettei kukaan ansaitse suurempaa kiitosta, kuin minkä hän itse saa omalle osalleen. Riippumattomat ihmiset tarvitsevat vähemmän muita ihmisiä. He toteuttavat uudenlaista vapautta, jota tavoitteleva joukko on yhteiskunnassa aina ollut pienen pieni. He ovat kuitenkin etenkin sellaisia ihmisiä, jotka eivät hae hyötyä toisista ihmisistä, ja ihmisiä, jotka eivät käsittele toisia ihmisiä välineinä. Riippumattomat lähestyvät kaikkea itseisarvon kautta, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat arvokkaita, koska nämä kaikki ihmiset voivat pyrkiä näihin vapauden päämääriin itsensä kautta vain tunnustamalla ne itselleen. Nämä ihmiset ovat ennakkoluulottomia ja avoimia uusille tilanteille ja sen takia heilä ei ole manipuloijien tapaista valmista käsitystä siitä, miten ihmisten kanssa toimitaan ja mitä heistä haetaan oman toiminnan edistämiseksi. Riippumattomat ovat vapaita henkiä, monesti taiteilijoita ja kirjailijoita, joille maailma ei ole pyrkimystensä mukaan valmis, vaan he hakevat sitä jokaisessa tilanteessa uudelleen, he katsovat jokaisessa tilanteessa maailmaan uudelleen ja rakentavat sitä jatkuvasti uudelleen. Jotkut ihmiset, kuten etenkin manipuloijat siis näkevät ihmisten välisen toiminnan pelikenttänä, jossa pitää koko ajan näyttää olevansa pinnalla ja samalla määritellä sitä, millaiseen toimintaan pitäisi pyrkiä, vaikkakin manipuloijat pyrkivät etenkin siihen, että he itse saavat näyttää jossain mielessä paremmilta kuin muut ihmiset, joita tällainen ihminen pyrkii asettamaan tiettyihin valmiisiin rooleihin näyttääkseen itse joltakin, joka voidaan kokea hyödylliseksi. Kun ihmisten keskinen elämä nähdään pelikenttänä ovat siihen vaikuttamassa jotkin alkukantaiset pyrkeet kuten esimerkiksi kilpailuvietti, joka vallitsee ainakin manipuloijissa merkittävänä heidän toimintansa ohjaajana. Tämän tavoitteen mukaan siis pitää pärjätä paremmin kuin kaikki muut, mutta ainakin sellaiset, jotka manipuloija käsittää omiksi tärkeimmiksi vihollisikseen. Peliteoriasta voidaan saada jonkinlaista käsitystä siitä, miten ja miksi ihmiset pyrkivät toimimaan tietyillä tavoilla toisten ihmisten keskuudessa. Peliteorian sosiaalitieteisiin sovellettavan mallin mukaan ihmiset pyrkivät valinnoillaan strategioidensa optimoimiseksi. Tämän mukaan ihmiset siis pyrkivät optimoimaan parhaimpia mahdollisuuksia suurimman saatavan palkkion saamiseksi. Peter Singer on korostanut peliteorian yhteydessä tunnettua toimintamallia tit for tat. Sen mukaan ihmisen tulisi valintatilanteissa valita oman suuntansa sen mukaan kuinka toiseen ihmiseen luottavasti pelin toinen osapuoli vaikuttaa toimivan, eli luottamukseen tulisi hänen mukaansa aina vastata yhtäläisellä luottamuksella. Kuitenkin koska manipuloijien ja riippumattomien välinen määrällinen suhde on aina ollut suurin piirtein samalla asteella, voidaan kuitenkin sanoa, että näihin ryhmiin kuuluvat ihmiset hakeutuvat esimerkiksi työskentelyalalleen sen mukaan miten he kokevat näitä asioita, voidaan esimerkiksi sanoa, että manipuloijat ovat useimmin ihmisiin suuntautuvia ihmisiä, jotka hakevat virtaa sosiaalisesta elämästä, kun taas riippumattomat yleisimmin suuntautuvat asioihin ennen ihmisiä. Manipuloijista tulee useimmin poliiseja ja mielisairaanhoitajia, kun taas riippumattomista tulee useimmin tieteilijöitä, taiteilijoita ja kirjailijoita. Voidaan sanoa, että näiden ihmistyyppien keskinäinen asetelma, perustuu sellaiseen asetelmaan, joka on vallinnut läpi historian. Koska manipuloijat määrittävät ihmisiin vaikuttamista, on heistä muodostunut kommentaariaatti koko yhteiskunnassa vallitsevan pahan selittävä tekijä. Manipuloijat pyrkivät kommentaariaatilla vaikutteellistamaan ihmisten suurimman enemmistön omien arvojensa alaiseksi, tai ainakin hyväksymään sen, että toiset ihmiset eli manipuloijat, voivat toimia yhteiskunnassa kommentaariaatin näyttämän mallin mukaiseksi. Kommentaariaatti siis pyrkii lausunnoillaan kontrolloimaan ihmisten kokemia arvotunteita, joista juontuu heidän koko sisäinen elämänsä ja se millaisia asioita tietty ihminen kokee tärkeänä. Tähän kommentaariaatti pyrkii tuottamalla ihmisten keskuuteen vertailukohdallisia symboleita, joiden kautta se pyrkii laajentamaan merkitysvaltaansa ihmisten arvotunteiden keskellä, ja tuo merkitysvallan alainen alue vaikutteellistetaan kommentaariaattiin kuuluvaksi. Riippumattomat ovat etenkin etsijöitä, ja sen sijasta, että he selittäisivät elämäänsä kansalaisyhteiskunnan määrittelemäksi epätodellisuudeksi, jossa vallitsee vertailukohdallisten symbolien todellisuus, pyrkivät he löytämään kokonaisvaltaisia selitysteorioita, joissa pyritään löytämään ja määrittämään todellisuuden todellisen pinnan alla olevia syväsymboleita, jotka todellisuudessa ovat ainoita todellisuutta määrittäviä merkityksen kohteita Kun riippumaton ihminen saa otteen todellisista syväsymboleista, määrittyvät heidän arvotunteensa syvällisimmistä ihmisten maailmassa vallitsevista todellisuuden jyvistä, jonka jälkeen he eivät ole alttiita mukautumaan kommentaariaatin sanelemaan mallitodellisuuteen. Riippumattomien ja manipuloijien välinen kamppailu on siis yksinkertaisesti ilmaisten taiteilijoiden, kirjailijoiden ja filosofien kamppailua keinotekoista todellisuutta ja keinotekoisia symboleita tuottavaa kommentaariaattia kohtaan.

Mielikuvituksen kieltämisestä ja rajoittamisesta

Mielikuvitusta pyrkivät tavallisesti rajoittamaan opettajat, vanhemmat, psykiatrit ja mielisairaanhoitajat. Monesti tällaisilla ihmisillä ei ole yhtäläisiä intressejä nuoren taitelijanalkuklopin kanssa. On tärkeää ajatella mitä tällaisesta toiminnasta, joka pyrkii joko tietoisesti tai tiedostamattomasti mielikuvituksen rajoittamiseen, seuraa. Tällaiset tahot jotka rajoittavat mielikuvitusta, eivät usko luoviin ratkaisuihin tavallisissa asioissa. He katsovat naturalistisesti että jokin riippuu pelkästään luonnosta ja sen piiristä tulevista kysymyksistä, eikä sen ulkopuolisia ratkaisuja ja arvostuksen kohteita voi löytää. Tällaiset tahot ja ihmiset näkevät ihmisen ja hänen mahdollisuutensa vain pintapuolisesti ja ihmisen muka tavalliset ihmisluontoon kuuluvat rajoitteet näkevästi. On tärkeää ajatella myös sitä, miten tällaista umpimielistä naturalismia voitaisiin ehkäistä. Pitäisi tarjota enemmän taideaineita ja käsitteellistä ajattelua vaativia aineita, kuten filosofiaa. On myös annettava vapaata tilaa erilaisissa ihmistä koskevassa, oppimiseen tai maailmankuvan laajentamiseen pyrkivissä valinnoissa. Siinä ei pitäisi määritellä valmiita vastauksia, vaan niitä tulisi lähestyä sen kautta, että ihmisen ja oppilaan maailmankatsomusta tarkasteltaisiin samalla kun analysoidaan annettuja vastauksia. Ihmiselle olisi siis annettava mahdollisuus kertoa itsestään ja tarinastaan, jotta voitaisiin määrittää se, millaisten symbolien kautta ja minkä avulla hän on elänyt ja rakentanut elämäänsä. Täytyy miettiä sitä, mikä on mielikuvituksen merkitys ihmiselle. Mielikuvituksen avulla ihminen pitää mielensä avoimena ja toimintakykyisenä. Mielikuvituksella myös havainnoidaan tiettyjä ihmisen sisäiseen maailmaan liittyviä kardinaali-ilmiöitä. Kun ajatellaan mielikuvituksen toiminta-alaa, on sanottava myös se, että ihmiselle on tarjottava myös armeliaasti mahdollisuus erehtyä, etenkin silloin kun ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Mielikuvitus on tärkeässä roolissa ihmisen kehittymisessä eli evoluutiossa, mutta toisaalta yhteiskunta tavanomaisissa ratkaisuissaan ei ole taipuvainen sitä havaitsemaan. Ihmiset siis monesti uskovat yhteiskunnan funktioitumisen edellyttämiin sepitteisiin, joita tavallisesti tuottaa yhteiskuntaa ohjaava eliittiryhmittymä, eli kommentaariaatti. Mielikuvitus voidaan erotella muutamiin keskeisiin ominaisuuksiin. Yksi ominaisuus on luovuus, joka tarkoittaa uusien ratkaisujen löytämistä. Yksi ominaisuus on ennakkoluulottomuus, joka tarkoittaa sitä, ettei ihminen sulje uusia ratkaisuja itsensä ulkopuolelle. Yksi ominaisuus on avoimuus, joka tarkoittaa sitä, että ihminen pystyy katsomaan eri suuntiin löytääkseen elämäänsä koskevia ja sitä parantavia ratkaisumahdollisuuksia. Yksi ominaisuus on uteliaisuus, joka tarkoittaa sitä, että ihminen haluaa saada lisää tietoa ja ratkaista tiettyjä itseensä liittyviä ongelmia ulkoisesta tulevien ratkaisujen avulla,.Mielikuvituksen avulla ihminen pystyy avaamaan itseensä liittyviä päämäärähorisontteja ja juuri noiden päämäärähorisonttien avulla ihminen pystyy näkemään omaan henkeensä liittyvän näkymän, ja hän pystyy sen avulla tunnistamaan niitä esteitä, jotka tarvitsevat ratkaisuja ennen kuin hän pystyy tavoittamaan omat päämääränsä. Vaihtoehto mielikuvituksen rajoittamiselle voi löytyä esimerkiksi siitä, jos painopiste nuoren ihmisen elämälle löydetään joko koulusta tai vanhempien ohjauksesta, sillä on selvää, että nuorta tulisi ohjata näistä kahdesta vaihtoehdosta sellaiseen suuntaan, joka rajoittaa vähiten nuoren ihmisen mielikuvitusta, ja tavallisesti se voi olla joko koulu- tai perheilmapiiri. Mielikuvitusta voisi kehittää sellaisella tavalla, että tuettaisiin moniin erilaisiin asioihin paneutumista, ja noiden aiheiden tulisi olla älyllisiä, siten että ne voisivat liittyä mieluiten käsitteelliseen ajatteluun ja taideaineisiin. Näin ollen opetussuunnitelmaa tulisi muuttaa etenkin lukioissa siten, että korostettaisiin aineiden valinnallisuutta ja tiettyjen yhteisesti tärkeiden aiheiden pakollisuutta, johon sisältyvät esimerkiksi valinnalliset kielet. Pitäisi vertailevan kielentutkimuksen kouluun ottamisen ohessa edellyttää että oppilaiden tulisi jo oppimisen varhaisessa vaiheessa valita tietty määrä kieliä. Historian opetus tulisi aloittaa jo ensimmäisellä luokalla kuten myös filosofia, jota voitaisiin ensin opettaa etiikkapainoitteisesti ja sen jälkeen edetä tieteenfilosofiaan ja tietoteoriaan. Myös taidehistoria ja taloustiede tulisi ottaa opetussuunnitelmaan viimeistään yläasteella. Pitäisi siis opetussuunnitelman muuttamisella ja uudistamisella pyrkiä siihen, että annetaan mahdollisuus valita jo varhaisessa koulun vaiheessa. Mielikuvitus siis tarkoittaa sitä, että mieli piirtää itseensä ulkoisen avulla kuvia. Se voi toimia myös riippumatta ulkoisesta siten että se alkaa itseorganisoituneesti tuottamaan ideoita itseensä liittyvien tapahtumien kautta alkaen. Mielikuvituksen kehitys tarvitsee kognitiivisia välineitä ja sen takia esimerkiksi mahdollisimman laajaa ja avaraa lukemisharrastusta tulisi tukea koulussa ja nuorten kanssa toimiessa.

Oppimistapahtuman todellisesta merkityksestä

Tavanomaisessa, jo aikoja vallineessa käsityksessä opettamisesta vallitsee tietynlainen perusroolimerkitys, jonka mukaan oppimistapahtuman ihmiset jakaantuvat opetettaviin ja opettaviin. Tämän mukaan opettaja puhuu ja johdattelee, ja oppilaat kuuntelevat ja saavat uusia tiedonvälähdyksiä mieleensä. Tähän on mielestäni löydettävä täysin uudenlainen algoritmi, jonka mukaan oppimistapahtuman luonnetta voitaisiin hahmottaa. Tätä luonnetta voitaisiin miettiä esimerkiksi sosiaalitieteisiin sovellettavan peliteorian mallien avulla. Tässä opettajan ja oppilaan välisessä suhteessa voitaisiin joskus jopa miettiä sellaista, että heidän roolejaan voitaisiin joskus tarkoin määritellyissä olosuhteissa vaihtaa ja muuttaa. Itse asiassa oppimistapahtuman roolien tulisi tulla koko ajan uudelleen tulkituksi jokaisessa opetustilanteessa. On tärkeää miettiä tässä oppimisen päämääriä. Siinä pitäisi kannustaa yhdessä oppimiseen, myöskin siinä mielessä että joskus opettaja voisi samalla oppia myös, eikä tulisi ajatella siten, että opettaja on jonkinlainen tietopankki, joka vain huomioimatta oppimistapahtumaa laskee tiedonjyväset opetettavien tavoiteltaviin. Tässä järjestelmässä tulisi kysyä enemmän ja olla miettimättä valmiita vastauksia valmiisiin kysymyksiin. On opetettava etenkin kysymään ja etismään kokonaisvaltaisuutta ja vallankumouksellisuutta tulkinnassa, koska kaikkea todellisuutta tulee koko ajan tulkita uudelleen. Oppimisen oikea ilmapiiri syntyy kun kaikki kysyvät ja antavat kaikkien vastata. Kysymyksiä ja vastauksia on voitava tarkastella kaikilla hierarkiatasoilla, ja minkäänlaisia kysymyksiä ei tulisi eristää pelkästään joidenkin tiettyjen ihmisten käsiteltäväksi, eli toisin sanoen, kaikkia inhimillisiä asioita tulisi voida tarkastella oppimistapahtumassa, eli siis minkäänlaisia kysymyksiä ei tulisi ohittaa epämerkityksellisinä. Nimenomaan oppilaan mahdollisesti huonosti muotoilluista kysymyksistä tulisi löytää syväsymbolien tasolla oleva merkitys, jonka avulla voitaisiin tarkastella asian todellista luonnetta, jota oppilas ei välttämättä alkeellisen tietämystasonsa takia pysty suorasti muotoilemaan. Opettajan luonnetta mietittäessä on korostettava sitä tosiasiaa, että tieto ei ole koskaan valmis, ja tietämistapahtuman luonnetta voidaan jatkuvasti ja koko ajan muotoilla uudestaan, eli tiede on fallibilisitista eli itsensä kumoavaa. Opettajia on kannustettava itseopiskeluun ja oppimiseen oppilaiden kanssa, jossa yhteydessä opettajan on laskeuduttava norsunluutornistaan ja hän ei voi koskaan väheksyä yhdenkään oppilaan kysymyksiä epämerkityksellisinä tai alkeellisina. Oppilaiden roolia mietittäessä on sanottava, että oppilaiden on kyseenalaistettava ja kysyttävä. Oppilaiden on pyrittävä itsenäiseen ajatteluun ja ajatusten kehittämiseen. Itsenäiseen ajatteluun suuntautuessa on huomioitava se, ettei oppimistapahtuma voi perustua valmiiseen syöte-palaute-järjestelmään, vaan näiden kahden binaarisen vastakohdan tulee voida sulautua toisiinsa niin, ettei kumpikaan näistä ääripäistä vastaa täydellisesti jommankumman oppimistapahtuman osan roolia. Kun mietitään opettajan ja oppilaan välistä interaktiota, niin on mietittävä sitä, miten symboleita välitetään toisille. Näiden symboleiden tulee todellakin olla syväsymboleita, eikä pinnallisia ja hälvemerkityksisiä vertailukohdallisia symboleita, jotka kuuluvat enemmänkin ihmisten sosiaaliseen vuorovaikutukseen eikä tietämiseen ja tiedon hankinnan luonteeseen. Vertailukohdalliset symbolit voivat päästä osaksi jotain alkeellista tietämistapahtumaa silloin jos kommentaariaatti pääsee läpäisemään oppimistapahtuman ennen kuin tapahtuman osille saadaan välitettyä tiedollisia arvoja, joiden avulla he voivat pyrkiä syvälliseen tiedonsaamisen luonnerooliin. Syväsymboleita välitettäessä tulee siis ottaa huomioon se, että oppilaille ja opettajille on ensin mahdollistettava esivalmius siihen, että he voivat päätellä syväsymboleiden tasolla. Esseiden kirjoittamista olisi harrastettava jo alkeellisilla oppimistasoilla ja myöskin kirjallisuutta ja itsenäistä tiedonhankintaa kirjallisuudesta tulisi ottaa oppimistapahtuman suunnittelun malliksi. Nuoriakaan oppilaita ei tulisi väheksyä siinä kun ajatellaan, millaisia tiedonkokonaisuuksia he ovat valmiita ottamaan vastaan. Vertailukohdallisista symboleista elävät ihmiset eivät tajua sitä, mikä on syvällisen tiedon etsimisen luonne syväsymboleiden tasolla. Symboleiden opettamisessa on pyrittävä yhtäläiseen intersubjektiiviseen syvätodellisuuteen, eli siinä on mietittävä sitä, miten symboleita voidaan ns. näyttää toisille ihmisille. Opetettaville on opetettava enemmän filosofiaa ja opetettava symboleiden tulkinnassa symbolisten muotojen teoriaa, josta voidaan saada merkittävää tietoa esimerkiksi Ernst Cassirerin teoksesta Der Philosophie des symbolischen Formen. Kouluun on myös lisättävä etenkin vertailevaa kielentutkimusta, kulttuurintuntemusta ja taidehistoriaa. Tämä sen takia, koska ilman niitä, oppilaita ei voida sopeuttaa kaikkea oikein tulkitseviksi yhteiskunnan ja universaalisen ihmisyhteisön jäseniksi.

Onko kansalaisillamme malttia olla rehellisiä niin laman kuin talouskasvunkin aikana?

Suomalainen yhteiskuntamalli on mennyt siihen suuntaan, että kaikki työssäkäyvät ihmiset, etenkin silloin, jos on kyseessä ns. ”nuori ammattilainen”, pyrkivät koko ajan liittämään itseensä tietoja tekemistään töistä ja niistä välineistä, joita he käyttävät toimiessaan työssään. On naurettavaa miten leväperäistä ja paksupäistä tämä toiminta voi olla niissä ihmisissä, jotka kokevat esimerkiksi tarvetta ”verkostoitua”, sillä jo sehän kertoo tällaisesta ihmisestä sitä, ettei hänessä oikein ole substanssia.

Nämä nuoret ammattilaiset kehuvat itseään ja pyrkivät hakemaan työpaikoistaan jonkinlaista prestiisiä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset hakevat työpaikkoja ja tekevät hakemuksiinsa cv:itä, mutta minkä takia tällainen headhunttauksen epätoivoinen toive pitää tuoda kaikkien ihmisten keskuuteen esimerkiksi Linkedin-tilien kautta. Ja monesti nämä itseen liitetyt epiteetit ja adjektiivit liikkuvat joskus naurettavuuden alueella, on näitä ominaisuuksia lukiessa luultava, että meidän maailmassamme on paljon täydellisiä ihmisiä! Sitä vastoin kerran vaalien aikaan joku nuorimies oli laittanut vaalijulisteeseen ammatiksi ”Työtön”, ja täytyy sanoa, että tuollainen rehellisyys miellyttää henkilökohtaisesti. Toinen mieleenkäyvä ammattinimike oli ”viihdeyrittäjä”. Eikös se viittaa niinku vähän ilotyttöyteen?

Se jos ihmiset pyrkivät kategorisoimaan itsensä joidenkin ominaisuuksien tai esimerkiksi vaikka kieliosaamisen kautta, vie yhteiskuntaa entistä kapea-alaisempaan maailmankatsomukselliseen itsetajuntaan. Yhteiskunnan itsetajunta tarkoittaa sitä, millaisia asenteita yhteisö antaa jäsenilleen noudetettavaksi, ja millaisista arvoista ja mielipiteistä se palkitsee ja minkä se katsoo kielteiseksi toiminnaksi ja ajatteluksi. Voidaan siis sanoa, että tänä päivänä ihmiset kategorisoivat itsensä, mikä on täysin hullua, koska maailmansivun on vastustettu sitä, jos muut ihmiset ovat pyrkineet kategorisoimaan toisia ihmisiä, mutta nyt ihmiset hyväksyvät itse kategorisoimisen ja levittävät tämän kategorisoinnin aatetta. Kun tällainen ihminen ajattelee, kuka hän on, katsoo hän sen cv:stään.

Minä ajattelin yläasteella meneväni opiskelemaan diplomiekonomiksi, mutta sen jälkeen arvostukseni rahaa kohtaan on vähentynyt. Raha polttelee taskussa, ja sitä saa monesti monesta suunnasta. Johtaja Turhapuron sanoin: ”Mistä sitä tietää, mikä raha kenenkin on? Eihän siinä luje mitään!”. Ja tarkoitan tällä sitä, miten yksinkertaisesta työstä tai porukoilta on helppoa saada rahaa.

Naispuoliset toimittajat kirjoittavat tavallisesti hyvin mielenkiinnottomia juttuja kuten vaikkapa tällainen voisi hyvin olla tietyissä lehdissä ”Miten ommellaan ukolle kikkelinlämmitin talveksi”. Tai vaikkapa: Matti Meikäläinen vilautti kikkeliään Rovaniemen yöjunassa”. Naiset ovat tietystä coyness-nimisestä ominaisuudesta huolimatta kirjoittamassa innokkaasti sukupuolielimien vilahtaessa.

CV:n tulisi sisältää vain ne asiat, jotka voi selittää tarkasti. CV-runous, jossa hakija täyttää kaikki maailman hyveet, on epäilemättä kielteinen asia. Japanin mallista nöyryyttä ja tehokkuutta pitäisi etsiä. Huomasin Japanissa käydessäni, että siellä junanvaunuun tuleva kondari kumartaa tullessaan ovesta. Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä, ihanaa!